Lue keskustelun säännöt.
Äitiys eli "luuserius" pelottaa
03.07.2019 |
Hei av, tarvitsen apua järjettömään ahdistukseen ja pelkoon. Tiedän jo etukäteen, että turpaan tulee joten menen suoraan asiaan:
Pelkään, että äitiyden myötä muutun täydeksi surkimukseksi, jota jää painamaan elämätön elämä. Näen jatkuvasti ympärilläni vauvaonnen sijaan vain sitä, miten ennen fiksut ja menestyneet naiset muuttuvat vauvan myötä kestovaipoista ja lastenvaatekutsuista innoissaan jauhaviksi synnytyskoneiksi, joiden kehitys pysähtyy vauvaan. Kaikki omat unelmat lentävät romukoppaan, ja naisen osaksi muuttuu vauvojen palveleminen. Miehet sen sijaan saavat nauttia perhe-elämästä ja samalla jatkavat uraa, naiset ottavat takkiin niin henkisesti kuin taloudellisestikin.
Koen suunnatonta ahdistusta siitä, etten mitenkään sovi "kunnon äidin" muottiin. En ole pätkääkään kiinnostunut pukemaan vauvaa söpöihin asuihin, en halua rakentaa hiekkakakkuja tai käydä kutsuilla vaan tehdä tärkeitä ja haastavia asioita. Toisaalta pelkään kuitenkin myös sitä, että joutuisin jäämään aivan yksin vauvan kanssa, kun mies on töissä ja koska en mitenkään tunne kuuluvani minnekään kikatuskerhoon, jossa hypistellään vauvanvaatteita.
Varmasti moni nyt ehdottaa, että helppo juttu älä hanki lapsia. Kysymys ei ole siitä, etten pitäisi lapsista tai haluaisi perhettä vaan siitä, että raskaus ja äitiysloma sekä vauva-aika on minulle todella pelottava ja ahdistava ajatus.
Auttakaa, mitä voin tehdä ajatuksilleni, sekä sille että oikeasti välttäisin tuollaisen kohtalon, joka minulle olisi pahin mahdollinen?
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Minusta tärkeitä asioita ovat mm. maailman pitäminen elinkelpoisena ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan kehittäminen. Pohdin näitä joka ikinen päivä, enkä tarvitse siihen yhtään biologista lasta.
Maailman pitäminen elinkelpoisena ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan kehittäminen menettää merkityksensä, ellei seuraavaa polvea tule. (Maailma säilyy toki elinkelpoisena siten erinomaisesti, mutta kenelle) Oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa voidaan kehittää vain vaikuttamalla sen tuleviin jäseniin. Parhaiten olen tähän mennessä pystynyt vaikuttamaan omien lasteni arvovalintoihin, muihin en niinkään.
Ja vinkkinä, jos ajattelit adoptoida liikakansoituksen vähentäminen ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan kehittäminen mielessäsi, kehitä joku "peitetarina" neuvontaa varten. Muuten prosessisi tyssää kuin seinään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiyttä suurempaa "luuseriutta" on, jos elämäntarkoitus on ura ja kilpajuoksu oravanpyörässä.
Pysähdy joskus ajattelemaan oikeasti tärkeitä asioita.Kuten desing-lastenvaatteet, rattaiden oikea värisävy, se, miten lapsesta saa kasvatettua "menestyjän" ja instattavat lastenkutsutarjoilut?
En ole huomannut, että lasten saaminen lisäisi merkittävästi "oikeasti tärkeiden asioiden pohdintaa", jos sellaiseksi ei lasketa sitä, että "onpa toi mun jatkeeni tosi mahtava". Pikemminkin lisää sellaista asennetta, että en mä nyt ehdi tuhlata aikaa johonkin naiveihin pohdintoihin elämästä ja maailmasta, kun on nämä ruuhkavuodet.
Tai sitten näitä pohdintoja ei jostain syystä haluta jakaa.
Minusta tärkeitä asioita ovat mm. maailman pitäminen elinkelpoisena ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan kehittäminen. Pohdin näitä joka ikinen päivä, enkä tarvitse siihen yhtään biologista lasta.
Sinulla on kyllä todella pinnallinen käsitys vanhemmuudesta. Tottakai instapäivitykset voivat olla jonkun tyhjäpään päämotiivi perheen perustamiseen. Mutta ihminen ei muutu täysin toiseksi eri elämänkokemusten myötä vaikka jokseenkin muuttuisikin. Et ole tainnut kovin syvällisiä vielä oivaltaa jos käsityksesi äidiksi tulosta on tuo. Ihmisiä on hirveän erilaisia eikä siitä syvämietteisestä älyköstä tule arvotuskyvytöntä idioottia lasten myötä. Paitsi av-provoissa tietenkin.
Osa äideistä luulee ettå kun on äiti tai isä niin on jotenkin hyvä, parempi, älykkäämpi ja elämän tarkoituksen tajunnut ja omaa ns oikeat arvot, tajuaa mikä on oikeasti tärkeää jne mutta eihän se niin ole. Monesti ihan päinvastoin kun ollaan hirveän itsekeskeisiä ja toisia tuomitsemia.
Jos vanhemmuus toisi kaiken viisauden tullessaan niin ei olisi eroja, pettämisiä, alkoholiongelmia yms mutta jokainen tietåä että niitä on.
Nykyään on muotia olla lapseton, sinkku ja mielellään vielä lesbo. Kuulkaa, ei kaikessa tarvitse mennä muotivirtausten vietävänä. OMILLA AIVOILLA AJATTELEMINEN ON SALLITTUA! Äidin ei ole mikään pakko istua hiekkalaatikolla. Ei ole mikään pakko mennä vauvakerhoon. Ei ole pakko puhua vaipoista, potista, eikä imetyksestä. Ja töihin voi palata vaikka heti synnytyksen jälkeen. Tuttuni piti vain parin kuukauden äitiysloman. Sulla on todella suppea maailmankuva ja käsitys vanhemmuudesta.
Vaikutta siltä et eniten tossa pelottaa kontrollin menettäminen, vastuu toisesta ihmisestä (toisen hengestä), työmäärä, mites minä itse sitten (kuka minusta huolehtii) sekä tattadaa: elämän rajallisuus ja vanheneminen. Että hei, elämä ei olekasn tässä ja nyt kaiken aikaa ikuisesti, en voi olla ikuisesti 25 (enkä enää elää 40-vuotiaana niin kuin olisin 25) täytyy ruveta suunnittelemaan ja olemaan, iiiks, aikuinen. Ja: mä kuolen joskus. Iiks. Minäkin.
Mul on ollut ikäkriisi. Äitiys ei ihan noin paljon ahdistusta herättänyt, ehkä siks, et toden totta halusin äidiksi. Lapsen saamisen jälkeen olen edennyt uralla ja lähivuosina valmistun toistamiseen maisteriksi (kokoaikatyön ohella, totta kai, ku eihän sitä helpommalla voi tehdä). En tod näe itseäni luuserina :D enempi pahemman luokan suorittajana! Ehkä myös levottomana ja työnarkomaanina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos arvomaailma on sellainen että äitijutut on luuseriutta niin ei varmaan kannata alkaa äidiksi sitten. Jos ei lapsiin liittyvät asiat kiinnosta on parempi olla tekemättä niitä.
Miksi miehet saavat tehdä lapsia ilman luuserijuttuja? -Ap
Väitätkö etteivät isät hoida lapsia tai osta lastenvaatteita?
Mun tutuissa on monia menestyneitä äitejä. Pari vuotta äitiyslomalla ei pilaa kenenkään osaamista tai asiantuntijuutta. Itse olin 5 vuotta pois äitiyslomilla ja hoitovapaalla. Palasin vuosi sitten takaisin töihin ja MIKÄÄN ei ollut muuttunut, vaikka hirveesti minua siitä peloteltiin. Olen siis akateemisesti koulutettu nainen. Ihan paskapuhetta, että asiat niin nopeasti muuttuisivat. Ei kuule muutu. Ja kyllähän näppärä ja fiksu ihminen oppii hetkessä, jos jotain uutta olisikin tullut. Mutta siis ehkä se on sitä omanarvon nostoa luulla, että työt kehittyisivät ja muuttuisivat kokoajan.
Olet oikeassa. Lapsettoman elämässä viisi vuotta on tosin ikuisuus mutta jos ajattelen työpaikkaa, ei siellä viidessä vuodessa kuuhun mennä, ellei ole kyse jostain mega-seksikkäästä startupista. -Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ap, tunnistan täysin nuo tunteesi. Olen itse 27-vuotias nainen, jonka ystäväpiiriin on nyt tupsahdellut vauvoja paljon ja todellakin, suurin osa äideistä on yksinkertaisesti kadonnut tuohon vauvakuplaan.
En sanoisi, että äitijuttuja "luuserijutuiksi", mutta ymmärrän, mitä tarkoitat. Sivusta kun on äitiyttä seurannut, näyttäytyy se siltä, että ko. naisten miesten elämä ei ulkoisesti muutu paljoakaan mutta äidit taas ovat ennen kaikkea äitejä ja sitten vasta naisia/puolisoita tai mitä hyvänsä. Jopa työelämään palaamisenkin jälkeen yksi työkaverini esimerkiksi esittelee itsensä aina näin: "Olen kahden pojan äiti, palvelupäällikkö XX yrityksessä..." En voisi kuvitellakaan, että mies esittelisi itseään työtilanteessa noin?! Ja ettei äidin roolista pääse irti edes työssä.
Äitiydessä ahdistaa ennen kaikkea se, että yhä lapsettoman silmin näyttää siltä, että päävastuu kaikesta on äidillä. Ja jos äiti ei uppoudu täysiä lapsimaailmaan, ei hän ole kärjistetysti hyvä äiti.
Puhutaan siitä, että jokainen saa olla omanlaisensa äiti, mutta kyllä ainakin omasta mielestäni yleisessä keskustelussa äidit ovat nimenomaan niitä, jotka uppoavat ap:n mainitsemiin "luuserijuttuihin" (joskaan en voi tuota sanaa allekirjoittaa). Kun on esimerkkejä muunlaisista äideistä, tulee kritiikkiä niskaan niin toisilta naisilta kuin mielikuvani mukaan "yhteiskunnalta" (esim. neuvolat).
Huonoista sanavalinnoista huolimatta ei pitäisi vähätellä äitiyteen liittyviä pelkoja saatika antaa vain vastauksesi, että älä sitten hanki lapsia. Henkilö, joka pelkää ns. itsensä menettämistä äitiyteen saa vain vahvistusta omalle pelolleen siitä, että ensimmäinen reaktio toisilta naisilta/äideiltä on, että "jos kerran ei nämä sormiruokailut ja muut kiinnosta, niin älä sitten hanki lapsia!!!".
Lopuksi vielä: olen AP ajatellut itse niin, että äitiyttä on monenlaista. Jos joskus saan lapsen, pyrin olemaan hyvä äiti kuten parhaaksi näen - riippumatta siitä, mitä ulkopuoliset ajattelevat. Hyvä äitiys ei tarkoita sitä, että on pakko "menettää itsensä".
Ap määrittelevätkö muut millainen sinä olet? Kasva aikuisekdi ensin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikutat aika suvaitsemattomalta, ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiyttä suurempaa "luuseriutta" on, jos elämäntarkoitus on ura ja kilpajuoksu oravanpyörässä.
Pysähdy joskus ajattelemaan oikeasti tärkeitä asioita.Kuten desing-lastenvaatteet, rattaiden oikea värisävy, se, miten lapsesta saa kasvatettua "menestyjän" ja instattavat lastenkutsutarjoilut?
En ole huomannut, että lasten saaminen lisäisi merkittävästi "oikeasti tärkeiden asioiden pohdintaa", jos sellaiseksi ei lasketa sitä, että "onpa toi mun jatkeeni tosi mahtava". Pikemminkin lisää sellaista asennetta, että en mä nyt ehdi tuhlata aikaa johonkin naiveihin pohdintoihin elämästä ja maailmasta, kun on nämä ruuhkavuodet.
Tai sitten näitä pohdintoja ei jostain syystä haluta jakaa.
Minusta tärkeitä asioita ovat mm. maailman pitäminen elinkelpoisena ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan kehittäminen. Pohdin näitä joka ikinen päivä, enkä tarvitse siihen yhtään biologista lasta.
Sinulla on kyllä todella pinnallinen käsitys vanhemmuudesta. Tottakai instapäivitykset voivat olla jonkun tyhjäpään päämotiivi perheen perustamiseen. Mutta ihminen ei muutu täysin toiseksi eri elämänkokemusten myötä vaikka jokseenkin muuttuisikin. Et ole tainnut kovin syvällisiä vielä oivaltaa jos käsityksesi äidiksi tulosta on tuo. Ihmisiä on hirveän erilaisia eikä siitä syvämietteisestä älyköstä tule arvotuskyvytöntä idioottia lasten myötä. Paitsi av-provoissa tietenkin.
Osa äideistä luulee ettå kun on äiti tai isä niin on jotenkin hyvä, parempi, älykkäämpi ja elämän tarkoituksen tajunnut ja omaa ns oikeat arvot, tajuaa mikä on oikeasti tärkeää jne mutta eihän se niin ole. Monesti ihan päinvastoin kun ollaan hirveän itsekeskeisiä ja toisia tuomitsemia.
Jos vanhemmuus toisi kaiken viisauden tullessaan niin ei olisi eroja, pettämisiä, alkoholiongelmia yms mutta jokainen tietåä että niitä on.
Vanhemmuus ei tuo viisautta. Se tuo vastuuta, kun on joku, joka on täysin riippuvainen sinusta ja huolenpidostasi. Samoin se tuo suunnattoman rakkauden tunteen. Omat lapset voivat olla pirullisen raskaita ja väsyttäviä, mutta silti niitä rakastaa eniten koko maailmassa. Lapsen hankintaa harva katuu. Yleensä se on parasta koko elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkea ei voi saada, näin se vaan on. Tunnen monia naisia, jotka luopuivat urastaan lapsen takia, jotkut ovat siitä yhä hyvillään, jotkut eivät. Tunnen myös uranaisia, joilla on pieniä lapsia, ja olen sivukorvalla kuunnellut puheluita, joissa lapsi itkee ikävästä, kun äidillä taas menee ylitöiksi. Ja sama pätee toki miehiinkin, miehille vain helpommin hyväksytään etäinen suhde lapseen.
Vierailija kirjoitti:
Voi ap, tunnistan täysin nuo tunteesi. Olen itse 27-vuotias nainen, jonka ystäväpiiriin on nyt tupsahdellut vauvoja paljon ja todellakin, suurin osa äideistä on yksinkertaisesti kadonnut tuohon vauvakuplaan.
En sanoisi, että äitijuttuja "luuserijutuiksi", mutta ymmärrän, mitä tarkoitat. Sivusta kun on äitiyttä seurannut, näyttäytyy se siltä, että ko. naisten miesten elämä ei ulkoisesti muutu paljoakaan mutta äidit taas ovat ennen kaikkea äitejä ja sitten vasta naisia/puolisoita tai mitä hyvänsä. Jopa työelämään palaamisenkin jälkeen yksi työkaverini esimerkiksi esittelee itsensä aina näin: "Olen kahden pojan äiti, palvelupäällikkö XX yrityksessä..." En voisi kuvitellakaan, että mies esittelisi itseään työtilanteessa noin?! Ja ettei äidin roolista pääse irti edes työssä.
Äitiydessä ahdistaa ennen kaikkea se, että yhä lapsettoman silmin näyttää siltä, että päävastuu kaikesta on äidillä. Ja jos äiti ei uppoudu täysiä lapsimaailmaan, ei hän ole kärjistetysti hyvä äiti.
Puhutaan siitä, että jokainen saa olla omanlaisensa äiti, mutta kyllä ainakin omasta mielestäni yleisessä keskustelussa äidit ovat nimenomaan niitä, jotka uppoavat ap:n mainitsemiin "luuserijuttuihin" (joskaan en voi tuota sanaa allekirjoittaa). Kun on esimerkkejä muunlaisista äideistä, tulee kritiikkiä niskaan niin toisilta naisilta kuin mielikuvani mukaan "yhteiskunnalta" (esim. neuvolat).
Huonoista sanavalinnoista huolimatta ei pitäisi vähätellä äitiyteen liittyviä pelkoja saatika antaa vain vastauksesi, että älä sitten hanki lapsia. Henkilö, joka pelkää ns. itsensä menettämistä äitiyteen saa vain vahvistusta omalle pelolleen siitä, että ensimmäinen reaktio toisilta naisilta/äideiltä on, että "jos kerran ei nämä sormiruokailut ja muut kiinnosta, niin älä sitten hanki lapsia!!!".
Lopuksi vielä: olen AP ajatellut itse niin, että äitiyttä on monenlaista. Jos joskus saan lapsen, pyrin olemaan hyvä äiti kuten parhaaksi näen - riippumatta siitä, mitä ulkopuoliset ajattelevat. Hyvä äitiys ei tarkoita sitä, että on pakko "menettää itsensä".
Ihminen tekee itse omat valintansa, kukaan ei pakota esittelemään itseään kahden pojan äitinä... äitinä voi olla kovin monella tavalla. Eivät äidit ole toistensa kopioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todella hämmentäviä nämä kommentit täällä. Se että omistautuu huolehtimaan lapsistaan ja tekee kaikkensa sen eteen että heillä olisi hyvät valmiudet elämään, niin haukutaan täällä itsensä kadottaneeksi aivottomaksi olennoksi?
Uhrauksia tosiaan joutuu tekemään, mutta lapset ovat ehkä ainut asia minkä eteen tässä elämässä haluaa mitään uhrata. Enemmän minulle merkitsee se rakkaus siellä taustalla, jonka vuoksi haluan nähdä sen vaivan ja astua itse syrjään valokeilasta. Se on enemmän kuin omat henkilökohtaiset saavutukseni tai viisauteni.Miksi emme voisi vain kaikki kunnioittaa toistemme panostusta asiaan kuin asiaan. Oli se sitten työ, lapset tai vaikka vapaa-ajan harrasteet.
Tässä ajatuksessa ehkä juuri välittyy se, mikä on ahdistavaa. Äidit joutuvat "astumaan pois valokeilasta", halusivat tai eivät, koska niin on jonkin jumalallisen voiman takia pakko tehdä. Isät jatkavat elämää kuten ennenkin mutta lisäävät kauppalistalle vaipat. Lopputuloksen isät menestyvät, harrastavat ja saavat hyvää palkkaa, äidit lihovat ja sormiruokailevat taaperon kanssa. Puistattavaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkea ei voi saada, näin se vaan on. Tunnen monia naisia, jotka luopuivat urastaan lapsen takia, jotkut ovat siitä yhä hyvillään, jotkut eivät. Tunnen myös uranaisia, joilla on pieniä lapsia, ja olen sivukorvalla kuunnellut puheluita, joissa lapsi itkee ikävästä, kun äidillä taas menee ylitöiksi. Ja sama pätee toki miehiinkin, miehille vain helpommin hyväksytään etäinen suhde lapseen.
Työskentelen ison kansainvälisen yhtiön keskijohdossa, lähes kaikilla naiskolleegoilla on lapsia, kuten myös ylimmässä johdossa työskentelevillä. Työpäiväni pituus on 8 h. Jos ura on sitä, että töitä tehdään 16 h ja 8 h nukutaan, niin kuka sitä haluaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hohhoijaa. Olen viiden lapsen äiti ja puhun mielelläni ihan jostain muusta kuin lastenvaatteista, kestovaipoista, turvaistuimista tai imetyksestä. Toki hänkin vaatteita ihan mielelläni lapsille, pakkohan se välillä onkin, kestovaippoja meillä ei olla käytetty, turvaistuin on peace of cake eikä siitä ole tarvetta jauhaa ja imetys lopulta vain yksi vaihe elämässäni.
Kun saa lapsen tai lapsia, on lapsen asiat priorisoitava edelle ainakin ensimmäisen vuoden aikana. Tokikaan se ei tarkoita, että omia unelmiaan tarvitsisi unohtaa tai etteikö edelleen voisi toteuttaa itseään. Tämä kaikki on ainakin mun elämässä asettunut uomiinsa, ja kaikelle tällekin löytyy aikaa.
Olen lasten ohella ehtinyt opiskella, tehdä töitä, harrastaa,... Mutta mikään uraohjus en ole, joten sitä näkökulmaa mulla ei ole. Mun mielenkiinnonkohteet ja arvot on muualla kuin rahan takomisessa- sinullahan saa toki olla toisin.
Onhan moni äiti on yrittäjäkin äitiyden ohella. Ajattelen, että eihän tämäkään ole mahdotonta. Että moneen sitä pystyy.
Mun tuntemistani äideistä harva on todellinen luuseri muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin kahden äiti mutta ymmärrän oikein hyvin tuon mitä ap kuvailee. Vaikka vauvan pitåäkin saada aluksi äidin ja isänkin koko huomio niin osalla asia menee kyllä yli ihan toisten lapsellistenkin mielestå.
Osa ei pysty sanomaan päivää ilman sanaa vauva kestovaippa tai sormiruokailu. Tuntuu hirveän tunkkaiselta ja raskaalta ja monesti siltä että nuo ihmiset on omasta mielestään oikeampia, parempia ja enemmän äitejä kuin toiset ja tuntuu ettå kohtuus ja terve järki on kadonnut.
Minutkin vauva vei mennessään niin kuin miehenkin mutta olin ja olen silti kuitenkin aina ensin ihminen, nainen.
T.33 v yhteistå taivalta ja lapset jo maailmalla
Osuvasti kuvailtu. Ehkä minulla painaa taustalla myös epätoivo siitä, etten pysty siihen, mitä äideiltä nykyään odotetaan vaan pelkään menettäväni mielenterveyteni jos joudun tekemään vuosia itselleni vastenmielisiä asioita. -Ap
Kyllä uran ja perheen pystyy yhteensovittamaan. Lapset ovat pieniä vain hetken. Jos urakehitys pysähtyy "lasten takia", ei se varmasti olisi edennyt muutoinkaan. Huono tekosyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkea ei voi saada, näin se vaan on. Tunnen monia naisia, jotka luopuivat urastaan lapsen takia, jotkut ovat siitä yhä hyvillään, jotkut eivät. Tunnen myös uranaisia, joilla on pieniä lapsia, ja olen sivukorvalla kuunnellut puheluita, joissa lapsi itkee ikävästä, kun äidillä taas menee ylitöiksi. Ja sama pätee toki miehiinkin, miehille vain helpommin hyväksytään etäinen suhde lapseen.
Työskentelen ison kansainvälisen yhtiön keskijohdossa, lähes kaikilla naiskolleegoilla on lapsia, kuten myös ylimmässä johdossa työskentelevillä. Työpäiväni pituus on 8 h. Jos ura on sitä, että töitä tehdään 16 h ja 8 h nukutaan, niin kuka sitä haluaa?
Melko monessa työpaikassa kuitenkin joutuu tekemään +8 h töitä, ainakin jos haluaa edetä urallaan. Moni ei tunnu laskevan työksi sitä, että kotona vastailee sähköposteihin, valmistelee presentaatiota etc, eli on kuitenkin töissä.
''Lapset ovat pieniä vain hetken''..? Äitiyslomalla vuoden verran, kokonaan poissa työkuvioista, lapsi on ''pieni'' kuitenkin tämänkin jälkeen vielä 5-8 vuotta. Sen kun luotte sitä uraa, mutta kun fakta nyt on se, että 2010-luvun työelämä vaatii usein paljon (en toki väitä, etteikö poikkeuksiakin ole) Kyllä se lapsi vaan pitää, ja mielestäni *kuuluukin*, ottaa huomioon arjessa ja työkuvioissa. Miksi hankkia lapsi, jos ajattelee, ettei hänen takiaan kuulukin tehdä uhrauksia ja myönnytyksiä? Kun ei se kukaan nykypäivänä enää ole pakon edessä lapsia hankkinut.
Vierailija kirjoitti:
Vaikutta siltä et eniten tossa pelottaa kontrollin menettäminen, vastuu toisesta ihmisestä (toisen hengestä), työmäärä, mites minä itse sitten (kuka minusta huolehtii) sekä tattadaa: elämän rajallisuus ja vanheneminen. Että hei, elämä ei olekasn tässä ja nyt kaiken aikaa ikuisesti, en voi olla ikuisesti 25 (enkä enää elää 40-vuotiaana niin kuin olisin 25) täytyy ruveta suunnittelemaan ja olemaan, iiiks, aikuinen. Ja: mä kuolen joskus. Iiks. Minäkin.
Mul on ollut ikäkriisi. Äitiys ei ihan noin paljon ahdistusta herättänyt, ehkä siks, et toden totta halusin äidiksi. Lapsen saamisen jälkeen olen edennyt uralla ja lähivuosina valmistun toistamiseen maisteriksi (kokoaikatyön ohella, totta kai, ku eihän sitä helpommalla voi tehdä). En tod näe itseäni luuserina :D enempi pahemman luokan suorittajana! Ehkä myös levottomana ja työnarkomaanina.
Heh, maisterius ei tee menestystä. Tuplamaisterius kertoo yleensä siitä, että ekalla kerralla ei tärpännyt. Työttömiä maistereita on suomi pullollaan.
Menestyneet ihmiset eivät ehdi istua koulunpenkillä enää kerran valmistuttuaan. Mutta kai se tutkinto on naisille sama asia kuin menestys. Miehet yleensä keskittyvät rahaan, valtaan ja osaamiseen, jolloin myös pärjäävät elämässään paremmin.
Olen itsekin kahden äiti mutta ymmärrän oikein hyvin tuon mitä ap kuvailee. Vaikka vauvan pitåäkin saada aluksi äidin ja isänkin koko huomio niin osalla asia menee kyllä yli ihan toisten lapsellistenkin mielestå.
Osa ei pysty sanomaan päivää ilman sanaa vauva kestovaippa tai sormiruokailu. Tuntuu hirveän tunkkaiselta ja raskaalta ja monesti siltä että nuo ihmiset on omasta mielestään oikeampia, parempia ja enemmän äitejä kuin toiset ja tuntuu ettå kohtuus ja terve järki on kadonnut.
Minutkin vauva vei mennessään niin kuin miehenkin mutta olin ja olen silti kuitenkin aina ensin ihminen, nainen.
T.33 v yhteistå taivalta ja lapset jo maailmalla