Lue keskustelun säännöt.
Millaista on perhe-elämä yhden lapsen kanssa?
01.06.2019 |
Olen viimeisilläni raskaana. Taustalla keskenmenoja ja lapsettomuutta ja koska jo tämäkin lapsi oli melkoinen ihme niin voi olla hyvin mahdollista ettemme saa kuin yhden lapsen. Tästä toki olemme onnemme kukkuloilla - jo tämä on enemmän kuin olisimme koskaan uskaltaneet toivoa.
Olemme molemmat mieheni kanssa isoista perheistä ja olen aina halunnut vähintään kaksi lasta. Itselleni sisarukset ovat todella tärkeitä enkä oikein osaa hahmottaa ja kuvitella millaista perhe-elämä on yksilapsisessa perheessä. Mutta koska meillä on se tilanne ettemme hyvin suurella todennäköisyydellä toista lasta saa olen prosessoinut ajatusta yhden lapsen perheestä paljon jo näin raskausaikana.
Kuulisin mielelläni kokemuksia millaista on elää yhden lapsen perheessä niin ainokaisten kuin vanhempien näkökulmasta. Kärsiikö lapsi, jos hänellä ei ole sisaruksia? Onko elämä yhden lapsen kanssa rankempaa tai helpompaa kuin useamman kanssa? Mitä tekemistä keksitte lapselle/lapsen kanssa, kun hänellä ei ole leikkikavereita (sisaruksia) kotona?
Asia on kaikesta tästä tämän hetken ilosta ja onnesta huolimatta hieman kipeä, sillä olen aina halunnut enemmän kuin yhden lapsen... Mutta elämässä ei tosiaan saa kaikkea, mitä haluaa ja jo tämä tilanne on lottovoitto, josta olen todella onnellinen. Asia vain vaatii hieman käsittelyä ja siksi kuulisin mielelläni kokemuksia asiaan liittyen. Hieman pahalta on myös tuntuneet joidenkin tuttavien ja äitini (joka tietää tilanteemme!) kommentit siitä, miten ainoaksi lapseksi jääminen on niin sääli, koska silloin lapsi on kuulemma todella yksinäinen...
Kommentit (57)
Täydennän vielä aloittajan lohduksi, että eihän se arki nyt toki yhtä synkkyyttä ole, lapsi on kehittynyt taitavaksi ja fiksuksi, ja varmaan ainokaiset osaavat myös aikuisena nauttia omasta rauhasta jne eli kyllähän siihen sopeutuu. Meillä on tämmöinen hyvä kolmen hengen tiimi ja mukavaa yhdessä. Mutta taustalla on silti aina se tunne että jotain puuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täydennän vielä aloittajan lohduksi, että eihän se arki nyt toki yhtä synkkyyttä ole, lapsi on kehittynyt taitavaksi ja fiksuksi, ja varmaan ainokaiset osaavat myös aikuisena nauttia omasta rauhasta jne eli kyllähän siihen sopeutuu. Meillä on tämmöinen hyvä kolmen hengen tiimi ja mukavaa yhdessä. Mutta taustalla on silti aina se tunne että jotain puuttuu.
Minusta 3 hengen perhe on ollut yhtä normaali kuin muutkin perhemuotoni. Ensin kolmistaan, sitten vuosia minä ja lapsi. Löytyi uusi mies, joka houkutteli minut hankkimaan yhteisen. Oli 4 henkeä ja nyt ollaan menty yli 8 vuotta kolmella hengellä.
Yksin en ole ikinä asunut. Niinpä haluaisin vielä kokea senkin, vaikka joskus opiskellen.
Meillä on mennyt kaikki hyvin. Lapsella on jaksavat vanhemmat, hän on tyytyväinen ja hyvät käytöstavat omaava lapsi. On mukavaa reissata ja harrastaa yhdessä. Joskus saa toki ottaa serkun tai kaverin mukaan, mutta löytää kyllä seuraa muutenkin. Meillä oli ajatuksena "tehdä" toinen, mutta mieli muuttui kun näin on hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Turhaan mietit asiaa ennen lapsen syntymää. Tunnen useamman naisen, jotka halusivat vähintään kolme lasta. Nopeasti ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen mielipide olikin että korkeintaan se yksi.
Sama täällä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä menee yhden lapsen kanssa hyvin. Toki on mukavaa että esim. jouluisin ja muina juhlina kokoonnutaan suvun kesken, jolloin serkuista on seuraa. Eli jos ap teillä on muuta sukua jossa lapsiseuraa riittää niin sitten lapsi tuskin ehtii olla yksinäinen. Matkoilla ja mökillä myös kivempi jos on kaveri tai serkku mukana
Ap, monesti käy niin, että vaikka ensimmäinen lapsi voi olla vaikea saada, niin ne muut tulevat ihan itsestään luomuna. Näin kävi meillekin. Eli älä murehdi liikaa etukäteen. Voi olla niin, että saatte vielä liudan lapsia. Ja uskon, ettei ainoakaan lapsi mitenkään kärsi siitä, ettei hänellä ole sisaruksia. Hän saa nauttia teidän täydestä ja jakamattomasta huomiosta, ja saa varmasti paljon ystäviä päiväkodista ja koulusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me emme voi saada enää enempää lapsia, tai no, asia on 99 % varma ja on todella satuttavaa, kun ihmiset utelevat milloin missäkin tilanteessa tyyliin "Koskas aiotte hankkia pikku-Matille kaverin?". Ja sitten kun kertoo ettemme voi saada enempää lapsia niin alkaa kaikista veemäisin osuus eli"ootteko ihan varmoja, meilläkin tutun kummin kaiman serkku tuli vielä raskaaksi vaikka kaikki toivo oli jo mennyttä blaa blaa blaa"
Olen miettinyt, että oman jaksamisen kannalta voisin laittaa Facebookin kirjoituksen ettemme voi saada enempää lapsia, asia on kipeä ja toivoisin ettei siitä kysellä.
Aika usein kyse on siitä että pariskunta ei vaan ole geneettisesti yhteensopiva. Sen yhden kanssa on lapseton ja seuraavalle kumppanille synnyttää viisi. Eli kuinka kovasti haluat lasta ja kuinka läheisriippuvainen miehestäsi olet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me emme voi saada enää enempää lapsia, tai no, asia on 99 % varma ja on todella satuttavaa, kun ihmiset utelevat milloin missäkin tilanteessa tyyliin "Koskas aiotte hankkia pikku-Matille kaverin?". Ja sitten kun kertoo ettemme voi saada enempää lapsia niin alkaa kaikista veemäisin osuus eli"ootteko ihan varmoja, meilläkin tutun kummin kaiman serkku tuli vielä raskaaksi vaikka kaikki toivo oli jo mennyttä blaa blaa blaa"
Olen miettinyt, että oman jaksamisen kannalta voisin laittaa Facebookin kirjoituksen ettemme voi saada enempää lapsia, asia on kipeä ja toivoisin ettei siitä kysellä.Aika usein kyse on siitä että pariskunta ei vaan ole geneettisesti yhteensopiva. Sen yhden kanssa on lapseton ja seuraavalle kumppanille synnyttää viisi. Eli kuinka kovasti haluat lasta ja kuinka läheisriippuvainen miehestäsi olet?
Todella moni lapsettomuushoidoissa käynyt saa seuraavat lapset luomuina. Ap on jo raskaana, joten ei hän nyt varmaan ole miestä vaihtamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on yksi lapsi. Nyt teininä keksi hetkeksi, että olen pilannut elämänsä kun ei ole sisaruksia :D Aiemmin ei ole tästä maininnut. Äsken kysyttäessä sanoi että yksinolossa oli kyllä puolensa. Lemmikkejä on sitä vastoin usein toivonut vuosien varrella.
Näin aikuisen näkökulmasta koen, että se että tiesin lapsen jäävän ainoaksi auttoi minua arvostamaan aikaa pienen kanssa. Jäin kotiin niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista.
Sanoisin, että lapsi oli pienenä keskivertoa kehittyneempi kaikilla osa-alueilla, luulen että johtui ihan siitä että oli kotona ja hänelle puhuttiin, luettiin &oltiin enemmän. Erot varmasti tasoittuivat aikanaan.
Katselen vierestä isompia perheitä enkä kyllä koe kuin tuskanhikeä. Useampi vaipoissa ja rattaissa ja rinnalla ja potalla - ei kiitos. Koko ajan kompromissia ja aina joku saa vähemmän kuin toinen. Ihanaa kaaosta, mutta ei minulle sopiva ratkaisu.
Hyvässä ja pahassa näkyy ehkä se, että ei ole joutunut taistelemaan tilastaan, kenenkään huomiosta. Itse tappelin sisarusten kanssa, fyysisesti, henkisesti, jatkuvasti.
Ajatuksena hieman ehkä erikoinen, mutta hänellä ei ole ketään kenen kanssa asettua meitä vanhempia vastaan. En tiedä tarvitseeko edes, mutta omia vanhempia on kiva sättiä sisarusten kanssa. Kun menetän muistini niin hän joutuu yksin hoitamaan asiat, eikä ole ketään kenen kanssa muistella lapsuutta kotiolojen näkökulmasta. Toisaalta sisareni tuntuvat asuneen ihan eri perheessä, niin eri tavalla olemme asiat kokeneet. Lapsestani tulee yksin orpo.
Useimmat tuntemani sisarukset elävät hyvin erillään, hyvin erilaista elämää ja osin todella katkeroituneissa välissä. Se ei tietenkään johdu sisaruudesta sinänsä. Kulttuurimme on vain tällainen. Että ei ole pakko olla tekemisissä, jos ei halua.
Niinkuin kaikissa asioissa tässäkin voi jossitella maailman loppuun ilman, että vastausta tulee. Joten miksi vaivata päätään. Kaikki lopputulema voi kääntää hyväksi.
Kun oli vain yksi lapsi niin arki oli todella helppoa sitten kun lapsi oppi arkitaidot ja -rutiinit. Nyt toinen on vielä vauva niin hetki vielä menee että saadaan arkeen sujuvuutta. Mutta meille tämä toinen on sopinut joukkoon hyvin kaikkien puolesta.
Eipä sitä kukaan osaa sanoa onko perheellenne paras yksi vai useampi lapsi.
Valitsimme tehdä toisen (ehkä joskus kolmannenkin), koska mutumme on vahva siitä, että kohdallamme sisaruksista on enemmän iloa toisilleen kuin haittaa. Myös perheemme osoittautui toimivaksi yksiköksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me emme voi saada enää enempää lapsia, tai no, asia on 99 % varma ja on todella satuttavaa, kun ihmiset utelevat milloin missäkin tilanteessa tyyliin "Koskas aiotte hankkia pikku-Matille kaverin?". Ja sitten kun kertoo ettemme voi saada enempää lapsia niin alkaa kaikista veemäisin osuus eli"ootteko ihan varmoja, meilläkin tutun kummin kaiman serkku tuli vielä raskaaksi vaikka kaikki toivo oli jo mennyttä blaa blaa blaa"
Olen miettinyt, että oman jaksamisen kannalta voisin laittaa Facebookin kirjoituksen ettemme voi saada enempää lapsia, asia on kipeä ja toivoisin ettei siitä kysellä.Aika usein kyse on siitä että pariskunta ei vaan ole geneettisesti yhteensopiva. Sen yhden kanssa on lapseton ja seuraavalle kumppanille synnyttää viisi. Eli kuinka kovasti haluat lasta ja kuinka läheisriippuvainen miehestäsi olet?
Ap:n teksti on vuodelta 2019. Minkä lähteen mukaan kirjoitatte tuollaista "usein" sitä ja usein tätä? Vaikuttaa aikamoiselta hatusta vetämiseltä.
Riippuu lapsesta. Jos on vammainen, vaatii molempien vanhempien avun. Jos on normi ja noheva, viilettää pitkin harrastuksia itsenäisesti.
Vierailija kirjoitti:
Samanlaista kuin lapsettomana.
Psykopaatti. Toivottavasti sulla ei ole lapsia ollenkaan.
Äiti teki kolme lasta. Jos olisi jättänyt yhteen, saisi minun puolestani viettää ansaittuja eläkepäiviä. Kaksi nuorempaa sisarustani ovat täysiä nollia, eikä kumpikaan tee yhtään mitään ja riippuvat äidissään vielä aikuisinakin. Olisinpa ainokainen.
Toki se yksi ainoakin voi olla vaikka kuinka haastava. Tuli vaan mieleeni.
Vierailija kirjoitti:
Hyvää. Lapsella on kavereita ja laaja sosiaalinen piiri. Lapsiarki ei kuluta liikaa, parisuhteelle on helppo järjestää aikaa ja tilaa. Minä en halunnut toista lasta, koska raskaus oli niin hirveää aikaa enkä ole katunut. Lapsikaan ei tunnu kaipaavan, vaikka on toki joskus kysynyt. Tuntuu kuitenkin riittävän, että on paljon kavereita. En ole huolissani siitä, että lapsesta tulee itsekäs. Sosiaaliset taidot kehittyvät kavereiden kanssa ja tässä maailmassa tarvitsee pientä itsekkyyttä, että pärjää.
Hyvin sanottu
Meillä on yksi lapsi (pian 12-vuotias) ja lähipiirissä on eri ikäisiä ainoita lapsia. Kaikissa perheissä on aika samanlaista sen suhteen, että lapsi kaipaa välillä vanhempien huomiota ja välillä leikkii/tekee juttuja yksin. Kukaan lapsista ei ole liiemmin kaipaillut sisaruksia, kun on kavereita ja vanhemmat.
Omasta puolesta voin myös sanoa, että meillä vanhemmilla on paljon läheisemmät suhteet lapseen kuin monella sellaisella kaverilla, jolla on perheessä useampi lapsi. Perhe-elämä on myös helpompaa, kun lapsia on vain yksi. Pystyy esim. panostamaan lapsen harrastuksiin ihan eri tavalla ja ottamaan selvää tämän mielenkiinnon kohteista. Ja harrastuksiin panostamisella en tarkoita mitään hullua kentän laidalla huutavaa yli-innokasta mutsia, vaan ihan sitä että lapsen harrastuksessa on helpompi olla läsnä ja oppia siitä, kun niitä lapsia ja harrastuksia on vain yksi. Myös matkustaminen on helpompaa. Sen lisäksi; että ei tarvitse pitää huolta kuin yhdestä, voi valita matkakohteen niin, että se on kiva juuri sen ikäiselle mitä oma lapsi on. Pienempi ei joudu roikkumaan mukana isompien huvituksissa eikä teini tylsistymään jossain Peppa Pig-landissa.
Ja kannattaa huomioida myös aika ja raha. Varsinkin nyt kaiken kallistuessa on ollut helpostus, että lapsia on vain yksi. Meillä ei ole muuttunut mikään muu kuin säästöön menevät summat. Kaveriperheissä on oltu todella tiukilla kaiken suhteen. Ja monella vain kuitenkin kaksi lasta.
7-vuotias poikamme jää ainoaksi. Ajattelin, että olen liian vanha eikä toista alkanut kuulua, niin päätimme jättää siihen, ja nyt on oikeasti myöhäistä. Kaduttaa, olisi pitänyt yrittää määrätietoisesti toista. Poikamme on todella helppo, fiksu, sosiaalisesti taitava ja kaikinpuolin täydellinen lapsi, ja yritämme ajatella että pitää olla kiitollisia. Kuitenkin suru on muodostunut sisuksiini siitä, että hänellä ei ole sisarusta jakamassa arjen ja pyhän iloja ja suruja. Hän olisi varmaan ottanut sisaruksen vastaan hyvin. On yllättävän raastavaa kuulla vaikka vain kerran lapsen suusta "olisipa minulla veli"... Yritämme nyt panostaa ja tukea hyvien kaverisuhteiden syntymistä ja säilymistä, meille saa tulla kylään jne. Eipä niitä kavereita silti liikaa ole, eikä se ole sama asia. Jotkut asiat ovat yhden kanssa helpompia, mutta arjen haaste tosiaan se, ettei aina raaski sanoa lapselle että leiki keskenäsi - aika paljon sitoo toista vanhempaa kaveriksi. Jos kenellä on vara valita, hankkikaa toinen. Tämä on minun ohjeeni.