Olen säälittävät enkä koskaan varmaan saa tyttöystää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos naisystävän hankkii vain sen takia että se parantaisi itsetuntoa niin ei tule onnistumaan. Ensiksi pitää tulla itsensä kanssa toimeen ja suhde vasta sitten.

Siis tekevätkö naiset noin  :O   ???  Vai olikohan vain tyhjää puhetta?

Ei naisten tarvitse. Sen kun vaan menevät omana itsenään deittipalstalle tai baariin ja heti on miespuolisia tarjokkaita vino pino vonkaamassa.

Mä oon nainen ja oon tullut samaan lopputulokseen. Mutta olen viimein hyväksynyt asian enkä enää odotakaan löytäväni ketään. Elän elämäni parhaalla mahdollisella tavalla ilman miestä.

Jos on kovat odotukset parisuhteesta niin joutuu vaan pettymään. Parempi on olla odottamatta enää mitään

Maailmassa on muitakin ihmisiä, miljoonittain, ketkä tarvitsevat apua.

Koko maapallon toinen puoli huutaa apua kyyneleitä vuodattaen, mutta kuinka sairastase onkaan, ihmisiä länsimaissa ei yleensä kiinnosta pätkän vertaa, vaan itketään vaan "minä minä minä, kun minulle ei sitä ja tätä..."

Haloo, elämällä tällä pallolla saattaa jokin muukin pointti, kun itsekeskeinen minä minä minulle minulle! -elämä.

Mitä te tämän maailman herjauksista välitätte? Keskittykää hyväntekeväisyyteen ja lähimmäisen auttamiseen, toisten palvelemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä tyttöystämisessä olisi niin ihmeellisen hienoa?

HöH !

No Billu tietty, eihän naaraksissa mitään muuta kiinnostavaa olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä annettavaa sulla on naiselle? Miksi olisit hyvä poikaystävä jollekin?

No en osaa tähän sanoa muuta kuin et tykkäisin jutella ja kuunnella ja tehdä yhdessä asioita mutta nämä tietysti ovat vakioasioita mitä tehdään. Hirveän huono keksimään vastausta tähän.

ap

Mitä esimerkiksi nyt juhannuksena tekisit tyttöystävän kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos naisystävän hankkii vain sen takia että se parantaisi itsetuntoa niin ei tule onnistumaan. Ensiksi pitää tulla itsensä kanssa toimeen ja suhde vasta sitten.

Siis tekevätkö naiset noin  :O   ???  Vai olikohan vain tyhjää puhetta?

Ei naisten tarvitse. Sen kun vaan menevät omana itsenään deittipalstalle tai baariin ja heti on miespuolisia tarjokkaita vino pino vonkaamassa.

Ja onko se naisten vika?

Onhan se säälittävää olla tuon ikäinen kokematon ja ilman kumppania. Tiedän tämän, koska olen tuota elämää elänyt pian jo neljä vuosikymmentä. Ei teini-ihastumisia, ei ensimmäistä tyttöystävää, ei ensimmäisiä seurustelukokemuksia, ei ekaa kertaa, ei yhdessäasumista, ei molemminpuolista rakkautta, ei perhettä, ei lapsia, ei mitään. Vain yksinäisyys ja kaipuu.

Nyt muut tulevat sanomaan, että elämässä on muutakin ja keskity siihen valittamisen sijaan. Tietenkin on ja tietenkin keskityn. Jos en näin tekisi olisi elämä entistäkin vaikeampaa. Jostain syystä ihmisten sisään on rakennettu kaipaus toista ihmistä kohtaan ja itse en ainakaan vielä ole löytänyt nappia, josta sen voi sammuttaa. Ehkä jos pääsisin sen kokemaan ja toisen ihmisen aidosti kohtaamaan voisin tulla lopputulokseen, jossa huomaan, että tämä ei ollutkaan niin iso asia. Siltikin haluaisin sen kokea ja tehdä päätöksen asian upeudesta ihan itse.

Joku voi myös sanoa, että me emme ole säälittäviä. Että kaikki on vain päänsisäistä harhaamme. Se on kiva toteamus, jos se on vilpitön, mutta ainakin minulle on tärkeintä se miltä minusta itsestäni tuntuu ja hieman kulmien alta katson, jos joku alkaa tunteitani mitätöimään. Jos minä tunnen itseni säälittäväksi ja epäonnistuneeksi aina, kun kuljen ulkona ja näen ihmisiä yhdessä toisten kanssa, ihmisiä perheensä kanssa ja ihmisiä, jotka nauttivat elämästä - kaikkea mitä en ole koskaan kokenut - niin kai tämä tunne on minulle sallittavaa?

Jaa. Kuulostaa ikävältä. Ehkä jos olet tuollainen koko ajan niin ei kukaan halua olla kanssasikaan?

Paljon helpommalla pääsee, jos alistuu. Ajattelet, että "sitten asia on niin", ja etsit muita asioita täyttämään elämäsi.

Ota konkreettiseksi tavoitteeksi hankkia tyttöystävä. Olet varmaan tehnyt vaikeampiakin asioita, kuten valmistunut erilaisista oppilaitoksista, suorittanut asevelvollisuuden jne. 

Itsellään se ei selvästikään sinulle tule. On siis aika vaihtaa strategiaa. Tyhmä on se joka tekee aina samalla tavalla mutta odottaa erilaista lopputulosta, vaimitensemeni. 

How hard can it be?

Just joku nelivitonen nainen täällä kaipaili nuorta miestä. Kyllä naisen aina löytää, jos laittaa riman tarpeeksi alas.

Aina näihin keskusteluihin tulee porukkaa huuli pyöreänä ihmettelemään miksi joku nyt kumppanin haluasi ja vähättelemään tätä. Pariutuminen on luonnollinen tarve siinä missä syöminen, juominen, nukkuminen ja niin edelleen. Valtaosa niin miehistä kuin naisista myös pariutuu elämänsä aikana, ihan ymmärrettävää olla murheellinen jos kuuluu siihen pieneen ryhmään joka jää ulkopuolelle. Ja tietty osa aina myös jää, se on sitä luonnonvalintaa.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se säälittävää olla tuon ikäinen kokematon ja ilman kumppania. Tiedän tämän, koska olen tuota elämää elänyt pian jo neljä vuosikymmentä. Ei teini-ihastumisia, ei ensimmäistä tyttöystävää, ei ensimmäisiä seurustelukokemuksia, ei ekaa kertaa, ei yhdessäasumista, ei molemminpuolista rakkautta, ei perhettä, ei lapsia, ei mitään. Vain yksinäisyys ja kaipuu.

Nyt muut tulevat sanomaan, että elämässä on muutakin ja keskity siihen valittamisen sijaan. Tietenkin on ja tietenkin keskityn. Jos en näin tekisi olisi elämä entistäkin vaikeampaa. Jostain syystä ihmisten sisään on rakennettu kaipaus toista ihmistä kohtaan ja itse en ainakaan vielä ole löytänyt nappia, josta sen voi sammuttaa. Ehkä jos pääsisin sen kokemaan ja toisen ihmisen aidosti kohtaamaan voisin tulla lopputulokseen, jossa huomaan, että tämä ei ollutkaan niin iso asia. Siltikin haluaisin sen kokea ja tehdä päätöksen asian upeudesta ihan itse.

Joku voi myös sanoa, että me emme ole säälittäviä. Että kaikki on vain päänsisäistä harhaamme. Se on kiva toteamus, jos se on vilpitön, mutta ainakin minulle on tärkeintä se miltä minusta itsestäni tuntuu ja hieman kulmien alta katson, jos joku alkaa tunteitani mitätöimään. Jos minä tunnen itseni säälittäväksi ja epäonnistuneeksi aina, kun kuljen ulkona ja näen ihmisiä yhdessä toisten kanssa, ihmisiä perheensä kanssa ja ihmisiä, jotka nauttivat elämästä - kaikkea mitä en ole koskaan kokenut - niin kai tämä tunne on minulle sallittavaa?

Paljon sanoja, mutta taustalla paistaa se valitus miten ei saa sitä kauneinta ja muu ei kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Ota konkreettiseksi tavoitteeksi hankkia tyttöystävä. Olet varmaan tehnyt vaikeampiakin asioita, kuten valmistunut erilaisista oppilaitoksista, suorittanut asevelvollisuuden jne. 

Itsellään se ei selvästikään sinulle tule. On siis aika vaihtaa strategiaa. Tyhmä on se joka tekee aina samalla tavalla mutta odottaa erilaista lopputulosta, vaimitensemeni. 

En ole valmistunut kuin yhdestä ja siitäkin hädin tuskin enkä pysty kyseiseen ammattiin kun en osaa siitä enää mitään, kahta muuta yritin opiskella mutta siitä ei tullut mitään. En ole suorittanut asevelvollisuutta mt-ongelmien takia.

Strategia on se että olen yrittänyt netissä jutella naisille mutta koska jännitän enkä keksi mitään sanottavaa saan aikaseksi vain typerän viestin johon eivät edes vastaa. Livenä jännitän niin paljon ettei siitä tule yhtään mitään. Netti ollut ainoa vaihtoehto.

ap

Mä olen tehnyt kaiken nuo ''tule sinut itsesi kanssa'' etc jutut, laittanut kehoni lihaksikkaaseen kuntoon ja tehnyt asioita mistä pidän ja en ole koskaan ennen ollut yksinäisempi. 8v tulee täyteen ilman naisen kosketusta. Koskaan ei ole ollut tyttöystävää. Tulin juuri lenkiltä ja tämä on ollut hyvä päivä, mutta vastaan tuli lenkin lopulla minun ikäisempi nuorempi pariskunta jotka olivat yhdessä kävelyllä lonkerot kädessä.

He nauttivat niin paljon tästä päivästä ja toisistaan että se säteili heistä. Minulla tuli niin yksinäinen olo tuon jälkeen, koska ymmärsin mitä minä teen = olen Juhannuksena yksin juoksulenkillä.

Pakko kyllä myöntää että kyllähän ihmisetkin tuolla katsoivat kun juoksi menemään. Kaikki muut nauttivat toistensa seurasta ja tuo hullu se siellä yksin juoksee. Confirmed loner buuu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ota konkreettiseksi tavoitteeksi hankkia tyttöystävä. Olet varmaan tehnyt vaikeampiakin asioita, kuten valmistunut erilaisista oppilaitoksista, suorittanut asevelvollisuuden jne. 

Itsellään se ei selvästikään sinulle tule. On siis aika vaihtaa strategiaa. Tyhmä on se joka tekee aina samalla tavalla mutta odottaa erilaista lopputulosta, vaimitensemeni. 

En ole valmistunut kuin yhdestä ja siitäkin hädin tuskin enkä pysty kyseiseen ammattiin kun en osaa siitä enää mitään, kahta muuta yritin opiskella mutta siitä ei tullut mitään. En ole suorittanut asevelvollisuutta mt-ongelmien takia.

Strategia on se että olen yrittänyt netissä jutella naisille mutta koska jännitän enkä keksi mitään sanottavaa saan aikaseksi vain typerän viestin johon eivät edes vastaa. Livenä jännitän niin paljon ettei siitä tule yhtään mitään. Netti ollut ainoa vaihtoehto.

ap

Kyllähän toi niin on, että et naista tule saamaan ennen kuin saat elämäsi muilta osin edes jotenkin kuntoon. Tiedän että se on vittumaista, kun tuntuu että jos sulla olis joku joka rakastaa ja tukee, niin muutkin asiat onnistuis. Mutta se ei vaan mene tuossa järjestyksessä.

Sanoit että olet jo käynyt terapiassa, en tiedä onko se tuntunut auttavan. Jotenkin sun nyt vaan täytyis saada ihan pienistä asioista alkaen elämääsi korjattua. Pitäis löytyä se määrätietoisuus ja halu mennä töihin, ihan mihin tahansa töihin, alkaa harrastaa liikuntaa mielellään vaikka jossain urheiluseurassa niin saisit samalla kavereita ja oppisit tulemaan toimeen ihmisten kanssa. Todella toivon että saat elämäsi käännettyä pieni asia kerrallaan. Mulla on yksi ihan samanlainen kaveri, ja oon nähnyt kuinka vaikeaa hänelläkin on vaikka kuinka yrittää neuvoa ja tukea. Ulkopuoliset ei tajua kuinka vaikeaa se on. Tsemppiä!

Mun lapsella on kaveripoika, joka valittaa tuota samaa kuin ap ihan koko ajan. Ja tuo poika on 16-vuotias!!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se säälittävää olla tuon ikäinen kokematon ja ilman kumppania. Tiedän tämän, koska olen tuota elämää elänyt pian jo neljä vuosikymmentä. Ei teini-ihastumisia, ei ensimmäistä tyttöystävää, ei ensimmäisiä seurustelukokemuksia, ei ekaa kertaa, ei yhdessäasumista, ei molemminpuolista rakkautta, ei perhettä, ei lapsia, ei mitään. Vain yksinäisyys ja kaipuu.

Nyt muut tulevat sanomaan, että elämässä on muutakin ja keskity siihen valittamisen sijaan. Tietenkin on ja tietenkin keskityn. Jos en näin tekisi olisi elämä entistäkin vaikeampaa. Jostain syystä ihmisten sisään on rakennettu kaipaus toista ihmistä kohtaan ja itse en ainakaan vielä ole löytänyt nappia, josta sen voi sammuttaa. Ehkä jos pääsisin sen kokemaan ja toisen ihmisen aidosti kohtaamaan voisin tulla lopputulokseen, jossa huomaan, että tämä ei ollutkaan niin iso asia. Siltikin haluaisin sen kokea ja tehdä päätöksen asian upeudesta ihan itse.

Joku voi myös sanoa, että me emme ole säälittäviä. Että kaikki on vain päänsisäistä harhaamme. Se on kiva toteamus, jos se on vilpitön, mutta ainakin minulle on tärkeintä se miltä minusta itsestäni tuntuu ja hieman kulmien alta katson, jos joku alkaa tunteitani mitätöimään. Jos minä tunnen itseni säälittäväksi ja epäonnistuneeksi aina, kun kuljen ulkona ja näen ihmisiä yhdessä toisten kanssa, ihmisiä perheensä kanssa ja ihmisiä, jotka nauttivat elämästä - kaikkea mitä en ole koskaan kokenut - niin kai tämä tunne on minulle sallittavaa?

Paljon sanoja, mutta taustalla paistaa se valitus miten ei saa sitä kauneinta ja muu ei kelpaa.

Kerro, oi kerro, miten sait tuon tekstin noin tulkittua? En kyllä löytänyt siitä mitään tuollaista.

Parempi vaan hävitä maan päältä, tällainen pas ka luuseri joutaa ojanpohjalle mätänemään.

ap