Koulukiusatuista tulee isona mielenterveyspotilaita

Vierailija kirjoitti:

Voi ei - Älä anna heidän voittaa, sillä sitä he haluavatkin!!!

Öhöm... anteeksi että olen party pooper, mutta mielestäni on täysin vainoharhaista luulla, että joku lapsuudenaikainen kiusaaja enää miettisi hetkeäkään, että mitenköhän sillä ja sillä tyypillä nykyään menee.

Kiusaavat lapset ovat yleensä häiriintyneitä poikia, joiden vanhemmat ovat jotain säälittävää wt- porukkaa. Isona näistä pojista tulee parhaimmillaan jotain mopokerholaisia, pahimmillaan narkkeja ja alkkiksia.

Ei heillä ole mitään sellaisia tavoitteita, että tietoisesti haluttaisiin tuhota jonkun elämä. Eivät tällaiset tyypit osaa edes ajatella niin pitkälle.

Kakkahattutäti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ei - Älä anna heidän voittaa, sillä sitä he haluavatkin!!!

Öhöm... anteeksi että olen party pooper, mutta mielestäni on täysin vainoharhaista luulla, että joku lapsuudenaikainen kiusaaja enää miettisi hetkeäkään, että mitenköhän sillä ja sillä tyypillä nykyään menee.

Kiusaavat lapset ovat yleensä häiriintyneitä poikia, joiden vanhemmat ovat jotain säälittävää wt- porukkaa. Isona näistä pojista tulee parhaimmillaan jotain mopokerholaisia, pahimmillaan narkkeja ja alkkiksia.

Ei heillä ole mitään sellaisia tavoitteita, että tietoisesti haluttaisiin tuhota jonkun elämä. Eivät tällaiset tyypit osaa edes ajatella niin pitkälle.

Kiusaajat juuri yrittävät tuhota toisen. He ovat sadisteja. Se on tahallista ja toistuvaa toimintaa, miksi se pitäisikin saada rikosoikeuden piiriin. 

omg

Kakkahattutäti kirjoitti:

Joillain kiusatuilla mt-ongelmat oireilevat jo lapsena.

Esim. meidän luokalla oli yksi poika, joka oli aivan outo ja oikeastaan näin myöhemmin ajateltuna katatoninen lähestulkoon. Hän ei koskaan puhunut mitään.

Häntä ei muistaakseni kiusattu, mutta ei kukaan hänen kanssaan halunnut ollakaan. Mietin, kokiko hän mahdollisesti muut lapset kiusaavina tai syrjivinä. Hän tappoi itsensä 15-vuotiaana.

Jos ihmisellä on jo lapsena psykoottisia tai as-piirteitä, maniaa tai ADHD, ystäviä voi olla vaikea saada. Yleensä näillä lapsilla on hyvin heikot sosiaaliset taidot, ja he kokevat kiusaamisena kaiken heti, jos asiat eivät mene heidän mielensä mukaan. Muut lapset alkavat karttaa heitä, ja kierre on valmis.

Tässä tutkimuksessa on nyt vedetty yhtäläisyysmerkkejä kiusaamisen ja syrjäytymisen välille, eikä ole tultu ajatelleeksi, että kumpikin on seurausta samasta asiasta.

Katatoninen?

Ihmiset tuntuvat pitävän kiusaajia jonain älykkäinä, juonitteleva machiavelleina.

Ehkä aikuisten maailmassa sellaisia saattaa ollakin, mutta kyllä lapsilla kyse on yleensä vain siitä, että aggressiivinen lapsi kohtelee toisia huonosti, kun ei parempaankaan pysty.

Kyse on usein huonoista kotioloista, huonosta kasvatuksesta, vanhempien mt- ja päihdeongelmista ja lapsen käytöshäiriöistä, joka voi olla neurologista. ADHD- pojat ovat usein kiusaajia.

Olen erityisope, joten ehkä katson asiaa siksi nimenomaan lapsuuden näkökulmasta. Väitän, että suurin osa kiusaajista on kykenemättömiä suunnittelemaan ja säätelemään omaa käytöstään. On väärää luuloa, että kiusaajat olisivat niitä suosittuja lapsia. Kyllä mun kokemuksen mukaan kiusaajat on enemmänkin reppanoita. Harvoin hyviä koulussa, vähän kavereita, perheessä ongelmia jne.

nosto

Vierailija kirjoitti:

Tämä palsta on täynnä hulluja. Hullu!

Tässä hyvä esimerkki siitä, että kun ei osaa keskustella, ja raivostuu siitä että jokin asia ei mene kuten itse haluaa, aletaan aggressiiviseksi.

Ja sitten tällaiset ihmiset vielä valittavat että heitä kiusataan, vaikka oikeasti käyttäytyvät aivan sikamaisesti toisia kohtaan.

Tämä on kyllä nähty niin monta kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Niinkin siinä  voi käydä, mutta onneksi on niitäkin tapauksia, jotka jotenkin luonteensa avulla ovat kyenneet niistä kiusaajistaan selviämään.( Jotkut ehkä jopa onnistuneet kääntämään tilanteen jotenkin edukseen ja voitokseen ja saattaneet kiusaajansa  luokan silmissä ehkä jopa yleisesti naurunalaisiksi.)

Joka tapauksessa koulukiusaamisella  voi olla hyvin ikävätkin seuraukset, jos ei kierrettä ajoissa saada katkaistua.

Nollatoleranssi vaan voimaan joka koulussa kaikelle kiusaamiselle luokassa ja luokan ulkopuolellakin. 

Itseä kiusattiin ja kotona odotti väkivaltaiset juoppovanhemmat. Selvisin niistä ilman mitään mielenterveysongelmia mutta kyllä se jälkensä jättää. Ihmiset usein valittavat että olen hyvin kyyninen ja tunnekylmä ihminen nykyään. Parisuhteet jäävät usein siitä syystä lyhyiksi.

Totta. Itse olin koulukiusattu ja työpaikkakiusattu, nykyään syön lääkkeitä enkä pysty käymään töissä.

Kakkahattutäti kirjoitti:

On väärää luuloa, että kiusaajat olisivat niitä suosittuja lapsia.

Huomaa ettei sinua ole ikinä kiusattu. Kiusaajia on montaa tyyppiä, suositut lapset mukaanlukien. Enkä puhu nyt mistään nimittelyistä ja ryhmästä poisjättämisestä vaan ihan väkivallasta, tönimisistä ja tavaroiden varasteluista. Omana aikana ne farkkutakit jotka yrittivät kiusata olivat kiusattuja itsekin, lähinnä niiden suosittujen sporttipoikien kautta. Alexander Stubb oli mallioppilas ja ministeriaikanaan myönsi suoraan että oli lapsena koulukiusaaja vaikka kympin oppilas olikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkäaikainen stressi muovaa aivoja ja hormonijärjestelmän toimintaa mm. mielenterveysongelmille altistavalla tavalla, ja efekti on sitä voimakkaampi mitä nuorempana stressistä on kärsinyt. Kiusatuksi joutuminen lienee suurimpia stressin lähteitä Suomessa, joten aivan varmasti kiusaamisen ja mielenterveysongelmien välillä on tilastollisesti merkittävä yhteys - mikä ei tietenkään tarkoita, että kaikki lapsena kiusatut sairastuisivat myöhemmin mielenterveyshäiriöihin.

Tämä. Meitä lääkkeitä syöviä haukutaan jopa terapeuttien toimesta heikoiksi luusereiksi, jotka peittelevät tunteitaan pillereillä. Tämän takia lopetin terapiassa käynnin yhden kerran jälkeen, koska hän jankutti että "olet heikko kun et suostu kohtaamaan itseäsi" ja heittipä hän vielä kysymyksen että "miksi sua kiusattiin, provosoitko tahallaan?" Henkilö on koulutukseltaan sairaanhoitaja joka on omien sanojensa mukaan hoitanut kiusattuja kymmeniä vuosia sairaalassa. Mä olen joutunut kestämään itseäni ja miettinyt yli 20 vuotta että mitä vikaa minussa on. Analysoin vastaantulevien ihmisten ilmeitä että mitä he minusta ajattelevat, ja olenko jotenkin kummallisen näköinen jos joku vilkaiseekaan minua. 

Mulla kiusaaminen tuhosi terveyden ja identiteettini. En myöskään paniikihäiriön takia pysty käymään normaalissa työssä työpaikalla, vaan teen kasvotonta etätyötä kotona. 

Voinko kysyä millaista on tämä etätyö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Allekirjoitan tuon. Koulukiusatut toipuvat hyvin harvoin noista lapsuudessa/nuoruudessa sattuneista kiusaamistapauksista.

Hyvin usein käy valitettevasti niin, he eristäytyvät yhteiskunnasta ja tarvitsevat mt-lääkkeitä ja terapiaa lopun ikäänsä tai jos eivät eristäydykään -  heistä tulee työpaikassa niitä kilttejä miellyttäjiä, joista kuitenkaan kukaan ei pidä, vaan kiusaaminen jatkuu työyhteisössäkin.

Parhaiten koulukiusatut pärjäävätkin muusikkoina, taiteilijoina tai tutkijoina ym, jossa voi elää omannäköistä elämää.

Pahimmin kiusatut eivät elä "omannäköisesti".

Tuokin on ikävä kyllä joskus totta - kun oikein herkkää ihmistä kiusataan ja hänen identiteettinsä poljetaan täysin lokaan lapsena, eikä kukaan puolusta, voi elämä ikäänkuin jäädä elämättä.

Tällainen ihminen on niin lyöty loppuiäkseen, ettei hän luota itseensä lainkaan, vaan jää kotiin, jossa kokee olevansa turvassa pahoilta ihmisiltä ja maailmalta. Tällä ihmisellä on usein paniikkihäiriö ja syvä masennus ym.

Olenkin sitä mieltä, että kaikenlaiseen kiusaamiseen pitäisi heti puuttua oikein kovalla kädellä ja se tulisi kriminalisoida erittäin vahvasti - on annettava hyvin voimakas viesti, että kiusaaminen ei kertakaikkiaan käy päinsä missään eikä millään tavoin.

Jos kiusaaminen on jo tapahtunut, kiusattu on otettava heti suojelukseen (terapia yms) ja kiusaaja pitää välittömästi erottaa koulusta/työpaikalta eikä aina niin, että kiusattu joutuu lähtemään pois tilanteestaan.

Tai sitten nilkkimäisiä pikkupomoja.

Lapsen ja teinin mieli on herkkä ja jos silloin koulussa iskostetaan päähän että olet kasa paskaa ja kotona ei saa tukea, niin siinä on aika työ yrittää aikuisena alkaa nähdä oma arvonsa. [/quote]

Olet niin oikeassa, kiusatulla on valtava työ rakentaa sitä rikottua itsetuntoa ja omakuvaa niistä palasista, jotka kiusaaja totaallisesti särki - eikä olisi minulla onnistunutkaan ilman Jeesuksen Kristuksen syvää ja hyväksyvää rakkautta. Vain Jumalan rakkaus on oikeasti parantanut mut eheäksi jälleen.

Suosittelen teille muillekin, rukoilkaa Jeesukselta apua - vain Hän voi teitä auttaa, sillä hänkin oli kovasti kiusattu ja runneltu, joten Hän tietää täysin miltä se ihmisten viha ja pahoinpitely tuntuu, eikä Hän voi olla säälimättäja auttamatta yhtäkään kiusattua.

Vierailija kirjoitti:

Heikot sortuu elon tiellä. 

Moni kiusaaja on myös sittemmin mt-ongelmainen. Kiusaamisen taas kestää, jos psyyke on ehjä. Toki se on väärin ja jättää koko elämän ajaksi ikäviä muistoja, mutta sen kestää sekoamatta. Kiusaamisesta sekoavat vain ne, joilla siihen muutenkin on alttius. Jos heitä ei kiusattaisi, he saisivat mt-ongelmansa jostain muusta syystä, vaikkapa koulunkäynnin vaativuudesta tai suorituspaineista joita itse itselleen aiheuttavat tai vääränlaisesta eli epätäydellisestä hiuslaadustaan. 

Kyllä kiusaamisen tavallaan kestää, mutta silti siitä voi jäädä "jälkiä" esim käytökseen. En itse ole enää niin sosiaalinen ihminen ja tavallaan aina joku pelko, että hyväksytäänkö minut. Välillä olen ollut huonommassa kunnossa ja tunnen suurta surua. Ja mistä sen tietää olisiko kiusattu selvinnyt "sekoamatta" ilman kiusaamista? Tavallaan se on helppo sanoa, että ne "heikot" olisivat muutenkin sortuneet ja tavallaan näin kumota sen kiusaamisen vaikutuksen. Moni ihminen säästyy monilta ikäviltä kokemuksilta ja näin voi "heikkonakin" päästä eteenpäin ja varmasti niiden "vahvojekin" joukossa olisi niitä jotka eivät olisikaan kestäneet samaa kohtelua mitä heistä "heikko" on kestänyt. Tähän vaikuttaa myös todella paljon elämän tilanne yleensä ja se saako niitä hyviä kokemuksia esim harrastuksista ja onko elämässä muuten hyviä asioita. Tukevatko vanhemmat ja onko koti turvallinen, onko kavereita muualla vai onko yksin, kiusaamisen kesto ja voimakkuus jne.

Minusta tämä on jotenkin väärin ja en ainakaan omaa itse mitään suorituspaineita pikkujutuista vaan mieluummin tullut kaikkien kokemusteni jälkeen se ajatus etten välitä mistään pienestä. En koskaan ole tavallaan murehtinut mistään turhista seikoista, mutta kyllähän jokainen haluaa ne perustarpeet kuten, että saa olla oma itsensä ja toiset kohtelevat asiallisesti. Se ei ole liikaa vaadittu. En ainakaan itse aiheuta itselleni mitään paineita, mutta tunnen tietenkin surua siitä miten elämäni on tähän mennessä mennyt ja mistä kaikesta tavallisistakin jutuista olen jäänyt paitsi. Ja se ei ole häpeä jos joku ei jaksakaan. Kiusaajien pitäisi hävetä eikä kiusattujen. Ei siihen ole mitään lieventävää seikkaa juten se, että kiusattu olisi muutenkin tullut "hulluksi". Sen jälkeen tahtoisin tehdä kokeen ja pistää jonkun kokemaan kaiken pahan ja katsoa kumpaan joukkoon hän sen jälkeen kuuluu. Voi olla, että se "heikkojen" joukko kasvaisi nopeasti. En minä silti ole katkera ja haluan uskoa ihmisiin tämän kaiken jälkeenkin. Minulla on pari tuttua, jotka eivät jaksaneet ja senkin vuoksi en koskaan halua vähätellä näitä asioita. Elämä on kilpailu, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että ne "heikot" jyrätään ja toiset ajattelevat kuinka hienoja ja vahvoja ovat kun jaksavat kaiken. Elämä on jo tarpeeksi kovaa muutenkin ja senkin vuoksi pieni inhimillisuus ei ole pahitteeksi.

Tuli vielä mieleen pari asiaa. Ensiksi moni näköjään ajattelee, että kiusaajat ovat jotain huonojen perheiden lapsia ja muutenkin ovat itsekin jotain erityisoppilaita. Tämä ei aina pidä paikkaansa ja omat kiusaajani olivat niitä suosittuja ihmisiä ja monet pärjänneet elämässään jo nyt hyvin. Toki parilla saattoi olla huonot kotiolot, mutta voin sanoa muilla menneen todella hyvin ja olivat hyvistä perheistä. He tavallaan osasivat kiusata "järkevästi" ja eivät senkään vuoksi jääneet kiinni. Pistivät muut tekemään sen likaisen työn ja olivat itse pomoja. Heille oli myös paljon valtaa ja niinpä muut uskoivat heitä eivätkä edes uskalteneet vastustaa. Nämä omia kokemuksia. 

Sitten joku sanoi, että kiusaaja provosoi muita ja on itse se outo ihminen. Monesti näin ei ole ja kiusaajat kyllä keksivät syyn vaikka mistä ja tavallaan saavat muutkin oppilaat uskomaan ne väitteet. Kiusattu voi myös aluksi olla ihan sosiaalinen ihminen, mutta kiusaamisen edetessä muuttua hiljaisemmaksi ja niinpä hän onkin sitten jo valmiiksi se outo muiden silmissä ja kiusaajat saavat "oikeutuksen" teoilleen. Kiusaajat todellakin voivat keksiä vaikka mitä saadakseen tahtonsa periksi ja senkin vuoksi on väärin syyttää kiusattua. Monesti kiusattu jää myös yksin ja sen takia moni ei pysty puolustamaan itseään. Näin kävi minullekin joka sai opetuksen kun yritin vastustaa ja sen jälkeen en enää uskaltanut. Tähän loppuun vielä se ettei kiusaaminen koskaan ole oikeutettua. Ei vaikka kotiolot olisivatkin huonot tai kiusaajalla vaan kurja päivä muuten. Ja monilla mitään tällaista ei vaan ole. Kiusattu ei myöskään ole koskaan syyllinen. Kaikista ei ole pakko pitää ja on vielä oikein välttää jonkun seuraa, mutta ei silti tarvitse ruveta kiusaamaan. Tietenkin parasta olisi jos kaikki hyväksyisivät toisensa.

Joku kertoi vielä sen, että kiusaaja tuskin miettii kiusattua enää myöhemmin. Toisaalta monet jatkavat sitä samaa käytöstä myöhemmin muualla jos kukaan ei pysäytä heitä. Itsellä myös kokemusta siitä, ettei kiusaaja tavallaan ole unohtanut minua ja on edelleen valmis puhumaan vaikka mitä jos saa tilaisuuden. Jotenkin se voi olla vaikeaa ymmärtää etteivät jotkut koskaan muutu ja jatkavat samaa ilman mitään omantunnon tuskia. 

Tuo kiusaamiseen puuttuminen on vaikeaa, sillä kiusaamissyytöksiä esittävät usein ne pahimmat kiusaajat itse. Leimaamalla joku ihminen kiusaajaksi on hyvä tapa kääntää koko muu yhteisö sitä yhtä vastaan.

Itse olen tuntenut erään omasta mielestään työpaikkakiusatun ihmisen, joka oli niin järkyttävän ilkeä ihminen, etten suunnilleen uskaltanut edes puhua hänelle. Pelkäsin, että jos sanon jotain vähänkin henkilökohtaisempaa, hän kääntää sen minua vastaan. Moni lähti siitä työpaikasta tämän ihmisen takia. Kiusatun rooli oli hänen keinonsa päästä ei-toivotuista henkilöistä eroon.

Siksi mä en koskaan heti usko näitä kiusaamistarinoita, vaan haluan kuulla kummankin puolen näkemyksen asiasta. Ja ennen kaikkea luotan siihen mitä itse näen ja kuulen.

Mä en myöskään ymmärrä, miksei kiusattujen vanhemmat puolusta lapsiaan! Mm. mieheni hakattiin koulussa sairaalakuntoon useita kertoja ja vanhemmat eivät tehneet koskaan rikosilmoitusta. Kuulemma pelkäsivät seurauksia ja maineen menetystä. Omat vanhempani yrittivät takoa minuun kouluaikoina vahvuutta hokemalla että "älä välitä ole reipas". Tuo on pahinta mahdollista vähättelyä, vaikka itse eivät ymmärtäneet sitä. Minua kiusattiin enemmän henkisesti ja muutaman kerran lyötiin ja kourittiin. Koin olleeni täys p*ska lu*seri kun sairastuin paniikkihäiriöön. Kävin terapiassa mutta sielläkin minua syyllistettiin kiusatuksi joutumisesta. En luota enää ihmisiin ja varmasti se on yksi syy miksi niin monet syö lääkkeitä, eivät voi luottaa edes terapeutteihin.  

Vierailija kirjoitti:

Mä en myöskään ymmärrä, miksei kiusattujen vanhemmat puolusta lapsiaan! Mm. mieheni hakattiin koulussa sairaalakuntoon useita kertoja ja vanhemmat eivät tehneet koskaan rikosilmoitusta. Kuulemma pelkäsivät seurauksia ja maineen menetystä. Omat vanhempani yrittivät takoa minuun kouluaikoina vahvuutta hokemalla että "älä välitä ole reipas". Tuo on pahinta mahdollista vähättelyä, vaikka itse eivät ymmärtäneet sitä. Minua kiusattiin enemmän henkisesti ja muutaman kerran lyötiin ja kourittiin. Koin olleeni täys p*ska lu*seri kun sairastuin paniikkihäiriöön. Kävin terapiassa mutta sielläkin minua syyllistettiin kiusatuksi joutumisesta. En luota enää ihmisiin ja varmasti se on yksi syy miksi niin monet syö lääkkeitä, eivät voi luottaa edes terapeutteihin.  

Että mua inhotti kun täällä joku kognitiivinen terapeutti kehuskeli kuinka helppoa paniikkihäiriöstä on parantua. Suurimmalle osalle meistä, jo lapsena rikotuista se on vain haave. Mulle kans sanottiin psykiatrisessa hoidossa että se on helppoa kun tekee hengitysharjoituksia. Koen olevani epäonnistunut kun en ole parantunut ja en voi hengittää kunnolla.