Mitä haittaa siitä voisi olla että pienen vauvan äiti lähtee viikon lomalle?

Tästä ketjusta tuli mieleen, ettei ihme, että huostaanotot yleistyvät vaikka lasten määrä vähenee. Joku on kasvattanut persoonallisuushäiriöisiä lapsia ja nyt ne tekevät lapsia ja jättävät hoitamatta. Vaikka joku välissä hoitaisi, ei se ole lapselle sama kuka hoitaa. Surullista.

Siis vauvahan ei edes ymmärrä olevansa erillinen olento kuin vasta joskus 7 kk iässä. Siihen saakka vauva luulee olevansa (yleensä) äidin kanssa sama henkilö. Sitten jos äiti katoaa, myös sen vauvan minuus lakkaa olemasta. Kaikki katoaa eikä vauva ymmärrä mitä on meneillään. Vauva käy läpi aivan mielettömän stressin ja paniikin, vaikka saattaa ulospäin näyttää hyvinkin rauhalliselta. Tämähän on juuri se syy ettei ihmiset ymmärrä miten vahingollista ero ensijaisesta kiintymysuhteesta (eli äidistä) on, koska vauva näyttää normaalilta. Vauva ei kuitenkaan osaa kommunikoida hätäänsä esim itkemällä kurkkusuorana kuten nälän tai kivun takia, koska ei ymmärrä mitä itkisi. Se tilanne lamaannuttaa ja saa vauvan näyttämään rauhalliselta ja normaalilta.

Riippuu varmaan pitkälti kuinka pienestä vauvasta on kysymys.

Oma äitini on kertonut, että minä olin vauvana jo hyvin nuoresta silloin tällöin viikonloppuja hoidossa mummilla ja vaarilla. Äiti oli lypsänyt maitoa valmiiksi minigrip-pusseihin, jotka laitettiin pakkaseen ja sieltä sitten vesihauteen kautta käyttöön. Aina oli varalla enemmän maitoa kuin mitä olisin jaksanut edes syödä. Totuin tähän siis varmaan jo 2 kk ikäisestä lähtien, vaikka toki kyse oli vain viikonlopusta. Erittäin lämpimät suhteet äitiini ja isovanhempiini minulla on edelleen.

Pikkuveljeni jätettiin viikoksi mummin ja vaarin hoitoon tämän ollessa noin vuoden ikäinen, kun äiti ja isä ottivat minut mukaan ensimmäiselle ulkomaanmatkalleni Kyprokselle (olin itse tuolloin 4.v.) Ihan yhtä lämpimät välit veljelläni on vanhempiini ja isovanhempiini kuin minullakin. Ei ole hajonneita psyykkeitä tai lapsuusajan traumoja. XD

Eräs tutun tuttu lähti isä sekä äiti 1,5 viikon reissulle ulkomaille ja jättivät jonkun 3-4kk vauvan isovanhemmille. Oli puolet ajasta toisilla isovanhemmilla ja toiset puolet toisella. Äiti kehuskeli miten ylpeä on itsestään kun pystyi jättämään ja luottamaan lapsensa toisten hoitoon ja miten lapsesta kasvaa vahva ja sosiaalinen.

Ja sama pariskunta jätti saman vauvan joskus puolen vuoden iässä taas isovanhemmille kun lähtivät johonkin etelään taas viikoksi.

Miksi ihmiset tekevät niitä lapsia jos edes vauvavuotta ei pysty olemaan ilman useita viikon mittaisia ulkomaanmatkoja ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en koskaan imettänyt, mutta lähdin kyllä viikoksi pois lapsen ollessa kaksikuinen. Lähdin vakavaan leikkaukseen ja olin sairaalassa pitkälti tajuttomana. Minua lohduteltiin että eihän se ole sama asia, kun ei ollut oma valinta..mutta mistäs se lapsi tietää olinko leikkauksessa vai huvilomalla?

Lapsi on nyt normaali aikuinen, ilman näkyviä traumoja psyykessä.

Lapset ovat sopeutuvaisia. Joskus saattaa tulla tilanteita, jolloin lapsi joutuu pakosta olemaan erossa vanhemmastaan. Se ei ole lapselle hyväksi, mutta tietenkään se ei automaattisesti aiheuta psyyken häiriötä. Lapsi sopeutuu tilanteeseen. Se ei silti tarkoita sitä, että se olisi lapsen edun tai hyvinvoinnin mukaista.

Minun tapauksessani se oli lapsen edun ja hyvinvoinnin mukaista, koska vaihtoehtona oli kuollut äiti. Se olisi varmasti aiheuttanut lapselle enemmän kurjia asioita.

Tietysti on tilanteita jolloin vaihtoehtoa ei ole. Siltikin se on vauvalle (ja äidille) stressaavaa. Jälkeenpäin voi olla vaikea arvioida miten ero on vauvaan vaikuttanut. Näennäisesti voi kasvaa ihan normaaliksi ja pärjääväksi aikuiseksi, mutta voi myös käydä niin että on epänormaalin takertuva ystävyys/ parisuhteissa, hylkäämisen pelko voi olla lamaannuttavan suuri, tai voi takertua voimakkaasti väkivaltaiseenkin tai päihdeongelmaiseen parisuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en koskaan imettänyt, mutta lähdin kyllä viikoksi pois lapsen ollessa kaksikuinen. Lähdin vakavaan leikkaukseen ja olin sairaalassa pitkälti tajuttomana. Minua lohduteltiin että eihän se ole sama asia, kun ei ollut oma valinta..mutta mistäs se lapsi tietää olinko leikkauksessa vai huvilomalla?

Lapsi on nyt normaali aikuinen, ilman näkyviä traumoja psyykessä.

Lapset ovat sopeutuvaisia. Joskus saattaa tulla tilanteita, jolloin lapsi joutuu pakosta olemaan erossa vanhemmastaan. Se ei ole lapselle hyväksi, mutta tietenkään se ei automaattisesti aiheuta psyyken häiriötä. Lapsi sopeutuu tilanteeseen. Se ei silti tarkoita sitä, että se olisi lapsen edun tai hyvinvoinnin mukaista.

Minun tapauksessani se oli lapsen edun ja hyvinvoinnin mukaista, koska vaihtoehtona oli kuollut äiti. Se olisi varmasti aiheuttanut lapselle enemmän kurjia asioita.

Tietysti on tilanteita jolloin vaihtoehtoa ei ole. Siltikin se on vauvalle (ja äidille) stressaavaa. Jälkeenpäin voi olla vaikea arvioida miten ero on vauvaan vaikuttanut. Näennäisesti voi kasvaa ihan normaaliksi ja pärjääväksi aikuiseksi, mutta voi myös käydä niin että on epänormaalin takertuva ystävyys/ parisuhteissa, hylkäämisen pelko voi olla lamaannuttavan suuri, tai voi takertua voimakkaasti väkivaltaiseenkin tai päihdeongelmaiseen parisuhteeseen.

Kyllä, jostainhan esim sairaalloinen mustasukkaisuus johtuu. Joku sen on aiheuttanut. Ei normaalissa kiintymyssuhteessa kasvava ihminen ole sairaalloisen mustasukkainen tai takertuva, niin että jää suhteeseen jossa toinen pahoinpitelee.

Vierailija kirjoitti:

Ei muuta kuin häiriö kiintymyssuhteeseen. Voi olla traumatisoivaa. Ja siten vaikuttaa tulevaisuudessa hänen kaikkiin ihmissuhteisiinsa, parisuhde mukaan lukien. Noin varhaiseen traumaan on myös hyvin vaikeaa päästä käsiksi, kun ei ole vielä sanoja. Uskotte tai ette, äiti-tai se ykköshoitaja ylipäätään johon vauva ensin turvautuu, on ainutlaatuinen ja korvaamaton sen ekan 6kk. Hylkääminen-ja viikko on vauvalle ikuisuus- aiheuttaa vaurioita. Toki tästä voi olla piittaamatta ja jatkaa sitä hylkäämisten ketjua. Vauvalle se on vahingoksi

Nyt löytyi syy meihin häiriintyneisiin anoppeihin. Äitimme palasivat töihin 3 kk äitiysloman jälkeen ja siksi tungemme lastemme koteihin kutsumatta osoittamaan kiintymystä , jota ilman jäimme.

Eli tiedetään että ero äidistä tuossa vaiheessa aiheuttaa vakavaa haittaa kiintymyssuhteeseen?

Mä en ymmärrä, että miksi isä voi lähteä mutta äidin pitää aina olla lapsessa kiinni?

Itse olen reissannut noin viikon vuodessa siitä lähtien kun lapsi ollut vuoden. En näe traumoja aiheutuneen, kun lapsi jo teini-ikäinen. Kumpikin vanhempi on lapselle tärkeä, miksi tosiaan isä voi matkustaa mutta äiti ei?

Vierailija kirjoitti:

Jos itse äitinä kokisin että pystyisin olemaan erossa noin pienestä lapsestani viikon pelkän loman takia, olisin kyllä huolissani. Normaalisti side äidin ja vauvan välillä on niin vahva ja symbioottinen että äidille ajatuskin viikon erossaolosta olisi kauhistuttava ja mahdoton. Jos oikeasti tuntuu että ihan hyvin tuohon pystyisi, ja jopa sitä harkitsee, on se merkki siitä että kiintymyssuhde ei ole kehittynyt normaalisti. Vauvalle tuosta erossa olemisesta on täysin kiistatta haittaa. Vauva ei ymmärrä mihin äiti on kadonnut, eikä sitä tuleeko äiti takaisin vai ei. Vauvan näkökulmasta äiti on vain poissa ja perusturvallisuuden kehityksen kannalta tapahtuu suurta vahinkoa.

Monissa maissa vauvat viedään päivähoitoon 6 viikon iässä kun äiti palaa töihin.

Jokainen tekee kuten parhaaksi näkee

Vierailija kirjoitti:

Eli tiedetään että ero äidistä tuossa vaiheessa aiheuttaa vakavaa haittaa kiintymyssuhteeseen?

No ei tätä tietenkään ole kontrolloiduissa kokeissa testattu, koska sellaiset olisivat epäeettisiä, mutta se, mitä tiedetään ihmisen kehityksestä, vauvojen muistista ja sitten esimerkiksi anakliittisen masennuksen tapaukset (ne missä äiti häipyi kokonaan ja vauvat lakkasivat jossain vaiheessa syömästä kun äiti ei palannut - tämä tulkittiin niin, että vauvat kokivat lakanneensa olemasta olemassa), viittaavat vahvasti siihen, että pitkä äidistä/ensisijaisesta hoivaajasta on traumaattista vauvalle. Kaikki toki tekevät omat valintansa, minusta olisi iso riski lapsen henkiselle kehitykselle jättää vauva tai taapero viikoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli tiedetään että ero äidistä tuossa vaiheessa aiheuttaa vakavaa haittaa kiintymyssuhteeseen?

No ei tätä tietenkään ole kontrolloiduissa kokeissa testattu, koska sellaiset olisivat epäeettisiä, mutta se, mitä tiedetään ihmisen kehityksestä, vauvojen muistista ja sitten esimerkiksi anakliittisen masennuksen tapaukset (ne missä äiti häipyi kokonaan ja vauvat lakkasivat jossain vaiheessa syömästä kun äiti ei palannut - tämä tulkittiin niin, että vauvat kokivat lakanneensa olemasta olemassa), viittaavat vahvasti siihen, että pitkä äidistä/ensisijaisesta hoivaajasta on traumaattista vauvalle. Kaikki toki tekevät omat valintansa, minusta olisi iso riski lapsen henkiselle kehitykselle jättää vauva tai taapero viikoksi.

Ai sama pätee taaperoon? Eikös turvallisia kiintymyssuhteita voi olla useita?

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä, että miksi isä voi lähteä mutta äidin pitää aina olla lapsessa kiinni?

Itse olen reissannut noin viikon vuodessa siitä lähtien kun lapsi ollut vuoden. En näe traumoja aiheutuneen, kun lapsi jo teini-ikäinen. Kumpikin vanhempi on lapselle tärkeä, miksi tosiaan isä voi matkustaa mutta äiti ei?

Ensinäkin, tässä oli kyse vauvasta eikä yli 1-vuotiaasta.

Ja pieni vauva ei kykene muodostamaan kuin yhden tärkeimmän kiintymyssuhteen. Ja se kohde on yleensä äiti, koska äidillä on lapsen syntymän jälkeen äitiysloma, äiti on lapsen kanssa lähes 24/7, äiti voi imettää ja äiti nyt vaan vauvan näkökulmasta on se henkilö joka vastaa hänen tarpeisiinsa. Isä on tottakai myös läheinen ja tuttu, mutta koska yleensä isä on päivät poissa kotoa, ei isä millään pysty luomaan samanveroista kiintymysuhdetta vauvaan kuin äiti. Eikä vauvakaan tähän todennäköisesti pysty.

Vauva ei siis todennäköisesti reagoi isän poissaoloon yhtä voimakkaasti kuin äidin poissaoloon, sillä vauva on syntymästään saakka tottunut siihen että äiti on aina paikalla ja isä vaan joskus. Jos äiti sitten yhtäkkiä katoaa viikoksi niin tajuat varmaan itsekin mitä se tekee pienen vauvan psyykelle.

Vierailija kirjoitti:

Tästä ketjusta tuli mieleen, ettei ihme, että huostaanotot yleistyvät vaikka lasten määrä vähenee. Joku on kasvattanut persoonallisuushäiriöisiä lapsia ja nyt ne tekevät lapsia ja jättävät hoitamatta. Vaikka joku välissä hoitaisi, ei se ole lapselle sama kuka hoitaa. Surullista.

Miksi joistakin on kasvanut tällä tavalla persoonallisuushäiriöisiä? Meillä myös yksi sukulainen +30v (äiti), joka lähti reissuun vauvan ollessa tosi pieni, koska oli kuulemma oman jaksamisen kannalta pakko päästä. Eikö sitä voi vaikka levätä muuten? Mennä päiväksi jonnekin lähelle kylpylään tai ihan nukkua vaan? Ei, piti lähteä lähes viikoksi kauas ulkomaille. Tämä äiti ei muutenkaan olisi jaksanut yhtään mitään. Isä hoiti lasta kaiken ajan kun ei ollut töissä ja aina työnsi lastaan kaikille sukulaisille hoitoon kun se suinkin vaan oli mahdollista, ja silti toinen lapsi oli PAKKO saada reilun vuoden ikäerolla!

Ei vaan voi ymmärtää... Ja toki pakko oli taas päästä yksin/kavereiden kanssa reissaamaan vauvan ollessa n. 4kk. Ja yllättäen ei nytkään jaksaisi hoitaa - kumpaakaan lastaan. Surullista.

Täysi myytti tämä, ettei vauva voisi olla erossa äidistään. 

Mulla on kolme täysin asiallista aikuista lasta, opiskelleita ja töissä.  Kaikki ovat olleet isovanhemmpillaan yökylässä jo parin viikon vanhoina ja ennen puolta vuotta juuri tuon viikonkin. 

Tämä tietysti tarkoittaa, että imetys on lopetettu aiemmin. 

Turhaa pelottelua tämä "minuuden menettäminen" ym. Eli siitä vain! Itseensä luottava vanhempi on aina parempi lapselle kuin oppikirjojen ääressä vapiseva heikko olio. 

Vierailija kirjoitti:

Täysi myytti tämä, ettei vauva voisi olla erossa äidistään. 

Mulla on kolme täysin asiallista aikuista lasta, opiskelleita ja töissä.  Kaikki ovat olleet isovanhemmpillaan yökylässä jo parin viikon vanhoina ja ennen puolta vuotta juuri tuon viikonkin. 

Tämä tietysti tarkoittaa, että imetys on lopetettu aiemmin. 

Turhaa pelottelua tämä "minuuden menettäminen" ym. Eli siitä vain! Itseensä luottava vanhempi on aina parempi lapselle kuin oppikirjojen ääressä vapiseva heikko olio. 

Joo koska tässä välissä ei ole muita vaihtoehtoja. :D Ei esim. yhden yön hotelliyö ystävien kanssa ja äiti joka luottaa maalaisjärkeen.

Minä en elä oppikirjojen mukaan mutta minullekin kyllä maalaisjärki sanoo ettei 6kk ikäistä vauvaa jätetä viikoksi. Hyvällä omatunnolla käynyt yhden yön reissuja ympäri Suomea ystävillä vauvavuonna mutta en olisi kyllä itse edes pystynyt olemaan viikkoa erossa pienestä rakkaastani niin pitkään. Herää mieleen että onkohan äitikään kiintinyt vauvaan jos pystyy viikon olemaan noin vaan erossa vauvasta?

Suomalaisilla on tutkimuksien mukaan melko yleinen ns välttelevä kiintymyssuhde, jonka muodostumista edistää vauvan ja myöhemmin lapsen näkeminen "pärjäävänä" ja itseriittoisena. Aikuisena välttelevästi kiintynyt voi olla korostetun järkevä ja ulkoisesti menestyneen oloinen, mukava ja sopeutuva vaikkapa työelämässä. Reipas ihminen. Läheisimmissä ihmissuhteissa ja erityisesti vanhemmuudessa voi kuitenkin aktivoitua paljon ahdistuneisuutta, sitoutumisen kammoa tai pelkoa oman erillisyyden menettämisestä. On ikäänkuin pakko ottaa etäisyyttä omaan vauvaan kun ei itse ole saanut olla riittävän pitkään lähellä ja avuton. Tosiasiassa alle vuoden ikäinen lapsi ei pysty mitenkään ylläpitämään mielikuvaa äidistä viikon eron ajan. Äidistä tulee siis vieras, lapsen maailmasta poissaoleva.

Surullista

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän nykyajan perheessä tuon siteen pitäisi muodostua molempiin vanhempiin. Näin ollen kumpi tahansa voi olla hetken poissa, kunhan toinen pitää vahtia. Vastaavasti jos jompikumpi katoaa pitkäksi aikaa, lapsi tuntee itsensä hylätyksi.

Ei, ihmisen biologia ei ole tässä suhteessa sopeutuneet nykyaikaan. Vauvalle olisi ennen ollut todella vaarallista kiintyä useampaan kuin yhteen, eli imettävään vanhempaan. Sitten kun lapsi selviää ilman rintamaitoa, luodaan kiintymyssuhteita muihin.

Nykyään pulloruokinnan ansiosta vauva voi luoda ensisijaisen kiintymyssuhteensa myös esimerkiksi isään, mutta ei koskaan useampaan kuin yhteen.