Ihastuminen helposti

Ihastuin helposti molemmissa pitkissä parisuhteissa, mutta etenkin jälkimmäisessä. Se johtui siitä, että henkinen yhteys miehen kanssa ei syventynyt ja lujittunut vaan sillä tasolla jäätiin osittain todella etäisiksi. Minulla oli siinä suhteessa todella yksinäinen olo ja ikävä asioiden jakamista. Sen vuoksi kehitin helposti voimakkaita ihastumisia, jotka salasin kaikilta.

Minä ihastun helposti, mutta en rakastu helposti. Lapseni isästä olen eronnut, mutta käänsin kyllä jokaisen kiven ennen eroa, sillä ei todellakaan ollut helppoa lyovuttaa. Olihan meillä yhteinen lapsi, vaikka käytännössä olin yh jo parisuhteessa . Itse en heppoisin perustein rikkoisi ydinperhettä, mutta vain sinä voit punnita vaihtoehdot Selvitä nyt ainakin ensiksi vaivihkaa se, jospa myös miehesi olisi polyamoriahenkinen. Ei tosin ole varmaksi taputeltu tie sekään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se arki tulee vastaan... hauskuus karisee ja toisen hauskat läpät alkaa vaan ärsyttää.

Tähän auttaa se, ettei asu yhdessä.

Kuulostaa että olet vain tyytynyt ok mieheen joka ei ole Se Oikea. Kuten varmaan suurin osa ihmisistä koska on vaan pakko olla jonkun kanssa. Itse odotin ja tapasinkin sitten ihan sielunkumppanin jota parempaa en voisi kuvitella, ihan alusta asti tunsi yhteyden vaikkei tiedetty toisistamme mitään ja se vaan jotenkin tuntui kodilta ja aina on hauskaa. Semmosta sen pitäisi olla eikä ole mitään tarvetta unelmoida mistään enemmästä, tässä on jo kaikki. Toki kaikki ei koskaan semmosta ihmistä tapaa enkä voi itsekään uskoa että oli niin hyvä tuuri. :/

Se johtui siitä, että miehet kyllästyy omaan naiseen ja eivät tee enää suhteen eteen mitään. Eivät edes nussi naistaan. Se johtuu siitä, että siltä saa aina kuitenkin eli ei tarvitse panostaa. Sen takia ihastut johonkin toiseen, koska miehesi on tyypillinen paska mies.

Rakastan miestäni ja ihastun silti helposti. Myös naisiin, kuten joku toinenkin nainen täällä ilmoitti. Itselläni ihastuminen vaikuttaa olevan enemmänkin sellaista kokeilua, että kuinka paljon/millä tasolla pidän tästä kiinnostavasta/viehättävästä uudesta ihmisestä. Yleensä ihastuminen alkaa siinä vaiheessa, kun olen tutustunut vähän ja todennut tyypin mukavaksi, samalla aaltopituudella olevaksi tms, alkanut luottamaan hieman. Ihastumisvaiheen jälkeen alkaa yleensä vakaa ystävyys. Jotenkin minun on ensin ihastuttava vähän ennen kuin voin tykätä henkilöstä ystävänä. Ehkä se helpottaa rentoutumista kohdallani, kun mahdolliset jännitteet ja kipinät on jo läpikäyty ja laannutettu.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa että olet vain tyytynyt ok mieheen joka ei ole Se Oikea. Kuten varmaan suurin osa ihmisistä koska on vaan pakko olla jonkun kanssa. Itse odotin ja tapasinkin sitten ihan sielunkumppanin jota parempaa en voisi kuvitella, ihan alusta asti tunsi yhteyden vaikkei tiedetty toisistamme mitään ja se vaan jotenkin tuntui kodilta ja aina on hauskaa. Semmosta sen pitäisi olla eikä ole mitään tarvetta unelmoida mistään enemmästä, tässä on jo kaikki. Toki kaikki ei koskaan semmosta ihmistä tapaa enkä voi itsekään uskoa että oli niin hyvä tuuri. :/

Kai sitä nyt voi haluta tapailla muita, vaikka kotona olisikin tosi hyvä kumppani? Outo ajatus, että muista olisi kiinnostunut vain silloin, kun toisessa on jotakin vikaa.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa että olet vain tyytynyt ok mieheen joka ei ole Se Oikea. Kuten varmaan suurin osa ihmisistä koska on vaan pakko olla jonkun kanssa. Itse odotin ja tapasinkin sitten ihan sielunkumppanin jota parempaa en voisi kuvitella, ihan alusta asti tunsi yhteyden vaikkei tiedetty toisistamme mitään ja se vaan jotenkin tuntui kodilta ja aina on hauskaa. Semmosta sen pitäisi olla eikä ole mitään tarvetta unelmoida mistään enemmästä, tässä on jo kaikki. Toki kaikki ei koskaan semmosta ihmistä tapaa enkä voi itsekään uskoa että oli niin hyvä tuuri. :/

Tämä! Allekirjoitan täysin. Itse oon nyt tavannut sellaisen, asun vielä entisen kanssa, tultiin siihen tulokseen että olemme liian erilaisia ja toivomme eri asioita suhteelta. Olimme ensin tauolla ja sitten erottiin, nyt se ei sit kuitenkaan ole varma haluaako erota, mutta ei ole valmis sitoutumaankaan. Tämä uusi haluaa sitoutua ja perustaa perhe, vähän kyllä pelottaa erota lopullisesti , myydä kämppä ja lähteä uuteen suhteeseen, mutta se vaan tuntuu niin oikealta.

Vierailija kirjoitti:

Se johtui siitä, että miehet kyllästyy omaan naiseen ja eivät tee enää suhteen eteen mitään. Eivät edes nussi naistaan. Se johtuu siitä, että siltä saa aina kuitenkin eli ei tarvitse panostaa. Sen takia ihastut johonkin toiseen, koska miehesi on tyypillinen paska mies.

Tämä on totta, miehet tottuu et saa palveluksia ja on helppoa kun on vakituinen kumppani, nainen pyörittää pääosin kotia ja taloutta, ei tarvitse enää nähdä vaivaa, siinä se on ja pysyy. Aluksi hurmataan ja sit rentoudutaan, mutta nainen haluaa huomiota, läheisyyttä ja romantiikkaa. Ei ihme että tunteet kuolee ja suhde muuttuu kämppissuhteeksi, kaipaa jotain enemmän. Kunpa useampi mies tajuaisi tämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se johtui siitä, että miehet kyllästyy omaan naiseen ja eivät tee enää suhteen eteen mitään. Eivät edes nussi naistaan. Se johtuu siitä, että siltä saa aina kuitenkin eli ei tarvitse panostaa. Sen takia ihastut johonkin toiseen, koska miehesi on tyypillinen paska mies.

Tämä on totta, miehet tottuu et saa palveluksia ja on helppoa kun on vakituinen kumppani, nainen pyörittää pääosin kotia ja taloutta, ei tarvitse enää nähdä vaivaa, siinä se on ja pysyy. Aluksi hurmataan ja sit rentoudutaan, mutta nainen haluaa huomiota, läheisyyttä ja romantiikkaa. Ei ihme että tunteet kuolee ja suhde muuttuu kämppissuhteeksi, kaipaa jotain enemmän. Kunpa useampi mies tajuaisi tämän.

Kyllähän minä tajuan oikein hyvin. Mutta kun käytännössä melkein kaikkien naisten täytyy saada se yhteinen koti ja talous pyöritettäväksi ja hirvittävästi kaikenlaisia kodinhoitorooleja ja tehtäviä jaettavaksi ja stressattavaksi, vaikka noilla ei ole seurustelun kannalta mitään merkitystä.

Minulle riittää aivan hyvin se, että kumpikin hoitaa oman taloutensa ja yhteinen aika käytetään kokonaisuudessaan toisen huomiointiin, läheisyyteen ja romantiikkaan. Sillä lailla pysyy suhde yhtä tyydyttävänä kuin ensimmäisten seurustelukuukausien aikana. Samaa haluavia naisia vain on hyvin harvassa.

Kaikkea ei voi saada. Priorisoikaa.

Ihastun helposti, mutta ihastukset menee ohi. Menivät nuorena vapaana ja menevät nyt varattuna. Sitä nopeammin mitä enemmän olen tekemisissä jonkun kanssa. Joskus mietin eroa, mutta en usko että rakastuisin sittenkään kehenkään, nuo ihastumiset on jotain muuta. Miestäni kohtaan tunteet on sekavat, enkä tiedä mitä tunnen. Kaikkea sekaisin inhosta rakkauteen. Riippuu päivästä. En tiedä miten tätä elämää pitäisi elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa että olet vain tyytynyt ok mieheen joka ei ole Se Oikea. Kuten varmaan suurin osa ihmisistä koska on vaan pakko olla jonkun kanssa. Itse odotin ja tapasinkin sitten ihan sielunkumppanin jota parempaa en voisi kuvitella, ihan alusta asti tunsi yhteyden vaikkei tiedetty toisistamme mitään ja se vaan jotenkin tuntui kodilta ja aina on hauskaa. Semmosta sen pitäisi olla eikä ole mitään tarvetta unelmoida mistään enemmästä, tässä on jo kaikki. Toki kaikki ei koskaan semmosta ihmistä tapaa enkä voi itsekään uskoa että oli niin hyvä tuuri. :/

Tämä! Allekirjoitan täysin. Itse oon nyt tavannut sellaisen, asun vielä entisen kanssa, tultiin siihen tulokseen että olemme liian erilaisia ja toivomme eri asioita suhteelta. Olimme ensin tauolla ja sitten erottiin, nyt se ei sit kuitenkaan ole varma haluaako erota, mutta ei ole valmis sitoutumaankaan. Tämä uusi haluaa sitoutua ja perustaa perhe, vähän kyllä pelottaa erota lopullisesti , myydä kämppä ja lähteä uuteen suhteeseen, mutta se vaan tuntuu niin oikealta.

Nuo sielun kumppanit ja oikeat. Luulen että joillakin noita on ja toisilla ei. En tiedä kumpaan ryhmään itse kuulun. Toisilla ei ole kapasiteettia kohdata ketään sillä tasolla että voisi syntyä jokin syvä henkinen yhteys ja toisilla tuota tapahtuu monta kertaa elämässä. Itse olen jotenkin kyynistynyt.

Mä ihastun kanssa todella helposti. Pidän niitä piristeenä. En tee mitään ihastusten eteen vaan nautin kutkuttavasta tunteesta ja rakentelen pilvilinnoja. Yhtälailla ne ihastukset sitten laantuu. Tällä hetkellä olen ihastunut toiseen vain kuulemani perusteella 😂

Ihastun tosi helposti. Olen aina ollut sellainen, suhteessa ja sinkkuna. Ei niiden tarvitse mihinkään johtaa. Ovat vain kiva piristys arjen keskellä. Olen hyvässä parisuhteessa. Pieniä lapsia. Mies on huomioonottavainen, kiltti, hauska, lempeä ja luotettava sekä hyvä keskustelija. Meillä on myös elämäni parasta seksiä. Silti ihastun välillä muihinkin. En minä niistä mitään elämäni suurta rakkaustarinaa haihattele vaan pidän jalat maassa ja tiedän että mulla on tosi mahtava kumppani ja suhde ja olen sitoutunut siihen. Meillä on niin rehelliset välit että usein ihastellaan muita viehättäviä ihmisiä yhdessä. Lievä flirtti on ok myös.

Olen aiemmassa suhteessa ollut vapaassa suhteessa. Se oli ihan ok, mutta not for me lopulta. Vie liikaa energiaa ja aikaa pitää yllä montaa juttua ja aina se uusi suhde vie kuitenkin intensiteettiä pois siitä pääsuhteesta... Haluan sitoutua yhteen ihmiseen ja syventää sitä vuosien aikana. Se tuntuu oikeimmalta. :)

Oon kuitenkin sillä tavoin avoin, että ollaan nykyisenkin miehen kanssa sovittu että jos joskus tulis tilanne missä haluaa avata tätä suhdetta ehkä muillekin niin siitä pitää avoimesti keskustella. Ehkä tosi pitkässä suhteessa sellainen voi joskus olla tarpeen. Toistaiseksi ainakaan ei. Mieheni haluaisi joskus vielä olla toisen miehen kanssa ja siihen olen antanut "luvan". Itsekin ihastun välillä naisiin, mutta olen sitä jo kokeillut aikanaan myös eikä se oo lopulta ihan mun juttu.

Kiinnostun toisinaan, mutta en ihastu palavasti kovin helposti. Yleensä kiinnostus menee ajan kanssa ohi, mutta nykyinen ihastus ei ole laantunut reilussa vuodessakaan. Hieman ärsyttävää...

Vierailija kirjoitti:

Miestäni kohtaan tunteet on sekavat, enkä tiedä mitä tunnen. Kaikkea sekaisin inhosta rakkauteen. Riippuu päivästä. En tiedä miten tätä elämää pitäisi elää.

Ihanasti sanottu. :D

Otin nyt mieheni kanssa puheeksi tämän, koska ne mun ihastumiset tosiaankin tuntuu vähän vakavemmilta, tai kun uppoudun niihin sitten niin kovasti että se on jokseenkin pois sitten mun ja mieheni välisestä yhteydestä. Oli jo niin syyllinen olo niistä.

Hän vähän hämmästyi, jotkin asiat mitä kerroin tulivat uutena, jotkin ei. Itki ja kiitteli että uskalsin olla rehellinen. Puhuttiin mm. siitä, miten on aika utopistinen ajatus, että pitkässä suhteessa joka hetki osapuolien rakkauden määrä kohtaisi täydellisesti, välillä sitä tuntee vähemmän ja välillä enemmän, ja ne vaihtelee molemmilla. Tuli mukavan kepeä olo olemiseen kun nyt voin olla sinut tämän "rakkaudettoman vaiheen" kanssa, ja toki rehellisyyden ja avoimuuden ilmapiiri lisäsi tietyllä tapaa yhteyttämme.

Sovittiin että ei nyt suorilta heitetä lusikoita jakoon, vaan katsellaan ja tunnustellaan vielä. Eihän se sitten kannata suhdetta jatkaa jos multa ei enää pitkällisen kaivelun jälkeen löydy riittävästi romanttisia ajatuksia puolisoani kohtaan mutta, koska avoimuus on päivän sana, aion olla niillekin avoimena.

-AP

Pitkässä suhteessa niitä tulee ja menee - siis noita kausia. 

Itse ihastuin nuorena hyvin helposti, mutta olin henkisesti hyvin keskenkasvuinen ja hain huomiota pojilta. Kyllästyin yhteen, halusin jo seuraavan. Varmasti jotain daddy-issueita oli taustalla - ja sitä, että en rakastanut itseäni. Hain käytännössä hyväksyntää muilta ja sitä jännitystä elämään. Jäin koukkuun ihastumisen tunteeseen. Ajattelin, että suhteen pitää olla romantiikkaa aina ja ikuisesti, kuten Disneyleffoissa.

Yksi suhde kesti 6 vuotta siinä reilu parikymppisenä. Meillä on lapsi, vastarakennettu talo, mutta jotain puuttui mun puoleltani. Aika paljon riitoja. Syytin tosi paljon miestä, että kun se ei ikinä sitä ja ikinä tätä, että kun on sellainen… Olin todella lapsellinen. 

Nykyinen suhde… en ole onnellinen tässäkään, mutta tyytyväinen ja oppinut, että tällaista tulee ja menee. Suhdetta takana kohta taas 6 vuotta ja huomaan, että minuun on iskemässä taas ne samat tunteet, kuin edellisessäkin; tylsistyminen, pettymys, katkeroituminen… Ajattelin tässä nyt odotella ja odotella. Suhde on kuitenkin hyvä. Elämämme on hyvää. Vika on vain minussa. En tiedä vielä, missä kohtaa, mutta näin se on. Huomaan haaveilevani toisenlaisesta elämästä. Toisaalta, tässä taitaa iskeä ikäkriisiäkin. 

Olen hyvin kunnianhimoinen, joten voi liittyä tämä vaihe siihenkin. En osaa vain "olla", vaan koko ajan pitää mennä eteenpäin. Mutta edellisestä virheestäni oppineena; ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella. Se on vain erilaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miestäni kohtaan tunteet on sekavat, enkä tiedä mitä tunnen. Kaikkea sekaisin inhosta rakkauteen. Riippuu päivästä. En tiedä miten tätä elämää pitäisi elää.

Ihanasti sanottu. :D

Otin nyt mieheni kanssa puheeksi tämän, koska ne mun ihastumiset tosiaankin tuntuu vähän vakavemmilta, tai kun uppoudun niihin sitten niin kovasti että se on jokseenkin pois sitten mun ja mieheni välisestä yhteydestä. Oli jo niin syyllinen olo niistä.

Hän vähän hämmästyi, jotkin asiat mitä kerroin tulivat uutena, jotkin ei. Itki ja kiitteli että uskalsin olla rehellinen. Puhuttiin mm. siitä, miten on aika utopistinen ajatus, että pitkässä suhteessa joka hetki osapuolien rakkauden määrä kohtaisi täydellisesti, välillä sitä tuntee vähemmän ja välillä enemmän, ja ne vaihtelee molemmilla. Tuli mukavan kepeä olo olemiseen kun nyt voin olla sinut tämän "rakkaudettoman vaiheen" kanssa, ja toki rehellisyyden ja avoimuuden ilmapiiri lisäsi tietyllä tapaa yhteyttämme.

Sovittiin että ei nyt suorilta heitetä lusikoita jakoon, vaan katsellaan ja tunnustellaan vielä. Eihän se sitten kannata suhdetta jatkaa jos multa ei enää pitkällisen kaivelun jälkeen löydy riittävästi romanttisia ajatuksia puolisoani kohtaan mutta, koska avoimuus on päivän sana, aion olla niillekin avoimena.

-AP

Miten tää palsta on nykyään täynnä tällaisia lässyttäjiä?

Vierailija kirjoitti:

Pitkässä suhteessa niitä tulee ja menee - siis noita kausia. 

Itse ihastuin nuorena hyvin helposti, mutta olin henkisesti hyvin keskenkasvuinen ja hain huomiota pojilta. Kyllästyin yhteen, halusin jo seuraavan. Varmasti jotain daddy-issueita oli taustalla - ja sitä, että en rakastanut itseäni. Hain käytännössä hyväksyntää muilta ja sitä jännitystä elämään. Jäin koukkuun ihastumisen tunteeseen. Ajattelin, että suhteen pitää olla romantiikkaa aina ja ikuisesti, kuten Disneyleffoissa.

Yksi suhde kesti 6 vuotta siinä reilu parikymppisenä. Meillä on lapsi, vastarakennettu talo, mutta jotain puuttui mun puoleltani. Aika paljon riitoja. Syytin tosi paljon miestä, että kun se ei ikinä sitä ja ikinä tätä, että kun on sellainen… Olin todella lapsellinen. 

Nykyinen suhde… en ole onnellinen tässäkään, mutta tyytyväinen ja oppinut, että tällaista tulee ja menee. Suhdetta takana kohta taas 6 vuotta ja huomaan, että minuun on iskemässä taas ne samat tunteet, kuin edellisessäkin; tylsistyminen, pettymys, katkeroituminen… Ajattelin tässä nyt odotella ja odotella. Suhde on kuitenkin hyvä. Elämämme on hyvää. Vika on vain minussa. En tiedä vielä, missä kohtaa, mutta näin se on. Huomaan haaveilevani toisenlaisesta elämästä. Toisaalta, tässä taitaa iskeä ikäkriisiäkin. 

Olen hyvin kunnianhimoinen, joten voi liittyä tämä vaihe siihenkin. En osaa vain "olla", vaan koko ajan pitää mennä eteenpäin. Mutta edellisestä virheestäni oppineena; ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella. Se on vain erilaista.

Kumma juttu, kun itse en ole ikinä kokenut parisuhteessa tylsistymistä, pettymystä tai katkeroitumista. Ei ole koskaan tullut viikonkaan mittaista kautta, jonka aikana en olisi tavattoman iloinen ja kiitollinen suhteestani ja nähnyt, miten se aivan ilmeisellä tavalla tekee elämäni paremmaksi.

Oletko sattumalta testannut oman kiintymystyylisi?

Vierailija kirjoitti:

Niin, aivan. Oon itsekin sitä mieltä, että mun täytyy ottaa tämä puheeksi mieheni kanssa. Hirveän hankalaa vaan sanoittaa näitä fiiliksiä! Ja kun viimeiseksi haluan hänelle mielipahaa, mutta sitä varmasti aiheuttaa tämäkin että vähän etäisenä jurnutan kotona ja haaveilen toisenlaisesta elämästä.

Tuo on mielenkiintoinen ajatus, että onko sitä vain itse henkisesti keskenkasvuinen, ja tyhjä. Uskoisin, että keskenkasvuinen sitä tulee olemaan jossakin määrin aina, mutta luotan myös sydämeeni. Haluaisin hauskuutta, hengenheimolaisuutta ja rakkautta, eihän se ole liikaa pyydetty. Niitä ei nykyisestä suhteesta oikein löydy. Tai no rakkaus, siinä ja siinä. Kumppanuutta ja sujuvaa kanssavanhemmuutta, mutta esimerkiksi himoa tai seksiä ei lainkaan.

Siksi kysyinkin, kun mulla on aika syyllinen olo näistä haikailuista. Kunhan vain ajattelin, että josko tämä olisi yleistäkin.

Olen itse tosi tunteikas ihminen ja ihastun helposti mukaviin miehiin. Olen ollut suhteessa 15 vuotta mieheni kanssa ja meillä on kaks lasta. Perhe-elämä on ihanaa ja mies on ihanaa. Mutta toki kun tapaan mukavia miehiä, ihastun heihin ja flirttailenkin heidän kanssaan ja saatan elää fantasioissani ja se on virkistävää. Mutta tiedän, että minulla on hyvä suhde, enkä pettäisi miestäni mistään hinnasta. Mutta fantasiat sallin itselleni, koska tiedän 15 vuoden kokemuksella niiden jäävän fantasioiksi. En ole polyamorinen enkä ikinä pystyisi kahta miestä pyörittämään, mutta saatan vuoden aikana ihastua parikin kertaa vakavasti. Ennen miestäni ihastuin treffailemiini miehiin heti ja rakastuin ja elin mielessäni fantasiamaailmassa heidän kanssaan. Minulla on tosi värikäs mielenmaailma. Joskus kysyn mieheltäni, mietitkö koskaan asiaa x tai b. Mies ei mieti asioita kuten minä eikä muista samoja muistoja yhtä tarkasti kuin minä. Olen lapsesta asti ollut kiinnostunut fantasiamaailmasta. Rakastan fantasiakirjallisuutta ja romanttisia tarinoita vampyyreista jne. Ja elän myös osaksi maailmaani fantasioissani. Aamulla herätessäni saatan hetken aikaa pyöriä sängyssä silmät suljettuna fantasioissani. Joskus ihastumiset ja fantasiamaailma on raskasta. Voin nähdä ikävää unta useasti ja aamulla kun herään siihen tunnelmaan, elän siinä helposti vielä tunteja, Joskus päiviä. Unet ovat minulle osa elämää ja mietin aamuisin, kun olen nähnyt unta, että mitä kokemuksia 'sain' viime yönä. Näen siis paljon unia ja unet ovat usein henkilöistä, joita olen tuntenut aiemmin elämässä tai lapsuudessa. Mutta yleisesti kooten tämän puoleni itsestä, rakastan näitä ihastumiskokemuksia. Ihastun ja rakastun välillä mieheenikin ihan samalla tavalla. Luulen, että kaikki ihastuvat ihmisiin jossain määrin. Jos se ei aiheuta pettämistä tai ongelmia ja voit nauttia siitä, pitäisin sitä elämän yhtenä kauniina asiana, mitä ihmismieli saa aikaan. Minulle se ainakin on sitä. Vaikeutta tämä ominaisuuteni tuottaa Joskus työyhteisössä - ihastun helposti työkavereihini myöskin! Se on joskus ollut todella vaikeaa ja kuvittelen sen olevan rakkautta. Se voisi esklaoitua rakkaudeksi,mutta kun tiedän itseni tämän ominaisuuden ja mietin, olisinko valmis uhraamaan perhettäni näille rakkauksilleni, niin en olisi. Se olisi apinointia. Joku voisi sanoa, että olisin ajatuksissani maaninen ja ehkä joskus olenkin. Monilla ihastuminen johtuu siitä, että on pienenä joutunut pettymään läheisissä suhteissa ja silloin aikuisena saatetaan helposti ihastua ja olla paljon seksiushteita sen takia, että on kiukussa positiiviseen huomioon. Flirttailemalla saa myös positiivista huomiota. Kaikki suhteet mulla olleet täynnä tulista rakkautta. Mutta jännä juttu on, että kun on suhteessa, tapaa koko ajan ihania miehiä joihin ihastua.