Täällä ollut paljon tyttöjen ylikiltteydestä - olen esimerkki siitä! Paljon hankaluuksia elämässä sen vuoksi

Samaistun! Ja tämän kiltteyden ja sen takia hyväksikäytetyksi tulemisen vuoksi en tänä päivänä esim. uskalla tuoda töissä mielipidettäni esille niin kuin oikeasti haluaisin, hoidan paljon muiden töitä (ja muut ovat tottuneet siihen niin, että jopa ODOTTAVAT minun hoitavan heidän hommat) ja suostun kaikkeen. Sisäisesti olen aivan h*lvetin uupunut ja oikeastaan masentunut. Taidan alkaa kohta riehua ja rymytä niin että väki kaikkoaa ympäriltä.

Lisää!

Minulla on mennyt välit poikki useiden ihmisten kanssa kun aloin puolustaa itseäni. Olin ennen ujo, ylikiltti, kaikkien kaveri, nykyään sanon joskus ei, vaikka se ei kaikkia miellytäkään. Viimeisin välirikko tuli kun en suostunut toimimaan omaa moraaliani vastoin. Kiitos kun sain avautua.

On samantyyppisiä kokemuksia lapsuudesta kuin sinulla ap. Omassa elämässä olen alkanut huomata ylikiltteyden vasta aikuisena, on kuitenkin aina ilmennyt eri tavoilla, joita vasta itsekin olen alkanut tajuta ja käsitellä.

Omalla kohdalla miellyttämishaluisuus ilmenee ainakin niin, että eri tilanteiden jälkeen voi mennä kauankin miettiessä tilannetta ja miten siinä olisi voinut toimia tai sanoa toisin, koskien etenkin kanssakäymistä vähän tuntemattomampien ihmisten kuten työkavereiden ja tuttavien kanssa, mutta myös lähisuhteissa. Tähän liittyy usein myös vaikeus tehdä päätöksiä ja, kun päätös on jo tehty, sen kyseenalaistamista loputtomiin. Tässä muutama esimerkki. Tosi vaikea tosin sanoa, missä menee se raja onko kyseessä vain oma persoonallisuus vai opittu ylikiltteys.

Samoja tunteita täällä. Minulla on vieläpä vain siskoja, mutta useampi heitä ja olen yksi keskimmäisistä. Vanhempani ovat kyllä antaneet olla, mitä haluan ja mielipiteet on aina hyväksytty, mutta olen lukenut että tämä on "keskimmäisen lapsen syndrooma".

Ensimmäisissä seurustelusuhteissa annoin poikaystävien kohdella, miten lystäävät. Olin todella miellyttämisenhaluinen ja toivoin vain hyväksyntää, vaikka välillä joku löikin. Onneksi löysin hyvän puolison, ja lastensaannin jälkeen jotenkin sen myötä opin pois tuosta miellyttämisestä.

Tällä kanssa, jokainen joka oli tottunut että hoidan kaiken noin vaan häipyi kun lopetin ilmaiset hyödyt. Eikä ole minulla ikävä enää ollut. Hankin uudet kaverit.

Kilttien yhdistys perustetaan johon myös kilttimiehiä:)

jooh. en jaksamut itse sitä kun sanoi EI ja olin PÄÄTTÄNYT että ei. silti ihmiset painostivat tekemään. jolloin päädyin mielessä ratkaisuun: se on niiden ihmisten teko; ei minun.

eli

Olin ilmaissut EI ja päättänyt mielessäni EI jolloin EI oli Ei.

Silti ihmiset ovat jatkaneet painostamista jolloin niiden tahto on ollut epäkunnioittaa ja saada minut tekemään asioita jotka epämieluisia minulle; heidän teko EI minun.

Vierailija kirjoitti:

Uskon "kiltti naisten" juttuihin yhtä paljon kuin "kiltti miesten"

No, jos olisit "kiltti nainen" et tulisi kommentoimaan ja yrittämään vetää keskustelua sivuraiteille ketjuun, joka ei koske sinua. Mutta oletkin luultavasti "kiltti mies". Huomaatko eron?

Minäkin olen kärsinyt aina kiltin tytön syndroomasta. Taustani on tosin erilainen kuin sinulla, koska minulla ei ole veljiä. Minulle ei ole oikein koskaan kasvanut tervettä itsetuntoa. Lapsena halusin miellyttää opettajia ja se olikin aika helppoa olemalla etupulpetin kiltti tyttö, joka sai vain hyviä numeroita. Siitä saikin kehuja eli kiltteydestä palkittiin. Toista on työelämässä, jossa kiltteyttäni käytetään hyväksi. Teen kaikkea oman jaksamiseni rajoilla ja suostun aina kaikkeen, jopa sellaiseen mistä tulee itselleni hyväksikäytetty olo.  Olen alkanut tuntea olevani arvoton ja oloni on kuin kynnysmatolla. Esimiehiltä ei saa edes kiitosta. 

Meillä tämä on sukuvika. Tunnistan samat piirteet äidissäni ja mummussani. Meillä on ollut tärkeää, että mitään heikkoutta ei saa näyttää, kaikessa pitää miellyttää muita ja muiden tarpeet menee aina omien edelle. Isälläni taas on vähän alkoholiongelmia. Uskon näiden kaikkien vaikuttavan. 

Herättävin hetki oli kun äitini sanoi minulle näin aikuisella iällä että olin niin ihana lapsi siinä mielessä, että olin niin alistunut. Teki mieli silloin räjähtää, että niinpä! Kiitos  vaan siitäkin kun alistitte. Ei sitten elämässä ole ollut mitään muuta kuin näitä alistamis ja pahoinpitelysuhteita jossa olen nöyryytetty täysin arvottomaksi. Meni lähes 20 vuotta tajuta että yksikään puolisoistani ei ole ikinä rakastanut minua, ei edes pitänyt minusta, että olen ollut pelkkä käytettävä tuote joka on kulutettu puhki. Sentään itse olen joka suhteesta lähtenyt, mutta aina päätynyt jonkun ihmisp*askan kanssa uudelleen koska olen toistanut kotona saamaani kasvatusta. Sitten kun lopetin sen kynnysmattoilun ja ihmisten miellyttämisen niin olenkin ollut ilkeä ja narsisti. Kyllä on raivottu ja huudettu kun ei pääsekään enää käyttämään. Poistettu sitten kokonaan elämästä ja tai minä olen lopulta poistanut kun hyökkäykset ei ole loppuneet. Kiva tietää, että tosiaan mitään kiinnostusta ei löydy kuin hyväksikäyttö. Nyt sitten kyräillään jopa parantunutta mielenterveyttäni, koitetaan laskeskella tulojani kun yhtäkkiä onkin rahaa kun en makselekaan muiden menoja. Kyllä on ihan silminnähden tuottanut kärsimystä ja kiukkua näille kuspiälle nähdä minut hyvinvoivana. Kun olisi aikoinaan tajunnut, että joku oikeasti haluaa minulle pelkkää pahaa ja nauttii kärsimyksestäni. No tuskin olisin tehnyt mitään. Olisin ymmärtänyt ja mitätöinyt itseni, varmaan pyytänyt anteeksi että onnellisuuteni pilaa tämän henkilön päivän ja psykologisoinut tilanteen niin puhki, että olisin unohtanut hakea selkärankani. Kummasti se elämä muuttuu kun lakkaa ymmärtämästä selkeää hyväksikäyttöä ja pahoinpitelyä ja ymmärtää että sitä ei ole ihan oikeasti pakko sietää. Ihmiset ei vahingossa kiusaa ja pahoinpitele sekä hyväksikäytä vuosia. Kyllä se on ihan harkittua toimintaa ei mikään vahinko tai johdu siitä kun jollain on niin vaikeaa. Varsinkaan kun ne ei tee sitä muille elämänsä ihmisille, kummasti ne niiden kanssa osaa olla ihmisiksi. Jännä miten se ei koske sitä ihmistä joka kulkee puolison statuksella.

4 mulla myös tota et miettii jälkikäteen et sanoinko jotain tyhmää tai et miks sanoin niin ja miks en sanonut näin tai ollut vaan hiljaa.

Myös eräästä perhejuhlasta palatessani kotiin huomasin olevani ahdistunut koska pelkäsin saavani vanhemmiltani palautetta käytöksestäni. En sitä tietenkään ole vuosikausiin enää saanut mutta lapsena aina kotona puitiin että miten käytöksen pitäisi olla parempaa vaikka mummolassa. jäänyt ahdistamaan näköjään niin että vieläkin tuntuu. ja olen siis aina ollut hyväkäytöksinen, myös lapsena. mutta täydellinen en

Vierailija kirjoitti:

4 mulla myös tota et miettii jälkikäteen et sanoinko jotain tyhmää tai et miks sanoin niin ja miks en sanonut näin tai ollut vaan hiljaa.

Myös eräästä perhejuhlasta palatessani kotiin huomasin olevani ahdistunut koska pelkäsin saavani vanhemmiltani palautetta käytöksestäni. En sitä tietenkään ole vuosikausiin enää saanut mutta lapsena aina kotona puitiin että miten käytöksen pitäisi olla parempaa vaikka mummolassa. jäänyt ahdistamaan näköjään niin että vieläkin tuntuu. ja olen siis aina ollut hyväkäytöksinen, myös lapsena. mutta täydellinen en

Muistan itsekin lapsuudesta tämän kun jokaisen juhlan tai jossain käymisen jälkeen äiti muistuttui " Muistaisit hävetä itseäsi". Oli lapsena jolla on autisminkirjon häiriö ( diagnosoitu kotona ja koulussa tyhmäksi, aikuisena asperger) ja ylivilkkautta todella vaikea istua liikkumatta paikoillaan vaikka opinkin sellaisen tavan, että istuin katse lasittuneena tuijottamassa seinää etten häiritsisi ketään. Hävetä piti muistaa itseään aina ja mistään ei ikinä saanut olla iloinen eikä ylpeä, sellainen on huono ihminen joka sitä tekee. Mitään iloa ei myöskään mistään saanut tuntea, pelkkää häpeää. 

14 joo ja toi ettei saanut olla iloinen ja ylpeä! siis muut oli koulussa iloisia saadessaan kokeesta kasin tai ysin. mä väänsin itkua jos piti viedä joku 9- kotiin ja kymppi kokeesta tarkotti ainoastaan et osaa koulussa opetetut asiat, mikä on oppilaan velvollisuuskin. 9 1/2 saatettiin kysyä et etkö lukenut tarpeeks vai mitä tässä tapahtu ja tosiaan kasista sai sitten jo ihan lisätehtäviä että alkaa koulu sujua

Ei tuo ole sukupuolikysymys, minä miehenä voin kirjoittaa pitkälti samat sanat lapsuudestani ja elämästäni. Väittäisin silti, että tytöllä ja naisella on helpompaa aikuisena parisuhdemarkkinoilla, koska kiltti tai ei, niin hän on se joka valitsee suuresta tarjonnasta.

Vierailija kirjoitti:

Herättävin hetki oli kun äitini sanoi minulle näin aikuisella iällä että olin niin ihana lapsi siinä mielessä, että olin niin alistunut. Teki mieli silloin räjähtää, että niinpä! Kiitos  vaan siitäkin kun alistitte. Ei sitten elämässä ole ollut mitään muuta kuin näitä alistamis ja pahoinpitelysuhteita jossa olen nöyryytetty täysin arvottomaksi. Meni lähes 20 vuotta tajuta että yksikään puolisoistani ei ole ikinä rakastanut minua, ei edes pitänyt minusta, että olen ollut pelkkä käytettävä tuote joka on kulutettu puhki. Sentään itse olen joka suhteesta lähtenyt, mutta aina päätynyt jonkun ihmisp*askan kanssa uudelleen koska olen toistanut kotona saamaani kasvatusta. Sitten kun lopetin sen kynnysmattoilun ja ihmisten miellyttämisen niin olenkin ollut ilkeä ja narsisti. Kyllä on raivottu ja huudettu kun ei pääsekään enää käyttämään. Poistettu sitten kokonaan elämästä ja tai minä olen lopulta poistanut kun hyökkäykset ei ole loppuneet. Kiva tietää, että tosiaan mitään kiinnostusta ei löydy kuin hyväksikäyttö. Nyt sitten kyräillään jopa parantunutta mielenterveyttäni, koitetaan laskeskella tulojani kun yhtäkkiä onkin rahaa kun en makselekaan muiden menoja. Kyllä on ihan silminnähden tuottanut kärsimystä ja kiukkua näille kuspiälle nähdä minut hyvinvoivana. Kun olisi aikoinaan tajunnut, että joku oikeasti haluaa minulle pelkkää pahaa ja nauttii kärsimyksestäni. No tuskin olisin tehnyt mitään.

Olisin ymmärtänyt ja mitätöinyt itseni,

varmaan pyytänyt anteeksi että onnellisuuteni pilaa tämän henkilön päivän ja psykologisoinut tilanteen niin puhki, että olisin unohtanut hakea selkärankani. Kummasti se elämä muuttuu kun lakkaa ymmärtämästä selkeää hyväksikäyttöä ja pahoinpitelyä ja ymmärtää että sitä ei ole ihan oikeasti pakko sietää. Ihmiset ei vahingossa kiusaa ja pahoinpitele sekä hyväksikäytä vuosia. Kyllä se on ihan harkittua toimintaa ei mikään vahinko tai johdu siitä kun jollain on niin vaikeaa.

Varsinkaan kun ne ei tee sitä muille elämänsä ihmisille, kummasti ne niiden kanssa osaa olla ihmisiksi. Jännä miten se ei koske sitä ihmistä joka kulkee puolison statuksella.

Ap tässä. Yllä oleva on kuin ajatukseni! Myös minulla väkivaltaisia suhteita!! Minä opettelen vieläkin eroon liiasta ymmärtämisestä ja kiltteydestä! Laitoin väliä pariin yllä olevaan kohtaan, jossa osuvaa tekstiä. "Olisin ymmärtänyt ja mitätöinyt itseni" ! "Varsinkaan kun ne ei tee sitä muille elämänsä ihmisille" !

Juuri tuota olen valitettavasti ikäni tehnyt, tiedostamatta ajatellut (opetettu, huonot roolimallit jne...) etten ole yhtä hyvä kuin muut/olen olemassa täyttämään MUIDEN tarpeet, ymmärtämään ja auttamaan heitä!

Vasta viime vuosina alkanut nähdä asiat eri kulmasta (itselleni terveestä suunnasta) kun muutin kauemmas ja aloin saada terveitä ihmissuhteita. Olin IHMEISSÄNI !!! Tällaistako se on, kun ihmiset ovat toisilleen kohteliaita ja mukavia, ottavat huomioon tasavertaisena ihmisenä? :)

Silti liian automaattisesti ajattelen muita: "serkku ei ymmärrä käyttäytyvänsä ikävästi minua kohtaan, koska hänellä oli huono lapsuus (vanhemmat antoi selkään jne..)..."

Aikako auttaa, vai miten tuosta ajattelumallista pääsisin eroon? Itseänihän minun pitäisi ymmärtää, syytän itseäni kaikesta!! Jopa siitä, että minulle on tehty henkistä sekä fyysistä väkivaltaa exän taholta :(

 Erittäin silmiä avaava pointti: KUN NE EI TEE SITÄ MUILLE ELÄMÄNSÄ IHMISILLE! Ennen eroa kysyin exältä, miksi hän on ystävällisempi kavereilleen, kuin minulle? Voitteko kuvitella vastauksen? " Ne ei v-tt-ile, kuten sinä" , eli ex oikeutti oman paskamaisuutensa SYYTTÄMÄLLÄ minua(joka olin kuin kynnysmatto, kotona itkin hullun perään,joka juoksi juomassa/vieraissa)! En uskaltanut edes syytettä nostaa pahoinpitelyistä!!!

Kyllä, minä olin se joka maksoi vuokrat, hän oli työtön, pelasi tai joi. Minä tein myös kotityöt. Miten ihmeessä olen antanut kohdella itseäni niin??? Joskus pyysin häntä tiskaamaan, kun olin kuumeessa, hän heitti astiat keittiön lattialle! En tajunnut silloin, että hän oli henkisesti aika sairas :(

Sitä oppi lapsuudesta asti olemaan vähempiarvoinen kuin MIEHET! En saanut pitää rajojani, tavarani ja rahani kuului perheelle ym ym ym..... sairasta!!

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo ole sukupuolikysymys, minä miehenä voin kirjoittaa pitkälti samat sanat lapsuudestani ja elämästäni. Väittäisin silti, että tytöllä ja naisella on helpompaa aikuisena parisuhdemarkkinoilla, koska kiltti tai ei, niin hän on se joka valitsee suuresta tarjonnasta.

Ei ole helpompaa, koska tulevat sitten hakatuiksi helpommin!

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo ole sukupuolikysymys, minä miehenä voin kirjoittaa pitkälti samat sanat lapsuudestani ja elämästäni. Väittäisin silti, että tytöllä ja naisella on helpompaa aikuisena parisuhdemarkkinoilla, koska kiltti tai ei, niin hän on se joka valitsee suuresta tarjonnasta.

Ja aina valitset jonkun luokattoman ihmisen koska olet arvoton etkä ansaitse seurustella kenenkään kunnollisen kanssa. Monta hyvää miestä olen antanut mennä koska minä olen halunnut heille hyvän ihmisen ja minä en sitä ole. Sitten on tullut joku pahoinpitelevä juoppo ja on ottanut minut säälistä. Minä en ole ikinä valinnut mitään koska valitseminen ei kuulu näin huonolle ihmiselle, minut on opettettu tyytymään ja kiittämään tyhjästä. Sitten jos kohdellaan huonosti niin se on täysin ansaittu kohtalo kaikesta pahasta mitä olen tehnyt. Mitä siitä sitten vaikka ikinä ei ole tehnyt mitään. Minäkin opettelen vasta kävelemään tyhjällä tieosuudella päin punaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herättävin hetki oli kun äitini sanoi minulle näin aikuisella iällä että olin niin ihana lapsi siinä mielessä, että olin niin alistunut. Teki mieli silloin räjähtää, että niinpä! Kiitos  vaan siitäkin kun alistitte. Ei sitten elämässä ole ollut mitään muuta kuin näitä alistamis ja pahoinpitelysuhteita jossa olen nöyryytetty täysin arvottomaksi. Meni lähes 20 vuotta tajuta että yksikään puolisoistani ei ole ikinä rakastanut minua, ei edes pitänyt minusta, että olen ollut pelkkä käytettävä tuote joka on kulutettu puhki. Sentään itse olen joka suhteesta lähtenyt, mutta aina päätynyt jonkun ihmisp*askan kanssa uudelleen koska olen toistanut kotona saamaani kasvatusta. Sitten kun lopetin sen kynnysmattoilun ja ihmisten miellyttämisen niin olenkin ollut ilkeä ja narsisti. Kyllä on raivottu ja huudettu kun ei pääsekään enää käyttämään. Poistettu sitten kokonaan elämästä ja tai minä olen lopulta poistanut kun hyökkäykset ei ole loppuneet. Kiva tietää, että tosiaan mitään kiinnostusta ei löydy kuin hyväksikäyttö. Nyt sitten kyräillään jopa parantunutta mielenterveyttäni, koitetaan laskeskella tulojani kun yhtäkkiä onkin rahaa kun en makselekaan muiden menoja. Kyllä on ihan silminnähden tuottanut kärsimystä ja kiukkua näille kuspiälle nähdä minut hyvinvoivana. Kun olisi aikoinaan tajunnut, että joku oikeasti haluaa minulle pelkkää pahaa ja nauttii kärsimyksestäni. No tuskin olisin tehnyt mitään.

Olisin ymmärtänyt ja mitätöinyt itseni,

varmaan pyytänyt anteeksi että onnellisuuteni pilaa tämän henkilön päivän ja psykologisoinut tilanteen niin puhki, että olisin unohtanut hakea selkärankani. Kummasti se elämä muuttuu kun lakkaa ymmärtämästä selkeää hyväksikäyttöä ja pahoinpitelyä ja ymmärtää että sitä ei ole ihan oikeasti pakko sietää. Ihmiset ei vahingossa kiusaa ja pahoinpitele sekä hyväksikäytä vuosia. Kyllä se on ihan harkittua toimintaa ei mikään vahinko tai johdu siitä kun jollain on niin vaikeaa.

Varsinkaan kun ne ei tee sitä muille elämänsä ihmisille, kummasti ne niiden kanssa osaa olla ihmisiksi. Jännä miten se ei koske sitä ihmistä joka kulkee puolison statuksella.

Ap tässä. Yllä oleva on kuin ajatukseni! Myös minulla väkivaltaisia suhteita!! Minä opettelen vieläkin eroon liiasta ymmärtämisestä ja kiltteydestä! Laitoin väliä pariin yllä olevaan kohtaan, jossa osuvaa tekstiä. "Olisin ymmärtänyt ja mitätöinyt itseni" ! "Varsinkaan kun ne ei tee sitä muille elämänsä ihmisille" !

Juuri tuota olen valitettavasti ikäni tehnyt, tiedostamatta ajatellut (opetettu, huonot roolimallit jne...) etten ole yhtä hyvä kuin muut/olen olemassa täyttämään MUIDEN tarpeet, ymmärtämään ja auttamaan heitä!

Vasta viime vuosina alkanut nähdä asiat eri kulmasta (itselleni terveestä suunnasta) kun muutin kauemmas ja aloin saada terveitä ihmissuhteita. Olin IHMEISSÄNI !!! Tällaistako se on, kun ihmiset ovat toisilleen kohteliaita ja mukavia, ottavat huomioon tasavertaisena ihmisenä? :)

Silti liian automaattisesti ajattelen muita: "serkku ei ymmärrä käyttäytyvänsä ikävästi minua kohtaan, koska hänellä oli huono lapsuus (vanhemmat antoi selkään jne..)..."

Aikako auttaa, vai miten tuosta ajattelumallista pääsisin eroon? Itseänihän minun pitäisi ymmärtää, syytän itseäni kaikesta!! Jopa siitä, että minulle on tehty henkistä sekä fyysistä väkivaltaa exän taholta :(

 Erittäin silmiä avaava pointti: KUN NE EI TEE SITÄ MUILLE ELÄMÄNSÄ IHMISILLE! Ennen eroa kysyin exältä, miksi hän on ystävällisempi kavereilleen, kuin minulle? Voitteko kuvitella vastauksen? " Ne ei v-tt-ile, kuten sinä" , eli ex oikeutti oman paskamaisuutensa SYYTTÄMÄLLÄ minua(joka olin kuin kynnysmatto, kotona itkin hullun perään,joka juoksi juomassa/vieraissa)! En uskaltanut edes syytettä nostaa pahoinpitelyistä!!!

Kyllä, minä olin se joka maksoi vuokrat, hän oli työtön, pelasi tai joi. Minä tein myös kotityöt. Miten ihmeessä olen antanut kohdella itseäni niin??? Joskus pyysin häntä tiskaamaan, kun olin kuumeessa, hän heitti astiat keittiön lattialle! En tajunnut silloin, että hän oli henkisesti aika sairas :(

Sitä oppi lapsuudesta asti olemaan vähempiarvoinen kuin MIEHET! En saanut pitää rajojani, tavarani ja rahani kuului perheelle ym ym ym..... sairasta!!

Ihmiset kohtelee niitä hyvin joita kunnioittaa, haluaa pitää elämässään ja joista välittää. Ihmiseen josta ei välitä, ei myöskään panosta mitenkään. Se vain on niin.  Minulla on muuten ihan samat kokemukset kuin sinulla. Tuntuu todella pahalta katsoa kun muut saa ilman mitään ponnisteluja kaiken sen ja enemmän kuin osasit edes unelmoida, kun itse ei saa  murustakaan siitä vaikka uhraa itsestään joka ikisen osan mitä on ja hajoaa lopulta. 

Kuritettiinko teitä muita ylikilttejä tyttöjä? Meillä ei ollut muuten mitään väkivaltaa perheessä, mutta vielä aika isonakin tyttönä ”huonosta käytöksestä” kuritettiin (ihan vyöllä takapuolelle siis). Ja koska olin lähtökohtaisesti kiltti, huono käytös ei tarkoittanut mitään naapurin koiran tappamista, vaan jotain sellaista, että ei ollut totellut tai kiukutteli tms.

Vierailija kirjoitti:

Kuritettiinko teitä muita ylikilttejä tyttöjä? Meillä ei ollut muuten mitään väkivaltaa perheessä, mutta vielä aika isonakin tyttönä ”huonosta käytöksestä” kuritettiin (ihan vyöllä takapuolelle siis). Ja koska olin lähtökohtaisesti kiltti, huono käytös ei tarkoittanut mitään naapurin koiran tappamista, vaan jotain sellaista, että ei ollut totellut tai kiukutteli tms.

Karua :(