Lue keskustelun säännöt.
En osaa tai uskalla erota
13.06.2019 |
Olen avioliitossa miehen kanssa, joka on ensimmäinen vakava seurustelukumppanini. Tätä ennen oli vain yksi vajaa vuoden suhde. Sen ensimmäisen nuoruussuhteen jäljiltä olin ihan hajalla ja vuosia ilman minkäänlaista seksuaalista kanssakäymistä. Kun tapasin nykyisen mieheni, en ollut välittömästi lainkaan ihastunut, mutta hänen itsevarmat otteensa ja mielenkiintoinen persoonansa yhdistettynä minuun vetoavaan ulkonäköön saivat minut puolelleen.
Avioliittomme on kuitenkin ollut haasteita täynnä. Olemme oppineet todella paljon itsestämme, toisistamme ja naimissa olemisesta. Olen yllättynyt, että olemme edes yhä naimisissa, niin vaikeaa välillä oli. Kaikki on ihan hyvin, ja vakaalla tavalla olen hyvin kiintynyt mieheeni ja rakastan häntä.
Ongelma kuitenkin on, ettemme halua samoja asioita tulevaisuudelta. Isoja asioita, joissa kompromissien tekeminen on vaikeaa. Olen tiennyt tämän jo muutaman vuoden, mutta nyt 32-vuotiaana vihdoin alan olla jatkuvasti ahdistunut siitä, että minun olisi pakko uskaltaa tehdä ratkaisuni ja lähteä tästä liitosta.
En kuitenkaan osaa enkä uskalla. Minulla ei ole kokemusperäistä syytä uskoa, että välttämättä löydän ketään muutakaan hyvin pian. En myöskään elättele harhoja siitä, että olisin jonkun toisen kanssa täydellinen puoliso jos en ole sitä miehelleni. Paremmin sopiva voisin kyllä olla. Mutta toisaalta olemme puolisoni kanssa juuri oikealla tavalla hieman outoja ja siten hyviä toisillemme, molemmilla meillä on vain harvoja hyviä ystäviä koska useimpien ihmisten kanssa ei pohjimmaisella tavalla klikkaa.
Haluaisin olla tarpeeksi rohkea rikkomaan tämän elämän, arjen ja yhteistalouden kokonaan ja vain alkaa elää omaa elämääni. En kuitenkaan syystä tai toisesta osaa enkä uskalla. En niinkään pelkää, etten pärjäisi kuin sitä, että kuitenkin kadun ja olisi kannattanut jäädä. Koska kuten sanottua rakastan miestäni ja olen panostanut suhteeseen paljon.
Kompromissien teko näissä itselleni tärkeissä asioissa vaikuttaa kuitenkin olevan mahdotonta ja puoliso ei ota minua jotenkin tarpeeksi todesta säikähtääkseen niin, että suostuisi pariterapiaan (on terapeuttivastainen, koska nuorena vanhempiensa psykologille pakottama ja kokemukset huonoja).
En halua kuitenkaan enää kymmenen vuoden päästä pyöritellä näitä samoja asioita tässä samassa suhteessa, jos mikään ei muutu.
Kommentit (13)
Vierailija kirjoitti:
No tavallaan sinulla ei ole vaihtoehtoja kuin uskaltaa lähteä suhteesta. Mieti miltä haluat elämäsi näyttävän ja toimii. Muutoshan on jo menossa korviesi välissä, joten ei muuta kuin rohkeutta peliin. Ei ole kuin tämä yksi elämä, ei kannata haaskata sitä.
Tämä on totta kai ainoa vaihtoehto. Jotenkin niin vaikeaa, kun elämä nyt ihan hyvin uomissaan ja eroaminen olisi todella repivä kokemus, menisi uusiksi luultavasti lähes kaikki omaa työpaikkaa ja parhaita ystäviä lukuunottamatta. Mutta olet varmasti oikeassa. En voi jäädä tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun tulee kaiketi punnita, kumpi on sinulle tärkeämpää, asiat, joita haluat tulevaisuudelta ja niiden tavoitteleminen, vai varmempi olo siitä, ettet jäisi tai siis joutuisi olemaan yksin.
Yleensä omien tavoitteiden arvostaminen tekee ihmisestä onnellisemman, kuin kenessäkään roikkuminen varmuuden vuoksi.
Täällä on viisaita neuvoja. Ja loppujen lopuksi sulta menee aika vähän "uusiksi", jos oma työpaikka ja kaveripiiri säilyy ennallaan.
On olemassa niitäkin naisia, jotka ovat kotiäitejä tai töissä miehen yrityksessä ja kaveripiirikin on "yhteinen". Ja lapsiakin. Silti jopa sellaisestakin liitosta on mahdollisuus lähteä.
Nyt kun lähdet, niin mietit hetken päästä, että mikä ihme siinä muka oli niin vaikeaa. Että miksi et lähtenyt jo aikoja sitten.
Vaikeinta on tietysti kertoa kumppanille. Mutta kun se on tehty, niin suunnaton helpotus hyökyy yli ja tajuaa että "nyt oikeasti olen tekemässä sitä".
Tsemppiä sinulle!
T. Saman kokenut
Olette kyllä kaikki oikeassa. Hemmetti. :D Helpommin sanottu kuin tehty, mutta sitä kohti lienee kuitenkin nyt ainoa oikea tie.
AP
Hei ap.
Terapiaan voit ja kannattaakin mennä myös yksin, jos puoliso ei suostu tulemaan. Esim. kirkon perheneuvontaan moni tuleekin yksin eroajatustensa kera.
Huomioni kiinnitti tuo, että jo nyt, eron edellä mietit, tuletko saamaan kumppania. Haluaisin rohkaista sinua ajattelemaan, että nyt jos eroat, olet yksin. On sinun aikasi itsenäistyä, oppia elämässä rohkeutta, pärjäämistä, itsensä ilmaisua yms. Erota ei kannata sillä ajatuksella, että koskas alkaa seuraava suhde- vaikka se alkaisikin, on tärkeää 'nollata' tilanne, opetella olemaan itsensä kanssa, lisätä itsetuntemusta ja ottaa vastuu omasta elämästä. Muuten edellisen suhteen ongelmat tuppaavat siirtymään seuraavaan.
Toivon sinulle viisautta ja rohkeutta kuunnella itseäsi ja tehdä oikeita valintoja, kukaan muu ei puolestasi niitä voi tehdä, mutta terapiassa niitä voi turvallisesti tarkastella ja pohdiskella
Sisältö jatkuu mainoksen alla
KirkkoSisko kirjoitti:
Hei ap.
Terapiaan voit ja kannattaakin mennä myös yksin, jos puoliso ei suostu tulemaan. Esim. kirkon perheneuvontaan moni tuleekin yksin eroajatustensa kera.
Huomioni kiinnitti tuo, että jo nyt, eron edellä mietit, tuletko saamaan kumppania. Haluaisin rohkaista sinua ajattelemaan, että nyt jos eroat, olet yksin. On sinun aikasi itsenäistyä, oppia elämässä rohkeutta, pärjäämistä, itsensä ilmaisua yms. Erota ei kannata sillä ajatuksella, että koskas alkaa seuraava suhde- vaikka se alkaisikin, on tärkeää 'nollata' tilanne, opetella olemaan itsensä kanssa, lisätä itsetuntemusta ja ottaa vastuu omasta elämästä. Muuten edellisen suhteen ongelmat tuppaavat siirtymään seuraavaan.
Toivon sinulle viisautta ja rohkeutta kuunnella itseäsi ja tehdä oikeita valintoja, kukaan muu ei puolestasi niitä voi tehdä, mutta terapiassa niitä voi turvallisesti tarkastella ja pohdiskella
Tämä on hyvä ajatus. Aloin heti kartoittaa, mistä voisin saada keskusteluapua. Tuntuu kovin vaikealta puhua perusteellisesti kaikkine yksityiskohtineen ystäville tai perheenjäsenille asiasta, koska:
- jos emme päädykään eroon, pelkään jotenkin heidän myöhemmin olevan vähemmän suhteemme tukena, jos purkaudun kaikkine pohdintoineen heille
- en halua ystävieni tai perheenjäsenieni joutuvan tilanteeseen, jossa valitsevat minut vs. puolisoni tai muuta vastakkainasettelua, koska kävi miten kävi, puolisoni on minusta hieno ihminen ja olisin tyytyväinen jos yhteiset tuttavamme voisivat eron jälkeenkin ajatella hänestä hyvää
- tunnen perheeni ja ystäväni ja tiedän heidän olevan sorttia, joka herkästi on minun "puolellani" - silloinkin, kun ei välttämättä olisi aihetta!
Ulkopuolinen ihminen osaisi varmasti olla paremmin neutraali ja auttaa minua pohtimaan eri vaihtoehtoja ilman omaa lehmää ojassa millään tavoin.
Minäkin kerään tällä hetkellä rohkeutta eroamiseen. Jos kyseessä olisi vain minä ja mieheni, tämä olisi tehty jo aikoja sitten. Lasten vuoksi tämä on todella vaikeaa. Minä yritän mietiiä sitä näin: jos jään ja elämä on samanlaista myös 5 ja 10 vuoden päästä, haluanko sitä? Jos jään, voin tyytyä, mutta 100% onnellinen en voi olla koskaan. 10 vuoden päästä, kadunko todennäköisemmin sitä että jäin vai sitä että lähdin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enemmän katuu sitä että jäi. Minä kadun kahtakymmentä vuotta, kun jossittelin lähtöä, kun pelkäsin jäädä yksin.
Kun lopulta lähdin, oli todella helpottavaa olla ihan vain oman elämänsä ja kotinsa herra. Ystävät ja sukulaiset olivat heti tukena, jopa työkaverit.
Parin vuoden kuluttua tapasin juuri sellaisen miehen, missä oli ne ominaisuudet joita olin kaikki ne vuodet kaivannut. Kukaan ei tietysti ole täydellinen, me vain haluamme samoja asioita ja viestimme toisillemme samalla tavalla.
Pitää uskaltaa, tai elämä menee hukkaan.
Jos et pysty sanomaan, valitettavasti mun on neuvottava, että lähde ensin ja laita sitten viesti että et tule takaisin.
Etäämpää on helpompi ottaa vastaan ne tunteet ja taivuttelu, ilman että kerta toisensa jälkeen suostuu taas jäämään.
On helpompi sitten puida asiaa esim puhelimessa tai viestein uudelta kämpältä, tai kaverin luota tai vanhempien kotoa tai mökiltä.
Välttämättä ei kannata heti kertoa missä on, jos on vaikka siellä mökillä, että hän voi tulla sinne taivuttelemaan.
Nyt olisi muuten hyvä hetki esim lomalla tehdä tuo ja etsiä uusi asunto sieltä mökiltä käsin.
Sanon näin siksi, että lopulta itse pystyin lähtemään vain tällä taktiikalla. Jonkun mielestä pelkurimaista, mutta tunteisiini on niin helppo vaikuttaa, jos tuntee oikein hyvin. Enkä kestä nähdä toisen tuskaa kun jätän hänet, niin sitten kärsimme taas kolme vuotta lisää.
Kunnan vuokra-asuntoa voi kysyä ja pääsee kun sanoo että on ero. Voi joutua ensin aika huonoon asuntoon, mutta siitähän voi heti alkaa etsiä parempaa. Kunhan ensin saa sen irtirepäisyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sitä loppujen lopuksi kukaan muu voi tietää, kannattaako tai "onko sinulla lupa" erota. Että kaverien kanssa puiminen vain sekottaa pään.
Kukaan muu ei tiedä, millaista sinulla on siinä suhteessa.
Ainoa syy minkä keksin jäädä vähäksikään aikaa huonoon suhteeseen, on lasten takia.
Ja huono suhde on sellainen, jossa sinulla ei ole hyvä, luottavainen, helppo ja onnellinen olla.
Helpolla en tarkoita, ettei välillä harmittaisi.
Mutta jos on koko ajan vähän hankalaa, se ei ole hyvä suhde, ei hyvä suhde ole koko ajan vähän pinnistämistä ja yrittämistä ja työlästä. Silloin ei ole oma itsensä, vaan vetää roolia tai "tekee työtä."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tavallaan sinulla ei ole vaihtoehtoja kuin uskaltaa lähteä suhteesta. Mieti miltä haluat elämäsi näyttävän ja toimii. Muutoshan on jo menossa korviesi välissä, joten ei muuta kuin rohkeutta peliin. Ei ole kuin tämä yksi elämä, ei kannata haaskata sitä.