Kiva kuulla
Mukava kuulla teidän mietteitä. Näinhän se totta kai on, itse sen joutuu päättämään ja todella hyvää ratkaisua ei olekaan, siis ratkaisua, joka olisi kaikkien kannalta aivan täydellinen.
Tiedän, että töihin meno toisi elämääni sosiaalisuutta ja saisin tehdä omia juttujani rauhassa. Ajatus tuntuu ihanalta. Saisin myös lähteä kotoa tekemään töitä, eikä koko päivä olisi kaaoksen selvittelyä. Maailma ikään kuin aukenisi. Toisaalta mietin minäkin illaksi kasautuvia kotitöitä, lasten lähettämistä aamulla hoitoon reppuineen, sairasteluja ja niiden myötä kasvavia paperipinoja töissä. Pelkään, että minusta tuntuisi, että teen kahta asiaa tosi huonosti, en ole hyvä työntekijä enkä äiti.
Toisaalta taas ajatus kotiin jumittumisestakin pelottaa. Ajavatko kaikki töissä minun ohitse, unohdetaanko minut siellä täysin. Miten pääsen kärryille taas kaikista muuttuneista jutuista, jos olen vielä kotona. Ahdistaa myös oman rahan puute, tuntuu oudolta pyytää rahaa mieheltä, kun olen tottunut omiin tuloihin. Ja mies on ehdottomasti töihinmenon kannalla. Ei halua edes keskustelle kotiin jäämisestä. Syynä on se, että olen joskus valitellut kyllästymistäni kotielämään, mikä onkin ihan totta. Sellaisia kausia tulee ja menee. Ahdistaa ajatus seistä taas talvi puistossa, puskea lapsia kauppaan ja kotiin, jonottaa terveysasemalla ja venyttää penniä. Ahdistaa ne päivät, jolloin ei tapaa oikein ketään ja seurana on vain omat ajatukset. Toisinaan taas rakastan kovasti tätä elämää lasten kanssa ja nautin heidän kanssaan olemisesta.
Jotenkin tässä toivon ja odotan, että jostain tipahtaisi hyvin selkeä syy tehdä jompikumpi ratkaisu. No, ensi viikolla menen käymään työpaikalla juttelemassa käytännön jutuista. Voi olla, että siellä tulee esiin jotain, joka selkiyttää asioita suuntaan tai toiseen.
Niin tämä kuuluu siis tuohon aloittamaani toiseen ketjuun, jossa mietin töhinpaluuta tai kotiin jäämistä.