Lue keskustelun säännöt.
Miehen perhe inhoaa minua
Yksinveneessä
17.06.2019 |
Miten suhtautua appivanhempiin ja kälyyn, jotka suhtauvat vuoroin kuin olisin ilmaa tai sitten naljaillaan, piikitellään tai mitätöidään.
Yritän aina olla kohtelias, ystävällinen ja rauhallinen.
Ihmettelen perheen voimakasta inhoreaktiota, koska olen työssäni pidetty ja minulla on useita ystäviä. Jos olisin niin totaalisen kamala ihminen kuin perhe antaa ymmärtää, tuskin muilla elämänalueilla menisi hyvin?
Olen todella surullinen ja ahdistunut perheen suhtautumisesta.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Itse en vietä aikaa ikävien ihmisten kanssa, enkä tapaa kumppanin sukulaisia, vaikka he ovat varmaan ihan ok porukkaa. En vain kaipaa minkäänlaisia sukulaisuussuhteita elämääni.
Mun miehen sukulaiset on kyllä ihan mukavaa porukkaa, mutta en mä niiden kanssa silti vietä aikaa. Eivät kuitenkaan oo sellasta mun mieleistä kaverimatskua. Miehen kanssa mä haluan olla, ei mua vaan kiinnosta ihmeemmin kaveerata hänen sukulaistensa kanssa pelkästään jostain velvollisuudesta.
Muutenkin mies saa itse pitää heihin yhteyttä ja kun on vähän huono sellaisessa eikä mikään kyläilevä tyyppi niin sittenpä on. En mä ala hänen puolesta järjestää mitään kahville menoja.
Lapsia ei vielä ole, mutta toivon kyllä, että myös mahdollisten lasten aikana mies hoitaa oman sukunsa ja mä omani. Toki mukaan voidaan mennä ja mennään puolin ja toisin, mutta siinä se. Ei musta tarvi tulla mikään perheen kalenteri ja organisoija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en vietä aikaa ikävien ihmisten kanssa, enkä tapaa kumppanin sukulaisia, vaikka he ovat varmaan ihan ok porukkaa. En vain kaipaa minkäänlaisia sukulaisuussuhteita elämääni.
Tämä on kyllä paras suhtautuminen. Siinä täytyy vaan olla jämäkkä alusta asti.
Niin täytyy. Sanoin jo reilun parin kuukauden tapailun jälkeen, etten ole kiinnostunut sukuloimisesta tai sukuun integroimisesta ollenkaan ja että jos sellaista suhdetta etsii, kannattaa tavoitella jotain toista kumppania.
Onko vaikeaa löytää ihminen, jolle tämä on ok?
Vierailija kirjoitti:
Ruikuti-ruikuti....
Älä ole niiden kanssa tekemisissä, jos ei jutut miellytä. En ymmärrä, miksi ihmisen pitäisi olla väkisin yhteyksissä sukulaisiin, jotka vaan haukkuu ja kiukuttelee? Eläkää omaa elämäänne, ja sillä selvä?
Voi kun se olisikin noin yksinkertaista, että pääsisi noin helpolla. Anoppi yritti vuosikausia saada meidän eroamaan ja kun lopulta laitettiin hänelle rajat ja sanottiin, että me päätetään itse asioistamme, niin mammelihan sekosi täysin. Nyt tekee lasuja ja ilmoituksia poliisille milloin mistäkin. Ja kaikki perättömiä ja keksittyjä, koska elävät satojen kilometrien päässä, eivätkä oikeasti tiedä meistä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en vietä aikaa ikävien ihmisten kanssa, enkä tapaa kumppanin sukulaisia, vaikka he ovat varmaan ihan ok porukkaa. En vain kaipaa minkäänlaisia sukulaisuussuhteita elämääni.
Tämä on kyllä paras suhtautuminen. Siinä täytyy vaan olla jämäkkä alusta asti.
Niin täytyy. Sanoin jo reilun parin kuukauden tapailun jälkeen, etten ole kiinnostunut sukuloimisesta tai sukuun integroimisesta ollenkaan ja että jos sellaista suhdetta etsii, kannattaa tavoitella jotain toista kumppania.
Onko vaikeaa löytää ihminen, jolle tämä on ok?
Ei ole ollut. Seurustelen muutenkin taiteellisten, boheemien tai muuten ei-perinteisten naisten kanssa. Suurin osa "kohderyhmästäni" ei halua sukuloimista yhtään sen enempää kuin minäkään.
Aivan normaalia. Miksi asia on sulle ongelma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen päässyt ylioppilaaksi, käynyt yliopiston, asunut hetken ulkomailla ja omistanut oman asunnon sekä pari sijoitusasuntoa.
Apouvanhemmat asuvat maalla, muut sisarukset ovat jääneet kotikulmille. Osa työttömiä omasta halustaan, loput muuten vaan.
Mieheni oli puuseppä ja on nyt erikoistunut. Tekee yksittäisjuttuja ja asiakaskunta laaja. Rahaa tulee mukavasti.
Meillä lapset saavat harrastaa mitä haluavat ja nuoremmalle on maksettu tukiopetusta koulunkäynnissä.
Kaikki nämä ovat pahasta ja herrojen hienouksia. Ennen häitä mieheni ilmoitti pelisävelet ja suht ok käyttäytyivätkin. Juuri ennen appeni humalatilaa sai miehen serkku narrattua apen pois ja sen varjolla muutkin.
En käy heillä, mm hygieniasyistä. Meillä ovat käyneet viimeksi nuorimmaisen ristiäisissä ja silloinkin pinna katkesi, lähes.
Hyvin ollaan pärjätty. Joku mieheni sisaruksista joskus fb.ssä naljailee, mutta en ohitan hyvin nopeasti. En myöskään julkista lapsistani kuvia, tämäkin sapettaa.
Ei käy kateeksi inhoavia ja piikitteleviä ihmisiä.
Paljastavat sillä kuinka onnettomia he itse ovat.
T. Mies 38.v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sama tilanne.
Olen itse reilu kolmekymppinen ja en ole vieläkään hankkinut "aikuisten ammattia", eli koulutustasoni on tällä hetkellä lukio. Miehen suku ovat akateemisia sekä vähintään ammattikorkean käyneitä. Olen käsittänyt että pitävät minua hieman "yksinkertaisena". Olen myös hiljaisempi kuin miehen vanhemmat sekä sisaruksensa.
Minulle välillä puhutaan kuin lapselle, sekä alentavaan sävyyn, myöskin mielipiteeni kaikuu kuuroille korville, minut oikeastaan sivuutetaan aina täysin. Silmien pyörittelyä, lopetetaan kuuntelemasta, puhutaan päälle, katsellaan seinille.. Tiedättehän.
No mutta, minusta tämä on vaan hauskaa, kertoo heistä enemmän kuin minusta.
Itselläni on kyllä suunnitelma tulevaisuudelle, jonka toteutan kunhan vaan aika on oikea (kun lapsemme on hieman vanhempi). En vain sitä näin etukäteen esiin, sillä asia ei heille kuulu. Minusta tulee heitä kaikkia korkeammin koulutettu. Katsotaan sitten muuttuuko sävy äänissä.
Toki sosiaalinen status ei ole se syy miksi kouluttaudun, vaan se että ihan aidosti haluan. Mutta mielenkiinnolla seuraan miten tämä tulee vaikuttamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama tilanne.
Olen itse reilu kolmekymppinen ja en ole vieläkään hankkinut "aikuisten ammattia", eli koulutustasoni on tällä hetkellä lukio. Miehen suku ovat akateemisia sekä vähintään ammattikorkean käyneitä. Olen käsittänyt että pitävät minua hieman "yksinkertaisena". Olen myös hiljaisempi kuin miehen vanhemmat sekä sisaruksensa.
Minulle välillä puhutaan kuin lapselle, sekä alentavaan sävyyn, myöskin mielipiteeni kaikuu kuuroille korville, minut oikeastaan sivuutetaan aina täysin. Silmien pyörittelyä, lopetetaan kuuntelemasta, puhutaan päälle, katsellaan seinille.. Tiedättehän.
No mutta, minusta tämä on vaan hauskaa, kertoo heistä enemmän kuin minusta.
Itselläni on kyllä suunnitelma tulevaisuudelle, jonka toteutan kunhan vaan aika on oikea (kun lapsemme on hieman vanhempi). En vain sitä näin etukäteen esiin, sillä asia ei heille kuulu. Minusta tulee heitä kaikkia korkeammin koulutettu. Katsotaan sitten muuttuuko sävy äänissä.Toki sosiaalinen status ei ole se syy miksi kouluttaudun, vaan se että ihan aidosti haluan. Mutta mielenkiinnolla seuraan miten tämä tulee vaikuttamaan.
Monella kotiäidillä on samoja fiiliksiä.
Kotona olo ei auta opiskeluun. Motivaatio pitää olla korkealla pääsykokeita varten, opiskellakin pitäisi ja miten pääset työelämään, jcs työkokemus on kotiäitiys.
Haaveilla voit, totuus helposti on toinen.
Vierailija kirjoitti:
Monella kotiäidillä on samoja fiiliksiä.
Kotona olo ei auta opiskeluun. Motivaatio pitää olla korkealla pääsykokeita varten, opiskellakin pitäisi ja miten pääset työelämään, jcs työkokemus on kotiäitiys.
Haaveilla voit, totuus helposti on toinen.
Puhut varmaan itsestäsi, eikös? Minä taas aion tehdä suunnitelmastani totta ennemmin tai myöhemmin. En siis "haaveile" vaan suunnittelen ja sitten toteutan. Tsemppiä sinulle, toivottavasti HAAVEESI toteutuvat ja löydät sitä mainitsemaasi MOTIVAATIOTA sen unelman todeksi muuttamiseen ;) t. Se aiempi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sama juttu.
Appiukko inhosi mua alusta alkaen. Oli kaikin tavoin huono ja kelpaamaton, rumakin kaiken lisäksi. Kaikki paha oli minussa.
Mulle tämä oli aikoinaan kova paikka. En ollut koskaan aiemmin kohdannut ihmistä joka olisi nähnyt minussa vain pahaa. Ei asenne koskaan oikeastaan muuttunut, itse otin etäisyyttä ja sain rauhan. Helpompi hengittää, kun ympärillä on hyväksyntää.
En toivo kepeitä multia hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruikuti-ruikuti....
Älä ole niiden kanssa tekemisissä, jos ei jutut miellytä. En ymmärrä, miksi ihmisen pitäisi olla väkisin yhteyksissä sukulaisiin, jotka vaan haukkuu ja kiukuttelee? Eläkää omaa elämäänne, ja sillä selvä?
Voi kun se olisikin noin yksinkertaista, että pääsisi noin helpolla. Anoppi yritti vuosikausia saada meidän eroamaan ja kun lopulta laitettiin hänelle rajat ja sanottiin, että me päätetään itse asioistamme, niin mammelihan sekosi täysin. Nyt tekee lasuja ja ilmoituksia poliisille milloin mistäkin. Ja kaikki perättömiä ja keksittyjä, koska elävät satojen kilometrien päässä, eivätkä oikeasti tiedä meistä mitään.
Ja entäs sitten? Pitääkö nyt sitten ollakin mielinkielin anopin kanssa, ja hyväksyä kaikki pas ka, minkä se syytää? Tuollainen toiminta on jo häiriköintiä, ja siitä voi tehdä poliisille tutkintapyynnön. Ei huonoa käytöstä tarvi sietää keneltäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedätkö miksi?
Jos syy on sellainen mihin voit vaikuttaa, paranna tapasi. Se on raskasta pidemmän päälle yrittää olla väleissä ihmisiin, joiden kanssa on vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö mitä yhteistä on anopilla ja oluella?
Kumpikin parhaimmillaan kylmänä ja avattuna.
:D
t. kiltti anoppi, jolla itsellä on sellainen nakertava anoppi
KAikkein tärkeintä on se, että miehesi on sinun puolellasi ja osaa pitää lähiomaisensa kurissa sinun läsnä ollessasi.
Et voi mitään miehesi sukulaisten käytökselle.Tyhmiä ovat ja ihan riippumatta siitä kuka sinun paikallasi olisikaan. Älä siis ota henkilökohtaisesti ja lopeta ihmeessä miettimästä olisiko sinussa vikaa. Yleensä takana on pikkumaista ennakkoluuloisuutta, läheisriippuvuutta ja huonot käytöstavat. Voin sen vannoa omasta kokemuksesta 25 vuoden ajalta.
Selviät sukulaisista tapaamalla heitä vähän ja kehittämällä teflonpinnan. Mitä vähemmän puhut sen vähemmän annat aihetta vatvoa sinun asioitasi. Jos haluat oikein kenkkuilla ole sikamaisen kohtelias ja vie aina kukkia tai muuta kivaa tuliaisiksi, jolloin anoppisi joutuu todellakin sulkemaan turpansa sinun seurassasi koettaessaan olla kohtelias. Hymyilet vain ja kerrot kivoja asioita, mitä luit päivän lehdestä tai ihan mitä tahansa mikä ei koske sinua. Hänen täytyy kaivamalla kaivaa viat sinusta ja silloin myös näet sen alhaisuuden, mikä anopissasi ihmisenä on.
Asioita ja tilanteita, joista sinun täytyy selvitä yksin. Ole vahva ja odota mieheltäsi sitä, että hän pitää puolesi.
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama tilanne.
Olen itse reilu kolmekymppinen ja en ole vieläkään hankkinut "aikuisten ammattia", eli koulutustasoni on tällä hetkellä lukio. Miehen suku ovat akateemisia sekä vähintään ammattikorkean käyneitä. Olen käsittänyt että pitävät minua hieman "yksinkertaisena". Olen myös hiljaisempi kuin miehen vanhemmat sekä sisaruksensa.
Minulle välillä puhutaan kuin lapselle, sekä alentavaan sävyyn, myöskin mielipiteeni kaikuu kuuroille korville, minut oikeastaan sivuutetaan aina täysin. Silmien pyörittelyä, lopetetaan kuuntelemasta, puhutaan päälle, katsellaan seinille.. Tiedättehän.
No mutta, minusta tämä on vaan hauskaa, kertoo heistä enemmän kuin minusta.
Itselläni on kyllä suunnitelma tulevaisuudelle, jonka toteutan kunhan vaan aika on oikea (kun lapsemme on hieman vanhempi). En vain sitä näin etukäteen esiin, sillä asia ei heille kuulu. Minusta tulee heitä kaikkia korkeammin koulutettu. Katsotaan sitten muuttuuko sävy äänissä.Toki sosiaalinen status ei ole se syy miksi kouluttaudun, vaan se että ihan aidosti haluan. Mutta mielenkiinnolla seuraan miten tämä tulee vaikuttamaan.
Vähän samankaltainen tausta.
Anopin ja kälyn inho tuli näkyväksi kun minä tyhmä ryhdyinkin aivan kuin heidän kiusakseen akateemiseksi (anoppi kansakoulupohjalla ja käly keskiasteen koulutuksella). Luulivat, että tyhmä kotiäiti pysyy ikänsä tyhmänä siellä kotonaan.
Tsemppiä! - Jos yliopistoon olet menossa, käynnistele opinnot pikkuhiljaa esim. avoimen kursseilla, vaikka olisitkin toistaiseksi lastasi hoitamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama tilanne.
Olen itse reilu kolmekymppinen ja en ole vieläkään hankkinut "aikuisten ammattia", eli koulutustasoni on tällä hetkellä lukio. Miehen suku ovat akateemisia sekä vähintään ammattikorkean käyneitä. Olen käsittänyt että pitävät minua hieman "yksinkertaisena". Olen myös hiljaisempi kuin miehen vanhemmat sekä sisaruksensa.
Minulle välillä puhutaan kuin lapselle, sekä alentavaan sävyyn, myöskin mielipiteeni kaikuu kuuroille korville, minut oikeastaan sivuutetaan aina täysin. Silmien pyörittelyä, lopetetaan kuuntelemasta, puhutaan päälle, katsellaan seinille.. Tiedättehän.
No mutta, minusta tämä on vaan hauskaa, kertoo heistä enemmän kuin minusta.
Itselläni on kyllä suunnitelma tulevaisuudelle, jonka toteutan kunhan vaan aika on oikea (kun lapsemme on hieman vanhempi). En vain sitä näin etukäteen esiin, sillä asia ei heille kuulu. Minusta tulee heitä kaikkia korkeammin koulutettu. Katsotaan sitten muuttuuko sävy äänissä.Toki sosiaalinen status ei ole se syy miksi kouluttaudun, vaan se että ihan aidosti haluan. Mutta mielenkiinnolla seuraan miten tämä tulee vaikuttamaan.
Monella kotiäidillä on samoja fiiliksiä.
Kotona olo ei auta opiskeluun. Motivaatio pitää olla korkealla pääsykokeita varten, opiskellakin pitäisi ja miten pääset työelämään, jcs työkokemus on kotiäitiys.
Haaveilla voit, totuus helposti on toinen.
Tai sitten toteutetaan ne "haaveet". Kuten minä olen tehnyt, koska kuuluivat elämänsuunnitelmaani, jota totetutan vaihe vaiheelta.
Miksi heidän pitäisi pitää sinusta? Ei kaikista voi tykätä.
Niin täytyy. Sanoin jo reilun parin kuukauden tapailun jälkeen, etten ole kiinnostunut sukuloimisesta tai sukuun integroimisesta ollenkaan ja että jos sellaista suhdetta etsii, kannattaa tavoitella jotain toista kumppania.