Nainen synnytti kotinsa eteiseen. Supistukset muuttuivat hetkessä lamaannuttaviksi. Sairaalasta oli käännytetty kotiin odottamaan synnytyksen käynnistymistä.

Kolmelle kaverilleni kävi niin, että käännytettiin sairaalasta pois vielä kotiin odottamaan.

Kun omat lapsivedet meni, jäin rauhassa nukkumaan kotiin vielä muutamaksi tunniksi. Ei ollut vielä kipuja. Ajattelin, että kyllä tässä ehtii, lepään nyt vielä vähän. Soitin sairaalaan kuusi tuntia lapsivesien menon jälkeen, että pitäiskö lähteä sinne tulemaan. Sairaalasta sanoivatkin, että nyt äkkiä tänne. 

Tietysti lähdettiin sinne nopeasti, käytiin tosin vielä hakemassa hampparit, lähinnä miehelle eväiksi.

Muutenkin olin pakannut reppuun eväitä, pähkinöitä ja suklaata. Ei tullut mieleen, että jo alkusupistukset ovat niin kivuliaita, että mikään ei pysy sisällä. Olin myös varannut mukaan synnytysmusiikkia, kävin synnytyslaulukurssin. Kurssin opein laulaminen helpottaa kipuja ja välttämättä ei tarvitse kivunlievitystä. Olin kyllä niin kipeä, että en oikein saanut edes huudettua, sattui niin paljon.

Jälkeenpäin ajatellen, suljin jotenkin tulevan synnytyksen pois mielestä tällä kiireettömyydellä. Minulla oli kaikin tavoin tosi rankka synnytys: ehkä aavistin tämän ja koitin suojella itseäni olemalla ultrarauhallinen.

Vierailija kirjoitti:

 Onneksi hälytykseen vastasi lääkäri, joka tajusi tilanteen saman tien, kun näki mut seisomassa jalat ristissä. Mut saatiin vielä vietyä ja nostettua sängylle. Saman tien sain luvan ponnistaa ja lapsi syntyi toisella ponnistuksella. 

Miksi sun piti seistä jalat ristissä? Olisit synnyttänyt vaan! Ja miksi piti nostaa sängylle. Voihan siitä muuallakin synnyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä on nykyisin entistä enemmän, harva vain tuo juttua julkisuuteen. Eka lapsi tuli vauhdilla, osasin toisen kanssa odottaa samaa. Sairaalassa minua ei uskottu, äitipolin kätilö totesi, että synnytys ei ole edes käynnissä vielä, vaikka lapsivesi meni, joten kotiin siitä. Kävelin sitten miehen kanssa autolle 300 m ja lähdettiin kohti kotia , mutta pyysin miestä pysähtymään noin 500 m päässä olleelle huoltoasemalle. Siinä se tyttö sitten syntyi, alle puolen tunnin kuluttua siitä, kun meidät oli käännytetty kotiin, koska synnytys ei ollut edes alkanut. Ambulanssi ei ehtinyt paikalle, sitä olisi pitänyt jäädä odottamaan (oli tulossa noin tunnin kuluttua, koska ei kiireellinen tapaus,vauvahan syntyi jo), mutta mies ajoi sairaalaan ja minä kannoin vauvan sinne kätilön nähtäväksi.

Oli kätilön ilme varmaan näkemisen arvoinen. 🤣

Kätilö oli lähinnä vihainen. Kuulemma olisi pitänyt kertoa, että synnytys on lähellä, hän ei ole ajatustenlukija. MInä luulin, että vaikka kohdunsuusta voisi päätellä jotain, jos ei synnyttäjän sanomiset ole mitään.

Niin, ainahan se on joidenkin mielestä "asiakkaassa" vika, vaikka ei olisikaan. *huokaus*

Onneksi kaikki päättyi onnellisesti kaikesta huolimatta, ettei mitään vakavaa sattunut.

Kolmas lapseni oli jo kahdeksan päivää yli lasketun ajan ja tiesin kyllä miltä supparit tuntuivat. Minulla on kuitenkin aika hyvä kivunsietokyky ja en ole hötkyilevää sorttia, joten kun menimme miehen kanssa sairaalaan niin hoitajat vain katsoivat, että ei mitään hätää, istuskele vaan odottelemaan, täällä on nyt vuorot vaihtumassa.

Sanoin heille, että istuminen ei ole kovin helppoa, mutta hoitajalla oli kiire kotiin. Siinä sitten istuimme odotustilaan penkeillä ja tunsin ponnistamisen tarpeen jo tulevan. Hoitajia ei näkynyt ja mieheni meni etsimään porukkaa ja sanomaan, että voisiko joku tehdä jotain?!? Kätilö laahusti paikalle ja alkoi kyselemään tietoja supistuksista ja synnytystoiveista. Sanoin, että toiveet ovat ihan se ja sama, mutta katsokaa nyt edes joku missä mennään!! Että työnnän lapsen kohta ulos täällä aulassa! Meidät ohjattiin tutkimushuoneeseen ja kas, paikat olivat kokonaan auki. Siinä tuli porukkaan liikettä ja minut kärrättiin huoneeseen. Mies ehti juuri ja juuri käydä vaihtamassa sairaalan koltun päälleen, kun lapsi syntyi. Napanuora oli kahdessa löyhässä umpisolmussa, mutta muuten kaikki oli hyvin.

Tilannetta purettiin myöhemmin auki ja kätilöt pyytelivät anteeksi. Olin ollut kuulema niin rauhallinen, että he eivät olleet uskoneet synnytyksen olevan niin lähellä. Ehkä synnytyksessä pitäisi siis huutaa ja kiroilla täysillä, että otetaan todesta?

Olen synnyttänyt kolme kertaa, ja pisin synnytys kesti 3h 20min. Tämä oli ensimmäinen synnytys, ja olin jo valmiiksi sairaalassa vesien menon vuoksi.

Toinen synnytys meni niin, että sieltä tutkimushuoneesta johon ensin mennään, minut juoksutettiin pyörätuolissa saliin ja vauva syntyi ennen kuin ehdin saada omia vaatteitakaan vaihdettua, kivunlievityksestä nyt puhumattakaan. Oli aika hurjaa, vieläkään ei hymyilytä se tylyys mitä oli vastassa, se kiire mikä tuli ja se miten muutamaa repeämää ommeltiin puuduttamatta. Aikaa tästä on jo kahdeksan vuotta.

Kuopus on nyt kolme ja puoli. Silloin neljä vuotta sitten puhuin nopeista synnytyksistä, mutta ei niihin kukaan sen kummemmin tarttunut. Juurikin sanottiin että kyllä se äiti tietää kun pitää mennä, varsinkin kun on jo kolmas lapsi. Joopa joo, aivan kuin äideillä olisi joku vainu että haa, tämä synnytys menee kuin oppikirjassa, ei hätiä mitiä. Minulla ei esimerkiksi supistukset ole ikinä säännöllisiä, vaan väliä voi olla minuutista viiteen minuuttiin ja supistus voi olla lievä tai kivulias ja tuntua vähän eri tavalla. Ja kahdesta tosiaan vedet on menneet vasta ihan loppumetreillä, vain esikoisesta meni vähän ennen aikojaan (rv 38).

Kolmas synnytys ei ollut mikään järkytys, vaikka oli nopea ja olin sairaalavaiheen vain ilokaasun turvin. Mutta onneksi asumme kahden kilometrin päässä sairaalasta! Muuten olisi ollut aika tympeää vakuutella kätilöitä että ihan oikeasti, mä jään nyt tänne.

Vierailija kirjoitti:

Olen synnyttänyt kolme kertaa, ja pisin synnytys kesti 3h 20min. Tämä oli ensimmäinen synnytys, ja olin jo valmiiksi sairaalassa vesien menon vuoksi.

Toinen synnytys meni niin, että sieltä tutkimushuoneesta johon ensin mennään, minut juoksutettiin pyörätuolissa saliin ja vauva syntyi ennen kuin ehdin saada omia vaatteitakaan vaihdettua, kivunlievityksestä nyt puhumattakaan. Oli aika hurjaa, vieläkään ei hymyilytä se tylyys mitä oli vastassa, se kiire mikä tuli ja se miten muutamaa repeämää ommeltiin puuduttamatta. Aikaa tästä on jo kahdeksan vuotta.

Kuopus on nyt kolme ja puoli. Silloin neljä vuotta sitten puhuin nopeista synnytyksistä, mutta ei niihin kukaan sen kummemmin tarttunut. Juurikin sanottiin että kyllä se äiti tietää kun pitää mennä, varsinkin kun on jo kolmas lapsi. Joopa joo, aivan kuin äideillä olisi joku vainu että haa, tämä synnytys menee kuin oppikirjassa, ei hätiä mitiä. Minulla ei esimerkiksi supistukset ole ikinä säännöllisiä, vaan väliä voi olla minuutista viiteen minuuttiin ja supistus voi olla lievä tai kivulias ja tuntua vähän eri tavalla. Ja kahdesta tosiaan vedet on menneet vasta ihan loppumetreillä, vain esikoisesta meni vähän ennen aikojaan (rv 38).

Kolmas synnytys ei ollut mikään järkytys, vaikka oli nopea ja olin sairaalavaiheen vain ilokaasun turvin. Mutta onneksi asumme kahden kilometrin päässä sairaalasta! Muuten olisi ollut aika tympeää vakuutella kätilöitä että ihan oikeasti, mä jään nyt tänne.

Siis mitä ihmettä? Eihän edes syvempiin haavoihin laiteta tikkejä ilman puudutusta.

Olisi mielenkiintoista saada joku kätilö kommentoimaan tähän ketjuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ihan tällaista ollut. Mutta vedet oli jo menneet ja olin osastolla seurannassa. Illalla puhuin hoitajalle, että kun tuntuu niin kummalta, että oisko nää supistuksia. Ei ole, höpö höpö, huomenna käynnistetään. Pyysin ottamaan käyrää. Tuhahteli ja päätti sitten ottaa. Ei supistuksia. Käskettiin ottaa imovane, että hysteerinen ensisynnyttäjä saa nukuttua. En suostunut ottamaan, vaan jonkin ajan päästä soitin hoitajan uudelleen, että kun minusta jotenkin tuntuu silti kipeältä ja selkä on kipeä. Seuraavaksi käskettiin tiukkaan sävyyn ottaa unilääke ja tarjottiin panadolia. 

Ruinasin ja ruinasin, että jos kuitenkin kurkistaisit edes vähän sinne alapäähän. Huokaus ja sitten peiton reunaa ylös ja yllättyneet kulmakarvojen pompahdus. 7cm auki ja äkkilähtö synnytyssaliin. Lapsi syntyi tunnin päästä.

Jälkeen päin selvisi, että se supistustenseurantakone oli rikki ja ei mitannut mitään muuta kuin suoraa viivaa kaikilta. Kaikki toki meni hyvin, mutta olisi ollut ikävä synnyttää imovanepökkyrässä. 

Olen synnyttänyt useamman lapsen tämän jälkeen ja satun kuulumaan siihen vähemmistöön, joiden supistukset eivät tunnu mitenkään kauheana tuskana ja kipuna, vaan pelkkänä puristuksena ja paineena.

Alaselässä paineen tunne joka estää olemasta rennosti makuulla muttei satu? Minulla oli sama enkä tajunnnut supistuksiksi, kun luulin että ovat kivuliaat ja tuntuvat vatsassa!

Kysyn uteliaisuudesta, että onko teillä ollenkaan kuukautiskipujakaan?

Kyllä varmasti on ollut. Mutta kun synnytyskipuja usein kuvataan niin, että ne ovat 1000x kuukautiskipujen tuntuiset. Vaikeaa on erottaa tavallisia kipuja synnytyskivuiksi jos ne tuntuu tavallisilta kuukautiskivuilta.

Minut lähes kiskottiin ulos osastolta ja tyrkättiin käytävälle että' mee kotiis, mies oli töissä ja soitin äidilleni itkua tuhertaen  että mitä mie nyt teen? Olin yksin siinä autiolla hiljaisella käytävällä , kunnes ohi käveli hoitaja joka meni sitten kyselemään että hei mikä on homman nimi kun tuolla itkee synnyttyjä käytävällä?  Se töykeä hoitaja tuli siihen pällistelemään kun itkin jalat ristissä ja suuttui kun sanoin etten voi kävellä, haki sitten pitkin hampain pyörätuolin. Asenne muuttui kun kurkkasi   jalkoväliini ja näki tyttäreni tummat hiukset,  minut ehdittiin juuri ja juuri saada synnytysaliin. Tämä Mikkelissä vuonna 1998.

Silloin ollaan väärällä alalla jos kätilö suuttuu siitä että töitä on ja että synnyttäjiä riittää. Kamala jos mun kohdalle sattuis tommonen töykeä kätilö joka hätistää vaan kotiin ilman tarkistusta. Huh!

Sellainen vähän iäkkäämpi isoäitityylinen kätilö olis varmaan aika ihana. 🤗

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen synnyttänyt kolme kertaa, ja pisin synnytys kesti 3h 20min. Tämä oli ensimmäinen synnytys, ja olin jo valmiiksi sairaalassa vesien menon vuoksi.

Toinen synnytys meni niin, että sieltä tutkimushuoneesta johon ensin mennään, minut juoksutettiin pyörätuolissa saliin ja vauva syntyi ennen kuin ehdin saada omia vaatteitakaan vaihdettua, kivunlievityksestä nyt puhumattakaan. Oli aika hurjaa, vieläkään ei hymyilytä se tylyys mitä oli vastassa, se kiire mikä tuli ja se miten muutamaa repeämää ommeltiin puuduttamatta. Aikaa tästä on jo kahdeksan vuotta.

Kuopus on nyt kolme ja puoli. Silloin neljä vuotta sitten puhuin nopeista synnytyksistä, mutta ei niihin kukaan sen kummemmin tarttunut. Juurikin sanottiin että kyllä se äiti tietää kun pitää mennä, varsinkin kun on jo kolmas lapsi. Joopa joo, aivan kuin äideillä olisi joku vainu että haa, tämä synnytys menee kuin oppikirjassa, ei hätiä mitiä. Minulla ei esimerkiksi supistukset ole ikinä säännöllisiä, vaan väliä voi olla minuutista viiteen minuuttiin ja supistus voi olla lievä tai kivulias ja tuntua vähän eri tavalla. Ja kahdesta tosiaan vedet on menneet vasta ihan loppumetreillä, vain esikoisesta meni vähän ennen aikojaan (rv 38).

Kolmas synnytys ei ollut mikään järkytys, vaikka oli nopea ja olin sairaalavaiheen vain ilokaasun turvin. Mutta onneksi asumme kahden kilometrin päässä sairaalasta! Muuten olisi ollut aika tympeää vakuutella kätilöitä että ihan oikeasti, mä jään nyt tänne.

Siis mitä ihmettä? Eihän edes syvempiin haavoihin laiteta tikkejä ilman puudutusta.

Tervetuloa synnyttävän naisen maailmaan! Myös väliliha voidaan napsaista saksilla ihan ilman mitään ilmoituksia.

Vierailija kirjoitti:

Minut lähes kiskottiin ulos osastolta ja tyrkättiin käytävälle että' mee kotiis, mies oli töissä ja soitin äidilleni itkua tuhertaen  että mitä mie nyt teen? Olin yksin siinä autiolla hiljaisella käytävällä , kunnes ohi käveli hoitaja joka meni sitten kyselemään että hei mikä on homman nimi kun tuolla itkee synnyttyjä käytävällä?  Se töykeä hoitaja tuli siihen pällistelemään kun itkin jalat ristissä ja suuttui kun sanoin etten voi kävellä, haki sitten pitkin hampain pyörätuolin. Asenne muuttui kun kurkkasi   jalkoväliini ja näki tyttäreni tummat hiukset,  minut ehdittiin juuri ja juuri saada synnytysaliin. Tämä Mikkelissä vuonna 1998.

Olipa empaattinen tuo ohikävelevä sairaanhoitaja. Ei kukaan pysähdy itkevän luo, lisäävät vain vauhtia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen synnyttänyt kolme kertaa, ja pisin synnytys kesti 3h 20min. Tämä oli ensimmäinen synnytys, ja olin jo valmiiksi sairaalassa vesien menon vuoksi.

Toinen synnytys meni niin, että sieltä tutkimushuoneesta johon ensin mennään, minut juoksutettiin pyörätuolissa saliin ja vauva syntyi ennen kuin ehdin saada omia vaatteitakaan vaihdettua, kivunlievityksestä nyt puhumattakaan. Oli aika hurjaa, vieläkään ei hymyilytä se tylyys mitä oli vastassa, se kiire mikä tuli ja se miten muutamaa repeämää ommeltiin puuduttamatta. Aikaa tästä on jo kahdeksan vuotta.

Kuopus on nyt kolme ja puoli. Silloin neljä vuotta sitten puhuin nopeista synnytyksistä, mutta ei niihin kukaan sen kummemmin tarttunut. Juurikin sanottiin että kyllä se äiti tietää kun pitää mennä, varsinkin kun on jo kolmas lapsi. Joopa joo, aivan kuin äideillä olisi joku vainu että haa, tämä synnytys menee kuin oppikirjassa, ei hätiä mitiä. Minulla ei esimerkiksi supistukset ole ikinä säännöllisiä, vaan väliä voi olla minuutista viiteen minuuttiin ja supistus voi olla lievä tai kivulias ja tuntua vähän eri tavalla. Ja kahdesta tosiaan vedet on menneet vasta ihan loppumetreillä, vain esikoisesta meni vähän ennen aikojaan (rv 38).

Kolmas synnytys ei ollut mikään järkytys, vaikka oli nopea ja olin sairaalavaiheen vain ilokaasun turvin. Mutta onneksi asumme kahden kilometrin päässä sairaalasta! Muuten olisi ollut aika tympeää vakuutella kätilöitä että ihan oikeasti, mä jään nyt tänne.

Siis mitä ihmettä? Eihän edes syvempiin haavoihin laiteta tikkejä ilman puudutusta.

Tervetuloa synnyttävän naisen maailmaan! Myös väliliha voidaan napsaista saksilla ihan ilman mitään ilmoituksia.

Taidan harkita lastentekoa vielä uudemman kerran...

Vierailija kirjoitti:

Kiva, kaikki ensihoitajat miehiä. 🙈

Useimmat niistä ovat nähneet pilluja ennenkin. Ja synnyttäjä miehen, ainakin kerran.

Sama oli käydä itsellä TYKSissä. Käännyttivät kotiin, vaikka supistuksia tuli säännöllisesti 20 minuutin välein. Sairaalaan lähdettiin takaisin tunnin päästä. Vauva oli syntyä Turun moottoritielle. Huusin takapenkillä ja oli siinä todella pidättämistä. Sairaalassa huomattiin, että hups; kymmenen senttiä auki. Yksi iso ponnistus ja vauva oli ulkona.

Vierailija kirjoitti:

Näitä on nykyisin entistä enemmän, harva vain tuo juttua julkisuuteen. Eka lapsi tuli vauhdilla, osasin toisen kanssa odottaa samaa. Sairaalassa minua ei uskottu, äitipolin kätilö totesi, että synnytys ei ole edes käynnissä vielä, vaikka lapsivesi meni, joten kotiin siitä. Kävelin sitten miehen kanssa autolle 300 m ja lähdettiin kohti kotia , mutta pyysin miestä pysähtymään noin 500 m päässä olleelle huoltoasemalle. Siinä se tyttö sitten syntyi, alle puolen tunnin kuluttua siitä, kun meidät oli käännytetty kotiin, koska synnytys ei ollut edes alkanut. Ambulanssi ei ehtinyt paikalle, sitä olisi pitänyt jäädä odottamaan (oli tulossa noin tunnin kuluttua, koska ei kiireellinen tapaus,vauvahan syntyi jo), mutta mies ajoi sairaalaan ja minä kannoin vauvan sinne kätilön nähtäväksi.

Tämä tarina meni jo epäuskottavaksi.

Kätilöiden ja hoitajien närkästymisraja ohittaa kyllä opettajatkin 👍 taas tämä että anteeksi kun häiritsen työtäsi (lue:kahvittelua) mutta mulla olis tässä yksi synnytys menossa. Pyh ja huoh, painutko v*ttuun siitä 😂

Ja eteisen parketti oli sitten sitämyöten pilalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ihan tällaista ollut. Mutta vedet oli jo menneet ja olin osastolla seurannassa. Illalla puhuin hoitajalle, että kun tuntuu niin kummalta, että oisko nää supistuksia. Ei ole, höpö höpö, huomenna käynnistetään. Pyysin ottamaan käyrää. Tuhahteli ja päätti sitten ottaa. Ei supistuksia. Käskettiin ottaa imovane, että hysteerinen ensisynnyttäjä saa nukuttua. En suostunut ottamaan, vaan jonkin ajan päästä soitin hoitajan uudelleen, että kun minusta jotenkin tuntuu silti kipeältä ja selkä on kipeä. Seuraavaksi käskettiin tiukkaan sävyyn ottaa unilääke ja tarjottiin panadolia. 

Ruinasin ja ruinasin, että jos kuitenkin kurkistaisit edes vähän sinne alapäähän. Huokaus ja sitten peiton reunaa ylös ja yllättyneet kulmakarvojen pompahdus. 7cm auki ja äkkilähtö synnytyssaliin. Lapsi syntyi tunnin päästä.

Jälkeen päin selvisi, että se supistustenseurantakone oli rikki ja ei mitannut mitään muuta kuin suoraa viivaa kaikilta. Kaikki toki meni hyvin, mutta olisi ollut ikävä synnyttää imovanepökkyrässä. 

Olen synnyttänyt useamman lapsen tämän jälkeen ja satun kuulumaan siihen vähemmistöön, joiden supistukset eivät tunnu mitenkään kauheana tuskana ja kipuna, vaan pelkkänä puristuksena ja paineena.

Alaselässä paineen tunne joka estää olemasta rennosti makuulla muttei satu? Minulla oli sama enkä tajunnnut supistuksiksi, kun luulin että ovat kivuliaat ja tuntuvat vatsassa!

Kysyn uteliaisuudesta, että onko teillä ollenkaan kuukautiskipujakaan?

En ole kumpikaan edellä kirjoittaneista enkä ole synnyttänyt, mutta mulla ei ole koskaan ollut kuukautiskipuja. Ikinä ei tule mitään ennakko-oireita kuukautisten alkamisesta, ja ovulaatio ei myöskään tunnu missään. Mulle saatiin kuparikierukkakin laitettua niin, ettei se tuntunut oikeastaan miltään. En tiedä, mistä betonista mun kohtu on tehty :D Jos olisin raskaana ja mulle sanottaisiin, että supistukset tuntuvat samalta kuin kk-kivut, en tietäisi yhtään, mitä odottaa.  

Minuakaan ei uskottu, koska laskettuun aikaan oli vielä reilu viikko. Olin kuitenkin yksin kotona tuolloin, enkä suostunut lähtemään kotiin takaisin odottelemaan. Lähdin kävelemään kättärin rappusia ylös ja alas ja muutaman tunnin päästä olikin sitten vauva käsivarsilla.