Lue keskustelun säännöt.
Kelpaako syrjäytynyt nuori nainen kenellekään?
12.06.2019 |
Olen 24-vuotias täysin kokematon nainen. En ole ikinä edes halannut miestä tai pitänyt ketään kädestä, muusta nyt puhumattakaan. Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja yleisestä ahdistuksesta, on myös lievää masennusta. En voi siis käydä töissä tai opiskella. Huolisiko kukaan mies tällaista naista, jolla ei oikein ole elämää? Kavereitakin on jäljellä vain yksi. Mietin myös että pääsisinkö poikaystävän myötä elämänsyrjään kiinni. Vaikka tiedän että ei kannata odottaa että mies jotenkin parantaisi minut.
Olen mielestäni ihan tavallisen näköinen, minua on kehuttu kauniiksi ym., BMI 19, joten tämän ei pitäisi olla ainakaan ulkonäöstä kiinni. Tykkään mm. maalailla ja mennä luonnossa. En myöskään etsi mitään rikasta adonista ja tiedän oman ns. tasoni. Myös työtön mies kelpaisi.
Pitäisikö suosiolla vaan luovuttaa miesten suhteen ja keskittyä parantumaan kaikesta ensin? Olen vain aika yksinäinen ja poikkiksen kaipuu on ollut kova jo monta vuotta. Onko kukaan samanlaisessa tilanteessa onnistunut löytämään kumppanin?
Kommentit (129)
kyl mä ainakin kelpasin! On nostanu mut ihan pohjalta vielä ylös ja ollu tukena. Pitää vaan löytää semmonen ihminen ketä hyväksyy sut ja sun menneisyyden just semmosenaan.
En siis oottanu et joku prinssi tulee ja pelastaa vaan sattumalta tavattiin ja siitä se lähti, oli masennusta ja ahistushäiriöö ja vaikka mitä mut kerroin rehellisesti tosi alkuaikoina ku tutustuttiin toisiimme enkä ikinä pyytänyt häneltä mitään, se vaan tuli ja hyväksy mut just semmosena ku oon ja kannusti tekemää asioita mitä en olis ikinä saanu aikaseks jos olisin yksin ollut Niin pohjalla olin etten nähny enää poispääsyy sieltä :)
pääsin elämään kiinni ja en vois kyl kiitollisempi olla, voimia AP:lle!❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap kirjoitti aloituksessaan: Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja yleisestä ahdistuksesta, on myös lievää masennusta. En voi siis käydä töissä tai opiskella.
Mitä hän siis voi tehdä? Voiko käydä kaupassa, apteekissa, lääkärissä, kulkea julkisilla tai olla missään paikassa, jossa on muitakin ihmisiä? Onnistuuko edes puhelimella soittaminen tai vaikka mahdollisen miehen sukulaisten ja kavereiden tapaaminen?
Pitäisikö miehen tehdä joka ikinen asia mamman puolesta, koska ap ei kykene, häntä alkaa ahdistaa, hän saa ties mitä paniikkikohtauksia, hermostuu ja hän uupuu jo ajattelemisestakin? Olisiko mies siis sellainen lapsenvahti, jonka pitäisi huolehtia suurinpiirtein mamman kuukautissiteidenkin ostosta?
Ap on ilmeisesti luovuttanut ja ulkoistanut kaikki normaalin ihmisen elämään kuuluvat asiat muille. Hän ei ole kiinnostunut ikinä kehittämään itseään opiskelemalla ja työelämä on ilmeisesti hänen omasta päätöksestään täysin poissuljettu vaihtoehto. Ja mamma on alle 25 vuotias...
Ilmeisesti hänen vanhemmat hoitavat erikoisen keijukaistyttönsä kaikki tarpeet niin, että hän saa ihan rauhassa liihoitella ja pompottaa pitkin metsiä ja ajankulukseen vähän maalailla. Vastuita ja velvollisuuksia ei varmaan ole ja tule, koska "hän nyt vain on tällainen".
Minkälaisen naisen mies siis tällaisesta neidistä saisi? Lapsia ei mielestäni ainakaan kannattaisi tehdä yhden yhtä, sillä ap ei varmasti pärjäisi edes ensimmäistä neuvolakäyntiä sekoamatta. Totuus sattuu.
Totuus ja sinun ennakkoluulosi ja kuvitelmasi ovatkin sitten ihan eri asioita. Selvästikään et tiedä kyseisistä sairauksista mitään, joten olisit vain hiljaa.
Hyvin kelpaisi jos syrjäytyneelle nuorelle naiselle kelpaisi syrjäytynyt keski-ikäinen mies.
No mikset kelpaisi. Haittana suurin tietenkin tuo intohimon puute, jos et ole miestä edes koskaan pitänyt kädestä.
Se vähän vaikuttaa heikonlaiselta jutulta. Tietty saattaa se tikanpoika (tai tyttö) vielä puuhun löytää.
Sinccis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kirjoitti aloituksessaan: Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja yleisestä ahdistuksesta, on myös lievää masennusta. En voi siis käydä töissä tai opiskella.
Mitä hän siis voi tehdä? Voiko käydä kaupassa, apteekissa, lääkärissä, kulkea julkisilla tai olla missään paikassa, jossa on muitakin ihmisiä? Onnistuuko edes puhelimella soittaminen tai vaikka mahdollisen miehen sukulaisten ja kavereiden tapaaminen?
Pitäisikö miehen tehdä joka ikinen asia mamman puolesta, koska ap ei kykene, häntä alkaa ahdistaa, hän saa ties mitä paniikkikohtauksia, hermostuu ja hän uupuu jo ajattelemisestakin? Olisiko mies siis sellainen lapsenvahti, jonka pitäisi huolehtia suurinpiirtein mamman kuukautissiteidenkin ostosta?
Ap on ilmeisesti luovuttanut ja ulkoistanut kaikki normaalin ihmisen elämään kuuluvat asiat muille. Hän ei ole kiinnostunut ikinä kehittämään itseään opiskelemalla ja työelämä on ilmeisesti hänen omasta päätöksestään täysin poissuljettu vaihtoehto. Ja mamma on alle 25 vuotias...
Ilmeisesti hänen vanhemmat hoitavat erikoisen keijukaistyttönsä kaikki tarpeet niin, että hän saa ihan rauhassa liihoitella ja pompottaa pitkin metsiä ja ajankulukseen vähän maalailla. Vastuita ja velvollisuuksia ei varmaan ole ja tule, koska "hän nyt vain on tällainen".
Minkälaisen naisen mies siis tällaisesta neidistä saisi? Lapsia ei mielestäni ainakaan kannattaisi tehdä yhden yhtä, sillä ap ei varmasti pärjäisi edes ensimmäistä neuvolakäyntiä sekoamatta. Totuus sattuu.
Totuus ja sinun ennakkoluulosi ja kuvitelmasi ovatkin sitten ihan eri asioita. Selvästikään et tiedä kyseisistä sairauksista mitään, joten olisit vain hiljaa.
No kerropa sinä, kun asiantuntija olet. Sitä paitsi kirjoitin kaiken tyyliin "luultavasti, ilmeisesti" jne. ja loppuihin pohjana oli ap:n ikioma sepustus.
Olen ihan hiljaa täällä nytkin, vain kynsien napsebkuuluu välillä niiden osuessa puhelimen näyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin kelpaisi jos syrjäytyneelle nuorelle naiselle kelpaisi syrjäytynyt keski-ikäinen mies.
Ahhh, ihana pari, 24 vuotias syrjäytynyt ihmisiä pelkäävä ahdistunut täydellisen kokematon ap ja syrjäytynyt keski-ikäinen paappa, varmaan hänkin täysin kokematon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvin kelpaisi jos syrjäytyneelle nuorelle naiselle kelpaisi syrjäytynyt keski-ikäinen mies.
Kelpaanko syrjäytyneelle keski-ikäiselle syrjäytynyt vanhus?
Vierailija kirjoitti:
No mikset kelpaisi. Haittana suurin tietenkin tuo intohimon puute, jos et ole miestä edes koskaan pitänyt kädestä.
Se vähän vaikuttaa heikonlaiselta jutulta. Tietty saattaa se tikanpoika (tai tyttö) vielä puuhun löytää.
Sinccis
Totta! ap:stä voi kuoriutua vielä räväkkä mimmi kunhan pääsee vauhtiin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei Ap ryhdy huoraksi? Sitä voi syrjäytynytkin tehdä. Miesongelma ratkeaa ja talous kohenee.
Miksi sinä et ole käynyt hoidattamassa omia mielenterveysongelmiasi kuntoon?
En ole edellisen kommentin kirjoittaja, mutta mielestäni maksullisen naisen rooli saattaisi hyvinkin viedä ap:tä eteenpäin elämässään. Siinä tutustuisi lähemmin myös miesressukoihin, jotka eivät kelpaa muille ja kaikki voittaisivat.
Eihän sitä tarvitse montaa asiakasta päivässä, muutama viikossa olisi ihan hyvä ja ap ehtisi maalailemaan ja liikkumaan luonnossa siinä välissä ihan yllin kyllin.
Tämä ratkaisuehdotus oli jo jossakin neljännellä sivulla ja mielestäni se on oikein passeli vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei Ap ryhdy huoraksi? Sitä voi syrjäytynytkin tehdä. Miesongelma ratkeaa ja talous kohenee.
Miksi sinä et ole käynyt hoidattamassa omia mielenterveysongelmiasi kuntoon?
En ole edellisen kommentin kirjoittaja, mutta mielestäni maksullisen naisen rooli saattaisi hyvinkin viedä ap:tä eteenpäin elämässään. Siinä tutustuisi lähemmin myös miesressukoihin, jotka eivät kelpaa muille ja kaikki voittaisivat.
Eihän sitä tarvitse montaa asiakasta päivässä, muutama viikossa olisi ihan hyvä ja ap ehtisi maalailemaan ja liikkumaan luonnossa siinä välissä ihan yllin kyllin.
Tämä ratkaisuehdotus oli jo jossakin neljännellä sivulla ja mielestäni se on oikein passeli vaihtoehto.
Eikä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei Ap ryhdy huoraksi? Sitä voi syrjäytynytkin tehdä. Miesongelma ratkeaa ja talous kohenee.
Miksi sinä et ole käynyt hoidattamassa omia mielenterveysongelmiasi kuntoon?
En ole edellisen kommentin kirjoittaja, mutta mielestäni maksullisen naisen rooli saattaisi hyvinkin viedä ap:tä eteenpäin elämässään. Siinä tutustuisi lähemmin myös miesressukoihin, jotka eivät kelpaa muille ja kaikki voittaisivat.
Eihän sitä tarvitse montaa asiakasta päivässä, muutama viikossa olisi ihan hyvä ja ap ehtisi maalailemaan ja liikkumaan luonnossa siinä välissä ihan yllin kyllin.
Tämä ratkaisuehdotus oli jo jossakin neljännellä sivulla ja mielestäni se on oikein passeli vaihtoehto.
Se on passeli vaihtoehto ihmiselle joka on päästään täysin sairas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin 26 ja kokematon viela, eika parisuhteet edes kiinnostaneet. Toissa ja koulussa kavin, syvasti masentunut ja omissa oloissa. Kotona kaiken vapaa-ajan, en kuvitellut kenenkaan voivan kiinnostavan minusta. Perusnatti ja normaalipainoinen minakin. Mutta ujo ja hiljainen.
Sitten paahanpistosta liityin online dating sivustolle, ja toka keskustelukumppani siella on mun aviomies nyt 30 vuotiaana... Tuuria? Luultavasti 😀 Sulla voi kayda sama, kunhan vain kokeilet!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin kelpaisi jos syrjäytyneelle nuorelle naiselle kelpaisi syrjäytynyt keski-ikäinen mies.
Ahhh, ihana pari, 24 vuotias syrjäytynyt ihmisiä pelkäävä ahdistunut täydellisen kokematon ap ja syrjäytynyt keski-ikäinen paappa, varmaan hänkin täysin kokematon.
Lähes, mutta ei täysin. En mä nyt ihan paappa vielä ole.
Itse olen melkein samassa tilanteessa. Minullakaan ei ole ketään ystäviä jäänyt ja olin kiusattu todella pitkään. Mitään "virallista" sairautta ei ole. Toisiin luottaminen vaikeaa ja en uskalla päästää ketään lähelleni. Minua on tavallaan niin paljon arvosteltu, etten enää jaksakaan ihmisiä niin paljon. Mietin välillä, että parempi yksin kuin sellaisessa seurassa joka tekee vaan huonoa. Toisaalta kaipaan ystäviä ja seuraa välillä. Mietinkin aina miten löydän koskaan kumppania jos ei ystäviäkään. Myönnän omat vikani, mutta toisaalta elämä on nyt vaan mennyt näin, että en tiedä mitä olisin aiemmin voinut tehdä toisin. Parisuhteessa vaikeinta olisi toiseen luottaminen, lähellä päästäminen ja tavallaan "avautuminen" toiselle. Välillä olen ihan tyytyväinen näinkin ja kiitollinenkin, että vältyn joltain "ihmissuhdesotkulta", mutta sitten iskee ajatus ettei tämä elämäni ole mitään normaalia ja vaikeaa edes kertoa kenellekään. Itsekin olen kuitenkin aika tavallinen nuori nainen kuitenkin, vaikka melko ujo ja tottunut olemaan yksin. Mietinkin välillä jos elämä olisi nuorempana mennyt toisin niin miten se olisi vaikuttanut. Ehkä olisi jäänyt pari ystävää ja muutenkin luottamus itseensä ja muihin parempi. Nyt on liikaa ikäviä kokemuksia ja senkin vuoksi luovutan helposti ja "hyväksyn" yksinäisyyden. En varmaan olisi silti mikään huono ystävä kun kuitenkin minullakin on ne hyvät puoleni. Parisuhteesta en osaa sanoa mitään, kun itsekin olen tavallaan jäänyt kaikesta siitä paitsi. Nykyisin on vaikeaa nähdä itseni sellaisena, että olisin jonkun ykköstoive tai joka oikeasti valitsisi minut. Ja en oikein osaa kaivata sellaista mitä en ole kokenut koskaan ja parisuhde juuri sellainen asia. Kyllähän minullakin haaveita on, mutta ainakin vielä on vaikea ajatus, että minulla yleensä olisi ketään. Ajattelen etten olisi sen arvoinen ja parempi olla vaan yksin.
Minullakin kävi niin, että poikaystävä teki onnellisemmaksi, mielenterveyden kannalta oikein hyvä juttu siis. Hän on myös auttanut kaikenlaisissa asioissa todella paljon, ruoanlaitosta koulutehtäviin. Tosin nyt kun ollaan muutama vuosi oltu yhdessä, ja mies haluaa lapsia ja minä en, niin ero saattaa olla tuloillaan 😩 Ja miestä luonnollisesti ärsyttää se, etten ole kovin ahkera enkä tiedä kykenenkö tekemään töitä tulevaisuudessa. Olen kuitenkin kiitollinen suhteesta ja kaikesta hyvästä mitä se on tuonut, suosittelen toki muillekin!
Match in heaven kirjoitti:
Olet kaikkien kilttisten unelmanainen! 😍
Aika monelle muullekin kävisi vähän kokenut nainen.
Vierailija kirjoitti:
Olen 24-vuotias täysin kokematon nainen. En ole ikinä edes halannut miestä tai pitänyt ketään kädestä, muusta nyt puhumattakaan. Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja yleisestä ahdistuksesta, on myös lievää masennusta. En voi siis käydä töissä tai opiskella. Huolisiko kukaan mies tällaista naista, jolla ei oikein ole elämää? Kavereitakin on jäljellä vain yksi. Mietin myös että pääsisinkö poikaystävän myötä elämänsyrjään kiinni. Vaikka tiedän että ei kannata odottaa että mies jotenkin parantaisi minut.
Olen mielestäni ihan tavallisen näköinen, minua on kehuttu kauniiksi ym., BMI 19, joten tämän ei pitäisi olla ainakaan ulkonäöstä kiinni. Tykkään mm. maalailla ja mennä luonnossa. En myöskään etsi mitään rikasta adonista ja tiedän oman ns. tasoni. Myös työtön mies kelpaisi.
Pitäisikö suosiolla vaan luovuttaa miesten suhteen ja keskittyä parantumaan kaikesta ensin? Olen vain aika yksinäinen ja poikkiksen kaipuu on ollut kova jo monta vuotta. Onko kukaan samanlaisessa tilanteessa onnistunut löytämään kumppanin?
Ei kai nyt vielä voi luovuttaa jos et ole vielä yrittänytkään. Se, että olet ollut olemassa X vuotta ei vielä ole yrittämistä miesten suhteen.
Totta. Mitäs te ap:lle tarjoutuneet miehet tästä sanotte? Kirjoituksessa on totta toinen puoli ainakin.