Ei-uskovat: Miten reagoit jos joku sanoo rukoilevansa puolestasi?

Vierailija kirjoitti:

Minua ei haittaa jos joku sanoo rukoilevansa puolestani, pidän sitä osoituksena siitä että he ajattelevat minua ja välittävät minusta. En myöskään pane pahakseni kun minulle toivotetaan esimerkiksi siunattua joulua, jumalan siunausta tms.

Voi myös olla kauhistunut reaktio jostain asiasta joka ei sovi heidän ahtaaseen maailmankuvaansa

Pidän sitä lievästi kiusallisena, mutta kiitän ja ajattelen, että on kuitenkin mukavaa, että joku toivoo mulle hyvää.

Riippuu miksi rukoilee. Jos vaikka rukoilee puolestani että sairauteni paranisi, niin kiitän tietenkin. Sehän on kauniisti tehty, että toivoo paranemistani.

Jos rukoilee puolestani, jotta kääntyisin uskoon, niin sanon vain että "ok, ei kannata toivoa liikoja".

Kai tähän on suhtauduttava samoin kuin lähetettyihin joulukortteihin.

"Meh"

Ymmärrän, että ajatus voi olla ihan hyvä ja vilpitön, mutta vähän halju olo siitä kyllä tulee. Koska se rukoilu ei milläänlailla auta minua vaan on sen uskovaisen tapa auttaa itse itseään siinä myötätunnossa, jota hän minua kohtaan kokee.

Se on vähän niinkuin ”Musta tuntuu sun puolesta pahalta, ratkaisen asian leipomalla itselleni suklaakakun.”-tyyppinen viesti. Että ok, kiitos myötäelämisestä, mutta onhan toi vähän oudosti sanottu.

En mitenkään. Väittely on täydellistä ajanhukkaa, joten toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Vierailija kirjoitti:

En mitenkään. Väittely on täydellistä ajanhukkaa, joten toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Väittelykö on siis ainoa tapa reagoida, joka sinulle tulee edes mieleen?

Toisen vakaumusta voi kunnioittaa, vaikkei sitä jakaisikaan itse.

Aivan sama, jos se saa hänet tuntemaan olonsa hyväksi ihmiseksi. Aivan sama sekin, miksi ja minkä puolesta rukoilee, koska rukouksilla ei ole mitään voimaa mihinkään suuntaan.

Rukoilu on kaunis ele, osoittaa vilpitöntä välittämistä. Oisin sikäli otettu, tietäisin että rinnallani maailman tuulissa kulkee tosiystävä. Toisaalta moni rukoilee ihan vieraidenkin puolesta, että osoittaako se sitten kuitenkaan sen suurempaa välittämistä ja tukemista ja tosiystävyyttä?

Noin muutoin rukous tuntuu tekona verrannollisena "peukkujen pitämiseen" tai sormet ristissä (siis etu- ja keskisormi) toivomiseen. Eli hyödyttömältä. Pahimmillaan saattaisin jopa suuttua, jos vaikka lapseni henki olisi hiuskarvan varassa ja toinen ilmoittaa rukoilevansa ja sanoo ettei ole mitään hätää, hän uskoo että lapsi on terve. Uskovainen itse saattaisi pyytää vieraita rukoilemaan lapsensa puolesta?

Kerran on ystäväni sanonut että hän muistaa minua iltarukouksissaan. Sanoi todella vilpittömästi ja aidosti välittävästi. Ensin vähän hämmennyin, mutta voiko uskovaiselta tuon isompaa välittämisen osoitusta tullakkaan? Muistelen edelleen lämmöllä häntä.

Se on kuin pakkoruotsista raivoaminen av-palstalla: käyttää aikaa ja energiaa luullessaan tekevänsä jotain oikeasti konkreettista tärkeän asian puolesta.

Jos pidän tyypistä, kiitän ja saatan vaikka halata. Jos taas minusta tuntuu, että tilanteeseen liittyy vallankäyttöä (rukoilua ominaisuuksieni tai ”syntisen” elämäntapani vuoksi), pyydän kohteliaasti, ettei toinen rukoilisi.

Hymyilen vain, ei se minulta pois ole, mutten oikein osaa vastata mitään tuollaiseen, koska minusta se on pöhköä.

En tiedä miten reagoisin, koska tuollaista ei ole koskaan sattunut omalle kohdalleni. Olisin varmaan hämmentynyt ja kiusaantunut, mutta tuskin sanoisin ääneen mitään (negatiivista ainakaan), koska pyrin olemaan kohtelias. Tosin riippuu varmaan vähän, miksi se toinen sanoisi rukoilevansa puolestani.

Jos minun uskonnottomuuteni on tiedossa, se tuntuu ylemmyydentuntoiselta ja epäkunnioittavalta.

Jos ei ole tiedossa niin vain kiusalliselta. Mitä siihen kuuluu vastata? Se kun kuulostaa minun korvaan yhtä fiksulta kuin "aion hieroa taikalamppua puolestasi". Ei siitä oikein tosissaan osaa kiittääkään, ei haluaisi olla töykeä mutta ei myöskään esittää että jakaa tämän toisen uskomuksen.

En loukkaannu. Jos siis kyse on reaktiosta esim. johonkin vaikeaan elämäntilanteeseeni, eikä esim. että "rukoilen puolestasi, että löytäisit uskon" tai "rukoilen että jumala parantaisi sinut homoseksuaalisuudesta".

Tärkeintä on se, että kyseinen henkilö vilpittömästi toivoo minulle hyvää, tai toivoo parannusta vaikeaan tilanteeseen. Se rukoilu on minulle vain tavallaan sana, jolla tämä henkilö asian ilmaisee. En usko että uskovatkaan loukkaantuvat kun minä vastaavassa tilanteessa toivotan heille jaksamista tai voimia; he ehkä haluaisivat rukouksen, mutta jaksamisen toivottaminen on ikäänkuin minun kieleni sanoa että välitän ja toivon parasta.

Minusta on ihan turhaa tehdä niin isoa numeroa itsestään ja uskomattomuudestaan, kun toinen vain toivoo hyvää. Sitähän monet uskottomat kritisoivat juuri uskovissa, miten omaa uskoa tuputetaan ja siitä tehdään numero. Rukouksesta voi siis vain kiittää, sillä se on kyseisen ihmisen tapa myötäelää.

Kyllähän se lähtökohtaisesti vituttaa.

Kuitenkin mikäli kyseessä on selkeästi hyväntahtoisuus ja vaikuttaa ilmeiseltä, ettei lapsena raamatulla päähänlyöty imbesilli ymmärrä loukkaavansa, pyrin jättämään asian mahdollisimman pitkälle huomiotta.

Työskentelen asiakaspalvelussa, aina silloin tällöin joku toivottaa minulle "siunausta". Siihen yleensä vastaan vain "kiitos hyvä päivänjatkoa ". En tiedä mitä muutakaan sanoisi.

Sama asia kuin että "toivon sulle hyvää". Kiitoksia vaan vaikkei se mitään autakaan.

En usko, että siitä on minulle mitään hyötyä, mutta en tiedä miksi siitä pitäisi loukkaantuakaan.