Lue keskustelun säännöt.
Olen lähes jatkuvasti epämukavuusalueellani perheenäitinä
En nauti juuri mistään perheenäitiyteen kuuluvista tehtävistä, vaan lähinnä vain stressaannut niistä enemmän tai vähemmän koko ajan. Lasten juttujen seuraaminen on mielekästä yleensä, mutta suorastaan vihaan kaikkia kotitöitä ja kaipaisin todella paljon omaa aikaa ja rauhaa ihan vain olla ja mietiskellä SEKÄ omaa aikaa myös harrastaa tavoitteellisesti jotain sekä tavata ystäviä.
Lisäksi harmittaa usein se, miten arjen stressi (perhe-elämä) ja aikapula tuntuu tappavan parisuhderomantiikan ja seksiä on monta kertaa vähemmän kuin haluaisin.
Herääkö kellään jotakin järkevää ideaa miten elämänlaatua voisi oikeasti parantaa tällaisista lähtökohdista?
Ihan oman mainintansa ansaitsee vielä se, että minulle on aivan ehdottoman tärkeää pitää paino tietyissä lukemissa ja muutenkin panostaa ulkonäkööni, mikä sekin tuntuu ajan ja rauhan puutteen takia usein todella haasteelliselta ja olen kausittain sortunut epäterveellisiin elintapoihin ihan vain väsymyksen ja ahdistuneisuuden takia,
mistä seuraa hirveä morkkis kun huomaan vyötärön levinneen (tilapäisesti).
Kommentit (349)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Ei tuossa muuta kuin ne kodinhoidon "standardit" minimiin eli hoidat vain ihan välttämättömät toimet. Kodin ei tarvitse olla koko ajan "tip top", saa olla vähän sotkuista eikä haittaa jos jokaista lakanaa ja alushousua ei ole silitetty ja viikattu kauniisti.
Siivous esim. parin viikon välein "tehoiskuna" jossa koko perhe siivoa 2 h ja sillä sitten selvitään seuraavat pari viikkoa. Samaan aikaan opetetaan lapset omatoimisiksi niin että osaavat ottaa itse iltapalat yms.
Kotitöihin ei käytetä yhtään ylimääräistä aikaa eikä vaivaa ja lapset osallistuvat jo nyt. En esim. koskaan silitä kuin aivan pakolliset (kauluspaita tms.) ja harvoin, kaapit eivät pysy siistinä jne. mutta ei lian keskellä ole hyvä asua. Kahden viikon välein siivous ei kyllä ole realistista, näky olisi hirveä. Ap
Se on täysin realistista tuon ikäisten lastenkanssa. Mutta se ei tietnkään onnistu niin että kukaan ei tee mitään siisteyden eteen kahden viikon aikana vaan niin että joka ilta laitetaan ne tavarat paikoilleen. Siinä menee max 10 minuuttua ainakin meidän perheessämme. Ja tietysti jos johonkin on kaatunut jotain niin se pyyhitään. Ajan kulutus tähän noin 30 sekuntia.
Eikä meillä siis ole mitenkään sotkuista vaan moni on itse asiassa ihmetellyt miten siistiä meillä on. Mutta se tulee vain siitä että mitään ei jätetä lojumaan lattioille tai pöydille päiväkausiksi.
Heh, meillä menee puoli tuntia lelujen korjaamisen. Toisaalta seurustelen samalla lapsen kanssa, ja yhdessä pähkäillään, mihin lelut voisi korjata.
Tahrojen pyyhkimiseen menee kymmenen minuuttia. Saahan tuohon aikaa kulumaan. Ei ihme, että en ole viiteen vuoteen katsonut tv:tä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse sinä itseltäsi älyttömiä vaadit. Laske rimaa ja tajua, ettei elämä ole kiiltopaperille painettu sisustuslehti.
Jos elämäsi paranee heivaamalla ukko, niin heivaa se.
Jotkut haluavat kilpailla vanhemmuudessa. Kenen lapsi on ”paras”, kuka vanhempi näyttää ulospäin osallistuvimmalta vanhemmalta. Tämä asia ei nyt mene niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Ei tuossa muuta kuin ne kodinhoidon "standardit" minimiin eli hoidat vain ihan välttämättömät toimet. Kodin ei tarvitse olla koko ajan "tip top", saa olla vähän sotkuista eikä haittaa jos jokaista lakanaa ja alushousua ei ole silitetty ja viikattu kauniisti.
Siivous esim. parin viikon välein "tehoiskuna" jossa koko perhe siivoa 2 h ja sillä sitten selvitään seuraavat pari viikkoa. Samaan aikaan opetetaan lapset omatoimisiksi niin että osaavat ottaa itse iltapalat yms.
Kotitöihin ei käytetä yhtään ylimääräistä aikaa eikä vaivaa ja lapset osallistuvat jo nyt. En esim. koskaan silitä kuin aivan pakolliset (kauluspaita tms.) ja harvoin, kaapit eivät pysy siistinä jne. mutta ei lian keskellä ole hyvä asua. Kahden viikon välein siivous ei kyllä ole realistista, näky olisi hirveä. Ap
Se on täysin realistista tuon ikäisten lastenkanssa. Mutta se ei tietnkään onnistu niin että kukaan ei tee mitään siisteyden eteen kahden viikon aikana vaan niin että joka ilta laitetaan ne tavarat paikoilleen. Siinä menee max 10 minuuttua ainakin meidän perheessämme. Ja tietysti jos johonkin on kaatunut jotain niin se pyyhitään. Ajan kulutus tähän noin 30 sekuntia.
Eikä meillä siis ole mitenkään sotkuista vaan moni on itse asiassa ihmetellyt miten siistiä meillä on. Mutta se tulee vain siitä että mitään ei jätetä lojumaan lattioille tai pöydille päiväkausiksi.
Heh, meillä menee puoli tuntia lelujen korjaamisen. Toisaalta seurustelen samalla lapsen kanssa, ja yhdessä pähkäillään, mihin lelut voisi korjata.
Tahrojen pyyhkimiseen menee kymmenen minuuttia. Saahan tuohon aikaa kulumaan. Ei ihme, että en ole viiteen vuoteen katsonut tv:tä.
Joko teillä on aivan valtava määrä leluja ja hirveästi tahroja tai sitten olet kyllä hyvin tehoton...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Ei tuossa muuta kuin ne kodinhoidon "standardit" minimiin eli hoidat vain ihan välttämättömät toimet. Kodin ei tarvitse olla koko ajan "tip top", saa olla vähän sotkuista eikä haittaa jos jokaista lakanaa ja alushousua ei ole silitetty ja viikattu kauniisti.
Siivous esim. parin viikon välein "tehoiskuna" jossa koko perhe siivoa 2 h ja sillä sitten selvitään seuraavat pari viikkoa. Samaan aikaan opetetaan lapset omatoimisiksi niin että osaavat ottaa itse iltapalat yms.
Kotitöihin ei käytetä yhtään ylimääräistä aikaa eikä vaivaa ja lapset osallistuvat jo nyt. En esim. koskaan silitä kuin aivan pakolliset (kauluspaita tms.) ja harvoin, kaapit eivät pysy siistinä jne. mutta ei lian keskellä ole hyvä asua. Kahden viikon välein siivous ei kyllä ole realistista, näky olisi hirveä. Ap
Se on täysin realistista tuon ikäisten lastenkanssa. Mutta se ei tietnkään onnistu niin että kukaan ei tee mitään siisteyden eteen kahden viikon aikana vaan niin että joka ilta laitetaan ne tavarat paikoilleen. Siinä menee max 10 minuuttua ainakin meidän perheessämme. Ja tietysti jos johonkin on kaatunut jotain niin se pyyhitään. Ajan kulutus tähän noin 30 sekuntia.
Eikä meillä siis ole mitenkään sotkuista vaan moni on itse asiassa ihmetellyt miten siistiä meillä on. Mutta se tulee vain siitä että mitään ei jätetä lojumaan lattioille tai pöydille päiväkausiksi.
Heh, meillä menee puoli tuntia lelujen korjaamisen. Toisaalta seurustelen samalla lapsen kanssa, ja yhdessä pähkäillään, mihin lelut voisi korjata.
Tahrojen pyyhkimiseen menee kymmenen minuuttia. Saahan tuohon aikaa kulumaan. Ei ihme, että en ole viiteen vuoteen katsonut tv:tä.
Meillä menee kodinhoitoon kaksi tuntia joka päivä. Olen aika hidas. Mutta se on myöskin leikkimistä samalla. Mitä muuta sitä tekisi iltaisin kotona?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Ei tuossa muuta kuin ne kodinhoidon "standardit" minimiin eli hoidat vain ihan välttämättömät toimet. Kodin ei tarvitse olla koko ajan "tip top", saa olla vähän sotkuista eikä haittaa jos jokaista lakanaa ja alushousua ei ole silitetty ja viikattu kauniisti.
Siivous esim. parin viikon välein "tehoiskuna" jossa koko perhe siivoa 2 h ja sillä sitten selvitään seuraavat pari viikkoa. Samaan aikaan opetetaan lapset omatoimisiksi niin että osaavat ottaa itse iltapalat yms.
Kotitöihin ei käytetä yhtään ylimääräistä aikaa eikä vaivaa ja lapset osallistuvat jo nyt. En esim. koskaan silitä kuin aivan pakolliset (kauluspaita tms.) ja harvoin, kaapit eivät pysy siistinä jne. mutta ei lian keskellä ole hyvä asua. Kahden viikon välein siivous ei kyllä ole realistista, näky olisi hirveä. Ap
Se on täysin realistista tuon ikäisten lastenkanssa. Mutta se ei tietnkään onnistu niin että kukaan ei tee mitään siisteyden eteen kahden viikon aikana vaan niin että joka ilta laitetaan ne tavarat paikoilleen. Siinä menee max 10 minuuttua ainakin meidän perheessämme. Ja tietysti jos johonkin on kaatunut jotain niin se pyyhitään. Ajan kulutus tähän noin 30 sekuntia.
Eikä meillä siis ole mitenkään sotkuista vaan moni on itse asiassa ihmetellyt miten siistiä meillä on. Mutta se tulee vain siitä että mitään ei jätetä lojumaan lattioille tai pöydille päiväkausiksi.
Heh, meillä menee puoli tuntia lelujen korjaamisen. Toisaalta seurustelen samalla lapsen kanssa, ja yhdessä pähkäillään, mihin lelut voisi korjata.
Tahrojen pyyhkimiseen menee kymmenen minuuttia. Saahan tuohon aikaa kulumaan. Ei ihme, että en ole viiteen vuoteen katsonut tv:tä.Joko teillä on aivan valtava määrä leluja ja hirveästi tahroja tai sitten olet kyllä hyvin tehoton...
Tehoton on ehkä oikea sana. Tarkoitus ei ole ollakaan nopea. Keskustelemme samalla lapsien kanssa päivän kuulumisia. Puuhastelen kokoajan kotona jotain pientä, nimenomaan siivoilua.
Pyykkien laittamiseen koneeseen menee puoli tuntia. Heitän kaikki pyykit lattialle ja siinä lapsien kanssa lajitellaan samanväriset omiin kasoihin. Välillä lapsi nappaa pyykkejä ja levittelee ympäri asuntoa. Ei tuosta tule koskaan valmista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Ei tuossa muuta kuin ne kodinhoidon "standardit" minimiin eli hoidat vain ihan välttämättömät toimet. Kodin ei tarvitse olla koko ajan "tip top", saa olla vähän sotkuista eikä haittaa jos jokaista lakanaa ja alushousua ei ole silitetty ja viikattu kauniisti.
Siivous esim. parin viikon välein "tehoiskuna" jossa koko perhe siivoa 2 h ja sillä sitten selvitään seuraavat pari viikkoa. Samaan aikaan opetetaan lapset omatoimisiksi niin että osaavat ottaa itse iltapalat yms.
Kotitöihin ei käytetä yhtään ylimääräistä aikaa eikä vaivaa ja lapset osallistuvat jo nyt. En esim. koskaan silitä kuin aivan pakolliset (kauluspaita tms.) ja harvoin, kaapit eivät pysy siistinä jne. mutta ei lian keskellä ole hyvä asua. Kahden viikon välein siivous ei kyllä ole realistista, näky olisi hirveä. Ap
Se on täysin realistista tuon ikäisten lastenkanssa. Mutta se ei tietnkään onnistu niin että kukaan ei tee mitään siisteyden eteen kahden viikon aikana vaan niin että joka ilta laitetaan ne tavarat paikoilleen. Siinä menee max 10 minuuttua ainakin meidän perheessämme. Ja tietysti jos johonkin on kaatunut jotain niin se pyyhitään. Ajan kulutus tähän noin 30 sekuntia.
Eikä meillä siis ole mitenkään sotkuista vaan moni on itse asiassa ihmetellyt miten siistiä meillä on. Mutta se tulee vain siitä että mitään ei jätetä lojumaan lattioille tai pöydille päiväkausiksi.
Heh, meillä menee puoli tuntia lelujen korjaamisen. Toisaalta seurustelen samalla lapsen kanssa, ja yhdessä pähkäillään, mihin lelut voisi korjata.
Tahrojen pyyhkimiseen menee kymmenen minuuttia. Saahan tuohon aikaa kulumaan. Ei ihme, että en ole viiteen vuoteen katsonut tv:tä.Joko teillä on aivan valtava määrä leluja ja hirveästi tahroja tai sitten olet kyllä hyvin tehoton...
Tehoton on ehkä oikea sana. Tarkoitus ei ole ollakaan nopea. Keskustelemme samalla lapsien kanssa päivän kuulumisia. Puuhastelen kokoajan kotona jotain pientä, nimenomaan siivoilua.
Pyykkien laittamiseen koneeseen menee puoli tuntia. Heitän kaikki pyykit lattialle ja siinä lapsien kanssa lajitellaan samanväriset omiin kasoihin. Välillä lapsi nappaa pyykkejä ja levittelee ympäri asuntoa. Ei tuosta tule koskaan valmista.
Ei tule valmista maailmaa noin :(
Minä tunnen oloni äitinä ihan samanlaiseksi kuin sinä.Lapsi on kohta 4v.Yritän kyllä olla huomaavainen läsnäoleva ja lempeä äiti,mutta se ei todellakaan tule luonnostaan.
Ja ennenkuin kukaan kritisoi niin en aio hankkia lisää lapsia.Ja tiedän että ei olisi varmaan kannattanut tehdä ensimmäistäkään,mutta mistä sen etukäteen voi tietää.Luulin olevani maailman sopivin äidiksi.
Olen hyvin tarkka,suunnitelmallinen ja tehokas luonne.Siisti ja kontrolloitu.Tämähän ei sovi yhtään yhteen pienen lapsen kanssa.Eikä minua kiinnosta lapsen kanssa leikkiminen,mammakerhot tai hiekkalaatikolla istuminen.Tuntuu että odotan vain sitä milloin lapsi olisi tarpeeksi vanha tekemään juttuja itsekseen eikä kiusaisi minua koko ajan.Ja olisi aikaa huolehtia itsestään.
Rakastan kyllä lasta eniten maailmassa,halaan ja pussaan ja olen ylpeä.Mutta lapset eivät vain ole minun juttuni.
Mieheni auttaa lapsen viihdyttämisessä kyllä paljon,ei siinä.Mutta tuntuu että lapsi on imenyt meidän elämästä kaiken spontaaniuden ja hauskuuden,aikuisten väliset jutut ja parisuhdeajan.On vain töitä,väsymystä ja pakkoleikkimistä.Mielessäni olen melkein koko ajan jossain muualla.
Miten tästä oppisi tykkäämään jos ei ole luonnostaan niitä jotka heittäytyy leikkiin mukaan?
Vai odotanko vain kärvistellen että lapsi kasvaa isoksi?
Enkä toivo kritiikkiä liikaa,tiedän ettei lapsessa ole mitään vikaa,ja yritän kyllä parhaani joka päivä.Syyllistän itseäni "huonosta" äitiydestä jo muutenkin.
Enkä ole käytännössä huono äiti,ajatuksen tasolla vain.Huolehdin lapsestani,syötän ja halaan,en lyö,en käytä huumeita tai alkoholia jne.En vain osaa nauttia tästä pikkulapsiajasta,tuntuu kuin vankilassa olisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Ei tuossa muuta kuin ne kodinhoidon "standardit" minimiin eli hoidat vain ihan välttämättömät toimet. Kodin ei tarvitse olla koko ajan "tip top", saa olla vähän sotkuista eikä haittaa jos jokaista lakanaa ja alushousua ei ole silitetty ja viikattu kauniisti.
Siivous esim. parin viikon välein "tehoiskuna" jossa koko perhe siivoa 2 h ja sillä sitten selvitään seuraavat pari viikkoa. Samaan aikaan opetetaan lapset omatoimisiksi niin että osaavat ottaa itse iltapalat yms.
Kotitöihin ei käytetä yhtään ylimääräistä aikaa eikä vaivaa ja lapset osallistuvat jo nyt. En esim. koskaan silitä kuin aivan pakolliset (kauluspaita tms.) ja harvoin, kaapit eivät pysy siistinä jne. mutta ei lian keskellä ole hyvä asua. Kahden viikon välein siivous ei kyllä ole realistista, näky olisi hirveä. Ap
Se on täysin realistista tuon ikäisten lastenkanssa. Mutta se ei tietnkään onnistu niin että kukaan ei tee mitään siisteyden eteen kahden viikon aikana vaan niin että joka ilta laitetaan ne tavarat paikoilleen. Siinä menee max 10 minuuttua ainakin meidän perheessämme. Ja tietysti jos johonkin on kaatunut jotain niin se pyyhitään. Ajan kulutus tähän noin 30 sekuntia.
Eikä meillä siis ole mitenkään sotkuista vaan moni on itse asiassa ihmetellyt miten siistiä meillä on. Mutta se tulee vain siitä että mitään ei jätetä lojumaan lattioille tai pöydille päiväkausiksi.
Heh, meillä menee puoli tuntia lelujen korjaamisen. Toisaalta seurustelen samalla lapsen kanssa, ja yhdessä pähkäillään, mihin lelut voisi korjata.
Tahrojen pyyhkimiseen menee kymmenen minuuttia. Saahan tuohon aikaa kulumaan. Ei ihme, että en ole viiteen vuoteen katsonut tv:tä.Joko teillä on aivan valtava määrä leluja ja hirveästi tahroja tai sitten olet kyllä hyvin tehoton...
Tehoton on ehkä oikea sana. Tarkoitus ei ole ollakaan nopea. Keskustelemme samalla lapsien kanssa päivän kuulumisia. Puuhastelen kokoajan kotona jotain pientä, nimenomaan siivoilua.
Pyykkien laittamiseen koneeseen menee puoli tuntia. Heitän kaikki pyykit lattialle ja siinä lapsien kanssa lajitellaan samanväriset omiin kasoihin. Välillä lapsi nappaa pyykkejä ja levittelee ympäri asuntoa. Ei tuosta tule koskaan valmista.
Tuohon kului tunti.
Kyllä tässä keskustelussa taas huomaa, miten erilaisia äitejä on. Itse en todellakaan suostu ottamaan grammaakaan ylimääräistä läskiä perheen takia. Ja keksisin vaikka mitä kehittävää ja luovaa ja rentouttavaa tekemistä joka päivälle siksi ajaksi joka on pakko käyttää kotitöihin. Orastavaa kiinnostusta leipomiseen ja ruoanlaittoon olen onneksi saanut ihan siksi, että haluan vaihtelua omaankin ruokavalioon enkä syödä samoja pakasteita / valmisruokia. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En nauti juuri mistään perheenäitiyteen kuuluvista tehtävistä, vaan lähinnä vain stressaannut niistä enemmän tai vähemmän koko ajan. Lasten juttujen seuraaminen on mielekästä yleensä, mutta suorastaan vihaan kaikkia kotitöitä ja kaipaisin todella paljon omaa aikaa ja rauhaa ihan vain olla ja mietiskellä SEKÄ omaa aikaa myös harrastaa tavoitteellisesti jotain sekä tavata ystäviä.
Lisäksi harmittaa usein se, miten arjen stressi (perhe-elämä) ja aikapula tuntuu tappavan parisuhderomantiikan ja seksiä on monta kertaa vähemmän kuin haluaisin.
Herääkö kellään jotakin järkevää ideaa miten elämänlaatua voisi oikeasti parantaa tällaisista lähtökohdista?
Ihan oman mainintansa ansaitsee vielä se, että minulle on aivan ehdottoman tärkeää pitää paino tietyissä lukemissa ja muutenkin panostaa ulkonäkööni, mikä sekin tuntuu ajan ja rauhan puutteen takia usein todella haasteelliselta ja olen kausittain sortunut epäterveellisiin elintapoihin ihan vain väsymyksen ja ahdistuneisuuden takia,
mistä seuraa hirveä morkkis kun huomaan vyötärön levinneen (tilapäisesti).
Hankkikaa aupair. Tämä oli oman perhearjen pelastus. Plussaa että lapset lisäksi oppivat uutta kieltä ja saavat tutustua toiseen kulttuuriin tutun aikuisen kautta. Meillä on nyt kolmas aupair menossa, eli toki huono puoli on se ettei kukaan jää vuosikausiksi. Mutta ihanaa kun pystyy harrastamaan, menemään ja viettämään parisuhdeaikaakin stressaamatta siitä minne vie lapset siksi aikaa ja kuka niitä hoitaa. Toki aupairiakin pitää kohdella reilusti eikä olettaa hänen olevan 24/7 käytettävissä oleva piika. Mutta ihanan helppoa tämä on.
Meillä aupairilla on oma huone ja sen yhteydessä wc, ateriat ja ylläpidon saa tietty ilmaiseksi. Taskurahaa maksetaan 100e/viikko ja ekstraa jos joutuu viikonloppuna hommiin (viikonloput yleensä vapaat)
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli hiukan samanlaisia ongelmia. En ole ollut ikinä mikään kodinhengetär-tyyppi. Vauva-aikana kävimme asuntoesittelyissä ja taidenäyttelyissä ym. museoissa. Piirsin paljon kuvia vauvasta ja arkielämästä. Dokumentoin näin elämäämme. Valokuvasin myös paljon. Välillä minulla oli kamera jalustoineen mukana vaunuissa.
Lapsen kasvaessa harjoittelimme yhdessä käsillä seisontaa ym. motoristia taitoja. Minulla on myös juoksurattaat. Eli toisinsanoen harrastan lapsen mukana kokoajan jotakin. Tämä on hyödyllistä myös lapselle, kun vanhempi on läsnä.
Lapsen kasvaessa olen kiinnostunut kodinhoidosta ja ruuanlaitosta enemmän , koska lapsi on omissa leikeissään ja pystyn paremmin tähän. Meillä on erillaisia siivousleikkejä. Tietysti käymme puistossa pelaamassa esim. jalkapalloa yms.
Kaikki tämä on minulle uutta ja opin kokoajan, siksi mielenkiintoista. En ole harrastanut muita joukkuelajeja kuin pesäpalloa. En edes osaa sääntöjä tai ole seurannut ikinä urheilua.
Minulla on poika, joka on tavallaan hyvin erilainen, kuin minä olen. Olen viehättynyt vieläkin tästä uudesta maailmasta. Kirjoitan havaintoja asioista.Eli oma asenne ratkaisee. Kun suhtautuu avoimin mielin ja keksii itselleen ”projekteja”, tästä selviää hyvinkin hengissä.
Jos joskus saisin tytön, olisi taas mielenkiintoista tehdä tyttöjuttuja. En ollut lapsena ikinä mikään prinsessatyyppi. Joten sekin olisi ihan vieras maailma. Mutta olisi mukava opetella erillaisia lettikampauksia ja kynsien lakkailua.
Pääsia on, että on kiinnostunut asioista, joista lapsikin on. Tässä oppii uutta kokoajan.
Kirjoititpa hienon vastauksen. Tällaista kotielämää minäkin haluaisin elää, ja otan kyllä vinkistä vaarin. Vauvavuonna olikin paljon tällaista, mutta lapsen uhmaikä on ollut todella vahva ja olen rehellisesti sanottuna uupunut lapseni käytökseen. Välillä ihan itkettää, kun tuntuu ettei mitään voi tehdä kun kaikki arjen perusasiatkin ovat olleet lapsen kanssa niin raskaita.
Kysyisinkin sinulta, että millainen lapsesi uhmaikä on ollut ja miten se on vaikuttanut noihin "projekteihin", omaan mielialaasi ja kykyysi innostua ja yrittää kaikenlaista lapsen kanssa? Meillä ei edes enää päiväunia nukuta kuin harvoin, joten tuntuu että arki on aamusta iltaan suoraan sanottuna ihan kamalaa. Meillä on selvästi jo negatiivinen kierrekin vuorovaikutuksessa, jota yritän jatkuvasti korjata. Apua olen myös ottanut vastaan, kun tiedän että moni sitäkin ehdottaa
Saa vastata muutkin 2-3-vuotiaiden vanhemmat, jotka kokevat kirjoitukseni edes jokseenkin ymmärrettäväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kilpailevat ihmiset ovat varmasti vähän pihalla hiekkalaatikon reunalla, kun kukaan ei ole määrittämästä menestymistä vanhemmuudessa juuri sillä hetkellä. No ehkä voisi ottaa aikaa, kuka jaksaa istua pisimpään laatikon reunalla tekemättä mitään.
Auta tunnistan itsestäni tämän. Raskasta on, ettei edes oma alani ole kovin kilpailullinen, mihin saisi tämän tarpeen purkaa.
Pitää varmaan keksiä joku sivutyö tai harrastus.
Ap olet introvertti. Sellaista seura kuormittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, täällä samanlainen äiti! Minulla on vielä kaksi TODELLA vilkasta poikaa, joten hässäkkää riittää. Ja nyt olen koko kesän heidän kanssaan "lomalla" :)
Minulla on arjessa apuna seuraavia keinoja:
- ruuat tilattuna kaappiin, voi käydä noutamassa
- lasten harrastukset sellaisia, mitkä ei vaadi vanhempien ponnisteluja
- minimalismi, vähemmän tavaraa, vähemmän kaaosta ja kotitöitä, pienempi asunto joten vähemmän huollettavaa
- aiemmin oli kerta kk siivooja, mutta nyt ei ole rahaa siihen, sitten kun taas on otan 2x kk
Tykkään lapsistani ja en vaihtaisi perhettä pois, mutta toisaalta olen monesti tosi kuormittunut. Suurin helpotus on se, että aloitin uudet yliopisto-opinnot ja samalla uuden kotoa tehtävän etätyön, jolloin käytännössä olen kaikki viikot kotona yksin välillä 8-15 oppimassa kaikkea uutta ja ihanaa ja sen lomassa teen töitä n. 12h viikkoon. Pari kertaa viikossa pyörähdän kampuksella pakollisissa opinnoissa sosialisoimassa. Toki vapaat aikataulut mahdollistavat myös välillä vapaapäivän itselle tai puolikkaan sellaisen. Käyn salilla n. 3x viikkoon ja juoksen lyhyitä lenkkejä, yleensä kun lapset ovat poissa/nukkuvat. Viikonloppuna käyn ehkä kerran joogassa, joskus näen kavereita mutta aika paljon ollaan perheen kanssa.
Vanhempi lapsi on 8v ja hänen harrastuksissaan ei tarvitse roikkua. Hän soittaa myös instrumenttia, johon vaaditaan vanhemman panostusta, mutta siinä olen mielelläni mukana kun on sellaista rauhallista.
Silti joudun välillä kuitenkin vaan ottamaan ihan lomaa että jaksan. Viime kesänä olin 3 yötä poissa ja maaliskuussa 5 yötä etelässä ihan yksin. Nyt rahatilanne on nihkeä, mutta tarpeen tullen mies sitten tässä kesällä lähtee reissuun lasten kanssa ja/tai menen mökille. Minulla ei koskaan tule aika pitkäksi itsekseni, 4h saattaa mennä vaan ajatuksiin uppoutuneena.
Toivottavasti tässä on edes jotain käytyökelpoisia ajatuksia. Mutta, on meitä muitakin! :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli hiukan samanlaisia ongelmia. En ole ollut ikinä mikään kodinhengetär-tyyppi. Vauva-aikana kävimme asuntoesittelyissä ja taidenäyttelyissä ym. museoissa. Piirsin paljon kuvia vauvasta ja arkielämästä. Dokumentoin näin elämäämme. Valokuvasin myös paljon. Välillä minulla oli kamera jalustoineen mukana vaunuissa.
Lapsen kasvaessa harjoittelimme yhdessä käsillä seisontaa ym. motoristia taitoja. Minulla on myös juoksurattaat. Eli toisinsanoen harrastan lapsen mukana kokoajan jotakin. Tämä on hyödyllistä myös lapselle, kun vanhempi on läsnä.
Lapsen kasvaessa olen kiinnostunut kodinhoidosta ja ruuanlaitosta enemmän , koska lapsi on omissa leikeissään ja pystyn paremmin tähän. Meillä on erillaisia siivousleikkejä. Tietysti käymme puistossa pelaamassa esim. jalkapalloa yms.
Kaikki tämä on minulle uutta ja opin kokoajan, siksi mielenkiintoista. En ole harrastanut muita joukkuelajeja kuin pesäpalloa. En edes osaa sääntöjä tai ole seurannut ikinä urheilua.
Minulla on poika, joka on tavallaan hyvin erilainen, kuin minä olen. Olen viehättynyt vieläkin tästä uudesta maailmasta. Kirjoitan havaintoja asioista.Eli oma asenne ratkaisee. Kun suhtautuu avoimin mielin ja keksii itselleen ”projekteja”, tästä selviää hyvinkin hengissä.
Jos joskus saisin tytön, olisi taas mielenkiintoista tehdä tyttöjuttuja. En ollut lapsena ikinä mikään prinsessatyyppi. Joten sekin olisi ihan vieras maailma. Mutta olisi mukava opetella erillaisia lettikampauksia ja kynsien lakkailua.
Pääsia on, että on kiinnostunut asioista, joista lapsikin on. Tässä oppii uutta kokoajan.
Kirjoititpa hienon vastauksen. Tällaista kotielämää minäkin haluaisin elää, ja otan kyllä vinkistä vaarin. Vauvavuonna olikin paljon tällaista, mutta lapsen uhmaikä on ollut todella vahva ja olen rehellisesti sanottuna uupunut lapseni käytökseen. Välillä ihan itkettää, kun tuntuu ettei mitään voi tehdä kun kaikki arjen perusasiatkin ovat olleet lapsen kanssa niin raskaita.
Kysyisinkin sinulta, että millainen lapsesi uhmaikä on ollut ja miten se on vaikuttanut noihin "projekteihin", omaan mielialaasi ja kykyysi innostua ja yrittää kaikenlaista lapsen kanssa? Meillä ei edes enää päiväunia nukuta kuin harvoin, joten tuntuu että arki on aamusta iltaan suoraan sanottuna ihan kamalaa. Meillä on selvästi jo negatiivinen kierrekin vuorovaikutuksessa, jota yritän jatkuvasti korjata. Apua olen myös ottanut vastaan, kun tiedän että moni sitäkin ehdottaa
Saa vastata muutkin 2-3-vuotiaiden vanhemmat, jotka kokevat kirjoitukseni edes jokseenkin ymmärrettäväksi.
Minulla 3v nuorempi lapsi, mutta uhmaikää en ole kokemut raskaana. Aloitti päivähoidon siinä 2v kieppeillä. On siis todella uhmakas, mutta koska 8v on paljon uhmakkaampi menee energiat siihen. Tähän väsymiseen olen noita edellä kerrottuja lomia joutunut ottamaan. Puoliso saattaa viedä lapset hetkeksi ulos ja silloin vaan tyyliin makaan sohvalla ja katson jotain ö-luokan sarjaa 1h keskellä päivää niin kummasti helpottaa. Olisiko oma pieni loma kesällä (esim. 2-3 yötä) tai tuollaiset pienet aivottomat irtiotot mitään?
Tokihan niitä lapsia on pakko tehdä ja useamppia. Ja lisääkin tulossa tietenkin.
MInä olin epämukavuusalueella kun alkoi kertymään liikaa fillareita joita korjailen ja säätelen.
Sitten hankkiuduin eroon ylimääräisistä ja jätin vain ne joita käytän usein . Olo parani heti ja jää aikaa muille jutuille.
olen muuten vemo, vapaaehtoisesti moottoripyörätön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli hiukan samanlaisia ongelmia. En ole ollut ikinä mikään kodinhengetär-tyyppi. Vauva-aikana kävimme asuntoesittelyissä ja taidenäyttelyissä ym. museoissa. Piirsin paljon kuvia vauvasta ja arkielämästä. Dokumentoin näin elämäämme. Valokuvasin myös paljon. Välillä minulla oli kamera jalustoineen mukana vaunuissa.
Lapsen kasvaessa harjoittelimme yhdessä käsillä seisontaa ym. motoristia taitoja. Minulla on myös juoksurattaat. Eli toisinsanoen harrastan lapsen mukana kokoajan jotakin. Tämä on hyödyllistä myös lapselle, kun vanhempi on läsnä.
Lapsen kasvaessa olen kiinnostunut kodinhoidosta ja ruuanlaitosta enemmän , koska lapsi on omissa leikeissään ja pystyn paremmin tähän. Meillä on erillaisia siivousleikkejä. Tietysti käymme puistossa pelaamassa esim. jalkapalloa yms.
Kaikki tämä on minulle uutta ja opin kokoajan, siksi mielenkiintoista. En ole harrastanut muita joukkuelajeja kuin pesäpalloa. En edes osaa sääntöjä tai ole seurannut ikinä urheilua.
Minulla on poika, joka on tavallaan hyvin erilainen, kuin minä olen. Olen viehättynyt vieläkin tästä uudesta maailmasta. Kirjoitan havaintoja asioista.Eli oma asenne ratkaisee. Kun suhtautuu avoimin mielin ja keksii itselleen ”projekteja”, tästä selviää hyvinkin hengissä.
Jos joskus saisin tytön, olisi taas mielenkiintoista tehdä tyttöjuttuja. En ollut lapsena ikinä mikään prinsessatyyppi. Joten sekin olisi ihan vieras maailma. Mutta olisi mukava opetella erillaisia lettikampauksia ja kynsien lakkailua.
Pääsia on, että on kiinnostunut asioista, joista lapsikin on. Tässä oppii uutta kokoajan.
Kirjoititpa hienon vastauksen. Tällaista kotielämää minäkin haluaisin elää, ja otan kyllä vinkistä vaarin. Vauvavuonna olikin paljon tällaista, mutta lapsen uhmaikä on ollut todella vahva ja olen rehellisesti sanottuna uupunut lapseni käytökseen. Välillä ihan itkettää, kun tuntuu ettei mitään voi tehdä kun kaikki arjen perusasiatkin ovat olleet lapsen kanssa niin raskaita.
Kysyisinkin sinulta, että millainen lapsesi uhmaikä on ollut ja miten se on vaikuttanut noihin "projekteihin", omaan mielialaasi ja kykyysi innostua ja yrittää kaikenlaista lapsen kanssa? Meillä ei edes enää päiväunia nukuta kuin harvoin, joten tuntuu että arki on aamusta iltaan suoraan sanottuna ihan kamalaa. Meillä on selvästi jo negatiivinen kierrekin vuorovaikutuksessa, jota yritän jatkuvasti korjata. Apua olen myös ottanut vastaan, kun tiedän että moni sitäkin ehdottaa
Saa vastata muutkin 2-3-vuotiaiden vanhemmat, jotka kokevat kirjoitukseni edes jokseenkin ymmärrettäväksi.
Uhmaiät ovat olleet hankalia. Ihan niin, että joskus olen alkanut itkemään siksi, kun en vain jaksa lasta. Mutta usein tämä on laukaissut tilanteen, ja lapsi on tullut lohduttamaan minua. En näe sitä huonona asiana, jos vanhemmalla menee joskus hermot lapsen kanssa, kukaan ei ole täydellinen. Myös lapsen on hyvä nähdä, että kiukkuaminen aiheuttaa vanhemmassa mielipahaa ja harmia. Siis että käytöksellä on seurauksia. Joskus olen jopa liioitellut ja mennyt vaikka pitkäkseni ja sanonut, että äidillä on nyt niin paha mieli, että äiti on tosi kipeä. Näytin vain päätä, ja aiai. Tämä saa lapset usein lopettamaan ja kiinnostumaan auttamaan.
Vaikka itse sanonkin, olen ylpeä siitä, kuinka empaattiset ja kiltit lapset olen onnistunut kasvattamaan.
Joskus olen kuullut, että joku on käyttänyt korvatulppia lapsen ollessa pahimmassa uhmaiässä. Näin sietää olla edes samassa tilassa. Jos kiukkuamista jatkuu monta tuntia, voi varmaan joskus ottaa lasin viiniä hermoja rauhoittamaan.
Toisaalta on hyvä, että lapsi näyttää tunteet voimakkaasti. Sitähän kiukkuaminen on. Silloin lapsi näyttää voimakkaasti myös rakkauden tunteet.
Ja monasti olen pyytänyt lapselta anteeksi, jos olen hermostuksissani huutanut. Sekin on hyvä nähdä, että ihminen voi tehdä virheitä, ja silloin voi pyytää anteeksi.
Toivottavasti tämä auttoi sinua jollakin tavalla. Konsteja on monia, ja lapset ovat erillaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kilpailevat ihmiset ovat varmasti vähän pihalla hiekkalaatikon reunalla, kun kukaan ei ole määrittämästä menestymistä vanhemmuudessa juuri sillä hetkellä. No ehkä voisi ottaa aikaa, kuka jaksaa istua pisimpään laatikon reunalla tekemättä mitään.
Auta tunnistan itsestäni tämän. Raskasta on, ettei edes oma alani ole kovin kilpailullinen, mihin saisi tämän tarpeen purkaa.
Pitää varmaan keksiä joku sivutyö tai harrastus.
Voisin kuvitella, että kilpailuhenkisillä uraihmisillä on tosi vaikeata olla vain kotona lasten kanssa.
Minä en ole millään tavalla kilpailuhenkinen ja uraa luon silloin kun on tarvetta siihen, joten minulla ei ollut mitään ongelmaa olla kotona.
En ole ottanut ulkoisista asioista muutenkaan stressiä. Painoakin on tullut paljon ylimääräistä. Toisaalta elämän pieniä iloja on hyvä viineri kahvin kanssa sillä aikaa, kun lapset nukkuvat päiväunia. Miksi pitäisi olla ankara itselleen ja kieltäytyä kaikesta? Olen vähän tälläinen nautiskelija :)
Lasten kanssa tajuaa ehkä selvimmin sen, että maailmasta ei tule koskaan valmista. Vaikka kuinka siivoaisi ja järjestelisi, sama homma on edessä huomenna.
Se on täysin realistista tuon ikäisten lastenkanssa. Mutta se ei tietnkään onnistu niin että kukaan ei tee mitään siisteyden eteen kahden viikon aikana vaan niin että joka ilta laitetaan ne tavarat paikoilleen. Siinä menee max 10 minuuttua ainakin meidän perheessämme. Ja tietysti jos johonkin on kaatunut jotain niin se pyyhitään. Ajan kulutus tähän noin 30 sekuntia.
Eikä meillä siis ole mitenkään sotkuista vaan moni on itse asiassa ihmetellyt miten siistiä meillä on. Mutta se tulee vain siitä että mitään ei jätetä lojumaan lattioille tai pöydille päiväkausiksi.