Lue keskustelun säännöt.
Äitiys eli "luuserius" pelottaa
03.07.2019 |
Hei av, tarvitsen apua järjettömään ahdistukseen ja pelkoon. Tiedän jo etukäteen, että turpaan tulee joten menen suoraan asiaan:
Pelkään, että äitiyden myötä muutun täydeksi surkimukseksi, jota jää painamaan elämätön elämä. Näen jatkuvasti ympärilläni vauvaonnen sijaan vain sitä, miten ennen fiksut ja menestyneet naiset muuttuvat vauvan myötä kestovaipoista ja lastenvaatekutsuista innoissaan jauhaviksi synnytyskoneiksi, joiden kehitys pysähtyy vauvaan. Kaikki omat unelmat lentävät romukoppaan, ja naisen osaksi muuttuu vauvojen palveleminen. Miehet sen sijaan saavat nauttia perhe-elämästä ja samalla jatkavat uraa, naiset ottavat takkiin niin henkisesti kuin taloudellisestikin.
Koen suunnatonta ahdistusta siitä, etten mitenkään sovi "kunnon äidin" muottiin. En ole pätkääkään kiinnostunut pukemaan vauvaa söpöihin asuihin, en halua rakentaa hiekkakakkuja tai käydä kutsuilla vaan tehdä tärkeitä ja haastavia asioita. Toisaalta pelkään kuitenkin myös sitä, että joutuisin jäämään aivan yksin vauvan kanssa, kun mies on töissä ja koska en mitenkään tunne kuuluvani minnekään kikatuskerhoon, jossa hypistellään vauvanvaatteita.
Varmasti moni nyt ehdottaa, että helppo juttu älä hanki lapsia. Kysymys ei ole siitä, etten pitäisi lapsista tai haluaisi perhettä vaan siitä, että raskaus ja äitiysloma sekä vauva-aika on minulle todella pelottava ja ahdistava ajatus.
Auttakaa, mitä voin tehdä ajatuksilleni, sekä sille että oikeasti välttäisin tuollaisen kohtalon, joka minulle olisi pahin mahdollinen?
Kommentit (104)
ap, ajattelepa niin, että mitä jos ne omat unelmat jää saavuttamatta ja urakehitys ei pääse puusta pitkään, vaikka et olisi hankkinut niitä lapsia. Silloin sinulla ei olisi mitään mitä syyttää tyytymättömyydestäsi elämään, joutuisit ottamaan vastuun itse. Kyllä niitä lapsia kannattaa hankkia suojellakseen itseään vielä pahemmalta kohtalolta ja voit aina kahvipöydässä voivotella, kun "kyllä minusta olisi ollut, mutta kun tämä perhe..."
Vakavasti puhuen, perhe ei normaalissa tilanteessa särje kenenkään unelmia, eikä länsimaissa torppaa uraa. Moni asia saattaa toki siirtyä, mutta itsestä se onni viimekädessä on kiinni. Sairastumiset ja muut isommat vastoinkäymiset ovat toki oma lukunsa, mutta niitä voi tulla ilman lapsiakin. Lopulta päätös on toki täysin sinun, jos tuntuu, ettei perhe-elämä anna sinulle mitään, ei siihen ole pakko eikä kannata ryhtyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitiyttä suurempaa "luuseriutta" on, jos elämäntarkoitus on ura ja kilpajuoksu oravanpyörässä.
Pysähdy joskus ajattelemaan oikeasti tärkeitä asioita.
Kuten desing-lastenvaatteet, rattaiden oikea värisävy, se, miten lapsesta saa kasvatettua "menestyjän" ja instattavat lastenkutsutarjoilut?
En ole huomannut, että lasten saaminen lisäisi merkittävästi "oikeasti tärkeiden asioiden pohdintaa", jos sellaiseksi ei lasketa sitä, että "onpa toi mun jatkeeni tosi mahtava". Pikemminkin lisää sellaista asennetta, että en mä nyt ehdi tuhlata aikaa johonkin naiveihin pohdintoihin elämästä ja maailmasta, kun on nämä ruuhkavuodet.
Tai sitten näitä pohdintoja ei jostain syystä haluta jakaa.
Minusta tärkeitä asioita ovat mm. maailman pitäminen elinkelpoisena ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan kehittäminen. Pohdin näitä joka ikinen päivä, enkä tarvitse siihen yhtään biologista lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos arvomaailma on sellainen että äitijutut on luuseriutta niin ei varmaan kannata alkaa äidiksi sitten. Jos ei lapsiin liittyvät asiat kiinnosta on parempi olla tekemättä niitä.
Miksi miehet saavat tehdä lapsia ilman luuserijuttuja? -Ap
Siksi, että naistenkaan ei tarvitse tehdä luuserijuttuja. Oikeastaan luuserijuttuja ei ole olemassakaan.
Mistä lapsettomana saa rakennettua noin suuret, tietynlaiset paineet äitiydelle? Enemmän tuo vertaispaine iskee mielestäni niihin äiteihin, jotka liikkuvat äitipiireissä. En minä lapsettomana ainakaan juuri törmäillyt kestovaipoista, muskareista tai merkkivaatteista avautuviin ihmisiin. Tai lukenut jotain vauvalehtiä. Päätöksen lapsen hankkimisesta ehti tehdä ihan hyvin ennen kuin vauvakupla vyöryi päälle.
Vai johtuukohan siitä, että tein lapset suunnilleen samaan tahtiin kaveripiirin kanssa, niin ei tullut etukäteen kyllästetyksi vauvajutuilla? Työkaveritkin oli kaikki koululaisten vanhempia tai isovanhempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiyttä suurempaa "luuseriutta" on, jos elämäntarkoitus on ura ja kilpajuoksu oravanpyörässä.
Pysähdy joskus ajattelemaan oikeasti tärkeitä asioita.Kuten desing-lastenvaatteet, rattaiden oikea värisävy, se, miten lapsesta saa kasvatettua "menestyjän" ja instattavat lastenkutsutarjoilut?
En ole huomannut, että lasten saaminen lisäisi merkittävästi "oikeasti tärkeiden asioiden pohdintaa", jos sellaiseksi ei lasketa sitä, että "onpa toi mun jatkeeni tosi mahtava". Pikemminkin lisää sellaista asennetta, että en mä nyt ehdi tuhlata aikaa johonkin naiveihin pohdintoihin elämästä ja maailmasta, kun on nämä ruuhkavuodet.
Tai sitten näitä pohdintoja ei jostain syystä haluta jakaa.
Minusta tärkeitä asioita ovat mm. maailman pitäminen elinkelpoisena ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan kehittäminen. Pohdin näitä joka ikinen päivä, enkä tarvitse siihen yhtään biologista lasta.
Sinulla on kyllä todella pinnallinen käsitys vanhemmuudesta. Tottakai instapäivitykset voivat olla jonkun tyhjäpään päämotiivi perheen perustamiseen. Mutta ihminen ei muutu täysin toiseksi eri elämänkokemusten myötä vaikka jokseenkin muuttuisikin. Et ole tainnut kovin syvällisiä vielä oivaltaa jos käsityksesi äidiksi tulosta on tuo. Ihmisiä on hirveän erilaisia eikä siitä syvämietteisestä älyköstä tule arvotuskyvytöntä idioottia lasten myötä. Paitsi av-provoissa tietenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tärkeitä asioita ovat mm. maailman pitäminen elinkelpoisena ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan kehittäminen. Pohdin näitä joka ikinen päivä, enkä tarvitse siihen yhtään biologista lasta.
Intian, Bangladeshin ja Afrikan keskiosien ylikansoitushan ratkeaa sillä, kun joka päivä pohdiskelee omassa kammiossaan oikein kovasti, ja jättää täällä autioituvassa Suomessa lapset hankkimatta.
Oho. Mä olin meidän kaveripiirin eka, joka lapsen sai. Olin myös ollut aina se menevin, koheltavin, se kuka herää milloin mistäkin ja yllyttää kavereitakin kaikkeen hölmöön mukaan. Raskausaikakin meni ihan huomaamatta, tietenkään en enää juonut tai polttanut, enkä nyt ihan yhtälailla koheltanut pyörällä pitkin metsiä mutta silloin en vielä ollut mikään vatsaansa varova ja lastenhuoneen sisustusta mietiskelevä mamma. Mitähän lie silloin ajatelleen minusta, kun linnottauduin ekaksi vuodeksi kotiin vauvan kanssa enkä puhunut mistään muusta, kuin vauvasta tai vauvaan liittyvästä. Sittemmin ovat kyllä vaipuneet äitiyden syvään suohon hekin. Taakse on jäänyt extempore liftaukset ja festarit, lainatulla soutuveneellä saareen soutamiset, kaljakopan kanssa yllättäin kylään menot ja sen sellaiset epä-äidilliset jutut.
Yksi ystäväni hurahti leivontaan, ei ollut ikinä ennen leiponut yhtään mitään. Toinen niihin lastenvaatteisiin, neuloo ja ompelee itse, osti ihan ompelukoneenkin sitä varten. Mä innostuin puutarhasta, käänsin pihanurmesta kasvimaan ja siellä on nyt marjapensaat, luumupuut, perunaa, kurkkua, tilliä, piparjuurta, salaattia, yrttejä, mansikkaa ja juurakoita olen talvettanut kellarissa - joskin huonolla menestyksellä.
Nyt kun esikoinen on neljävuotias, on alkanut vanhat intohimot vähän heräilemään. Olen aika varma, että ensikesänä mennään miehen kanssa festareille, lasten kanssa mökille puusaunaan ja ulkohuussiin, käydään saaressa ja talvella laavulla. Aloin myös uudestaan lukemaan ja piirtämään, entiset rakkaat harrastukseni "äitiyden myötä" tulleiden uusien lisäksi.
Sen kyllä sanon, että vaikken esikoisen syntymän jälkeen tajunnut mihinkään vauvakuplaan ajautuneeni, niin nyt jälkeenpäin kyllä huomaan. Eikä sen väliä! Pieni kriisi kyllä tuli, kun luulin kadottaneeni itseni mutta sitten huomasinkin minun vain muuttuneen ja kehittyneen. Toisille äitiys on suuri hyppy tuntemattomaan ja tietysti se pelottaa. Ei kannata niin kovasti miettiä, anna vaan virran viedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
pohdintoihin elämästä ja maailmasta,
Tai sitten näitä pohdintoja ei jostain syystä haluta jakaa.
Töllä on muuten yllättävän suuri merkitys. Monet muuttuvat haluttomiksi jakamaan ”ppohdintojaan elämästä ja maailmasta” kun huomaavat, miten monesta kulmasta ne mäyttävät naiveilta ja loukkaavilta jos laventaa näköalaansa siitä omasta tutusta vähän ulospäin. Kyllä he edelleen pohtivat, mutta eivät enää halua julistaa kaikille sitä omaa ainoaa oikeaa näkökulmaansa, kun tajuavat, että se voidaan ihan legitiimisti kyseenalaistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiyttä suurempaa "luuseriutta" on, jos elämäntarkoitus on ura ja kilpajuoksu oravanpyörässä.
Pysähdy joskus ajattelemaan oikeasti tärkeitä asioita.Kuten desing-lastenvaatteet, rattaiden oikea värisävy, se, miten lapsesta saa kasvatettua "menestyjän" ja instattavat lastenkutsutarjoilut?
En ole huomannut, että lasten saaminen lisäisi merkittävästi "oikeasti tärkeiden asioiden pohdintaa", jos sellaiseksi ei lasketa sitä, että "onpa toi mun jatkeeni tosi mahtava". Pikemminkin lisää sellaista asennetta, että en mä nyt ehdi tuhlata aikaa johonkin naiveihin pohdintoihin elämästä ja maailmasta, kun on nämä ruuhkavuodet.
Tai sitten näitä pohdintoja ei jostain syystä haluta jakaa.
Minusta tärkeitä asioita ovat mm. maailman pitäminen elinkelpoisena ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan kehittäminen. Pohdin näitä joka ikinen päivä, enkä tarvitse siihen yhtään biologista lasta.
Lasten vaatteiden merkillä tai vaunujen värillä kun ei ole mitään merkitystä, saati instagramilla. Niillä ei ole mitään tekemistä äitiyden kanssa.
Olen samaa mieltä että mieluummin keskittyy siihen maailman elinkelpoisena pitämiseen, kuin vaunujen värin miettimiseen ja julkaistakseen niistä kuvia sinne instagramiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kuule, olen nähnyt aika monessa entisessä leikkipuistokaverissani juuri päinvastaisen äkkikäännöksen siinä siunaaman hetkessä kun lapsi täyttää 2 tai 3 vuotta ja äiti palaa työelämään. Itse olen suurperheen äiti, joten sen n. 10 vuoden "leikkipuistojaksoni" aikana kerkesin tutustua aika moneen 1-2 lapsen äitiin.
Eli jos se muutos on silmiin pistävän radikaali silloin kun vauva syntyy, on se ihan yhtä iso myös siinä vaiheessa kun se vanhempainvapaa/hoitovapaa päättyy.
Joten lasten lukumäärästä, ikäerosta ja hoitovapaan pituudesta riippuen se vauvahuuruinen aika kestää suurimmalla osalla naisista 2-6 vuotta.
Täytyyko sun sitten tehdä niitä typeriä juttuja? Odotetaanko isiltä innostusta myös vauvan söpöjen asujen valintaan?
Varmasti keksit vauvan kanssa vaikka mitä muita mukavia juttuja, joita tehdä yhdessä. Kannattanee myös muutta asennetta sen suhteen, että intensiivinen äitiys = luuserius. Vaikka ymmärrän kyllä mitä tarkoitat.
Että joissain tapauksessa naiset menevät ns. hukkaan ryhtyessään äideiksi. Silti, jokainen voi valita omanlaisen tapansa olla äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä jään todennäköisesti lapsettomaksi, koska en halua vajota mihinkään äitikuplaan jossa elämän sisältö koostuu vauvamuskarista, vauvauinnista, Gugguun ja Molon vaatteista, pottaharjoittelusta, imetyksestä, kotitöistä ja sormiruokailusta.
Kauhistuttaa ajatuskin että oma identiteettini katoaisi, ja minuuteni pelkistyisi pelkkään sanaan "äiti". Vaikka oikeastihan jokainen lapsia hankkinut nainen on paljon enemmän, he ovat lääkäreitä, insinöörejä, lähihoitajia, tarjoilijoita, lentäjiä, arkkitehteja ja vaikka mitä muuta. Siksi tuntuu epäreilulta että juuri äitiys määrittelee heitä niin paljon, varsinkin miehillä asia on ihan toisin.
Haluan ajatella ja tehdä ns. aikuisjuttuja ja saavuttaa elämässä asioita jotka eivät liity millään tavalla lapsiin. Ja mielestäni on epätasa-arvoista että vielä nykyaikanakin hoivavastuu kaatuu suurimmaksi osaksi naisten niskaan ja isät saavat enemmän lapsivapaata omaa aikaa kuin äidit.
Ap, mulla on tasan samat ajatukset kuin sulla. Ahdistaa katsoa kun fiksut ystävät yksi toisensa jälkeen hävittävät itsensä vaippavuoren ja aivottoman lässytyksen alle. Mulla on elämälle hiukan muita suunnitelmia kuin keskustella kavereiden kanssa jatkuvasti lapsen korvatulehduksista, siispä en tee lapsia.
Yksi ystävistäni on pysynyt fiksuna lisääntymisen jälkeenkin, eli jotain toivoa kuitenkin on.
Äläkä kuuntele näitä kommentoijia, aivottomat ja itsensä kadottaneet mammat katkerina hyökkäävät fiksumpansa kimppuun. Niiden miehet on nyt jatkamassa normaalia elämää esim. töissä, siten heillä on aikaa vinkua. Sitähän osasit odottaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä mietin, tuleeko joskus aika, kun äitiyden halveksiminen menee pois muodista. Mikähän siinä oikein ahdistaa?
Kyllä, ihan aluksi vauva saattaa täyttää ajatukset. Se on ihan normaalia, hormonaalista. Ei se tarkoita sitä, että on luuseri. Se, että tekee asioita lasten ja perheensä hyväksi ei tarkoita sitä, että on luuseri, eikä sitä, ettei päähän mahtuisi muutakin.
Mä olen käyttänyt lapsilla kestovaippoja ja vieläpä pukenut heidät ihan kivan näköisiin vaatteisiin. Sen jälkeen, kun olen hankkinut lapsia, olen kuitenkin tehnyt muutakin: olen lukenut hirveästi kirjoja (varsinkin esikoisen ollessa vauva luin aivan hirmuisesti), panostanut kielitaitoni parantamiseen, aloittanut uusia harrastuksia, opetellut leipomaan, perustanut toiminimen, hankkinut ajokortin jne. Ei minun elämäni ole loppunut lapsiin, eikä se, millaisia vaippoja käytän, millaista ruokaa heille tarjoilen tai millaisissa vaatteissa he kulkevat, määrittele minun koko elämääni. Kun vaippapyykki on pantu pyörimään tai kaupasta, kirpparilta tai netistä löydetyt vaatteet maksettu, jää vaikka kuinka paljon aikaa ajatella muitakin asioita.
Mun lapsiluku jäi yhteen, koska minusta ei tuntunut luontevalta istuskella hiekkalaatikolla ja jutella lapsista, vain ja ainoastaan lapsista muiden äitien kanssa. Onneksi tuo aika on ohi ja lapsi on jo teini. Nyt kerkeää miettimään mitä MINÄ haluan tehdä elämälläni tästä eteenpäin. Tein siis lapsen jo 21-vuotiaana eli hyvin on aikaa tehdä vaikka mitä vielä:)
Vierailija kirjoitti:
Täytyyko sun sitten tehdä niitä typeriä juttuja? Odotetaanko isiltä innostusta myös vauvan söpöjen asujen valintaan?
Varmasti keksit vauvan kanssa vaikka mitä muita mukavia juttuja, joita tehdä yhdessä. Kannattanee myös muutta asennetta sen suhteen, että intensiivinen äitiys = luuserius. Vaikka ymmärrän kyllä mitä tarkoitat.
Että joissain tapauksessa naiset menevät ns. hukkaan ryhtyessään äideiksi. Silti, jokainen voi valita omanlaisen tapansa olla äiti.
Mullakin on tuollainen ajatus, että naiset menevät hukkaan kun vaihtavat uransa äitikuplaan. Kun älykäs ja koulutettu nainen "taantuu" vauvahössöttäjäksi joka kuulumisia kysyttäessä kertoo omiensa sijaan vauvansa kuulumiset, ja jonka kanssa fiksusti alkanut keskustelu kääntyykin pikku-Liisin pottakokeiluihin ja ihaniin lastenvaatelöytöihin niin kyllähän se kauhistuttaa.
Ole omanlaisesi äiti. Niin ovat olleet muutkin kautta historian. Unohda muut äläkä vertaile. Elä oma elämäsi kuten sen haluat.
Tuo kuvailusi ei ole mikään ihanne, vaan monen vaihtoehto kun ei paljon mitään omaa ole. Silloin eletään vauvan/lasten kautta.
Todella hämmentäviä nämä kommentit täällä. Se että omistautuu huolehtimaan lapsistaan ja tekee kaikkensa sen eteen että heillä olisi hyvät valmiudet elämään, niin haukutaan täällä itsensä kadottaneeksi aivottomaksi olennoksi?
Uhrauksia tosiaan joutuu tekemään, mutta lapset ovat ehkä ainut asia minkä eteen tässä elämässä haluaa mitään uhrata. Enemmän minulle merkitsee se rakkaus siellä taustalla, jonka vuoksi haluan nähdä sen vaivan ja astua itse syrjään valokeilasta. Se on enemmän kuin omat henkilökohtaiset saavutukseni tai viisauteni.
Miksi emme voisi vain kaikki kunnioittaa toistemme panostusta asiaan kuin asiaan. Oli se sitten työ, lapset tai vaikka vapaa-ajan harrasteet.
No, joko olet omannäköisesi äiti tai jätät lapset hankkimatta.
Mulla on vauva. En siltikään ole erityisen kiinnostunut mistään lapsijutuista. En vauvanvaatetrendeistä tai muusta sellaisesta. Olen kiinnostunut hengailemaan lapseni kanssa, joka on aivan huipputyyppi, ja tukemaan hänen kehitystään parhaalla mahdollisella tavalla. Vaate- ja vaippahärdellit ja muut on vain pakkopullaa, joka nyt on vaan hoidettava. Ihan hyvä äiti mä olen siitä huolimatta, että en intoile jostain VAIPOISTA tai hötkyile lastenvaatemerkkien perässä :D Altistan lastani itselleni kiinnostaville asioille, luen, juttelen, kuuntelen mieleistäni musaa. Omina hetkinä harrastan omia juttujani: luen, kuuntelen politiikkapodcasteja, kirjoittelen... Mammaskeneen en oikein istu. Lapsi on myös superpalkitseva: sillä on hyvä huumorintaju, se rupattelee kovasti (olkoonkin, että ei vielä ehkä suomeksi), ja ennen kaikkea rakastaa sua eri tavalla kuin kukaan ihminen tai varsinkaan mikään ura voisi ikinä rakastaa.
Joko siis teet homman omalla tavallasi tai jätät välistä... helppoa.
Kukaan nyt ei voi toisen puolesta sanoa, että kannattaako lapsi hankkia vai ei, mutta ainakin omasta kokemuksesta voin sanoa, että kyllä ne äitiysjutut sitten alkavat kiinnostaa enemmän kun se lapsi on siinä. En tiedä ketään aikuista, joka kovin mielellään rakentaa kakkuja hiekasta, mutta lapsen kanssa voi kyllä ulkoilla monella muullakin tapaa. Ja puistojuttuja helpottaa huomattavasti, jos siellä on lastensa kanssa joku muukin samanmielinen aikuinen.