Lue keskustelun säännöt.
Miten paljon teiniltä pitää sietää?
05.06.2019 |
Prosessoi avioeroa, josta jo useampi vuosi. Haukkuu minua ja huutaa, isänsä laittanut koko asian minun syyksi, vaikka pakenin exän alistavaa käytöstä. Poika huutaa vihaavansa minua, olen kuulemma ruma, tyhmä, ällöttävä ja maailman surkein äiti, en kuulemma itse asiassa hänen äitinsä enää ollenkaan. :( Perheneuvolat on käyty, ei suostunut avautumaan siellä ollenkaan. Olen yrittänyt tukea ja jaksaa, mutta kohta alkaa normaali elämä olla mahdotonta, ja pikkusisarukset kärsii.
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Yleensä tällaisia teinejä on ymmärretty jo vähän liikaakin. Toisin sanoen ei ole selkeitä rajoja, teini saa tahtonsa läpi huutamalla, teinillä ei ole velvollisuuksia eikä hänen kännykänkäyttöään, tietokoneen käyttöään tai viikkorahaansa rajoiteta.
En tiedä ap:n tapausta, voihan olla, että kyse on jo diagnoosista eikä normaalista rajojaan rikkovasta teinistä, mutta ihan ensimmäisenä olisi hyvä käydä näitä perusjuttuja läpi. Saako teini rangaistusta huonosta käytöksestä? Saako hän aina tahtonsa läpi huutamalla ja haukkumalla? Onko mitään keskusteluyhteyttä?
Monessa perheessä teini-ikä on mörkö, jolle ei jotenkin voi mitään ja jonka syyksi voi laittaa kaiken. Loppupeleissä kuitenkin kyse on lapsista, ihan samalla tavalla kuin uhmaikäisenkin kanssa. Saiko uhmaikäisenne karkkia, jos heittäytyi kaupan lattialle huutamaan? Saiko hän lyödä ja potkia teitä rajoituksetta? Teini-ikään kuuluu tunteiden heittely mutta siihen ei kuulu kenenkään henkinen tai fyysinen pahoinpitely. Kun perheessä on pienempiä lapsia, on erityisen tärkeää, että teinille tehdään selväksi rajat.
Aloita keskustelulla. Yritä kertoa, ettei teinin käytös ole millään tasolla normaalia ja että et voi sitä enää hyväksyä. Pidä äänesi rauhallisena äläkä provosoidu teinin sanoista kuin enintään osoittaaksesi, että juuri tämä on sitä käytöstä, jota et voi enää hyväksyä. Kerro, mihin tilanne päätyy, jos teini ei muuta tapojaan. Jos rajoitukset rahaan, kännykkään tai tietokoneeseen ei tule kyseeseen, niin sitten on vaihtoehtona sijoitus johonkin laitokseen. Ota selvää niistä, näytä teinille esim. esite tms. ja kerro, ettet haluaisi tehdä sitä, koska hän todella on rakas lapsesi mutta teet sen, jos teini ei muuta käytöstään.
Ja sitten toteutat uhkauksesi. Toki käytös ei kerralla muutu mutta jos ei edes yritä, niin silloin näen, että ei ole muuta ratkaisua. Sinulla on oikeus olla kodissasi rauhassa ilman henkistä väkivaltaa.
Eihän tuo kiukuttelun palkitseminen ole millään tapaa ymmärrystä. Uhkailu samoin on ihan perse estä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun muistelen omaa teini-ikääni, niin minustakin tuntui, ettei äitini rakasta minua ollenkaan, vaikka mitään syytä tuntemukseeni ei ollut. Luulen, että lapsestasi tuntuu samalle. Lapsesi kaipaa, että kerrot ja osoitat hänelle, että hän on rakastettu. Rakastamista on sekin, että asetat rajat käytökselle. Rangaistukset voivat olla pahasta, koska ne saattavat vain lisätä tunnetta siitä, ettei häntä rakasteta.
Jos teini on uhmakas, ei kannata rangaista. Rankaiseminen vain lisää uhmaa.
Ruoaksi pelkkää perunamuusia. Joka päivä. Soosia tulee sitten kun huushollissa käyttäydytään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa vanhemmuutta ao, onnea! Olet varmaan ollut pojan lapsuudessa hänen kanssaan tekemisissä vain minuutin pari päivässä ja silloinkin vain moittinut ja nalkuttanut. Sitä saa mitä tilaa valitettavasti, hyvässä ja pahassa.
Itse olet soppasi keitellyt vuosien aikana, joten nyt nieleskelet kitkerän keittosi ja olet kerrankin läsnä oikeasti. Vaikka mitä olisi, niin et ota sitä kännykkää käteesi, mene pois paikalta, et puhu pahaa lapsen isästä enää ikinä, et syyttele, et vertaa ikävästi tai huuda takaisin. Nyt alat opetella olemaan se äiti ja aikuinen, luotettava ja luja kuin kallio, mutta ymmärtävä ja asiallinen. Teini on sinun lapsesi, ota hänestä vihdoinkin vastuu ja älä yritä pyörittää vastuutasi jollekin perheneuvolan hyypiölle, opettajalle tai muualle.
Meillä on samanlainen teini. Eikä ole ajankäytöstäni kiinni.
Ehkäpä onkin, mutta ei kai sitä nyt viitsi paljastaa...
Meillä on kolme teiniä ja elämämme on todella mukavaa ja rentoa. Myöskään ystäväperheissä ei ole mitään ongelmia teinien kanssa. Ei ole liikaa vaadittu aikuiselta keskittymään joskus kunnolla lapsensa kanssa olemiseen. Kännykkä siis sivuun, mukavaa yhdessä olemista ja sääntöjä.
Teini kyllä kertoo missä mättää, joten kannattaa kuunnella ja muistaa, että on ollut itsekin nuori.
Kritisoikaa vain, mutta oikeasti vain itseään voi syyttää, jos teini on tuollainen. Tai jos siitä ei voi syyttää vanhempia, niin kenen vika tuollainen käytös on?
Murrosikä. Hormonit. Lukiopaineet.
Meillä on myös toinen teini, eikä hän pura stressiään noin.
Ja lapset oli kotona 4- ja 6-vuotiaiksi. Jäin uudestaan vielä kotiin kun olivat alakoulussa ja olin kotona koko tän teinin yläkouluajan. Ja teen nykyäänkin kotitoimistossa ison osan töistäni. Tai mies tekee. Eli aina on käytännössä aikuinen paikalla. Aina voi myös tulla toimistollemme joka on tän teinin koulun naapurissa.
Älypuhelimen sain kun tän teinin ysiluokka oli lopuillaan. En usko että se aiheuttaa tän. 😂😂😂
"Aina voi tulla toimistolle". Hienoa, eli nuoren pitää mennä varta vasten aikuisen luokse kuuntelemaan, että odota hetki, puhun tämän puhelun loppuun, odota, teen tämän jutun ensin, odota, odota, odota. Odota, sillä tämä juttu on kiireisempi ihan varmasti kuin sinun asiasi. Odota vielä hetki. Ja sitten kun aikuinen kääntyy lapsen puoleen, on hänellä tuhat asiaa mielessään ja huokaillen hän miettii kuinka ne pitäisi saada tehtyä ja kuinka huonoon paikkaan keskeytys taas kerran tuli.
Aikuinen ei ole läsnä, hän on vain paikalla. Aikuisella menee ihan kaikki asiat nuoren asioiden eteen. Naura vain kyyneleet silmissä, kun kerran naurattaa, mutta nuorta ei naurata.
Tiedän mistä puhun, sillä olen yrittäjä itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa vanhemmuutta ao, onnea! Olet varmaan ollut pojan lapsuudessa hänen kanssaan tekemisissä vain minuutin pari päivässä ja silloinkin vain moittinut ja nalkuttanut. Sitä saa mitä tilaa valitettavasti, hyvässä ja pahassa.
Itse olet soppasi keitellyt vuosien aikana, joten nyt nieleskelet kitkerän keittosi ja olet kerrankin läsnä oikeasti. Vaikka mitä olisi, niin et ota sitä kännykkää käteesi, mene pois paikalta, et puhu pahaa lapsen isästä enää ikinä, et syyttele, et vertaa ikävästi tai huuda takaisin. Nyt alat opetella olemaan se äiti ja aikuinen, luotettava ja luja kuin kallio, mutta ymmärtävä ja asiallinen. Teini on sinun lapsesi, ota hänestä vihdoinkin vastuu ja älä yritä pyörittää vastuutasi jollekin perheneuvolan hyypiölle, opettajalle tai muualle.
Meillä on samanlainen teini. Eikä ole ajankäytöstäni kiinni.
Ehkäpä onkin, mutta ei kai sitä nyt viitsi paljastaa...
Meillä on kolme teiniä ja elämämme on todella mukavaa ja rentoa. Myöskään ystäväperheissä ei ole mitään ongelmia teinien kanssa. Ei ole liikaa vaadittu aikuiselta keskittymään joskus kunnolla lapsensa kanssa olemiseen. Kännykkä siis sivuun, mukavaa yhdessä olemista ja sääntöjä.
Teini kyllä kertoo missä mättää, joten kannattaa kuunnella ja muistaa, että on ollut itsekin nuori.
Kritisoikaa vain, mutta oikeasti vain itseään voi syyttää, jos teini on tuollainen. Tai jos siitä ei voi syyttää vanhempia, niin kenen vika tuollainen käytös on?
Murrosikä. Hormonit. Lukiopaineet.
Meillä on myös toinen teini, eikä hän pura stressiään noin.
Ja lapset oli kotona 4- ja 6-vuotiaiksi. Jäin uudestaan vielä kotiin kun olivat alakoulussa ja olin kotona koko tän teinin yläkouluajan. Ja teen nykyäänkin kotitoimistossa ison osan töistäni. Tai mies tekee. Eli aina on käytännössä aikuinen paikalla. Aina voi myös tulla toimistollemme joka on tän teinin koulun naapurissa.
Älypuhelimen sain kun tän teinin ysiluokka oli lopuillaan. En usko että se aiheuttaa tän. 😂😂😂
"Aina voi tulla toimistolle". Hienoa, eli nuoren pitää mennä varta vasten aikuisen luokse kuuntelemaan, että odota hetki, puhun tämän puhelun loppuun, odota, teen tämän jutun ensin, odota, odota, odota. Odota, sillä tämä juttu on kiireisempi ihan varmasti kuin sinun asiasi. Odota vielä hetki. Ja sitten kun aikuinen kääntyy lapsen puoleen, on hänellä tuhat asiaa mielessään ja huokaillen hän miettii kuinka ne pitäisi saada tehtyä ja kuinka huonoon paikkaan keskeytys taas kerran tuli.
Aikuinen ei ole läsnä, hän on vain paikalla. Aikuisella menee ihan kaikki asiat nuoren asioiden eteen. Naura vain kyyneleet silmissä, kun kerran naurattaa, mutta nuorta ei naurata.
Tiedän mistä puhun, sillä olen yrittäjä itsekin.
Olen eri jolle vastasit. Olen amk-ope, ja teen paljon etätöitä. En puhu puhelimessa, eikä minulla yleensä ole niin tärkeää asiaa, jota en voisi keskeyttää. Olen todellakin läsnä, kun teinini tarvitsevat minua.
Kun teini tulee olohuoneeseen, jossa työskentelen, lopetan työt saman tien ja käännyn häneen päin. Lopputulos: teinit eivät minua kaipaa, näen heitä vain minuutteja päivän aikana. Ainoa tapa saada heidät olemaan kanssani on tarjota ruokaa.
En siis aivan tajua tuota teineille ajan antamista. Pikkulapsi on eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa vanhemmuutta ao, onnea! Olet varmaan ollut pojan lapsuudessa hänen kanssaan tekemisissä vain minuutin pari päivässä ja silloinkin vain moittinut ja nalkuttanut. Sitä saa mitä tilaa valitettavasti, hyvässä ja pahassa.
Itse olet soppasi keitellyt vuosien aikana, joten nyt nieleskelet kitkerän keittosi ja olet kerrankin läsnä oikeasti. Vaikka mitä olisi, niin et ota sitä kännykkää käteesi, mene pois paikalta, et puhu pahaa lapsen isästä enää ikinä, et syyttele, et vertaa ikävästi tai huuda takaisin. Nyt alat opetella olemaan se äiti ja aikuinen, luotettava ja luja kuin kallio, mutta ymmärtävä ja asiallinen. Teini on sinun lapsesi, ota hänestä vihdoinkin vastuu ja älä yritä pyörittää vastuutasi jollekin perheneuvolan hyypiölle, opettajalle tai muualle.
Meillä on samanlainen teini. Eikä ole ajankäytöstäni kiinni.
Ehkäpä onkin, mutta ei kai sitä nyt viitsi paljastaa...
Meillä on kolme teiniä ja elämämme on todella mukavaa ja rentoa. Myöskään ystäväperheissä ei ole mitään ongelmia teinien kanssa. Ei ole liikaa vaadittu aikuiselta keskittymään joskus kunnolla lapsensa kanssa olemiseen. Kännykkä siis sivuun, mukavaa yhdessä olemista ja sääntöjä.
Teini kyllä kertoo missä mättää, joten kannattaa kuunnella ja muistaa, että on ollut itsekin nuori.
Kritisoikaa vain, mutta oikeasti vain itseään voi syyttää, jos teini on tuollainen. Tai jos siitä ei voi syyttää vanhempia, niin kenen vika tuollainen käytös on?
Murrosikä. Hormonit. Lukiopaineet.
Meillä on myös toinen teini, eikä hän pura stressiään noin.
Ja lapset oli kotona 4- ja 6-vuotiaiksi. Jäin uudestaan vielä kotiin kun olivat alakoulussa ja olin kotona koko tän teinin yläkouluajan. Ja teen nykyäänkin kotitoimistossa ison osan töistäni. Tai mies tekee. Eli aina on käytännössä aikuinen paikalla. Aina voi myös tulla toimistollemme joka on tän teinin koulun naapurissa.
Älypuhelimen sain kun tän teinin ysiluokka oli lopuillaan. En usko että se aiheuttaa tän. 😂😂😂
"Aina voi tulla toimistolle". Hienoa, eli nuoren pitää mennä varta vasten aikuisen luokse kuuntelemaan, että odota hetki, puhun tämän puhelun loppuun, odota, teen tämän jutun ensin, odota, odota, odota. Odota, sillä tämä juttu on kiireisempi ihan varmasti kuin sinun asiasi. Odota vielä hetki. Ja sitten kun aikuinen kääntyy lapsen puoleen, on hänellä tuhat asiaa mielessään ja huokaillen hän miettii kuinka ne pitäisi saada tehtyä ja kuinka huonoon paikkaan keskeytys taas kerran tuli.
Aikuinen ei ole läsnä, hän on vain paikalla. Aikuisella menee ihan kaikki asiat nuoren asioiden eteen. Naura vain kyyneleet silmissä, kun kerran naurattaa, mutta nuorta ei naurata.
Tiedän mistä puhun, sillä olen yrittäjä itsekin.
Luitko sinä ollenkaan? Olen ollut kotona ja läsnä enemmän kuin kukaan äiti Suomen maassa. Kuka muu muka on ollut kotona lapsen eskariin asti ja silloinkin se lapsen päivä oli vain puolikas. Kaikki kesät olen ollut heidän kanssaan. Kaikki muutkin lomat. Yhtään ainutta koulun jälkeistä iltapäivää ei ole ollut yksin. Yläkouluajan olin kokonaan kotona.
Jopa siis työpaikalle on aina vapaa pääsy. On aina ollut. Toimisto siinä 200 metrin päässä koulusta. Joka aamu kouluun kyyditään. Harrastuksiin. Kyytiessä aina sataprosenttinen läsnäolo.
KENELLÄ on muka enemmän aikaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa vanhemmuutta ao, onnea! Olet varmaan ollut pojan lapsuudessa hänen kanssaan tekemisissä vain minuutin pari päivässä ja silloinkin vain moittinut ja nalkuttanut. Sitä saa mitä tilaa valitettavasti, hyvässä ja pahassa.
Itse olet soppasi keitellyt vuosien aikana, joten nyt nieleskelet kitkerän keittosi ja olet kerrankin läsnä oikeasti. Vaikka mitä olisi, niin et ota sitä kännykkää käteesi, mene pois paikalta, et puhu pahaa lapsen isästä enää ikinä, et syyttele, et vertaa ikävästi tai huuda takaisin. Nyt alat opetella olemaan se äiti ja aikuinen, luotettava ja luja kuin kallio, mutta ymmärtävä ja asiallinen. Teini on sinun lapsesi, ota hänestä vihdoinkin vastuu ja älä yritä pyörittää vastuutasi jollekin perheneuvolan hyypiölle, opettajalle tai muualle.
Meillä on samanlainen teini. Eikä ole ajankäytöstäni kiinni.
Ehkäpä onkin, mutta ei kai sitä nyt viitsi paljastaa...
Meillä on kolme teiniä ja elämämme on todella mukavaa ja rentoa. Myöskään ystäväperheissä ei ole mitään ongelmia teinien kanssa. Ei ole liikaa vaadittu aikuiselta keskittymään joskus kunnolla lapsensa kanssa olemiseen. Kännykkä siis sivuun, mukavaa yhdessä olemista ja sääntöjä.
Teini kyllä kertoo missä mättää, joten kannattaa kuunnella ja muistaa, että on ollut itsekin nuori.
Kritisoikaa vain, mutta oikeasti vain itseään voi syyttää, jos teini on tuollainen. Tai jos siitä ei voi syyttää vanhempia, niin kenen vika tuollainen käytös on?
Murrosikä. Hormonit. Lukiopaineet.
Meillä on myös toinen teini, eikä hän pura stressiään noin.
Ja lapset oli kotona 4- ja 6-vuotiaiksi. Jäin uudestaan vielä kotiin kun olivat alakoulussa ja olin kotona koko tän teinin yläkouluajan. Ja teen nykyäänkin kotitoimistossa ison osan töistäni. Tai mies tekee. Eli aina on käytännössä aikuinen paikalla. Aina voi myös tulla toimistollemme joka on tän teinin koulun naapurissa.
Älypuhelimen sain kun tän teinin ysiluokka oli lopuillaan. En usko että se aiheuttaa tän. 😂😂😂
"Aina voi tulla toimistolle". Hienoa, eli nuoren pitää mennä varta vasten aikuisen luokse kuuntelemaan, että odota hetki, puhun tämän puhelun loppuun, odota, teen tämän jutun ensin, odota, odota, odota. Odota, sillä tämä juttu on kiireisempi ihan varmasti kuin sinun asiasi. Odota vielä hetki. Ja sitten kun aikuinen kääntyy lapsen puoleen, on hänellä tuhat asiaa mielessään ja huokaillen hän miettii kuinka ne pitäisi saada tehtyä ja kuinka huonoon paikkaan keskeytys taas kerran tuli.
Aikuinen ei ole läsnä, hän on vain paikalla. Aikuisella menee ihan kaikki asiat nuoren asioiden eteen. Naura vain kyyneleet silmissä, kun kerran naurattaa, mutta nuorta ei naurata.
Tiedän mistä puhun, sillä olen yrittäjä itsekin.
Luitko sinä ollenkaan? Olen ollut kotona ja läsnä enemmän kuin kukaan äiti Suomen maassa. Kuka muu muka on ollut kotona lapsen eskariin asti ja silloinkin se lapsen päivä oli vain puolikas. Kaikki kesät olen ollut heidän kanssaan. Kaikki muutkin lomat. Yhtään ainutta koulun jälkeistä iltapäivää ei ole ollut yksin. Yläkouluajan olin kokonaan kotona.
Jopa siis työpaikalle on aina vapaa pääsy. On aina ollut. Toimisto siinä 200 metrin päässä koulusta. Joka aamu kouluun kyyditään. Harrastuksiin. Kyytiessä aina sataprosenttinen läsnäolo.
KENELLÄ on muka enemmän aikaa?
Voit aivan vapaasti toistella täällä mitä haluat, mutta oletko kysynyt teiniltä onko hän samaa mieltä tuosta sinun paikalla olostasi? Voi olla, että sieltä saattaisi tulla aika karua tekstiä. Niin kuin sanoin, voit olla paikalla, mutta et läsnä. Ajaessakaan et ole täydellisesti läsnä, vaikka kuinka sitä toitotat ja itsellesi niin vakuutat.
Toisaalta ihan sama minulle miten teillä asiat menevät. Meillä asiat ovat hyvin ja kolme teiniämme ovat aivan ihania, mukavia ja rauhallisia omia itsejään 95% ajasta. Olin kotona heidän kanssaan kahdeksan vuotta ja sen jälkeen tein vuosia lyhyempää päivää, joten silloin lapsuudessa luotiin ne yhteiset säännöt ja toimintatavat, joiden mukaan mennään vieläkin. Kaikki kohtelevat kaikkia asiallisesti ja siitä ei jousteta pätkääkään. Puhumalla olemme saaneet asiat kuntoon aina ja vaikka välillä juttelu on ollut kovaäänistä, niin asiat on puhuttu ja selvitetty niin, että kaikki ovat tyytyväisiä.
Teinit tykkäävät olla meidän vanhempien kanssa ja teemme paljon yhdessä. Iltaisin en ole kännykällä tai telkkarin edessä välttämättä ollenkaan, eilenkin puhelimeni oli laturissa koskematta koko illan ja se on ihan normaali juttu. Telkkaria ei edes avattu tai jotain muuta masiinaa, joka vie huomion.
Olen yhä vieläkin sitä mieltä, että jos ei teininsä kanssa pärjää, niin peilistä löytyy syypää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa vanhemmuutta ao, onnea! Olet varmaan ollut pojan lapsuudessa hänen kanssaan tekemisissä vain minuutin pari päivässä ja silloinkin vain moittinut ja nalkuttanut. Sitä saa mitä tilaa valitettavasti, hyvässä ja pahassa.
Itse olet soppasi keitellyt vuosien aikana, joten nyt nieleskelet kitkerän keittosi ja olet kerrankin läsnä oikeasti. Vaikka mitä olisi, niin et ota sitä kännykkää käteesi, mene pois paikalta, et puhu pahaa lapsen isästä enää ikinä, et syyttele, et vertaa ikävästi tai huuda takaisin. Nyt alat opetella olemaan se äiti ja aikuinen, luotettava ja luja kuin kallio, mutta ymmärtävä ja asiallinen. Teini on sinun lapsesi, ota hänestä vihdoinkin vastuu ja älä yritä pyörittää vastuutasi jollekin perheneuvolan hyypiölle, opettajalle tai muualle.
Meillä on samanlainen teini. Eikä ole ajankäytöstäni kiinni.
Ehkäpä onkin, mutta ei kai sitä nyt viitsi paljastaa...
Meillä on kolme teiniä ja elämämme on todella mukavaa ja rentoa. Myöskään ystäväperheissä ei ole mitään ongelmia teinien kanssa. Ei ole liikaa vaadittu aikuiselta keskittymään joskus kunnolla lapsensa kanssa olemiseen. Kännykkä siis sivuun, mukavaa yhdessä olemista ja sääntöjä.
Teini kyllä kertoo missä mättää, joten kannattaa kuunnella ja muistaa, että on ollut itsekin nuori.
Kritisoikaa vain, mutta oikeasti vain itseään voi syyttää, jos teini on tuollainen. Tai jos siitä ei voi syyttää vanhempia, niin kenen vika tuollainen käytös on?
Murrosikä. Hormonit. Lukiopaineet.
Meillä on myös toinen teini, eikä hän pura stressiään noin.
Ja lapset oli kotona 4- ja 6-vuotiaiksi. Jäin uudestaan vielä kotiin kun olivat alakoulussa ja olin kotona koko tän teinin yläkouluajan. Ja teen nykyäänkin kotitoimistossa ison osan töistäni. Tai mies tekee. Eli aina on käytännössä aikuinen paikalla. Aina voi myös tulla toimistollemme joka on tän teinin koulun naapurissa.
Älypuhelimen sain kun tän teinin ysiluokka oli lopuillaan. En usko että se aiheuttaa tän. 😂😂😂
"Aina voi tulla toimistolle". Hienoa, eli nuoren pitää mennä varta vasten aikuisen luokse kuuntelemaan, että odota hetki, puhun tämän puhelun loppuun, odota, teen tämän jutun ensin, odota, odota, odota. Odota, sillä tämä juttu on kiireisempi ihan varmasti kuin sinun asiasi. Odota vielä hetki. Ja sitten kun aikuinen kääntyy lapsen puoleen, on hänellä tuhat asiaa mielessään ja huokaillen hän miettii kuinka ne pitäisi saada tehtyä ja kuinka huonoon paikkaan keskeytys taas kerran tuli.
Aikuinen ei ole läsnä, hän on vain paikalla. Aikuisella menee ihan kaikki asiat nuoren asioiden eteen. Naura vain kyyneleet silmissä, kun kerran naurattaa, mutta nuorta ei naurata.
Tiedän mistä puhun, sillä olen yrittäjä itsekin.
Luitko sinä ollenkaan? Olen ollut kotona ja läsnä enemmän kuin kukaan äiti Suomen maassa. Kuka muu muka on ollut kotona lapsen eskariin asti ja silloinkin se lapsen päivä oli vain puolikas. Kaikki kesät olen ollut heidän kanssaan. Kaikki muutkin lomat. Yhtään ainutta koulun jälkeistä iltapäivää ei ole ollut yksin. Yläkouluajan olin kokonaan kotona.
Jopa siis työpaikalle on aina vapaa pääsy. On aina ollut. Toimisto siinä 200 metrin päässä koulusta. Joka aamu kouluun kyyditään. Harrastuksiin. Kyytiessä aina sataprosenttinen läsnäolo.
KENELLÄ on muka enemmän aikaa?
Voit aivan vapaasti toistella täällä mitä haluat, mutta oletko kysynyt teiniltä onko hän samaa mieltä tuosta sinun paikalla olostasi? Voi olla, että sieltä saattaisi tulla aika karua tekstiä. Niin kuin sanoin, voit olla paikalla, mutta et läsnä. Ajaessakaan et ole täydellisesti läsnä, vaikka kuinka sitä toitotat ja itsellesi niin vakuutat.
Toisaalta ihan sama minulle miten teillä asiat menevät. Meillä asiat ovat hyvin ja kolme teiniämme ovat aivan ihania, mukavia ja rauhallisia omia itsejään 95% ajasta. Olin kotona heidän kanssaan kahdeksan vuotta ja sen jälkeen tein vuosia lyhyempää päivää, joten silloin lapsuudessa luotiin ne yhteiset säännöt ja toimintatavat, joiden mukaan mennään vieläkin. Kaikki kohtelevat kaikkia asiallisesti ja siitä ei jousteta pätkääkään. Puhumalla olemme saaneet asiat kuntoon aina ja vaikka välillä juttelu on ollut kovaäänistä, niin asiat on puhuttu ja selvitetty niin, että kaikki ovat tyytyväisiä.
Teinit tykkäävät olla meidän vanhempien kanssa ja teemme paljon yhdessä. Iltaisin en ole kännykällä tai telkkarin edessä välttämättä ollenkaan, eilenkin puhelimeni oli laturissa koskematta koko illan ja se on ihan normaali juttu. Telkkaria ei edes avattu tai jotain muuta masiinaa, joka vie huomion.
Olen yhä vieläkin sitä mieltä, että jos ei teininsä kanssa pärjää, niin peilistä löytyy syypää.
Provo. Ei kukaan voi oikeasti olla noin tyhmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa vanhemmuutta ao, onnea! Olet varmaan ollut pojan lapsuudessa hänen kanssaan tekemisissä vain minuutin pari päivässä ja silloinkin vain moittinut ja nalkuttanut. Sitä saa mitä tilaa valitettavasti, hyvässä ja pahassa.
Itse olet soppasi keitellyt vuosien aikana, joten nyt nieleskelet kitkerän keittosi ja olet kerrankin läsnä oikeasti. Vaikka mitä olisi, niin et ota sitä kännykkää käteesi, mene pois paikalta, et puhu pahaa lapsen isästä enää ikinä, et syyttele, et vertaa ikävästi tai huuda takaisin. Nyt alat opetella olemaan se äiti ja aikuinen, luotettava ja luja kuin kallio, mutta ymmärtävä ja asiallinen. Teini on sinun lapsesi, ota hänestä vihdoinkin vastuu ja älä yritä pyörittää vastuutasi jollekin perheneuvolan hyypiölle, opettajalle tai muualle.
Meillä on samanlainen teini. Eikä ole ajankäytöstäni kiinni.
Ehkäpä onkin, mutta ei kai sitä nyt viitsi paljastaa...
Meillä on kolme teiniä ja elämämme on todella mukavaa ja rentoa. Myöskään ystäväperheissä ei ole mitään ongelmia teinien kanssa. Ei ole liikaa vaadittu aikuiselta keskittymään joskus kunnolla lapsensa kanssa olemiseen. Kännykkä siis sivuun, mukavaa yhdessä olemista ja sääntöjä.
Teini kyllä kertoo missä mättää, joten kannattaa kuunnella ja muistaa, että on ollut itsekin nuori.
Kritisoikaa vain, mutta oikeasti vain itseään voi syyttää, jos teini on tuollainen. Tai jos siitä ei voi syyttää vanhempia, niin kenen vika tuollainen käytös on?
Murrosikä. Hormonit. Lukiopaineet.
Meillä on myös toinen teini, eikä hän pura stressiään noin.
Ja lapset oli kotona 4- ja 6-vuotiaiksi. Jäin uudestaan vielä kotiin kun olivat alakoulussa ja olin kotona koko tän teinin yläkouluajan. Ja teen nykyäänkin kotitoimistossa ison osan töistäni. Tai mies tekee. Eli aina on käytännössä aikuinen paikalla. Aina voi myös tulla toimistollemme joka on tän teinin koulun naapurissa.
Älypuhelimen sain kun tän teinin ysiluokka oli lopuillaan. En usko että se aiheuttaa tän. 😂😂😂
"Aina voi tulla toimistolle". Hienoa, eli nuoren pitää mennä varta vasten aikuisen luokse kuuntelemaan, että odota hetki, puhun tämän puhelun loppuun, odota, teen tämän jutun ensin, odota, odota, odota. Odota, sillä tämä juttu on kiireisempi ihan varmasti kuin sinun asiasi. Odota vielä hetki. Ja sitten kun aikuinen kääntyy lapsen puoleen, on hänellä tuhat asiaa mielessään ja huokaillen hän miettii kuinka ne pitäisi saada tehtyä ja kuinka huonoon paikkaan keskeytys taas kerran tuli.
Aikuinen ei ole läsnä, hän on vain paikalla. Aikuisella menee ihan kaikki asiat nuoren asioiden eteen. Naura vain kyyneleet silmissä, kun kerran naurattaa, mutta nuorta ei naurata.
Tiedän mistä puhun, sillä olen yrittäjä itsekin.
Luitko sinä ollenkaan? Olen ollut kotona ja läsnä enemmän kuin kukaan äiti Suomen maassa. Kuka muu muka on ollut kotona lapsen eskariin asti ja silloinkin se lapsen päivä oli vain puolikas. Kaikki kesät olen ollut heidän kanssaan. Kaikki muutkin lomat. Yhtään ainutta koulun jälkeistä iltapäivää ei ole ollut yksin. Yläkouluajan olin kokonaan kotona.
Jopa siis työpaikalle on aina vapaa pääsy. On aina ollut. Toimisto siinä 200 metrin päässä koulusta. Joka aamu kouluun kyyditään. Harrastuksiin. Kyytiessä aina sataprosenttinen läsnäolo.
KENELLÄ on muka enemmän aikaa?
Miksi paapotte lapsia viemällä heidät kuin päiväkotilapsia kouluun? Ei kai kukaan tuollaisesta vahtimisesta pidä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa vanhemmuutta ao, onnea! Olet varmaan ollut pojan lapsuudessa hänen kanssaan tekemisissä vain minuutin pari päivässä ja silloinkin vain moittinut ja nalkuttanut. Sitä saa mitä tilaa valitettavasti, hyvässä ja pahassa.
Itse olet soppasi keitellyt vuosien aikana, joten nyt nieleskelet kitkerän keittosi ja olet kerrankin läsnä oikeasti. Vaikka mitä olisi, niin et ota sitä kännykkää käteesi, mene pois paikalta, et puhu pahaa lapsen isästä enää ikinä, et syyttele, et vertaa ikävästi tai huuda takaisin. Nyt alat opetella olemaan se äiti ja aikuinen, luotettava ja luja kuin kallio, mutta ymmärtävä ja asiallinen. Teini on sinun lapsesi, ota hänestä vihdoinkin vastuu ja älä yritä pyörittää vastuutasi jollekin perheneuvolan hyypiölle, opettajalle tai muualle.
Meillä on samanlainen teini. Eikä ole ajankäytöstäni kiinni.
Ehkäpä onkin, mutta ei kai sitä nyt viitsi paljastaa...
Meillä on kolme teiniä ja elämämme on todella mukavaa ja rentoa. Myöskään ystäväperheissä ei ole mitään ongelmia teinien kanssa. Ei ole liikaa vaadittu aikuiselta keskittymään joskus kunnolla lapsensa kanssa olemiseen. Kännykkä siis sivuun, mukavaa yhdessä olemista ja sääntöjä.
Teini kyllä kertoo missä mättää, joten kannattaa kuunnella ja muistaa, että on ollut itsekin nuori.
Kritisoikaa vain, mutta oikeasti vain itseään voi syyttää, jos teini on tuollainen. Tai jos siitä ei voi syyttää vanhempia, niin kenen vika tuollainen käytös on?
Murrosikä. Hormonit. Lukiopaineet.
Meillä on myös toinen teini, eikä hän pura stressiään noin.
Ja lapset oli kotona 4- ja 6-vuotiaiksi. Jäin uudestaan vielä kotiin kun olivat alakoulussa ja olin kotona koko tän teinin yläkouluajan. Ja teen nykyäänkin kotitoimistossa ison osan töistäni. Tai mies tekee. Eli aina on käytännössä aikuinen paikalla. Aina voi myös tulla toimistollemme joka on tän teinin koulun naapurissa.
Älypuhelimen sain kun tän teinin ysiluokka oli lopuillaan. En usko että se aiheuttaa tän. 😂😂😂
"Aina voi tulla toimistolle". Hienoa, eli nuoren pitää mennä varta vasten aikuisen luokse kuuntelemaan, että odota hetki, puhun tämän puhelun loppuun, odota, teen tämän jutun ensin, odota, odota, odota. Odota, sillä tämä juttu on kiireisempi ihan varmasti kuin sinun asiasi. Odota vielä hetki. Ja sitten kun aikuinen kääntyy lapsen puoleen, on hänellä tuhat asiaa mielessään ja huokaillen hän miettii kuinka ne pitäisi saada tehtyä ja kuinka huonoon paikkaan keskeytys taas kerran tuli.
Aikuinen ei ole läsnä, hän on vain paikalla. Aikuisella menee ihan kaikki asiat nuoren asioiden eteen. Naura vain kyyneleet silmissä, kun kerran naurattaa, mutta nuorta ei naurata.
Tiedän mistä puhun, sillä olen yrittäjä itsekin.
Luitko sinä ollenkaan? Olen ollut kotona ja läsnä enemmän kuin kukaan äiti Suomen maassa. Kuka muu muka on ollut kotona lapsen eskariin asti ja silloinkin se lapsen päivä oli vain puolikas. Kaikki kesät olen ollut heidän kanssaan. Kaikki muutkin lomat. Yhtään ainutta koulun jälkeistä iltapäivää ei ole ollut yksin. Yläkouluajan olin kokonaan kotona.
Jopa siis työpaikalle on aina vapaa pääsy. On aina ollut. Toimisto siinä 200 metrin päässä koulusta. Joka aamu kouluun kyyditään. Harrastuksiin. Kyytiessä aina sataprosenttinen läsnäolo.
KENELLÄ on muka enemmän aikaa?
Miksi paapotte lapsia viemällä heidät kuin päiväkotilapsia kouluun? Ei kai kukaan tuollaisesta vahtimisesta pidä.
Koska autolla sinne menee vajaat 30 minuuttia, julkisilla 1 h ja 20 minsaa. Siksi. Ei paljon olisi järkeä ajaa itse sinne koulun viereen ja antaa teinien kulkea julkisilla ihan sama matka. Vai olisiko sinusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tekisin lasun että vievät jonnekki perhekotiin.
WTF?
Tuollaisten ihmisten ei pitäisi ikinä lisääntyä... Se perhekoti on kyllä varmasti parempi, kuin noin ajattelevan (sekopää)vanhemman kanssa.
Ongelma on ihan murrosikä. Meilläkin tuota välillä ja ollaan ydinperhe.
Kaksi teiniä ja kuopus koettelee jatkuvasti.
Ei edes muista mitä rääkynyt kun on ollut vimmoissaan.
Mutta äiti sitä ja äiti tätä. Kääntyy mun puoleen aina joka asiassa.
Sanot sille ettei ero ole kenenkään syy vaan aina kaksi ihmistä ei tule vaan toimeen ja että jos asia vaivaa niin voit järjestää psykiatrista apua hänelle.
Eiköhän se siitä hiljene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa vanhemmuutta ao, onnea! Olet varmaan ollut pojan lapsuudessa hänen kanssaan tekemisissä vain minuutin pari päivässä ja silloinkin vain moittinut ja nalkuttanut. Sitä saa mitä tilaa valitettavasti, hyvässä ja pahassa.
Itse olet soppasi keitellyt vuosien aikana, joten nyt nieleskelet kitkerän keittosi ja olet kerrankin läsnä oikeasti. Vaikka mitä olisi, niin et ota sitä kännykkää käteesi, mene pois paikalta, et puhu pahaa lapsen isästä enää ikinä, et syyttele, et vertaa ikävästi tai huuda takaisin. Nyt alat opetella olemaan se äiti ja aikuinen, luotettava ja luja kuin kallio, mutta ymmärtävä ja asiallinen. Teini on sinun lapsesi, ota hänestä vihdoinkin vastuu ja älä yritä pyörittää vastuutasi jollekin perheneuvolan hyypiölle, opettajalle tai muualle.
Meillä on samanlainen teini. Eikä ole ajankäytöstäni kiinni.
Ehkäpä onkin, mutta ei kai sitä nyt viitsi paljastaa...
Meillä on kolme teiniä ja elämämme on todella mukavaa ja rentoa. Myöskään ystäväperheissä ei ole mitään ongelmia teinien kanssa. Ei ole liikaa vaadittu aikuiselta keskittymään joskus kunnolla lapsensa kanssa olemiseen. Kännykkä siis sivuun, mukavaa yhdessä olemista ja sääntöjä.
Teini kyllä kertoo missä mättää, joten kannattaa kuunnella ja muistaa, että on ollut itsekin nuori.
Kritisoikaa vain, mutta oikeasti vain itseään voi syyttää, jos teini on tuollainen. Tai jos siitä ei voi syyttää vanhempia, niin kenen vika tuollainen käytös on?
Murrosikä. Hormonit. Lukiopaineet.
Meillä on myös toinen teini, eikä hän pura stressiään noin.
Ja lapset oli kotona 4- ja 6-vuotiaiksi. Jäin uudestaan vielä kotiin kun olivat alakoulussa ja olin kotona koko tän teinin yläkouluajan. Ja teen nykyäänkin kotitoimistossa ison osan töistäni. Tai mies tekee. Eli aina on käytännössä aikuinen paikalla. Aina voi myös tulla toimistollemme joka on tän teinin koulun naapurissa.
Älypuhelimen sain kun tän teinin ysiluokka oli lopuillaan. En usko että se aiheuttaa tän. 😂😂😂
"Aina voi tulla toimistolle". Hienoa, eli nuoren pitää mennä varta vasten aikuisen luokse kuuntelemaan, että odota hetki, puhun tämän puhelun loppuun, odota, teen tämän jutun ensin, odota, odota, odota. Odota, sillä tämä juttu on kiireisempi ihan varmasti kuin sinun asiasi. Odota vielä hetki. Ja sitten kun aikuinen kääntyy lapsen puoleen, on hänellä tuhat asiaa mielessään ja huokaillen hän miettii kuinka ne pitäisi saada tehtyä ja kuinka huonoon paikkaan keskeytys taas kerran tuli.
Aikuinen ei ole läsnä, hän on vain paikalla. Aikuisella menee ihan kaikki asiat nuoren asioiden eteen. Naura vain kyyneleet silmissä, kun kerran naurattaa, mutta nuorta ei naurata.
Tiedän mistä puhun, sillä olen yrittäjä itsekin.
Luitko sinä ollenkaan? Olen ollut kotona ja läsnä enemmän kuin kukaan äiti Suomen maassa. Kuka muu muka on ollut kotona lapsen eskariin asti ja silloinkin se lapsen päivä oli vain puolikas. Kaikki kesät olen ollut heidän kanssaan. Kaikki muutkin lomat. Yhtään ainutta koulun jälkeistä iltapäivää ei ole ollut yksin. Yläkouluajan olin kokonaan kotona.
Jopa siis työpaikalle on aina vapaa pääsy. On aina ollut. Toimisto siinä 200 metrin päässä koulusta. Joka aamu kouluun kyyditään. Harrastuksiin. Kyytiessä aina sataprosenttinen läsnäolo.
KENELLÄ on muka enemmän aikaa?
Voit aivan vapaasti toistella täällä mitä haluat, mutta oletko kysynyt teiniltä onko hän samaa mieltä tuosta sinun paikalla olostasi? Voi olla, että sieltä saattaisi tulla aika karua tekstiä. Niin kuin sanoin, voit olla paikalla, mutta et läsnä. Ajaessakaan et ole täydellisesti läsnä, vaikka kuinka sitä toitotat ja itsellesi niin vakuutat.
Toisaalta ihan sama minulle miten teillä asiat menevät. Meillä asiat ovat hyvin ja kolme teiniämme ovat aivan ihania, mukavia ja rauhallisia omia itsejään 95% ajasta. Olin kotona heidän kanssaan kahdeksan vuotta ja sen jälkeen tein vuosia lyhyempää päivää, joten silloin lapsuudessa luotiin ne yhteiset säännöt ja toimintatavat, joiden mukaan mennään vieläkin. Kaikki kohtelevat kaikkia asiallisesti ja siitä ei jousteta pätkääkään. Puhumalla olemme saaneet asiat kuntoon aina ja vaikka välillä juttelu on ollut kovaäänistä, niin asiat on puhuttu ja selvitetty niin, että kaikki ovat tyytyväisiä.
Teinit tykkäävät olla meidän vanhempien kanssa ja teemme paljon yhdessä. Iltaisin en ole kännykällä tai telkkarin edessä välttämättä ollenkaan, eilenkin puhelimeni oli laturissa koskematta koko illan ja se on ihan normaali juttu. Telkkaria ei edes avattu tai jotain muuta masiinaa, joka vie huomion.
Olen yhä vieläkin sitä mieltä, että jos ei teininsä kanssa pärjää, niin peilistä löytyy syypää.
Provo. Ei kukaan voi oikeasti olla noin tyhmä.
Kerropa kohdat, missä meni vikaan. Jään odottamaan mielenkiinnolla. Kerropa samalla myös ikäsi ja lapsiesi iät. Hymyillen täällä odotan, joten kirjoittelepas vastaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa vanhemmuutta ao, onnea! Olet varmaan ollut pojan lapsuudessa hänen kanssaan tekemisissä vain minuutin pari päivässä ja silloinkin vain moittinut ja nalkuttanut. Sitä saa mitä tilaa valitettavasti, hyvässä ja pahassa.
Itse olet soppasi keitellyt vuosien aikana, joten nyt nieleskelet kitkerän keittosi ja olet kerrankin läsnä oikeasti. Vaikka mitä olisi, niin et ota sitä kännykkää käteesi, mene pois paikalta, et puhu pahaa lapsen isästä enää ikinä, et syyttele, et vertaa ikävästi tai huuda takaisin. Nyt alat opetella olemaan se äiti ja aikuinen, luotettava ja luja kuin kallio, mutta ymmärtävä ja asiallinen. Teini on sinun lapsesi, ota hänestä vihdoinkin vastuu ja älä yritä pyörittää vastuutasi jollekin perheneuvolan hyypiölle, opettajalle tai muualle.
Meillä on samanlainen teini. Eikä ole ajankäytöstäni kiinni.
Ehkäpä onkin, mutta ei kai sitä nyt viitsi paljastaa...
Meillä on kolme teiniä ja elämämme on todella mukavaa ja rentoa. Myöskään ystäväperheissä ei ole mitään ongelmia teinien kanssa. Ei ole liikaa vaadittu aikuiselta keskittymään joskus kunnolla lapsensa kanssa olemiseen. Kännykkä siis sivuun, mukavaa yhdessä olemista ja sääntöjä.
Teini kyllä kertoo missä mättää, joten kannattaa kuunnella ja muistaa, että on ollut itsekin nuori.
Kritisoikaa vain, mutta oikeasti vain itseään voi syyttää, jos teini on tuollainen. Tai jos siitä ei voi syyttää vanhempia, niin kenen vika tuollainen käytös on?
Murrosikä. Hormonit. Lukiopaineet.
Meillä on myös toinen teini, eikä hän pura stressiään noin.
Ja lapset oli kotona 4- ja 6-vuotiaiksi. Jäin uudestaan vielä kotiin kun olivat alakoulussa ja olin kotona koko tän teinin yläkouluajan. Ja teen nykyäänkin kotitoimistossa ison osan töistäni. Tai mies tekee. Eli aina on käytännössä aikuinen paikalla. Aina voi myös tulla toimistollemme joka on tän teinin koulun naapurissa.
Älypuhelimen sain kun tän teinin ysiluokka oli lopuillaan. En usko että se aiheuttaa tän. 😂😂😂
"Aina voi tulla toimistolle". Hienoa, eli nuoren pitää mennä varta vasten aikuisen luokse kuuntelemaan, että odota hetki, puhun tämän puhelun loppuun, odota, teen tämän jutun ensin, odota, odota, odota. Odota, sillä tämä juttu on kiireisempi ihan varmasti kuin sinun asiasi. Odota vielä hetki. Ja sitten kun aikuinen kääntyy lapsen puoleen, on hänellä tuhat asiaa mielessään ja huokaillen hän miettii kuinka ne pitäisi saada tehtyä ja kuinka huonoon paikkaan keskeytys taas kerran tuli.
Aikuinen ei ole läsnä, hän on vain paikalla. Aikuisella menee ihan kaikki asiat nuoren asioiden eteen. Naura vain kyyneleet silmissä, kun kerran naurattaa, mutta nuorta ei naurata.
Tiedän mistä puhun, sillä olen yrittäjä itsekin.
Luitko sinä ollenkaan? Olen ollut kotona ja läsnä enemmän kuin kukaan äiti Suomen maassa. Kuka muu muka on ollut kotona lapsen eskariin asti ja silloinkin se lapsen päivä oli vain puolikas. Kaikki kesät olen ollut heidän kanssaan. Kaikki muutkin lomat. Yhtään ainutta koulun jälkeistä iltapäivää ei ole ollut yksin. Yläkouluajan olin kokonaan kotona.
Jopa siis työpaikalle on aina vapaa pääsy. On aina ollut. Toimisto siinä 200 metrin päässä koulusta. Joka aamu kouluun kyyditään. Harrastuksiin. Kyytiessä aina sataprosenttinen läsnäolo.
KENELLÄ on muka enemmän aikaa?
Miksi paapotte lapsia viemällä heidät kuin päiväkotilapsia kouluun? Ei kai kukaan tuollaisesta vahtimisesta pidä.
Koska autolla sinne menee vajaat 30 minuuttia, julkisilla 1 h ja 20 minsaa. Siksi. Ei paljon olisi järkeä ajaa itse sinne koulun viereen ja antaa teinien kulkea julkisilla ihan sama matka. Vai olisiko sinusta?
Ohis, mutta käyvätkö nuoresi jossakin hörhökoulussa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa vanhemmuutta ao, onnea! Olet varmaan ollut pojan lapsuudessa hänen kanssaan tekemisissä vain minuutin pari päivässä ja silloinkin vain moittinut ja nalkuttanut. Sitä saa mitä tilaa valitettavasti, hyvässä ja pahassa.
Itse olet soppasi keitellyt vuosien aikana, joten nyt nieleskelet kitkerän keittosi ja olet kerrankin läsnä oikeasti. Vaikka mitä olisi, niin et ota sitä kännykkää käteesi, mene pois paikalta, et puhu pahaa lapsen isästä enää ikinä, et syyttele, et vertaa ikävästi tai huuda takaisin. Nyt alat opetella olemaan se äiti ja aikuinen, luotettava ja luja kuin kallio, mutta ymmärtävä ja asiallinen. Teini on sinun lapsesi, ota hänestä vihdoinkin vastuu ja älä yritä pyörittää vastuutasi jollekin perheneuvolan hyypiölle, opettajalle tai muualle.
Meillä on samanlainen teini. Eikä ole ajankäytöstäni kiinni.
Ehkäpä onkin, mutta ei kai sitä nyt viitsi paljastaa...
Meillä on kolme teiniä ja elämämme on todella mukavaa ja rentoa. Myöskään ystäväperheissä ei ole mitään ongelmia teinien kanssa. Ei ole liikaa vaadittu aikuiselta keskittymään joskus kunnolla lapsensa kanssa olemiseen. Kännykkä siis sivuun, mukavaa yhdessä olemista ja sääntöjä.
Teini kyllä kertoo missä mättää, joten kannattaa kuunnella ja muistaa, että on ollut itsekin nuori.
Kritisoikaa vain, mutta oikeasti vain itseään voi syyttää, jos teini on tuollainen. Tai jos siitä ei voi syyttää vanhempia, niin kenen vika tuollainen käytös on?
Murrosikä. Hormonit. Lukiopaineet.
Meillä on myös toinen teini, eikä hän pura stressiään noin.
Ja lapset oli kotona 4- ja 6-vuotiaiksi. Jäin uudestaan vielä kotiin kun olivat alakoulussa ja olin kotona koko tän teinin yläkouluajan. Ja teen nykyäänkin kotitoimistossa ison osan töistäni. Tai mies tekee. Eli aina on käytännössä aikuinen paikalla. Aina voi myös tulla toimistollemme joka on tän teinin koulun naapurissa.
Älypuhelimen sain kun tän teinin ysiluokka oli lopuillaan. En usko että se aiheuttaa tän. 😂😂😂
"Aina voi tulla toimistolle". Hienoa, eli nuoren pitää mennä varta vasten aikuisen luokse kuuntelemaan, että odota hetki, puhun tämän puhelun loppuun, odota, teen tämän jutun ensin, odota, odota, odota. Odota, sillä tämä juttu on kiireisempi ihan varmasti kuin sinun asiasi. Odota vielä hetki. Ja sitten kun aikuinen kääntyy lapsen puoleen, on hänellä tuhat asiaa mielessään ja huokaillen hän miettii kuinka ne pitäisi saada tehtyä ja kuinka huonoon paikkaan keskeytys taas kerran tuli.
Aikuinen ei ole läsnä, hän on vain paikalla. Aikuisella menee ihan kaikki asiat nuoren asioiden eteen. Naura vain kyyneleet silmissä, kun kerran naurattaa, mutta nuorta ei naurata.
Tiedän mistä puhun, sillä olen yrittäjä itsekin.
Luitko sinä ollenkaan? Olen ollut kotona ja läsnä enemmän kuin kukaan äiti Suomen maassa. Kuka muu muka on ollut kotona lapsen eskariin asti ja silloinkin se lapsen päivä oli vain puolikas. Kaikki kesät olen ollut heidän kanssaan. Kaikki muutkin lomat. Yhtään ainutta koulun jälkeistä iltapäivää ei ole ollut yksin. Yläkouluajan olin kokonaan kotona.
Jopa siis työpaikalle on aina vapaa pääsy. On aina ollut. Toimisto siinä 200 metrin päässä koulusta. Joka aamu kouluun kyyditään. Harrastuksiin. Kyytiessä aina sataprosenttinen läsnäolo.
KENELLÄ on muka enemmän aikaa?
Miksi paapotte lapsia viemällä heidät kuin päiväkotilapsia kouluun? Ei kai kukaan tuollaisesta vahtimisesta pidä.
Koska autolla sinne menee vajaat 30 minuuttia, julkisilla 1 h ja 20 minsaa. Siksi. Ei paljon olisi järkeä ajaa itse sinne koulun viereen ja antaa teinien kulkea julkisilla ihan sama matka. Vai olisiko sinusta?
Ohis, mutta käyvätkö nuoresi jossakin hörhökoulussa?
Eivät käy. Ihan Helsingin kaupungin koulussa, joka on väistötilassa. Koska home.
Mitään sellaista ei tarvitse sietää, josta on haittaa sinulle tai muille perheenjäsenille.
Mistä tiedät ettei poika avautunut perheneuvolassa ollenkaan? Jos olit paikalla kuuntelemassa, niin olisiko se ollut syynä siihen, ettei hän avautunut?
Yrittäkää tajuta ettei niitä teinejä niin vaan oteta mihinkään perhekotiin.
Ei oteta vaikka haluaisit eroon teinistä.
Että ihme neuvoja teillä.
Tiedän tämän siitä että lastensuojelun sossu kertonut tämän, tunnen siis hänet.
Sanoi että ne jotka ei suoriudu peruskoulusta niin sijoitetaan mutta ei niitä jotka vanhemmat haluaa sijoittaa.
Ensinnäkin sijoitus maksaa, seura voi olla huonoa ja jälkihoito maksaa kun teini muuttaa omaan kämppään. On teinejä joiden ongelmat paljon paljon vakavampia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa vanhemmuutta ao, onnea! Olet varmaan ollut pojan lapsuudessa hänen kanssaan tekemisissä vain minuutin pari päivässä ja silloinkin vain moittinut ja nalkuttanut. Sitä saa mitä tilaa valitettavasti, hyvässä ja pahassa.
Itse olet soppasi keitellyt vuosien aikana, joten nyt nieleskelet kitkerän keittosi ja olet kerrankin läsnä oikeasti. Vaikka mitä olisi, niin et ota sitä kännykkää käteesi, mene pois paikalta, et puhu pahaa lapsen isästä enää ikinä, et syyttele, et vertaa ikävästi tai huuda takaisin. Nyt alat opetella olemaan se äiti ja aikuinen, luotettava ja luja kuin kallio, mutta ymmärtävä ja asiallinen. Teini on sinun lapsesi, ota hänestä vihdoinkin vastuu ja älä yritä pyörittää vastuutasi jollekin perheneuvolan hyypiölle, opettajalle tai muualle.
Meillä on samanlainen teini. Eikä ole ajankäytöstäni kiinni.
Ehkäpä onkin, mutta ei kai sitä nyt viitsi paljastaa...
Meillä on kolme teiniä ja elämämme on todella mukavaa ja rentoa. Myöskään ystäväperheissä ei ole mitään ongelmia teinien kanssa. Ei ole liikaa vaadittu aikuiselta keskittymään joskus kunnolla lapsensa kanssa olemiseen. Kännykkä siis sivuun, mukavaa yhdessä olemista ja sääntöjä.
Teini kyllä kertoo missä mättää, joten kannattaa kuunnella ja muistaa, että on ollut itsekin nuori.
Kritisoikaa vain, mutta oikeasti vain itseään voi syyttää, jos teini on tuollainen. Tai jos siitä ei voi syyttää vanhempia, niin kenen vika tuollainen käytös on?
Murrosikä. Hormonit. Lukiopaineet.
Meillä on myös toinen teini, eikä hän pura stressiään noin.
Ja lapset oli kotona 4- ja 6-vuotiaiksi. Jäin uudestaan vielä kotiin kun olivat alakoulussa ja olin kotona koko tän teinin yläkouluajan. Ja teen nykyäänkin kotitoimistossa ison osan töistäni. Tai mies tekee. Eli aina on käytännössä aikuinen paikalla. Aina voi myös tulla toimistollemme joka on tän teinin koulun naapurissa.
Älypuhelimen sain kun tän teinin ysiluokka oli lopuillaan. En usko että se aiheuttaa tän. 😂😂😂
"Aina voi tulla toimistolle". Hienoa, eli nuoren pitää mennä varta vasten aikuisen luokse kuuntelemaan, että odota hetki, puhun tämän puhelun loppuun, odota, teen tämän jutun ensin, odota, odota, odota. Odota, sillä tämä juttu on kiireisempi ihan varmasti kuin sinun asiasi. Odota vielä hetki. Ja sitten kun aikuinen kääntyy lapsen puoleen, on hänellä tuhat asiaa mielessään ja huokaillen hän miettii kuinka ne pitäisi saada tehtyä ja kuinka huonoon paikkaan keskeytys taas kerran tuli.
Aikuinen ei ole läsnä, hän on vain paikalla. Aikuisella menee ihan kaikki asiat nuoren asioiden eteen. Naura vain kyyneleet silmissä, kun kerran naurattaa, mutta nuorta ei naurata.
Tiedän mistä puhun, sillä olen yrittäjä itsekin.
Luitko sinä ollenkaan? Olen ollut kotona ja läsnä enemmän kuin kukaan äiti Suomen maassa. Kuka muu muka on ollut kotona lapsen eskariin asti ja silloinkin se lapsen päivä oli vain puolikas. Kaikki kesät olen ollut heidän kanssaan. Kaikki muutkin lomat. Yhtään ainutta koulun jälkeistä iltapäivää ei ole ollut yksin. Yläkouluajan olin kokonaan kotona.
Jopa siis työpaikalle on aina vapaa pääsy. On aina ollut. Toimisto siinä 200 metrin päässä koulusta. Joka aamu kouluun kyyditään. Harrastuksiin. Kyytiessä aina sataprosenttinen läsnäolo.
KENELLÄ on muka enemmän aikaa?
Minkälaisia ongelmia sinulla on teinisi kanssa?
Miten mielestäsi itse autoit aloittajaa?