Onko demoneita olemassa?
Onko uskovaisilla kokemuksia kun olet lähentynyt Jeesusta kohtaan?
Kommentit (65)
Kyllä niitä on. Omakohtainen kokemukseni on varhaiselta 1980-luvulta. Eräänä yönä tunsin aivan selvästi pahan hengen läsnäolon. En kuullut enkä nähnyt sitä, mutta tiesin että se oli aivan vieressä. Olo oli kammottava. Sanoin kolme kertaa: "Jeesus, aja paha pois". Sitten tilanne oli ohi.
Muutaman viikon kuluttua siitä annoin elämäni Jeesukselle, eikä tuollainen kammottavuus ole toistunut.
Tiedoksi vielä, minulla ei koskaan ole ollut mielenterveyden ongelmia, enkä ole käyttänyt suuremmin päihteitä enkä lääkkeitä. Tuon tapahtuman aikana olin täysissä järjissäni.
Minulla on sellainen näkemys omankin kokeman kautta,että demonit pysyttelevät visusti poissa kunhan vaan ei ala kiinnostua Jeesuksen pelastavasta voimasta.Siinä vaiheessa kun alat sydämestäsi pyytää Jeesusta elämääsi,alkavat ne viimeisen räpyttelynsä saadakseen sinut pois tolaltasi ja voivat peräti paljastaa kasvonsa.Itse koin tämän niin voimakkasti aikoinani,kun tulin uskoon ,että olisin ehkä ampunut itseni,jos olisi ollut ase.Ihan oikeasti huusin Jeesusta avuksi ja Hän tuli.Sain välittömästi myös vastauksen Raamatusta,joka aukeni itsestään kuin tuulen voimasta.Se oli Mark14.33-34.Tänään nuo henkivallat eivät enää pysty minua pelottamaan koska Jeesus on kilpeni ja suojani.Olen kuullut myös usean nykyisen evankelistan kertovan vastaavista hyökkäyksistä.Toisaalta jos tällaista on kokenut ,ei kannata ihan kaikille kertoa.Uudestisyntynyt kristitty varmasti ymmärtää,mistä on kyse,mutta on myös psyykkisiä häiriötiloja,joka on sitten ihan eri kategoriaa.
Vierailija kirjoitti:

Juuri näin. Eihän Paholaisen tarvitse taistella sellaisesta, joka jo kuuluu hänelle. Sitten vasta tulee kiire, kun ihminen aikoo vaihtaa "puolta" Jeesuksen puolelle.
Mutta Paholainen tietää, että hänet on jo voitettu. Jeesus on voittanut Golgatalla kuoleman ja pahan vallan. Jeesuksella on valtava voima ja valta. Yksistään hänen nimensä saa pahan katoamaan. Jeesus on voittaja.
Kun ihminen on kiinnostunut uskonasioista, tulee kaikenlaisia ongelmia ja mutkia matkaan. Yksi miettii, että "mitähän muut ihmiset sanovat", toinen miettii, että "ne varmaan vie mun kaikki rahat", kolmas miettii, että "mun elämä loppuu siihen, jos annan elämäni Jeesukselle" ym. ym. Tuttua? Kyllä!
Ollaan kiinnostuneita, mutta Paholainen kyllä tietää konstit, millä sekoittaa "pakan". Sellaisen ihmisen puolesta, joka on kiinnostunut uskosta pitäisikin rukoilla ihan hurjan paljon. Paastota ja rukoilla. Ihminen luulee, että hän menettää jotakin, jos menee kasteelle ja tulee uskoon. Mitä ihmisellä on menetettävää? Ei kerrassaan mitään! Tämä elämä, joka meillä on lahjana Jumalalta voi loppua huomenna - ja entäs sitten? Mitä Jeesus on luvannut, hän on luvannut meille kaiken, elämän ja yltäkylläisyyden.
Meidän pitää vaan "hypätä", pitää tehdä uskon hyppy ja me tiedämme kyllä, kuka on vastassa: hän, joka ei petä: Jeesus!
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen näkemys omankin kokeman kautta,että demonit pysyttelevät visusti poissa kunhan vaan ei ala kiinnostua Jeesuksen pelastavasta voimasta.Siinä vaiheessa kun alat sydämestäsi pyytää Jeesusta elämääsi,alkavat ne viimeisen räpyttelynsä saadakseen sinut pois tolaltasi ja voivat peräti paljastaa kasvonsa.Itse koin tämän niin voimakkasti aikoinani,kun tulin uskoon ,että olisin ehkä ampunut itseni,jos olisi ollut ase.Ihan oikeasti huusin Jeesusta avuksi ja Hän tuli.Sain välittömästi myös vastauksen Raamatusta,joka aukeni itsestään kuin tuulen voimasta.Se oli Mark14.33-34.Tänään nuo henkivallat eivät enää pysty minua pelottamaan koska Jeesus on kilpeni ja suojani.Olen kuullut myös usean nykyisen evankelistan kertovan vastaavista hyökkäyksistä.Toisaalta jos tällaista on kokenut ,ei kannata ihan kaikille kertoa.Uudestisyntynyt kristitty varmasti ymmärtää,mistä on kyse,mutta on myös psyykkisiä häiriötiloja,joka on sitten ihan eri kategoriaa.
Ihan kuin omasta suustani tämä juttu.
Vuosia Jumalaa etsineenä, ei minulle ollut sattunut
oikeastaan mitään ihmeellistä.Ilmeisesti olin aika hukassa siinä asiassa...
Vasta kun älysin Jeesuksen roolin koko uskon asiassa, alkoivat ne käydä päälle.
Heillä oli/on kova hinku saada ihminen kieltämään Jeesus ja elämään
erossa Jumalasta.
Tein heti selväksi heille, että ennemmin kuolen kuin kiellän Jeesuksen.
Eikä minua pelottanut ollenkaan.Eikä pelota vieläkään.
Myös tuo Raamatusta vastauksien saaminen on hämmästyttänyt. :)
Pahoja ihmisiä on, demoneita ei.
Ihminen yrittää kieltää ihmisen pahuuden siirtämällä syyn demoneille, koska vaihtoehto olisi myöntää että ihmisissä on valuvika, mitä tulee pahuuteen. Ja sitähän uskovaiset ei myönnä, koska pitäisi myöntää vika alkuperäisessä valmistuslinjassa/valmistajassa.

Miten niin? Ei kaikki uskovaiset ole ollut entisiä rikollisia tai muuten pahoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahoja ihmisiä on, demoneita ei.
Ihminen yrittää kieltää ihmisen pahuuden siirtämällä syyn demoneille, koska vaihtoehto olisi myöntää että ihmisissä on valuvika, mitä tulee pahuuteen. Ja sitähän uskovaiset ei myönnä, koska pitäisi myöntää vika alkuperäisessä valmistuslinjassa/valmistajassa.Miten niin? Ei kaikki uskovaiset ole ollut entisiä rikollisia tai muuten pahoja.
Missä niin väitetään?

Uskovaiseksi tulee kaikenlaisia ihmisiä ennen pahojakin olleita.
"Minulla on sellainen näkemys omankin kokeman kautta,että demonit pysyttelevät visusti poissa kunhan vaan ei ala kiinnostua Jeesuksen pelastavasta voimasta.Siinä vaiheessa kun alat sydämestäsi pyytää Jeesusta elämääsi,alkavat ne viimeisen räpyttelynsä saadakseen sinut pois tolaltasi ja voivat peräti paljastaa kasvonsa.Itse koin tämän niin voimakkasti aikoinani,kun tulin uskoon ,että olisin ehkä ampunut itseni,jos olisi ollut ase.Ihan oikeasti huusin Jeesusta avuksi ja Hän tuli.Sain välittömästi myös vastauksen Raamatusta,joka aukeni itsestään kuin tuulen voimasta.Se oli Mark14.33-34.Tänään nuo henkivallat eivät enää pysty minua pelottamaan koska Jeesus on kilpeni ja suojani.Olen kuullut myös usean nykyisen evankelistan kertovan vastaavista hyökkäyksistä.Toisaalta jos tällaista on kokenut ,ei kannata ihan kaikille kertoa.Uudestisyntynyt kristitty varmasti ymmärtää,mistä on kyse,mutta on myös psyykkisiä häiriötiloja,joka on sitten ihan eri kategoriaa."
Eikö ole niin että suuri hyvä vetää puoleensa suurta pahaa, ja suuri paha vastavoimakseen suurta hyvää? Jeesuksen lähelläkin hääri koko ajan itse perkele.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä on. Omakohtainen kokemukseni on varhaiselta 1980-luvulta. Eräänä yönä tunsin aivan selvästi pahan hengen läsnäolon. En kuullut enkä nähnyt sitä, mutta tiesin että se oli aivan vieressä. Olo oli kammottava. Sanoin kolme kertaa: "Jeesus, aja paha pois". Sitten tilanne oli ohi.
Muutaman viikon kuluttua siitä annoin elämäni Jeesukselle, eikä tuollainen kammottavuus ole toistunut.
Tiedoksi vielä, minulla ei koskaan ole ollut mielenterveyden ongelmia, enkä ole käyttänyt suuremmin päihteitä enkä lääkkeitä. Tuon tapahtuman aikana olin täysissä järjissäni.
Unihalvaus
Kyllä minullakin on omakohtaisia kokemuksia demonimaailmasta ja demonin yöllisestä hyökkäyksestä.
Nuorena koin valtavaa kärsimystä elämässäni alkoholin ym. aineiden käytössä ja rukoilin Jeesusta auttamaan siinä ja hän auttoi - rupesin pillittämään kuin lapsi ja tuli valtavan hyvä olo ja uskon asiat rupesivat kiinnostamaan oikeasti.
Jonkin aikaa tämän jälkeen heräsin eräänä yönä aivan valtavaan pelko tilaan ja joku/jokin kuristi minua kurkusta niin kovin, etten saanut henkeä ( olen 100kg ja punttia nostellut ) ja en voinut liikuttaa eväänikään. Se kauhun tunne oli jotain aivan VALTAVAA ! ( ei koskaan pitkän ryyppyputken loppumisen tärinät tai muut ole lähelläkään tätä kokemusta ) en kunnolla erottanut tämän demonin kasvoja, mutta kuulin oikein murinan ja vaistosin valtavan vihan minua kohtaan. Lopulta sain hihkaistua Jeesus auta! ja hyvin nopeasti olo helpotti ja näin vain jonkun valtavan kirkkauden tulevan ja ajavan tämän hirviön pois.
Huone oli pilkkopimeä ja olin vielä kauhusta jäykkänä ties kuinka kauan, koska jollain tavalla tajusin vasta kunnolla liikkua suojaus asennosta kun aamu aurinko alkoi paistaa huoneeseen.
Jollain tavalla vaistosin tuon hyökkäyksen johtuneen yhteydenotosta ja lähentymisestä Jeesuksen puoleen. saatana koetti vain pelotella minua lopettamaan Kristinuskoon lähentymisen.
Tuo on täysin totta, että miksi demonit kiusaisivat niitä jotka ovat jo menossa kadotukseen?! Vain ne ovat ongelma, jotka yrittävät kääntyä toiselle puolelle.
Yhtälailla satanisti kuin ateisti menevät kadotukseen, elleivät käänny ennen kuolemaansa Kristuksen puoleen.
Muistakaa, että Jeesus on kuitenkin ylivoimainen vastustaja Saatanalle ja hän puolustaa omiaan.

Tarkoitatko, että perkele vetää Jeesusta puoleensa? Se käy järkeen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä on. Omakohtainen kokemukseni on varhaiselta 1980-luvulta. Eräänä yönä tunsin aivan selvästi pahan hengen läsnäolon. En kuullut enkä nähnyt sitä, mutta tiesin että se oli aivan vieressä. Olo oli kammottava. Sanoin kolme kertaa: "Jeesus, aja paha pois". Sitten tilanne oli ohi.
Muutaman viikon kuluttua siitä annoin elämäni Jeesukselle, eikä tuollainen kammottavuus ole toistunut.
Tiedoksi vielä, minulla ei koskaan ole ollut mielenterveyden ongelmia, enkä ole käyttänyt suuremmin päihteitä enkä lääkkeitä. Tuon tapahtuman aikana olin täysissä järjissäni.
Unihalvaus?
Yksi ikävä kokija kirjoitti:
Kyllä minullakin on omakohtaisia kokemuksia demonimaailmasta ja demonin yöllisestä hyökkäyksestä.
Nuorena koin valtavaa kärsimystä elämässäni alkoholin ym. aineiden käytössä ja rukoilin Jeesusta auttamaan siinä ja hän auttoi - rupesin pillittämään kuin lapsi ja tuli valtavan hyvä olo ja uskon asiat rupesivat kiinnostamaan oikeasti.
Jonkin aikaa tämän jälkeen heräsin eräänä yönä aivan valtavaan pelko tilaan ja joku/jokin kuristi minua kurkusta niin kovin, etten saanut henkeä ( olen 100kg ja punttia nostellut ) ja en voinut liikuttaa eväänikään. Se kauhun tunne oli jotain aivan VALTAVAA ! ( ei koskaan pitkän ryyppyputken loppumisen tärinät tai muut ole lähelläkään tätä kokemusta ) en kunnolla erottanut tämän demonin kasvoja, mutta kuulin oikein murinan ja vaistosin valtavan vihan minua kohtaan. Lopulta sain hihkaistua Jeesus auta! ja hyvin nopeasti olo helpotti ja näin vain jonkun valtavan kirkkauden tulevan ja ajavan tämän hirviön pois.
Huone oli pilkkopimeä ja olin vielä kauhusta jäykkänä ties kuinka kauan, koska jollain tavalla tajusin vasta kunnolla liikkua suojaus asennosta kun aamu aurinko alkoi paistaa huoneeseen.
Jollain tavalla vaistosin tuon hyökkäyksen johtuneen yhteydenotosta ja lähentymisestä Jeesuksen puoleen. saatana koetti vain pelotella minua lopettamaan Kristinuskoon lähentymisen.
Tuo on täysin totta, että miksi demonit kiusaisivat niitä jotka ovat jo menossa kadotukseen?! Vain ne ovat ongelma, jotka yrittävät kääntyä toiselle puolelle.
Yhtälailla satanisti kuin ateisti menevät kadotukseen, elleivät käänny ennen kuolemaansa Kristuksen puoleen.
Muistakaa, että Jeesus on kuitenkin ylivoimainen vastustaja Saatanalle ja hän puolustaa omiaan.
Olisiko tämäkin unihalvaus

Ei ollut. Olisikin, että saisi ns. järjellisen selityksen
On, mutta suurin osa ihmisten kohtaamista "demoneista" ei ole demoneita vaan alemman tason negatiivisia entiteettejä. Eli kun ihminen kokee jonkin "pahan hengen" läsnäolon, kyseessä ei yleensä ole varsinainen demoni vaan jokin muu henkimaailman olento.
Ihminen on pahin olento, jonka tiedän, ehkä näiden pahojen ihmisten sielut juuri ovat niitä demoneita
On demoneita olemassa. On omakohtaista kokemusta. Olen nähnyt demoneja, olen kuullut niiden puhuvan, olen nähnyt niiden paiskovan tavaroita, olen ajanut niitä ulos Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Kyllä niitä on. Sitä on turha kenenkään kieltää. Mutta ei niistä kannata huolehtia, ne vaan yrittävät pelotella ihmisiä. Kun sinulla on henkilökohtainen usko Jeesukseen Kristukseen Herranasi ja Vapahtajanasi, olet voittajan puolella. Älä siis pelkää demoneita.
Demoneilla on ollut aikaa muutamia tuhansia vuosia tutkia ja opiskella ihmistä. Niillä on ollut aikaa hienohioa ihmisen saamista pois Jumalasta ja synnin tekemiseen. Emme voi vastustaa demoneja omilla voimillamme emmekä omalla viisaudellamme. Heillä on yliote tässä mielessä. Emmehän me ole voineet tutustua demoneihin juuri ollenkaan. Ne jotka ovat tutustuneet demoneihin ja niiden toimintoihin ovat tehneet sitä vain muutamia vuosia. Demonit ovat tutkineet ihmistä tuhansia vuosia. Me olemme kaikki samanlaisia heikkoja ihmisiä.
Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojan nimessä ja Hänen pyhässä sovintoveressään meillä on suoja demoneja vastaan. Mutta meidän tulee pysyä Jumalan valtakunnan alueella. Toisen valtakunnan alueella menetämme suojaa ja olemme vaarassa.
Jos matkustat Ruotsiin, sinä et enää ole Suomen lain alainen. Sinua koskee Ruotsin valtoin laki. Näin on hengellisestikin. Tässä astuu pyhitys suureen arvoon. Pyhitys on Jumalalle antautumista ja synnistä pois pyrkimistä ja sitä vastaan taisetelemista. Pysykäämme siis vanhurskaudessa ja uskossa Jeesukseen Kristukseen ja Hänen armossaan. Näin pysymme sisällä Jumalan valtakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa, väkevässä punkkerissa ja pelastuksessa.