Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kelpaako syrjäytynyt nuori nainen kenellekään?

Vierailija
12.06.2019 |

Olen 24-vuotias täysin kokematon nainen. En ole ikinä edes halannut miestä tai pitänyt ketään kädestä, muusta nyt puhumattakaan. Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja yleisestä ahdistuksesta, on myös lievää masennusta. En voi siis käydä töissä tai opiskella. Huolisiko kukaan mies tällaista naista, jolla ei oikein ole elämää? Kavereitakin on jäljellä vain yksi. Mietin myös että pääsisinkö poikaystävän myötä elämänsyrjään kiinni. Vaikka tiedän että ei kannata odottaa että mies jotenkin parantaisi minut.

Olen mielestäni ihan tavallisen näköinen, minua on kehuttu kauniiksi ym., BMI 19, joten tämän ei pitäisi olla ainakaan ulkonäöstä kiinni. Tykkään mm. maalailla ja mennä luonnossa. En myöskään etsi mitään rikasta adonista ja tiedän oman ns. tasoni. Myös työtön mies kelpaisi.

Pitäisikö suosiolla vaan luovuttaa miesten suhteen ja keskittyä parantumaan kaikesta ensin? Olen vain aika yksinäinen ja poikkiksen kaipuu on ollut kova jo monta vuotta. Onko kukaan samanlaisessa tilanteessa onnistunut löytämään kumppanin?

Kommentit (129)

Vierailija
41/129 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä olen kelvannut mutta aluksi miehet ovat mukavia ja ihania. Kun vuosia kuluu, he kyllästyvät sairauksiin ja syrjäytymiseen. Alkaa ilkeilyt, komentelu yms. Eli sinuna en miestä ottaisi. Itsellä on syrjäytyneenä naisena nämä kokemukset.

Vierailija
42/129 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostat mukavalta tytöltä, kelpaat aivan varmasti. Olet vielä nuori, elämä on vielä edessäpäin. Tartu vain rohkeasti tilaisuuksiin! Sosiaalinen ja muu ahdistus on hoidettavissa psykoterapialla tai itse pikkuhiljaa siedättämällä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/129 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistä päin Suomea AP ja minkälaiset ikä ym kriteerit miehelle?

Vierailija
44/129 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kelvannut mutta aluksi miehet ovat mukavia ja ihania. Kun vuosia kuluu, he kyllästyvät sairauksiin ja syrjäytymiseen. Alkaa ilkeilyt, komentelu yms. Eli sinuna en miestä ottaisi. Itsellä on syrjäytyneenä naisena nämä kokemukset.

Tämä. Syrjäytyneen naisen kannattaa laittaa kaikki energiansa paranemiseen ja jaloilleen pääsemiseen. Sitten kun on työ ja nainen pystyy elämään omillaan, on parisuhteen aika. Tämä on tärkein neuvo mitä kukaan voi sinulle antaa. ÄLÄ IKINÄ jättäydy miehen elätettäväksi niin että sitten kun haluat itse kuviosta ulos et enää pääse. Nimimerkillä mt-ongelmaisen ja miehensä varassa eläneen äidin tytär.

Vierailija
45/129 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Match in heaven kirjoitti:

Olet kaikkien kilttisten unelmanainen! 😍

Niin, reikä se on syrjäytyneelläkin. Mitään muita iloa hänestä ei ole ja keskustelut tyssäsivät ihan kaikesta alkuunsa.

Olet aivan hirveä ihminen toivon ettei kukaan nainen sinuun koske seipäälläkään.

Ei varmasti koske, eikä ole koskaan koskenutkaan, siksihän tuo on täällä räksyttämässä.

Toivon todella, että yksikään nainen ei minuun koske seipäillä tai ilman, sillä olen nainen, naimisissa oleva kahden fiksun lapsen äiti.

En kuitenkaan tunne yhden yhtä miestä, joka haluaisi tuollaisen naisen ystäväkseen. Ihan oikeasti, mitä ihmeen yhteistä jonkun syrjäytyneen haahuilijan kanssa löytyisi? Ihmisiä pelkäävä, ikityötön ja moniongelmainen nuori nainen ystävänä ei ole helppo edes hoivaavalle ihmisille, saati tavalliselle miehelle, jonka elämä on suurinpiirtein kunnossa.

Ja kyllä, reikä se on syrjäytyneelläkin ja se reikä saattaisi ehkä jollekin toiselle ei niin normaalille kelvata. Ihmisellä ja hänen ajatuksillaan ei ole silloin mitään väliä.

Ap: pää kuntoon ensin edes suurinpiirtein ja sitten vasta miestä etsimään.

On olemassa paljon empatiakykyisiäkin ihmisiä, joten en yleistäisi. Ja todella isolla osalla väestöstä on jotain mielenterveysongelmia elämänsä aikana. Niistä voi päästä yli sopivalla avulla ja tuella.

Vierailija
46/129 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

En usko tarinaan yhtään. Ongelma on liian korkealla olevassa rimassa, et kelpuuta oman tasoisia miehiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/129 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Mietin myös että pääsisinkö poikaystävän myötä elämänsyrjään kiinni. Vaikka tiedän että ei kannata odottaa että mies jotenkin parantaisi minut."

Olen eri mieltä tuosta tokasta lauseesta. Minut ainakin paransi nainen ihan vaan ilmestymällä elämääni ja antamalla minulle aiheen nostaa itseni suosta. Vaikka meistä ei pysyvästi paria sitten koskaan tullutkaan, olen silti ikuisesti kiitollinen siitä mitä hän sai aikaan.

Miehillä se onkin eri asia. Tutkitusti parisuhde nostaa miehen onnellisuutta. Naisen onnellisuutta parisuhde laskee.

Vierailija
48/129 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

M32 hki kirjoitti:

Varmasti kelpaa. Olisin itsekin heti kiinnostunut, jollen olisi onnellisesti parisuhteessa.

M32 hki

Ymmärrätkö että teillä on aika jäätävä ikäero, paappa?! :'D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/129 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen ollut syrjäytynyt, samaa ikää kuin sinä. Rupesi niitä poikaystäviä löytymään kun hakeuduin opiskelemaan ja tutustuin ihmisiin ja aloin elämään tätä elämää niinsanotusti. Suosittelen. Alku oli hankalaa mutta lopulta teki myös mielenterveydelle hyvää ja haasteet ovat vaan vahvistaneet sitä kun ennen syrjäytyneenä pelkäsin haasteita ja muita ihmisiä.

Vierailija
50/129 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Match in heaven kirjoitti:

Olet kaikkien kilttisten unelmanainen! 😍

Niin, reikä se on syrjäytyneelläkin. Mitään muita iloa hänestä ei ole ja keskustelut tyssäsivät ihan kaikesta alkuunsa.

Olet aivan hirveä ihminen toivon ettei kukaan nainen sinuun koske seipäälläkään.

Ei varmasti koske, eikä ole koskaan koskenutkaan, siksihän tuo on täällä räksyttämässä.

Toivon todella, että yksikään nainen ei minuun koske seipäillä tai ilman, sillä olen nainen, naimisissa oleva kahden fiksun lapsen äiti.

En kuitenkaan tunne yhden yhtä miestä, joka haluaisi tuollaisen naisen ystäväkseen. Ihan oikeasti, mitä ihmeen yhteistä jonkun syrjäytyneen haahuilijan kanssa löytyisi? Ihmisiä pelkäävä, ikityötön ja moniongelmainen nuori nainen ystävänä ei ole helppo edes hoivaavalle ihmisille, saati tavalliselle miehelle, jonka elämä on suurinpiirtein kunnossa.

Ja kyllä, reikä se on syrjäytyneelläkin ja se reikä saattaisi ehkä jollekin toiselle ei niin normaalille kelvata. Ihmisellä ja hänen ajatuksillaan ei ole silloin mitään väliä.

Ap: pää kuntoon ensin edes suurinpiirtein ja sitten vasta miestä etsimään.

On olemassa paljon empatiakykyisiäkin ihmisiä, joten en yleistäisi. Ja todella isolla osalla väestöstä on jotain mielenterveysongelmia elämänsä aikana. Niistä voi päästä yli sopivalla avulla ja tuella.

Joo, mt-ongelmia on paljon mutta raja menee tuossa pystyykö käymään töissä. Kun ei pysty, ongelma on ihan uudella tasolla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/129 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut syrjäytynyt, samaa ikää kuin sinä. Rupesi niitä poikaystäviä löytymään kun hakeuduin opiskelemaan ja tutustuin ihmisiin ja aloin elämään tätä elämää niinsanotusti. Suosittelen. Alku oli hankalaa mutta lopulta teki myös mielenterveydelle hyvää ja haasteet ovat vaan vahvistaneet sitä kun ennen syrjäytyneenä pelkäsin haasteita ja muita ihmisiä.

Keneltä mahtoi tulla tähän alapeukku? Ei kai siltä syrjäytyneeltä nuorelta mieheltä jota on kehotettu toimimaan juuri näin mutta joka on valinnut päihteet ja pelaamisen?

Vierailija
52/129 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi syrjäytyneelle naiselle ei kelpaa syrjäytynyt mies? :(

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/129 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksei Ap ryhdy huoraksi? Sitä voi syrjäytynytkin tehdä. Miesongelma ratkeaa ja talous kohenee.

Miksi sinä et ole käynyt hoidattamassa omia mielenterveysongelmiasi kuntoon?

Vierailija
54/129 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi syrjäytyneelle naiselle ei kelpaa syrjäytynyt mies? :(

Kyllä monelle varmasti kelpaisi mutta todistetusti syrjäytynyt mies istuu täällä viikonloppuillat ja kaikki muutkin illat ja sen lisäksi päivät haukkumassa naisia. Missäköhän hän aikoo tavata syrjäytyneen naisen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/129 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut syrjäytynyt, samaa ikää kuin sinä. Rupesi niitä poikaystäviä löytymään kun hakeuduin opiskelemaan ja tutustuin ihmisiin ja aloin elämään tätä elämää niinsanotusti. Suosittelen. Alku oli hankalaa mutta lopulta teki myös mielenterveydelle hyvää ja haasteet ovat vaan vahvistaneet sitä kun ennen syrjäytyneenä pelkäsin haasteita ja muita ihmisiä.

Keneltä mahtoi tulla tähän alapeukku? Ei kai siltä syrjäytyneeltä nuorelta mieheltä jota on kehotettu toimimaan juuri näin mutta joka on valinnut päihteet ja pelaamisen?

Ehkä jokaiselle ei ole käynyt niin kuin sinulle yrityksestä huolimatta. Kannattaa kasvattaa sitä itsetuntoa niin, ettei päivä mene pilalle jokaisesta alapeukusta ja ei siten tarvitse haukkua kanssapalstailijoita juopoiksi, pelureiksi ja muuten hunoiksi kun sinun kuninkaallinen ajatuksesi ei kelvnnutkaan.

Vierailija
56/129 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varmasti kelpaat mutta pidä itsesi ja oma paranemisesi aina etusijalla ettet päädy mihinkään alistavaan suhteeseen. Kun pääset elämänsyrjään kiinni ja saat esim. opiskelupaikan, uskon että poikaystävä löytyy siinä samalla. :) tsemppiä!

Vierailija
57/129 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä syrjäytyminen tässä ap:n tapauksessa tarkoittaa? Et käy töissä? Asut tukiasunnossa? Päihteitä?

Vierailija
58/129 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei Ap ryhdy huoraksi? Sitä voi syrjäytynytkin tehdä. Miesongelma ratkeaa ja talous kohenee.

Miksi sinä et ole käynyt hoidattamassa omia mielenterveysongelmiasi kuntoon?

En ole edellisen kommentin kirjoittaja, mutta mielestäni maksullisen naisen rooli saattaisi hyvinkin viedä ap:tä eteenpäin elämässään. Siinä tutustuisi lähemmin myös miesressukoihin, jotka eivät kelpaa muille ja kaikki voittaisivat.

Eihän sitä tarvitse montaa asiakasta päivässä, muutama viikossa olisi ihan hyvä ja ap ehtisi maalailemaan ja liikkumaan luonnossa siinä välissä ihan yllin kyllin.

Vierailija
59/129 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se nousu onnistuu usein partnerinkin avulla. Toisesta ihmisestä kun saa melkoisesti voimaa taakseen. Jos vain itsestään voimaa ammentaa, saa olla aika vahva ja itseriittoinen yksilö.

Hymyilytti tämä kommentti ja tottahan sinä puhut. Tämä kommentti ei vain toimi toiseen suuntaan.

Jos täällä mies kertoo yksinäisyydestään ja että naisen läsnäolo antaisi voimaa niin tuomitaan ja nälvitään.

Tämä on nyt varmaan sellainen women are wonderful juttu?

Vierailija
60/129 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut syrjäytynyt, samaa ikää kuin sinä. Rupesi niitä poikaystäviä löytymään kun hakeuduin opiskelemaan ja tutustuin ihmisiin ja aloin elämään tätä elämää niinsanotusti. Suosittelen. Alku oli hankalaa mutta lopulta teki myös mielenterveydelle hyvää ja haasteet ovat vaan vahvistaneet sitä kun ennen syrjäytyneenä pelkäsin haasteita ja muita ihmisiä.

Keneltä mahtoi tulla tähän alapeukku? Ei kai siltä syrjäytyneeltä nuorelta mieheltä jota on kehotettu toimimaan juuri näin mutta joka on valinnut päihteet ja pelaamisen?

Ehkä jokaiselle ei ole käynyt niin kuin sinulle yrityksestä huolimatta. Kannattaa kasvattaa sitä itsetuntoa niin, ettei päivä mene pilalle jokaisesta alapeukusta ja ei siten tarvitse haukkua kanssapalstailijoita juopoiksi, pelureiksi ja muuten hunoiksi kun sinun kuninkaallinen ajatuksesi ei kelvnnutkaan.

En ole alkuperäisen kommentin kirjoittaja, kunhan vaan sivusta ihmettelen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme neljä kahdeksan