Lue keskustelun säännöt.
Vanheneminen potuttaa! Onko muita 40+ ikäisiä, joilla sama tunne?
Kohta 42v. emäntä
20.06.2019 |
Ärsyttävää huomata vanhenevansa! =( Olen yrittänyt taas aloittaa edes jonkinlaisen kuntoilun pitkän masennusjakson jälkeen, lähinnä pyörälenkkeilemällä. Olin tänään lenkillä ja hiukkasen nolotti, kun nuori mies ajoi heittämällä ohi (no, oli hänellä kyllä onneksi ns. kilpapyörä). Itse siinä sitten ähkin ylämäkeä ylös puolikuolleena. Kiva! =D Nuorempana olisin ollut ihan ok ajaja, mutta vanhuus ja huonokuntoisuus ei tule näköjään yksinään! =D
Ei se ulkonäön rapistuminenkaan omasta mielestäni ole niin paha kuin fyysisen kunnon huonontuminen. Voi kun saisi ne nuoruudenpäivät takaisin! Masentavaa tämä fyysinen vanheneminen varsinkin, kun mieli on vielä kuin 2-kymppisellä.
Muistakaahan nuoret nauttia täysin siemauksin nuoruudestanne! =)
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sen vaan huomaa. Olen ikäisekseni hyvässä kunnossa, mutta fysiikka ei ole enää samanlainen kuin nuoremmilla. Kertoohan se jotain, että esim. cooperin testissä ja kuntotesteissä on ikään perustuvat tulosluokat. Että kun 40-vuotiaana juoksee cooperissa ”erinomaisen” niin 25-vuotiaalla se on keskinkertainen tulos.
Kehittyminen (urheilulajeissa) on hitaampaa kuin nuoremmilla, vaikka treenimäärä olisikin sama. Kyllähän se vähän harmittaa.
Liikuntaa harrastan ja tavoite on kehittyä, joten hitaasti mutta varmasti... ai niin, kilotkin kertyvät nykyään helpommin kuin ennen ja lähtevät hitaammin. Enää ei voi syödä miten sattuu ja ajatella, että kyllä se lähtee kun liikkuu.
Itse asiassa "erinomainen" ikäluokassa 50+ on "hyvä" ikäluokassa 20-29.
Vaatimustasokaan ei päätä huimaa. Jos ei ole pahasti ylipainoa, ainakin yli nelikymppisenä saa erinomaisen tuloksen aika vähällä treenillä.
Mutta totta kai jos urheilee tavoitteellisesti ja on valmiiksi lähellä omia rajojaan, joutuu hyväksymään sen etä parhaat tulokset saavutettiin nuoruudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanheneminen ei potuta, vaan olen onnellinen jokaisesta päivästä jonka saan elää. Sain vuosi sitten diagnoosin aggressiivisesta syövästä, ja se hoidettiin jo kerran, mutta uusi jo 4kk hoitojen päätyttyä. Nyt toinen kierros solunsalpaajahoitoja menossa, toivottavasti tällä kerralla tehoaa.
Tässä tilanteessa ei harmita vanheneminen, itse asiassa toivon sitä. Surettaa jos en näkisi 8-vuotiaan kuopukseni kasvamista. Mutta kunnon heikkeneminen harmittaa. Olen ikäni syönyt terveellisesti ja liikkunut, nyt sytojen aikana liikkuminen ei onnistu kunnolla kun syke nousee 180:een jo kevyestä kävelystä ja samoin sytot vievät ruokahalun, ja vain kylmät pienet välipalat maistuvat.
Mutta kun tästä hoiitokierroksesta selviän, niin aion taas nostaa kuntoni entiselleen - tai ainakin teen parhaani. Pieniä kolotuksia on vähemmän ja syöpähoitoja on paljon helpompi kestää kun on hyvässä fyysisessä kunnossa. Kukaan ei voi ennalta tietää kenelle tämä tai vastaava pas ka tauti osuu kohdalle. itselläni ei ollut ensimmäistäkään riskitekijää, ja silti osui minulle. Kannattaa kuitenkin huolehtia itsestä, koska sillä voi lykätä iän tuomia kolotuksia ja/tai pienentää riskiä sairastumiselle.
Olen kyllä onnellisessa parisuhteessa ja itse terve, mutta masentavaa katsoa sivusta, kun puolison kunto heikkenee sairauksien myötä. Jos nelikymppisenä näin, niin miten sitten kymmen vuoden päästä...