Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
50-vuotias nainen ei pääse yli äitinsä kuolemasta
12.06.2019 |
Ystäväni (50-v nainen) yli 80-vuotias äiti kuoli aiemmin keväällä. Tämä äiti oli jo aiemmin sairastellut, joten mielestäni kuolema ei tullut mitenkään yllättäen, mutta silti ystäväni on todella järkyttynyt, shokissa ja masentunut asiasta. En oikein tiedä miten auttaisin häntä. Olen jo koittanut lohduttaa, että kyllä ajan mittaan suru helpottaa, mutta ystävä toistelee "miksi näin piti käydä" ja "miten voin koskaan selvitä tästä". Olenko sydämetön, kun en oikein jaksaisi tukea tuollaista surussa rypemistä? Ihan oikeasti olen sitä mieltä, että 80-vuotiaan sairaan vanhuksen kuolema ei VOI tulla kauhean suurena yllätyksenä. Lisäksi on ihan normaalia, että vanhempamme kuolevat ennen meitä, se on vaan hyväksyttävä ja jatkettava elämää. Ei ole normaalia, että aikuisen lapsen elämä menee lopullisesti tolaltaan hänen vanhempansa kuollessa. Pitäisikö minun ottaa etäisyyttä häneen, jotten paljastaisi noita todellisia ajatuksiani vai jatkanko vain surussa elämistä hänen kanssaan? Ja kuinka kauan?
Kommentit (87)
Ei kukaan pysty tietämään toisen surun tai tuskan määrää. Ei, vaikka surija siitä kertoisi. Nämä on minusta niin yksilöllisiä, henkilökohtaisia asioita ettei ulkopuolinen voi määritellä miten kuuluu toimia tai olla surun kanssa.
Isäni kuoli joitakin vuosia sitten yllättäen. Äidilleni asia on ollut todella raskas ja hän alkuun yritti määritellä myös minun tapaani surra. Surin isääni omalla tavallani pois äidin silmistä, koska olin se joka ko. tilanteessa ilmoitti sukulaisille, järjesti hautajaiset ja yleensäkin joutui toimimaan. En tiennyt pystyväni siihen ennenkuin oli pakko, kuitenkin tilanne voi olla aivan toinen sitten joskus kun äidistäni aika jättää.
Isäni menehtyi ns. saappaat jalassa, juuri niinkuin olisi halunnutkin, se helpotti minun surussani. Äitini on joskus epäillyt olenko edes itkenyt ja minusta on loukkaavaa se, että en oikeasti surisi jos en sure kuten hän. Olemme tästä puhuneet kyllä. Lisäksi minua on auttanut omat lapseni, joiden vuoksi elämä jatkuu.
Ymmärrän hyvin jos äiti on ainoa läheinen perheenjäsen, eikä ole omia lapsia, on iso pala elämästä yhtäkkiä poissa. Vaikka olisi ollut odotettavissakin, silti tilanne on uusi. Poismenosta tässä kuitenkin mennyt vain jokunen kuukausi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tarkoittanut, että sureminen on väärin. Totta kai pois mennyttä läheistä suree ja ikävöi. Mutta jotenkin koen, että ystävän ajattelutapa on jotenkin vinksahtanut tässä asiassa. Hän kokee, että on kokenut todella suurta epäreiluutta tai että hänelle on sattunut jokin ennalta arvaamaton yllättävä tragedia. Luulen, että hänen voisi olla helpompi kestää äitinsä kuolema, jos hän pääsisi jotenkin yli tuosta ajattelutavasta ja voisi hyväksyä tapahtuneen luonnollisena asiana SIITÄ HUOLIMATTA, että tuntee surua. Mutta en tietenkään sano näitä asioita hänelle vaan myötätuntoisena päivittelen hänen kanssaan elämän epäreiluutta. Jossain vaheessa vaan alkaa tulla raja vastaan tässäkin, siksi mietin etäisyyden ottamista, etten vahingossa paljasta oikeita tunteitani.
ap
Ehkäpä hän suree siinä samalla miehettömyyttään ja lapsettomuuttaan eikä halua tai osaa kertoa sitä. Ymmärrän hyvin, että menee luottamus elämän kantamiseen ja tuntuu, että oma elämä menee perseelleen kun muilla on onnistunut paremmin.
Kait se pistää suremaan kun jää viimeiseksi.
Vierailija kirjoitti:
JOkainen saa surra miten haluaa ja niin kauan kuin haluaa, mutta onhan se läheisille raskasta, jos ei voi elää ollenkaan normaalia elämää. Tiedän minäkin näitä jotka eivät muuta teekään kuin surevat, kun läheinen kuolee. Ymmärrän suuren surun ja tuskan, jos menettää lapsen tai puolison, se varmasti halvaannuttaa pitkäksi aikaa. Mutta vanha ja sairas ihminen, vaikka sitten oma vanhempi on kyllä ihan eri juttu. Ei sen pitäisi koko elämää pysäyttää, tietysti on surullista menettää vanhempi ja häntä kaipaa kovastikin, mutta se on eri asia kuin se, että koko elämä pysähtyy. Minulta on kuollut pappa, isä, appi ja veli. Muut olivat vanhoja, paitsi veljeni ja se otti koville jonkin aikaa, muitakin kovasti surin ja kaipasin. Kaikkien kohdalla kuitenkin elin eteenpäin, opiskelin, tein töitä, hoidin kotihommat ja lapset, mikä vaihe nyt milloinkin oli meneillään. SItä surullisemmaksi olon tuntuu, mitä enemmän siihen suruun jää kiinni. Surua voi käsitellä, vaikka elääkin elämäänsä eteenpäin.
Pari kuukautta on tietysti aika lyhyt aika, toivottavasti vuoden päästä on ystäväsi jo päässyt eteenpäin surutyössään.
Olen samaa mieltä pitkälti.
Joillakin kuitenkin se menetys on niin iso, ettei ole mitään elämää, jonka elämistä jatkaisi vaan pitää rakentaa kokonaan uusi elämä ja se harvoin onnistuu yhtä aikaa surun kanssa eivätkä kaikki edes jaksa tehdä sitä vaan masentuvat pysyvästi.
Vierailija kirjoitti:
Perheettömänä ja vanhemmat aikaisin menettäneenä koin, että omakin siihen astinen elämä loppui. Vanha tuli jotenkin päätökseen ja olen edelleen prosessissa aloittaa uusi elämä. Etsin tietäni ja paikkaani.
Kiitos näistä näkökulmista. Jotenkin näin ystävänikin ajattelee. Että hänenkin elämänsä tavallaan loppui, kaikki vietiin yllättäen pois ja jäljellä on vain suru. yritän kovasti ymmärtää häntä, mutta se on vaikeaa, koska itse en koe olevani noin vahvassa sidoksessa vanhempiini kuin hän ilmeisesti oli.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surua voi tuntea vaikka kissan kuolemasta. Olen itse lapseton vanhapiika, enkä ymmärrä sitä, että olisi muka jotenkin luonnollisempaa surra syvästi puolison tai lapsen kuolemaa kuin muita kuolemia. Jokainen ihmissuhde ja suru on yksilöllinen. Surra voi vuosia vaikka ex-anopin kuolemaa, kuten hyvä ystäväni.
Ystäväsi varmaan järjellään tajuaa, että näin piti käydä. Tuo surun ja ahdistuksen tunteminen liittyy ikävään ja lopullisuuteen, että äiti on nyt pois.
Itselläni ainakin oli näin, elämän rajallisuus realisoituu. Jos tämä on vielä ensimmäinen läheisen kuolema jonka hän kohtaa.
Isääni minulla oli etäiset välit hänen alkoholisminsa vuoksi, mutta silti kuolema riipaisi, ei ollut enää mahdollisuutta niitä välejä parantaa.
Toisaalta elämän kauneus tulee selvemmäksi kun on kohdannut kuoleman, ja se, että minä itse en mestaroi elämääni, vaan sen tekee "joku", maailmankaikkeus kohtalo, karma tai mikä nyt vaan onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menetin kuusikymppisen äitini kolmekymppisenä yllättäen. Puoli vuotta oli ihan kauheaa, vuosi kauheaa ja 1.5 vuotta jokseenkin kauheaa aikaa sen jälkeen. Olin toimintakykyinen mutta aika zombi. Moni olisi halunnut suruani hoputtaa, etten olisi ollut masentavaa seuraa. Jättäydyin pois esim.miehen suvun riennoista joksikin aikaa.
Koko elämän perspektiivissä tuo 1,5 v surullinen aika ei ole niin kauhean pitkä ja koin itse että tunteeni ja reaktioni olivat luonnollisia. Käsittelemätön suru voi ryöpsähtää myöhemmin esille.
Toki pitkittynyt suru on psykologinen häiriö. Ja jos ihmiseltä menee toimintakyky pidemmäksi aikaa, on siihen puututtava
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheettömänä ja vanhemmat aikaisin menettäneenä koin, että omakin siihen astinen elämä loppui. Vanha tuli jotenkin päätökseen ja olen edelleen prosessissa aloittaa uusi elämä. Etsin tietäni ja paikkaani.
Kiitos näistä näkökulmista. Jotenkin näin ystävänikin ajattelee. Että hänenkin elämänsä tavallaan loppui, kaikki vietiin yllättäen pois ja jäljellä on vain suru. yritän kovasti ymmärtää häntä, mutta se on vaikeaa, koska itse en koe olevani noin vahvassa sidoksessa vanhempiini kuin hän ilmeisesti oli.
ap
Mieti että rakkaasi ovat lanka. Langassa on monta säiettä. Yksi on isäsi, yksi siskosi, yksi miehesi, yksi lapsesi jne. Kun yksi säie (ja nyt en puhu miehestä tai lapsesta, jotka ovat valtavia menetyksiä ydinperheestä) katkaistaan, sinun lankasi kudelma pysyy edelleen ehjänä. Jossain vaiheessa syntyy ehkä uusiakin säikeitä, lapsia, lapsenlapsia jne.
Ystäväsi kudelman langan ainoa jäljellä oleva säie oli äiti. Ei hän ole sinua tarvitsevampi tai ongelmallisempi ihminen. Hän on vain täysin erilaisessa elämäntilanteessa ja joutuu uimaan ihan eri vesissä. Hänellä on irrallinen ja turvaton olo. Ei ole juuria eikä ole rakkautta.
Nyt hänen pitäisi aloittaa ihan uusi kudelma. Ei ole voimia, koska aiemmankin menetys sattuu ja harmittaa. Ei ole mitään varmuutta siitä, saako hän koskaan aikaan mitään, koska elämä on ihmissuhteita, joita et voi yksin saada aikaan. Hän ei tiedä, mistä aloittaisi ja millaista kudelmaa kohti lähtisi pyrkimään ja onko se toteutettavissa ja tekisikö se hänet onnelliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pistääks velat miettimään?
Napanuora on katkaistu jo ajat sitten. Isän kuolema ei hetkauttanut eikä varmaan äidinkään kuolema mitään epänormaalia surua aiheuta. Äitini on enemmän tekemisissä lasten, lasten lapsien kanssa ja kun olen lapseton niin hyvin harvoin näemme.
Eiköhän tämä veloja enemmän koske heihin, jotka ovat vastentahtoisesti ilman lapsia ja puolisoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheettömänä ja vanhemmat aikaisin menettäneenä koin, että omakin siihen astinen elämä loppui. Vanha tuli jotenkin päätökseen ja olen edelleen prosessissa aloittaa uusi elämä. Etsin tietäni ja paikkaani.
Kiitos näistä näkökulmista. Jotenkin näin ystävänikin ajattelee. Että hänenkin elämänsä tavallaan loppui, kaikki vietiin yllättäen pois ja jäljellä on vain suru. yritän kovasti ymmärtää häntä, mutta se on vaikeaa, koska itse en koe olevani noin vahvassa sidoksessa vanhempiini kuin hän ilmeisesti oli.
ap
Mieti että rakkaasi ovat lanka. Langassa on monta säiettä. Yksi on isäsi, yksi siskosi, yksi miehesi, yksi lapsesi jne. Kun yksi säie (ja nyt en puhu miehestä tai lapsesta, jotka ovat valtavia menetyksiä ydinperheestä) katkaistaan, sinun lankasi kudelma pysyy edelleen ehjänä. Jossain vaiheessa syntyy ehkä uusiakin säikeitä, lapsia, lapsenlapsia jne.
Ystäväsi kudelman langan ainoa jäljellä oleva säie oli äiti. Ei hän ole sinua tarvitsevampi tai ongelmallisempi ihminen. Hän on vain täysin erilaisessa elämäntilanteessa ja joutuu uimaan ihan eri vesissä. Hänellä on irrallinen ja turvaton olo. Ei ole juuria eikä ole rakkautta.
Nyt hänen pitäisi aloittaa ihan uusi kudelma. Ei ole voimia, koska aiemmankin menetys sattuu ja harmittaa. Ei ole mitään varmuutta siitä, saako hän koskaan aikaan mitään, koska elämä on ihmissuhteita, joita et voi yksin saada aikaan. Hän ei tiedä, mistä aloittaisi ja millaista kudelmaa kohti lähtisi pyrkimään ja onko se toteutettavissa ja tekisikö se hänet onnelliseksi.
kerroppa oi kutoja
paska mutsi..lanka poikki
katkera sisko ..lanka poikki
itsensä tappanut isä lanka poikki
lapset jätiin väliin'
mies löytyy vuosikymmeniä kestänyt suhde
en ole väleissä suvun kanssa joka halveksi perhettämme
pistin välit ghostaamalla poikki kaikkiin ystäviini vuosi sitten
oisko virkkaus vinkkejä?
mitä..eikö
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suru kertoo ystäväsi rakkaudesta äitiinsä, ehkä sinä et vain kykene tuntemaan samalla tavalla. Mutta jos et kestä ystäväsi surua, niin ota toki etäisyyttä, se on varmasti molemmille parempi.
Jouduin muuttamaan kotoa 16 vuotiaana.
Sen jälkeen näin äitiä satunnaisesti.ei ollut hellä..löi piti nälässä
Joulut ,juhlapyhät ym yksin...näytä tämä ystävällesi
kun äitini kuolee..mitä sitten..olen vihannut ja surrut koko elämäni turhaan...
Jos äiti oli ainoa ihminen, joka rakastaa ystävääsi. Kuvittele itsesi tilanteeseen, että sinun pitäisi tästä päivästä elää ilman vanhempiasi, sisaruksiasi, puolisoasi ja lapsiasi loppuikäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheettömänä ja vanhemmat aikaisin menettäneenä koin, että omakin siihen astinen elämä loppui. Vanha tuli jotenkin päätökseen ja olen edelleen prosessissa aloittaa uusi elämä. Etsin tietäni ja paikkaani.
Kiitos näistä näkökulmista. Jotenkin näin ystävänikin ajattelee. Että hänenkin elämänsä tavallaan loppui, kaikki vietiin yllättäen pois ja jäljellä on vain suru. yritän kovasti ymmärtää häntä, mutta se on vaikeaa, koska itse en koe olevani noin vahvassa sidoksessa vanhempiini kuin hän ilmeisesti oli.
ap
Mieti että rakkaasi ovat lanka. Langassa on monta säiettä. Yksi on isäsi, yksi siskosi, yksi miehesi, yksi lapsesi jne. Kun yksi säie (ja nyt en puhu miehestä tai lapsesta, jotka ovat valtavia menetyksiä ydinperheestä) katkaistaan, sinun lankasi kudelma pysyy edelleen ehjänä. Jossain vaiheessa syntyy ehkä uusiakin säikeitä, lapsia, lapsenlapsia jne.
Ystäväsi kudelman langan ainoa jäljellä oleva säie oli äiti. Ei hän ole sinua tarvitsevampi tai ongelmallisempi ihminen. Hän on vain täysin erilaisessa elämäntilanteessa ja joutuu uimaan ihan eri vesissä. Hänellä on irrallinen ja turvaton olo. Ei ole juuria eikä ole rakkautta.
Nyt hänen pitäisi aloittaa ihan uusi kudelma. Ei ole voimia, koska aiemmankin menetys sattuu ja harmittaa. Ei ole mitään varmuutta siitä, saako hän koskaan aikaan mitään, koska elämä on ihmissuhteita, joita et voi yksin saada aikaan. Hän ei tiedä, mistä aloittaisi ja millaista kudelmaa kohti lähtisi pyrkimään ja onko se toteutettavissa ja tekisikö se hänet onnelliseksi.
kerroppa oi kutoja
paska mutsi..lanka poikki
katkera sisko ..lanka poikki
itsensä tappanut isä lanka poikki
lapset jätiin väliin'
mies löytyy vuosikymmeniä kestänyt suhdeen ole väleissä suvun kanssa joka halveksi perhettämme
pistin välit ghostaamalla poikki kaikkiin ystäviini vuosi sitten
oisko virkkaus vinkkejä?
mitä..eikö
Miten tämä liittyy keskusteluun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suru kertoo ystäväsi rakkaudesta äitiinsä, ehkä sinä et vain kykene tuntemaan samalla tavalla. Mutta jos et kestä ystäväsi surua, niin ota toki etäisyyttä, se on varmasti molemmille parempi.
Jouduin muuttamaan kotoa 16 vuotiaana.
Sen jälkeen näin äitiä satunnaisesti.ei ollut hellä..löi piti nälässä
Joulut ,juhlapyhät ym yksin...näytä tämä ystävällesi
kun äitini kuolee..mitä sitten..olen vihannut ja surrut koko elämäni turhaan...
Jos äiti oli ainoa ihminen, joka rakastaa ystävääsi. Kuvittele itsesi tilanteeseen, että sinun pitäisi tästä päivästä elää ilman vanhempiasi, sisaruksiasi, puolisoasi ja lapsiasi loppuikäsi.
Ei oo tarvinnu kuvitella..mutta kiitti vinkistä
ja taas sataa nasisseilta alapeukkuja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheettömänä ja vanhemmat aikaisin menettäneenä koin, että omakin siihen astinen elämä loppui. Vanha tuli jotenkin päätökseen ja olen edelleen prosessissa aloittaa uusi elämä. Etsin tietäni ja paikkaani.
Kiitos näistä näkökulmista. Jotenkin näin ystävänikin ajattelee. Että hänenkin elämänsä tavallaan loppui, kaikki vietiin yllättäen pois ja jäljellä on vain suru. yritän kovasti ymmärtää häntä, mutta se on vaikeaa, koska itse en koe olevani noin vahvassa sidoksessa vanhempiini kuin hän ilmeisesti oli.
ap
Mieti että rakkaasi ovat lanka. Langassa on monta säiettä. Yksi on isäsi, yksi siskosi, yksi miehesi, yksi lapsesi jne. Kun yksi säie (ja nyt en puhu miehestä tai lapsesta, jotka ovat valtavia menetyksiä ydinperheestä) katkaistaan, sinun lankasi kudelma pysyy edelleen ehjänä. Jossain vaiheessa syntyy ehkä uusiakin säikeitä, lapsia, lapsenlapsia jne.
Ystäväsi kudelman langan ainoa jäljellä oleva säie oli äiti. Ei hän ole sinua tarvitsevampi tai ongelmallisempi ihminen. Hän on vain täysin erilaisessa elämäntilanteessa ja joutuu uimaan ihan eri vesissä. Hänellä on irrallinen ja turvaton olo. Ei ole juuria eikä ole rakkautta.
Nyt hänen pitäisi aloittaa ihan uusi kudelma. Ei ole voimia, koska aiemmankin menetys sattuu ja harmittaa. Ei ole mitään varmuutta siitä, saako hän koskaan aikaan mitään, koska elämä on ihmissuhteita, joita et voi yksin saada aikaan. Hän ei tiedä, mistä aloittaisi ja millaista kudelmaa kohti lähtisi pyrkimään ja onko se toteutettavissa ja tekisikö se hänet onnelliseksi.
kerroppa oi kutoja
paska mutsi..lanka poikki
katkera sisko ..lanka poikki
itsensä tappanut isä lanka poikki
lapset jätiin väliin'
mies löytyy vuosikymmeniä kestänyt suhdeen ole väleissä suvun kanssa joka halveksi perhettämme
pistin välit ghostaamalla poikki kaikkiin ystäviini vuosi sitten
oisko virkkaus vinkkejä?
mitä..eikö
Miten tämä liittyy keskusteluun?
Mieti että rakkaasi ovat lanka
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheettömänä ja vanhemmat aikaisin menettäneenä koin, että omakin siihen astinen elämä loppui. Vanha tuli jotenkin päätökseen ja olen edelleen prosessissa aloittaa uusi elämä. Etsin tietäni ja paikkaani.
Kiitos näistä näkökulmista. Jotenkin näin ystävänikin ajattelee. Että hänenkin elämänsä tavallaan loppui, kaikki vietiin yllättäen pois ja jäljellä on vain suru. yritän kovasti ymmärtää häntä, mutta se on vaikeaa, koska itse en koe olevani noin vahvassa sidoksessa vanhempiini kuin hän ilmeisesti oli.
ap
Mieti että rakkaasi ovat lanka. Langassa on monta säiettä. Yksi on isäsi, yksi siskosi, yksi miehesi, yksi lapsesi jne. Kun yksi säie (ja nyt en puhu miehestä tai lapsesta, jotka ovat valtavia menetyksiä ydinperheestä) katkaistaan, sinun lankasi kudelma pysyy edelleen ehjänä. Jossain vaiheessa syntyy ehkä uusiakin säikeitä, lapsia, lapsenlapsia jne.
Ystäväsi kudelman langan ainoa jäljellä oleva säie oli äiti. Ei hän ole sinua tarvitsevampi tai ongelmallisempi ihminen. Hän on vain täysin erilaisessa elämäntilanteessa ja joutuu uimaan ihan eri vesissä. Hänellä on irrallinen ja turvaton olo. Ei ole juuria eikä ole rakkautta.
Nyt hänen pitäisi aloittaa ihan uusi kudelma. Ei ole voimia, koska aiemmankin menetys sattuu ja harmittaa. Ei ole mitään varmuutta siitä, saako hän koskaan aikaan mitään, koska elämä on ihmissuhteita, joita et voi yksin saada aikaan. Hän ei tiedä, mistä aloittaisi ja millaista kudelmaa kohti lähtisi pyrkimään ja onko se toteutettavissa ja tekisikö se hänet onnelliseksi.
kerroppa oi kutoja
paska mutsi..lanka poikki
katkera sisko ..lanka poikki
itsensä tappanut isä lanka poikki
lapset jätiin väliin'
mies löytyy vuosikymmeniä kestänyt suhdeen ole väleissä suvun kanssa joka halveksi perhettämme
pistin välit ghostaamalla poikki kaikkiin ystäviini vuosi sitten
oisko virkkaus vinkkejä?
mitä..eikö
Miten tämä liittyy keskusteluun?
Mieti että rakkaasi ovat lanka
no niinpä ovatkin: PIIKKILANKA
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheettömänä ja vanhemmat aikaisin menettäneenä koin, että omakin siihen astinen elämä loppui. Vanha tuli jotenkin päätökseen ja olen edelleen prosessissa aloittaa uusi elämä. Etsin tietäni ja paikkaani.
Kiitos näistä näkökulmista. Jotenkin näin ystävänikin ajattelee. Että hänenkin elämänsä tavallaan loppui, kaikki vietiin yllättäen pois ja jäljellä on vain suru. yritän kovasti ymmärtää häntä, mutta se on vaikeaa, koska itse en koe olevani noin vahvassa sidoksessa vanhempiini kuin hän ilmeisesti oli.
ap
Mieti että rakkaasi ovat lanka. Langassa on monta säiettä. Yksi on isäsi, yksi siskosi, yksi miehesi, yksi lapsesi jne. Kun yksi säie (ja nyt en puhu miehestä tai lapsesta, jotka ovat valtavia menetyksiä ydinperheestä) katkaistaan, sinun lankasi kudelma pysyy edelleen ehjänä. Jossain vaiheessa syntyy ehkä uusiakin säikeitä, lapsia, lapsenlapsia jne.
Ystäväsi kudelman langan ainoa jäljellä oleva säie oli äiti. Ei hän ole sinua tarvitsevampi tai ongelmallisempi ihminen. Hän on vain täysin erilaisessa elämäntilanteessa ja joutuu uimaan ihan eri vesissä. Hänellä on irrallinen ja turvaton olo. Ei ole juuria eikä ole rakkautta.
Nyt hänen pitäisi aloittaa ihan uusi kudelma. Ei ole voimia, koska aiemmankin menetys sattuu ja harmittaa. Ei ole mitään varmuutta siitä, saako hän koskaan aikaan mitään, koska elämä on ihmissuhteita, joita et voi yksin saada aikaan. Hän ei tiedä, mistä aloittaisi ja millaista kudelmaa kohti lähtisi pyrkimään ja onko se toteutettavissa ja tekisikö se hänet onnelliseksi.
kerroppa oi kutoja
paska mutsi..lanka poikki
katkera sisko ..lanka poikki
itsensä tappanut isä lanka poikki
lapset jätiin väliin'
mies löytyy vuosikymmeniä kestänyt suhdeen ole väleissä suvun kanssa joka halveksi perhettämme
pistin välit ghostaamalla poikki kaikkiin ystäviini vuosi sitten
oisko virkkaus vinkkejä?
mitä..eikö
Miten tämä liittyy keskusteluun?
Kuvittele itsesi tilanteeseen, että sinun pitäisi tästä päivästä elää ilman vanhempiasi, sisaruksiasi, puolisoasi ja lapsiasi loppuikäsi.
Mun viiskymppinen mies oli sairaslomalla vuoden vanhempansa kuoleman jälkeen. Mietipä sitä. Meni tolaltaan täysin.
Ja olin aina kuvitellut mieheni kovaksi ihmiseksi. Ei ole mikään pehmo. Ei esim koskaan ennen oo itkenyt tms.
Alue: Aihe vapaa
Joillain voi olla läheisriippuvuus suhde niin vahva ettei pääse yli. Se voi ottaa koville kun viimeistään kuoleman erotettua pitäisi alkaa itsenäistymään. Tiedän peräkammarin poikia joillekka sen viimeisen elossa olevan vanhemman kuolema on ollut kova shokki, ne voivat olla ihan hukassa ei pelkästään surusta vaan että mitenkä nyt pärjää kun ainoa tuki on kuollut.