Koulukiusatuista tulee isona mielenterveyspotilaita

Jättäkää huomiotta ja yrittäkää unohtaa nämä kiusaajat. Itseä kiusattiin työpaikalla. Kiusaaja oli lihava keski-ikäinen nainen, jolla vain peruskoulu käytynä vitosen keskiarvolla. Oli päässyt toimistotöihin varmaan suhteilla.

V tuttaa tuollaiset ihmiset. Mitä elämäniloa siitä saa kun kiusaa ja valehtelee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin mietin mikä mussa oli vikana että lukiossa samanikäinen poika kiusasi.

Mun kiusaajani kertoi myöhemmin, että oli ollut ihastunut minuun, mutta minä en häneen. Ei tykännyt, että mulla oli jo poikaystävä toisesta lukiosta.

Aika oudosti näytti ihastumisensa.

Niinpä. Kun hänelle jo lukion ekan luokan syksyllä selvisi, että mulla onkin poikaystävä, alkoi monenlainen nimittely. Milloin olin läski, milloin ruma, milloin tyhmä, milloin mitäkin. Kuitenkin olin ihan hoikka ja perusnätti. Onneksi mulla oli ihana poikaystävä, joten tuon kiusaajani kommentit eivät satuttaneet niin pahasti. 

Minusta ei tullut mt-potilasta mutta tiettyjä säröjä persoonaani on noiden aikojen jäljiltä jäänyt. Pitkän aikaa en oikeastaan edes ajatellut olleeni kiusattu, sillä kiusaaminen oli pääasiassa henkistä (vain pari kertaa fyysistä) ja kiusaajia oli vain yksi; kaikki muut ympärilläni suhtautuivat minuun positiivisesti. Ajattelin, että voisi se olla pahempaakin ja varmasti monella olikin. Näin jälkikäteen ihmettelen ajatuksiani, sillä selvästä kiusaamisesta oli kyse - en vain sitä silloin jostain syystä myöntänyt.

Vankilakundeissa on sitten ne kiusaajat. Heillä on huono ennuste.

On muotia olla kiusattu. Missä on kiusaajat? Kukaan ei sano että joo, olin kiusaaja.

Pitäisköhän kouluihin tulla psykologian opintoja ettei kaikesta pienestä otettaisi itseensä.

Aivopieruja tulee ja menee.

Miksi jäädä niihin roikkumaan.

Kiusatulla ei ole oikeuksia edes omiin ajatuksiin ja tunteisiin. Katkeruus, viha, pelko ovat kiellettyjä. Kiusaamiseen ei saisi reagoida kuin anteeksiannolla ja unohtamalla.

Kiusaaminen käännetään uhrin syyksi kaikkialla. Usein kiusaaja saa sympatiaa koska hänellä on muka vaikeaa.

Kiusatun pitäisi saada rahallinen korvaus 30000 euroa per vuosi.

Ei siitä koskaan ennalleen palaudu, jos vaikka viisikin vuotta on tullut päivittäin kiusatuksi ja kaikkien "koulukavereiden" joukosta ulos suljetuksi. Jaksoin vain sen voimalla, että uskoin itseeni ja odotin, että elämä alkaa kun pääsen muuttamaan muualle opiskelemaan. Elämänilon löytämiseen meni kauan, mutta en sentään ole mielenterveyspotilas vaan minulla menee melko hyvin.

Minusta ei tullut. Epäsosiaalinen ja arka kylläkin.

Kiusaajat on sitä jo koulussa.

Vierailija kirjoitti:

On muotia olla kiusattu. Missä on kiusaajat? Kukaan ei sano että joo, olin kiusaaja.

Pitäisköhän kouluihin tulla psykologian opintoja ettei kaikesta pienestä otettaisi itseensä.

Aivopieruja tulee ja menee.

Miksi jäädä niihin roikkumaan.

Niistä voi tulla poliitikkoja ja eurovaaliehdokkaita.

Alle 15-vuotiaalle ei saa kunnon rangaistusta, mutta voi hakea lähestymiskieltoa.

Riippuu siitä jos se loppuu jossain vaiheessa koulua.Tyttäreni pääsi siitä eroon kun vaihtoi luokkaa ja sai uusia kavereita.Nyt vieläkin ovat kavereita ,kiusaajalla ei yhtään ovat serkuksia.

Oikeastaan epäeettinen kokeilu koko koululaitos. Kauanko lapsia on kasattu luokiksi eli laumoiksi käymään koulua? Muutama sata vuotta. Jokin muu tapa opiskella pitäisi jo tulla tilalle. Ei kotikoulu, vaan ihan joku muu vähemmän laumakyttäytymisen huonoja puolia sisältävä. Oisko ehdotuksia?

Kiusaaminen jättää niin syvät jäljet, että sen takia luottamus jopa läheisiinkin voi mennä. Sain vuosien ajan kuulla koulussa että "miks sun vanhemmat teki sut, ei ne voi rakastaa tuollaista rumaa h-raa" plus sitten ulkonäön ja koulumenestyksen solvaamista.

Nyt kolmikymppisenä taistelen yhä niiden tunteiden kanssa että rakastetaanko mua oikeasti. 

Piti jo eilen tähän kirjoittaa. Itsekin kyllä uskon sen, että olen ollut aika kiltti ja ujompi lapsi jo valmiiksi ja tähän on tavallaan kotona kasvatettu, ettei saa vastustaa vanhempia. Niinpä minua oli helppo kiusata ja muut varmaan uudessa koulussa huomasivat sen. Olin muutenkin se uusi ja ei ollut seuraa. Joskus yritin vastustaa, mutta se ei auttanut mitään ja sitten olin kuin en olisi välittänyt. Tämä jatkui pitkään ja lopulta olin sitten se joka tippui täysin porukoista. Oikeastaan tilanne johti siihen, että minulta meni täysin itsetunto ja tulin epävarmaksi sekä tavallaan menetin omanarvontuntoni. Lisäksi olin hirveän yksinäinen ja mitään kavereita ja niitä ihmisiä, jotka olisivat olleet puolellani ei enää ollut. Ne samat ihmiset olivat aina samoissa kouluissa ja niinpä tilanne ei muuttunut ja kauemmaksi kouluun en päässyt kulkemaan. Joskus joku opettaja huomasi jotain, mutta ei puuttunut ja muuten ajattelin aina, etten halua kertoa muille, kun pelkäsin kaiken pahenevan. Omat kiusaajat olivat myös niitä suosittuja tyyppejä.

Vanhemmat tiesivät, mutta eivät välittäneet tai tukeneet mitenkään. Heillekin aina ajatus, ettei saa olla heikko eivätkä senkään vuoksi jotenkin halunneet edes asioista puhua kanssani. Vieläkin ajattelevat kiusaamista pikkujuttuna. Kiusaaminen toi kyllä paljon kaikkea ikävää elämääni ja uskon todellakin, että olisin paremmassa tilanteessa ilman sitä. Tavallaan ne kokemukset ovat minulle jonkinlainen jarru ja tulee aina niitä ikäviä muistoja mieleen eri tilanteissa ja luottamus muihin on heikko. Ei elämäni välttämättä olisi mitään niin helppoa ollut muutenkaan, mutta kyllä näillä asioilla on ollut vaikutusta. Juuri se yksin jääminen on ollut ikävää ja oikeastaan minulla ei vieläkään ole mitään porukkaa. Lisäksi kaikkia muita "oireita" on jäänyt. Sosiaaliset tilanteet välillä vaikeita ja epätodellinen olo välillä. Välillä mietin miltä se tuntuisi jos olisi saanut hyvän nuoruuden ja kuulua porukkaan. Itse en tiedä miltä se tuntuu, kun en ole koskaan saanut mitään hyväksyntää. Nyt toisaalta olen tottunut jo olemaan aika hyvin yksin kun on ollut pakko ja tavallaan en välitä enää mistään pienestä. Ei tämä silti ole lähelläkään sitä mitä olisin toivonut. Elämä tietenkin omissa käsissä ja niinpä koitan päästä eteenpäin. Kiusaaminen on niin turhaa ja aiheuttaa ihmisille paljon kaikkea ikävää.

Vierailija kirjoitti:

Niinkin siinä  voi käydä, mutta onneksi on niitäkin tapauksia, jotka jotenkin luonteensa avulla ovat kyenneet niistä kiusaajistaan selviämään.( Jotkut ehkä jopa onnistuneet kääntämään tilanteen jotenkin edukseen ja voitokseen ja saattaneet kiusaajansa  luokan silmissä ehkä jopa yleisesti naurunalaisiksi.)

Joka tapauksessa koulukiusaamisella  voi olla hyvin ikävätkin seuraukset, jos ei kierrettä ajoissa saada katkaistua.

Nollatoleranssi vaan voimaan joka koulussa kaikelle kiusaamiselle luokassa ja luokan ulkopuolellakin. 

Kiusatuista voi tulla aikuisena kiusaajia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinkin siinä  voi käydä, mutta onneksi on niitäkin tapauksia, jotka jotenkin luonteensa avulla ovat kyenneet niistä kiusaajistaan selviämään.( Jotkut ehkä jopa onnistuneet kääntämään tilanteen jotenkin edukseen ja voitokseen ja saattaneet kiusaajansa  luokan silmissä ehkä jopa yleisesti naurunalaisiksi.)

Joka tapauksessa koulukiusaamisella  voi olla hyvin ikävätkin seuraukset, jos ei kierrettä ajoissa saada katkaistua.

Nollatoleranssi vaan voimaan joka koulussa kaikelle kiusaamiselle luokassa ja luokan ulkopuolellakin. 

Kiusatuista voi tulla aikuisena kiusaajia.

Niin voi tulla. Silti ihmettelen joskus tätä, kun itse en voisi entisenä kiusattuna ikinä kiusata muita, kun tiedän niin hyvin miltä se tuntuu. En pystyisi tekemään muille samaa mitä minulla ollaan tehty.

Koulukiusatuista tuli vasta kiusaamisen jälkeen. Kiusaajathan olivat jo ayntyessään valmiiksi hull uja.

No, enpä allekirjoita tuota. Vaikka omalla kohdallanikin kiusaaminen oli pitkään jatkuvaa, masensi silloin ja kouluun meno pelotti, korjaavia kokemuksia löytyi teini-iän harrastuksesta. Sieltä löytyi ystäviä ja itsetuntoa. Ponnistin korkealle ja olin sitkeä. Toki ammatinvalintaani kiusaamiskokemus vaikutti siten, että karsin esim. lääkärin uran pois vaihtoehdoista luullessani vielä silloin, etten ehkä jaksaisi ja osaisi tulla kaikkien potilaiden kanssa toimeen. Nyt olen kuitenkin varsin tyytyväinen omaan alaani joka tapauksessa.

Kokemus opetti puuttumaan kiusaamiseen ympärillä myös työelämässä, ja olen sen verran vakuuttava ja analyyttinen puhuja, ettei minua enää hevillä jyrätä, jos puutun. Toki yritystä on työelämässäkin aina jollakulla kiusata, minua ja muita, mutta en katsele sellaista vaan nostan kissan viileästi pöydälle. "Tuo oli asiatonta" on hyvä peruslause heti alkuun, kun joku aloittaa toisten ivaamisen. Jos kahden kesken sanottuna ei toimi, totean saman myös julkisessa tilanteessa seuraavan kerran, kun henkilö laukoo ilkeyksiä palaverissa tai kahvihuoneessa, enkä lopulta kainostele kirjoittaa asiaa alituisiin työympäristökyselyihin tai kirjoittaa kirjallisesti asianosaiselle ja esimiehelle. Kiusaajia riittänee aina, eikä osa tajunne, että oma käytös on soveltumatonta työhön, vaan luulee toisten väheksymisen ja tuittuilun olevan ihan ok siksi, että heillä nyt on veekäyrä tänään korkealla. Onneksi karma usein huolehtii siitä, että kiusaaja törmää maineeseensa jossain välissä uraa.

Joku voi nyt pitää minua kuivana ja hankalana akkana, mutta se ei ole oikeastaan ongelma, ongelma on, jos jonkun ilkeily vie työrauhan ja viihtyvyyden muilta. Yleensä moni meistä on hiljaa ja kärsii saman asiattoman ihmisen käytöksestä, ja työpaikka ei ole mikään henkilökohtainen showlava, jossa kukin voi tuittuilla ja ilkeillä toisille. Esim. Asperger-ihmisten ja ns. äijien kanssa tulen kuitenkin hyvin toimeen, koska moni heistä ei ole ilkeä roolipeluri, muuten vain suorasanainen, ja se ei ole minusta kiusaamista, kun kommentointi on rehellistä ja peli reilua. On aina varaa puida ns. asiat halki ja jatkaa siitä ilman kyräilyä tai häijyä selän takana puhumista.

Toinen oppi on ollut, että minulle kiusattuna teininä - yhä muistui eräänä päivänä mieleen - luokan ns. kova tyttö kirjoitti minusta nätin asian pulpettiin, ja se oli minulle tosi arvokas asia silloin. Nykyään koetan pitää huolen, että kiitän, kehun ja kerron positiiviset asiat. Ei sitä ikinä tiedä, kenelle on juuri silloin luulemaani tärkeämpää kuulla myös, että asiakas on kehunut häntä tai että hänen apunsa oli minulle juuri nyt tosi iso apu, tai että uusi kampaus on ihana - kun todella usein ajattelen niin, mutta sellaiset helposti voivat jäädä sanomatta.

Ei siis lannistuta ja yleistetä, vaikka ymmärrän täysin, että kiusaaminen jättää myös jälkiä, joista tulee MT-ongelmia. Ei meitä ketään kuitenkaan ole loppuiäksi ns tuomittu olemaan masentuneita ja arkoja.

Eniten mua ärsyttää nää kiusatut, jotka päässeet yli ja arvostelee niitä kiusattuja, jotka eivät ole. Kiusaamistakin on niin paljon erilaista. Ihmisellä voi olla muitakin vastoinkäymisiä kiusaamisen lisäksi. Kyse on vasta lapsista, jotka saavat kaiken pahan niskaansa syyttä. Eivätkä koskaan kokeneet yhtä onnellista päivää.