Lue keskustelun säännöt.
Sinä, joka haluat parisuhteessa välttämättä asua yhdessä ja jakaa arjen: miksi?
27.06.2019 |
Osaisitko sanallistaa, mihin emotionaalisiin tai käytännöllisiin tarpeisiin tuo järjestely vastaa? Olisin hyvin kiitollinen, sillä minulle nämä asiat eivät ole tärkeitä, mutta haluaisin oppia ymmärtämään ihmisiä, joille ne ovat. Tämä ei siis missään tapauksessa mikään vastakkainasettelu- tai riidanhaastamispostaus.
Kommentit (91)
Kuluu vähemmän rahaa ja aikaa kotitöiden tekemiseen eli itseasiassa harrastuksiin liikenevän ajan määrä on selvästi suurempi kuin yksin tai erillään asuessa. Lisäksi, jos tarvitsen apua, sitä ei tarvitse kerjätä keneltäkään ulkopuoliselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siihen on suurimpana syynä se että yksinkertaisesti pidän miehestäni kovasti ja nautin hänen seurastaan. Hän on todella mukava ihminen, hauska ja mielenkiintoinen. Joten luonnollisesti haluan olla hänen kanssaan mahdollisimman paljon. Koska olemme molemmat päivätöissä, meillä on mahdollisuus viettää aikaa yhdessä vain iltaisin ja viikonloppuisin. Iltaisin on kiva syödä yhdessä, katsoa telkkaria, jutella tai vain olla kumpikin hiljaa omalla koneellaan/tabletillaan mutta silloin tällöin kommentoida jotain kivaa lukemaansa. Voisihan noin toki tehdä vaikka ei asuttaisi yhdessä, mutta silloin jommankumman pitäisi siinä yhdentoista maissa illalla siirtyä omaan kotiinsa. Tuntuu vaivalloiselta.
Viikonloppuisin sitten ollaan yhdessä enemmän ulkona; mennään leffaan, taidenäyttelyyn ja ravintolaan. Olisi jotenkin outoa jos sitten kumpikin menisi omaan kotiin. Tai jos mentäisiin jomman kumman kotiin, pitäisi olla tavaroita mukana (vaihtovaatteet yms.).
Meillä on kummallakin vielä se että nukumme paljon paremmin kuin toinen on vieressä. Mies tekee neljä-viisi kertaa vuodessa viikon työmatkan, ja pari ekaa päivää nautin yksinolosta. En kuitenkaan saa nukuttua kunnolla, ja mitä useampi päivä kuluu, sitä vähemmän kivaa on olla yksin, ja sitä enemmän odotan miestä kotiin.
Oi, mä haluun kans tollasen miehen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhteet helposti ajautuvat siihen, että vietetään paljon aikaa samassa tilassa olematta erityisesti läsnä, ja vaikka siinä ei ole mitään vikaa, minä en selvästikään saa tällaisesta hengailusta irti sellaisia fiiliksiä kuin monet muut saavat.
Tämä on muuten ihan totta. Me vietämme paljon aikaa omissa jutuissamme samassa tilassa. Miksi se onkin mukavampaa kuin yksin? En ihan osaa sanoa. On vain yksinkertaisesti mukavaa, kun toinen on siinä.
Ehkä siihen vaikuttaa myös se, että meillä on paljon myös läsnäolevaa yhdessäoloa. Ei ole esimerkiksi erimielisyyksiä siitä, kuinka paljon vietetään aikaa älypuhelinten ääressä. Se olisi tosi kurjaa, jos itse kaipaisi läsnäolevaa yhdessäoloa ja toinen keskittyisi johonkin muuhun.
Joo, tämä "puuhataan samassa tilassa eri asioita" -tyyppinen ajanvietto on sellainen asia, jota kumppaninsa kanssa asuvat usein tuovat esiin erityisen mukavana juttuna. Itse en vain saa tästä oikein kiinni.
Itse asiassa kumppanini katsoo vieressä tälläkin hetkellä tuossa vieressä sarjaa kuulokkeet päässä, kun odottelemme lähtöä yhteiseen menoon. Vaikka arvostan sitä, että saan keskittyä omiin juttuihini, ennen kuin pitää olla taas sosiaalinen, en kyllä suoraan sanottuna koe tätä mitenkään erityisen palkitsevaksi.
-ap
Jos ei jaeta arkea, niin miten se on nimenomaan parisuhde? Eikö se ole sitten enemmän ystävyys- ja/tai seksisuhde? Mitä järkeä on sellaisten olla parisuhteessa keskenään? Mikä tekee parisuhteesta parisuhteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhteet helposti ajautuvat siihen, että vietetään paljon aikaa samassa tilassa olematta erityisesti läsnä, ja vaikka siinä ei ole mitään vikaa, minä en selvästikään saa tällaisesta hengailusta irti sellaisia fiiliksiä kuin monet muut saavat.
Tämä on muuten ihan totta. Me vietämme paljon aikaa omissa jutuissamme samassa tilassa. Miksi se onkin mukavampaa kuin yksin? En ihan osaa sanoa. On vain yksinkertaisesti mukavaa, kun toinen on siinä.
Ehkä siihen vaikuttaa myös se, että meillä on paljon myös läsnäolevaa yhdessäoloa. Ei ole esimerkiksi erimielisyyksiä siitä, kuinka paljon vietetään aikaa älypuhelinten ääressä. Se olisi tosi kurjaa, jos itse kaipaisi läsnäolevaa yhdessäoloa ja toinen keskittyisi johonkin muuhun.
Joo, tämä "puuhataan samassa tilassa eri asioita" -tyyppinen ajanvietto on sellainen asia, jota kumppaninsa kanssa asuvat usein tuovat esiin erityisen mukavana juttuna. Itse en vain saa tästä oikein kiinni.
Itse asiassa kumppanini katsoo vieressä tälläkin hetkellä tuossa vieressä sarjaa kuulokkeet päässä, kun odottelemme lähtöä yhteiseen menoon. Vaikka arvostan sitä, että saan keskittyä omiin juttuihini, ennen kuin pitää olla taas sosiaalinen, en kyllä suoraan sanottuna koe tätä mitenkään erityisen palkitsevaksi.
-ap
Ymmärrän täysin! En itsekään tiedä, miksi se on mukavaa. Toisinaan ihan pysähdyn rakastavasti katselemaan puolisoani, kun hän puuhailee omia juttujaan. Tuntuu hyvältä. En osaa sanoa, miksi :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP:n viestit voisivat olla minun kirjoittamiani. Itse olen valmis maksamaan ylimääräistä (eli oman vuokrani yksin) siitä, ettei minun tarvitse asua toisen kanssa. Vaikka toinen ihminen olisi miten rakas, kaipaan oman tilan, jossa toinen käy vain vieraana.
Muutenkin elämä tuntuu hauskemmalta, kun se sisältää jatkuvaa kyläilyä. On kivan mennä käymään toisen luona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen onnellinen kun asun rakkaan ihmisen kanssa. Ei ole koko ajan ikävä kun asuu yhdessä. En pidä yksin asumisesta. Meitä on erilaisi. Ei kaikki halua samoja asioista.
Ihan yksinkertaisesti se, ettei pidä yksin asumisesta, on varmasti keskeinen syy, miksi niin moni haluaa asua yhdessä kumppanin kanssa. Onhan kumppani monella tapaa parempi kuin random kämppis, jos jonkun kanssa haluaa kortteerinsa jakaa.
Miksi et muuten pidä yksin asumisesta? Mikä siinä on epämiellyttävää?
-ap
Se on tylsää ja yksinäistä.
Kaipaat paljon seuraa ja virikkeitä, ihmisiä ympärille?
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista ap:n kuvaamaa autonomiaa en kaipaa.
Autonomia on varmaan oikea sana. Se on tosiaan minulle hyvin tärkeää.
En koe juuri koskaan oloani yksinäiseksi, olin sitten parisuhteessa tai sinkku, enkä hae parisuhteesta turvallisuuden tunnetta. Tästä oli mielenkiintoista keskustella nykyisen kumppanini kanssa, koska hänelle turvallisuus on todella keskeinen parisuhdetarve. Hän antaa minulle autonomiaa ja minä hänelle turvallisuutta, ja olemme molemmat tyytyväisiä.
-ap
Minä mielelläni tartun tähän, koska minun ja puolisoni näkemykset ovat hyvin samanlaiset kuin teillä kahdella. Millä keinoilla "annat turvallisuutta" puolisollesi, jotta hän saa sitä riittävästi hyväksyäkseen sinun autonomian tarpeesi? Meillä tämä aiheuttaa paikoin kitkaa enkä osaa olla oikealla tavalla läsnä ja turvana ilmeisesti riittävästi, kun itse kaipaan enemmän erillisyyttä ja autonomiaa.
Vierailija kirjoitti:
Näissä vastauksissa näkyy selvästi nuorempien kanta asiaan. Kun taas 5kymppisillä saattaa asioiden merkitys olla taloudellisempaa varmuutta.
Tämä ei ollut millään tavalla määräävä seikka kun päätimme mieheni kanssa muuttaa yhteen, mutta onhan totta että parisuhteessa säästyy todella paljon rahaa verrattuna yksin asumiseen. Ihan kuin yht'äkkiä alkaisi saada 50 % alennuksen monesta asiasta ihan automaattisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siihen on suurimpana syynä se että yksinkertaisesti pidän miehestäni kovasti ja nautin hänen seurastaan. Hän on todella mukava ihminen, hauska ja mielenkiintoinen. Joten luonnollisesti haluan olla hänen kanssaan mahdollisimman paljon.
Tämä on varmaan oleellinen ero. Sillä minä en ainakaan mitenkään "luonnollisesti" halua olla ihmisen kanssa mahdollisimman paljon, vaikka hän olisi kuinka mukava, hauska ja mielenkiintoinen. Sellaista ihmistä ei olekaan, jonka seurassa jaksaisin olla koko ajan. Tarvitsen paljon aikaa yksin omissa oloissani.
-ap
No eihän siinä ole "luonnollisestikaan" mitään väärää, että tarvitset paljon aikaa yksin omissa oloissasi. Ongelma muodostuu lähinnä siitä, jos kumppanillasi on erilainen käsitys parisuhteesta. Hän haluaisi ensisijaisesti viettää aikaa kumppaninsa kanssa ja muu tulee vasta toisella sijalla. Tällöin on tietysti väärin pitää häntä ikäänkuin "varalla" ja tapaatte vasta silloin kun sinulle sopii. Tässä tapauksessa on syytä etsiä paremmin sopiva kumppani.
Ja mitä tulee seurusteluun ylipäätään, jos ideana on tutustua toiseen, perheen perustamista tai elinikäistä parisuhdetta ajatellen (tai siihen pyrkien) tuo ajatuksesi "tarvitse paljon aikaa yksin omissa oloissani" ei oikein siihen sovi. Miten tutustua toiseen, jos nähdään kahtena viikonloppuna kuussa? Toisella kertaa toisen kotona ja toisella kertaa kaupunkilomalla Berliinissä. Toisaalta, ehkä tuo vaatimuksesi omasta ajasta on vastaus moneen kysymykseen mitä seurustelemalla muuten yritettäisiin selvittää.
Vietin mieheni kanssa 90% vapaa-ajasta yhdessä, joten yhteen muutto tuntui järkevältä. Tarvitsi siivota vain yksi kämppä, tehdä ruuat yhteen kertaan, ei tarvinnut sopia tapaamisista jne. Ja onhan se taloudellisestikkin kannattavampaa, yksiöiden vuokrat voi olla 500+e ja tuplasti isompien kaksioiden 700e.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista ap:n kuvaamaa autonomiaa en kaipaa.
Autonomia on varmaan oikea sana. Se on tosiaan minulle hyvin tärkeää.
En koe juuri koskaan oloani yksinäiseksi, olin sitten parisuhteessa tai sinkku, enkä hae parisuhteesta turvallisuuden tunnetta. Tästä oli mielenkiintoista keskustella nykyisen kumppanini kanssa, koska hänelle turvallisuus on todella keskeinen parisuhdetarve. Hän antaa minulle autonomiaa ja minä hänelle turvallisuutta, ja olemme molemmat tyytyväisiä.
-ap
Minä mielelläni tartun tähän, koska minun ja puolisoni näkemykset ovat hyvin samanlaiset kuin teillä kahdella. Millä keinoilla "annat turvallisuutta" puolisollesi, jotta hän saa sitä riittävästi hyväksyäkseen sinun autonomian tarpeesi? Meillä tämä aiheuttaa paikoin kitkaa enkä osaa olla oikealla tavalla läsnä ja turvana ilmeisesti riittävästi, kun itse kaipaan enemmän erillisyyttä ja autonomiaa.
Ensisijaisesti tämä lähtee selkeistä tarpeenilmaisuista. Eli jos minä kaipaan yksinoloa, sanon esimerkiksi: "Tuntuu, että mulle olisi tärkeää jumittaa yksin kotona tänään. Jos nähdään huomenna illalla ja katsotaan leffaa?" ja toinen tietää, että se ei ole epäluottamuslause suhdettamme kohtaan vaan kertoo vain minusta ja tarpeistani. Mistä hän tämän tietää? Siitä, että olemme keskustelleet paljon asiasta.
Vastaavasti toinen voi sanoa: "Nyt mä kaipaan halausta", ja sitten annan oikein lujan ja pitkän halauksen. Tiedän myös, miten paljon hän arvostaa sitä, että sanoillani vahvistan sitä, miten paljon arvostan suhdettamme sellaisena kuin se on. Kerron kumppanilleni joka päivä jonkin asian, josta hänessä pidän, kunnioitan tai ihailen. Otan syliin, suukottelen niskaa, kerron avoimesti tunteistani. Turvallisuutta tuo ennen kaikkea se, että olen täysin rehellinen ja läpinäkyvä ja osoitan, että puhun aina todellisista ajatuksistani. Kun sanon jotakin, sanaani voi luottaa.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siihen on suurimpana syynä se että yksinkertaisesti pidän miehestäni kovasti ja nautin hänen seurastaan. Hän on todella mukava ihminen, hauska ja mielenkiintoinen. Joten luonnollisesti haluan olla hänen kanssaan mahdollisimman paljon. Koska olemme molemmat päivätöissä, meillä on mahdollisuus viettää aikaa yhdessä vain iltaisin ja viikonloppuisin. Iltaisin on kiva syödä yhdessä, katsoa telkkaria, jutella tai vain olla kumpikin hiljaa omalla koneellaan/tabletillaan mutta silloin tällöin kommentoida jotain kivaa lukemaansa. Voisihan noin toki tehdä vaikka ei asuttaisi yhdessä, mutta silloin jommankumman pitäisi siinä yhdentoista maissa illalla siirtyä omaan kotiinsa. Tuntuu vaivalloiselta.
Viikonloppuisin sitten ollaan yhdessä enemmän ulkona; mennään leffaan, taidenäyttelyyn ja ravintolaan. Olisi jotenkin outoa jos sitten kumpikin menisi omaan kotiin. Tai jos mentäisiin jomman kumman kotiin, pitäisi olla tavaroita mukana (vaihtovaatteet yms.).
Meillä on kummallakin vielä se että nukumme paljon paremmin kuin toinen on vieressä. Mies tekee neljä-viisi kertaa vuodessa viikon työmatkan, ja pari ekaa päivää nautin yksinolosta. En kuitenkaan saa nukuttua kunnolla, ja mitä useampi päivä kuluu, sitä vähemmän kivaa on olla yksin, ja sitä enemmän odotan miestä kotiin.
Oi, mä haluun kans tollasen miehen.
Luin tuon tekstin moneen kertaan läpi, enkä oikein sisäistänyt mikä tuossa nimenomaan 2:sen miehessä oli erityistä. Parisuhde vaikutti toki toimivalta, kun molemmat viihtyivät toistensa seurassa. No, "hauska ja mielenkiintoinen" ovat melko subjektiivisia näkemyksiä.
"Oi, kun mäkin tuntisin noin miestäni kohtaan." olisi paremmin muotoiltu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni kyse on siitä, että yhdessä asuessa ei tarvitse erikseen sopia milloin nähdään jne.
Tämä onkin mielenkiintoinen pointti. Voin nimittäin itsestäni sanoa, että minä oikeastaan pidän siitä, että sovitaan erikseen, milloin nähdään, ja tietoisesti varataan aikaa, jolloin ollaan läsnä toisen kanssa ja keskitytään toiseen ihmiseen ja yhteiseen tekemiseen olisi se sitten sarjojen katsomista, lintujen bongailua tai mitä ikinä.
Suhteet helposti ajautuvat siihen, että vietetään paljon aikaa samassa tilassa olematta erityisesti läsnä, ja vaikka siinä ei ole mitään vikaa, minä en selvästikään saa tällaisesta hengailusta irti sellaisia fiiliksiä kuin monet muut saavat. (Osaatko kuvailla, minkälainen tunne sinulle tästä tulee? Onko kyse turvallisuuden tunteesta?)
Kiitos kommentistasi.
-ap
Kiva jos tästä oli jotain apua! On siinä myös jonkinlainen turvallisuuden tunne mukana, mutta ei minulla ole yksinkään turvaton olo. Ehkä sellainen tietynlainen lämpö ja kotoisuus, "yhteisöllisyyden tunne"?
Huomaan myös esimerkiksi ilahtuvani käytännössä aina kun näen mieheni, usein halataan kun tullaan kämpässä toisiamme vastaan jne. Yhdessä asuessa pääsee ilahtumaan monesti päivässä.
Koska ollaan myös vähän introvertteja, niin on myös ihan ok vaikka sanoa toiselle, että mä luen nyt kirjaa, nähdään parin tunnin päästä :D
Ymmärrän ilman muuta myös tuon, että erikseen sovittu yhteinen aika on kivaa. Meillä taitaa olla käänteinen käytäntö, sovitaan epäsosiaalisesta ajasta..! :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siihen on suurimpana syynä se että yksinkertaisesti pidän miehestäni kovasti ja nautin hänen seurastaan. Hän on todella mukava ihminen, hauska ja mielenkiintoinen. Joten luonnollisesti haluan olla hänen kanssaan mahdollisimman paljon.
Tämä on varmaan oleellinen ero. Sillä minä en ainakaan mitenkään "luonnollisesti" halua olla ihmisen kanssa mahdollisimman paljon, vaikka hän olisi kuinka mukava, hauska ja mielenkiintoinen. Sellaista ihmistä ei olekaan, jonka seurassa jaksaisin olla koko ajan. Tarvitsen paljon aikaa yksin omissa oloissani.
-ap
No eihän siinä ole "luonnollisestikaan" mitään väärää, että tarvitset paljon aikaa yksin omissa oloissasi. Ongelma muodostuu lähinnä siitä, jos kumppanillasi on erilainen käsitys parisuhteesta. Hän haluaisi ensisijaisesti viettää aikaa kumppaninsa kanssa ja muu tulee vasta toisella sijalla. Tällöin on tietysti väärin pitää häntä ikäänkuin "varalla" ja tapaatte vasta silloin kun sinulle sopii. Tässä tapauksessa on syytä etsiä paremmin sopiva kumppani.
Ja mitä tulee seurusteluun ylipäätään, jos ideana on tutustua toiseen, perheen perustamista tai elinikäistä parisuhdetta ajatellen (tai siihen pyrkien) tuo ajatuksesi "tarvitse paljon aikaa yksin omissa oloissani" ei oikein siihen sovi. Miten tutustua toiseen, jos nähdään kahtena viikonloppuna kuussa? Toisella kertaa toisen kotona ja toisella kertaa kaupunkilomalla Berliinissä. Toisaalta, ehkä tuo vaatimuksesi omasta ajasta on vastaus moneen kysymykseen mitä seurustelemalla muuten yritettäisiin selvittää.
En tiedä, kärjistitkö tarkoituksella, mutta näemme kyllä useita kertoja viikossa, emme pari kertaa kuussa. Perheen perustaminen ei ole kummankaan tavoitteena, mutta perhe-elämä hyötyy kyllä yhdessä asumisesta ihan varmasti. Ja olet kyllä ihan oikeassa siinä, että kumppani, joka ei pystyisi vastaamaan oman ajan ja autonomian tarpeeseeni ei kyllä varmasti pysyisi kuvioissa kauaa.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Jos ei jaeta arkea, niin miten se on nimenomaan parisuhde? Eikö se ole sitten enemmän ystävyys- ja/tai seksisuhde? Mitä järkeä on sellaisten olla parisuhteessa keskenään? Mikä tekee parisuhteesta parisuhteen?
Miten ap määrittelee parisuhteen?
Minulle se merkitsee sitoutumista ja asioiden jakamista.
Vierailija kirjoitti:
Muutenkin elämä tuntuu hauskemmalta, kun se sisältää jatkuvaa kyläilyä. On kivan mennä käymään toisen luona.
On kyllä. Melkein kuin olisi lomalla, kun on yötä toisen luona. Sama fiilis kuin aivan seurustelun alkuvaiheessa.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Jos ei jaeta arkea, niin miten se on nimenomaan parisuhde? Eikö se ole sitten enemmän ystävyys- ja/tai seksisuhde? Mitä järkeä on sellaisten olla parisuhteessa keskenään? Mikä tekee parisuhteesta parisuhteen?
Wikipedian mukaan parisuhde on "kiintymykseen ja seksuaalisuuteen perustuvaa kahdenvälistä suhdetta". Minulle tuo määritelmä riittää. Jokainen pari voi sitten keskenään sopia juuri sellaisesta suhteesta, joka molempien tarpeisiin vastaa. Ihmiset ovat yksilöitä omine tarpeineen, joten kaikille ei tietenkään sovi samanlainen parisuhde.
-ap
No on kivanpaa kun ei tarvitse itse tehdä kaikkia kotihommia eikä myöskään maksaa kaikkea yksin. Taloudellisesti siis kannattavaa. Säästyneillä rahoilla voi hankkia kivamman kodin, kivammasta paikasta tai vaikka lähteä lomamatkalle. Yhdessä asuminen vaatii sosiaalisia taitoja, ja niiden harjoittaminen ei liene haitaksi kenellekään. Ja on kivaa mennä yhdessä nukkumaan, herätä aamukahville jne. Ei kumppanini ole mikään toinen puoliskoni. Ihan kokonaisia ollaan. Ja tietysti lapsille on ihanaa jos vanhemmat asuu yhdessä ja molemmat on länsä kotona...
Näissä vastauksissa näkyy selvästi nuorempien kanta asiaan. Kun taas 5kymppisillä saattaa asioiden merkitys olla taloudellisempaa varmuutta.