Ei-uskovat: Miten reagoit jos joku sanoo rukoilevansa puolestasi?

Uskon sanojan tarkoittavan hyvää, otan sen sellaisena hyvän onnen toivotuksena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakaan minä en toivo tuota kenellekään.

Silti jos sinulle tarjotaan kaksi vaihtoehtoa maailmankaikkeudesta, valitset sen missä ei-uskovaiset joutuvat helvettiin. Sinun maailmankäsityksessäsi tulet aina olemaan monien muiden ihmisten yläpuolella ja aktiivisesti palvot uskontoa jonka oppien mukaan vääräuskoiset ja synnintekijät joutuvat helvettiin. Se "totuus" palaa jokaisen uskovaisen takaraivossa aina kun kohtaavat ei-uskovaisia.

Tuo ei ole totta. En todellakaan ajattele noin. Tuo on sinun käsityksesi kristinuskosta, joka projisoit minuun. Todellisuus on paljon monimutkaisempi.

"Kaksi vaihtoehtoa maailmankaikkeudesta". Mitkä ne kaksi vaihtoehtoa ovat? Luterilainen ja ateistinen maailma, vai? Maailmassa ja Suomessakin on kymmeniä kristinuskon alle sopivia uskontokuntia, joista osa ajattelee noin kuin sanoit ja osa ei. Uskaltaisin väittää, että suurin osa luterilaisista ei nykypäivänä ajattele tuolla tavalla. Molemmat veljeni ovat ei-uskovia, eivätkä vanhempani ajattele että he joutuvat  helvettiin. Ihan iloisina tulivat veljenpojan nimiäisiinkin, vaikkei lasta kastettu. 

Kristinuskoon kuuluu se ajatus, että jokainen ihminen on yhtä syntinen, ja vain Jumala on hyvä. Uskova ei siis ole parempi kuin toiset.

Minä valitsen uskoa Jumalaan, koska tarvitsen toivoa, että elämän jälkeen on jotain. Tarvitsen myös sitä tunnetta, että en ole yksin vaikka tilanne tuntuisi miten pelottavalta. Voin toki olla väärässä, mutta jos ei taivasta ole niin ei ole sitten mitään muutakaan, enkä pysty enää katumaan asiaa. Usko ei vie minulta mitään, antaa vain turvallisuudentunnetta ja elämyksiä. Se on elämässäni positiivinen asia, josta en halua luopua.

Vaikutat olevan hyvinkin tietoinen siitä, että tarvitset lähinnä toivoa ja tunnetta jostakin. Silti yrität vakuuttaa itsellesi että noissa on takana jotain todellista. Ihminen on kummallinen olento. Mikset voi elää kuten esimerkiksi minä, vapaasti ja ilman pelkoja tietäen, että kuoleman jälkeen ei ole mitään eikä siinä ole mitään pelättävää, et ole kokemassa enää mitään. Vai oliko sinulla hirveä kauhu päällä ennen syntymääsi, kun et ollut vielä olemassa?

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että anna palaa. 

Itse olen uskonnoton, en ateisti tai agnostikko. En koe vastaavien toivotusten olevan keneltäkään pois. Korkeintaan itse rukoilijan ajasta, jos oikeasti toteuttaa sanansa.

Uskonnoton = ateisti.

Jos se on joku sellainen, jonka omaan kulttuuriin kuuluu vahvasti tällaisten fraasien käyttäminen ja uskonasioista ei ole keskusteltu, uskon että sanoja tarkoittaa hyvää. En siinä tilanteessa ota sitä mitenkään erityisesti puheeksi.

Mutta jos se on joku sellainen henkilö kuin anoppini, jolle on kristallinkirkasta että uskonnollinen holhous on ei-toivottua mutta joka siitä huolimatta etsii sopivan välin livauttaa "jumala sinua siunatkoon :)))" niin pelkkää vittuiluahan se on.

Kyllä siitä vähän kiusallinen tilanne tulee, mieli tekee ensin yhden kierroksen että onko tuo ihminen tosissaan. Sitten vaan mutisen jotakin vastaukseksi ja mielessäni ajattelen että mitähän tuohon nyt sanoisi, en viitsi alkaa äristä kuitenkaan.

Emäntä kuulemma äänettömissä iltarukouksissaan minuakin muistaa, mutta kun ei hän sitä uskonnollisuutta mitenkään muuten tuo esille niin eipä tuo haittaa. Hyväähän se tarkoittaa.

Kysyisin ihan rehellisesti että: ihan tosissasiko kuvittelet tuosta rukouksesta olevan jotain hyötyä? Oletetaan nyt että minulla olisi vaikkapa syöpä ja joku uskova rukoilisi puolestani että Jumala parantaisi tuon sairauden. Jos Jumalan tahto on se että minä kuolen tuohon syöpään ja Jumala aikoo toteuttaa tahtonsa joka tapauksessa, niin miksi se että joku rukoilee puolestani saisi hänet muuttamaan mielensä?

Jumalahan on kaikkitietävä, joten hän tietää etukäteen sen että tuo tulee puolestani rukoilemaan ja hän tietää myös tasantarkkaan kaiken mitä tuo rukoilija tulee rukouksessaan sanomaan. Miksi tuolla rukouksella olisi tällöin mitään painoarvoa? Jos Jumalalla olisi halu minut parantaa, niin silloin kaiken järjen mukaan hän ei olisi alunperinkään minuun tuota sairautta tartuttanut.

Kun Jumala kerran kaikkitietävänä tietää jokaisen erillisen tapauksen tapahtumankulun etukäteen, niin mikä olisi silloin hänen motiivinsa kuunnella rukouksia ja vastata niihin? Mikä on ylipäänsä rukoilemisen pointti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ateisti, mutta minua jotenkin liikutti kun ystäväni kertoi rukoilleensa minun puolestani kun minulla oli haastava elämäntilanne. Myös hänen äitinsä oli kuulemma rukoillut puolestani. Se rukous ei ollut oleellinen, vaan se vilpittömyys miten kaverini ilmaisi asian. Hän uskoi vilpittömästi rukouksen voimaan ja halusi vilpittömästi hyvää minulle. Ei mitään sellaista ylhäältä alas päin "kyllä jumala hoitaa, kunhan vaan uskot" tyylistä toimintaa, johon valitettavan usein törmää.

Mukava kerrankin kun  joku on kommentoinut asiallisesti. Myös itseäni lämmittäisi jos joku uskovainen tuttu sanoisi rukoilleen puolestani, se kertoisi niin paljon muustakin kuin rukoilemisesta/uskonnosta. Ei kaikkea pidä ottaa niin vakavasti. Itse olen avoin kaiken suhteen, elämässä on tapahtunut aika mielenkiintoisia asioita kun olen ollut ns. "oikealla taajuudella". Ihmettelen toisinaan elämää että mitä tämä oikeasti on. Hieno paikka kaikenkaikkiaan.

Lämmittäisikö sinua, jos joku kertoisi rukoilevansa saatanaa puolestasi tai kertoisi uhraavansa jotain? Vai lämmittääkö mieltäsi vain nämä tutut uskonnolliset käyttäytymiset?

ööh, no tuota useimmiten uskovaisten ajatellaan edustavan ns. kirkon jumalaa eikä saatana. Mutta niin, jos se olisi saatananpalvoja joka sanoisi, niin huvittuneena vain vastaisin jotain sitten enkä ottaisi kovinkaan tosissani tilannetta enkä kyseistä ihmistäkään välttämättä(riippuu niin ihmisestä ja tunenko hänet ja tilanteesta ja monesta muusta yksityiskohdasta). En missään tapauksessa hyväksy minkäänlaista uhraamista, ja jos tällaista olisi tapahtunut niin sitä suuremmalla syyllä pysyttelisin loitolla ja entistä tyhmempänä tällaista ihmistä pitäisin. Mitä on tutut uskonnolliset käyttäytymiset? Aika laaja kysymys? mutta jos tarkoitat sitä mitä luulen niin ei siinä mielestäni ole mitään pahaa jos joku sanoo rukoilleen puolestani. En minä sitä loukkauksena ota eikä se minua ahdista. Ajattelen hänen olevan vain erilainen ihminen eri lähtökohdista ja että hänellä on syynsä uskoa johonkin ja se itsessään kiinnostaa miksi hän uskoo ja miten. Jotenkin sinun kirjoituksestasi paistaa tietynlainen katkeruus ja ahdistus?  Sekin on ihan normaalia, koita löytää keino jäsentää elämääsi/maailmaa jossa olet mahdollisimman tuottelias hyvällä tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikutat olevan hyvinkin tietoinen siitä, että tarvitset lähinnä toivoa ja tunnetta jostakin. Silti yrität vakuuttaa itsellesi että noissa on takana jotain todellista. Ihminen on kummallinen olento. Mikset voi elää kuten esimerkiksi minä, vapaasti ja ilman pelkoja tietäen, että kuoleman jälkeen ei ole mitään eikä siinä ole mitään pelättävää, et ole kokemassa enää mitään. Vai oliko sinulla hirveä kauhu päällä ennen syntymääsi, kun et ollut vielä olemassa?

Mennään nyt sitten syvemmälle tähän aiheeseen, vaikka en alun perin suunnitellut sitä.

3-vuotiaana kuolin leikkauksessa ja näin taivaan, jossa Jeesus tuli minua vastaan ja kertoi että minulla on yhä tehtävää maan päällä. Kokemus oli hyvin rauhallinen ja onnellinen. Lapsena minun oli helppo uskoa ja luottaa Jeesukseen. Vasta aikuisena olen joskus miettinyt, onko Jumala todellinen, ja onko juuri Jeesus Jumalan poika. Rukoilen yhä Jeesusta, vaikka en ole enää niin varma kaikesta.

Olen kuitenkin tuntenut Jumalan läsnäoloa ja siunausta elämässäni monta kertaa. Olen kokenut että rukoukseni kuullaan. Olen jopa saanut vastauksia Jumalalta.

Koska tämä kaikki on niin uskon asia, niin tuskin sinäkään tämän luettuasi alat uskoa Jumalaan. Kyse on siis muustakin kuin toivomisesta. Jos luopuisin uskosta, menettäisin ison osan elämästäni, joka on ollut minulle tärkeä lapsesta asti.

Älyllisellä tasolla ymmärrän sen ajatuksen, että kuolema on osa elämää. Se ei kuitenkaan anna minulle minkäänlaista vapauden tunnetta tai muutakaan hyvää, se on vain surullista ja tyhjää. Usko sen sijaan antaa minulle tunteen elämän merkityksellisyydestä ja vapaudesta siinä, että Jumala pitää minusta huolen ja kuoleman jälkeen on luvassa jotain parempaa. Tämä on minulle tärkeä asia.

Olen pohtinut ateismia joskus, koska se vaikuttaa älyllisesti todennäköiseltä, mutta en ole keksinyt mitä saisin siitä elämääni, jos pitäisi jättää usko pois. Jos saisin tietää 100 % varmasti että Jumalaa ei ole, masentuisin. MIeluummin uskon tyhjään kuin olen uskomatta.

Vierailija kirjoitti:

Kysyisin ihan rehellisesti että: ihan tosissasiko kuvittelet tuosta rukouksesta olevan jotain hyötyä? Oletetaan nyt että minulla olisi vaikkapa syöpä ja joku uskova rukoilisi puolestani että Jumala parantaisi tuon sairauden. Jos Jumalan tahto on se että minä kuolen tuohon syöpään ja Jumala aikoo toteuttaa tahtonsa joka tapauksessa, niin miksi se että joku rukoilee puolestani saisi hänet muuttamaan mielensä?

Jumalahan on kaikkitietävä, joten hän tietää etukäteen sen että tuo tulee puolestani rukoilemaan ja hän tietää myös tasantarkkaan kaiken mitä tuo rukoilija tulee rukouksessaan sanomaan. Miksi tuolla rukouksella olisi tällöin mitään painoarvoa? Jos Jumalalla olisi halu minut parantaa, niin silloin kaiken järjen mukaan hän ei olisi alunperinkään minuun tuota sairautta tartuttanut.

Kun Jumala kerran kaikkitietävänä tietää jokaisen erillisen tapauksen tapahtumankulun etukäteen, niin mikä olisi silloin hänen motiivinsa kuunnella rukouksia ja vastata niihin? Mikä on ylipäänsä rukoilemisen pointti?

Periaatteessa olen kyllä samaa mieltä. Tosin rukouksella parantajiakin on, mutta eivät kaikki parane.

Olen miettinyt tätä ketjua lukiessa, rukoilenko osittain siksi, etten keksi miten muutenkaan auttaisin. Esimerkiksi minulla on tuttu, joka on ollut pitkään lapseton ja haluaisi lapsen. Rukoilen hänelle lasta silloin tällöin, olen jättänyt esirukouspyynnönkin asiasta jumalanpalveluksessa. Jos Jumala ei halua hänelle lapsia, niitä ei tule. SIlle asialle en voi mitään. Tunnen kuitenkin tehneeni jotain. Olen ajatellut häntä pienen hetken ja toivonut hänelle hyvää. Jos hän saisi lapsen, tuntisin että rukoukseeni on  vastattu, mutta en kokisi että lapsi on jotenkin minun ansiotani.

Tämä asia on monimutkainen ja on hieman vaikea selittää, miksi esirukous on minulle tärkeää, vaikka tiedän että Jumalan tahto tapahtuu joka tapauksessa. Ehkä se onkin järjetöntä, en tiedä. Tässä tullaan taas siihen, uskooko vai ei.

Rukoilemisen pääpointti on se, että ollaan Jumalan edessä hiljaa ja keskitytään hetkeksi siihen, että jutellaan hänen kanssaan. Eli rukous voi olla muutakin kuin asioiden pyytämistä. Se voi olla vapaamuotoista puhetta tai hiljaisuutta ja kuuntelemista. Useimmat eivät pyydä selviä vastauksia eivätkä saa niitä. Asioiden tuominen Jumalan eteen voi kuitenkin auttaa selventämään omia tunteita. Jostain meditaatiosta saa varmaan samantapaisen olon, paitsi että siinä on vain yksinään. -AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutama on kysynyt, tykkäisinkö jos puolestani tehdään jotain astrologisia juttuja/noitarituaaleja.

Astrologiset jutut eivät haittaa minua, vaikka en niihin uskokaan ja pidän niitä vähän hölmöinä. Niin kuin monet täällä pitävät minun uskomuksiani hölmöinä, joten reilu peli.

Noitarituaalit sen sijaan ovat minusta pelottavia ja yhdistän ne enemmän Saatanaan, joten saattaisin olla aika pelästynyt jos minun nimissäni olisi tehty jotain sellaista. Tietysti minulla voi olla väärä kuva noituudesta, ei pakanuus sinänsä ole minusta pelottava juttu. -AP

Minä yhdistän samalla lailla uskonnot negatiivisiin seikkoihin. Niiden varjolla on tehty paljon pahaa ja tehdään yhä, enkä halua olla niihin millään lailla kytköksissä. Sinun rukoustoivotuksesi siis voivat tuntua vastapuolesta ihan yhtä ikävältä kuin sinusta tuntuisi ajatus nimissäsi tehdyistä noitarituaaleista.

Minusta tuo on kuitenkin eri asia, koska jos et usko mihinkään hyvän tai pahan voimiin, se rukous tai uhraus ei merkitse mitään. Jos uskon pahan voimiin ja minun nimissäni uhrataan vuohi, pelkäisin että minut on kirottu, joten se olisi minulle todellista. Tosin uskon myös, että Jeesus voittaa pahat henget, joten ehkä olisin turvassa kuitenkin. AP

Jos uskova rukoilee puolestani, koska haluaa sillä tavalla antaa lohtua juuri parhaillani murehtimaani asiaan, niin otan sen tsemppinä, kuten ottaisin olalle taputtelun, tai jonkun rohkaisevan lauseen.

Sitten ärsyttää, jos uskova usein toistaa rukoilevansa, että tulisin uskoon ja liittyisin hänen seurakuntaansa. Eihän kristittykään tykkäisi, jos muslimi sanoisi rukoilevansa Allahilta tämän kääntymistä islamiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikutat olevan hyvinkin tietoinen siitä, että tarvitset lähinnä toivoa ja tunnetta jostakin. Silti yrität vakuuttaa itsellesi että noissa on takana jotain todellista. Ihminen on kummallinen olento. Mikset voi elää kuten esimerkiksi minä, vapaasti ja ilman pelkoja tietäen, että kuoleman jälkeen ei ole mitään eikä siinä ole mitään pelättävää, et ole kokemassa enää mitään. Vai oliko sinulla hirveä kauhu päällä ennen syntymääsi, kun et ollut vielä olemassa?

Mennään nyt sitten syvemmälle tähän aiheeseen, vaikka en alun perin suunnitellut sitä.

3-vuotiaana kuolin leikkauksessa ja näin taivaan, jossa Jeesus tuli minua vastaan ja kertoi että minulla on yhä tehtävää maan päällä. Kokemus oli hyvin rauhallinen ja onnellinen. Lapsena minun oli helppo uskoa ja luottaa Jeesukseen. Vasta aikuisena olen joskus miettinyt, onko Jumala todellinen, ja onko juuri Jeesus Jumalan poika. Rukoilen yhä Jeesusta, vaikka en ole enää niin varma kaikesta.

Olen kuitenkin tuntenut Jumalan läsnäoloa ja siunausta elämässäni monta kertaa. Olen kokenut että rukoukseni kuullaan. Olen jopa saanut vastauksia Jumalalta.

Koska tämä kaikki on niin uskon asia, niin tuskin sinäkään tämän luettuasi alat uskoa Jumalaan. Kyse on siis muustakin kuin toivomisesta. Jos luopuisin uskosta, menettäisin ison osan elämästäni, joka on ollut minulle tärkeä lapsesta asti.

Älyllisellä tasolla ymmärrän sen ajatuksen, että kuolema on osa elämää. Se ei kuitenkaan anna minulle minkäänlaista vapauden tunnetta tai muutakaan hyvää, se on vain surullista ja tyhjää. Usko sen sijaan antaa minulle tunteen elämän merkityksellisyydestä ja vapaudesta siinä, että Jumala pitää minusta huolen ja kuoleman jälkeen on luvassa jotain parempaa. Tämä on minulle tärkeä asia.

Olen pohtinut ateismia joskus, koska se vaikuttaa älyllisesti todennäköiseltä, mutta en ole keksinyt mitä saisin siitä elämääni, jos pitäisi jättää usko pois. Jos saisin tietää 100 % varmasti että Jumalaa ei ole, masentuisin. MIeluummin uskon tyhjään kuin olen uskomatta.

No tuo 3-vuotiaana kokemasi asia selittää aika paljon. Et tosin kuollut, koska muuten et olisi tässä kirjoittelemassa. Aivot näyttävät meille tuollaisessa tilanteessa monenlaisia mielikuvia, mutta lopulta ne ovat vain illuusiota samalla tavalla kuin unetkin. Pelot, toiveet ja muistot muodostavat omia kokonaisuuksiaan. Sinut oli opetettu uskomaan jumalaan. Jos olisit ollut hindulapsi tai vaikka budhhalainen, olisit nähnyt jotain ihan muuta.

Minä en ymmärrä miksi kuolema voisi olla surullista ja tyhjää, koska itse en ole enää silloin olemassa enkä kykene tilannettani voivottelemaan tai mitään muistamaan tai toivomaan. Tuohon vähän niinkuin sisältyy ajatus, että kuoleman jälkeen on aina jotain, mutta kun ei ole. Nou hätä.

Minua kammottaisi se ajatus, että elämäni on päätetty jossain korkeammalla ja se on kaikki millä on merkitystä ja joku tarkkailisi minua koko ajan ja pitäisi tilikirjaa tekemisistäni. Elämä kun on oikeasti täynnä kaikenlaista suurta ja pientä ja parasta vapautta on se, että jokainen saa ihan itse rakentaa sen oman merkityksensä niistä asioista, joita pitää tärkeänä. Mutta sinullekin se sallittakoon, jos saat elämääsi iloa uskosta niin olkoon niin. Olemme vain erilaisia.

Otan asian myötätunnon ja välittämisen ilmauksena. Sitä vastoin kasvotusten toisten puolesta rukoilemisessa olisin hyvin varovainen. Siihen kannattaa pyytää lupa ja sekin ehkä vasta, kun voi jotenkin olettaa toisen olevan myötämielinen asialle. Omasta puolestani kerran rukoiltiin paikan päällä. Olin menossa oikeudenkäyntiin väkivaltaista ex-miestäni vastaan. Hän oli uhannut henkeäni ja pahoinpidellyt minua useampaan kertaan. Rukoilija pyysi, että Jumala johdattaisi meidät sopuun ilman, että oikeudenkäyntiä tarvittaisiin. Se loukkasi. Koin oikeudenkäynnin tärkeäksi askeleeksi siinä, että ilmaisen rajani ja että oikeus voittaa ja rikoksesta rangaistaan. Minulla ei ollut mitään intressejä sopia ja antaa anteeksi luonnehäiriöiselle sadistille, joka ei missään vaiheessa katunut ja pahoitellut tekojaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen iloinen jos joku minusta tuolla tavalla välittää vaikka en itse rukousten voimaan uskoisikaan.

Sama. Sanon, että "Kiitos." Itse en usko, mutta toisten usko ei haittaa mua, ja tuo, että joku uskova haluaa rukoilla puolestani, kertoo, että hän välittää ja toivoo minulle hyvää. 

Ateisti = ei usko minkäänlaisen jumalan olemassaoloon.

Uskonnoton = ei usko mihinkään ihmisten rakentamaan uskonoppiin.

Ei siis ole sama asia.

Uskomustensa tyrkyttämistä se on.