Lotta Näkyvä eronnut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monikohan parisuhde kestää jos nainen kiipeilee ja telttailee toisen miehen kanssa kokoajan? 😁

Toivottavasti päästät miehesi ulos asunnosta. Tuolla ulkona on naisia. Varsinkin työkaveri on varma panosuhde.

Harrastaako sun mies telttailua muiden naisten kanssa :D ?? Ja jos ei, niin mitä mieltä, jos ukkos painelisi camping-reissuillaan jonkun missin kanssa maailmalla useita kk vuodesta? Eikä siis liittyisi ansaitsemiseen millään lailla, vaan makselisi itse, että pääsee kiikkumaan. eri

Mun mies käy työmatkoilla hotelleissa ympäri maata useita kertoja vuodessa. Moni käy naispuolisten työkavereidensa kanssa vastaavilla reissuilla. Pakko ihmisten on luottaa puolisoihinsa. Kaikki ihmiset ei halua panna kaikkea mikä liikkuu. Olosuhteet on näillä hotellireissuilla lisäksi toista luokkaa kuin paskaisina pakkasessa teltassa kun happi meinaa loppua muutenkin.

Voi kauhia, mahoton ja mahottoman kauhia!

Onneksi ei ole tenavia, helpompi tehdä uusi elämä mukavammassa ja oman näköisessä seurassa ;).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monikohan parisuhde kestää jos nainen kiipeilee ja telttailee toisen miehen kanssa kokoajan? 😁

Toivottavasti päästät miehesi ulos asunnosta. Tuolla ulkona on naisia. Varsinkin työkaveri on varma panosuhde.

Harrastaako sun mies telttailua muiden naisten kanssa :D ?? Ja jos ei, niin mitä mieltä, jos ukkos painelisi camping-reissuillaan jonkun missin kanssa maailmalla useita kk vuodesta? Eikä siis liittyisi ansaitsemiseen millään lailla, vaan makselisi itse, että pääsee kiikkumaan. eri

Mun mies käy työmatkoilla hotelleissa ympäri maata useita kertoja vuodessa. Moni käy naispuolisten työkavereidensa kanssa vastaavilla reissuilla. Pakko ihmisten on luottaa puolisoihinsa. Kaikki ihmiset ei halua panna kaikkea mikä liikkuu. Olosuhteet on näillä hotellireissuilla lisäksi toista luokkaa kuin paskaisina pakkasessa teltassa kun happi meinaa loppua muutenkin.

Mites näitä kahta asiaa nyt oikein verrattais?

Lotta harrastaa. Lotta harrastaa vuorten huiputusta :) Se ei ole Lotan työ, eikä siitä saa elantoa, vaan aiheuttaa vain kuluja. Lisäksi Lotta on yleensä poissa kotoa, mitä nyt kulkee kaiken maailman kuvauksissa ja tosi-tv:n tiimoilta viidakoissa yms. Lotta ei vietä aikaa aviomiehensä kanssa, vaikka kieltäytymällä jostain tositv:stä hän voisi niin tehdä.

Sun mies on töissä ja käy työmatkoilla, ansaiten siitä palkkaa. Hän siis osallistuu perheenne elättämiseen omalta osaltaan. Lisäksi matkoilla ovat mukana työkaverit, jotka ehkä sinäkin saatat tuntea, tai tunnet jopa heidän perheensäkin. Luottamus pelaa, asia ok.

No nyt me oletetaan, että miehesi jostain syystä ottaa vaikka 5-vuoden virkavapaan, ja päättääkin alkaa harrastuksekseen huiputtaa kaikki maailman korkeimmat vuoret. Me kaikki tiedämme, että se vie vuosia aikaa, kymmeniä jopa. Kaverina hänellä on erittäin kaunis nainen, jonka kanssa menee n. 90% hänen elämänsä ajasta. Mitään tietestejä hänellä ei ole, vaan rahat otetaan vaikka teidän säästötililtänne.

Kuinka reagoit?

Jk. Tiedän mitä luottamuksella tarkoitetaan. Oma mieheni on ollut kuukausien komennuksilla ulkomailla. Työ vei häntä sinne, ei kaiken nielevä harrastustoiminta.

Olen itsekin aika skeptinen Lotan kasitonnisten suhteen, mutta mitä hittoa mammat...

Onko naisen ainoa oikea paikka kotona neljän seinän sisällä kaulimen ja imurin välissä maha pystyssä ja kymmenen muuta mukulaa helmoissa? Sekö on se ainut oikea naisen kunnollinen paikka ja kunnon naisen merkki? En voi uskoa että luen tällaista p*skaa vielä vuonna 2019, naisten kirjoittamana! Joo, Lotta meni naimisiin jääkiekkoilijan kanssa ja samalla tämä jääkiekkoilija on tiennyt tasan tarkkaan, että Lotasta ei tule perinteistä lätkövaimoa. Ainakin haastattelujen perusteella molemmat ovat varsin hyvin tienneet missä mennään: Lotta ei uhraa elämäänsä lätkävaimona ja mies aikoo tehdä uraa lätkän parissa. Vaikea yhtälö, mutta kannattaa kokeilla.

Ja toinen juttu: minkälainen on se ainut, oikea hyväksyttävä elämä, jota kolmekymppinen saa elää? Onko kaikilla pakko olla velkainen omakotitalo, kolme lasta, ”ura” ja elämä näiden parissa? Entä jos ei halua olla naimisissa pankin kanssa loppuelämänsä? Entä jos ei halua lapsia? Jos ei halua vakiduunia ja sitä ”uraa”, koska samalla nämö kaikki sitovat ihmisen paikalleen vuosikymmeniksi. Onko todella niin vaikea ymmärtää, että joillekin tuollainen elämä olisi ihan kamalaa? Tappavaa, tylsää, samaa arkea päivästä toiseen. Joillekin tuo on onni ja elämä eikä siinä ole mitään väärää, mutta onko niin vaikeaa käsittää, että onnellinen voi olla muillakin tyyleillä elää? Vai onko kaikkien PAKKO haluta täsmälleen samoja asioita, muuten on huono ihminen? Haloo, 60-luku kutsuu taas luutuneita ajatuksiaan takaisin!

Ja mistä te kenenkin tienestit ja muut tiedätte? Etänä voi nykyään tehdä monenlaisia hommia. Omassa työpaikassani yksi työntekijä teki etänä töitä Espanjassa, itse työskentelen eri kaupungissa kodissani, kuin missä konttorimme sijaitsee. Voisin pakata kimpsuni ja kampsuni ja mennä sinne ulkomaille työskentelemään ja harrastamaan samanaikaisesti.

Kun katsoo nykyaikaista perhe-elämää, missä naisen vastuulla on ihan kaikki. Miehet eivät hoida kotiaskareita, lapset hoitaa nainen, nainen käy töissä, pitää itsestään huolta samalla kun mies vapaamatkustelee kotona, niin kenelle teistä tulee yllätyksenä se, että tuollaiset näkymät eivät nykyajan kolmekymppisiä houkuttele? Minullakin on ihan kiltti ja mukava mies, mutta se ei jaksa mitään. Sisarusten lasten kanssa sillä menee hermot päivässä. Olen jo jonkin aikaa tajunnut, että jos lisäännyn tuon ihmisen kanssa, joudun hoitamaan kaiken kirjaimellisesti yksin. Ja käymään töissä samalla. Minä olen meistä se, jonka on aina ollut pakko jaksaa, kun mieheltä loppuu voimat. Hänestä ei ole isäksi ja minä en halua olla yksinhuoltaja. Ero on meillekin hyvin suurella todennäköisyydellä tulossa.

Miksi pitäisi elää väkipakolla elämää, jota ei halua elää? Jossa tietää tasan tarkkaan tulevansa onnettomaksi? Meillä on vain yksi elämä, niin miksi kurjuus pitäisi maksimoida, kun elämän voi käyttää niihin asioihin, jotka tuottaa iloa ja nautintoa? Mikä teitä ihmiset vaivaa? Miksi tuntemattoman ihmisen henkilökohtaiset valinnat voikin kaihertaa noin paljon? Mitä se kaikki on teiltä pois? Joku ei elä niin kuin te elätte - so what? Jokainen määrittää oman elämänsä ja onnellisuutensa itse, vaikka miten haluaisitte kontrolloida muita naisia ja laittaa heidät ruotuun - eli kiltin kotiäidin paikalle - niin valitettavasti se ei enää käy. Tulevaisuudessa yhä useampi tajuaa, että sellainen elämä ei ole minua varten.

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin aika skeptinen Lotan kasitonnisten suhteen, mutta mitä hittoa mammat...

Onko naisen ainoa oikea paikka kotona neljän seinän sisällä kaulimen ja imurin välissä maha pystyssä ja kymmenen muuta mukulaa helmoissa? Sekö on se ainut oikea naisen kunnollinen paikka ja kunnon naisen merkki? En voi uskoa että luen tällaista p*skaa vielä vuonna 2019, naisten kirjoittamana! Joo, Lotta meni naimisiin jääkiekkoilijan kanssa ja samalla tämä jääkiekkoilija on tiennyt tasan tarkkaan, että Lotasta ei tule perinteistä lätkövaimoa. Ainakin haastattelujen perusteella molemmat ovat varsin hyvin tienneet missä mennään: Lotta ei uhraa elämäänsä lätkävaimona ja mies aikoo tehdä uraa lätkän parissa. Vaikea yhtälö, mutta kannattaa kokeilla.

Ja toinen juttu: minkälainen on se ainut, oikea hyväksyttävä elämä, jota kolmekymppinen saa elää? Onko kaikilla pakko olla velkainen omakotitalo, kolme lasta, ”ura” ja elämä näiden parissa? Entä jos ei halua olla naimisissa pankin kanssa loppuelämänsä? Entä jos ei halua lapsia? Jos ei halua vakiduunia ja sitä ”uraa”, koska samalla nämö kaikki sitovat ihmisen paikalleen vuosikymmeniksi. Onko todella niin vaikea ymmärtää, että joillekin tuollainen elämä olisi ihan kamalaa? Tappavaa, tylsää, samaa arkea päivästä toiseen. Joillekin tuo on onni ja elämä eikä siinä ole mitään väärää, mutta onko niin vaikeaa käsittää, että onnellinen voi olla muillakin tyyleillä elää? Vai onko kaikkien PAKKO haluta täsmälleen samoja asioita, muuten on huono ihminen? Haloo, 60-luku kutsuu taas luutuneita ajatuksiaan takaisin!

Ja mistä te kenenkin tienestit ja muut tiedätte? Etänä voi nykyään tehdä monenlaisia hommia. Omassa työpaikassani yksi työntekijä teki etänä töitä Espanjassa, itse työskentelen eri kaupungissa kodissani, kuin missä konttorimme sijaitsee. Voisin pakata kimpsuni ja kampsuni ja mennä sinne ulkomaille työskentelemään ja harrastamaan samanaikaisesti.

Kun katsoo nykyaikaista perhe-elämää, missä naisen vastuulla on ihan kaikki. Miehet eivät hoida kotiaskareita, lapset hoitaa nainen, nainen käy töissä, pitää itsestään huolta samalla kun mies vapaamatkustelee kotona, niin kenelle teistä tulee yllätyksenä se, että tuollaiset näkymät eivät nykyajan kolmekymppisiä houkuttele? Minullakin on ihan kiltti ja mukava mies, mutta se ei jaksa mitään. Sisarusten lasten kanssa sillä menee hermot päivässä. Olen jo jonkin aikaa tajunnut, että jos lisäännyn tuon ihmisen kanssa, joudun hoitamaan kaiken kirjaimellisesti yksin. Ja käymään töissä samalla. Minä olen meistä se, jonka on aina ollut pakko jaksaa, kun mieheltä loppuu voimat. Hänestä ei ole isäksi ja minä en halua olla yksinhuoltaja. Ero on meillekin hyvin suurella todennäköisyydellä tulossa.

Miksi pitäisi elää väkipakolla elämää, jota ei halua elää? Jossa tietää tasan tarkkaan tulevansa onnettomaksi? Meillä on vain yksi elämä, niin miksi kurjuus pitäisi maksimoida, kun elämän voi käyttää niihin asioihin, jotka tuottaa iloa ja nautintoa? Mikä teitä ihmiset vaivaa? Miksi tuntemattoman ihmisen henkilökohtaiset valinnat voikin kaihertaa noin paljon? Mitä se kaikki on teiltä pois? Joku ei elä niin kuin te elätte - so what? Jokainen määrittää oman elämänsä ja onnellisuutensa itse, vaikka miten haluaisitte kontrolloida muita naisia ja laittaa heidät ruotuun - eli kiltin kotiäidin paikalle - niin valitettavasti se ei enää käy. Tulevaisuudessa yhä useampi tajuaa, että sellainen elämä ei ole minua varten.

Silloin ei mennä naimisiin, jos perhe-elämä ja yhteiselo ei kiinnosta. Sinkkuna saa viilettää vapaasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin aika skeptinen Lotan kasitonnisten suhteen, mutta mitä hittoa mammat...

Onko naisen ainoa oikea paikka kotona neljän seinän sisällä kaulimen ja imurin välissä maha pystyssä ja kymmenen muuta mukulaa helmoissa? Sekö on se ainut oikea naisen kunnollinen paikka ja kunnon naisen merkki? En voi uskoa että luen tällaista p*skaa vielä vuonna 2019, naisten kirjoittamana! Joo, Lotta meni naimisiin jääkiekkoilijan kanssa ja samalla tämä jääkiekkoilija on tiennyt tasan tarkkaan, että Lotasta ei tule perinteistä lätkövaimoa. Ainakin haastattelujen perusteella molemmat ovat varsin hyvin tienneet missä mennään: Lotta ei uhraa elämäänsä lätkävaimona ja mies aikoo tehdä uraa lätkän parissa. Vaikea yhtälö, mutta kannattaa kokeilla.

Ja toinen juttu: minkälainen on se ainut, oikea hyväksyttävä elämä, jota kolmekymppinen saa elää? Onko kaikilla pakko olla velkainen omakotitalo, kolme lasta, ”ura” ja elämä näiden parissa? Entä jos ei halua olla naimisissa pankin kanssa loppuelämänsä? Entä jos ei halua lapsia? Jos ei halua vakiduunia ja sitä ”uraa”, koska samalla nämö kaikki sitovat ihmisen paikalleen vuosikymmeniksi. Onko todella niin vaikea ymmärtää, että joillekin tuollainen elämä olisi ihan kamalaa? Tappavaa, tylsää, samaa arkea päivästä toiseen. Joillekin tuo on onni ja elämä eikä siinä ole mitään väärää, mutta onko niin vaikeaa käsittää, että onnellinen voi olla muillakin tyyleillä elää? Vai onko kaikkien PAKKO haluta täsmälleen samoja asioita, muuten on huono ihminen? Haloo, 60-luku kutsuu taas luutuneita ajatuksiaan takaisin!

Ja mistä te kenenkin tienestit ja muut tiedätte? Etänä voi nykyään tehdä monenlaisia hommia. Omassa työpaikassani yksi työntekijä teki etänä töitä Espanjassa, itse työskentelen eri kaupungissa kodissani, kuin missä konttorimme sijaitsee. Voisin pakata kimpsuni ja kampsuni ja mennä sinne ulkomaille työskentelemään ja harrastamaan samanaikaisesti.

Kun katsoo nykyaikaista perhe-elämää, missä naisen vastuulla on ihan kaikki. Miehet eivät hoida kotiaskareita, lapset hoitaa nainen, nainen käy töissä, pitää itsestään huolta samalla kun mies vapaamatkustelee kotona, niin kenelle teistä tulee yllätyksenä se, että tuollaiset näkymät eivät nykyajan kolmekymppisiä houkuttele? Minullakin on ihan kiltti ja mukava mies, mutta se ei jaksa mitään. Sisarusten lasten kanssa sillä menee hermot päivässä. Olen jo jonkin aikaa tajunnut, että jos lisäännyn tuon ihmisen kanssa, joudun hoitamaan kaiken kirjaimellisesti yksin. Ja käymään töissä samalla. Minä olen meistä se, jonka on aina ollut pakko jaksaa, kun mieheltä loppuu voimat. Hänestä ei ole isäksi ja minä en halua olla yksinhuoltaja. Ero on meillekin hyvin suurella todennäköisyydellä tulossa.

Miksi pitäisi elää väkipakolla elämää, jota ei halua elää? Jossa tietää tasan tarkkaan tulevansa onnettomaksi? Meillä on vain yksi elämä, niin miksi kurjuus pitäisi maksimoida, kun elämän voi käyttää niihin asioihin, jotka tuottaa iloa ja nautintoa? Mikä teitä ihmiset vaivaa? Miksi tuntemattoman ihmisen henkilökohtaiset valinnat voikin kaihertaa noin paljon? Mitä se kaikki on teiltä pois? Joku ei elä niin kuin te elätte - so what? Jokainen määrittää oman elämänsä ja onnellisuutensa itse, vaikka miten haluaisitte kontrolloida muita naisia ja laittaa heidät ruotuun - eli kiltin kotiäidin paikalle - niin valitettavasti se ei enää käy. Tulevaisuudessa yhä useampi tajuaa, että sellainen elämä ei ole minua varten.

Silloin ei mennä naimisiin, jos perhe-elämä ja yhteiselo ei kiinnosta. Sinkkuna saa viilettää vapaasti.

Sinäkö sen määrittelet, milloin naimisiin mennään ja mistä syistä? Se että sinulle naimisiin meno tarkoittaa perhe-elämää, mukuloita ja pankkivelkaa, niin jollekin toiselle naimisiin meno on jotain ihan muuta. Sinä et sitä määrittele ja määrää mistä syistä ihmiset naimisiin menevät. Avioliiton solmimiselle ei ole ehtoja lapsista ja perhe-elämästä, se on juridinen sopimus.

Lotta vaikuttaa epätasapainoiselta. Tuolla ulkonäöllä se ei ole ongelma, mutta jossain kohtaa on.

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin aika skeptinen Lotan kasitonnisten suhteen, mutta mitä hittoa mammat...

Onko naisen ainoa oikea paikka kotona neljän seinän sisällä kaulimen ja imurin välissä maha pystyssä ja kymmenen muuta mukulaa helmoissa? Sekö on se ainut oikea naisen kunnollinen paikka ja kunnon naisen merkki? En voi uskoa että luen tällaista p*skaa vielä vuonna 2019, naisten kirjoittamana! Joo, Lotta meni naimisiin jääkiekkoilijan kanssa ja samalla tämä jääkiekkoilija on tiennyt tasan tarkkaan, että Lotasta ei tule perinteistä lätkövaimoa. Ainakin haastattelujen perusteella molemmat ovat varsin hyvin tienneet missä mennään: Lotta ei uhraa elämäänsä lätkävaimona ja mies aikoo tehdä uraa lätkän parissa. Vaikea yhtälö, mutta kannattaa kokeilla.

Ja toinen juttu: minkälainen on se ainut, oikea hyväksyttävä elämä, jota kolmekymppinen saa elää? Onko kaikilla pakko olla velkainen omakotitalo, kolme lasta, ”ura” ja elämä näiden parissa? Entä jos ei halua olla naimisissa pankin kanssa loppuelämänsä? Entä jos ei halua lapsia? Jos ei halua vakiduunia ja sitä ”uraa”, koska samalla nämö kaikki sitovat ihmisen paikalleen vuosikymmeniksi. Onko todella niin vaikea ymmärtää, että joillekin tuollainen elämä olisi ihan kamalaa? Tappavaa, tylsää, samaa arkea päivästä toiseen. Joillekin tuo on onni ja elämä eikä siinä ole mitään väärää, mutta onko niin vaikeaa käsittää, että onnellinen voi olla muillakin tyyleillä elää? Vai onko kaikkien PAKKO haluta täsmälleen samoja asioita, muuten on huono ihminen? Haloo, 60-luku kutsuu taas luutuneita ajatuksiaan takaisin!

Ja mistä te kenenkin tienestit ja muut tiedätte? Etänä voi nykyään tehdä monenlaisia hommia. Omassa työpaikassani yksi työntekijä teki etänä töitä Espanjassa, itse työskentelen eri kaupungissa kodissani, kuin missä konttorimme sijaitsee. Voisin pakata kimpsuni ja kampsuni ja mennä sinne ulkomaille työskentelemään ja harrastamaan samanaikaisesti.

Kun katsoo nykyaikaista perhe-elämää, missä naisen vastuulla on ihan kaikki. Miehet eivät hoida kotiaskareita, lapset hoitaa nainen, nainen käy töissä, pitää itsestään huolta samalla kun mies vapaamatkustelee kotona, niin kenelle teistä tulee yllätyksenä se, että tuollaiset näkymät eivät nykyajan kolmekymppisiä houkuttele? Minullakin on ihan kiltti ja mukava mies, mutta se ei jaksa mitään. Sisarusten lasten kanssa sillä menee hermot päivässä. Olen jo jonkin aikaa tajunnut, että jos lisäännyn tuon ihmisen kanssa, joudun hoitamaan kaiken kirjaimellisesti yksin. Ja käymään töissä samalla. Minä olen meistä se, jonka on aina ollut pakko jaksaa, kun mieheltä loppuu voimat. Hänestä ei ole isäksi ja minä en halua olla yksinhuoltaja. Ero on meillekin hyvin suurella todennäköisyydellä tulossa.

Miksi pitäisi elää väkipakolla elämää, jota ei halua elää? Jossa tietää tasan tarkkaan tulevansa onnettomaksi? Meillä on vain yksi elämä, niin miksi kurjuus pitäisi maksimoida, kun elämän voi käyttää niihin asioihin, jotka tuottaa iloa ja nautintoa? Mikä teitä ihmiset vaivaa? Miksi tuntemattoman ihmisen henkilökohtaiset valinnat voikin kaihertaa noin paljon? Mitä se kaikki on teiltä pois? Joku ei elä niin kuin te elätte - so what? Jokainen määrittää oman elämänsä ja onnellisuutensa itse, vaikka miten haluaisitte kontrolloida muita naisia ja laittaa heidät ruotuun - eli kiltin kotiäidin paikalle - niin valitettavasti se ei enää käy. Tulevaisuudessa yhä useampi tajuaa, että sellainen elämä ei ole minua varten.

Mä täytän kohta 60 vuotta, ja olen aina ajatellut kuin sinä. En halunnut isoa perhettä, yksi lapsi on vain. Miehen potkaisin pihalle, kun rupesi alko maistumaan ja nyrkkikin jo heilumaan. Ei vuosien helvettiä avuttomana ja riippuvaisena jonkun taunon kanssa, ei ei. Oma elämä, kunnianhimoa, päämääriä ja harrasteet pitää olla.

Omalla työllä on lapsi elätetty ja elämässä eteenpäin menty. Nyt on toinen kumppani, jo todella pitkältä ajalta. Sanoin heti aluksi hänellekin, että vaikka pullaa ja leipää leivon, en mihinkään hellan ääreen nauliudu. Lapsia en tee ainuttakaan enää. Ja kotityöt ja talousasiat menevät fifty/fifty. Valinta vapaa. Se oli ok. Homma selvä.

Mutta en silti voi ymmärtää noin hurmoksellista ja ylikunnianhimoista haavetta, kuin tuo Lotankin on. Joku kirjoitti, että maailmassa on tasan yksi nainen, joka on temppuun pystynyt, On aivan ihanaa, että rakastaa itseään noin paljon, että ottaa rohkeasti itsestään kaiken irti, nauttien ja vapaana lennellen. Mutta onkohan tämä kuitenkin jo alun perin tuhoon tuomittu suunnitelma?

En ole kateellinen, kyyninen tai mitään muutakaan, vaan pelkästään realistinen, ja aivan sama mitä kukin tekee. Mietityttää vaan, onko tuo kaikki loppujen lopuksi hukkaan heitettyä elämää, jos haaveet eivät toteudukaan, ja jäljelle jäävät vain valtava katumus ja katkeruus menetystä avioliitosta ja perheestä? Vaikka uusi kumppani tulisi vastaan, onko hän valmis olemaan hommassa mukana? Samanhenkinen? Jää nähtäväksi.

Tuli mieleen eräs kiipeilijäpariskunta, nimiä en muista, joista mies putosi ja menehtyi. Olivatkohan norjalaisia. Kuin kaksi olisi yksi, jotenkin hienoa.

Vierailija kirjoitti:

Mistä 100 000 e kiipeilyyn..perintö

Isukilta. Formulalääkäri tienasi varmaan maltaita.

Vierailija kirjoitti:

Missä se kristian on oikeen asunut kun lotta ei ole halunnut hänen kanssa muuttaa yhteen

Lotta oletti, että Kristian olisi päässyt NHL:n paremman palkan ääreen mutta, kun ei näin käynyt niin ei Kristian enää kelvannutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin aika skeptinen Lotan kasitonnisten suhteen, mutta mitä hittoa mammat...

Onko naisen ainoa oikea paikka kotona neljän seinän sisällä kaulimen ja imurin välissä maha pystyssä ja kymmenen muuta mukulaa helmoissa? Sekö on se ainut oikea naisen kunnollinen paikka ja kunnon naisen merkki? En voi uskoa että luen tällaista p*skaa vielä vuonna 2019, naisten kirjoittamana! Joo, Lotta meni naimisiin jääkiekkoilijan kanssa ja samalla tämä jääkiekkoilija on tiennyt tasan tarkkaan, että Lotasta ei tule perinteistä lätkövaimoa. Ainakin haastattelujen perusteella molemmat ovat varsin hyvin tienneet missä mennään: Lotta ei uhraa elämäänsä lätkävaimona ja mies aikoo tehdä uraa lätkän parissa. Vaikea yhtälö, mutta kannattaa kokeilla.

Ja toinen juttu: minkälainen on se ainut, oikea hyväksyttävä elämä, jota kolmekymppinen saa elää? Onko kaikilla pakko olla velkainen omakotitalo, kolme lasta, ”ura” ja elämä näiden parissa? Entä jos ei halua olla naimisissa pankin kanssa loppuelämänsä? Entä jos ei halua lapsia? Jos ei halua vakiduunia ja sitä ”uraa”, koska samalla nämö kaikki sitovat ihmisen paikalleen vuosikymmeniksi. Onko todella niin vaikea ymmärtää, että joillekin tuollainen elämä olisi ihan kamalaa? Tappavaa, tylsää, samaa arkea päivästä toiseen. Joillekin tuo on onni ja elämä eikä siinä ole mitään väärää, mutta onko niin vaikeaa käsittää, että onnellinen voi olla muillakin tyyleillä elää? Vai onko kaikkien PAKKO haluta täsmälleen samoja asioita, muuten on huono ihminen? Haloo, 60-luku kutsuu taas luutuneita ajatuksiaan takaisin!

Ja mistä te kenenkin tienestit ja muut tiedätte? Etänä voi nykyään tehdä monenlaisia hommia. Omassa työpaikassani yksi työntekijä teki etänä töitä Espanjassa, itse työskentelen eri kaupungissa kodissani, kuin missä konttorimme sijaitsee. Voisin pakata kimpsuni ja kampsuni ja mennä sinne ulkomaille työskentelemään ja harrastamaan samanaikaisesti.

Kun katsoo nykyaikaista perhe-elämää, missä naisen vastuulla on ihan kaikki. Miehet eivät hoida kotiaskareita, lapset hoitaa nainen, nainen käy töissä, pitää itsestään huolta samalla kun mies vapaamatkustelee kotona, niin kenelle teistä tulee yllätyksenä se, että tuollaiset näkymät eivät nykyajan kolmekymppisiä houkuttele? Minullakin on ihan kiltti ja mukava mies, mutta se ei jaksa mitään. Sisarusten lasten kanssa sillä menee hermot päivässä. Olen jo jonkin aikaa tajunnut, että jos lisäännyn tuon ihmisen kanssa, joudun hoitamaan kaiken kirjaimellisesti yksin. Ja käymään töissä samalla. Minä olen meistä se, jonka on aina ollut pakko jaksaa, kun mieheltä loppuu voimat. Hänestä ei ole isäksi ja minä en halua olla yksinhuoltaja. Ero on meillekin hyvin suurella todennäköisyydellä tulossa.

Miksi pitäisi elää väkipakolla elämää, jota ei halua elää? Jossa tietää tasan tarkkaan tulevansa onnettomaksi? Meillä on vain yksi elämä, niin miksi kurjuus pitäisi maksimoida, kun elämän voi käyttää niihin asioihin, jotka tuottaa iloa ja nautintoa? Mikä teitä ihmiset vaivaa? Miksi tuntemattoman ihmisen henkilökohtaiset valinnat voikin kaihertaa noin paljon? Mitä se kaikki on teiltä pois? Joku ei elä niin kuin te elätte - so what? Jokainen määrittää oman elämänsä ja onnellisuutensa itse, vaikka miten haluaisitte kontrolloida muita naisia ja laittaa heidät ruotuun - eli kiltin kotiäidin paikalle - niin valitettavasti se ei enää käy. Tulevaisuudessa yhä useampi tajuaa, että sellainen elämä ei ole minua varten.

Mä täytän kohta 60 vuotta, ja olen aina ajatellut kuin sinä. En halunnut isoa perhettä, yksi lapsi on vain. Miehen potkaisin pihalle, kun rupesi alko maistumaan ja nyrkkikin jo heilumaan. Ei vuosien helvettiä avuttomana ja riippuvaisena jonkun taunon kanssa, ei ei. Oma elämä, kunnianhimoa, päämääriä ja harrasteet pitää olla.

Omalla työllä on lapsi elätetty ja elämässä eteenpäin menty. Nyt on toinen kumppani, jo todella pitkältä ajalta. Sanoin heti aluksi hänellekin, että vaikka pullaa ja leipää leivon, en mihinkään hellan ääreen nauliudu. Lapsia en tee ainuttakaan enää. Ja kotityöt ja talousasiat menevät fifty/fifty. Valinta vapaa. Se oli ok. Homma selvä.

Mutta en silti voi ymmärtää noin hurmoksellista ja ylikunnianhimoista haavetta, kuin tuo Lotankin on. Joku kirjoitti, että maailmassa on tasan yksi nainen, joka on temppuun pystynyt, On aivan ihanaa, että rakastaa itseään noin paljon, että ottaa rohkeasti itsestään kaiken irti, nauttien ja vapaana lennellen. Mutta onkohan tämä kuitenkin jo alun perin tuhoon tuomittu suunnitelma?

En ole kateellinen, kyyninen tai mitään muutakaan, vaan pelkästään realistinen, ja aivan sama mitä kukin tekee. Mietityttää vaan, onko tuo kaikki loppujen lopuksi hukkaan heitettyä elämää, jos haaveet eivät toteudukaan, ja jäljelle jäävät vain valtava katumus ja katkeruus menetystä avioliitosta ja perheestä? Vaikka uusi kumppani tulisi vastaan, onko hän valmis olemaan hommassa mukana? Samanhenkinen? Jää nähtäväksi.

Tuli mieleen eräs kiipeilijäpariskunta, nimiä en muista, joista mies putosi ja menehtyi. Olivatkohan norjalaisia. Kuin kaksi olisi yksi, jotenkin hienoa.

Cecilie Skog ja Rolf Bae? Jotenkin hienoa?

Cecilie Skog katui katkerasti vuorelle menoa miehensä kuoleman jälkeen. On harrastanut vähän toisenlaisia retkiä sen jälkeen ja perustanut perheen uuden miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin aika skeptinen Lotan kasitonnisten suhteen, mutta mitä hittoa mammat...

Onko naisen ainoa oikea paikka kotona neljän seinän sisällä kaulimen ja imurin välissä maha pystyssä ja kymmenen muuta mukulaa helmoissa? Sekö on se ainut oikea naisen kunnollinen paikka ja kunnon naisen merkki? En voi uskoa että luen tällaista p*skaa vielä vuonna 2019, naisten kirjoittamana! Joo, Lotta meni naimisiin jääkiekkoilijan kanssa ja samalla tämä jääkiekkoilija on tiennyt tasan tarkkaan, että Lotasta ei tule perinteistä lätkövaimoa. Ainakin haastattelujen perusteella molemmat ovat varsin hyvin tienneet missä mennään: Lotta ei uhraa elämäänsä lätkävaimona ja mies aikoo tehdä uraa lätkän parissa. Vaikea yhtälö, mutta kannattaa kokeilla.

Ja toinen juttu: minkälainen on se ainut, oikea hyväksyttävä elämä, jota kolmekymppinen saa elää? Onko kaikilla pakko olla velkainen omakotitalo, kolme lasta, ”ura” ja elämä näiden parissa? Entä jos ei halua olla naimisissa pankin kanssa loppuelämänsä? Entä jos ei halua lapsia? Jos ei halua vakiduunia ja sitä ”uraa”, koska samalla nämö kaikki sitovat ihmisen paikalleen vuosikymmeniksi. Onko todella niin vaikea ymmärtää, että joillekin tuollainen elämä olisi ihan kamalaa? Tappavaa, tylsää, samaa arkea päivästä toiseen. Joillekin tuo on onni ja elämä eikä siinä ole mitään väärää, mutta onko niin vaikeaa käsittää, että onnellinen voi olla muillakin tyyleillä elää? Vai onko kaikkien PAKKO haluta täsmälleen samoja asioita, muuten on huono ihminen? Haloo, 60-luku kutsuu taas luutuneita ajatuksiaan takaisin!

Ja mistä te kenenkin tienestit ja muut tiedätte? Etänä voi nykyään tehdä monenlaisia hommia. Omassa työpaikassani yksi työntekijä teki etänä töitä Espanjassa, itse työskentelen eri kaupungissa kodissani, kuin missä konttorimme sijaitsee. Voisin pakata kimpsuni ja kampsuni ja mennä sinne ulkomaille työskentelemään ja harrastamaan samanaikaisesti.

Kun katsoo nykyaikaista perhe-elämää, missä naisen vastuulla on ihan kaikki. Miehet eivät hoida kotiaskareita, lapset hoitaa nainen, nainen käy töissä, pitää itsestään huolta samalla kun mies vapaamatkustelee kotona, niin kenelle teistä tulee yllätyksenä se, että tuollaiset näkymät eivät nykyajan kolmekymppisiä houkuttele? Minullakin on ihan kiltti ja mukava mies, mutta se ei jaksa mitään. Sisarusten lasten kanssa sillä menee hermot päivässä. Olen jo jonkin aikaa tajunnut, että jos lisäännyn tuon ihmisen kanssa, joudun hoitamaan kaiken kirjaimellisesti yksin. Ja käymään töissä samalla. Minä olen meistä se, jonka on aina ollut pakko jaksaa, kun mieheltä loppuu voimat. Hänestä ei ole isäksi ja minä en halua olla yksinhuoltaja. Ero on meillekin hyvin suurella todennäköisyydellä tulossa.

Miksi pitäisi elää väkipakolla elämää, jota ei halua elää? Jossa tietää tasan tarkkaan tulevansa onnettomaksi? Meillä on vain yksi elämä, niin miksi kurjuus pitäisi maksimoida, kun elämän voi käyttää niihin asioihin, jotka tuottaa iloa ja nautintoa? Mikä teitä ihmiset vaivaa? Miksi tuntemattoman ihmisen henkilökohtaiset valinnat voikin kaihertaa noin paljon? Mitä se kaikki on teiltä pois? Joku ei elä niin kuin te elätte - so what? Jokainen määrittää oman elämänsä ja onnellisuutensa itse, vaikka miten haluaisitte kontrolloida muita naisia ja laittaa heidät ruotuun - eli kiltin kotiäidin paikalle - niin valitettavasti se ei enää käy. Tulevaisuudessa yhä useampi tajuaa, että sellainen elämä ei ole minua varten.

Silloin ei mennä naimisiin, jos perhe-elämä ja yhteiselo ei kiinnosta. Sinkkuna saa viilettää vapaasti.

Voihan sitä mennä naimisiin taloudellisista syistä ja turvata näin toisen elämän kuolintapauksessa. Lisäksi perintöverot pienemmät naimisissa ollessa. Työkaverin puoliso on asunut jo vuosia eri maassa, mutta ovat silti onnellisesti naimisissa ja tapaavat kuukausittain. Heille sopii tuollainen elämä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin aika skeptinen Lotan kasitonnisten suhteen, mutta mitä hittoa mammat...

Onko naisen ainoa oikea paikka kotona neljän seinän sisällä kaulimen ja imurin välissä maha pystyssä ja kymmenen muuta mukulaa helmoissa? Sekö on se ainut oikea naisen kunnollinen paikka ja kunnon naisen merkki? En voi uskoa että luen tällaista p*skaa vielä vuonna 2019, naisten kirjoittamana! Joo, Lotta meni naimisiin jääkiekkoilijan kanssa ja samalla tämä jääkiekkoilija on tiennyt tasan tarkkaan, että Lotasta ei tule perinteistä lätkövaimoa. Ainakin haastattelujen perusteella molemmat ovat varsin hyvin tienneet missä mennään: Lotta ei uhraa elämäänsä lätkävaimona ja mies aikoo tehdä uraa lätkän parissa. Vaikea yhtälö, mutta kannattaa kokeilla.

Ja toinen juttu: minkälainen on se ainut, oikea hyväksyttävä elämä, jota kolmekymppinen saa elää? Onko kaikilla pakko olla velkainen omakotitalo, kolme lasta, ”ura” ja elämä näiden parissa? Entä jos ei halua olla naimisissa pankin kanssa loppuelämänsä? Entä jos ei halua lapsia? Jos ei halua vakiduunia ja sitä ”uraa”, koska samalla nämö kaikki sitovat ihmisen paikalleen vuosikymmeniksi. Onko todella niin vaikea ymmärtää, että joillekin tuollainen elämä olisi ihan kamalaa? Tappavaa, tylsää, samaa arkea päivästä toiseen. Joillekin tuo on onni ja elämä eikä siinä ole mitään väärää, mutta onko niin vaikeaa käsittää, että onnellinen voi olla muillakin tyyleillä elää? Vai onko kaikkien PAKKO haluta täsmälleen samoja asioita, muuten on huono ihminen? Haloo, 60-luku kutsuu taas luutuneita ajatuksiaan takaisin!

Ja mistä te kenenkin tienestit ja muut tiedätte? Etänä voi nykyään tehdä monenlaisia hommia. Omassa työpaikassani yksi työntekijä teki etänä töitä Espanjassa, itse työskentelen eri kaupungissa kodissani, kuin missä konttorimme sijaitsee. Voisin pakata kimpsuni ja kampsuni ja mennä sinne ulkomaille työskentelemään ja harrastamaan samanaikaisesti.

Kun katsoo nykyaikaista perhe-elämää, missä naisen vastuulla on ihan kaikki. Miehet eivät hoida kotiaskareita, lapset hoitaa nainen, nainen käy töissä, pitää itsestään huolta samalla kun mies vapaamatkustelee kotona, niin kenelle teistä tulee yllätyksenä se, että tuollaiset näkymät eivät nykyajan kolmekymppisiä houkuttele? Minullakin on ihan kiltti ja mukava mies, mutta se ei jaksa mitään. Sisarusten lasten kanssa sillä menee hermot päivässä. Olen jo jonkin aikaa tajunnut, että jos lisäännyn tuon ihmisen kanssa, joudun hoitamaan kaiken kirjaimellisesti yksin. Ja käymään töissä samalla. Minä olen meistä se, jonka on aina ollut pakko jaksaa, kun mieheltä loppuu voimat. Hänestä ei ole isäksi ja minä en halua olla yksinhuoltaja. Ero on meillekin hyvin suurella todennäköisyydellä tulossa.

Miksi pitäisi elää väkipakolla elämää, jota ei halua elää? Jossa tietää tasan tarkkaan tulevansa onnettomaksi? Meillä on vain yksi elämä, niin miksi kurjuus pitäisi maksimoida, kun elämän voi käyttää niihin asioihin, jotka tuottaa iloa ja nautintoa? Mikä teitä ihmiset vaivaa? Miksi tuntemattoman ihmisen henkilökohtaiset valinnat voikin kaihertaa noin paljon? Mitä se kaikki on teiltä pois? Joku ei elä niin kuin te elätte - so what? Jokainen määrittää oman elämänsä ja onnellisuutensa itse, vaikka miten haluaisitte kontrolloida muita naisia ja laittaa heidät ruotuun - eli kiltin kotiäidin paikalle - niin valitettavasti se ei enää käy. Tulevaisuudessa yhä useampi tajuaa, että sellainen elämä ei ole minua varten.

Silloin ei mennä naimisiin, jos perhe-elämä ja yhteiselo ei kiinnosta. Sinkkuna saa viilettää vapaasti.

Voihan sitä mennä naimisiin taloudellisista syistä ja turvata näin toisen elämän kuolintapauksessa. Lisäksi perintöverot pienemmät naimisissa ollessa. Työkaverin puoliso on asunut jo vuosia eri maassa, mutta ovat silti onnellisesti naimisissa ja tapaavat kuukausittain. Heille sopii tuollainen elämä. 

Kunnes tulee ero.

Merkit oli näkyvissä jo pidemmän aikaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin aika skeptinen Lotan kasitonnisten suhteen, mutta mitä hittoa mammat...

Onko naisen ainoa oikea paikka kotona neljän seinän sisällä kaulimen ja imurin välissä maha pystyssä ja kymmenen muuta mukulaa helmoissa? Sekö on se ainut oikea naisen kunnollinen paikka ja kunnon naisen merkki? En voi uskoa että luen tällaista p*skaa vielä vuonna 2019, naisten kirjoittamana! Joo, Lotta meni naimisiin jääkiekkoilijan kanssa ja samalla tämä jääkiekkoilija on tiennyt tasan tarkkaan, että Lotasta ei tule perinteistä lätkövaimoa. Ainakin haastattelujen perusteella molemmat ovat varsin hyvin tienneet missä mennään: Lotta ei uhraa elämäänsä lätkävaimona ja mies aikoo tehdä uraa lätkän parissa. Vaikea yhtälö, mutta kannattaa kokeilla.

Ja toinen juttu: minkälainen on se ainut, oikea hyväksyttävä elämä, jota kolmekymppinen saa elää? Onko kaikilla pakko olla velkainen omakotitalo, kolme lasta, ”ura” ja elämä näiden parissa? Entä jos ei halua olla naimisissa pankin kanssa loppuelämänsä? Entä jos ei halua lapsia? Jos ei halua vakiduunia ja sitä ”uraa”, koska samalla nämö kaikki sitovat ihmisen paikalleen vuosikymmeniksi. Onko todella niin vaikea ymmärtää, että joillekin tuollainen elämä olisi ihan kamalaa? Tappavaa, tylsää, samaa arkea päivästä toiseen. Joillekin tuo on onni ja elämä eikä siinä ole mitään väärää, mutta onko niin vaikeaa käsittää, että onnellinen voi olla muillakin tyyleillä elää? Vai onko kaikkien PAKKO haluta täsmälleen samoja asioita, muuten on huono ihminen? Haloo, 60-luku kutsuu taas luutuneita ajatuksiaan takaisin!

Ja mistä te kenenkin tienestit ja muut tiedätte? Etänä voi nykyään tehdä monenlaisia hommia. Omassa työpaikassani yksi työntekijä teki etänä töitä Espanjassa, itse työskentelen eri kaupungissa kodissani, kuin missä konttorimme sijaitsee. Voisin pakata kimpsuni ja kampsuni ja mennä sinne ulkomaille työskentelemään ja harrastamaan samanaikaisesti.

Kun katsoo nykyaikaista perhe-elämää, missä naisen vastuulla on ihan kaikki. Miehet eivät hoida kotiaskareita, lapset hoitaa nainen, nainen käy töissä, pitää itsestään huolta samalla kun mies vapaamatkustelee kotona, niin kenelle teistä tulee yllätyksenä se, että tuollaiset näkymät eivät nykyajan kolmekymppisiä houkuttele? Minullakin on ihan kiltti ja mukava mies, mutta se ei jaksa mitään. Sisarusten lasten kanssa sillä menee hermot päivässä. Olen jo jonkin aikaa tajunnut, että jos lisäännyn tuon ihmisen kanssa, joudun hoitamaan kaiken kirjaimellisesti yksin. Ja käymään töissä samalla. Minä olen meistä se, jonka on aina ollut pakko jaksaa, kun mieheltä loppuu voimat. Hänestä ei ole isäksi ja minä en halua olla yksinhuoltaja. Ero on meillekin hyvin suurella todennäköisyydellä tulossa.

Miksi pitäisi elää väkipakolla elämää, jota ei halua elää? Jossa tietää tasan tarkkaan tulevansa onnettomaksi? Meillä on vain yksi elämä, niin miksi kurjuus pitäisi maksimoida, kun elämän voi käyttää niihin asioihin, jotka tuottaa iloa ja nautintoa? Mikä teitä ihmiset vaivaa? Miksi tuntemattoman ihmisen henkilökohtaiset valinnat voikin kaihertaa noin paljon? Mitä se kaikki on teiltä pois? Joku ei elä niin kuin te elätte - so what? Jokainen määrittää oman elämänsä ja onnellisuutensa itse, vaikka miten haluaisitte kontrolloida muita naisia ja laittaa heidät ruotuun - eli kiltin kotiäidin paikalle - niin valitettavasti se ei enää käy. Tulevaisuudessa yhä useampi tajuaa, että sellainen elämä ei ole minua varten.

Mä täytän kohta 60 vuotta, ja olen aina ajatellut kuin sinä. En halunnut isoa perhettä, yksi lapsi on vain. Miehen potkaisin pihalle, kun rupesi alko maistumaan ja nyrkkikin jo heilumaan. Ei vuosien helvettiä avuttomana ja riippuvaisena jonkun taunon kanssa, ei ei. Oma elämä, kunnianhimoa, päämääriä ja harrasteet pitää olla.

Omalla työllä on lapsi elätetty ja elämässä eteenpäin menty. Nyt on toinen kumppani, jo todella pitkältä ajalta. Sanoin heti aluksi hänellekin, että vaikka pullaa ja leipää leivon, en mihinkään hellan ääreen nauliudu. Lapsia en tee ainuttakaan enää. Ja kotityöt ja talousasiat menevät fifty/fifty. Valinta vapaa. Se oli ok. Homma selvä.

Mutta en silti voi ymmärtää noin hurmoksellista ja ylikunnianhimoista haavetta, kuin tuo Lotankin on. Joku kirjoitti, että maailmassa on tasan yksi nainen, joka on temppuun pystynyt, On aivan ihanaa, että rakastaa itseään noin paljon, että ottaa rohkeasti itsestään kaiken irti, nauttien ja vapaana lennellen. Mutta onkohan tämä kuitenkin jo alun perin tuhoon tuomittu suunnitelma?

En ole kateellinen, kyyninen tai mitään muutakaan, vaan pelkästään realistinen, ja aivan sama mitä kukin tekee. Mietityttää vaan, onko tuo kaikki loppujen lopuksi hukkaan heitettyä elämää, jos haaveet eivät toteudukaan, ja jäljelle jäävät vain valtava katumus ja katkeruus menetystä avioliitosta ja perheestä? Vaikka uusi kumppani tulisi vastaan, onko hän valmis olemaan hommassa mukana? Samanhenkinen? Jää nähtäväksi.

Tuli mieleen eräs kiipeilijäpariskunta, nimiä en muista, joista mies putosi ja menehtyi. Olivatkohan norjalaisia. Kuin kaksi olisi yksi, jotenkin hienoa.

Meistä kumpikaan ei voi tietää, millainen ihminen Lotta pohjimmiltaan on. Haastatteluiden ja muiden perusteella löydän hänestä paljon itseäni. Tiettyä seikkailuhenkisyyttä, menevyyttä. Jos Lotta on nuissa asioissa samanlainen mitä minä, niin perhe-elämä kotona ja lasten hoidoista loputon riitely (tai vielä pahempi, yh-elämä) versus oman näköinen elämä, haasteiden ja unelmien toteutus...niin voin sanoa, että se perhe-elämään jumahtaminen olisi se mikä katkeroittaisi. Ei se, ettei lapsia saakkaan. Ei kaikki naiset halua palavasti lapsia. Etenkään siinä tapauksessa, jos näyttää hyvin vahvasti siltä, että tulee olemaan yksin vastuussa lapsista, kodista ja perheestä. Olen sivusta seurannut monen naisen elämää, jossa he hukkaavat itsensä täysin lapsiin ja perhe-elämään. Vapaa-aikaa ei ole, ainainen väsymys, mies luistaa ihan kaikesta eikä välitä vaimon taikka lasten jaksamisesta saati hyvinvoinnista. Ei kiitos. En ole itseasiassa nähnyt läheltä vielä yhtäkään toimivaa perhekuviota, jossa nainen ei joutuisi uhraamaan itseään ja elämäänsä täysin. Tunnen itseni ja tiedän, että vihaisin tuollaista elämää.

Olen aikoinaan itse repäissyt ja lähtenyt toteuttamaan erästä unelmaa. Siitä ei toistaiseksi poikinutkaan mitään menestystarinaa terveydellisten seikkojen takia, mutta sain uusia taitoja, joita voin hyödyntää työelämässä, löysin kontakteja, uusia tapoja toteuttaa itseäni. En todellakaan kadu sitä, että yritin ja ehkä jonkun mittapuulla epäonnistuin, koska en saanut menestystä sillä saralla. Minä näen asian toisin. Ja olen todella onnellinen siitä, että uskalsin mennä haaveita kohti ja uskalsin laittaa itseni likoon.

Ei epäonnistuminen jossain ole maailman loppu. Tai se jos ei tullutkaan maailman parasta. Liian monet ihmiset pelkäävät epäonnistumista niin paljon, että eivät oikeasti elä koko elämänsä aikana. Minä väitän, että ei eläminen, itsensä haastaminen ja unelmia kohti meneminen ketään harmita, vaan se, jos jättää elämänsä elämättä pelkojen takia. Ja miksi pitäisi pelätä? Sitä että muut nauraa? Arvostelee? Koska epäonnistuu muiden mittapuulla? Mitä sitten? Suurimmalla osalla ihmisistä menee suurin osa ajasta oman elämän ongelmien ratkomiseen. Eivät he mieti muiden niin sanottuja floppeja maanisesti kellon ympäri. Paitsi ehkä pahimmat vauvapalstan psykot.

Sinällään olen kyllä samaa mieltä, että kasitonnisten huiputtaminen ilman lisähappea on enemmän kuin kunnianhimoinen haaste. Voisi sanoa jopa hulluksi haasteeksi. Mutta jos Lotta tuota asiaa haluaa tavoitella, niin mitä se meiltä on pois? Jos hän siitä tulee onnelliseksi ja pääsee vuorilla toteuttamaan itseään, niin senkus vaan. Ei ole minulta pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä se kristian on oikeen asunut kun lotta ei ole halunnut hänen kanssa muuttaa yhteen

Lotta oletti, että Kristian olisi päässyt NHL:n paremman palkan ääreen mutta, kun ei näin käynyt niin ei Kristian enää kelvannutkaan.

Tätä minäkin ehdotin, mutta eikös joku tullut uuden hienon terminsä kanssa misogynistiksi nimeämään :D

Seurannut varmaan vierestä Selänteiden elämää ja kun ei itse sellaista saanut, niin anti olla. Kristian on söpö, ja kiltin ja anteeksi nyt vain, jotenkin tylsän oloinen ja uskoisin, että olisi halunnut nätin vaalean vaimon, kaksi lasta, talon jostain esikaupunkialueelta jne. Onneksi Lotta jo hyvissä ajoin tajusi, ettei tuo elämä ole häntä varten. Tuntuu oudolta, että olisi ajatellut näin jo naimisiin mennessään. Miksi olisi sitonut itsensä muualla pelaavaan mieheen, jos maailmalle hamusi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin aika skeptinen Lotan kasitonnisten suhteen, mutta mitä hittoa mammat...

Onko naisen ainoa oikea paikka kotona neljän seinän sisällä kaulimen ja imurin välissä maha pystyssä ja kymmenen muuta mukulaa helmoissa? Sekö on se ainut oikea naisen kunnollinen paikka ja kunnon naisen merkki? En voi uskoa että luen tällaista p*skaa vielä vuonna 2019, naisten kirjoittamana! Joo, Lotta meni naimisiin jääkiekkoilijan kanssa ja samalla tämä jääkiekkoilija on tiennyt tasan tarkkaan, että Lotasta ei tule perinteistä lätkövaimoa. Ainakin haastattelujen perusteella molemmat ovat varsin hyvin tienneet missä mennään: Lotta ei uhraa elämäänsä lätkävaimona ja mies aikoo tehdä uraa lätkän parissa. Vaikea yhtälö, mutta kannattaa kokeilla.

Ja toinen juttu: minkälainen on se ainut, oikea hyväksyttävä elämä, jota kolmekymppinen saa elää? Onko kaikilla pakko olla velkainen omakotitalo, kolme lasta, ”ura” ja elämä näiden parissa? Entä jos ei halua olla naimisissa pankin kanssa loppuelämänsä? Entä jos ei halua lapsia? Jos ei halua vakiduunia ja sitä ”uraa”, koska samalla nämö kaikki sitovat ihmisen paikalleen vuosikymmeniksi. Onko todella niin vaikea ymmärtää, että joillekin tuollainen elämä olisi ihan kamalaa? Tappavaa, tylsää, samaa arkea päivästä toiseen. Joillekin tuo on onni ja elämä eikä siinä ole mitään väärää, mutta onko niin vaikeaa käsittää, että onnellinen voi olla muillakin tyyleillä elää? Vai onko kaikkien PAKKO haluta täsmälleen samoja asioita, muuten on huono ihminen? Haloo, 60-luku kutsuu taas luutuneita ajatuksiaan takaisin!

Ja mistä te kenenkin tienestit ja muut tiedätte? Etänä voi nykyään tehdä monenlaisia hommia. Omassa työpaikassani yksi työntekijä teki etänä töitä Espanjassa, itse työskentelen eri kaupungissa kodissani, kuin missä konttorimme sijaitsee. Voisin pakata kimpsuni ja kampsuni ja mennä sinne ulkomaille työskentelemään ja harrastamaan samanaikaisesti.

Kun katsoo nykyaikaista perhe-elämää, missä naisen vastuulla on ihan kaikki. Miehet eivät hoida kotiaskareita, lapset hoitaa nainen, nainen käy töissä, pitää itsestään huolta samalla kun mies vapaamatkustelee kotona, niin kenelle teistä tulee yllätyksenä se, että tuollaiset näkymät eivät nykyajan kolmekymppisiä houkuttele? Minullakin on ihan kiltti ja mukava mies, mutta se ei jaksa mitään. Sisarusten lasten kanssa sillä menee hermot päivässä. Olen jo jonkin aikaa tajunnut, että jos lisäännyn tuon ihmisen kanssa, joudun hoitamaan kaiken kirjaimellisesti yksin. Ja käymään töissä samalla. Minä olen meistä se, jonka on aina ollut pakko jaksaa, kun mieheltä loppuu voimat. Hänestä ei ole isäksi ja minä en halua olla yksinhuoltaja. Ero on meillekin hyvin suurella todennäköisyydellä tulossa.

Miksi pitäisi elää väkipakolla elämää, jota ei halua elää? Jossa tietää tasan tarkkaan tulevansa onnettomaksi? Meillä on vain yksi elämä, niin miksi kurjuus pitäisi maksimoida, kun elämän voi käyttää niihin asioihin, jotka tuottaa iloa ja nautintoa? Mikä teitä ihmiset vaivaa? Miksi tuntemattoman ihmisen henkilökohtaiset valinnat voikin kaihertaa noin paljon? Mitä se kaikki on teiltä pois? Joku ei elä niin kuin te elätte - so what? Jokainen määrittää oman elämänsä ja onnellisuutensa itse, vaikka miten haluaisitte kontrolloida muita naisia ja laittaa heidät ruotuun - eli kiltin kotiäidin paikalle - niin valitettavasti se ei enää käy. Tulevaisuudessa yhä useampi tajuaa, että sellainen elämä ei ole minua varten.

Mä täytän kohta 60 vuotta, ja olen aina ajatellut kuin sinä. En halunnut isoa perhettä, yksi lapsi on vain. Miehen potkaisin pihalle, kun rupesi alko maistumaan ja nyrkkikin jo heilumaan. Ei vuosien helvettiä avuttomana ja riippuvaisena jonkun taunon kanssa, ei ei. Oma elämä, kunnianhimoa, päämääriä ja harrasteet pitää olla.

Omalla työllä on lapsi elätetty ja elämässä eteenpäin menty. Nyt on toinen kumppani, jo todella pitkältä ajalta. Sanoin heti aluksi hänellekin, että vaikka pullaa ja leipää leivon, en mihinkään hellan ääreen nauliudu. Lapsia en tee ainuttakaan enää. Ja kotityöt ja talousasiat menevät fifty/fifty. Valinta vapaa. Se oli ok. Homma selvä.

Mutta en silti voi ymmärtää noin hurmoksellista ja ylikunnianhimoista haavetta, kuin tuo Lotankin on. Joku kirjoitti, että maailmassa on tasan yksi nainen, joka on temppuun pystynyt, On aivan ihanaa, että rakastaa itseään noin paljon, että ottaa rohkeasti itsestään kaiken irti, nauttien ja vapaana lennellen. Mutta onkohan tämä kuitenkin jo alun perin tuhoon tuomittu suunnitelma?

En ole kateellinen, kyyninen tai mitään muutakaan, vaan pelkästään realistinen, ja aivan sama mitä kukin tekee. Mietityttää vaan, onko tuo kaikki loppujen lopuksi hukkaan heitettyä elämää, jos haaveet eivät toteudukaan, ja jäljelle jäävät vain valtava katumus ja katkeruus menetystä avioliitosta ja perheestä? Vaikka uusi kumppani tulisi vastaan, onko hän valmis olemaan hommassa mukana? Samanhenkinen? Jää nähtäväksi.

Tuli mieleen eräs kiipeilijäpariskunta, nimiä en muista, joista mies putosi ja menehtyi. Olivatkohan norjalaisia. Kuin kaksi olisi yksi, jotenkin hienoa.

Meistä kumpikaan ei voi tietää, millainen ihminen Lotta pohjimmiltaan on. Haastatteluiden ja muiden perusteella löydän hänestä paljon itseäni. Tiettyä seikkailuhenkisyyttä, menevyyttä. Jos Lotta on nuissa asioissa samanlainen mitä minä, niin perhe-elämä kotona ja lasten hoidoista loputon riitely (tai vielä pahempi, yh-elämä) versus oman näköinen elämä, haasteiden ja unelmien toteutus...niin voin sanoa, että se perhe-elämään jumahtaminen olisi se mikä katkeroittaisi. Ei se, ettei lapsia saakkaan. Ei kaikki naiset halua palavasti lapsia. Etenkään siinä tapauksessa, jos näyttää hyvin vahvasti siltä, että tulee olemaan yksin vastuussa lapsista, kodista ja perheestä. Olen sivusta seurannut monen naisen elämää, jossa he hukkaavat itsensä täysin lapsiin ja perhe-elämään. Vapaa-aikaa ei ole, ainainen väsymys, mies luistaa ihan kaikesta eikä välitä vaimon taikka lasten jaksamisesta saati hyvinvoinnista. Ei kiitos. En ole itseasiassa nähnyt läheltä vielä yhtäkään toimivaa perhekuviota, jossa nainen ei joutuisi uhraamaan itseään ja elämäänsä täysin. Tunnen itseni ja tiedän, että vihaisin tuollaista elämää.

Olen aikoinaan itse repäissyt ja lähtenyt toteuttamaan erästä unelmaa. Siitä ei toistaiseksi poikinutkaan mitään menestystarinaa terveydellisten seikkojen takia, mutta sain uusia taitoja, joita voin hyödyntää työelämässä, löysin kontakteja, uusia tapoja toteuttaa itseäni. En todellakaan kadu sitä, että yritin ja ehkä jonkun mittapuulla epäonnistuin, koska en saanut menestystä sillä saralla. Minä näen asian toisin. Ja olen todella onnellinen siitä, että uskalsin mennä haaveita kohti ja uskalsin laittaa itseni likoon.

Ei epäonnistuminen jossain ole maailman loppu. Tai se jos ei tullutkaan maailman parasta. Liian monet ihmiset pelkäävät epäonnistumista niin paljon, että eivät oikeasti elä koko elämänsä aikana. Minä väitän, että ei eläminen, itsensä haastaminen ja unelmia kohti meneminen ketään harmita, vaan se, jos jättää elämänsä elämättä pelkojen takia. Ja miksi pitäisi pelätä? Sitä että muut nauraa? Arvostelee? Koska epäonnistuu muiden mittapuulla? Mitä sitten? Suurimmalla osalla ihmisistä menee suurin osa ajasta oman elämän ongelmien ratkomiseen. Eivät he mieti muiden niin sanottuja floppeja maanisesti kellon ympäri. Paitsi ehkä pahimmat vauvapalstan psykot.

Sinällään olen kyllä samaa mieltä, että kasitonnisten huiputtaminen ilman lisähappea on enemmän kuin kunnianhimoinen haaste. Voisi sanoa jopa hulluksi haasteeksi. Mutta jos Lotta tuota asiaa haluaa tavoitella, niin mitä se meiltä on pois? Jos hän siitä tulee onnelliseksi ja pääsee vuorilla toteuttamaan itseään, niin senkus vaan. Ei ole minulta pois.

Tavoitteita pitää olla, mutta vaikka miten päin tätä miettisi, en ikinä usko, että onnistuu tässä. Kun olisikin ainoa nainen koko Suomessa aikeissaan, mutta kun taitaa olla parin kolmen joukossa koko maailmassa, jolla on vastaavanlaisia aikeita suunnitteilla.

Ikä tuo mukanaan ihmeellisiä asioita. Niin se mieli vaan muuttuu. Ei koskaan pidä sanoa ei koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin aika skeptinen Lotan kasitonnisten suhteen, mutta mitä hittoa mammat...

Onko naisen ainoa oikea paikka kotona neljän seinän sisällä kaulimen ja imurin välissä maha pystyssä ja kymmenen muuta mukulaa helmoissa? Sekö on se ainut oikea naisen kunnollinen paikka ja kunnon naisen merkki? En voi uskoa että luen tällaista p*skaa vielä vuonna 2019, naisten kirjoittamana! Joo, Lotta meni naimisiin jääkiekkoilijan kanssa ja samalla tämä jääkiekkoilija on tiennyt tasan tarkkaan, että Lotasta ei tule perinteistä lätkövaimoa. Ainakin haastattelujen perusteella molemmat ovat varsin hyvin tienneet missä mennään: Lotta ei uhraa elämäänsä lätkävaimona ja mies aikoo tehdä uraa lätkän parissa. Vaikea yhtälö, mutta kannattaa kokeilla.

Ja toinen juttu: minkälainen on se ainut, oikea hyväksyttävä elämä, jota kolmekymppinen saa elää? Onko kaikilla pakko olla velkainen omakotitalo, kolme lasta, ”ura” ja elämä näiden parissa? Entä jos ei halua olla naimisissa pankin kanssa loppuelämänsä? Entä jos ei halua lapsia? Jos ei halua vakiduunia ja sitä ”uraa”, koska samalla nämö kaikki sitovat ihmisen paikalleen vuosikymmeniksi. Onko todella niin vaikea ymmärtää, että joillekin tuollainen elämä olisi ihan kamalaa? Tappavaa, tylsää, samaa arkea päivästä toiseen. Joillekin tuo on onni ja elämä eikä siinä ole mitään väärää, mutta onko niin vaikeaa käsittää, että onnellinen voi olla muillakin tyyleillä elää? Vai onko kaikkien PAKKO haluta täsmälleen samoja asioita, muuten on huono ihminen? Haloo, 60-luku kutsuu taas luutuneita ajatuksiaan takaisin!

Ja mistä te kenenkin tienestit ja muut tiedätte? Etänä voi nykyään tehdä monenlaisia hommia. Omassa työpaikassani yksi työntekijä teki etänä töitä Espanjassa, itse työskentelen eri kaupungissa kodissani, kuin missä konttorimme sijaitsee. Voisin pakata kimpsuni ja kampsuni ja mennä sinne ulkomaille työskentelemään ja harrastamaan samanaikaisesti.

Kun katsoo nykyaikaista perhe-elämää, missä naisen vastuulla on ihan kaikki. Miehet eivät hoida kotiaskareita, lapset hoitaa nainen, nainen käy töissä, pitää itsestään huolta samalla kun mies vapaamatkustelee kotona, niin kenelle teistä tulee yllätyksenä se, että tuollaiset näkymät eivät nykyajan kolmekymppisiä houkuttele? Minullakin on ihan kiltti ja mukava mies, mutta se ei jaksa mitään. Sisarusten lasten kanssa sillä menee hermot päivässä. Olen jo jonkin aikaa tajunnut, että jos lisäännyn tuon ihmisen kanssa, joudun hoitamaan kaiken kirjaimellisesti yksin. Ja käymään töissä samalla. Minä olen meistä se, jonka on aina ollut pakko jaksaa, kun mieheltä loppuu voimat. Hänestä ei ole isäksi ja minä en halua olla yksinhuoltaja. Ero on meillekin hyvin suurella todennäköisyydellä tulossa.

Miksi pitäisi elää väkipakolla elämää, jota ei halua elää? Jossa tietää tasan tarkkaan tulevansa onnettomaksi? Meillä on vain yksi elämä, niin miksi kurjuus pitäisi maksimoida, kun elämän voi käyttää niihin asioihin, jotka tuottaa iloa ja nautintoa? Mikä teitä ihmiset vaivaa? Miksi tuntemattoman ihmisen henkilökohtaiset valinnat voikin kaihertaa noin paljon? Mitä se kaikki on teiltä pois? Joku ei elä niin kuin te elätte - so what? Jokainen määrittää oman elämänsä ja onnellisuutensa itse, vaikka miten haluaisitte kontrolloida muita naisia ja laittaa heidät ruotuun - eli kiltin kotiäidin paikalle - niin valitettavasti se ei enää käy. Tulevaisuudessa yhä useampi tajuaa, että sellainen elämä ei ole minua varten.

Silloin ei mennä naimisiin, jos perhe-elämä ja yhteiselo ei kiinnosta. Sinkkuna saa viilettää vapaasti.

Voihan sitä mennä naimisiin taloudellisista syistä ja turvata näin toisen elämän kuolintapauksessa. Lisäksi perintöverot pienemmät naimisissa ollessa. Työkaverin puoliso on asunut jo vuosia eri maassa, mutta ovat silti onnellisesti naimisissa ja tapaavat kuukausittain. Heille sopii tuollainen elämä. 

Kunnes tulee ero.

En usko heidän eroavan, kun kuitenkin he näkevät säännöllisesti ja tuntuvat olevan oikein tyytyväisiä suhteeseen. Vajaa kymmenen vuotta on jo hyvin mennyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä se kristian on oikeen asunut kun lotta ei ole halunnut hänen kanssa muuttaa yhteen

Lotta oletti, että Kristian olisi päässyt NHL:n paremman palkan ääreen mutta, kun ei näin käynyt niin ei Kristian enää kelvannutkaan.

Tätä minäkin ehdotin, mutta eikös joku tullut uuden hienon terminsä kanssa misogynistiksi nimeämään :D

Seurannut varmaan vierestä Selänteiden elämää ja kun ei itse sellaista saanut, niin anti olla. Kristian on söpö, ja kiltin ja anteeksi nyt vain, jotenkin tylsän oloinen ja uskoisin, että olisi halunnut nätin vaalean vaimon, kaksi lasta, talon jostain esikaupunkialueelta jne. Onneksi Lotta jo hyvissä ajoin tajusi, ettei tuo elämä ole häntä varten. Tuntuu oudolta, että olisi ajatellut näin jo naimisiin mennessään. Miksi olisi sitonut itsensä muualla pelaavaan mieheen, jos maailmalle hamusi.

No onhan tuo aika naista halventavaa ja alistavaa vihjata, että Lotta olisi ollut rahan perään. Tämä on juuri se tapa alistaa ja väheksyä naisia, nainen on vain synnytyskone, tai rahan perässä juokseva munahaukka. Kenestäkään miehestä ei koskaan vihjailla, että on jonkun kanssa vain rahan takia, tai jätti siitä syystä, ettei tienaa tarpeeksi. Vaikka aivan sata varmasti näitäkin miehiä on. Miehelle tuollainen käytös olisi järkevää, loogista, hyvää taktikointia. Naisesta tuollainen tekee vain lumpun. Ja nainenhan ei koskaan voi haluta eroa mistään muusta syystä kuin siksi, että mies ei tienaa tarpeeksi. Etenkin jos on kaunis nainen. Voi huokaus...ja näitä ajatuksia viljelee jopa naiset, varmaan enemmän mitä miehet.

Vierailija kirjoitti:

Oisko komea Don huiputtanut Lotan.

Hienoa, että tällä palstalla yhä keskitytään tärkeimpään asiaan puolisossa eli ulkonäköön.