Mtv: lapsettomat naiset ovat onnellisimpia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin pieni, äiti sanoi minulle usein että olen hänen suurin onnensa.

Vaikuttaa tieteellisesti todistetulta näkemykseltä jolla on laaja otanta.

Ei ehkä nyt kuitenkaan tiedettä, mutta jonkinnäköistä kyselytutkimusta on tehty kansalaisten keskuudessa siitä (muistaakseni pariinkin otteeseen), mikä on suomen kielen kaunein sana. Se sana on kyselyn mukaan : "ÄITI".

Löysin artikkelin vuoden 2007. Aäniä 3837, joista 367 meni sanalla äiti. Tällä toki voitettiin kyseinen kisa, mutta aika pieni % kokonaisotannassa.

Kymmenen vuotta tuosta se ei mahtunut edes TOP10 listalle. Vapaaehtoinen lapsettomuus alkaa näkymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin pieni, äiti sanoi minulle usein että olen hänen suurin onnensa.

Vaikuttaa tieteellisesti todistetulta näkemykseltä jolla on laaja otanta.

Ei ehkä nyt kuitenkaan tiedettä, mutta jonkinnäköistä kyselytutkimusta on tehty kansalaisten keskuudessa siitä (muistaakseni pariinkin otteeseen), mikä on suomen kielen kaunein sana. Se sana on kyselyn mukaan : "ÄITI".

Tuo on pelkkää äitimyyttiä. Kyselyjä voidaan tehdä vaikka kak ka -sanasta, miten kaunis se onkaan!

Täällä on taas näitä rusakonaivoilla varustettuja "keskustelemassa".

Noinko paljon sattui, kun tajusit ennenkokemattomasti, ettei kyseisen kyselyn pönkittämä ahdas mielikuvasi äitiyden autuudesta välttämättä olekaan koko totuus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunnes ovat yli 40 v,  kunnes ystävät tulevat mummoiksi tai itseä vanhemmat sukulaiset kuolevat yksi toisensa jälkeen, eivät lapsettomat ole enää onnellisimpia.

Ei tämä ongelma koske enää nykypolvea koska lapsettomia on yhä enemmän. Olen noin 30v nainen ja ystävistäni iso osa on vapaaehtoisesti (ja pieni osa tahtomattaan) lapsettomia. Kaksi on jo teettänyt sterilisaationkin. En näe siis kovin isoa todennäköisyyttä sille että jäisin yksin ystävien "mummoutuessa". Ja vaikka niin kävisikin niin onhan minulla mies, sisarukset, koira ja koko maailma nähtävänä.

Missä asut? Olen ikäisesi nainen, ja lähes kaikilla tuntemillani ikätovereillani, sekä naisilla että miehillä on 3-4 lasta. Onkohan lasten määrällä suuriakin alueellisia eroja ihan Suomen sisällä?

Vierailija kirjoitti:

Kunnes ovat yli 40 v,  kunnes ystävät tulevat mummoiksi tai itseä vanhemmat sukulaiset kuolevat yksi toisensa jälkeen, eivät lapsettomat ole enää onnellisimpia.

Miten ystävien mummoutuminen onnellisuuteen vaikuttaa? Jos on jo aiemmin tehnyt päätöksen lapsettomuudesta, niin eihän sitä mitään mummoroolia kaipaa. Ilmeisesti käsityksesi tulee niiden naisten mukaan, joilla on lapsia, mutta joista ei tule mummoja. Heidän elämäänsä mummousodotus on luultavasti sävyttänyt.

Lapsen mukana tulee valtava rakkaus ja onni. Kolikon toinen puoli on sitten loputon ei koskaan lakkaava huoli, sellainen huoli jota ei tiennyt olevan olemassakaan ja pelko ja se ettå kipeämpää kuin se mikä itseen sattuu sattuu kun omaa lasta sattuu.

Eli siinä mielessä huoleton elämä on ohi. Ja lapsesta kantaa koko ajan huolta vaikka lapsi on aikuinen.

Vanhemmat voivat tukea ja yrittåä helpottaa toistensa huolta ja ahdistusta.

Yksi vanhemmuuden iloista on se ettå saa jakaa puolison kanssa sen pikkuihmisten kasvatuksen ja hoidon.

Muista en tiedä enkä välitäkään, mutta minä olen onnellinen, naimisissa oleva lapseton nainen. 54 vuotta tulee tänä vuonna täyteen ja yhtenäkään näistä vuosista en ole lasta halunnut.

Tämä aihe jostain syystä putkahtaa tälle palstalle vähän väliä. Omat tuntemukseni olen n. seitsemässä vuodessa tänne naputellut nyt jo vähintään parikymmentä kertaa. Voin minä tehdä sen jatkossakin, en minä siihen mitenkään väsy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunnes ovat yli 40 v,  kunnes ystävät tulevat mummoiksi tai itseä vanhemmat sukulaiset kuolevat yksi toisensa jälkeen, eivät lapsettomat ole enää onnellisimpia.

Ei tämä ongelma koske enää nykypolvea koska lapsettomia on yhä enemmän. Olen noin 30v nainen ja ystävistäni iso osa on vapaaehtoisesti (ja pieni osa tahtomattaan) lapsettomia. Kaksi on jo teettänyt sterilisaationkin. En näe siis kovin isoa todennäköisyyttä sille että jäisin yksin ystävien "mummoutuessa". Ja vaikka niin kävisikin niin onhan minulla mies, sisarukset, koira ja koko maailma nähtävänä.

Missä asut? Olen ikäisesi nainen, ja lähes kaikilla tuntemillani ikätovereillani, sekä naisilla että miehillä on 3-4 lasta. Onkohan lasten määrällä suuriakin alueellisia eroja ihan Suomen sisällä?

En ole ylläoleva, mutta ainakin täällä etelässä vaikuttaisi varsinkin OKT:ssa olevan järjestään 1-4 lasta. Kerrostaloissa vaihdellen 0-4kpl/lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin pieni, äiti sanoi minulle usein että olen hänen suurin onnensa.

Ja mun äiti sanoi usein mulle, että älä koskaan tee lapsia, niistä ei ole kuin murhetta ja huolta. Noudatin äipän neuvoa ja varmasti olenkin huolettomampana saanut elää. 5 kymppiä lähenee, eikä vieläkään kaduta, perhettä voi olla ilman lapsiakin.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen mukana tulee valtava rakkaus ja onni. Kolikon toinen puoli on sitten loputon ei koskaan lakkaava huoli, sellainen huoli jota ei tiennyt olevan olemassakaan ja pelko ja se ettå kipeämpää kuin se mikä itseen sattuu sattuu kun omaa lasta sattuu.

Eli siinä mielessä huoleton elämä on ohi. Ja lapsesta kantaa koko ajan huolta vaikka lapsi on aikuinen.

Kosi tyttöä köyhä poika, vaan

ei häntä se tyttö tahtonutkaan.

»Sanot lempiväs. Koiralleni mun

siis oitis tuo sydän äitis sun –»

Meni poika. Ja äitinsä tappoi hän

ja otti sydämen sykkivän...

Sitä kantoi käsi vavisten

ja lankesi, – pudotti sydämen.

Makas pölyssä tien se verissään.

Oi, silloin tään

sanan lausui se hiljaa valittain:

»Laps, eihän sinuun sattunut vain?»

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin pieni, äiti sanoi minulle usein että olen hänen suurin onnensa.

Vaikuttaa tieteellisesti todistetulta näkemykseltä jolla on laaja otanta.

Ei ehkä nyt kuitenkaan tiedettä, mutta jonkinnäköistä kyselytutkimusta on tehty kansalaisten keskuudessa siitä (muistaakseni pariinkin otteeseen), mikä on suomen kielen kaunein sana. Se sana on kyselyn mukaan : "ÄITI".

Hauska juttu muuten, että sana "äiti" on lainasana oliko nyt Latviasta vai Liettuasta. Liettuasta? Sanan merkitys lienee monille kaunis, kuitenkin se on niin tunteita herättävä, että tilalle on otettu lainasana, pistää miettimään... Suomalainen vastine on alunperin "emo".

T. jonkun äiti

Pitävätkö miehet lopulta enemmän lapsista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tykkään siitä, että elämässäni on vaihtelevia vaiheita tuomassa. Olen nyt 45 ja lapseni täytti juuri 18, joten sitä ns. omaa aikaa minulla on taas loputtomasti. Tuohon 18 vuoteen mahtuu aivan käsittämätön määrä asioita, tapahtumia ja ihmisiä. Joskus oli raskaita juttuja ja työlästä nyt tietysti ajoittain ainakin. Silti olen äärettömän kiitollinen, että sain kokea sen kaiken. Päällimmäisenä mielessä on joka tapauksessa ne positiiviset ja iloiset asiat. Lapseni on myös ihan huipputyyppi, hänen kanssa on hauska olla.

Lapsettomat missaavat tämän kaiken eikä vastaavaa kokemusta voi saada mistään muusta. Enkä usko etttä ikävuosina 27-45 olisin kuitenkaan mitään Nobelia saanut, vaan käynyt töissä ja harrastanut, lomilla käynyt matkoilla. Sitä samaa tein koko ajan ja nyt vasta jatkossa teenkin.

Olen lapseton ihan samasta syystä kuin sinä hankit lapsia; tykkään kun elämässä on eri vaiheita. On vaiheita jolloin olen keskittynyt paahtamaan uraa käytännössä 24/7 kun rauta oli kuumaa, Suomessa kävin silloin pari kertaa kuussa katsomassa että kämppä on paikoillaan ja moikkaamassa miestä, suurimman osan ajasta olin Tukholmassa.

Näiden aikojen vastapainoksi on ollut aikoja jolloin olen ollut parhaimmillaan kolmekin vuotta poissa aktiivisesta työelämästä ja tehnyt vain sen verran kuin etänä läppäriltä voin. Vietettiin 2 vuotta merellä purjehtien ja yksi vuosi muuten vaan rinkka selässä reissaten. Samalla ehti opiskella kieliä, lukea paljon, opetella joogaamaan, saada paljon uusia tuttavia jne.

On ollut vaiheita jolloin olen keskittynyt johonkin harrastukseen ja se on saattanut viedä minut toiselle mantereelle. Surffaamisessa minusta ei ikinä tullut kovin hyvä silti, mutta tulipahan yritettyä. Olen saanut kampanjoida ja tehdä työtä asioiden eteen jotka ovat itselle tärkeitä - välillä kokonaan ilman palkkaa, mikä tuskin lapsiperheessä onnistuisi. Olen ollut mukana perustamassa järjestöä jonka toiminnasta olen ylpeä. En varmasti ole kokenut samanlaisia onnen tunteita lapsen kasvusta jne kuin sinä, mutta tässä vaiheessa elämää se on yksi hailee ja päällimmäisenä on kiitollisuus kaikesta mitä on pystynyt kokemaan. Kohta varmaan tähän tulee joku inttämään että "kyllä lapsenkin kanssa voi matkustaa ja vauvan voi laittaa reppuun kun lähtee ratsastamaan Mongoliaan jne"

Tältä se velojen elämä aina paperilla kuulostaa, uskomatonta uraa ja satumaisia reppureissuja. Silti kun seuraan lapsettomia työkavereitani ja muita tuttuja, niin 99% heistä elää ihan samanlaista elämää kuin perheellisetkin, ilman vaan niitä lapsia. Herätys, töihin ihan johonkin peusduuniin, kauppaan, kotiin, lenkille/salille, kotiin, töllöä, nukkumaan. Lomilla joku reissu ja taas takaisin arkeen. Myös joku perheellinen voisi luetella tähän elämänsä kohokohdat ja saada ne kuulostamaan älyttömän hienolta. Vaikkapa nyt Räikköset ja Englannin kuninkaalliset. Silti lähes kaikki muut elää ihan normielämää.

Linkki tähän tutkimukseen?

Surullista, että on edelleen olemassa ihmisiä, joiden mukaan ihmisen pitäisi tehdä ainoalla elämällään jotain mitä ei oikeasti halua. :( Esim. hankkia lapsia. Minulla on kaksi lasta. En kadu lastentekoa, mutta ymmärrän ihmisiä jotka kokevat ettei lapsiperhe-elämä ole heitä varten. Miksei siis saisi nähdä maailmaa ja juhliakin, jos se on se joka onnelliseksi tekee? Tai olla kotona ja hankkia kissa ja hoitaa puutarhaa. Tai hankkia mies ja lapsia ja koira ja omakotitalo, elää perhe-elämää. Tai hankkia mies ja ryhtyä yhdessä maratoonareiksi tai vuorikiipeilijöiksi tai perustaa bändi. Herranjestas. Minusta ei olisi vuorikiipeilemään, en ole koskaan halunnut edes yrittää. En silti viitsi tuomita niitä joille se on elämän suurin unelma. Ehkä kuulostaa lapselliselta jonkun kyynikon korvaan, mutta olkoon. Meillä on vain tämä yksi elämä. Tehdään jokainen omastamme sellainen, että sitä on mielekästä elää.

Vierailija kirjoitti:

Kunnes ovat yli 40 v,  kunnes ystävät tulevat mummoiksi tai itseä vanhemmat sukulaiset kuolevat yksi toisensa jälkeen, eivät lapsettomat ole enää onnellisimpia.

LOL xD

Vierailija kirjoitti:

Kunnes ovat yli 40 v,  kunnes ystävät tulevat mummoiksi tai itseä vanhemmat sukulaiset kuolevat yksi toisensa jälkeen, eivät lapsettomat ole enää onnellisimpia.

Täh? Eivät minun ystäväni ole tulleet mummoiksi, ja itseäni vanhmmat sukulaiset elävät hyväkuntoisina. Ja onnellinen olen edelleen.

Mikä oikein on pointtisi? Väittää, että olisimme yksinäisiä, koska emme ole halunneet hankkia lapsia?

T. Yli 40v. vela

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tykkään siitä, että elämässäni on vaihtelevia vaiheita tuomassa. Olen nyt 45 ja lapseni täytti juuri 18, joten sitä ns. omaa aikaa minulla on taas loputtomasti. Tuohon 18 vuoteen mahtuu aivan käsittämätön määrä asioita, tapahtumia ja ihmisiä. Joskus oli raskaita juttuja ja työlästä nyt tietysti ajoittain ainakin. Silti olen äärettömän kiitollinen, että sain kokea sen kaiken. Päällimmäisenä mielessä on joka tapauksessa ne positiiviset ja iloiset asiat. Lapseni on myös ihan huipputyyppi, hänen kanssa on hauska olla.

Lapsettomat missaavat tämän kaiken eikä vastaavaa kokemusta voi saada mistään muusta. Enkä usko etttä ikävuosina 27-45 olisin kuitenkaan mitään Nobelia saanut, vaan käynyt töissä ja harrastanut, lomilla käynyt matkoilla. Sitä samaa tein koko ajan ja nyt vasta jatkossa teenkin.

Olen lapseton ihan samasta syystä kuin sinä hankit lapsia; tykkään kun elämässä on eri vaiheita. On vaiheita jolloin olen keskittynyt paahtamaan uraa käytännössä 24/7 kun rauta oli kuumaa, Suomessa kävin silloin pari kertaa kuussa katsomassa että kämppä on paikoillaan ja moikkaamassa miestä, suurimman osan ajasta olin Tukholmassa.

Näiden aikojen vastapainoksi on ollut aikoja jolloin olen ollut parhaimmillaan kolmekin vuotta poissa aktiivisesta työelämästä ja tehnyt vain sen verran kuin etänä läppäriltä voin. Vietettiin 2 vuotta merellä purjehtien ja yksi vuosi muuten vaan rinkka selässä reissaten. Samalla ehti opiskella kieliä, lukea paljon, opetella joogaamaan, saada paljon uusia tuttavia jne.

On ollut vaiheita jolloin olen keskittynyt johonkin harrastukseen ja se on saattanut viedä minut toiselle mantereelle. Surffaamisessa minusta ei ikinä tullut kovin hyvä silti, mutta tulipahan yritettyä. Olen saanut kampanjoida ja tehdä työtä asioiden eteen jotka ovat itselle tärkeitä - välillä kokonaan ilman palkkaa, mikä tuskin lapsiperheessä onnistuisi. Olen ollut mukana perustamassa järjestöä jonka toiminnasta olen ylpeä. En varmasti ole kokenut samanlaisia onnen tunteita lapsen kasvusta jne kuin sinä, mutta tässä vaiheessa elämää se on yksi hailee ja päällimmäisenä on kiitollisuus kaikesta mitä on pystynyt kokemaan. Kohta varmaan tähän tulee joku inttämään että "kyllä lapsenkin kanssa voi matkustaa ja vauvan voi laittaa reppuun kun lähtee ratsastamaan Mongoliaan jne"

Tältä se velojen elämä aina paperilla kuulostaa, uskomatonta uraa ja satumaisia reppureissuja. Silti kun seuraan lapsettomia työkavereitani ja muita tuttuja, niin 99% heistä elää ihan samanlaista elämää kuin perheellisetkin, ilman vaan niitä lapsia. Herätys, töihin ihan johonkin peusduuniin, kauppaan, kotiin, lenkille/salille, kotiin, töllöä, nukkumaan. Lomilla joku reissu ja taas takaisin arkeen. Myös joku perheellinen voisi luetella tähän elämänsä kohokohdat ja saada ne kuulostamaan älyttömän hienolta. Vaikkapa nyt Räikköset ja Englannin kuninkaalliset. Silti lähes kaikki muut elää ihan normielämää.

Jos olisinkin miljonääri kuten Räikköset tai Englannin kuningatar, voisin harkita lapsen hankkimista. Silloin voisin korvata rahalla ne harmit ja elämän rajoitukset, joita lapsi toisi elämääni.

Voisin hankkia hoitajan, niin vapaa-aikani ei kärsisi. Voisin nauttia koko piinaavan raskausajan hieronnoista, kauneushoidoista ja mielekkäistä harrastuksista, jotka helpottaisivat oloani. Voisin hankkia luksussynnytysavun. Voisin ennaltaehkäistä ja korjauttaa synnytyksen aiheuttamat vauriot. Voisin turvata lapseni tulevaisuuden, niin paljon huolta putoaisi pois. Voisin elää, vaikka minulla olisi myös lapsi.

Ilman rahaa harmit ja huonot puolet ovat suuremmat kuin mahdollinen ilahtuminen lapsesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunnes ovat yli 40 v,  kunnes ystävät tulevat mummoiksi tai itseä vanhemmat sukulaiset kuolevat yksi toisensa jälkeen, eivät lapsettomat ole enää onnellisimpia.

Olen yli neljänkymmenen, ja todella iloinen siitä että olen pysynyt lapsettomana. Vapaus, ilo omasta ajasta, lukuisat harrastukset ja ystävät ovat ne asia jotka tuovat minulle onnea. En vaihtaisi niitä pois mistään hinnasta. En halua edes miestä, kun pelkään parisuhteen rajoittavan liikaa elämääni.

Oi ihanaa, nauti elämästä! Itse tein sen virheen, että hankin lapsen. Nyt tässä kusessa ollaan loppuikä, tavalla tai toisella. Joskus vaan mietin jos jättäisi niin miehen kuin lapsen ja muuttaisi omilleen asumaan. Saisi nauttia omasta kodista rauhassa.

Voin kuvitella, että lapselliset menevät vanhana onnellisuudessa lapsettomien ohi. Minustakin olisi varmaan mukavaa olla mummo.

Mutta. En halua omia lapsia. En vaan halua, missään nimessä. Lapsia ei voi tehdä vain sen takia, että olisi ehkä joskus mukavaa olla mummo. Eihän se sitä edes takaa.

Jokainen valitkoon omat tapansa elää niin kauan kuin ei satuta muita. Onnellisuus tulee kuitenkin paljon myös siitä, että tekee niinkuin itse haluaa, eikä liikaa mukaudu muiden odotuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tykkään siitä, että elämässäni on vaihtelevia vaiheita tuomassa. Olen nyt 45 ja lapseni täytti juuri 18, joten sitä ns. omaa aikaa minulla on taas loputtomasti. Tuohon 18 vuoteen mahtuu aivan käsittämätön määrä asioita, tapahtumia ja ihmisiä. Joskus oli raskaita juttuja ja työlästä nyt tietysti ajoittain ainakin. Silti olen äärettömän kiitollinen, että sain kokea sen kaiken. Päällimmäisenä mielessä on joka tapauksessa ne positiiviset ja iloiset asiat. Lapseni on myös ihan huipputyyppi, hänen kanssa on hauska olla.

Lapsettomat missaavat tämän kaiken eikä vastaavaa kokemusta voi saada mistään muusta. Enkä usko etttä ikävuosina 27-45 olisin kuitenkaan mitään Nobelia saanut, vaan käynyt töissä ja harrastanut, lomilla käynyt matkoilla. Sitä samaa tein koko ajan ja nyt vasta jatkossa teenkin.

Olen lapseton ihan samasta syystä kuin sinä hankit lapsia; tykkään kun elämässä on eri vaiheita. On vaiheita jolloin olen keskittynyt paahtamaan uraa käytännössä 24/7 kun rauta oli kuumaa, Suomessa kävin silloin pari kertaa kuussa katsomassa että kämppä on paikoillaan ja moikkaamassa miestä, suurimman osan ajasta olin Tukholmassa.

Näiden aikojen vastapainoksi on ollut aikoja jolloin olen ollut parhaimmillaan kolmekin vuotta poissa aktiivisesta työelämästä ja tehnyt vain sen verran kuin etänä läppäriltä voin. Vietettiin 2 vuotta merellä purjehtien ja yksi vuosi muuten vaan rinkka selässä reissaten. Samalla ehti opiskella kieliä, lukea paljon, opetella joogaamaan, saada paljon uusia tuttavia jne.

On ollut vaiheita jolloin olen keskittynyt johonkin harrastukseen ja se on saattanut viedä minut toiselle mantereelle. Surffaamisessa minusta ei ikinä tullut kovin hyvä silti, mutta tulipahan yritettyä. Olen saanut kampanjoida ja tehdä työtä asioiden eteen jotka ovat itselle tärkeitä - välillä kokonaan ilman palkkaa, mikä tuskin lapsiperheessä onnistuisi. Olen ollut mukana perustamassa järjestöä jonka toiminnasta olen ylpeä. En varmasti ole kokenut samanlaisia onnen tunteita lapsen kasvusta jne kuin sinä, mutta tässä vaiheessa elämää se on yksi hailee ja päällimmäisenä on kiitollisuus kaikesta mitä on pystynyt kokemaan. Kohta varmaan tähän tulee joku inttämään että "kyllä lapsenkin kanssa voi matkustaa ja vauvan voi laittaa reppuun kun lähtee ratsastamaan Mongoliaan jne"

Tältä se velojen elämä aina paperilla kuulostaa, uskomatonta uraa ja satumaisia reppureissuja. Silti kun seuraan lapsettomia työkavereitani ja muita tuttuja, niin 99% heistä elää ihan samanlaista elämää kuin perheellisetkin, ilman vaan niitä lapsia. Herätys, töihin ihan johonkin peusduuniin, kauppaan, kotiin, lenkille/salille, kotiin, töllöä, nukkumaan. Lomilla joku reissu ja taas takaisin arkeen. Myös joku perheellinen voisi luetella tähän elämänsä kohokohdat ja saada ne kuulostamaan älyttömän hienolta. Vaikkapa nyt Räikköset ja Englannin kuninkaalliset. Silti lähes kaikki muut elää ihan normielämää.

Jos olisinkin miljonääri kuten Räikköset tai Englannin kuningatar, voisin harkita lapsen hankkimista. Silloin voisin korvata rahalla ne harmit ja elämän rajoitukset, joita lapsi toisi elämääni.

Voisin hankkia hoitajan, niin vapaa-aikani ei kärsisi. Voisin nauttia koko piinaavan raskausajan hieronnoista, kauneushoidoista ja mielekkäistä harrastuksista, jotka helpottaisivat oloani. Voisin hankkia luksussynnytysavun. Voisin ennaltaehkäistä ja korjauttaa synnytyksen aiheuttamat vauriot. Voisin turvata lapseni tulevaisuuden, niin paljon huolta putoaisi pois. Voisin elää, vaikka minulla olisi myös lapsi.

Ilman rahaa harmit ja huonot puolet ovat suuremmat kuin mahdollinen ilahtuminen lapsesta.

Tosin, jos olisin miljonääri, maailma olisi jopa vieläkin enemmän täynnä mahdollisuuksia, kuin nyt. En ehkä rikkaanakaan kokisi yhtään sen enempää tarvetta lisätä lasta elämääni, kuin nytkään.