Sinä, joka haluat parisuhteessa välttämättä asua yhdessä ja jakaa arjen: miksi?

Vierailija kirjoitti:

Kuluu vähemmän rahaa ja aikaa kotitöiden tekemiseen eli itseasiassa harrastuksiin liikenevän ajan määrä on selvästi suurempi kuin yksin tai erillään asuessa. Lisäksi, jos tarvitsen apua, sitä ei tarvitse kerjätä keneltäkään ulkopuoliselta. 

Kummasti ne kotityöt vain lisääntyvät, kun toisen kanssa yhteen muuttaa. Olen asunut elämäni aikana kolmen ihmisen kanssa ja joka kerta huomasin käyttäväni vähintään tuplamäärän aikaa arkiaskareisiin kuin yksin asuessani.

Vierailija kirjoitti:

Se on tylsää ja yksinäistä.

Lisään että olen 49v. Talous ei vaikuta. Pärjään omilla tuloilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen onnellinen kun asun rakkaan ihmisen kanssa. Ei ole koko ajan ikävä kun asuu yhdessä. En pidä yksin asumisesta. Meitä on erilaisi.  Ei kaikki halua samoja asioista.

Ihan yksinkertaisesti se, ettei pidä yksin asumisesta, on varmasti keskeinen syy, miksi niin moni haluaa asua yhdessä kumppanin kanssa. Onhan kumppani monella tapaa parempi kuin random kämppis, jos jonkun kanssa haluaa kortteerinsa jakaa.

Miksi et muuten pidä yksin asumisesta? Mikä siinä on epämiellyttävää?

-ap

Se on tylsää ja yksinäistä.

Kaipaat paljon seuraa ja virikkeitä, ihmisiä ympärille?

-ap

En kaipaa. Miksi niin luulet? Joskus voin jutella jonkun tutun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen onnellinen kun asun rakkaan ihmisen kanssa. Ei ole koko ajan ikävä kun asuu yhdessä. En pidä yksin asumisesta. Meitä on erilaisi.  Ei kaikki halua samoja asioista.

Ihan yksinkertaisesti se, ettei pidä yksin asumisesta, on varmasti keskeinen syy, miksi niin moni haluaa asua yhdessä kumppanin kanssa. Onhan kumppani monella tapaa parempi kuin random kämppis, jos jonkun kanssa haluaa kortteerinsa jakaa.

Miksi et muuten pidä yksin asumisesta? Mikä siinä on epämiellyttävää?

-ap

Se on tylsää ja yksinäistä.

Kaipaat paljon seuraa ja virikkeitä, ihmisiä ympärille?

-ap

En kaipaa. Miksi niin luulet? Joskus voin jutella jonkun tutun kanssa.

Koska sanoit pitäväsi yksin asumista yksinäisenä.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuluu vähemmän rahaa ja aikaa kotitöiden tekemiseen eli itseasiassa harrastuksiin liikenevän ajan määrä on selvästi suurempi kuin yksin tai erillään asuessa. Lisäksi, jos tarvitsen apua, sitä ei tarvitse kerjätä keneltäkään ulkopuoliselta. 

Kummasti ne kotityöt vain lisääntyvät, kun toisen kanssa yhteen muuttaa. Olen asunut elämäni aikana kolmen ihmisen kanssa ja joka kerta huomasin käyttäväni vähintään tuplamäärän aikaa arkiaskareisiin kuin yksin asuessani.

Ongelma lienee kumppaneissasi. Kukaan ei pakota pariutumaan ihmisen kanssa, joka ei hoida omaa osaansa askareista. Lisäksi moni yksinasuva menee lounasravintola-eineslinjalle, kun ei yhdelle ihmiselle "kannata" laittaa ruokaa ja täten vähentää työmääräänsä. Ja elää sitä myötä epäterveellisemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Jos ei jaeta arkea, niin miten se on nimenomaan parisuhde? Eikö se ole sitten enemmän ystävyys- ja/tai seksisuhde? Mitä järkeä on sellaisten olla parisuhteessa keskenään? Mikä tekee parisuhteesta parisuhteen?

Toivottavasti tässä ei yritetä sanoa että vain yhdessä asuvilla pareilla on parisuhde ja muut ovat vain ystävyys- ja seksisuhteissa.

Mulla on tapailusuhde mieheen. Olen eronnut, enkä halua sekoittaa lasten päitä enempää muuttamalla yhteen miehen kanssa. Ero oli lapsille kova paikka ja oireilevat sitä edelleen. Ikäväkseni olen huomannut, että tämä suhde ei vain tyydytä enää oikein kumpaakaan, haluaisimme enemmän. Kaipaisin ihmistä, jolle puhua ja jonka kanssa vaihtaa ajatuksia silloin, kun siltä tuntuu. Olisi niin ikään mukavaa, kun olisi mies talossa laittamassa paikkoja kuntoon tarvittaessa. En ole sellainen kätevä nainen, joka käyttää porakonetta ja vaihtaa auton renkaat.

Mut näillä mennään ja katsotaan mihin se riittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen onnellinen kun asun rakkaan ihmisen kanssa. Ei ole koko ajan ikävä kun asuu yhdessä. En pidä yksin asumisesta. Meitä on erilaisi.  Ei kaikki halua samoja asioista.

Ihan yksinkertaisesti se, ettei pidä yksin asumisesta, on varmasti keskeinen syy, miksi niin moni haluaa asua yhdessä kumppanin kanssa. Onhan kumppani monella tapaa parempi kuin random kämppis, jos jonkun kanssa haluaa kortteerinsa jakaa.

Miksi et muuten pidä yksin asumisesta? Mikä siinä on epämiellyttävää?

-ap

Se on tylsää ja yksinäistä.

Kaipaat paljon seuraa ja virikkeitä, ihmisiä ympärille?

-ap

En kaipaa. Miksi niin luulet? Joskus voin jutella jonkun tutun kanssa.

Koska sanoit pitäväsi yksin asumista yksinäisenä.

-ap

Vo hyvänen aika. Sitten mulla olisi kämppäkaveri. En ole niin onneton että en pysty asumaan yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuluu vähemmän rahaa ja aikaa kotitöiden tekemiseen eli itseasiassa harrastuksiin liikenevän ajan määrä on selvästi suurempi kuin yksin tai erillään asuessa. Lisäksi, jos tarvitsen apua, sitä ei tarvitse kerjätä keneltäkään ulkopuoliselta. 

Kummasti ne kotityöt vain lisääntyvät, kun toisen kanssa yhteen muuttaa. Olen asunut elämäni aikana kolmen ihmisen kanssa ja joka kerta huomasin käyttäväni vähintään tuplamäärän aikaa arkiaskareisiin kuin yksin asuessani.

Ongelma lienee kumppaneissasi. Kukaan ei pakota pariutumaan ihmisen kanssa, joka ei hoida omaa osaansa askareista. Lisäksi moni yksinasuva menee lounasravintola-eineslinjalle, kun ei yhdelle ihmiselle "kannata" laittaa ruokaa ja täten vähentää työmääräänsä. Ja elää sitä myötä epäterveellisemmin. 

Ei tuo ole kiinni siitä, etteikö toinen tekisi puolia askareista vaan siitä, että itse elää paljon yksinkertaisemmin kuin toinen. Jos ei juuri laita ruokaa, ei koskaan silitä vaatteita, ei lajittele pyykkiä, ei vaihda verhoja, ei pidä pölyä tuottavia tekstiilejä, omistaa hyvin vähän tavaraa jne. ja toinen on näissä asioissa täysi vastakohta, pakosti siinä työmäärä lisääntyy, kun elämäntapa muuttuu. Tietysti tämän hyväksyy, kun haluaa toisen kanssa asua, mutta on ihan hölynpölyä, että kotitöiden määrä jotenkin automaattisesti vähenisi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä siihen on suurimpana syynä se että yksinkertaisesti pidän miehestäni kovasti ja nautin hänen seurastaan. Hän on todella mukava ihminen, hauska ja mielenkiintoinen. Joten luonnollisesti haluan olla hänen kanssaan mahdollisimman paljon.

Tämä on varmaan oleellinen ero. Sillä minä en ainakaan mitenkään "luonnollisesti" halua olla ihmisen kanssa mahdollisimman paljon, vaikka hän olisi kuinka mukava, hauska ja mielenkiintoinen. Sellaista ihmistä ei olekaan, jonka seurassa jaksaisin olla koko ajan. Tarvitsen paljon aikaa yksin omissa oloissani.

-ap

No eihän siinä ole "luonnollisestikaan" mitään väärää, että tarvitset paljon aikaa yksin omissa oloissasi. Ongelma muodostuu lähinnä siitä, jos kumppanillasi on erilainen käsitys parisuhteesta. Hän haluaisi ensisijaisesti viettää aikaa kumppaninsa kanssa ja muu tulee vasta toisella sijalla. Tällöin on tietysti väärin pitää häntä ikäänkuin "varalla" ja tapaatte vasta silloin kun sinulle sopii. Tässä tapauksessa on syytä etsiä paremmin sopiva kumppani.

Ja mitä tulee seurusteluun ylipäätään, jos ideana on tutustua toiseen, perheen perustamista tai elinikäistä parisuhdetta ajatellen (tai siihen pyrkien) tuo ajatuksesi "tarvitse paljon aikaa yksin omissa oloissani" ei oikein siihen sovi. Miten tutustua toiseen, jos nähdään kahtena viikonloppuna kuussa? Toisella kertaa toisen kotona ja toisella kertaa kaupunkilomalla Berliinissä. Toisaalta, ehkä tuo vaatimuksesi omasta ajasta on vastaus moneen kysymykseen mitä seurustelemalla muuten yritettäisiin selvittää.

En tiedä, kärjistitkö tarkoituksella, mutta näemme kyllä useita kertoja viikossa, emme pari kertaa kuussa. Perheen perustaminen ei ole kummankaan tavoitteena, mutta perhe-elämä hyötyy kyllä yhdessä asumisesta ihan varmasti. Ja olet kyllä ihan oikeassa siinä, että kumppani, joka ei pystyisi vastaamaan oman ajan ja autonomian tarpeeseeni ei kyllä varmasti pysyisi kuvioissa kauaa.

-ap

Kukin taaplaa tietysti tavallaan, mutta eiköhän tuossa itsekin jo vastannut tuohon alkuperäiseen kysymykseesi. Jos on tavoitteena perhe-elämä ja syvempi parisuhde moni tavoittelee sitä juuri yhdessä asumisen ja arjen jakamisen kautta. Jos tavoitteena on lähinnä viettää aikaa (tai joku muu pinnallisempi syy, esim. hoitaa "sinkkustatus" pois Facebook-sivua rumentamasta) on varmasti monia järkeviä tapoja elää. Enkä nyt sano, etteikö erillään asuvat perheet voisi toimia, mutta sitä tuskin kukaan kyseenalaistaa, miksi vanhempien on hyvä asua yhdessä.

Off-topicina, olet ilmeisesti löytänyt kumppanin, joka vastaa oman ajan ja autonomian tarpeisiisi. Ajatteletko millaisiin kumppanisi tarpeisiin pystyt vastaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä siihen on suurimpana syynä se että yksinkertaisesti pidän miehestäni kovasti ja nautin hänen seurastaan. Hän on todella mukava ihminen, hauska ja mielenkiintoinen. Joten luonnollisesti haluan olla hänen kanssaan mahdollisimman paljon.

Tämä on varmaan oleellinen ero. Sillä minä en ainakaan mitenkään "luonnollisesti" halua olla ihmisen kanssa mahdollisimman paljon, vaikka hän olisi kuinka mukava, hauska ja mielenkiintoinen. Sellaista ihmistä ei olekaan, jonka seurassa jaksaisin olla koko ajan. Tarvitsen paljon aikaa yksin omissa oloissani.

-ap

No eihän siinä ole "luonnollisestikaan" mitään väärää, että tarvitset paljon aikaa yksin omissa oloissasi. Ongelma muodostuu lähinnä siitä, jos kumppanillasi on erilainen käsitys parisuhteesta. Hän haluaisi ensisijaisesti viettää aikaa kumppaninsa kanssa ja muu tulee vasta toisella sijalla. Tällöin on tietysti väärin pitää häntä ikäänkuin "varalla" ja tapaatte vasta silloin kun sinulle sopii. Tässä tapauksessa on syytä etsiä paremmin sopiva kumppani.

Ja mitä tulee seurusteluun ylipäätään, jos ideana on tutustua toiseen, perheen perustamista tai elinikäistä parisuhdetta ajatellen (tai siihen pyrkien) tuo ajatuksesi "tarvitse paljon aikaa yksin omissa oloissani" ei oikein siihen sovi. Miten tutustua toiseen, jos nähdään kahtena viikonloppuna kuussa? Toisella kertaa toisen kotona ja toisella kertaa kaupunkilomalla Berliinissä. Toisaalta, ehkä tuo vaatimuksesi omasta ajasta on vastaus moneen kysymykseen mitä seurustelemalla muuten yritettäisiin selvittää.

En tiedä, kärjistitkö tarkoituksella, mutta näemme kyllä useita kertoja viikossa, emme pari kertaa kuussa. Perheen perustaminen ei ole kummankaan tavoitteena, mutta perhe-elämä hyötyy kyllä yhdessä asumisesta ihan varmasti. Ja olet kyllä ihan oikeassa siinä, että kumppani, joka ei pystyisi vastaamaan oman ajan ja autonomian tarpeeseeni ei kyllä varmasti pysyisi kuvioissa kauaa.

-ap

Kukin taaplaa tietysti tavallaan, mutta eiköhän tuossa itsekin jo vastannut tuohon alkuperäiseen kysymykseesi. Jos on tavoitteena perhe-elämä ja syvempi parisuhde moni tavoittelee sitä juuri yhdessä asumisen ja arjen jakamisen kautta. Jos tavoitteena on lähinnä viettää aikaa (tai joku muu pinnallisempi syy, esim. hoitaa "sinkkustatus" pois Facebook-sivua rumentamasta) on varmasti monia järkeviä tapoja elää. Enkä nyt sano, etteikö erillään asuvat perheet voisi toimia, mutta sitä tuskin kukaan kyseenalaistaa, miksi vanhempien on hyvä asua yhdessä.

Off-topicina, olet ilmeisesti löytänyt kumppanin, joka vastaa oman ajan ja autonomian tarpeisiisi. Ajatteletko millaisiin kumppanisi tarpeisiin pystyt vastaamaan?

En luonnollisestikaan ole sitä mieltä, että yhdessä asuminen tai lasten hankkiminen tekisi suhteesta jotenkin syvällisemmän ja erillään asuminen pinnallisemman. Kyse on vain siitä, minkälainen järjestely sopii parille parhaiten ja mitä tavoitteita ja mieltymyksiä heillä on.

-ap

Lapsen kasvattaminen on minulla se keskeinen syy. Jos en olisi halunnut lapsia, olisin ihan hyvin voinut elää erillissuhteessa vielä naimisiin menon jälkeenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuluu vähemmän rahaa ja aikaa kotitöiden tekemiseen eli itseasiassa harrastuksiin liikenevän ajan määrä on selvästi suurempi kuin yksin tai erillään asuessa. Lisäksi, jos tarvitsen apua, sitä ei tarvitse kerjätä keneltäkään ulkopuoliselta. 

Kummasti ne kotityöt vain lisääntyvät, kun toisen kanssa yhteen muuttaa. Olen asunut elämäni aikana kolmen ihmisen kanssa ja joka kerta huomasin käyttäväni vähintään tuplamäärän aikaa arkiaskareisiin kuin yksin asuessani.

Ongelma lienee kumppaneissasi. Kukaan ei pakota pariutumaan ihmisen kanssa, joka ei hoida omaa osaansa askareista. Lisäksi moni yksinasuva menee lounasravintola-eineslinjalle, kun ei yhdelle ihmiselle "kannata" laittaa ruokaa ja täten vähentää työmääräänsä. Ja elää sitä myötä epäterveellisemmin. 

Ei tuo ole kiinni siitä, etteikö toinen tekisi puolia askareista vaan siitä, että itse elää paljon yksinkertaisemmin kuin toinen. Jos ei juuri laita ruokaa, ei koskaan silitä vaatteita, ei lajittele pyykkiä, ei vaihda verhoja, ei pidä pölyä tuottavia tekstiilejä, omistaa hyvin vähän tavaraa jne. ja toinen on näissä asioissa täysi vastakohta, pakosti siinä työmäärä lisääntyy, kun elämäntapa muuttuu. Tietysti tämän hyväksyy, kun haluaa toisen kanssa asua, mutta on ihan hölynpölyä, että kotitöiden määrä jotenkin automaattisesti vähenisi!

Tämän vuoksi sopivan kumppanin löytäminen ei ole yksinkertaisesti. Omalla kohdalla erillään asuminen ei ratkaisisi mitään, koska aina toisen luona tavatessa eri ääripäätä edustavat elintavat hyppäisivät silmille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuluu vähemmän rahaa ja aikaa kotitöiden tekemiseen eli itseasiassa harrastuksiin liikenevän ajan määrä on selvästi suurempi kuin yksin tai erillään asuessa. Lisäksi, jos tarvitsen apua, sitä ei tarvitse kerjätä keneltäkään ulkopuoliselta. 

Kummasti ne kotityöt vain lisääntyvät, kun toisen kanssa yhteen muuttaa. Olen asunut elämäni aikana kolmen ihmisen kanssa ja joka kerta huomasin käyttäväni vähintään tuplamäärän aikaa arkiaskareisiin kuin yksin asuessani.

Ongelma lienee kumppaneissasi. Kukaan ei pakota pariutumaan ihmisen kanssa, joka ei hoida omaa osaansa askareista. Lisäksi moni yksinasuva menee lounasravintola-eineslinjalle, kun ei yhdelle ihmiselle "kannata" laittaa ruokaa ja täten vähentää työmääräänsä. Ja elää sitä myötä epäterveellisemmin. 

Ei tuo ole kiinni siitä, etteikö toinen tekisi puolia askareista vaan siitä, että itse elää paljon yksinkertaisemmin kuin toinen. Jos ei juuri laita ruokaa, ei koskaan silitä vaatteita, ei lajittele pyykkiä, ei vaihda verhoja, ei pidä pölyä tuottavia tekstiilejä, omistaa hyvin vähän tavaraa jne. ja toinen on näissä asioissa täysi vastakohta, pakosti siinä työmäärä lisääntyy, kun elämäntapa muuttuu. Tietysti tämän hyväksyy, kun haluaa toisen kanssa asua, mutta on ihan hölynpölyä, että kotitöiden määrä jotenkin automaattisesti vähenisi!

Tämän vuoksi sopivan kumppanin löytäminen ei ole yksinkertaisesti. Omalla kohdalla erillään asuminen ei ratkaisisi mitään, koska aina toisen luona tavatessa eri ääripäätä edustavat elintavat hyppäisivät silmille. 

En edellytä, että toinen on kaltaiseni minimalisti (harva on), kunhan saan itse asua kodissani siten kuin parhaaksi näen. Sopivan kumppanin löytäminen on tosiaan hankalaa, joten minusta on hyvä, että voin tiputtaa tämän kriteerin pois. Ihmisiä, joiden kanssa voisin onnellisesti seurustella, on kuitenkin paljon enemmän kuin sellaisia, joiden kanssa voisin asua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuluu vähemmän rahaa ja aikaa kotitöiden tekemiseen eli itseasiassa harrastuksiin liikenevän ajan määrä on selvästi suurempi kuin yksin tai erillään asuessa. Lisäksi, jos tarvitsen apua, sitä ei tarvitse kerjätä keneltäkään ulkopuoliselta. 

Kummasti ne kotityöt vain lisääntyvät, kun toisen kanssa yhteen muuttaa. Olen asunut elämäni aikana kolmen ihmisen kanssa ja joka kerta huomasin käyttäväni vähintään tuplamäärän aikaa arkiaskareisiin kuin yksin asuessani.

Ongelma lienee kumppaneissasi. Kukaan ei pakota pariutumaan ihmisen kanssa, joka ei hoida omaa osaansa askareista. Lisäksi moni yksinasuva menee lounasravintola-eineslinjalle, kun ei yhdelle ihmiselle "kannata" laittaa ruokaa ja täten vähentää työmääräänsä. Ja elää sitä myötä epäterveellisemmin. 

Ei tuo ole kiinni siitä, etteikö toinen tekisi puolia askareista vaan siitä, että itse elää paljon yksinkertaisemmin kuin toinen. Jos ei juuri laita ruokaa, ei koskaan silitä vaatteita, ei lajittele pyykkiä, ei vaihda verhoja, ei pidä pölyä tuottavia tekstiilejä, omistaa hyvin vähän tavaraa jne. ja toinen on näissä asioissa täysi vastakohta, pakosti siinä työmäärä lisääntyy, kun elämäntapa muuttuu. Tietysti tämän hyväksyy, kun haluaa toisen kanssa asua, mutta on ihan hölynpölyä, että kotitöiden määrä jotenkin automaattisesti vähenisi!

Se varmaan riippuu aika paljon siitä, miten pariskunnan siisteyskäsitykset ja elämäntavat eroavat toisistaan. Meillä on esimerkiksi hyvin samanlainen siisteyskäsitys (eli mennään mahdollisimman vähällä vaivalla) ja kyllähän se vähentää vähän omaa hommaa, kun voidaan vuorotella ja kaikkea ei tarvitse tehdä yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuluu vähemmän rahaa ja aikaa kotitöiden tekemiseen eli itseasiassa harrastuksiin liikenevän ajan määrä on selvästi suurempi kuin yksin tai erillään asuessa. Lisäksi, jos tarvitsen apua, sitä ei tarvitse kerjätä keneltäkään ulkopuoliselta. 

Kummasti ne kotityöt vain lisääntyvät, kun toisen kanssa yhteen muuttaa. Olen asunut elämäni aikana kolmen ihmisen kanssa ja joka kerta huomasin käyttäväni vähintään tuplamäärän aikaa arkiaskareisiin kuin yksin asuessani.

Ongelma lienee kumppaneissasi. Kukaan ei pakota pariutumaan ihmisen kanssa, joka ei hoida omaa osaansa askareista. Lisäksi moni yksinasuva menee lounasravintola-eineslinjalle, kun ei yhdelle ihmiselle "kannata" laittaa ruokaa ja täten vähentää työmääräänsä. Ja elää sitä myötä epäterveellisemmin. 

Ei tuo ole kiinni siitä, etteikö toinen tekisi puolia askareista vaan siitä, että itse elää paljon yksinkertaisemmin kuin toinen. Jos ei juuri laita ruokaa, ei koskaan silitä vaatteita, ei lajittele pyykkiä, ei vaihda verhoja, ei pidä pölyä tuottavia tekstiilejä, omistaa hyvin vähän tavaraa jne. ja toinen on näissä asioissa täysi vastakohta, pakosti siinä työmäärä lisääntyy, kun elämäntapa muuttuu. Tietysti tämän hyväksyy, kun haluaa toisen kanssa asua, mutta on ihan hölynpölyä, että kotitöiden määrä jotenkin automaattisesti vähenisi!

Se varmaan riippuu aika paljon siitä, miten pariskunnan siisteyskäsitykset ja elämäntavat eroavat toisistaan. Meillä on esimerkiksi hyvin samanlainen siisteyskäsitys (eli mennään mahdollisimman vähällä vaivalla) ja kyllähän se vähentää vähän omaa hommaa, kun voidaan vuorotella ja kaikkea ei tarvitse tehdä yksin.

Siitähän se nimenomaan riippuu. Jos oma siisteyskäsityksesi ja elämäntapasi (ja luontainen sotkuisuutesi) on sellainen, että kotitöitä on hyvin vähän, yhteen muuttaminen väistämättä lisää kotitöiden määrää (jos ne tehdään puoliksi, siis).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni kyse on siitä, että yhdessä asuessa ei tarvitse erikseen sopia milloin nähdään jne.

Tämä onkin mielenkiintoinen pointti. Voin nimittäin itsestäni sanoa, että minä oikeastaan pidän siitä, että sovitaan erikseen, milloin nähdään, ja tietoisesti varataan aikaa, jolloin ollaan läsnä toisen kanssa ja keskitytään toiseen ihmiseen ja yhteiseen tekemiseen olisi se sitten sarjojen katsomista, lintujen bongailua tai mitä ikinä.

Suhteet helposti ajautuvat siihen, että vietetään paljon aikaa samassa tilassa olematta erityisesti läsnä, ja vaikka siinä ei ole mitään vikaa, minä en selvästikään saa tällaisesta hengailusta irti sellaisia fiiliksiä kuin monet muut saavat. (Osaatko kuvailla, minkälainen tunne sinulle tästä tulee? Onko kyse turvallisuuden tunteesta?)

Kiitos kommentistasi.

-ap

Olen ap pohtinut samanlaisia asioita. Elämä tulevan eksäni kanssa on arkipäiväistynyt ihan liikaa. Emme tee nykyisin enää mitään yhdessä ja molemmat tuijottaa omia ruutujaan. Ollaan eroamassa sen takia, ettei sitä yhteistä elämää enää ole. Seksiäkään ei ole ollut kunnolla pitkään aikaan. Olen miettinyt, että onko järkeä muuttaa yhteen? Seuraavassa suhteessani mietin tarkkaan, haluanko yhteistä asuntoa. Viihdyn nimittäin yksinkin. Säilyisikö intohimo ja kipinä suhteessa paremmin, jos ei asuisikaan yhdessä? Jos sopisi tapaamisista erikseen, olisiko yhdessä vietetty aika laadukkaampaa? Tulevan eksän kanssa kaikki menee samalla tylsällä rutiinilla eikä kumpikaan oikein nauti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni kyse on siitä, että yhdessä asuessa ei tarvitse erikseen sopia milloin nähdään jne.

Tämä onkin mielenkiintoinen pointti. Voin nimittäin itsestäni sanoa, että minä oikeastaan pidän siitä, että sovitaan erikseen, milloin nähdään, ja tietoisesti varataan aikaa, jolloin ollaan läsnä toisen kanssa ja keskitytään toiseen ihmiseen ja yhteiseen tekemiseen olisi se sitten sarjojen katsomista, lintujen bongailua tai mitä ikinä.

Suhteet helposti ajautuvat siihen, että vietetään paljon aikaa samassa tilassa olematta erityisesti läsnä, ja vaikka siinä ei ole mitään vikaa, minä en selvästikään saa tällaisesta hengailusta irti sellaisia fiiliksiä kuin monet muut saavat. (Osaatko kuvailla, minkälainen tunne sinulle tästä tulee? Onko kyse turvallisuuden tunteesta?)

Kiitos kommentistasi.

-ap

Olen ap pohtinut samanlaisia asioita. Elämä tulevan eksäni kanssa on arkipäiväistynyt ihan liikaa. Emme tee nykyisin enää mitään yhdessä ja molemmat tuijottaa omia ruutujaan. Ollaan eroamassa sen takia, ettei sitä yhteistä elämää enää ole. Seksiäkään ei ole ollut kunnolla pitkään aikaan. Olen miettinyt, että onko järkeä muuttaa yhteen? Seuraavassa suhteessani mietin tarkkaan, haluanko yhteistä asuntoa. Viihdyn nimittäin yksinkin. Säilyisikö intohimo ja kipinä suhteessa paremmin, jos ei asuisikaan yhdessä? Jos sopisi tapaamisista erikseen, olisiko yhdessä vietetty aika laadukkaampaa? Tulevan eksän kanssa kaikki menee samalla tylsällä rutiinilla eikä kumpikaan oikein nauti.

Oma kokemukseni on, että "kipinä" tosiaan säilyy pidempään ja yhteinen aika on laadukkaampaa. Vähemmän yllättäen parisuhteeseen on sitä tyytyväisempi, mitä enemmän se vastaa omia mieltymyksiä.

Toki tämä on aina kahden ihmisen dynamiikasta kiinni. Jos kumppani kokee jatkuvasti jäävänsä jostakin paitsi, suhde ei toimi pidemmän päälle. Toiset ovat turvallisuus- ja rutiinihakuisempia kuin toiset. Ja seksimieltymystenkin pitäisi osua yksiin.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä siihen on suurimpana syynä se että yksinkertaisesti pidän miehestäni kovasti ja nautin hänen seurastaan. Hän on todella mukava ihminen, hauska ja mielenkiintoinen. Joten luonnollisesti haluan olla hänen kanssaan mahdollisimman paljon.

Tämä on varmaan oleellinen ero. Sillä minä en ainakaan mitenkään "luonnollisesti" halua olla ihmisen kanssa mahdollisimman paljon, vaikka hän olisi kuinka mukava, hauska ja mielenkiintoinen. Sellaista ihmistä ei olekaan, jonka seurassa jaksaisin olla koko ajan. Tarvitsen paljon aikaa yksin omissa oloissani.

-ap

No eihän siinä ole "luonnollisestikaan" mitään väärää, että tarvitset paljon aikaa yksin omissa oloissasi. Ongelma muodostuu lähinnä siitä, jos kumppanillasi on erilainen käsitys parisuhteesta. Hän haluaisi ensisijaisesti viettää aikaa kumppaninsa kanssa ja muu tulee vasta toisella sijalla. Tällöin on tietysti väärin pitää häntä ikäänkuin "varalla" ja tapaatte vasta silloin kun sinulle sopii. Tässä tapauksessa on syytä etsiä paremmin sopiva kumppani.

Ja mitä tulee seurusteluun ylipäätään, jos ideana on tutustua toiseen, perheen perustamista tai elinikäistä parisuhdetta ajatellen (tai siihen pyrkien) tuo ajatuksesi "tarvitse paljon aikaa yksin omissa oloissani" ei oikein siihen sovi. Miten tutustua toiseen, jos nähdään kahtena viikonloppuna kuussa? Toisella kertaa toisen kotona ja toisella kertaa kaupunkilomalla Berliinissä. Toisaalta, ehkä tuo vaatimuksesi omasta ajasta on vastaus moneen kysymykseen mitä seurustelemalla muuten yritettäisiin selvittää.

En tiedä, kärjistitkö tarkoituksella, mutta näemme kyllä useita kertoja viikossa, emme pari kertaa kuussa. Perheen perustaminen ei ole kummankaan tavoitteena, mutta perhe-elämä hyötyy kyllä yhdessä asumisesta ihan varmasti. Ja olet kyllä ihan oikeassa siinä, että kumppani, joka ei pystyisi vastaamaan oman ajan ja autonomian tarpeeseeni ei kyllä varmasti pysyisi kuvioissa kauaa.

-ap

Kukin taaplaa tietysti tavallaan, mutta eiköhän tuossa itsekin jo vastannut tuohon alkuperäiseen kysymykseesi. Jos on tavoitteena perhe-elämä ja syvempi parisuhde moni tavoittelee sitä juuri yhdessä asumisen ja arjen jakamisen kautta. Jos tavoitteena on lähinnä viettää aikaa (tai joku muu pinnallisempi syy, esim. hoitaa "sinkkustatus" pois Facebook-sivua rumentamasta) on varmasti monia järkeviä tapoja elää. Enkä nyt sano, etteikö erillään asuvat perheet voisi toimia, mutta sitä tuskin kukaan kyseenalaistaa, miksi vanhempien on hyvä asua yhdessä.

Off-topicina, olet ilmeisesti löytänyt kumppanin, joka vastaa oman ajan ja autonomian tarpeisiisi. Ajatteletko millaisiin kumppanisi tarpeisiin pystyt vastaamaan?

En luonnollisestikaan ole sitä mieltä, että yhdessä asuminen tai lasten hankkiminen tekisi suhteesta jotenkin syvällisemmän ja erillään asuminen pinnallisemman. Kyse on vain siitä, minkälainen järjestely sopii parille parhaiten ja mitä tavoitteita ja mieltymyksiä heillä on.

-ap

Vähän tuntuu, että itse väännät tämän vastakkainasetteluketjuksi, vaikka itse omien sanojen mukaan halusit sitä välttää.

Palataan vielä kerran alkuun ratakiskosta vääntäen:

Alkuperäinen kysymyksesi oli: "Mihin käytännöllisiin ja emotionaalisiin tarpeisiin parisuhteessa yhdessäasuminen ja arjen jakaminen vastaa?"

En voi tietenkään vastata kaikkien puolesta, useimmilla käytännöllinen tarve arjen jakamisessa on toiseen tutustuminen. Halutaan nähdä, ollaanko riittävän yhteensopivia, että voisi kuvitella parin vuosikymmenen rupeamaan ruuhkavuosineen yhdessä. Jos tälläistä tavoitetta ei ole, tai se on muualla, voi prioriteeti asettaa toisin. Juurikin se oman ajan ja tilan tarve, esim.

Emotionaalinen tarve on tietysti monisyisempi, mutta useimmilla etenkin suhteen alkuvaiheeseen liittyy hyvin voimakas läheisyyden kaipuu ja tätä on varsin käytännöllistä toteuttaa yhdessä asuen. Ehkä myös se pesänrakennusvietti (vaikka tai koska lapsia ei ole juuri nyt suunnitteilla) niin yhteenkuuluvuutta lujitetaan jakamalla myös arkisia asioita.

Olisivatko nuo vastanneet jotenkin alkuperäiseen kysymykseesi?

Aikoinaan kun muutettiin yhteen se tuntui luontevalta koska oltiin joka tapauksessa koko ajan yhdessä. Olisi tuntunut turhalta ravata kahden asunnon väliä. Myöhemmin kun saatiin lapsia tunnen että kuulumme tiiviisti yhteen perheenä.

Mutta en minäkään tiedä tekisinkö tätä koskaan uudestaan jos ero tulisi. En ainakaan niin kauan kuin lapset asuisi kotona, mutta en välttämättä muutenkaan. On tämä yksi ihminen jonka kanssa haluan olla enemmän yhdessä kuin yksin. Mielenkiinto tämän tyyppiseen elämään ehkä loppuisi eron myötä kokonaan.