Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi jotkut eivät katso silmiin?
18.06.2019 |
Siis onko tämä joku suomalaisten juttu että silmiin katsominen on kauhean ahdistavaa ja jopa uhka? En siis tarkoita että kokoajan tapittaa silmiin, vaan että kaksi sekuntiakin on se ehdoton raja. Itse saatan vilkaista toista silmiin, mutta jotkut taas eivät ikinä katso, eivät vilkaisekaan. Antaa aika epävarman ja epäilyttävän kuvan toisesta.
Itselläni menee paremmin viesti perille kun toinen ei katso seiniä pitkin puhuessaan.
Kommentit (74)
Tätä voisi tosiaan kysyä useimmilta kassaneideiltä, joiden pitäisi olla palveluammatissa jossa silmiinkatsominen kuuluu ikäänkuin asiaan. Ei muutakun korkeintaan vähän pikaisesti nostetaan katsetta sieltä kassakoneesta/hihhalta heipan kanssa ja aletaan latomaan tavaraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tätä voisi tosiaan kysyä useimmilta kassaneideiltä, joiden pitäisi olla palveluammatissa jossa silmiinkatsominen kuuluu ikäänkuin asiaan. Ei muutakun korkeintaan vähän pikaisesti nostetaan katsetta sieltä kassakoneesta/hihhalta heipan kanssa ja aletaan latomaan tavaraa.
Tuolla jo kirjoitinkin syyn, asiakas on epämiellyttävän näköinen.
Mä en vaan voi katsoa rumaa ihmistä.
Esim. Englannissa ja USAssa (ja muissa länsimaissa?) kuuluu katsoa keskustelukumppania silmiin, sekä tervehtiessä että myös keskustelun aikana, ei koko aikaa mutta usein kuitenkin.
Huomaan että itselleni tämä on ajoittain vaikeaa, koska olen kuitenkin kasvanut Suomessa, jossa useat tavat tulevat ns. idästä ja introverttiydestä eivätkä ole samanlaisia kuin ns. läntisissä kulttuureissa. On tosi vaikea päästä eroon tavoista, joihin on kasvanut, mutta ajan kanssa onneksi oppii paremmaksi.
Länsimaissa tapettiin tuijottelu tulkitaan pälyilyksi ja epäluottamuslauseeksi keskustelukumppania kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä voisi tosiaan kysyä useimmilta kassaneideiltä, joiden pitäisi olla palveluammatissa jossa silmiinkatsominen kuuluu ikäänkuin asiaan. Ei muutakun korkeintaan vähän pikaisesti nostetaan katsetta sieltä kassakoneesta/hihhalta heipan kanssa ja aletaan latomaan tavaraa.
Tuolla jo kirjoitinkin syyn, asiakas on epämiellyttävän näköinen.
Mä en vaan voi katsoa rumaa ihmistä.
Olettepa ihanan pinnallisia ja epäilemättä itse kauniita ihmisiä.
Minulla on Asperger, ja silmiin katsominen on sen vuoksi todella vaikeaa. Joskus pystyn pakottamaan itseni siihen, yleensä en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En katso silmiin, olen ujo ja ajatuskin ahdistaa. Läheisiä kavereita, perhettä ja kumppania kyllä pystyn katsomaan ihan normaalisti silmiin. Seurustelumme alkuajan tuijotin seinää kun en osannut katsoa miestä silmiin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Esim. Englannissa ja USAssa (ja muissa länsimaissa?) kuuluu katsoa keskustelukumppania silmiin, sekä tervehtiessä että myös keskustelun aikana, ei koko aikaa mutta usein kuitenkin.
Huomaan että itselleni tämä on ajoittain vaikeaa, koska olen kuitenkin kasvanut Suomessa, jossa useat tavat tulevat ns. idästä ja introverttiydestä eivätkä ole samanlaisia kuin ns. läntisissä kulttuureissa. On tosi vaikea päästä eroon tavoista, joihin on kasvanut, mutta ajan kanssa onneksi oppii paremmaksi.
Länsimaissa tapettiin tuijottelu tulkitaan pälyilyksi ja epäluottamuslauseeksi keskustelukumppania kohtaan.
Vau! Että oikein länsimaissa. Kyllä nyt tarttee taaaaaaas hävetä ensin, sitten peitellä ja opetella. Ettei tartte sitten länsimaiden ihmetellä.
EI hyvää päivää (enkä katso silmiin). Ja joku jo vaatii kassahenkilökuntaa silmiin katsomaan...ehehhe, eiköhän siinä ole tärkeitä saada nopeasti kamat läpi ja maksuun, sen hölöttämisen ja ailovjuut ja hävönaisdeit + valkaistut, mätänevien hampaiden päälle laitetut kuoret välkkyen (ja ase taskussa) voi jättää kyllä sinne ämericcaan ja wanna-be-jenkki-briteille.
Koska muuten se brexit vihdoin tapahtuu. Sopimukseton sellainen? Päästään briteistä.
Olen ruennut omassa käytöksessäni huomaamaan tätä, että en kunnolla katso toisia silmiin. Esim. Kaupan kassalla tuijotan vain maksupäätteeseen, ostamiini tuotteisiin tai myyjän ojentamaan kuittiin, kuin tätä silmiin. Yritän tsempata, mutta ei ole helppoa.
Traumoja lapsuudessa, josta on jäänteenä puutteelliset sosiaaliset taidot, itsensä häpeäminen kaikissa tilanteissa ja hylätyksi tulemisen tunne, niin toisia on vaan todella hankalaa katsoa silmiin. Pitää peitellä omaa epävarmuutta kaikin tavoin.
N21
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/ihmissuhteet/onko-sinunkin-va…
Katsekontakti kuulemma kuluttaa kognitiivista kapasiteettia. Eli aivoja on vähemmän käytettävissä esim. ongelmanratkaisuun. Tämä kuulostaa uskottavalta, sillä itsekin koen, että on vaikea keskittyä muuhun (esim. sujuvaan keskusteluun), jos samalla katsoo toista silmiin ja tämä katsoo takaisin.
Mutta mistähän se johtuu, että katsekontakti sitten on niin kuluttavaa? Kun sehän on kuitenkin ainakin päällepäin vain pelkkää jonkin kohteen katsomista eikä sen kummallisempaa toimintaa? Vai kuuluuko siihen jotain tiedostamatonta toisen analysointia tms., joka sitä aivokapasiteettia vie? Tai tulee jotenkin ylitietoiseksi itsestään, kun huomaa toisen katseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pysty katsomaan silmiin kuin lyhyen vilauksen. Pitkään tuijottaminen tuntuu uhkaavalta.
Viimeksi kassa katsoi ohitseni johonkin ikkunasta ulos, kun ojensi vaihtorahoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni menee paremmin viesti perille kun toinen ei katso seiniä pitkin puhuessaan.
Minulle taas menee viesti paremmin perille, jos voin keskittyä vain kuuntelemaan eikä tarvitse samalla katsella. En vain kykene prosessoimaan kahta eri kanavaa pitkin saapuvia aistiärsykkeitä samanaikaisesti.
Ei se, että en katso puhujaa silmiin, tarkoita etten kuuntelisi. Usein juuri silloin kuuntelen erityisen tarkkaavaisesti.
Puhuessani taas keskityn löytämään oikeat sanat, ja silloin on helpointa katsoa jotain liikkumatonta kohdetta reilun metrin päässä, ainakin jos on vähänkään monimutkaisempi asia selitettävänä. Jos sanon vain jotain tyyliin "keitän kahvia, otatko sinäkin?" voin kyllä katsoa silmiin.
Minun on muutenkin helpointa keskittyä vain yhteen asiaan kerralla. Ja silmiin katsominen on asia.
Minä kadulla kävellessäni kuulemma katson muita ihmisiä liian pitkään, ja jopa silmiin. Monta kertaa nämä sitten tervehtivät minua, vaikka minulla ei ole hajuakaan, kuka on kyseessä. Usein vielä jotenkin hätääntyneen näköisenä, että ilmeisesti miettivät puolestaan, kuka minä olen ja mistä meidän pitäisi tuntea.
Siis kuulemma katsoa napitan vastaantulijoita samaan tapaan kuin pikkulapset tekevät, uteliaana ja avoimena. Mutta eihän se nyt tietenkään ole aikuiselle sopivaa käytöstä! Itse en huomaa tekeväni noin, mutta uskon että saatan kyllä. Esim. exäni kiusaantuneena mainitsi minulle tästä.
Minusta silmiin tuijottaminen on ahdistavaa. Kohdistan katseeni yleensä vastapuolen otsaan tai nenään. Näin en katsele seinille, mutta ei myöskään tarvitse tuijottaa silmiin.
Hitto että on ärsyttäviä sellaiset suuta katsovat. Siis SUUTA! Tai johonkin ohi, melkein kohti. Eli ikään kuin katsoisivat silmiin, mutta eivät ihan kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
https://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/ihmissuhteet/onko-sinunkin-va…
Katsekontakti kuulemma kuluttaa kognitiivista kapasiteettia. Eli aivoja on vähemmän käytettävissä esim. ongelmanratkaisuun. Tämä kuulostaa uskottavalta, sillä itsekin koen, että on vaikea keskittyä muuhun (esim. sujuvaan keskusteluun), jos samalla katsoo toista silmiin ja tämä katsoo takaisin.
Mutta mistähän se johtuu, että katsekontakti sitten on niin kuluttavaa? Kun sehän on kuitenkin ainakin päällepäin vain pelkkää jonkin kohteen katsomista eikä sen kummallisempaa toimintaa? Vai kuuluuko siihen jotain tiedostamatonta toisen analysointia tms., joka sitä aivokapasiteettia vie? Tai tulee jotenkin ylitietoiseksi itsestään, kun huomaa toisen katseen?
"Silmät ovat sielun peili". Silmistä näkee paljon enemmän kuin vaikka poskesta, joten tottakai silmiin katsominen on kuluttavampaa.
Alue: Aihe vapaa
Joskus kun olin vakavasti masentunut, niin välttelin katsekontakteja. Jotenkin en varmaan halunnut, että kukaan näkisi miten paha olo on.
Oon ollut niin hirvittävän ujo ja sosiaalisesti kömpelö, että alan punastelemaan jos joku tuijottaa ja puhuu.
Mun on myös jotenkin helpompi keskittyä toisen puheeseen ilman katsekontaktia.