Täällä ollut paljon tyttöjen ylikiltteydestä - olen esimerkki siitä! Paljon hankaluuksia elämässä sen vuoksi

"Lapsuus meni siinä, että koin aina olevani huonompi ja vähemmän tärkeä kuin veljeni"

Minä muistan sen, että n. vuoden minua nuorempaa pikkuveljeä kohdeltiin monesti isompana kuin minua esim. vaatteiden suhteen... esim. jos pikkuveli ei halunnut pukea toppahaalaria ja kurahousuja tai vastaavaa, hän sai tahtonsa läpi, mutta minun minä en. Minun oletettiin pukevan kiltisti mitä käsketään eikä vastaväitteitä huomioitu.

Vierailija kirjoitti:

Kuritettiinko teitä muita ylikilttejä tyttöjä? Meillä ei ollut muuten mitään väkivaltaa perheessä, mutta vielä aika isonakin tyttönä ”huonosta käytöksestä” kuritettiin (ihan vyöllä takapuolelle siis). Ja koska olin lähtökohtaisesti kiltti, huono käytös ei tarkoittanut mitään naapurin koiran tappamista, vaan jotain sellaista, että ei ollut totellut tai kiukutteli tms.

Kyllä. Lyötiin, revittiin hiuksista. Tuhottiin kaikki tavarat huoneestani jos koettiin hankalaksi. Minulla ei ollut lupaa pitää kuin välttämättömät. Jopa kirjastosta kirjojen lainaamista rajoitettiin. Lainasin salaa ja piilottelin kirjoja. Äiti kävi jopa sanomassa kirjastoon että minulle ei saa lainata. Jos olin kipeä niin se oli minun laiskuuttani. Saatoin olla kuukausia keuhkoputkentulehduksessakin. Kouluun piti mennä vaikka oli 39 kuumetta koska tein kuumeen kuulemma kiusallani ja ollakseni hankala.

Vierailija kirjoitti:

"Lapsuus meni siinä, että koin aina olevani huonompi ja vähemmän tärkeä kuin veljeni"

Minä muistan sen, että n. vuoden minua nuorempaa pikkuveljeä kohdeltiin monesti isompana kuin minua esim. vaatteiden suhteen... esim. jos pikkuveli ei halunnut pukea toppahaalaria ja kurahousuja tai vastaavaa, hän sai tahtonsa läpi, mutta minun minä en. Minun oletettiin pukevan kiltisti mitä käsketään eikä vastaväitteitä huomioitu.

Niin tai sitten sinua kohdeltiin isompana, jonka oletettiinkin osaavan jo käyttäytyä ja totella kiukuttelematta. Eikö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuritettiinko teitä muita ylikilttejä tyttöjä? Meillä ei ollut muuten mitään väkivaltaa perheessä, mutta vielä aika isonakin tyttönä ”huonosta käytöksestä” kuritettiin (ihan vyöllä takapuolelle siis). Ja koska olin lähtökohtaisesti kiltti, huono käytös ei tarkoittanut mitään naapurin koiran tappamista, vaan jotain sellaista, että ei ollut totellut tai kiukutteli tms.

Kyllä. Lyötiin, revittiin hiuksista. Tuhottiin kaikki tavarat huoneestani jos koettiin hankalaksi. Minulla ei ollut lupaa pitää kuin välttämättömät. Jopa kirjastosta kirjojen lainaamista rajoitettiin. Lainasin salaa ja piilottelin kirjoja. Äiti kävi jopa sanomassa kirjastoon että minulle ei saa lainata. Jos olin kipeä niin se oli minun laiskuuttani. Saatoin olla kuukausia keuhkoputkentulehduksessakin. Kouluun piti mennä vaikka oli 39 kuumetta koska tein kuumeen kuulemma kiusallani ja ollakseni hankala.

No tuota ei voi kutsua edes kuritukseksi, vaan vanhempasi taisivat olla ihan sekopäitä. Osanottoni.

Lapsista kannattaa kasvattaa ilkeitä ja itsekkäitä. Muuten ei nykymaailmassa pärjää.

Vierailija kirjoitti:

Lapsista kannattaa kasvattaa ilkeitä ja itsekkäitä. Muuten ei nykymaailmassa pärjää.

Olen sitä mieltä, että nimenomaan tytöistä pitää kasvattaa abt ilkeitä ja itsekkäitä, muuten menevät naisten kiltteysrooliin. Kysymys on itseluottamuksesta ja itsetunnosta, joka ainakin itseltäni nujerrettiin jo pikkulikkana.

Minulla on kaksi aikuista poikaa. He kasvoivat ilman fiksuiksi miehiksi ilman, että minun olisi pitänyt heitä jallittaa, puuttua ja moittia yms. Annoin palautetta positiivisessa muodossa, mikäli tarpeen oli. Usein ei ollut ollenkaan tarvetta edes sanoa sen kummempaa kuin että kyllähän sinä tiedät miten asia on. Minä luotin lasteni intuitioon ja heihin itseensä.

Äitini jankkasi samoja jotain lapsi- tai teiniajan töppäyksiäni vuosikausia ja päätin silloin että jos minulle lapsia suodaan, minä ei toista näitä pissapäisyyksiä. Enkä toistanut. Se oli yksi erittäin tärkeä asia kasvatuksessa minulle. Myös minun piti hävetä häpeämisen jälkeen lähes kaikkea ja olin kiusallinen kuuma peruna äidilleni,l koska en oikein kuitenkaan alistunut kunnolla muottiin.

Miespuoliset siis kasvavat ihan luonnostaan sellaisiksi kuin kasvavat, paitsi tietysti jos heitä manipuloidaan. He saavat olla rauhassa ja heitä ymmärretään. Paljon on näitä juttuja, että pojat ovat poikia. Allekirjoitan kyllä sen, mutta myös TYTÖT OVAT IHMISIÄ. 

Ketään ei saa polkea.

Olen ihan oikeasti kiitollinen siitä, että sain kasvattaa poikia yksinhuoltajana. Tiedän, että omat hankalat tunteeni olisivat nousseet pintaan, mikäli olisin kasvattanut tyttöjä.

Vieläkin tuppaa tulemaan itku silmään, kun näen/kuulen siitä, että tytär ja äiti rakastavat ja huolehtivat toisistaan. Miten upea lahja tyttären elämälle, että on rakastettu ja otettu huomioon omana itsenään!

Ylikiltistä tytöstä kasvaa väärällä tavalla vinoutunut nainen, joka ei pysty seisomaan suorassa vanhanakaan.

Minulla tyranni isä piti kovalla kädellä kuria ja koko perhettä pihdeissään. Olin se kuka oli syytettynä ensimmäisenä. Sairasta pelkoa koko lapsuus. Minä myös pelkäsin murrosiässä kaikkia miehiä, luulin että kaikki ovat samanlaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsista kannattaa kasvattaa ilkeitä ja itsekkäitä. Muuten ei nykymaailmassa pärjää.

Olen sitä mieltä, että nimenomaan tytöistä pitää kasvattaa abt ilkeitä ja itsekkäitä, muuten menevät naisten kiltteysrooliin. Kysymys on itseluottamuksesta ja itsetunnosta, joka ainakin itseltäni nujerrettiin jo pikkulikkana.

Minulla on kaksi aikuista poikaa. He kasvoivat ilman fiksuiksi miehiksi ilman, että minun olisi pitänyt heitä jallittaa, puuttua ja moittia yms. Annoin palautetta positiivisessa muodossa, mikäli tarpeen oli. Usein ei ollut ollenkaan tarvetta edes sanoa sen kummempaa kuin että kyllähän sinä tiedät miten asia on. Minä luotin lasteni intuitioon ja heihin itseensä.

Äitini jankkasi samoja jotain lapsi- tai teiniajan töppäyksiäni vuosikausia ja päätin silloin että jos minulle lapsia suodaan, minä ei toista näitä pissapäisyyksiä. Enkä toistanut. Se oli yksi erittäin tärkeä asia kasvatuksessa minulle. Myös minun piti hävetä häpeämisen jälkeen lähes kaikkea ja olin kiusallinen kuuma peruna äidilleni,l koska en oikein kuitenkaan alistunut kunnolla muottiin.

Miespuoliset siis kasvavat ihan luonnostaan sellaisiksi kuin kasvavat, paitsi tietysti jos heitä manipuloidaan. He saavat olla rauhassa ja heitä ymmärretään. Paljon on näitä juttuja, että pojat ovat poikia. Allekirjoitan kyllä sen, mutta myös TYTÖT OVAT IHMISIÄ. 

Ketään ei saa polkea.

Olen ihan oikeasti kiitollinen siitä, että sain kasvattaa poikia yksinhuoltajana. Tiedän, että omat hankalat tunteeni olisivat nousseet pintaan, mikäli olisin kasvattanut tyttöjä.

Vieläkin tuppaa tulemaan itku silmään, kun näen/kuulen siitä, että tytär ja äiti rakastavat ja huolehtivat toisistaan. Miten upea lahja tyttären elämälle, että on rakastettu ja otettu huomioon omana itsenään!

Jos pojasta kasvaa kiltti poika, eikä ole tuollainen "pojat ovat poikia" -tyyppinen, niin ihan samalla tavalla siitä voi tulla suuria ongelmia kuin tytöillekin. Tosiaan mitään positiivista vahvistusta tai kehuja ei ikinä vanhemmilta ole tullut, koska se hyvä käytös ja asioiden hoitaminen oli normi. Huonosta käytöksestä kuitenkin kuritettiin, koska se oli epänormaalia ja väärää. Tuosta sitten jäi käteen jatkuva riittämättömyyden tunne ja rikkinäinen minäkuva. Poikia ei varmaankaan ohjata tyttöjen tavoin kilteiksi, mutta eipä siitä myöskään ohjata pois pitämään puoliaan ja ottamaan omaansa. Varsinkin tuo, miten intuitiivisesti pitäisi tietää kelpaavansa ja olevansa hyvä, vaikka vanhemmat eivät ikinä sano edes rakastavansa sinua, on erittäin ihmeellistä kasvatusta. Siihen päälle vielä isän liiallinen alkoholin käyttö antoi täysin päinvastaisen kuvan omasta tärkeydestä ja arvosta. Ihminen on kuitenkin sosiaalinen eläin ja tarvitsee sitä muiden hyväksyntää ja huomiota.

Minäkin olen huomannut, että noin tuosta yksinhuoltajan teinipojasta on kasvanut kohtelias, itsenäinen, fiksu ja huolehtiva nuori mies.

Yhtään ei ole tarvinnut sanoa hänelle, että on itsekäs tai laiska, jos on jäänyt kesälomapäivänä pyykit ripustamatta. Seuraavalla kerralla on kumminkin muistanut.

Ihan yhtä lailla on oppinut kotitöitä tekemään ja muita ihmisiä huomioimaan, ilman yhtään syyllistämistä, alistamista tai haukkumista.

Kun ajattelen, millä häpeällä minut on kasvatettu, tulen ihan vihaiseksi.

Vielä viime sukujuhlissa äitini muisteli herkutellen suureen ääneen, miten kerran hänen tullessaan käymään opiskelukämppääni, minulla oli tiskit tiskaamatta, ja tyhjä viinipullo nurkassa.

Olen 50. Tuosta on 30 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Kuritettiinko teitä muita ylikilttejä tyttöjä? Meillä ei ollut muuten mitään väkivaltaa perheessä, mutta vielä aika isonakin tyttönä ”huonosta käytöksestä” kuritettiin (ihan vyöllä takapuolelle siis). Ja koska olin lähtökohtaisesti kiltti, huono käytös ei tarkoittanut mitään naapurin koiran tappamista, vaan jotain sellaista, että ei ollut totellut tai kiukutteli tms.

Mä en tajua sitä logiikkaa, että jotkut vanhemmat tosiaan ovat ajatelleet, että kurittaminen ei ole väkivaltaa. Mitä se sitten on, jos vyöllä isketään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuritettiinko teitä muita ylikilttejä tyttöjä? Meillä ei ollut muuten mitään väkivaltaa perheessä, mutta vielä aika isonakin tyttönä ”huonosta käytöksestä” kuritettiin (ihan vyöllä takapuolelle siis). Ja koska olin lähtökohtaisesti kiltti, huono käytös ei tarkoittanut mitään naapurin koiran tappamista, vaan jotain sellaista, että ei ollut totellut tai kiukutteli tms.

Mä en tajua sitä logiikkaa, että jotkut vanhemmat tosiaan ovat ajatelleet, että kurittaminen ei ole väkivaltaa. Mitä se sitten on, jos vyöllä isketään?

Itse ymmärrän nuo niin, väkivalta on satunnaista ja mielivaltaista, kuritus on seuraus jostain.

Olen myös tiedostamatta ottanut aina "kakkosen" roolin, jäänyt taka-alalle ja jopa ajatellut itsekin, etten ole mitään "ansainnut"!

Löytyykö lisää vinkkejä, miten opettaa itseään terveeseen suhtautumiseen, ollakseen yhtä tärkeä kuin muutkin?

ap

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo ole sukupuolikysymys, minä miehenä voin kirjoittaa pitkälti samat sanat lapsuudestani ja elämästäni. Väittäisin silti, että tytöllä ja naisella on helpompaa aikuisena parisuhdemarkkinoilla, koska kiltti tai ei, niin hän on se joka valitsee suuresta tarjonnasta.

Mä en tajua missä ihmeessä se suuri tarjonta luuraa.

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo ole sukupuolikysymys, minä miehenä voin kirjoittaa pitkälti samat sanat lapsuudestani ja elämästäni. Väittäisin silti, että tytöllä ja naisella on helpompaa aikuisena parisuhdemarkkinoilla, koska kiltti tai ei, niin hän on se joka valitsee suuresta tarjonnasta.

Mitä jaskaa taas!

Olin ja olen oikein kaunis siro nainen ja en ilkeä tms. En ole koskaan voinut valita miestä jostakin tarjonnasta. Ainut joka on minut yleensäkään huomannut ja huolinut on mieheni ihana mies.

Ärsyttää lukea aina tuota samaa jaskaa.

Moni nainen haluaa olla vahvempi, määrätietoisempi ja itsekkäämpi ja moni varmasti siinä onnistuukin. Hyvin moni näistä naisista vaatii kuitenkin samaa mieheltä, koska eihän nyt vahva ja määrätietoinen nainen voi olla nössön kanssa, joten miehen tulisi olla vielä vahvempi, määrätietoisempi ja itsekkäämpi. Näitä prinsiippejä tuputetaan joka kanavasta, mutta harva pysähtyy miettimään mitä pojat ja miehet haluavat. Haluavatko he että heidän pitäisi olla entistä vahvempia, määrätietoisempia ja itsekkäämpiä kelvatakseen naisille? Miten tällainen käytös näyttäytyy pojissa ja miehissä? Tuleeko heistä narsistisia naisten alistajia, jotka käyttävät heitä vain kertahyödykkeinä? Yleisesti miehiä yritetään tuputtaa olemaan feminiinisempiä ja tukahduttamaan "toksisen maskuliinisuutensa", mutta unohdetaan että tähän sopeutuva mies on naisten mielestä heikko ja siksi voimaantunut nainen ei pysty kunnioittamaan häntä ja tämän vuoksi hän ei kelpaa parisuhteeseen näiden naisten kanssa. Toisaalta en näe mitään järkeä sukupuolten välisessä kilpailussa siitä että kuka on vahvempi, määrätietoisempi ja itsekkäämpi, koska se ei tule päättymään hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

Myös eräästä perhejuhlasta palatessani kotiin huomasin olevani ahdistunut koska pelkäsin saavani vanhemmiltani palautetta käytöksestäni. En sitä tietenkään ole vuosikausiin enää saanut mutta lapsena aina kotona puitiin että miten käytöksen pitäisi olla parempaa vaikka mummolassa. jäänyt ahdistamaan näköjään niin että vieläkin tuntuu. ja olen siis aina ollut hyväkäytöksinen, myös lapsena. mutta täydellinen en

Todella oksettavaa käytöstä, että lapsen vierailu mummolassakin laitetaan mikroskoopin alle ja puidaan kotona miten olisi pitänyt olla. Helvetin sairaita ihmisiä, voi olla että mummokin aikanaan antanut saman mallin. Monet vanhat ihmisethän edelleen elää ihan omissa maailmoissaan, joissa on muiden heille kumarreltava ym. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Lapsuus meni siinä, että koin aina olevani huonompi ja vähemmän tärkeä kuin veljeni"

Minä muistan sen, että n. vuoden minua nuorempaa pikkuveljeä kohdeltiin monesti isompana kuin minua esim. vaatteiden suhteen... esim. jos pikkuveli ei halunnut pukea toppahaalaria ja kurahousuja tai vastaavaa, hän sai tahtonsa läpi, mutta minun minä en. Minun oletettiin pukevan kiltisti mitä käsketään eikä vastaväitteitä huomioitu.

Niin tai sitten sinua kohdeltiin isompana, jonka oletettiinkin osaavan jo käyttäytyä ja totella kiukuttelematta. Eikö?

Ei. Pala sinä helvetissä, narsistinen trolli! 

Vierailija kirjoitti:

Kun ajattelen, millä häpeällä minut on kasvatettu, tulen ihan vihaiseksi.

Vielä viime sukujuhlissa äitini muisteli herkutellen suureen ääneen, miten kerran hänen tullessaan käymään opiskelukämppääni, minulla oli tiskit tiskaamatta, ja tyhjä viinipullo nurkassa.

Olen 50. Tuosta on 30 vuotta.

Narsistinen äiti, tai sitten todella tyhmä, tai dementoitumassa. Tuossa olisikin hyvä todeta, vaikka sitten valheellisesti, että "Itsepä kasvatit, syytä siis vain itseäsi". Näin anopille sanoin kerran, kun alkoi 30+ poikaansa jostain ihan naurettavan turhanpäiväisestä sättiä minun kuullen. Meni akka hiljaiseksi. 

Monet vanhemmat eivät todellakaan ymmärrä soveliaisuuden rajoja, joihin kuuluu sekin että ei kerrota turhan vanhoja juttuja omista jälkeläisistään - itsestään voisivat kertoa, jos on kerta huomiota vailla. 

Vierailija kirjoitti:

Olen myös tiedostamatta ottanut aina "kakkosen" roolin, jäänyt taka-alalle ja jopa ajatellut itsekin, etten ole mitään "ansainnut"!

Löytyykö lisää vinkkejä, miten opettaa itseään terveeseen suhtautumiseen, ollakseen yhtä tärkeä kuin muutkin?

ap

Lue tai kuuntele Maaret Kallion kirjoittamia teoksia. <3