Syyskuunmammat - kuulumisia
Helatorstaita syyskuunmammoille! Mitenkäs olette voineet???
Täällä vointi ollut flunssaa lukuunottamatta ihan hyvä, mitä nyt supistelee jonkin verran - ei tosin kipeästi. Maanantaina olin viimeisen päivän töissä, nyt vapaapäivillä ja ens maanantaina alkaa virallisesti kesäloma! Lomaa pidän kolme viikkoa ja juhannusviikolta haen sitten sairaslomaa vaikka vointi ollutkin hyvä. Neuvolassa kävin tiistaina ja neuvolan tätikin sanoi, että ihan hyvä kun jäin näin aikaisin pois töistä. Ajattelin, että eiköhän se pulju pyöri vallan mainiosti ilman meikäläistäkin ja sitä paitsi jos sillä yhtään pystyy näiden pikku possujen masuaikaa pidentämään niin hyvä.
Neuvolassa kaikki oli ihan ok. Sydänäänet kuului molemmilla hienosti, kovasti potkivat kun ääniä yritettiin kuunnella :)
Sykkeet: toisella 130-140 välissä ja toisella 150 luokkaa
verenpaineet: 100/50
hemoglobiini: 118, oli noussut 111:sta, sain luvan syödä rautaa vain joka toinen päivä - jee!
Painoa oli tullut ed. kerrasta 2,4kg eli yhteensä painoa on kertynyt n. 5,5kg
Fundus-mitta kyllä mitattiin, mutta ei jostain syystä merkannut sitä korttiin enkä huomannut kysyä eli en sitten tiedä millaisia lukemia näytti.
Pissa oli puhdas.
Seuraava neuvola on sittten juhannusviikolla, ultraan päästään jo kahden viikon päästä. Ollaan alettu kallistua siihen suuntaan, että kysytään seuraavalla ultra-kerralla kumpaa sukupuolta pikku possut edustavat :) Huomenna ajateltiin mennä katsomaan vaunuja ja mahdollisesti jopa ne ostaa jos niitä saa säilytää liikkeessä. :)
Olisi kyllä kiva taas kuulla miten teillä muilla menee, joten laittakaahan viestiä!
:) elaine + pikku possut rv 22+2
Kommentit (122)
mukaan tapaamiseen koska on neuvola juuri siihen aikaan ja alkaa olo olemaan sen mukainen ettei kaupungilla paljoa kiinnosta kulkea. Supistelee nimittäin aikasta paljon. Mutta pyrin käymään tämän kautta keskusteluissa. :)
Täällä myös äiti pirkanmaan alueelta ja identtiset tupla vauvat tulossa syyskuussa. Esikoinen on kolme vuotta. Raskaus on mennyt suhteellisen hyvin mitä nyt kaikkia pikku vaivoja... Mulla myös kutinaa ja verikokeet otettiin. Eka kerralla vähän koholla yks arvo toisella ei enää mitään, mut kutina silti jatkuu.. Illalla ja yöllä pahinta. No jospa se tästä ohi menis viimeistään silloin ku vauvat syntyy. Onhan tää rankempaa ollut ku yhden odotus (: Vauvat kasvaa hyvin ja tasaisesti tänään painoarviot 2.6 ja 2.7 Et isoja ovat viikoille..
Viikkoja siis nyt 33
Huomenna voitais sitten treffata Stockan kahvilassa kymmeneltä. Siinä ehtii hyvin turista ennen kuin pitää lähteä Taysiin. Ja tosiaan kaikki kynnelle kykenevät, ilmaantukaahan paikalle jos vointi sallii!
Kuulumisia: Vaikka huomenna onkin Taysin kontrolli, tuli meille eilen illalla ylimääräinen käynti sairaalaan tarkistamaan A-vauvan vointi. En ollut tuntenut liikkeitä aamun jälkeen ja koko päivän olin yrittänyt herätellä vaavia, että edes kerran liikahtaisi. Ei mitään. Mieskin yritti vaavia herättää ja sai mut sitten soittamaan Taysiin ja kysymään, kuinka kauan kannattaa odotella. Pyysivät sitten heti näytille.
Onneksi A oli kunnossa (ja B kans mut siitähän ei huolta ollut). Sydänkäyrä ok ja syke 150 pintaan. Samoin lääkäri ultrasi liikkeet ja liikkuihan se siellä!! Nää meitin vekarat on vain sellaisessa asennossa, ettei ihmekään, etten ollut tuntenut liikkeitä. Liikkeet voi tuntea oikeastaan vain toisella puolella mahaa hyvin pienellä alueella ja liikkeet voivat olla kumman vauvan tahansa. Kysyinkin lääkäriltä, miten mä tässä nyt laskeskelen liikkeitä?!?!?! Sanoikin sen olevan melkoisen mahdoton tehtävä, jos tässä asennossa pysyvät. A siis " istuu" pää mun vasempien kylkiluiden alapuolella jalat mun oikeassa lonkassa. B on taas pää A:n jalkojen takana jalat A:n pään vieressä. Ressukat potkivat toisiaan päähän koko ajan!!
Niin, ja kohdunkaula ei ollut lyhentynyt yhtään (tai ehkä 2 mm...) viikon takaisesta supistustuokiosta huolimatta, jee! Nytkin tosin supistuksia rekisteröityi sille sydänkäyräpaperille.
Onko teillä jollain tietoa niistä lukemista, mitä se sydänkäyräkone näyttää supistuksista?
No mut huomiseen ainakin nyt Elisel:n kanssa ja ehkä muidenkin!
EmpOmppu ja ötökät 32+5
sydänäänikäyrällä. Periaatteessa ne on vaan suuntaa antavia. Fakta on että lukema nousee kun tulee supistus. Mutta se, miten voimakkaasti sen näyttää riippuu se täysin anturin paikasta ja vatsanpeitteiden määrästä. Esimerkiksi hyvin laihalla naisella supistusanturi saattaa lievankin supistuksen kohdalla kivuta esim 80:een ja isolla naisella jolla vatsanpeitteitä riittää, " saman voimakkuuksinen" supistus saattaa näyttää esim vaikka 30:tä.
Ainoastaan äiti tietää milloin supistukset ovat kipeitä ja supistusten voimakkuus saadaan aika tarkasti mitattua synnytyssalissa emätimen kautta laitettavaan supistusanturiin jossa anturi laitetaan tuonne kohtuun jolloin supistusten voimakkuus on tarkka.
Taisinpa selittää turhan monimutkaisesti ja samalla en edes tiedä tarkoititko tuota asiaa?
Kävin siellä labrassa niiden maksa-arvojen tarkistusta varten ja toista vastausta saa odotella viikon... Toinen on jo huomenna selvillä. Odottavan aika kun on muutenkin jo niin pitkä...
On kyllä hyvä kuulla ettei kaikki kutina ole hepatoosin merkkejä!
Olin ihan unohtaa toivottaa tervetulleiksi uudet syyskuun mammat,
Tuplis76 ja Turmis, kiva että porukka kasvaa kun samalla se saattaa pikkuhiljaa pienentyäkin.
TUPLAMAMMA80, meillä kun taitaa olla peräkkäiset la:t, niin ajattelin tiedustella mihin lähdet synnyttämään?
Entäs TUPLIS76, mihin sinä lähdet synnyttämään?
Ajattelin vaan ollaanko me kaikki menossa TAYSiin. Voi tulla aikamoista hulinaa jos meitä sattuu usempi samoille päiville synnytteleen...
Huomiseen...
Aamusumu, Viivi & Vaavi, vko 35
Tervetuloa kaikki uudet, mukavaa että porukka kasvaa. Ja mikähän kaksosepidemia tampereella on tosiaan meneillään.. niin paljon on täältäpäin kaksosodottajia :)
Taysissa käyty ja vauvoilla kaikki hienosti. painoarviot oli molemmilla taas samat, 2,1kg jos oikein kuulin kun eivät merkanneet korttiin... Tosin alkoi ihmetyttämään että niinkö vähän kun kolme viikkoa sitten oli 1.8kg.
Mainitsin nilkkojen kutiamisesta ja lääkäri otti sen oikein tosissaan, laittoi samantien verikokeeseen vaikka pitäisi olla 12h ennen syömättä. Halusi tulokset ennen viikonloppua niin että ei ehtinyt odottaa huomisaamuun. Sain valmiiksi reseptinkin, hepatoosiin on kuulemma hyvin siedetty lääke josta ei sivuhaittojakaan pitäisi olla, tiedä sitten, olen kovin skeptinen kaikkia lääkkeitä kohtaan mutta pääasia että maksa-arvoja nyt seurataan.
Kohdunsuu oli vielä kiinni, tosin kaventunut ja pehmennyt, mutta ei siis mitään akuuttia tilannetta niin että aika huoletta saa nyt olla, seuraava aikakin oli vasta kolmen viikon päähän, ellei sitten hepatoosin vuoksi ole aihetta aiemmin.
Elisel 33+5
Juu Taysiin synnyttään. Näyttää vähän siltä et kaksosia tulossa Tampereelle paljon (:
Meitä on tosiaankin aika komea joukko suuntaamassa tuonne Taysiin - aika hauska juttu! Mehän saadaan kunnon mammakerho Tampereelle sitten kun vauvat on maailmassa =) On kyllä kiva että vertaistukea löytyy läheltä!
Onko kukaan menossa Taysin synnytysvalmennukseen ensi keskiviikkona 9.pvä klo 15.15-18? Meillä olisi eka puolisko silloin (jos vain kasassa pysytään...) ja ajattelin että olisi hauska jos olisi muitakin kaksosten odottajia mukana. Eikös teillä EmpOmppu ollut tuolloin mutta siinä myöhäsemmässä ryhmässä - harmi ettei samaan osuttu.
Mukavaa tapaamista Eliselle ja EmpOmpulle huomenna, olisi kyllä ollut kiva päästä mukaan, mutta minä pötköttelen kotona :)
:) elaine + pikku possut rv 32+1
Soitin neuvolaan ja maksa-arvo oli ihan hyvä, jopa alhainen. Se oli 18 kun saisi olla jopa 45. Tosin kukaan ei mulle sanonu et pitäs olla syömättä se 12 h. Mitenkähän se sitten mahtaa vaikuttaa tulokseen? Sappiarvoja odotellaan vielä. Arveli neuvolassa että tulos olisi tiedossa jo maanantaina kun mulla on sinne aika. Aamulla kutisi toisen käden sormet ja kämmenselkä aikas mukavasti... Mutta meni sitten onneksi ohi.
Ootteko te muut kaikki ihan Tampereelta? Mulla itellä on matkaa Taysiin reilut 70km. Hiukan jännittää se matka sitten kun hetki tulee...
Siellä kun on tietyöt meneillään parissakin kohtaa!
Onko teistä kuinka moni liittynyt monikkoperheen toimintaan? Itse liityin Forssan puolelle kun tulee siellä käytyä enemmän ja on lähempänä.
Onko teillä muilla ollu rv 30 jälkeen huonovointisuutta? Mulla oli eilen taas tosi huono olo enkä tiedä mistä johtuu. En osaa päätellä onko suolistossa ilmaa joka vaivaa vai särkeekö vatsaa kuin kuukautisten aikana vai syönkö huonosti. Eilekin oli kuuma ja vilutti vuoronperään.
Oon kyllä syöny rautaa viime viikkoina mutta ei se alkuun ainakaan aiheuttanu mitään vaivoja.
Aina kun vatsaa alkaa polttaan, niin ajattelen joko kohta synnytyssupistukset alkaa... Mulla on aiemmat synnytykset lähteny supistuksista ja " vatsan löystymisestä" liikkeelle.
Mun supistukset alkaa kyllä jo tuntua selänkin puolella, vaikkakin ne on nyt harventunu.
Vauvojen liikkeet on myös vähentynyt tällä viikolla. Taitaa olla jo ahdasta siellä. Lapsivesi tuntuu ainakin vähentyneen kun peput ja kantapäät tuntuu vieläkin selvemmin.
Hyviä vointeja,
Aamusumu, Viivi & Vaavi, rv35+1
Tänään oli siis neuvola ja rautalöääkitys aloitettiin uudelleen. Hb120-->113. Periaatteessa ei olis vielä tarvinnu mutta varmuuden vuoksi. SF mitta alkaa lähentelemään taivasta se jo nimittäin 36. Kädet on alkanu kutista joten siihenkin täytyy huomenna sitten äitipolireissulla puuttua. Olisin saanu labraan läheteenkin mutta sama otattaa se huomenna sairaalassa.
Olo alkaa olla aika voimaton aina näin iltapäivä kohden. Onko se sitten näiden veijareiden asennoista kiinni vai miten. A on nimittäin jo aika alhaalla ja B keipauttelee itteensä tuossa poikittain ylhäällä... Ahdistavaa.
Mutta tällaista tänne. Huomenna taas tietää enemmän asioista kun saadaan tieto siitä miten kohdunsuu on edennyt tai on ollut etenemättä viikon aikana... Toivotaan etä kaikki on hyvin.
T: turmis ja lapset 31+6
Mulla olikin sitten maksa-arvot koholla, 90 kun tosiaan se 45 on raja. Alotan nyt sitten lääkehoidon ja odottelen kärsimättömänä niitä sappihappotuloksia, maanantaina pitäisi tulla ja sitten selviää joudunko sairaalaseurantaan. Verikokeissa nyt ramppaan joka tapauksessa vähintään viikon välein... seuraava on ens tiistaina ja sillon otetaan se paastoarvo niin saadaan puhdas tulos kun tää eka oli ei-paastoarvo. No, helpottunut olo kuitenkin että asia huomattiin ja seurataan kun siihen on lääkekin. Vaikka tänäänkin on ollut täysin kutisematon päivä, että tuskin kauheen korkealla ne sappihappoarvot, toivottavasti. Että hieno juttu että tuli puheeksi, aamusumu, en tiedä olisinko osannut ottaa puheeksi noita oireita muuten...
-Elise
EmpOmppu, oli oikein mukava tavata torstaina!
Taisi tosiaankin olla hyvä että asia tuli esille!
Kyllä tästä keskustelupalstasta on todellista apua. Monet on varotellu ettei pidä kaikkea uskoa mitä kirjotetaan, mut mun mielestä ainakin tää vauva-lehden palsta tuntuu toimivan hyvin. Varsinkin kun on kyse monikko-odotuksesta ja -arjesta. Niistä kun ei muualta oikein tietoa saa.
Kerrottiinko sulle mitä vaaraa korkeista maksa-arvoista oikeasti on?
Ja voiko toiset arvot olla koholla ja toiset ei?
Puhuttiinko mahdollisesta käynnistyksestä ja sen ajankohdasta jotain?
Oonko pikkusen utelias... Mä vaan oon niin kiinnostunu kun ei näistä asioista ole neuvolassakaan oikein puhuttu ja itsekin vielä odottelen sappiarvoja...
Sinnitellään vielä hiukan eteenpäin!
Aamusumu, Viivi & Vaavi, rv 35+3
Käykääpä googlettamassa hepatogestoosi hakusanalla niin varmasti löydätte jotakin tietoa kutinaan ja labrakokeisiin liittyvistä asioista. Hepatoosihan on raskaudenaikainen maksan toimintahäiriö joka vaarii hoitoa ja tarkaa seurantaa. On syytä mennä herkästi tarkistutamaan tilanne jos esim sikiö/t liikkuu huonommin tai kutinat pahenee.
Teillä varmasti on myös joitain kirjoja joista voi saada vastauksen kysymyksiin. Ite olen kanssa nyt seurannassa. Perjantaina otettiin labrat kun käsiä kutittaa tosi paljon (omasta mielestä).
http://cc.oulu.fi/~sisawww/esit/031211.htm (tuolta löytyy tietoa)
T: Turmis ja lapset 32+1
Juu, vähän ihmetyttää että hepatoosista ei mitään kaksosodottajille puhuta kun se on kuitenkin juuri kaksosraskauksissa suurempi riski...
Mulle se taysin lääkäri soitti tulokset ja se mitä puhelimessa puhuttiin niin tämä lääkäri oli aika vakuuttunut että jos maksa-arvot on koholla niin sappihapotkin on. Siksi lääkitys alotettiin heti. Se, miten pahasti sappihappoa on niin sitä ei voi vielä tietää mutta sen mukaan sitten päätetään siitä sairaalaseurannasta (mikä on ihan sen takia että sikiöitten vointia voidaan seurata. Sikiökuolemahan tässä on se ainoa huoli. onneks vauvat liikkunut tosi reippaasti viime päivät). Käynnistyksestä ei ollut mitään puhetta, ehkä sekin selviää sitten kun ne sappihapot tiedetään. Jokatapauksessa verikokeissa saan rampata vähintään viikon välein.. ens ti on jo seuraava.
Elise ja papuset 34+1
Ensiksi kiitokset Turmis siitä nettiosotteesta!
Mun sappiarvot oli jo tullu ja ne oli juuri siinä rajalla(5,7). Varmuuden vuoksi mennään taas uudestaan kokeeseen ens torstaina. Saadaan sit paastoarvot kun nää ei ollu paastoarvot.
Hemoglobiini oli laskenut vaikka rautaa on syöty monta viikkoa. Nyt se oli 104 kun 8 viikkoa sitten oli 110. Labrassa katotaan raura-arvotkin tarkemmin. Ei ihme jos väsyttää vaan koko ajan.
Verenpaine oli myöskin laskenut, nyt oli 114/52.
Painoa oli tullut viimeisen neljän viikon aikana 970g/vko! Jalat on kyllä nyt taas aivan kaamean pyöreet nesteestä, et aika paljon tulee turhaa painoa siitä. Nyt on painoa kertynyt kaikekaikkiaan 17kg eli saman verran kun aiemmissa raskauksissa...
Uutta aikaa en neuvolaan enää saanu. Käski soitella kun olen palannut laitokselta kotiin vauvojen kanssa...
TAYSin aika mulla on seuraavaks 17.8. Sillon sit on viikkoja jo 37+1. Synnytystapasuunnitelma laaditaan samalla. Neuvolassa ihmetteli kyllä että kovin pitkälle jättävät sen suunnittelun...Saa nähdä tarviiko sillon enää edes suunnitella mitään. On ollu kovasti aina vain napakampia ja nyt hiukan kivuliaitakin supistuksia.
Liitoskivut on myös pahentunu aika lailla. Ei meinaa yöllä päästä käveleen edes vessaan parin metrin päähän! Tarttis joku rollaattori olla...Päivällä se kuitenkin helpottaa kun vaan on riittävästi jalkeilla.
Mietin tässä sellaistakin asiaa, että kun mullakin on pitkän aikaa ollu jo alapainotteinen maha, niin tapahtuukohan sitä vauvojen laskeutumista lainkaan. Vai onko ne tosiaan niin alhaalla jo ettei ne enää kertakaikkiaan voi laskeutua? On jo 6 viikkoa tuntunu siltä että tää maha on jalkojen " välissä" .
Että sellaista tällä kertaa. Nyt taitaa olla yöunien aika.
Aamusumu, Viivi & Vaavi, rv 35+5
viikonlopun aikana iski sit ihan kamala turvotus ja muutenki on aika epämukava olo. Viime yönä ei paljon tullu nukuttua nyt oon sit väsyny ja kiukkuinen (: ja aivan kypsä tähän raskauteen. Joka paikkaa kolottaa ja särkee......... Onko teillä alamaha kipee? Mulla on niin kipee nyt ettei oikein koskea kärsi. No onneks loppu jo häämöttää mutta odottavan aika vaan on niiiiiin pitkä.
Et semmosta pientä valitusta tänään, ehkä tää päivä tästä paranee (:
Tuplis (väsyneenä ja kiukkuisena) ja vauvelit vkl.34
Sain viimein minäkin kuulla sappihappoarvot, 23 oli lukema kun tosiaan 6 pitäisi olla... että reippaasti koholla, en ainakaan turhaa alottanut lääkitystä. Tänä aamuna olin taas verikokeessa ja maksa-arvot (tuli jo iltapäivästä..) oli vähän laskenut, mutta liian vähän mun mielestä kun kerran lääkityskin päällä. Nyt odotellaan taas niitä sappihappoja, huoh! Alkaa jo ottaan päähän tää alituinen liikkettein seuranta. Koko ajan saa murehtia, varsinkin kun A on koko ajan ollut vähän hiljasempi liikkuun niin sitä on saanut ihan tosissaan seurailla. Mun viime viikkoinen lääkäri on tän viikon lomalla ja tuntuu että ketään siellä taysissa nyt kiinnosta mun tilani, seuraavaa kontrolliakaan eivät aikaistaneet eli on siellä reilu parin viikon päässä edelleen. En tiedä siis kuinka paha tämä mun raskaushepatoosi todellisuudessa on mutta tuntuu että vauvojen selviäminen on nyt monta päivää ihan mun vastuulla :(
No, positiivisiakin juttuja, olin tänään neuvolassa ja uusi neuvolan tätsä, joka siis vaihtui muuton seurauksena, oli oikein fiksu ja mukava. Verenpaine, paino ja hemppa on kaikki ok. Turvotustakaan mulla ei ole ollenkaan eikä pahemmin mitään muitakaan vaivoja paitsi nyt vatsanahka tietenkin tosi kosketusherkkä kun on niin pinkee ja revennyt... mutta se on pientä.
Mihinkäs muuten EmpOmppu on hävinnyt, ei ole kuulunut sitten viimekeskiviikon... ettei vaan olisi...? Ja Elaine kanssa, huhuu!
Elise ja papuset 34+4
...ja yhdessä kasassakin onneksi!! :) Olen kyllä käynyt lueskelemassa teidän kuulumisianne, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoitella kun ei oikein mitään niin ihmeellistä ole tapahtunut.
Tosi kurja homma tuo hepatoosi ja varsinkin jos on sellanen tunne ettei kukaan oikein ota vakavasti niin kuin sulla Elisel! :( Ymmärrän täysin että oot huolissas, koska mistä ihmeestä sitä voi ite tietää onko tilanne ok. vai ei! Aika erikoista kyllä etteivät antaneet kontrolliaikaa aikaisemmin kuin vasta parin vkon päähän. Täytyiskin muistaa siskolta kysellä millaisia arvoja sillä oli ja kuinka usein kävi kontrolleissa.
Omaan napaan ei mitään maata mullistavaa, täällä sitä on yritetty kotona lepäillä mikä onkin helpommin sanottu kun tehty...onneksi viikon päästä tulee se 34vkoa täyteen jos sitten saisi vaikka olla vähän aktiivisempi. Hiukan alkaa nämä samat seinät ahdistaa vaikka täytyy olla onnellinen että on voinut olla kotona ja ettei aivan täyslepoon ole määrätty + että tosi lyhyestä ajasta tässä on kysymys. Supistuksia tulee entiseen tahtiin, eivät edelleenkään ole kipeitä, mutta aika napakoita kyllä. Lauantai-iltana tuli yksi selvästi tuntusampi suppari, tuntui alaselässä asti. Jäi onneksi siihen yhteen. Muuten olo on ihan kohtalainen, alapäässä vaan on aikamoinen paineen tunne aina kun on ylhäällä. Myös yölliset liitoskivut on alkaneet vaivaamaan...aikalailla repii alavatsaa/nivusia kun yrittää kääntää kylkeä. Muuten olen kyllä nukkunut itseasiassa melko hyvin jo useamman yön (*koputtaa puuta), vessassa ei ole tarvinnut ravata ollenkaan samaan tahtiin kuin aikaisemmin. Maha on varmaan hiukan laskeutunut koska henkeä ei ahdista niin kuin vähän aikaa sitten.
Huomenna, tai siis itseasiassa tänään (vrk vaihtunut juuri), on Taysissa ensimmäinen synnytysvalmennus, oon niin mielissäni että oon pysynyt yhtenä kappaleena jotta päästään sinne :) Varsinkin miehelle se on varmaan ihan hyvä, saa käytännön neuvoja tyyliin " minne auto parkkiin, mitä hissiä käytät" jne. jotka varmasti helpottavat omalta osaltaan sitten kun on " tosi kyseessä" . Etenkin meillä, kun mies ei mikään kauhea sairaalafani ole ;)
Elisel taisi mainita, että toinen vauva on hiukan hiljaisempi, minulla on myös ollut tunne että possut olisivat muuttuneet jonkin verran rauhallisemmiksi. Pitävät kyllä välillä aika melskeen, mutta sitten on myös paljon sellaisia hetkiä että tuntuu että jompikumpi ei ole ilmoitellut itsestään tavalliseen tapaan. En tiedä on kyse tilanahtaudesta vai omasta mielikuvituksesta vai mistä, mutta olen ihan tyytyväinen että torstaina on neuvola ja pääsee kuuntelemaan sydänääniä. Toivotaan, että kummankin possun jumputukset kuuluvat ihan tavalliseen tapaan.
Jaaha, kai sitä tässä taas tärkeimmät, kellokin on jo vaikka mitä. Toivotaan että kaikkien voinnit pysyvät hyvinä ja pysyttäisiin kasassa vielä jonkin aikaa :) Niin ja EmpOmppu - missäs tosiaan luuraat???
:) elaine + pikku possut rv 33+1
Tuolla odotus-puolella näkyi olevan pino otsikolla " Onko hepatoosiin sairastuneita" , olette sen varmaan jo huomanneetkin, mutta aattelin käydä siitä mainitsemassa kuitenkin :) Jos vaikka haluatte käydä vertailemassa omia arvojanne / seurantakäytäntöjä.
Nyt nukkumaan!
:) elaine
No olipa hyvä kun soitit neuvolaan, aamusumu. Minä en viitsinyt kun huomenna on taysissa kontrolli. Pitää muistaa puhua tuosta kutinasta että laittavat mullekin labraan lähetteen. En kovin huolissani osaa vielä olla kun sitä kutinaa on aika satunnaisesti ja vähän ollut mutta haluan seurantaan jos vähänkin syytä! ja hyvä tietää että lepo auttaa.. ei kai siihen muuta hoitoa olekaan..? ..paitsi sitten synnytys ;)
-Elise