Sinä, joka haluat parisuhteessa välttämättä asua yhdessä ja jakaa arjen: miksi?

Kaipaan jonkun jakamaan arjen ilot ja surut. Kaipaan sitä, että joku on lähellä, ja paljon. Haluan nukkua kainalossa. Haluan tehdä arkiset asiat yhdessä. Olen introvertti ja vietän paljon aikaa kotona, mutta kaipaan "toista puoliskoa" jakamaan sen kotona olemisen kanssani.

Näiden lisäksi yhdessä asuminen ja eläminen on myös halvempaa ja esimerkiksi kotitöiden kannalta helpompaa.

Kyllä siihen on suurimpana syynä se että yksinkertaisesti pidän miehestäni kovasti ja nautin hänen seurastaan. Hän on todella mukava ihminen, hauska ja mielenkiintoinen. Joten luonnollisesti haluan olla hänen kanssaan mahdollisimman paljon. Koska olemme molemmat päivätöissä, meillä on mahdollisuus viettää aikaa yhdessä vain iltaisin ja viikonloppuisin. Iltaisin on kiva syödä yhdessä, katsoa telkkaria, jutella tai vain olla kumpikin hiljaa omalla koneellaan/tabletillaan mutta silloin tällöin kommentoida jotain kivaa lukemaansa. Voisihan noin toki tehdä vaikka ei asuttaisi yhdessä, mutta silloin jommankumman pitäisi siinä yhdentoista maissa illalla siirtyä omaan kotiinsa. Tuntuu vaivalloiselta.

Viikonloppuisin sitten ollaan yhdessä enemmän ulkona; mennään leffaan, taidenäyttelyyn ja ravintolaan. Olisi jotenkin outoa jos sitten kumpikin menisi omaan kotiin. Tai jos mentäisiin jomman kumman kotiin, pitäisi olla tavaroita mukana (vaihtovaatteet yms.).

Meillä on kummallakin vielä se että nukumme paljon paremmin kuin toinen on vieressä. Mies tekee neljä-viisi kertaa vuodessa viikon työmatkan, ja pari ekaa päivää nautin yksinolosta. En kuitenkaan saa nukuttua kunnolla, ja mitä useampi päivä kuluu, sitä vähemmän kivaa on olla yksin, ja sitä enemmän odotan miestä kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä siihen on suurimpana syynä se että yksinkertaisesti pidän miehestäni kovasti ja nautin hänen seurastaan. Hän on todella mukava ihminen, hauska ja mielenkiintoinen. Joten luonnollisesti haluan olla hänen kanssaan mahdollisimman paljon.

Tämä on varmaan oleellinen ero. Sillä minä en ainakaan mitenkään "luonnollisesti" halua olla ihmisen kanssa mahdollisimman paljon, vaikka hän olisi kuinka mukava, hauska ja mielenkiintoinen. Sellaista ihmistä ei olekaan, jonka seurassa jaksaisin olla koko ajan. Tarvitsen paljon aikaa yksin omissa oloissani.

-ap

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, koska en itsekään halua jakaa arkea toisen kanssa.

Tällä hetkellä asun kyllä yhdessä aviomieheni kanssa, 120 neliötä (eli tilaa on tarpeeksi, onneksi), kaikki sujuu ihan hyvin, mutta huomaan, että meille molemmille olisi parempi, jos olisi enemmän omaa aikaa, omaa tilaa. Mieheni kaipaa sitä myös varmasti, vaikka ei haluakaan sanoa siitä.

En oikeasti ymmärrä, mikä voi olla hauskaa yhdessä asumisessa, jos vertaa siihen, että olisi vaikka isompi asunto ja pienempi asunto lähekkäin, jotta voi olla erilläänkin.

Asun kymmenen minuutin kävelymatkan päässä seurustelukumppanistani, ja tulevaisuudessa todennäköisesti vieläkin lähempänä. Minusta tämä järjestely on aivan täydellinen. Mutta en halua tästä mitään kilpailuketjua. Varmasti monelle yhdessä asuminen on parempi vaihtoehto, ja heidän motivaatioistaan haluankin kuulla.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Kaipaan jonkun jakamaan arjen ilot ja surut. Kaipaan sitä, että joku on lähellä, ja paljon. Haluan nukkua kainalossa. Haluan tehdä arkiset asiat yhdessä. Olen introvertti ja vietän paljon aikaa kotona, mutta kaipaan "toista puoliskoa" jakamaan sen kotona olemisen kanssani.

Näiden lisäksi yhdessä asuminen ja eläminen on myös halvempaa ja esimerkiksi kotitöiden kannalta helpompaa.

Ymmärrän hyvin läheisyyden tarpeen ja kainalossa nukkumisen. Itsekin pidän noista asioista paljon. Mutta mikä sinusta on palkitsevaa siinä, että sinulla on "toinen puolisko" ja että saat jakaa arkisia asioita yhdessä?

Itse kun koen, että arkeni sujuu kaikkein parhaiten, kun saat hoitaa esimerkiksi siivouksen ja kaupassa käynnin kaltaiset askareet nopeasti ja tehokkaasti silloin ja sillä tavalla kuin haluan. Olen hyvin itsenäinen ja arvostan parisuhteessakin nimenomaan sitä, että siinä on kaksi vahvaa yksilöä, ei kaksi puolikasta.

-ap

Itselläni kyse on siitä, että yhdessä asuessa ei tarvitse erikseen sopia milloin nähdään jne. Minusta on myös paljon hauskempaa tehdä lähes mitä vaan yhdessä. Minäkin kyllä tykkään olla välillä yksin kotona, mutta jos mies on vaikka työmatkalla muutaman päivän niin tulee jo kova ikävä.

Mun mieli toimii niin, että jaettu ilo on tosiaan kaksinkertainen ilo: esim. jos näen jonkun jännittävän linnun lintulaudalla, niin minusta se on tosi paljon hauskempaa, jos mueskin näkee sen ja voidaan ihastella sitä yhdessä. Myös esim. telkkaria on kivempi katsoa, jos voi keskustella siitä toisen kanssa joko ohjelman aikana tai sen jälkeen.

Onko sulla ap vaikeuksia löytää miestä/naista, joka haluaa samanlaista suhdetta? Tuntuu että kaikki haluavat muuttaa yhteen ennemmin tai myöhemmin.

Jos meillä ei olisi lasta, ideaalitilanteessa me asuisimme eri asunnoissa, mutta hyvin lähellä toisiamme, eli meillä yhdessä asumiseen liittyy enemmän käytännön mukavuuksia ja hyötyjä kuin varsinaisesti emotionaalisia tarpeita.

Käytännön tasollahan etuja ovat mm. taloudelliset hyödyt (kulujen jakaminen), kotitöiden/huolehdittavien asioiden määrän puolittuminen ja lapsen asioiden järjestelyn helppus

Tuollaista ap:n kuvaamaa autonomiaa en kaipaa. Muuten olen itsenäinen ja en takerru, tai ole mustasukkainen luonne. Olemme mieheni kanssa toistemme parhaat ystävät ja tukijat, jo 90- luvulta saakka. Ihanaa olla ja asua yhdessä. Ei ahdista tippaakaan olla toisen kanssa yhdessä, emme riitele. Lapsetkin jo aika isoja, innolla odotetaan uutta omaa yhteistä elämää.

Tällä hetkellä en edes seurustele, mutta tulevaisuudenhaaveeni on kyllä yhdessä asuminen. Haluan viettää ainakin yöt yhdessä, nukkua miehen kanssa ja saada läheisyyttä. Nautin myös yksinolosta, siksi pyrin tapailemaan miehiä, jotka ovat aktiivisia harrastuksissa ja osaaavat esim. matkustaa ihan yksinkin. En kaipaa 24/7 suhdetta.  Ajattelen, että jaetaan se, mikä suhteessa on parasta, eli sänky ja koti, silti iso osa elämää kuten työ ja harrastukset tehdään ihan omillaan. Omat harrastukseni ovat yksilölajeja, en kaipaa seuraa juoksulenkille, valokuvaamaan, uimaan tms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaan jonkun jakamaan arjen ilot ja surut. Kaipaan sitä, että joku on lähellä, ja paljon. Haluan nukkua kainalossa. Haluan tehdä arkiset asiat yhdessä. Olen introvertti ja vietän paljon aikaa kotona, mutta kaipaan "toista puoliskoa" jakamaan sen kotona olemisen kanssani.

Näiden lisäksi yhdessä asuminen ja eläminen on myös halvempaa ja esimerkiksi kotitöiden kannalta helpompaa.

Ymmärrän hyvin läheisyyden tarpeen ja kainalossa nukkumisen. Itsekin pidän noista asioista paljon. Mutta mikä sinusta on palkitsevaa siinä, että sinulla on "toinen puolisko" ja että saat jakaa arkisia asioita yhdessä?

Itse kun koen, että arkeni sujuu kaikkein parhaiten, kun saat hoitaa esimerkiksi siivouksen ja kaupassa käynnin kaltaiset askareet nopeasti ja tehokkaasti silloin ja sillä tavalla kuin haluan. Olen hyvin itsenäinen ja arvostan parisuhteessakin nimenomaan sitä, että siinä on kaksi vahvaa yksilöä, ei kaksi puolikasta.

-ap

Meillä on selkeä työnjako esim. kotitöissä. Minusta on mukavaa, kun minun ei tarvitse tehdä kaikkea, ja taas ne, jotka teen, saan tehdä omalla tavallani. Kaupassakäyntiä helpottaa se, että on joku, jonka kanssa peilailla ideoita ja jakaa kantamukset.

Vaikka olen vahva ja itsenäinenkin, olen aina (hyvin nuoresta asti) kaivannut rinnalleni jotakuta jakamaan elämäni. Minulla on rikas elämä yksinkin, mutta hän täydentää sitä.

Arkisten asioiden jakamisesta: Tunnen vahvasti. Saan valtavasti iloa pienistä asioista. Haluan viereeni jonkun, jonka kanssa jakaa ne tunteet, koska koen, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja jaettu suru vain puolikas suru.

Koen, että vaikka olemmekin yksilöitä, olemme myös kaksi puolikasta siitä, mikä on "me".

Koska olen introvertti, olisin todennäköisesti myös yksinäinen ilman kanssani asuvaa puolisoani, koska en tosiaan käy oikein missään muualla kuin töissä. Olen onnekas, että olen löytänyt sellaisen ihmisen, joka kokee samalla tavalla, ja haluaa jakaa kanssani arjen.

Erosin aviopuolisostani noin 25 vuotta sitten ja silloin päätin, etten enää koskaan mene avo- tai avioliittoon. Minulla oli suhde yh-mieheen, kun oma lapseni asui vielä kotona, mutta hänellekin tein sen selväksi, ettei lasten elämää sekoiteta muuttamalla yhteen. Lapseni muutettua kotoa pisin parisuhteeni kesti neljättä vuotta ilman, että oli aikomustakaan muuttaa yhteen.

Sitten tapasin nykyisen mieheni. Ensimmäiset neljä vuotta seurustelimme asumatta yhdessä. Vietimme yhdessä pidennettyjä viikonloppuja ja lähes kaikki lomat. Koska se sujui hyvin ja olimme molemmat onnellisempia yhdessä kuin erillään ollessamme, halusimme lopulta muuttaa yhteen.

Olemme edelleen kaksi itsenäistä ihmistä. Meillä on omat rahat, omia menoja, omia ystäviä.. Minun työni pitää minut välillä toisessa kaupungissa arkisin useamman viikon yhteen menoon (viikonloput kotona). Matkustelemme sekä yhdessä että erikseen. Yhdessä asuminen mahdollistaa yhteisen ajan viettämisen ja lähekkäin olemisen myös viikolla. Puolisoni läheisyys tuntuu niin hyvältä, että haluan sitä niin paljon kuin mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni kyse on siitä, että yhdessä asuessa ei tarvitse erikseen sopia milloin nähdään jne.

Tämä onkin mielenkiintoinen pointti. Voin nimittäin itsestäni sanoa, että minä oikeastaan pidän siitä, että sovitaan erikseen, milloin nähdään, ja tietoisesti varataan aikaa, jolloin ollaan läsnä toisen kanssa ja keskitytään toiseen ihmiseen ja yhteiseen tekemiseen olisi se sitten sarjojen katsomista, lintujen bongailua tai mitä ikinä.

Suhteet helposti ajautuvat siihen, että vietetään paljon aikaa samassa tilassa olematta erityisesti läsnä, ja vaikka siinä ei ole mitään vikaa, minä en selvästikään saa tällaisesta hengailusta irti sellaisia fiiliksiä kuin monet muut saavat. (Osaatko kuvailla, minkälainen tunne sinulle tästä tulee? Onko kyse turvallisuuden tunteesta?)

Kiitos kommentistasi.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaan jonkun jakamaan arjen ilot ja surut. Kaipaan sitä, että joku on lähellä, ja paljon. Haluan nukkua kainalossa. Haluan tehdä arkiset asiat yhdessä. Olen introvertti ja vietän paljon aikaa kotona, mutta kaipaan "toista puoliskoa" jakamaan sen kotona olemisen kanssani.

Näiden lisäksi yhdessä asuminen ja eläminen on myös halvempaa ja esimerkiksi kotitöiden kannalta helpompaa.

Ymmärrän hyvin läheisyyden tarpeen ja kainalossa nukkumisen. Itsekin pidän noista asioista paljon. Mutta mikä sinusta on palkitsevaa siinä, että sinulla on "toinen puolisko" ja että saat jakaa arkisia asioita yhdessä?

Itse kun koen, että arkeni sujuu kaikkein parhaiten, kun saat hoitaa esimerkiksi siivouksen ja kaupassa käynnin kaltaiset askareet nopeasti ja tehokkaasti silloin ja sillä tavalla kuin haluan. Olen hyvin itsenäinen ja arvostan parisuhteessakin nimenomaan sitä, että siinä on kaksi vahvaa yksilöä, ei kaksi puolikasta.

-ap

Meillä on selkeä työnjako esim. kotitöissä. Minusta on mukavaa, kun minun ei tarvitse tehdä kaikkea, ja taas ne, jotka teen, saan tehdä omalla tavallani. Kaupassakäyntiä helpottaa se, että on joku, jonka kanssa peilailla ideoita ja jakaa kantamukset.

Vaikka olen vahva ja itsenäinenkin, olen aina (hyvin nuoresta asti) kaivannut rinnalleni jotakuta jakamaan elämäni. Minulla on rikas elämä yksinkin, mutta hän täydentää sitä.

Arkisten asioiden jakamisesta: Tunnen vahvasti. Saan valtavasti iloa pienistä asioista. Haluan viereeni jonkun, jonka kanssa jakaa ne tunteet, koska koen, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja jaettu suru vain puolikas suru.

Koen, että vaikka olemmekin yksilöitä, olemme myös kaksi puolikasta siitä, mikä on "me".

Koska olen introvertti, olisin todennäköisesti myös yksinäinen ilman kanssani asuvaa puolisoani, koska en tosiaan käy oikein missään muualla kuin töissä. Olen onnekas, että olen löytänyt sellaisen ihmisen, joka kokee samalla tavalla, ja haluaa jakaa kanssani arjen.

Luettuani yhden aiemman viestin, lisään vielä, ettemme ole 24/7 yhdessä. Mies tekee reissutöitä ja harrastaa paljon, joten meillä on molemmilla paljon aikaa olla myös erillämme. Eli ei tämä sellainen täysi symbioosi ole, jossa pitäisi olla aina ja ikuisesti koko ajan yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla ap vaikeuksia löytää miestä/naista, joka haluaa samanlaista suhdetta? Tuntuu että kaikki haluavat muuttaa yhteen ennemmin tai myöhemmin.

Ei ole erityisiä vaikeuksia. Tai vaikeudet liittyvät siihen, että kumppanin tulee olla muuten sopiva (keskinäinen kemia, yhteensopiva seksuaalisuus, sopuisa vuorovaikutus jne.) Ja sitten pitäisi molempien pitää toisistaan samaan aikaan.

Käytännössä kaikki parisuhteet alkavat niin, että seurustellaan omista kodeista käsin. Erillisuhde syntyy, kun tätä ei "eskaloi" yhteisasumiseksi vaan toteaa, että tämä sopii meille parhaiten.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Suhteet helposti ajautuvat siihen, että vietetään paljon aikaa samassa tilassa olematta erityisesti läsnä, ja vaikka siinä ei ole mitään vikaa, minä en selvästikään saa tällaisesta hengailusta irti sellaisia fiiliksiä kuin monet muut saavat.

Tämä on muuten ihan totta. Me vietämme paljon aikaa omissa jutuissamme samassa tilassa. Miksi se onkin mukavampaa kuin yksin? En ihan osaa sanoa. On vain yksinkertaisesti mukavaa, kun toinen on siinä.

Ehkä siihen vaikuttaa myös se, että meillä on paljon myös läsnäolevaa yhdessäoloa. Ei ole esimerkiksi erimielisyyksiä siitä, kuinka paljon vietetään aikaa älypuhelinten ääressä. Se olisi tosi kurjaa, jos itse kaipaisi läsnäolevaa yhdessäoloa ja toinen keskittyisi johonkin muuhun.

Mä olen onnellinen kun asun rakkaan ihmisen kanssa. Ei ole koko ajan ikävä kun asuu yhdessä. En pidä yksin asumisesta. Meitä on erilaisi.  Ei kaikki halua samoja asioista.

Vierailija kirjoitti:

Tuollaista ap:n kuvaamaa autonomiaa en kaipaa.

Autonomia on varmaan oikea sana. Se on tosiaan minulle hyvin tärkeää.

En koe juuri koskaan oloani yksinäiseksi, olin sitten parisuhteessa tai sinkku, enkä hae parisuhteesta turvallisuuden tunnetta. Tästä oli mielenkiintoista keskustella nykyisen kumppanini kanssa, koska hänelle turvallisuus on todella keskeinen parisuhdetarve. Hän antaa minulle autonomiaa ja minä hänelle turvallisuutta, ja olemme molemmat tyytyväisiä.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Mä olen onnellinen kun asun rakkaan ihmisen kanssa. Ei ole koko ajan ikävä kun asuu yhdessä. En pidä yksin asumisesta. Meitä on erilaisi.  Ei kaikki halua samoja asioista.

Ihan yksinkertaisesti se, ettei pidä yksin asumisesta, on varmasti keskeinen syy, miksi niin moni haluaa asua yhdessä kumppanin kanssa. Onhan kumppani monella tapaa parempi kuin random kämppis, jos jonkun kanssa haluaa kortteerinsa jakaa.

Miksi et muuten pidä yksin asumisesta? Mikä siinä on epämiellyttävää?

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen onnellinen kun asun rakkaan ihmisen kanssa. Ei ole koko ajan ikävä kun asuu yhdessä. En pidä yksin asumisesta. Meitä on erilaisi.  Ei kaikki halua samoja asioista.

Ihan yksinkertaisesti se, ettei pidä yksin asumisesta, on varmasti keskeinen syy, miksi niin moni haluaa asua yhdessä kumppanin kanssa. Onhan kumppani monella tapaa parempi kuin random kämppis, jos jonkun kanssa haluaa kortteerinsa jakaa.

Miksi et muuten pidä yksin asumisesta? Mikä siinä on epämiellyttävää?

-ap

Se on tylsää ja yksinäistä.