Oudot lapsuuden kodista opitut tavat

Yhteisessä kerrostalon saunassa kun meillä oli saunavuoro, äiti aina huuhteli suihkutilojen ja saunan lattiat koska pelkäsi että talossa asuvat alkoholistit olisi kusseet sinne, mikä ihan ymmärrettävä huoli. Itse perinyt tämän tavan ja huuhtelen suihkun lattian/seinät aina jos en ole varma että sitä käyttäneet vain hygieniset ihmiset. Esim ajatus että joku nojannut takapuolellaan suihkun seinää vasten ennen kuin pesi takapuolensa....

Ei lapsuudenkodissa, mutta vanhempieni mökillä. Ovenpielessä tupaan mentäessä on kaappi, vaatekaappi jossa on pelkkä vaatetanko. Kaappi on lattiaan asti avoin, henkareissa roikkuu mökkilumppuja, mutta kaapin lattiataso on tyhjä. Mökillä on agrekaatti, jonka voi kätevästi päräyttää käyntiin, vaikka lähtiessä, kun haluaa imuroida. Mutta v..tu se imuri, tai sen säilytys. Sitä ei saa säilyttää siinä vaatekaapin tyhjällä lattialla. Sen paikka on saunaneteisessä, sellaisen pitkän, kannellisen, kapean penkin sisällä. Imuri pitää purkaa osiin, että se mahtuu sinne helkkarin penkkiin sisälle. Se penkin kansi ei pysy pitämättä auki, vaan kun ottaa sitä imuria sieltä, pitää toisella kädellä pitää sitä kantta avoinna. Se painaaa. Siitä saa useasti kuuppaansa. Sama nujuaminen, kun laittaa sen imurin osineen takaisin sen penkin sisään. Mutta kun sen imurin paikka on aina ollut siellä. Jos saan joskus päättää, sen imurin paikka tulee olemaan siinä vaatekaapissa. Katkaisen perinteen. Varmaan jotakin kauheaa tapahtuu.

Oli montakin outoa juttua...Raejuustoa ei saanut syödä suoraan rasiasta, siis ihan sellaisenaan, piti laittaa aina ruoan tai jonkun päälle :D En vieläkään ymmärrä :D Sama oli juuston kanssa :D Siivouspäivänä kaverit ei saanut tulla käymään, kengät piti jättää ulko-ovelle, joskus piti olla pois kotoa vähän aikaa, että lattiat kuivaa moppauksen jälkeen :D

Vierailija kirjoitti:

Minä puhun vain sen verran kuin on aivan välttämätöntä, koska minut kasvatettiin niin, että minun on oltava hiljaa, koska mielipiteillään ja toiveillani ei ole mitään merkitystä. Niinpä minua pidetään nykyään melko yleisesti mykkänä, minkä taas usein luullaan johtuvan siitä, että olen niin vaikeasti kehitysvammainen, että en ole oppinut puhumaan.

Minulla myös torpattiin puheeni ja puheeni yli käveltiin aina, jos siis aloitin jotain, saatettiin huutaa yli jollekin muulle jotain tai osoittaa, että en nyt kuuntele sinua. Tämä toistuu yhäkin vielä, kerrankin pyydettiin jotain ohjeita jonkin koneen toiminnassa ja kun sitten aloin niitä etsimään ja kertomaan, samaan aikaan saapasteli sisään naapuri, joka oli myös hätyytetty paikalle ja kukaan ei enää kuunnellut minua, niin ajattelin, että pas.at, etsikää itse ohjeenne.

Enää en suostu tuohon ylipuhumiseen, vaan lähden pois jos minun asiani ei ole niin tärkeä.

Mutta tästä syystä minulle 40-kymppiselle aikuiselle jaksetaan yhä muistuttaa, että puhutkos mitään, kun ensin lapsena torpattu puhuminen, niin kuvitelaan, että en puhu mitään kellekään nytkään! t. 10 vuotta työssään erilaisten ihmisten kanssa puhunut ja harrastus ja kaveripiireissä olen hyvinkinkin erilainen. No siksi, että siellä annetaan puhua eikä torpata tai jankata koko ajan samaa mössöä, että puhutkos ja mikä on kun et puhu.

No ei kai kukaan halua ihmiselle puhua, joka ensi sanoikseen alkaa jankkaamaan, että puhutko , mikä on, jos menen harrastamaan, siellä aletaan puhella ko. harrastuksesta eikä kukaan ala minulle jankkaamaan, että no sano jotain.

Mutta tätä en voi käsittää, miten tuollainen sama kaava voi toistua jonkun päässä niin, että olisi ikään kuin jäänyt levy päälle vuoteen 1985.

Vierailija kirjoitti:

Teille, joita telkkari auki kylässä riepoo; suhtautukaa siihen kuin seurapeliin, se antaa jotain yhteistä jaettavaa ja jutunjuurta ihmisille. Eikä kai kukaaan suuttuisi lautapelistäkään, jos sitä kylässä ehdotetaan yhteiseksi ohjelmaksi; "me tultiin tänne ystäviä tapaamaan, eikä pelejä pelaamaan!". Joskus jokin virike on paikallaan, että tunnelma pysyy kevyenä ja ihmisillä riittää sanottavaa toisilleen. Monelle vaan se telkkari on luontevampi kuin seurapeli.

Ei. Sillä telkkarilla turrutetaan lapsetkit tyhmemmiksi. Todella huono tapa.

Köyhemmissä perheissä tätä enemmän

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on periytynyt useammassa sukupolvessa vilkuttaminen lähtiessä. Äidin suvun puolelta aina kyläpaikoista lähtiessä koko perhe tulee ovelle tai ikkunaan vilkuttamaan. Isän suvussa tätä ei harrasteta.

Meillä on aina ollu äitin suvun puolella tuo sama tapa :)

Niin meilläkin! Karjalaisia, jos sillä vaikka merkitystä. Minusta ihana tapa. Itsekkin vilkutan aina ikkunassa.

Vierailija kirjoitti:

Kotiin tultua vaihdettiin aina huonommat kotivaatteet. Niin teen minäkin.

Tämä oli mulle ihan uusi ilmiö aikoinaan, kun exän kanssa olin muuttanut yhteen. Ei meillä lapsuuden kodissa koskaan ollut erikseen mitään kotivaatteita, vaan samat vaatteet oli päällä koulussa /töissä ja kotona. Illalla toki saatettiin jossain vaiheessa vaihtaa yöpuku tai pelkät kalsarit.

Tämä kotivaateilmiön tajuaminen avasi mun silmät sille, että miksi toiset ostaa ja käyttää epämukava vaatteita vain ulkonäön vuoksi. Meillä kun oli ollut aina tarkkaa, että vaatteet aina farkuista lähtien pitää olla mukavan tuntuiset päällä, pelkän ulkonäön vuoksi ei koskaan osteta mitään epäkäytännöllistä, epämukavaa tai huonolaatuista.

Nykyään käytän itsekin erillisiä kotivaatteita. On se helpottanut arkea ylipainon myötä, kun ei niitä fiksun näköisiä mutta mukavia vaatteita enää löydä. Yleensä ovat vain jompaa kumpaa.

Jajajs

Leikkaan pitsaa keittiösaksilla, niin kuin äiti opetti. En tiedä onko se outoa, mutta en ole nähnyt kenenkään muun tekevän niin. Äärettömän paljon kätevämpää kuin veitsellä nyhertäminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotiin tultua vaihdettiin aina huonommat kotivaatteet. Niin teen minäkin.

Tämä oli mulle ihan uusi ilmiö aikoinaan, kun exän kanssa olin muuttanut yhteen. Ei meillä lapsuuden kodissa koskaan ollut erikseen mitään kotivaatteita, vaan samat vaatteet oli päällä koulussa /töissä ja kotona. Illalla toki saatettiin jossain vaiheessa vaihtaa yöpuku tai pelkät kalsarit.

Tämä kotivaateilmiön tajuaminen avasi mun silmät sille, että miksi toiset ostaa ja käyttää epämukava vaatteita vain ulkonäön vuoksi. Meillä kun oli ollut aina tarkkaa, että vaatteet aina farkuista lähtien pitää olla mukavan tuntuiset päällä, pelkän ulkonäön vuoksi ei koskaan osteta mitään epäkäytännöllistä, epämukavaa tai huonolaatuista.

Nykyään käytän itsekin erillisiä kotivaatteita. On se helpottanut arkea ylipainon myötä, kun ei niitä fiksun näköisiä mutta mukavia vaatteita enää löydä. Yleensä ovat vain jompaa kumpaa.

Mä aloin käyttää kotivaatteita erikseen, kun oli otettu koira, ja siitä tulikin kauheasti karvaa joka puolelle. Jos halusi olla kodin ulkopuolella yhtään siisti, piti kotiin tultua heti vaihtaa.

Sitten se jatkui, koska olin päivällä töissä jakkupuvussa, ja kotona pienen lapsen kanssa soseet paidalla.

nykyään siitä on tullut vain mukava tapa, jolla kotiin tultuani heitän vapaalle ja ripustan työroolin pois henkariin.

Vierailija kirjoitti:

Lakanoiden rullaus. Lakanat kaappiin rullalle, ei pinoksi. On kuulema outoa tämä

Meilläkin rullattiin lakanat, mutta ei erikseen, vaan yhdeksi suureksi rullaksi. Ja sitten, kun lakanoita vaihdettiin, piti rullata koko se käärö auki, ottaa ne sisimmät lakanat käyttöön ja rullata rulla taas kiinni.

Kun kysyin äidiltäni, miksi pitää rullata lakanat, hän vastasi ”näinhän on aina tehty”. Mitään muuta selitystä en koskaan saanut.

Kun perustin oman perheen, jatkoin tätä rullaustapaa kahdeksan vuoden ajan, kunnes mieheni sanoi, ettei hän kestä enää. Joko hän tai rullaus. Keskusteltiin sitten pitkään ja käytiin muutama kerta pariterapiassakin, kunnes sovittiin, että minä luovun rullauksesta ja mieheni golfharrastuksestaan. Tasapuolinen ratkaisu, vaikka toisinaan vieläkin kaipaan sitä tuttua ja turvallista lakanarullaa siellä kaapin perällä.

Vierailija kirjoitti:

Leikkaan pitsaa keittiösaksilla, niin kuin äiti opetti. En tiedä onko se outoa, mutta en ole nähnyt kenenkään muun tekevän niin. Äärettömän paljon kätevämpää kuin veitsellä nyhertäminen. 

Mutta oletko kuullut pizzaleikkurista....?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pussilakanan viikkaamisessa sen M-taitoksen tekeminen, eli siis yhden pitkän sivun pudottaminen ja taittaminen toiselle puolelle tekee lakanasta siistimmän ja napakamman paketin, rullaa ne sitten tai vaan taittelee ja laittaa pinoon. Tästä on vuosien kokemus, kun sekä äidin kanssa lapsuudenkodissa että miehen kanssa omassa kodissaan on lakanat aina yhdessä näin viikannut. Nyt olen sitten ollut viisi vuotta sinkkuna, enkä yksin saa tuota M-taitosta tehtyä, joten taittelen vaan ns. yhteen suuntaan lakanat ennen rullaamista. Ei ole enää niin siistit ja napakat rullat ilman sitä M-taitosta.

OT:

Minulla oli erottuani sama ongelma. Opettelin tekemään niin, että kun olen taittanut lakanan kahdesti, pitelen sitä käsissäni suunnilleen keskeltä niin, että molemmat päät roikkuvat suoraan alaspäin keskenään samassa linjassa. Sitten otan toisella kädellä päällimmäisen kerroksen nipistysotteeseen siitä taitoskohdasta, ja toisella kädellä kaikki muut kerrokset myös nipistysotteeseen samasta kohdasta. Nyt kuljetan päällimmäisen kerroksen sinne nipun toiselle puolelle. Kun pidän koko ajan kiinni alkuperäisen taitoksen kohdalta, saan kerrokset osumaan oikein yhteen. Nyt nipussa on se M-taitos ainakin siinä taitoksen kohdalla, vaikka päät ovatkin epäjärjestyksessä. Kun taitoksesta pitää edelleen kiinni ja varmistaa ensin että siinä kohdassa kerrokset ovat siististi, lakanan päät saa ravistelemalla ja heiluttelemalla menemään oikeaan asentoon.

Kuulostaa monimutkaiselta, mutta on käytännössä mielestäni aika helppoa. Kannattaa kokeilla! Teen tämän nykyään kosteille, hyvin lingotuille lakanoille ja ripustan kuivumaan tällä tavalla taitettuna. Kuivuminen kestää vähän kauemmin, mutta kuitenkin yleensä alle vuorokauden. Sitten laskostan valmiiksi taitellun lakanan kaappiin.

Miten ees jaksat kirjoittaa noin tyhjentävästi siitä, miten juuri sinä viikkaat lakanasi? Ja miten voit kuvitella, että kaikkia ihan älyttömästi kiinnostaa?

Vierailija kirjoitti:

Pussilakanan viikkaamisessa sen M-taitoksen tekeminen, eli siis yhden pitkän sivun pudottaminen ja taittaminen toiselle puolelle tekee lakanasta siistimmän ja napakamman paketin, rullaa ne sitten tai vaan taittelee ja laittaa pinoon. Tästä on vuosien kokemus, kun sekä äidin kanssa lapsuudenkodissa että miehen kanssa omassa kodissaan on lakanat aina yhdessä näin viikannut. Nyt olen sitten ollut viisi vuotta sinkkuna, enkä yksin saa tuota M-taitosta tehtyä, joten taittelen vaan ns. yhteen suuntaan lakanat ennen rullaamista. Ei ole enää niin siistit ja napakat rullat ilman sitä M-taitosta.

Eniten ihmettelen, että johonkin niin jonninjoutavaan asiaan kuin lakanoiden viikkaamiseen tarvitaan kahden ihmisen työpanos. Seuraavaksi eniten ihmettelen sitä, että mitä helkkarin väliä sillä on, kuinka täydellisen siistit niiden lakanoiden pitää olla, kun nehän tulevat sieltä kaapista suoraan sänkyyn, ihmisen kehon ja peitonkin alle, eikä niitä kukaan näe?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lakanoiden rullaus. Lakanat kaappiin rullalle, ei pinoksi. On kuulema outoa tämä

Meilläkin rullattiin lakanat, mutta ei erikseen, vaan yhdeksi suureksi rullaksi. Ja sitten, kun lakanoita vaihdettiin, piti rullata koko se käärö auki, ottaa ne sisimmät lakanat käyttöön ja rullata rulla taas kiinni.

Kun kysyin äidiltäni, miksi pitää rullata lakanat, hän vastasi ”näinhän on aina tehty”. Mitään muuta selitystä en koskaan saanut.

Kun perustin oman perheen, jatkoin tätä rullaustapaa kahdeksan vuoden ajan, kunnes mieheni sanoi, ettei hän kestä enää. Joko hän tai rullaus. Keskusteltiin sitten pitkään ja käytiin muutama kerta pariterapiassakin, kunnes sovittiin, että minä luovun rullauksesta ja mieheni golfharrastuksestaan. Tasapuolinen ratkaisu, vaikka toisinaan vieläkin kaipaan sitä tuttua ja turvallista lakanarullaa siellä kaapin perällä.

No mutta tuo rullaushan on ihan näppärä tapa. Ei siinä ole mitään outoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotiin tultua vaihdettiin aina huonommat kotivaatteet. Niin teen minäkin.

Tämä oli mulle ihan uusi ilmiö aikoinaan, kun exän kanssa olin muuttanut yhteen. Ei meillä lapsuuden kodissa koskaan ollut erikseen mitään kotivaatteita, vaan samat vaatteet oli päällä koulussa /töissä ja kotona. Illalla toki saatettiin jossain vaiheessa vaihtaa yöpuku tai pelkät kalsarit.

Tämä kotivaateilmiön tajuaminen avasi mun silmät sille, että miksi toiset ostaa ja käyttää epämukava vaatteita vain ulkonäön vuoksi. Meillä kun oli ollut aina tarkkaa, että vaatteet aina farkuista lähtien pitää olla mukavan tuntuiset päällä, pelkän ulkonäön vuoksi ei koskaan osteta mitään epäkäytännöllistä, epämukavaa tai huonolaatuista.

Nykyään käytän itsekin erillisiä kotivaatteita. On se helpottanut arkea ylipainon myötä, kun ei niitä fiksun näköisiä mutta mukavia vaatteita enää löydä. Yleensä ovat vain jompaa kumpaa.

Mä aloin käyttää kotivaatteita erikseen, kun oli otettu koira, ja siitä tulikin kauheasti karvaa joka puolelle. Jos halusi olla kodin ulkopuolella yhtään siisti, piti kotiin tultua heti vaihtaa.

Sitten se jatkui, koska olin päivällä töissä jakkupuvussa, ja kotona pienen lapsen kanssa soseet paidalla.

nykyään siitä on tullut vain mukava tapa, jolla kotiin tultuani heitän vapaalle ja ripustan työroolin pois henkariin.

Ymmärrettävästi kukaan ei halua olla jakkupuvussa kotona :).

Jäin miettimään miksi meillä ei ollut erikseen kotivaatteita, ja muistin sitten että koko kyläilykulttuuri oli ihan erilaista. Sitä ei ikinä tiennyt milloin joku naapuri, sukulainen tai tuttava tulee yllättäen kylään. Joten sekä ihmisten että kodin piti aina olla sen näköisenä, ettei tarvitsisi hävetä. "Pieruverkkareita" käytti lähinnä sellaiset, joilla oli jotain elämänhallintaongelmia.

Ne yökkärit / kalsarit sai pistää päälle vasta saunan jälkeen tai yhdeksän jälkeen illalla. Sen jälkeen ei olisi ollut kohteliasta tulla yllätysvierailulle - jos isäntäväki on siihen aikaan kalsarit päällä, niin nolous ei olisi enää ollut isäntäväen puolella, vaan liian myöhään tunkevan vieraan.

Koko kyläilykulttuuri on nykyään ihan muuta. Ei juuri kukaan tule vierailulle ilmoittamatta ja muutenkin piipahdetaan kylässä harvemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Leikkaan pitsaa keittiösaksilla, niin kuin äiti opetti. En tiedä onko se outoa, mutta en ole nähnyt kenenkään muun tekevän niin. Äärettömän paljon kätevämpää kuin veitsellä nyhertäminen. 

Mutta oletko kuullut pizzaleikkurista....?

Olen, mutta en kaipaa pieneen keittiööni vehjettä jota voi käyttää vain yhteen tarkoitukseen. Maailma on muutenkin täynnä tavaraa. Sakset ajavat hyvin saman asian, ja tapa onkin levinnyt suosituksi omassa kaveripiirissäni. :)

Leikkaan leivän päälle kurkusta siivut juustohöylällä, en tiedä tekeekö moni muukin näin, mutta ei ainakaan tuttavistani kukaan tee.

Vierailija kirjoitti:

Yhteisessä kerrostalon saunassa kun meillä oli saunavuoro, äiti aina huuhteli suihkutilojen ja saunan lattiat koska pelkäsi että talossa asuvat alkoholistit olisi kusseet sinne, mikä ihan ymmärrettävä huoli. Itse perinyt tämän tavan ja huuhtelen suihkun lattian/seinät aina jos en ole varma että sitä käyttäneet vain hygieniset ihmiset. Esim ajatus että joku nojannut takapuolellaan suihkun seinää vasten ennen kuin pesi takapuolensa....

Heh mulla on sama tapa. Huuhtelen siellä myös aina ne ämpärit joita käytän, juuri tuon häiritsevän mielikuvan takia... Ja myös seinän suihkutan jos joudun siihen nojaamaan :) en ole oppinut tätä mistään, lapsuudenkotona oli oma sauna. (Eikä sinne kukaan kussut).  :)

Todellakin käytän peflettiä yleisessä saunassa, sekä suihkutossuja. Eipä sitten ole kertaakaan mitään sienitulehdusta jaloissa/varpaissa ollut. Ne ovat kuulemma aika yleisiä.

Talossamme asuu monenlaista porukkaa, takuulla on sieni-infektioisiakin. Ahkerimmat saunojat ovat ikäihmisiä.

Lapsuudessani piti noudattaa paljonkin sääntöjä, jotka olivat peräisin maaseudulla kasvaaneelta äidiltäni:

- aamulla hetättiin täsmälleen silloin, kun äiti käski, oli sitten arki tai viikonloppu - loma tai ei

- aamupala tarjottiin kaikille samaan aikaan silloin, kun koko perhe oli kotona aamuisin

- ruoka oli aina tiettyyn kellonaikaan ja se syötiin ruokapöydässä, ei todellakaan missään muualla

- yöpuvussa ei kuljeskeltu päiväsaikaan

- sänky piti peittää joka päivä

- joka päivä piti tehdä kotiaskareita

- joka päivä piti ylipäänsä tehdä jotakin, paikallaan olo oli laiskuutta

- lakanapyykki todellakin taiteltiin, kuten jossakin aiemmassa marttojen videossa sekä mankeloitiin

- kaikki ruoat ja leivonnaiset tehtiin itse, valmiina ostaminen oli laiskuutta "myö osataan tehhä ite"

- vaatteet tehtiin itse, koska "myö osataan tehhä ite"

- keittiössä ei saanut olla likaisia astioita, astianpesukoneen käyttö oli kallista: kone lastattiin supertäyteen ja pestiin yösähköllä

- jääkaapilla piti toimia supernopeasti, koska kaappi lämpenee nopeasti (ei sitä edes jäähdytetty oikeaan lämpötilaan, ihmekös, jos lämpeni )

- olisihan näitä juttuja...

Nyt aikuisena arvostan siistiä kotia ja arjen rutiineja, mutta osaan kulkea myös kotonani yöpuvussa. Arvostan myös itse tehtyä ruokaa ja leivonnaisia, mutta pystyn hyvin ostamaan myös valmista. Vaatteita en ompele.

Jääkaappia meillä ei "tuuleteta", sänky saa olla petaamatta.