Lue keskustelun säännöt.
Ajatusleikki: mitä tapahtuisi, jos nyt eroaisit?
19.06.2019 |
Kuvitellaan, että juhannuksena syttyy vuosisadan riita, jota ei vaan saada selvitettyä, ja ero tulee.
Mitä sinulle tapahtuu? Mihin menet, missä olet viikon kuluttua, entä kuukauden tai vuoden kuluttua?
Kommentit (43)
Keräisin vaatteeni ja pikkukamani siirtyisin kaupunkikolmiooni opiskelevien lasteni riesaksi. Työmatka pitenisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vuokraan oman asunnon ja muutan sinne yksin. Jatkan elämääni, käyn töissä kuten ennenkin. Pärjäisin ihan hyvin, vaikka tietysti surisin eroa.
Samoin. Luultavasti täysi-ikäinen jälkeläinen muuttaisi mukana, joskin viettäisi aikaa myös isänsä kanssa.
Ensi vuonna hän on menossa armeijaan, joten saisin pehmeän laskun yksin asumiseen. Ensimmäistä kertaa täysi-ikäisenä, voisi olla hyväkin kokemus.
Uutta miestä en hakemalla hakisi.
Kyllähän minä miehenä lentäisin asunnostamme ulos, koska naisilla on tässäkin etuajo-oikeus. Vuokraisin jonkun säälittävän yksiön, ja asustelisin siellä lapsiamme näkemättä. Hyvällä tuurilla asunto myytäisi, ja saisin pienen pesämunan uuteen elämään. Uuden naisen kanssa en varmaankaan enää lähtisi kotia leikkimään, vaan voisin korkeintaan seurustella, yhdessä harrastaa ja lomailla. Mahdollisia lapsenlapsia ehkä näkisin joskus, mutta kyllä kuvittelen jääväni tässä skenaariossa sivuraiteille, ja olevani vain nettomaksaja.
Ja tätä kuviota on tässä jo jokunen vuosi tullut mietittyä, kun on jo jokunen vuosi tuntunut siltä ettei meillä ole pariskuntana muuta yhteistä kuin lapset ja asunto.
Ainakin saisin heittää lopulliset hyvästit ajatukselle jälkikasvusta. Ikä alkaa muutenkin tulla vastaan tässä kun yritys on pitkittynyt, saati sitten jos pitäisi vielä uusi mieskin löytää.
Vierailija kirjoitti:
Voi herRAN JESTAS MITÄ naisia? Kaikilla tärkeintä vaan se miten asutaan!
Totta hemmetissä se on! Työmatka, talous, lasten olot.
Missä ihmeessä majailet itse ja kenen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän minä miehenä lentäisin asunnostamme ulos, koska naisilla on tässäkin etuajo-oikeus. Vuokraisin jonkun säälittävän yksiön, ja asustelisin siellä lapsiamme näkemättä. Hyvällä tuurilla asunto myytäisi, ja saisin pienen pesämunan uuteen elämään. Uuden naisen kanssa en varmaankaan enää lähtisi kotia leikkimään, vaan voisin korkeintaan seurustella, yhdessä harrastaa ja lomailla. Mahdollisia lapsenlapsia ehkä näkisin joskus, mutta kyllä kuvittelen jääväni tässä skenaariossa sivuraiteille, ja olevani vain nettomaksaja.
Ja tätä kuviota on tässä jo jokunen vuosi tullut mietittyä, kun on jo jokunen vuosi tuntunut siltä ettei meillä ole pariskuntana muuta yhteistä kuin lapset ja asunto.
Urputi urp.
No mitään sellaista riitaa ei voisi tulla. Mutta jos erottais:
Molemmat olis surullisia, itkettäis, 30 yhteistä vuotta ja syvä kiintymys.
Velkainen asunto myytäis ja asuttais erillämme kaupungin vuokrayksiöissä.
Mies ei enää koskaan pariutuisi. Minulla olisi vonkaajia, mutten enää luottaisi kehenkään enkä uskoisi rakkauteen.
Saattaisin laittaa netti-ilmoituksen ja etsiä vain hellyyttä ja s*.
Elettäisi köyhinä niin kuin tähänkin asti, mutta erillämme. Tavattais välillä. Toivottais hyvää toisillemme. Säälisin häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän minä miehenä lentäisin asunnostamme ulos, koska naisilla on tässäkin etuajo-oikeus. Vuokraisin jonkun säälittävän yksiön, ja asustelisin siellä lapsiamme näkemättä. Hyvällä tuurilla asunto myytäisi, ja saisin pienen pesämunan uuteen elämään. Uuden naisen kanssa en varmaankaan enää lähtisi kotia leikkimään, vaan voisin korkeintaan seurustella, yhdessä harrastaa ja lomailla. Mahdollisia lapsenlapsia ehkä näkisin joskus, mutta kyllä kuvittelen jääväni tässä skenaariossa sivuraiteille, ja olevani vain nettomaksaja.
Ja tätä kuviota on tässä jo jokunen vuosi tullut mietittyä, kun on jo jokunen vuosi tuntunut siltä ettei meillä ole pariskuntana muuta yhteistä kuin lapset ja asunto.
Urputi urp.
Minä mitään urputa, näin sen kuvittelen menevän. Jos sinulla on minun tilanteesta jotain parempaa tietoa, niin kerro ihmeessä?
Olin naimisissa elämäni suuren rakkauden kanssa ja ajattelin, etten ikinä pystyisi elämään ilman häntä. Rakastin häntä yli 30 vuotta ja saimme ihanat lapset. Koko ajatuskin mieheni menettämisestä tuntui mahdottomalta. Pahin kuitenkin tapahtui ja menetin mieheni, en riidan takia, vaan sairaus vei. Alku oli pelkkää sumua ja olimme lasten kanssa todella sekaisin. Nyt elämä alkaa pikkuhiljaa asettumaan uomiinsa ja tuntuu välillä jopa ihan hyvältä. Monikaan asia ei ole muuttunut elämässämme. Asumme edelleen omassa kodissamme, käymme töissä, koulussa ja harrastuksissa, tapaamme ystäviä ja sukulaisia. Olen joutunut opettelemaan uusia asioita ja ne ovat vahvistaneet itseluottamustani. Pärjään yksinkin talon ylläpidossa ja eteen tulevien ongelmien selvittelyssä. Omaan myös elämänkokemusta niin paljon, että kelpuutan vain poikkeuksellisen hyvän miehen elämänkumppanikseni. Sellaisen olen tainnut jo löytää, Minulla ei ole mitään tarvetta huonontaa elämänlaatuani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viikon kuluttua, ehkä kuukaudenkin kuluttua olisin tässä.
Sitten yksiössä tässä jossain lähellä. Jatkaisin töitä kuten ennenkin ja hoitaisin lasten arkea ja juttusia sovussa puolison tai eksän kanssa. Lapset jäisi kotiinsa. Ei mitään viikko-viikko pelleilyä.
Joutuisin töihin ja lapset päiväkotiin. Muuttaisin pois ja lapset varmaan jäisi pääosin isälleen koska mulla olisi vuorotyö ja miehelle jäisi iso asunto. Kaveriporukka joutuisi taas outoon tilanteeseen eron myötä ja osa kavereista varmaan muuttuisi etäisemmiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei kovinkaan suuria. Minulla on oma auto ja (tällä hetkellä jopa kaksikin), oma peräkärry ja oma talo muutaman sadan kilsan päässä ja omat tulot. Tienaan ihan hyvin ja joko muutan sinne talooni (varmaan kaikki tavarat vien sinne heti) tai jos saan heti vuokraattua asunnon lähempää työpaikkaani. Otan alle vuoden ikäisen yhteisen lapsemme mukaan - minulla on hänellekin tilapäishoitomahdollisuus. Työni on joustavaa ja etätyö mahdollista hyvin pitkälle joten nou problem senkään suhteen.
Miehellä sen sijaan saattaisi mennä pasmat pahasti sekaisin ainakin hetkellisesti: häneltä katoaisi hoitaja 2 muulle alakouluikäisiltä lapsiltaan ja 2 koiralta eikä hän halua muuttaa jo sovittuja menojaan tietenkään niiden takia. Veikkaan, että eläkkeellä oleva äitinsä saisi taas rutkasti töitä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän minä miehenä lentäisin asunnostamme ulos, koska naisilla on tässäkin etuajo-oikeus. Vuokraisin jonkun säälittävän yksiön, ja asustelisin siellä lapsiamme näkemättä. Hyvällä tuurilla asunto myytäisi, ja saisin pienen pesämunan uuteen elämään. Uuden naisen kanssa en varmaankaan enää lähtisi kotia leikkimään, vaan voisin korkeintaan seurustella, yhdessä harrastaa ja lomailla. Mahdollisia lapsenlapsia ehkä näkisin joskus, mutta kyllä kuvittelen jääväni tässä skenaariossa sivuraiteille, ja olevani vain nettomaksaja.
Ja tätä kuviota on tässä jo jokunen vuosi tullut mietittyä, kun on jo jokunen vuosi tuntunut siltä ettei meillä ole pariskuntana muuta yhteistä kuin lapset ja asunto.
Urputi urp.
Minä mitään urputa, näin sen kuvittelen menevän. Jos sinulla on minun tilanteesta jotain parempaa tietoa, niin kerro ihmeessä?
Tiedosta en tiedä, mutta miesten itsesääli-nalkutus on ärsyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkaisin elämää omassa talossani. Surisin tietysti eroa, mutta aika pian palaisin todennäköisesti ex-mieheni (jonka kanssa erosin muutamia vuosia sitten) kanssa yhteen, joka jättäisi vaimokkeensa vuokseni.
Välittömänä ratkaisuna menisin viikoksi äitini asuntoon, koska hän tulee olemaan juhannuksen jälkeen matkoilla. Koira surisi poissaoloani.
Seuraavaksi pohtisin uutta asuinpaikkaa. Luultavasti päätyisin vuokraamaan asunnon työpaikkakunnaltani, ja mies jäisi nykyiseen asuntoon & paikkakunnalle. Ehkä. Vaikea sanoa, haluaisiko hän pitää talon kokonaan itsellään. Minulla ei kuitenkaan olisi siihen varaa ja työmatka on pitkä, eronneena haluaisin asua lähempänä ystäviäni ja harrastuksia työpaikkakunnalla.
Kuuden kuukauden päästä olisin toivottavasti uudessa kodissa, kerännyt kalenterin täyteen harrastuksia ja iltaisin viettäisin aikaa tietokoneella ja kirjoja lukien. Olo olisi surullinen ja tyhjä, mutta tietyin tavoin myös helpottunut.
Suurin kysymysmerkki lienee, tulisi koiralle jokin "yhteishuoltajuus" (se on 50%-50%-omistuksessa oleva rotukoira) vai jättäisinkö sen suosiolla miehelle. Se kävisi todella sydämeen, mutta minun työaikojeni kanssa koira joutuisi olemaan liikaa yksin, ja koiralle olisi helpompi jäädä vanhaan kotiin.
Juuri ajattelin, että tulisipa vihdoin sellainen syy erota, että mies voisi jatkaa elämäänsä ilman katkeruutta minua kohtaan. En uskalla itse erota, koska mies on niin hankala luonne, että tekisi varmasti elämästäni helvettiä. Jos hänellä olisi joku toinen katsottuna, niin kaikki sujuisi varmaan paremmin.
Mies saisi jäädä asumaan omakotitaloamme. Maksoi aikoinaan siitä käsirahaa parikymmentä tonnia enemmän kuin minä ja siitä jaksaa muistuttaa. En pyytäisi mitään mukaani vaan lähtisin hippulat vinkuen livohkaan ja omaan pikku kämppään. Ei jäisi ikävä.
Lumon sivuilta vuokraan saman tien itselleni asunnon. Muutto pystytään varmaan hoitamaan sovussa joustavasti.
Varmaan parissa kuukaudessa saisin raha-asiani kuntoon ja pääsisin taas säästämään. Kesä edessä, ehkä liikkuisin kavereiden kanssa, kävisin tapahtumissa ja tutustuisin uusiin ihmisiin. Olisin sosiaalisempi.
Syksyllä saattaisin vaihtaa paikkakuntaa ja lähteä taas opiskelemaan.
Mies varmaan pelaisi, söisi ja joisi.
Panisin elämän uusiksi, vaihtaisin asuinpaikkaa ja työpaikkaa.