Lue keskustelun säännöt.
Sinä, joka haluat parisuhteessa välttämättä asua yhdessä ja jakaa arjen: miksi?
27.06.2019 |
Osaisitko sanallistaa, mihin emotionaalisiin tai käytännöllisiin tarpeisiin tuo järjestely vastaa? Olisin hyvin kiitollinen, sillä minulle nämä asiat eivät ole tärkeitä, mutta haluaisin oppia ymmärtämään ihmisiä, joille ne ovat. Tämä ei siis missään tapauksessa mikään vastakkainasettelu- tai riidanhaastamispostaus.
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Muutenkin elämä tuntuu hauskemmalta, kun se sisältää jatkuvaa kyläilyä. On kivan mennä käymään toisen luona.
Vaihtelu virkistää. Eri kämppä, eri sänky, eri ruoanlaittovehkeet, eri jääkaappi jne. Toisen kämppään meno illaksi/yöksi voi olla kuin hotellireissu, josta kirjaudut ulos seuraavana päivänä.
En ikinä haluaisi muunlaista suhdetta kuin sellaisen jossa molemmat asuu erillään, toivottavaa olisi että lähekkäin eli siis tyyliin 10 min kävelymatkan päässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluan nukkua rakkaani vieressä joka yö. Siitä tulee hyvä olo, kun voi käydä toisen kanssa yhdessä nukkumaan, halia sängyssä ja silittää toinen uneen. Jos yöllä herää painajaiseen, vieressä nukkuvan puolison katsominen rauhoittaa. Mieheni myös herättää minut joka aamu, mikä on mukavampaa kuin herätyskelloon herääminen.
No ap kun ihmiset kasvaa aikuisiksi ne saattaa rakastua toisiinsa ja sitten ne haluaa olla yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Moni kommentoi, että haluaa asua erillään koska "ei kestäisi toista koko aikaa." Eihän kukaan ole toisen kanssa 24/7, vaikka asuisikin yhdessä ja jakaisi arjen. Normaalit työssäkäyvät aikuiset joutuvat tarkoituksella järjestämään yhteistä aikaa myös silloin, kun asuvat yhdessä.
Eihän ongelma ole siinä, etteikö kestäisi toista, vaan enempikin oman ajan puute. Jos kotiin tullessaan heti alkaa toisen suu käydä taukoamatta iltaan asti, niin ei siinä paljoa ole omaa rauhaa. Tällöin lasken sen 24/7 ajaksi, vaikka se ei aivan kirjaimellisesti olisikaan 24/7. Edellisessä suhteessa meillä oli vaikeuksia löytää yhteistä ja omaa aikaa, kun puoliso heräsi aikaisin aamulla ja meni aikaisin nukkumaan ja minä puolestaan pääsin töistä kotiin vasta 18 aikaan. Tuntui siltä, että en kerinnyt iltaisin tekemään mitään ennen kuin toinen oli jo patistamassa sänkyyn nukuttamaan.
En silti tiedä olisko erillään asuminen erityisesti auttanut. Olisi tietysti ollut enempi omaa aikaa yhteisen kustannuksella ja olisin ainakin nukkunut paremmin. Toisaalta suhde päättyi siihen, että olin puolisoni koki minut enää pelkäksi kaveriksi ja kämppikseksi. Erillään asuessa välttyisi ainakin tuolta.
Autonomia ei ole minulle yhtä tärkeää kuin arjen helppous ja mukavuus. En suoraan sanottuna halua nähdä kauheasti vaivaa toisen tapaamiseksi ja minua ei haittaa, että toinen on koko ajan vieressä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ap kun ihmiset kasvaa aikuisiksi ne saattaa rakastua toisiinsa ja sitten ne haluaa olla yhdessä.
Eivät kaikki rakastuneet halua asua yhdessä.
En tiedä, mutta naiset ainakin pyytävät minulta apua milloin mihinkin asiaan, niin voisi kuvitella että jos tuo apu on aina saatavilla, niin heillä on helpompaa. Itse en kaipaa jakamaan arjen suruja, koska minulla ei niitä juurikaan ole, enkä jaksa enää olla se jonka niskaan kaikki oksennetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska minulle erillään asuminen ei riittäisi. Ei se ole kunnon parisuhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutenkin elämä tuntuu hauskemmalta, kun se sisältää jatkuvaa kyläilyä. On kivan mennä käymään toisen luona.
Vaihtelu virkistää. Eri kämppä, eri sänky, eri ruoanlaittovehkeet, eri jääkaappi jne. Toisen kämppään meno illaksi/yöksi voi olla kuin hotellireissu, josta kirjaudut ulos seuraavana päivänä.
En ikinä haluaisi muunlaista suhdetta kuin sellaisen jossa molemmat asuu erillään, toivottavaa olisi että lähekkäin eli siis tyyliin 10 min kävelymatkan päässä.
Jatkuva hotellissa ravaaminen on pitemmän päälle tosi tylsää, kysy keltä tahansa reissutyötä tekevältä. Kyllä se yhdessä asuminen on yksi sitoutumisen ulottuvuus. Erillään asuminen on jotain pelkoa siitä että kaikki kuitenkin loppuu ja sitten harmittaa kun pitää etsiä uusi asunto. Jotain pelkoa? Tai tunteet ei ole niin syvät kuin voisi olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutenkin elämä tuntuu hauskemmalta, kun se sisältää jatkuvaa kyläilyä. On kivan mennä käymään toisen luona.
Vaihtelu virkistää. Eri kämppä, eri sänky, eri ruoanlaittovehkeet, eri jääkaappi jne. Toisen kämppään meno illaksi/yöksi voi olla kuin hotellireissu, josta kirjaudut ulos seuraavana päivänä.
En ikinä haluaisi muunlaista suhdetta kuin sellaisen jossa molemmat asuu erillään, toivottavaa olisi että lähekkäin eli siis tyyliin 10 min kävelymatkan päässä.
Jatkuva hotellissa ravaaminen on pitemmän päälle tosi tylsää, kysy keltä tahansa reissutyötä tekevältä. Kyllä se yhdessä asuminen on yksi sitoutumisen ulottuvuus. Erillään asuminen on jotain pelkoa siitä että kaikki kuitenkin loppuu ja sitten harmittaa kun pitää etsiä uusi asunto. Jotain pelkoa? Tai tunteet ei ole niin syvät kuin voisi olla?
Eikö se, että pitää väkisin asua yhdessä, ole vain pelkoa siitä, että ei pysty pitämään kumppanin mielenkiintoa yllä? ;)
Oikeasti jotkut vain tykkäävät yksin asumisesta enemmän. Ei siinä sen kummempaa.
”Ei ole tarkoitus tehdä vastakkainasettelua, mitä nyt itse olen pätenyt omalla tavallani elää ja dissaamalla rivien välistä muiden tapaa. Toisin sanoen minä olen hieman parempi teitä toisinajattelijoita. Mutta siis ei vastakkainasettelua. Peace & Love.
T. Ap”