Koulukiusatuista tulee isona mielenterveyspotilaita

Pitkäaikainen stressi muovaa aivoja ja hormonijärjestelmän toimintaa mm. mielenterveysongelmille altistavalla tavalla, ja efekti on sitä voimakkaampi mitä nuorempana stressistä on kärsinyt. Kiusatuksi joutuminen lienee suurimpia stressin lähteitä Suomessa, joten aivan varmasti kiusaamisen ja mielenterveysongelmien välillä on tilastollisesti merkittävä yhteys - mikä ei tietenkään tarkoita, että kaikki lapsena kiusatut sairastuisivat myöhemmin mielenterveyshäiriöihin.

Musta tuli ainaskin. Hoitoa ei tosin saa joten olen vain sairas, en potilas.

Ruman prosti-tuoidun kuuleminen joka paikasta tuhoaa itsetunnon tehokkaasti.

Vierailija kirjoitti:

Tietty luonteen kovuus auttaa tässäkin. Mua kiusattiin, koska olin päälle päin ujo ja hiljainen, tulin uskovaisesta yrittäjäperheestä. Ei mussa ole sen enempää vikoja kuin muissakaan, enemmän niissä kiusaajissa oli vikoja. Yksi idootti, jonka isästä ei ei tiennyt edes äitinsä, sanoi äpäräksi. Hyvä esimerkki kiusaajien älyistä, kun käyttää sanoja, jotka sopii itseensä paremmin, mutta ei reppana tiennyt mitä se tarkoittaa. Mä olen sisimmiltäni ilkeä luonne, ja pidin kaikkia kiusaajia idiootteina. 

Niin, tai sitten ei auta. 

Minäkin pidin kiusaajia idiootteina ja halveksuin heitä, haukuin takaisin ja pitkään jatkoin koulussa normaalisti. Sitten sille vain tuli stoppi ja sairastuin, kahdeksan vuoden kiusattavan olemisen jälkeen.

Siitä eteenpäin on välillä mennyt ihan hyvin, mutta vastaan on tullut todella paljon vastoinkäymisiä ja jokainen kolhaisee entistä enemmän. Yrityksistä huolimatta vain päädyin lopulta sellaiseen tilanteeseen, jossa sosiaalinen kanssakäyminen aiheutti niin järjetöntä ahdistusta että se esti enää jatkamasta kouluttautumista.

Lapsen ja teinin mieli on herkkä ja jos silloin koulussa iskostetaan päähän että olet kasa paskaa ja kotona ei saa tukea, niin siinä on aika työ yrittää aikuisena alkaa nähdä oma arvonsa. 

Vierailija kirjoitti:

Ei siitä koskaan ennalleen palaudu, jos vaikka viisikin vuotta on tullut päivittäin kiusatuksi ja kaikkien "koulukavereiden" joukosta ulos suljetuksi. Jaksoin vain sen voimalla, että uskoin itseeni ja odotin, että elämä alkaa kun pääsen muuttamaan muualle opiskelemaan. Elämänilon löytämiseen meni kauan, mutta en sentään ole mielenterveyspotilas vaan minulla menee melko hyvin.

Onneksi näitäkin tarinoita on! Jaksoin mäkin uskoa itseeni, mutta fyysinen terveys meni, kun joutui yrittämään enemmän ilman kunnollista tukea ym. ja huonon hoidon vuoksi. Sitä myöten ei ole kovin kaksista edelleenkään ja kiusaamista/vääryyksiä on ja on ollut vanhemmallakin iällä. Tuskin muuksi muuttuu kohdallani, vaikka mitä yrittäisi. Onneksi on joitain hyviäkin tahoja, mutta ei se nimeltä mainitsematonta juurisyytä korjaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on naapuri, jolla mt ongelmia. Hän kiusaa ja stalkkaa ihmisiä. Esim jos jollekin sattuu jotain ikävää niin hän on vahingoniloinen. Hullu siis.

No, on minustakin tullut paljon katkerampi ja ilkeämpi kuin mitä olin. 

Toivon että jos masennus alkaa parantua, minusta tulee taas itseni. En voi sietää ilkeitä ihmisiä joten tuntuu aika paskalta olla itse ainakin osittain sellainen.

Vierailija kirjoitti:

Pitkäaikainen stressi muovaa aivoja ja hormonijärjestelmän toimintaa mm. mielenterveysongelmille altistavalla tavalla, ja efekti on sitä voimakkaampi mitä nuorempana stressistä on kärsinyt. Kiusatuksi joutuminen lienee suurimpia stressin lähteitä Suomessa, joten aivan varmasti kiusaamisen ja mielenterveysongelmien välillä on tilastollisesti merkittävä yhteys - mikä ei tietenkään tarkoita, että kaikki lapsena kiusatut sairastuisivat myöhemmin mielenterveyshäiriöihin.

Aivan totta! "Mielenterveysongelmat" varmaan vähenis huomattavasti, kun kaikenlaiseen kiusaamiseen, sortoon, alistamiseen, kaikennäköiseen hyväksikäyttöön, mitätöimiseen, vähättelyyn ym. puututtaisiin! Ja kaikki saisivat lähtökohtaisesti hyvää hoitoa ja kunnon oppia. Toivossa on hyvä elää.

Kunnolla kiusatuissa se kyllä näkyy läpi koko elämän, eivät ole koskaan tasapainossa. Itsekin vihaan ihmisiä ja olen erakko.

Vierailija kirjoitti:

Piti jo eilen tähän kirjoittaa. Itsekin kyllä uskon sen, että olen ollut aika kiltti ja ujompi lapsi jo valmiiksi ja tähän on tavallaan kotona kasvatettu, ettei saa vastustaa vanhempia. Niinpä minua oli helppo kiusata ja muut varmaan uudessa koulussa huomasivat sen. Olin muutenkin se uusi ja ei ollut seuraa.

Hmm... Minä olin myös myös uusi koulussa, mutta ennen kiusaamista olin sanavalmis, rohkea ja aluksi minulla oli paljon kavereita.

Kiusaaminen alkoi heti ja aluksi en pitänyt sitä oikein minään, ihmettelin vain mikä ongelma tuolla tolvanalla on. Ei ollut ennen kiusattu enkä ollut ennen törmännyt kusipäihin, joten tilanne oli aika outo.

Sitten kaverit vain kaikkosivat johonkin ja kiusaaminen jatkui edelleen. Seuraavana vuonna olin jo hiljainen ja vetäytyvä, ilman kavereita.

Palauduin myöhemmin enemmän itsekseni, mutta siihen meni vuosia, enkä sitä ihan samaa luonnetta saanut takaisin. Paljon kyynisempi ja varautuneempi olen kuin ennen ja se todella häiritsee. En luota kehenkään, vaatii todella paljon että uskon toisten aikeiden olevan hyviä.

Ei musta ainakaan tullut. Peruskoulun päättäjäisissä sanoin heille, että hypätkää rekan alle ja jatkoin sitten elämääni. En oo sen jälkeen pahemmin edes miettinyt koko kiusaamista eikä se näy elämässäni mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Piti jo eilen tähän kirjoittaa. Itsekin kyllä uskon sen, että olen ollut aika kiltti ja ujompi lapsi jo valmiiksi ja tähän on tavallaan kotona kasvatettu, ettei saa vastustaa vanhempia. Niinpä minua oli helppo kiusata ja muut varmaan uudessa koulussa huomasivat sen. Olin muutenkin se uusi ja ei ollut seuraa. Joskus yritin vastustaa, mutta se ei auttanut mitään ja sitten olin kuin en olisi välittänyt. Tämä jatkui pitkään ja lopulta olin sitten se joka tippui täysin porukoista. Oikeastaan tilanne johti siihen, että minulta meni täysin itsetunto ja tulin epävarmaksi sekä tavallaan menetin omanarvontuntoni. Lisäksi olin hirveän yksinäinen ja mitään kavereita ja niitä ihmisiä, jotka olisivat olleet puolellani ei enää ollut. Ne samat ihmiset olivat aina samoissa kouluissa ja niinpä tilanne ei muuttunut ja kauemmaksi kouluun en päässyt kulkemaan. Joskus joku opettaja huomasi jotain, mutta ei puuttunut ja muuten ajattelin aina, etten halua kertoa muille, kun pelkäsin kaiken pahenevan. Omat kiusaajat olivat myös niitä suosittuja tyyppejä.

Vanhemmat tiesivät, mutta eivät välittäneet tai tukeneet mitenkään. Heillekin aina ajatus, ettei saa olla heikko eivätkä senkään vuoksi jotenkin halunneet edes asioista puhua kanssani. Vieläkin ajattelevat kiusaamista pikkujuttuna. Kiusaaminen toi kyllä paljon kaikkea ikävää elämääni ja uskon todellakin, että olisin paremmassa tilanteessa ilman sitä. Tavallaan ne kokemukset ovat minulle jonkinlainen jarru ja tulee aina niitä ikäviä muistoja mieleen eri tilanteissa ja luottamus muihin on heikko. Ei elämäni välttämättä olisi mitään niin helppoa ollut muutenkaan, mutta kyllä näillä asioilla on ollut vaikutusta. Juuri se yksin jääminen on ollut ikävää ja oikeastaan minulla ei vieläkään ole mitään porukkaa. Lisäksi kaikkia muita "oireita" on jäänyt. Sosiaaliset tilanteet välillä vaikeita ja epätodellinen olo välillä. Välillä mietin miltä se tuntuisi jos olisi saanut hyvän nuoruuden ja kuulua porukkaan. Itse en tiedä miltä se tuntuu, kun en ole koskaan saanut mitään hyväksyntää. Nyt toisaalta olen tottunut jo olemaan aika hyvin yksin kun on ollut pakko ja tavallaan en välitä enää mistään pienestä. Ei tämä silti ole lähelläkään sitä mitä olisin toivonut. Elämä tietenkin omissa käsissä ja niinpä koitan päästä eteenpäin. Kiusaaminen on niin turhaa ja aiheuttaa ihmisille paljon kaikkea ikävää.

Miksi ajattelet niin, että elämäsi ei olisi ollut välttämättä muutenkaan helppoa ilman kiusaamista? Kyllä itse ainakin ajattelen niin, että elämä ilman kiusaamista/muitakin vääryyksiä olisi ja olisi ollut huomattavasti parempi! Ainakin ennen vanhaan, nykyajasta en ole enää niin varma.

Vierailija kirjoitti:

Eniten mua ärsyttää nää kiusatut, jotka päässeet yli ja arvostelee niitä kiusattuja, jotka eivät ole. Kiusaamistakin on niin paljon erilaista. Ihmisellä voi olla muitakin vastoinkäymisiä kiusaamisen lisäksi. Kyse on vasta lapsista, jotka saavat kaiken pahan niskaansa syyttä. Eivätkä koskaan kokeneet yhtä onnellista päivää.

Niin totta! "Kaikkia kiusataan, elä omaa elämääsi ja pääse jo yli" sanoo keskiluokkaista rikkaampaan perheeseen syntynyt, ehjän perheen lellitty lapsi jolla oli varaa elää juuri niin kuin haluaa ja tehdä peruskoulun jälkeen mitä haluaa.

Köyhän yh-vanhemman lapsena kaikki tippaakaan rahaa vaativat unelmat murskattu, ei rahaa mihinkään harrastuksiin, ainoa mitä voi tehdä on viettää kaikki vapaa-aika tietokoneella eristäytymässä lisää.

Lisäksi on niin tuurista kiinni löytääkö todella hyviä kavereita jotka pysyvät vierellä vuosia. Itse aloin väsyä aina uusien kavereiden etsimiseen kun vanhat muuttivat ympäri Suomea ja katosivat elämästä.

Jos koulukiusaajat joutuisivat maksamaan koulukiusatun terapian, niin olisi kiusaajien vanhemmilla varmasti aika lailla parempi motivaatio saada kuriin lapsi. Tai että koulu joka ei hoida koulukiusausta pois, maksaa kiusattujen terapian. Sillä valtaosa terapiassa siitä on! 

Koulukiusaamisen jälkiseurauksia vähätellään, ne eivät kestä vain sen aikaa kun on koulussa, ne seuraavat työelämään koska lapsen eka "työyhteisö" on koulu, sieltä jää roolit päälle.

Koulukiusaajat ovat mielisairaita, esim. tapaus n.äkkä.lä.j_rvi

Vierailija kirjoitti:

Pitkäaikainen stressi muovaa aivoja ja hormonijärjestelmän toimintaa mm. mielenterveysongelmille altistavalla tavalla, ja efekti on sitä voimakkaampi mitä nuorempana stressistä on kärsinyt. Kiusatuksi joutuminen lienee suurimpia stressin lähteitä Suomessa, joten aivan varmasti kiusaamisen ja mielenterveysongelmien välillä on tilastollisesti merkittävä yhteys - mikä ei tietenkään tarkoita, että kaikki lapsena kiusatut sairastuisivat myöhemmin mielenterveyshäiriöihin.

Tämä. Meitä lääkkeitä syöviä haukutaan jopa terapeuttien toimesta heikoiksi luusereiksi, jotka peittelevät tunteitaan pillereillä. Tämän takia lopetin terapiassa käynnin yhden kerran jälkeen, koska hän jankutti että "olet heikko kun et suostu kohtaamaan itseäsi" ja heittipä hän vielä kysymyksen että "miksi sua kiusattiin, provosoitko tahallaan?" Henkilö on koulutukseltaan sairaanhoitaja joka on omien sanojensa mukaan hoitanut kiusattuja kymmeniä vuosia sairaalassa. Mä olen joutunut kestämään itseäni ja miettinyt yli 20 vuotta että mitä vikaa minussa on. Analysoin vastaantulevien ihmisten ilmeitä että mitä he minusta ajattelevat, ja olenko jotenkin kummallisen näköinen jos joku vilkaiseekaan minua. 

Mulla kiusaaminen tuhosi terveyden ja identiteettini. En myöskään paniikihäiriön takia pysty käymään normaalissa työssä työpaikalla, vaan teen kasvotonta etätyötä kotona. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Piti jo eilen tähän kirjoittaa. Itsekin kyllä uskon sen, että olen ollut aika kiltti ja ujompi lapsi jo valmiiksi ja tähän on tavallaan kotona kasvatettu, ettei saa vastustaa vanhempia. Niinpä minua oli helppo kiusata ja muut varmaan uudessa koulussa huomasivat sen. Olin muutenkin se uusi ja ei ollut seuraa. Joskus yritin vastustaa, mutta se ei auttanut mitään ja sitten olin kuin en olisi välittänyt. Tämä jatkui pitkään ja lopulta olin sitten se joka tippui täysin porukoista. Oikeastaan tilanne johti siihen, että minulta meni täysin itsetunto ja tulin epävarmaksi sekä tavallaan menetin omanarvontuntoni. Lisäksi olin hirveän yksinäinen ja mitään kavereita ja niitä ihmisiä, jotka olisivat olleet puolellani ei enää ollut. Ne samat ihmiset olivat aina samoissa kouluissa ja niinpä tilanne ei muuttunut ja kauemmaksi kouluun en päässyt kulkemaan. Joskus joku opettaja huomasi jotain, mutta ei puuttunut ja muuten ajattelin aina, etten halua kertoa muille, kun pelkäsin kaiken pahenevan. Omat kiusaajat olivat myös niitä suosittuja tyyppejä.

Vanhemmat tiesivät, mutta eivät välittäneet tai tukeneet mitenkään. Heillekin aina ajatus, ettei saa olla heikko eivätkä senkään vuoksi jotenkin halunneet edes asioista puhua kanssani. Vieläkin ajattelevat kiusaamista pikkujuttuna. Kiusaaminen toi kyllä paljon kaikkea ikävää elämääni ja uskon todellakin, että olisin paremmassa tilanteessa ilman sitä. Tavallaan ne kokemukset ovat minulle jonkinlainen jarru ja tulee aina niitä ikäviä muistoja mieleen eri tilanteissa ja luottamus muihin on heikko. Ei elämäni välttämättä olisi mitään niin helppoa ollut muutenkaan, mutta kyllä näillä asioilla on ollut vaikutusta. Juuri se yksin jääminen on ollut ikävää ja oikeastaan minulla ei vieläkään ole mitään porukkaa. Lisäksi kaikkia muita "oireita" on jäänyt. Sosiaaliset tilanteet välillä vaikeita ja epätodellinen olo välillä. Välillä mietin miltä se tuntuisi jos olisi saanut hyvän nuoruuden ja kuulua porukkaan. Itse en tiedä miltä se tuntuu, kun en ole koskaan saanut mitään hyväksyntää. Nyt toisaalta olen tottunut jo olemaan aika hyvin yksin kun on ollut pakko ja tavallaan en välitä enää mistään pienestä. Ei tämä silti ole lähelläkään sitä mitä olisin toivonut. Elämä tietenkin omissa käsissä ja niinpä koitan päästä eteenpäin. Kiusaaminen on niin turhaa ja aiheuttaa ihmisille paljon kaikkea ikävää.

Miksi ajattelet niin, että elämäsi ei olisi ollut välttämättä muutenkaan helppoa ilman kiusaamista? Kyllä itse ainakin ajattelen niin, että elämä ilman kiusaamista/muitakin vääryyksiä olisi ja olisi ollut huomattavasti parempi! Ainakin ennen vanhaan, nykyajasta en ole enää niin varma.

Ehkä sen takia mietin elämääni vähän pessimistisesti, kun en varmaan olisi koulussa menestynyt kuitenkaan niin hyvin vaikka olisin säästynyt kiusaamiselta. Tietenkin kiusaaminen vaikutti siihenkin, mutta muutenkin vaikeuksia olisi varmaan ollut. Olen myös aika ujo luonne aina ollut joten ehkä senkin takia vaikeuksia olisi muutenkin uusissa tilanteissa ollut. Olen vasta nuori ihminen ja tavallaan ymmärrän sen ettei kiusaaminen ollut kaikkeen syynä ja muutenkin olen sellainen aika pehmeän luonteinen, vaikka tietenkin joutunut kestämään paljon pahaa. Kyllä se silti on vaikuttanut arvasanoihin ja vaikeaa päästä opiskelemaan, vaikka korottanut olenkin.

Itsekin olin silti paljon sosiaalisempi ennen kiusaamista ja jopa pääsemässä vähitellen porukkaan mukaan uudessa koulussa, mutta eräät ihmiset sitten päättivät toisin ja tavallaan hankaloittivat elämääni pitkän aikaa. Voin tähän loppuun todeta, että kiusaaminen on vaikuttanut ja tavallaan saanut ne "huonot" puolet kuten epävarmuuden sekä jännityksen esiin. Olisin tarvinnut jotain päinvastaita ja mieluummin kannustusta muilta ja vanhempien osuus myös ollut suuri, kun jättivät yksin. Se yksinäisyys muutenkin pahinta ja kamalaa kun ei ole kuulunut mihinkään porukkaan ja vieläkin on yksinäinen kun on vaikeaa tutustua muihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin mietin mikä mussa oli vikana että lukiossa samanikäinen poika kiusasi.

Mun kiusaajani kertoi myöhemmin, että oli ollut ihastunut minuun, mutta minä en häneen. Ei tykännyt, että mulla oli jo poikaystävä toisesta lukiosta.

Aika oudosti näytti ihastumisensa.

Niin on, itselläni oli sama tilanne, kuin komeentoimallasi henkilöllä. Luokan kovis poika oli minuun ihastunut ylä-asteella, ei saanut sanottua. Itse olin luokan nörtti, mutta toisaalta ehkä vähän villi tyttö 🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkäaikainen stressi muovaa aivoja ja hormonijärjestelmän toimintaa mm. mielenterveysongelmille altistavalla tavalla, ja efekti on sitä voimakkaampi mitä nuorempana stressistä on kärsinyt. Kiusatuksi joutuminen lienee suurimpia stressin lähteitä Suomessa, joten aivan varmasti kiusaamisen ja mielenterveysongelmien välillä on tilastollisesti merkittävä yhteys - mikä ei tietenkään tarkoita, että kaikki lapsena kiusatut sairastuisivat myöhemmin mielenterveyshäiriöihin.

Tämä. Meitä lääkkeitä syöviä haukutaan jopa terapeuttien toimesta heikoiksi luusereiksi, jotka peittelevät tunteitaan pillereillä. Tämän takia lopetin terapiassa käynnin yhden kerran jälkeen, koska hän jankutti että "olet heikko kun et suostu kohtaamaan itseäsi" ja heittipä hän vielä kysymyksen että "miksi sua kiusattiin, provosoitko tahallaan?" Henkilö on koulutukseltaan sairaanhoitaja joka on omien sanojensa mukaan hoitanut kiusattuja kymmeniä vuosia sairaalassa. Mä olen joutunut kestämään itseäni ja miettinyt yli 20 vuotta että mitä vikaa minussa on. Analysoin vastaantulevien ihmisten ilmeitä että mitä he minusta ajattelevat, ja olenko jotenkin kummallisen näköinen jos joku vilkaiseekaan minua. 

Mulla kiusaaminen tuhosi terveyden ja identiteettini. En myöskään paniikihäiriön takia pysty käymään normaalissa työssä työpaikalla, vaan teen kasvotonta etätyötä kotona. 

Itse olen myös ajatellut terapiaan menoa, mutta tavallaan en enää jaksa enää yhtään arvostelua ja pelkään, että se toisi vaan lisää jotain ikävää. Olen aina muutenkin tottunut olemaan se huono ihminen ja kun oikein päässäni kunnolla mietin niin en keksi itsestäni niin suurta vikaa, että olisin "yllyttänyt" muita. Ulkonäkö ihan tavallinen ja luonne tosin kiltti, mutta vaikka yritin aluksi vastustaa niin se vain pahensi tilannetta ja sitten olinkin välinpitämätön. Ei sekään tosin auttanut. Tavallaan minut on rikottu ihan palasiksi muiden toimesta ja vaan jonkinlainen usko tulevaisuuteen ja siihen, että löytyy myös hyviä ihmisiä on ollut ainoa keino jaksaa kun on ollut pahin hetki. Nyt tuntuukin sitten pahalta, kun on selvinnyt kaikesta, mutta asiat pyörivät mielessä ja ei pääse eteenpäin. Sitä tavallaan jää muutenkin niin yksin ja haluaisi puhua jonkun kanssa.

Identiteettiä minullakaan ei oikein ole vaan menen vähän kuin muiden mukaan ja en uskalla paljastaa itsestäni mitään. En oikein edes "tunne" itseäni ja vaikeaa tietää mistä todellisuudessa pitää ja missä on hyvä. Kaikki ikävät jutut vaan mielessä ja en valehtele jos sanon, että viimeiset 10 vuotta on mennyt sumussa niin kiusattuna kuin sen jälkeenkin. En meinaa enää päästä tasapainoon ja kiusaaminen muokannut liikaa minua. Mihinkään sosiaaliseen työhön ei ole minustakaan ja opiskelemaan hankala päästä. Haluaisin kyllä terapiaa, mutta pelkään senkin aiheuttavan jotain ikävää. Haluaisin tavallaan, että joku viimein kertoisi, että olen "syytön" ja muut tekivät väärin, enkä sitä että taas joku etsisi ensimmäisenä vikoja minusta. Tietenkin niitäkin on, mutta olisi kiva kerrankin olla se "hyvä" tyyppi, jota muut ovat polkeneet maahan, eikä se jota saikin pilkata jonkun tekosyyn varjolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkäaikainen stressi muovaa aivoja ja hormonijärjestelmän toimintaa mm. mielenterveysongelmille altistavalla tavalla, ja efekti on sitä voimakkaampi mitä nuorempana stressistä on kärsinyt. Kiusatuksi joutuminen lienee suurimpia stressin lähteitä Suomessa, joten aivan varmasti kiusaamisen ja mielenterveysongelmien välillä on tilastollisesti merkittävä yhteys - mikä ei tietenkään tarkoita, että kaikki lapsena kiusatut sairastuisivat myöhemmin mielenterveyshäiriöihin.

Tämä. Meitä lääkkeitä syöviä haukutaan jopa terapeuttien toimesta heikoiksi luusereiksi, jotka peittelevät tunteitaan pillereillä. Tämän takia lopetin terapiassa käynnin yhden kerran jälkeen, koska hän jankutti että "olet heikko kun et suostu kohtaamaan itseäsi" ja heittipä hän vielä kysymyksen että "miksi sua kiusattiin, provosoitko tahallaan?" Henkilö on koulutukseltaan sairaanhoitaja joka on omien sanojensa mukaan hoitanut kiusattuja kymmeniä vuosia sairaalassa. Mä olen joutunut kestämään itseäni ja miettinyt yli 20 vuotta että mitä vikaa minussa on. Analysoin vastaantulevien ihmisten ilmeitä että mitä he minusta ajattelevat, ja olenko jotenkin kummallisen näköinen jos joku vilkaiseekaan minua. 

Mulla kiusaaminen tuhosi terveyden ja identiteettini. En myöskään paniikihäiriön takia pysty käymään normaalissa työssä työpaikalla, vaan teen kasvotonta etätyötä kotona. 

Sairaanhoitaja ei ole terapeutti, he ovat idieutteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkäaikainen stressi muovaa aivoja ja hormonijärjestelmän toimintaa mm. mielenterveysongelmille altistavalla tavalla, ja efekti on sitä voimakkaampi mitä nuorempana stressistä on kärsinyt. Kiusatuksi joutuminen lienee suurimpia stressin lähteitä Suomessa, joten aivan varmasti kiusaamisen ja mielenterveysongelmien välillä on tilastollisesti merkittävä yhteys - mikä ei tietenkään tarkoita, että kaikki lapsena kiusatut sairastuisivat myöhemmin mielenterveyshäiriöihin.

Tämä. Meitä lääkkeitä syöviä haukutaan jopa terapeuttien toimesta heikoiksi luusereiksi, jotka peittelevät tunteitaan pillereillä. Tämän takia lopetin terapiassa käynnin yhden kerran jälkeen, koska hän jankutti että "olet heikko kun et suostu kohtaamaan itseäsi" ja heittipä hän vielä kysymyksen että "miksi sua kiusattiin, provosoitko tahallaan?" Henkilö on koulutukseltaan sairaanhoitaja joka on omien sanojensa mukaan hoitanut kiusattuja kymmeniä vuosia sairaalassa. Mä olen joutunut kestämään itseäni ja miettinyt yli 20 vuotta että mitä vikaa minussa on. Analysoin vastaantulevien ihmisten ilmeitä että mitä he minusta ajattelevat, ja olenko jotenkin kummallisen näköinen jos joku vilkaiseekaan minua. 

Mulla kiusaaminen tuhosi terveyden ja identiteettini. En myöskään paniikihäiriön takia pysty käymään normaalissa työssä työpaikalla, vaan teen kasvotonta etätyötä kotona. 

Sairaanhoitaja ei ole terapeutti, he ovat idieutteja.

Sairaanhoitaja voi opiskella psykoterapeutin tutkinnon. Psykoterapeutin koulutukseen voi hakeutua henkilö, joka on toiselta koulutukseltaan sote-alan ammattilainen.