Ajatusleikki: mitä tapahtuisi, jos nyt eroaisit?
Kuvitellaan, että juhannuksena syttyy vuosisadan riita, jota ei vaan saada selvitettyä, ja ero tulee.
Mitä sinulle tapahtuu? Mihin menet, missä olet viikon kuluttua, entä kuukauden tai vuoden kuluttua?
Kommentit (43)
Vuokraan oman asunnon ja muutan sinne yksin. Jatkan elämääni, käyn töissä kuten ennenkin. Pärjäisin ihan hyvin, vaikka tietysti surisin eroa.
Asuisin edelleen omassa talossani ja menisin omalla autolla maanantaina töihin.
En todellakaan tiedä. Olisin aivan hukassa ja onneton. Kummallakaan ei olisi varaa ylläpitää kotiamme yksin, eli jouduttaisiin molemmat muuttamaan. Asutaan Helsingissä ja meillä on neljä lasta, joten tekisi todella, todella tiukkaa löytää ylipäätään asunto kummallekin, johon lapset mahtuisivat - vaikka ollaankin kumpikin ihan suht koht hyvin tienaavia.
Jos mahdollista, niin jäätäisiin kuitenkin asumaan nykyiseen kotiimme, kunnes lapset muuttaisivat pois. Ovat kuitenkin nyt 17- ja 15-vuotiaita (kahdet kaksoset).
Elämä menisi uusiksi ja varmaan olisin niin masentunut ja sekaisin, että joutuisin sairaslomalle. En tiedä, miten selviytyisin.
Aika paha riita pitäisi saada aikaan, että superonnellinen 22 vuotta kestänyt avioliitto päättyisi yhtäkkiä.
Jos riita olisi niin hirveä, että olisi heti pakko muuttaa pois saman katon alta, jompi kumpi meistä muuttaisi toiselle paikkakunnalle, koska meillä on siellä asunto tyhjillään. Noin puolen vuoden sisään voisi siirtyä johonkin tällä paikkakunnalla olevista asunnoista.
Vuoden päästä meillä olisi paljon puoliksi omistettua selvittämätöntä omaisuutta.
Elämä jatkuu suunnilleen saman laisena, paitsi ehkä olisi vähemmän taloushuolia kun ei olisi miestä.
Laitetaan asunto myyntiin, koska kummallakaan ei ole varaa pitää asuntoa yksin. Varmaan muutetaan molemmat vuokralle jonnekin päin Helsinkiä. Muuten jatkan entiseen malliin, sama työ ja samat harrastukset ja koetan toipua. Todennäköisesti rakastan silti miestä loppuikäni. En sitten tiedä mikä estäisi päätymästä uudelleen yhteen, pelkän riidan takia nyt ei erottasi muutenkaan.
Joku kateellinen ressu alapeukuttaa kaikki vastaukset missä kerrotaan ettei erottaisi yhden riidan takia :)
Muuttaisin lasten kanssa halvempaan asuntoon lähemmäs palveluja. Tämäkään ei siis kallis ole, mutta pärjäisimme hieman halvemmassa, n. 10neliötä pienemmässä.
Ei olisi mikään maailman loppu vaikka ero tulisi. Selviäisin siitä hyvin. Nyt jo ollaan rajoilla, että pysytäänkö yhdessä vai ei. Ollaan siis vähän löysässä hirressä tällä hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
Joku kateellinen ressu alapeukuttaa kaikki vastaukset missä kerrotaan ettei erottaisi yhden riidan takia :)
Tuskin se alapeukuttaa kateuden takia, vaan siksi, että tässä ei kysytty, eroaisiko vastaaja yhden riidan takia, vaan mitä tapahtuisi, jos nyt jostain kuvitteellisedsta syystä tai toisesta tulisi joko se viimeinen riita, tai niin paha riita, että yksikin sellainen riittäisi (koska kyllä sekin kaikilla jossain menee, toivottavasti ainakin).
Itse en ole peukuttanut alas enkä ylös yhtään vastausta, mutta ymmärrän, että aiheen vierestä vastailu ärsyttää.
Jäisin varmaan samaan asuntoon missä asumme nyt, koska olin siinä vuokralla jo kun tapasin mieheni, ja hän muutti luokseni. Eli mies etsisi uuden asunnon. Sitten pitäisi päättää miten kissojen olot järjestetään, eli jäävätkö asumaan minun kanssani, muuttavatko miehen luo, vai yksi kummallekin. Jatkaisimme molemmat samoissa työpaikoissa kuin nytkin, siltä osin elämä ei muuttuisi.
Käytännön asioista vaikeinta olisi toisessa maassa oleva loma-asunto. Kummallakaan meillä ei olisi mahdollisuutta lunastaa toisen osuutta, joten se pitäisi myydä. Se olisi raskasta koska rakastan sitä asuntoa ja se on sisustettu juuri sellaiseksi kuin unelma-asuntoni on.
Muuten olisin varmasti todella masentunut ja surullinen. Ja olisin sitä vielä vuodenkin kuluttua, ja siitä eteenpäinkin. En usko hetkeäkään että voisin löytää yhtä hyvän miehen kuin tämä nykyinen on. Olisi käsittättömän raskasta luopua hänestä ja yhteisestä tulevaisuudesta.
Joten vaikutus elämääni olisi 100 % negatiivinen enkä näe yhtään edes jollain lailla positiivista asiaa mikä tuosta seuraisi.
Onneksi todennäköisyys tuollaiselle on kuitenkin häviävän pieni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku kateellinen ressu alapeukuttaa kaikki vastaukset missä kerrotaan ettei erottaisi yhden riidan takia :)
Tuskin se alapeukuttaa kateuden takia, vaan siksi, että tässä ei kysytty, eroaisiko vastaaja yhden riidan takia, vaan mitä tapahtuisi, jos nyt jostain kuvitteellisedsta syystä tai toisesta tulisi joko se viimeinen riita, tai niin paha riita, että yksikin sellainen riittäisi (koska kyllä sekin kaikilla jossain menee, toivottavasti ainakin).
Itse en ole peukuttanut alas enkä ylös yhtään vastausta, mutta ymmärrän, että aiheen vierestä vastailu ärsyttää.
Mutta eihän kukaan vastannut aiheen vierestä. Kaikki kertoivat mitä tekisivät mutta totesivat myös että olisi epätodennäköistä erota yhden riidan takia.
Mietittäisiin miehen kanssa mitä tehdään vuokra-asunnoille 2 kpl ja omalle asunnolle. Kaikki myyntiin ja
rahojen jakaminen. Tulisin varmaan toimeen itsekseni, luulen että en haluaisi enää asua saman katon alla
kenenkään miehen kanssa. Jos alkaisin seuristella,niin asuisimme molemmat omassa asunnossa. Koiran saisi mies pitää:) Jäisin pääkaupunkiseudulle.
Jaa-a. Pitäisi sitten varmaan mennä tyttöystävän luokse asumaan joksikin aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Joku kateellinen ressu alapeukuttaa kaikki vastaukset missä kerrotaan ettei erottaisi yhden riidan takia :)
Molempia joita alapeukutin puhuttiin siitä miten kummallakaan ei olisi varaa...hämmentävää miten ei ole turvattu sitä omaa selustaa niin ettei kotia tarvitsisi myydä. Hymiöitä.
Ei siinä nyt varmaan kovin nopeasti mitään kovin radikaalia kävisi, vaan pitäisi alkaa etsiä omaa vuokrakämppää ja raivaamaan tavaraa tässä talossa oikein toden teolla. Talohan pitäisi laittaa myyntiin ja sitten kun sen ehkä saisi joskus myytyä pitäisi miehelle ja lapsille löytää myös halpa vuokra-asunto. Jos minä sattuisin saamaan muualta töitä, lähtisin kauemmas töihin ja lapset saisivat jäädä isälleen tähän samalle alueelle ettei tarvitsisi vaihtaa koulua.
Ei 20 vuoden yhdessäolon ja avioliiton jälkeen niin vaan päivässä vaihdeta maisemaa, se vaatii aika isoja järjestelyjä monen asian suhteen. Meillä menisi varmaan kuukausia että päästäisiin toisistamme eroon fyysisesti, eli pois saman katon alta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku kateellinen ressu alapeukuttaa kaikki vastaukset missä kerrotaan ettei erottaisi yhden riidan takia :)
Molempia joita alapeukutin puhuttiin siitä miten kummallakaan ei olisi varaa...hämmentävää miten ei ole turvattu sitä omaa selustaa niin ettei kotia tarvitsisi myydä. Hymiöitä.
Noh. Olen toinen noista joilla "ei ole varaa". Kyllä on varaa, mutta ei mitään järkeä laittaa leijonanosaa tuloista isoon asuntoon jota en enää tarvitsisi. Eli mielestäni ei ole varaa vaikka en konkurssiin joutuisikaan. Ihan suotta asuisin yksin Helsingin keskustassa kolmiossa. On kyllä sijoitussalkut sun muut, älä huoli.
Voi herRAN JESTAS MITÄ naisia? Kaikilla tärkeintä vaan se miten asutaan!
Muuttaisin halvimpaan mahdolliseen yksiöön kaupungin laidalle ja nauttisin, kun käteen jäävän rahan määrä tuplaantuisi.
Vierailija kirjoitti:
Voi herRAN JESTAS MITÄ naisia? Kaikilla tärkeintä vaan se miten asutaan!
Niin? Tässä kysyttiin mitä tapahtuisi niin eiköhän se kamojen kahteen kasaan laittaminen ja eri paikkoihin roudaaminen ole se pääjuttu? Mitä muuta pitää tapahtua? Väkivaltaa, hermoromahdus, draamaa? MITÄ?
Aika pian olisin onnellisena pitkäaikaisen ihastukseni kainalossa. Pitäisiköhän sitä alkaakin haastaa riitaa juhannuksena...