Lapsena makasin nurmikolla huovalla värittämässä ja äitini poltti tupakkaa vieressä, välillä juotiin mehua ja syötiin pullaa. Kaipaan sitä huoletomuutta ei oltu että hyi sokeria, iik punkkeja, tsot tsot tupakkaa.
Kommentit (246)
Vierailija kirjoitti:
Itse olen onnellinen, että eletään nykyajassa ja käytöstavat ovat hallussa! :)
Oli ennenkin käytöstavat hallussa.
Jotkin asiat olivat silloin toisin kuin nyt, joistain ei tiedetty niin paljon kuin nyt ja joissain asioissa ollaan menty liian pitkälle nykypäivänä.
Toki hyviäkin (asenne)muutoksia on tapahtunut.
Olihan se huoletonta. Kesät vietin mummolassa serkkujen kanssa. Ruoka-aikoina piti mennä sisälle mutta muuten tehtiin ihan mitä huvittaa päivät pitkät. Uitiin joessa ja pyöräiltiin kilometrien päähän tutkimaan kaikenlaista. Ei puhelimia, aurinkovoiteita, -laseja tai pyöräilykypäriä, vaikka välillä pyöräiltiin ison maantien laitaa monta kilometriä.
Isäni ei polttanut ja äiti taas poltti parvekkeella, olin varmaan ainoa jonka koti ei ollut sakeana savusta ! Mutta punkkeja ei tosiaan pelätty ja niiden luultiin tippuvan puista, pullamössö oli hyväksyttävä aamupala ja joka kesä paloi jokin ruumiinosa. Etelänreissuille otettiin aurinkorasvat mukaan, mutta kotosuomessa niitä ei käytetty. Kerran paloin niin pahoin että ihoni irtosi ja minulle tuli kuumetta, seuraavana kesänä äitini huutelikin sitten ikkunasta että Tanja mene välillä varjoon ! Pojat ampui ritsoilla kiviä ja kaiverteli linkkuveitsillä, joka pojalla piti olla ritsa ja linkkari siinä missä tytöillä hyppynaru . Lähikaupasta sai taikasanoilla " Marjatta Kososen (äitini, nimi muutettu ) tillille" ostaa jopa olutta! Autossamme muistan olleen turvavyön, mutta naapurin perhe toi uuden vauvansa kotiin huopaan käärittynä äitinsä sylissä.
No sama huoleton fiilis tulee monelle lapselle ihan muusta. Ei siihen tarvita tupakkaa tai sokeria.
Tottahan se on, että lasten tapaturmia -- jopa fataaleja -- oli enemmän.
Mutta ainahan sitä pitää punnita se hinta. Lasten vapautta on rajoitettu niin paljon, että ihan hirvittää omaan lapsuuteeni nähden. Nyt anoppina olen seurannut lapsiperheiden arkea lasteni kautta.
Elämä on yhtä turvavälinettä. Ulos ei pääse ilman kypärää. Syytökset tulee niskaan, jos lapsi on hetken ollut paljain jaloin ulkona ... huoh!
Voidaanhan ne kuolemat saada nollatasolle kasvattamalla lapset muovikuplassa panssarilla päällystetyssä rakennuksessa.
Eli johonkihan se raja täytyy vetää ja mielestäni jo liian pitkällä. Ollaan kuitenkin kaukana vielä jostain jenkkipiireistä, jossa lapsi ei saa liikkua kotipihalta alle 15-vuotiaana.
Sisällä sai polttaa eli tupakoivien ihmisten asunnot oli mustana savusta vaikka olisi ollut kuinka pieniä lapsia perheessä.
Olihan se ihanan huoletonta, mutta ne lapset joka hukkuivat ollessaan ilman aikuisia uimassa tai halkaisivat päänsä kaaduttuaan ilman kypärää pyörillä eivät ole täällä muistelemassa :( Monellako myös on borrelioosi, kun punkit tukahdutettiin rasvalla?
Punkkitaudit eivät oleet silloin vielä nne levinneet. Mutta esim.jo Liettuassa pelättiin punkkeja jo silloin. Täällä ei punkkiaivokuu.eesta oltu kuultuaan ja Liettuassa siihen jotkut ivalisoituivat. Eipä olleet hirvikärpäsetkään tänne levinneet.
Tsernobyl-kesänä ei saanut syödä porkkanoita suoraan maasta.
Vierailija kirjoitti:
No sama huoleton fiilis tulee monelle lapselle ihan muusta. Ei siihen tarvita tupakkaa tai sokeria.
Et tajunnut yhtään pointtia.
Elämä on mennyt niin turvallisuushakuiseksi jo raskaudesta alkaen. Et saa syödä sitä tai tätä. Sama jatkuu turvakaukaloineen, konttauskypäröineen jne.
Ei mikään ihme, että nykyvanhemmat stressaantuvat. Vielä 70-80 -luvulla lapset vain olivat, tuottivat iloa ja toki harmiakin. Mutta ei se ollut mitään turvavarustelua koko elämä. Ja ihme pelkoa, että lapsi suunnilleen kuolee, jos se maistaa limua.
Itkin epätasapainossa ja vinossa olevia apupyöriä niin isä (rööki huulessa) ruuvas ne irti ja antoi vauhtia alamäkeen :D. Sanoi että kaatumisen jälkeen kokeillaan uudestaan. Ei kypärää eikä hysteriaa. Sen jälkeen pyöräiltiin kavereiden kanssa keskenään uimarannalle ja oltiin siellä aina koko päivä. Jossain vaiheessa meidän Taunuksessa ei ollut takapenkkiä niin me kolme sisarusta ja koira istuttiin talvirenkaiden ja täkin päällä 😂 ilman turvavöitä. Isä poltti kotona sisällä ja autossa ja välillä se hehkuva tumppi tuli ilmavirtauksen mukana sinne takapenkille. Taputeltiin vaan täkkiä jossa oli paljon reikiä.
Meillä asui kesäisin puoliksi romahtaneessa vanhassa autotallissa Jaska. Kiertolaiseksi sen kait vois lokeroida. Fillarilla linttas pitkin kyliä ja yöpyi tallissa. Keitteli pontikkaa, kertoi kauhutarinoita, opetti tekemään pajupillejä ja me kakarat käärittiin sille sätkiä. Siltä se koirakin jäi meille kun ei hannonut sitä syksyllä mukaansa ottaa. Mitään muistikuvaa mulla ei ole mihin aina hävisi talveksi. Kukahan nykypäivänä tälläisen majoittaisi 😂😂😂
Synt. 74
Vierailija kirjoitti:
Ja päiväkodin henkilökunta sai sanoa vanhemmille, että lapset haetaan suoraan töistä tultua, ja että vanhemman vapaapäivä on myös lapsen vapaapäivä. Nykyään jos menisi moisia vanhemmille sanomaan niin varmasti valittaisivat korkeammalle taholle päivk henkilökunnan asiattomasta käytöksestä.
Pakko nyt tarttua tähän, että miksi ihmeessä maassa jossa ollaan palauttamassa täysi subjektiivinen päivähoito-oikeus myös ihmisille jotka ovat kesät talvet kotona, se työssäkäyvä ei saisi pitää edes yhtä ainutta lepopäivää rauhassa? Onko käynyt mielessä, että jollekin sitä arkivapaapäivää edeltää vaikka tuplavuoro tai yövuoro, ja se lepopäivä on tarkoitettu palautumiseen ja nukkumiseen?
Vierailija kirjoitti:
Nykyään jos joukko 3-10 vuotiaita olisi aamusta iltaan keskenään ulkona, lapset makoilisivat liikkuvien autojen hattuhyllyillä, pikkupojilla olisi linkkarit ja käytäisiin ostamassa tupakkaa iskälle tulisi lastensuojelu niskaan hyvin äkkiä !
Ja syystäkin.
Vierailija kirjoitti:
Tsernobyl-kesänä ei saanut syödä porkkanoita suoraan maasta.
Eikä antaa hamstereille tuoretta heinää.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen onnellinen, että eletään nykyajassa ja käytöstavat ovat hallussa! :)
Meinaatko oikeasti, että käytöstavat ovat hallussa?! Veikkaan, että ennen esim. lapset olivat monissa asioissa kohteliaampia kuin nykylapset.
Automatkoilla oli kivaa, kun pystyi nukkumaan takapenkillä pötköllään huovan alla. Nykylapset yrittää istualteen nukkua törröttää turvavöissä. Autossa kyllä särki pää, kun isä tupakoi siellä.
Mummolaan mentiin kuitenkin usein lentokoneella, kun ei muuten olisi ehditty. Niin kiireinen oli 70-luku. Nyt ei ehditä käydä ollenkaan.
Me ei kyllä saatu karkkia ja limpparia kuin mummolta. Äitini oli tiukka näissä jutuissa. Mutta kotiruokaa saatiin aina. Siksi tykkäsinkin purkkilihapullista. Olivat eksoottista herkkua meillä.
Autolla ajettiin peltorallia tosiaan ennen kuin päästiin tielle ajamaan. Mutta aina talvisin kiitän siitä peltorallista. Liukkaan kelin äkkiliikkeet tulivat tutuiksi.
Hyviä aikoja olivat. Ja nykypäivänä kukaan meidän perheestä ei esim käytä pyöräilykypärää. En halua ylisuojella lapsia ja opettaa heille että kaikki on niiiin vaarallista. Meillä ollaan kesäisin paljon paljain jaloin, liikutaan luonnossa ja maistellaan porkkanoita suoraan omasta pellosta. Turvavöitä sentään aina käytetään :-)
Minä olen 90-luvun lapsi, mutta kaipaan silti tuota samaa huolettomuutta. Meininki Suomessa on muuttunut valtavasti oman lapsuuteni jälkeen. Olen itsekin äiti ja vaikka olen monessa asiassa tiukkis, kaipaan silti sellaista yleistä maalaisjärjen ilmapiiriä. Muistan, miten ekassa äitiysneuvolassa kysyttiin, mitä levitettä meillä käytetään leivän päällä. Ihan oikeasti, mitä väliä...
Ihme kyttäystä, tilastointia ja hyysäystä vähän joka asiassa nykyään. Ja vanhemmat sitten suorittavat parhaansa mukaan pelko persauksissa, ettei vaan tule suoritettua vanhemmuutta väärin ja aiheutettua lapsille traumoja. Yleinen ilmapiiri on melko ahdistava. Lapset eivät enää saa olla vapaasti, heidän pitää olla luomuruokittuja, hajuttomia, mauttomia, aina puhtaissa vaatteissa, tukka kammattuna ja lorupussit loruteltuna.
Jotenkin sellainen normaali arkijärki on unohtunut monessa asiassa.
Että mitkä hallussa?
Kirjoitatko tätä internetissä vai tynnyrissä?