Lue keskustelun säännöt.
Lapsi koko ajan isovanhemmilla
28.05.2019 |
Lähisukulaisellani on lapsi, joka on koko tähänastisen lapsuutensa asunut oikeastaan puoliksi isovanhemmillaan. On siis useana päivänä viikosta heillä hoidossa päiväkodin jälkeen ja viikonloppuisin. Eli tosin sanoen aika, jonka vanhemmat viettävät lapsensa kanssa on todella vähäistä, kun isovanhemmat saattavat hakea päiväkodista ja vanhemmat noutavat lapsen vasta juuri ennen nukkumaanmenoa kotiin tai sitten tämä jää isovanhemmille yöksi. Vanhemmat olisivat tunkemassa lapsen hoitoon aina kuin mahdollista. Suvussani kukaan ei käsittele tätä "ongelmaa", vaan isovanhemmat vaan hoitavat lasta, vaikka eihän tuo nyt normaalilta vaikuta. Olen tähän asti pysynyt asiasta hiljaa, mutta monta vuotta tuota kuviota katselleena on pikku hiljaa tullut sellainen olo, että jotain pitäisi tehdä/sanoa. Tuntuu pahalta katsoa sivusta kuinka lapsi tuntuu olevan omille vanhemmille rasite, jonka kanssa ei eletä jokapäiväistä arkea vaan hänet työnnetään aina mummolaan tai muualle hoitoon, jotta vanhemmat saavat omaa aikaa. Ymmärrän kyllä, että ihan jokainen vanhempi tarvitsee omaa aikaa säännöllisesti, mutta tässä ei mielestäni ole enää siitä kyse.
Pelkään, että jos puutun asiaan jollakin tavalla menetän välit näihin sukulaisiin, mutta toisaalta tilanne näyttää niin surulliselta ja ahdistavalta etten enää tiedä voinko olla vain hiljaa.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia ei kuulu ap:lle mitenkään. Se voi olla vaikka erityislapsi, joka on todella työläs.
Kyse tosiaan lähisukulaisesta, joten tunnen lapsen hyvin. Ei todellakaan ole erityislapsi eikä vaikuta muutenkaan millään lailla hankalalta tai vaativalta. Sen kyllä huomaa ettei hänellä ole etenkään äitiinsä oikein minkäänlaista suhdetta, lapsi siis suhtautuu äitiinsä välinpitämättömästi ja äitinsä lapseen kuin rasitteeseen, joka pitää saada äkkiä silmistä pois.
Mikä hätä lapsella sitten on, jos hän kerran on päässyt pois kelvottaman äidin luota?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on näitä vanhempia, jotka eivät koskaan ns. kasva isäksi/äidiksi. Lapsen saamista jopa ehkä kadutaan paljon. Tai taustalla voi olla vaikeaa masennusta. Joka tapauksessa eihän tuo tosiaan vaikuta ihan normaalilta ja perhe tarvisi apua ja tukea. Itselläni on yksi ystävä, joka kasvoi tuollaisessa perheessä - hänellä on täysin välit poikki vanhempiinsa näin aikuisiällä.
Onko jompi kumpi lapsen vanhemmista sinulle läheisempi? Voisit ehkä todella varovasti ottaa asiaa esille, jos olet hyvin huolissasi. Ei syyllistäen vaan sitä kautta, että voisitko olla jollakin tavalla avuksi. Varaudu tosin siihen, että saattaa välit mennä. Nämä on niin herkkiä asioita.Nehän saa apua ja tukea isovanhemmilta. Hyvä vain että tajuavat itsekkin pyytää apua.
Minusta tuo ei ole enää ainoastaan tukea ja apua isovanhemmilta vaan nykytilan jatkumisen mahdollistamista, jossa vanhemmat eivät ota vastuuta lapsensa kasvattamisesta ja hoitamisesta.
Ihmettelin todella näitä kommentteja täällä. Itsellä 5v. lapsi ja ei tulisi mieleenkään laittaa lasta hoitoon vielä päiväkodin jälkeen iltaan asti lähes joka päivä ja viikonloput päälle. Kyllä täytyy vanhemmilla olla oikeasti jotain ongelmia tuollaisen käytöksen takana. Tukea olisi pakottaa vanhemmat hankkimaan apua esim. neuvolasta/terapiasta. Onhan toi nyt ihan hemmetin outoa, jos ei oma lapsen kanssa haluta juuri koskaan olla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on näitä vanhempia, jotka eivät koskaan ns. kasva isäksi/äidiksi. Lapsen saamista jopa ehkä kadutaan paljon. Tai taustalla voi olla vaikeaa masennusta. Joka tapauksessa eihän tuo tosiaan vaikuta ihan normaalilta ja perhe tarvisi apua ja tukea. Itselläni on yksi ystävä, joka kasvoi tuollaisessa perheessä - hänellä on täysin välit poikki vanhempiinsa näin aikuisiällä.
Onko jompi kumpi lapsen vanhemmista sinulle läheisempi? Voisit ehkä todella varovasti ottaa asiaa esille, jos olet hyvin huolissasi. Ei syyllistäen vaan sitä kautta, että voisitko olla jollakin tavalla avuksi. Varaudu tosin siihen, että saattaa välit mennä. Nämä on niin herkkiä asioita.Nehän saa apua ja tukea isovanhemmilta. Hyvä vain että tajuavat itsekkin pyytää apua.
Minusta tuo ei ole enää ainoastaan tukea ja apua isovanhemmilta vaan nykytilan jatkumisen mahdollistamista, jossa vanhemmat eivät ota vastuuta lapsensa kasvattamisesta ja hoitamisesta.
Ihmettelin todella näitä kommentteja täällä. Itsellä 5v. lapsi ja ei tulisi mieleenkään laittaa lasta hoitoon vielä päiväkodin jälkeen iltaan asti lähes joka päivä ja viikonloput päälle. Kyllä täytyy vanhemmilla olla oikeasti jotain ongelmia tuollaisen käytöksen takana. Tukea olisi pakottaa vanhemmat hankkimaan apua esim. neuvolasta/terapiasta. Onhan toi nyt ihan hemmetin outoa, jos ei oma lapsen kanssa haluta juuri koskaan olla!
Luuletko että sieltä neuvolasta saa jotain hypnoosia jonka jälkeen alkaa lapsen kanssa olo kiinnostaa?
Mä olen ns.uraäiti ja oma äitini on hoitanut paljon lastani. Maassa josta olen kotoisin ja jossa asun se on aivan tavallista. Toisilla taas on jaksamisen kanssa ongelmia, eikä sillä lapsella äitinsä kanssa PAKOTETTUNA olisi ainakaan mukavampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on näitä vanhempia, jotka eivät koskaan ns. kasva isäksi/äidiksi. Lapsen saamista jopa ehkä kadutaan paljon. Tai taustalla voi olla vaikeaa masennusta. Joka tapauksessa eihän tuo tosiaan vaikuta ihan normaalilta ja perhe tarvisi apua ja tukea. Itselläni on yksi ystävä, joka kasvoi tuollaisessa perheessä - hänellä on täysin välit poikki vanhempiinsa näin aikuisiällä.
Onko jompi kumpi lapsen vanhemmista sinulle läheisempi? Voisit ehkä todella varovasti ottaa asiaa esille, jos olet hyvin huolissasi. Ei syyllistäen vaan sitä kautta, että voisitko olla jollakin tavalla avuksi. Varaudu tosin siihen, että saattaa välit mennä. Nämä on niin herkkiä asioita.Nehän saa apua ja tukea isovanhemmilta. Hyvä vain että tajuavat itsekkin pyytää apua.
Minusta tuo ei ole enää ainoastaan tukea ja apua isovanhemmilta vaan nykytilan jatkumisen mahdollistamista, jossa vanhemmat eivät ota vastuuta lapsensa kasvattamisesta ja hoitamisesta.
Ihmettelin todella näitä kommentteja täällä. Itsellä 5v. lapsi ja ei tulisi mieleenkään laittaa lasta hoitoon vielä päiväkodin jälkeen iltaan asti lähes joka päivä ja viikonloput päälle. Kyllä täytyy vanhemmilla olla oikeasti jotain ongelmia tuollaisen käytöksen takana. Tukea olisi pakottaa vanhemmat hankkimaan apua esim. neuvolasta/terapiasta. Onhan toi nyt ihan hemmetin outoa, jos ei oma lapsen kanssa haluta juuri koskaan olla!
No mistä tästäkin tietää vaikka olisivat neuvolassa tai vaikka sosiaalityöntekijöiden kanssa yhdessä päättäneet tälläisen järjestelyn tehdä. Ihmiset nyt vaan aina vetää oman johtopäätöksen näkemästään.
Mikä on isovanhempien terveydentila? Vaikka nyt olisi (vielä) hyvä, tilanne voi olla aivan toisen vuoden-parin kuluttua, iäkkäämmillä voi terveys pettää nopeastikin. Ja minkälaista lisärasitusta aiheuttaa lapsesta huolehtiminen, eli nopeutetaanko tällä isovanhempien uupumista ja vanhuuden vaivoja?
Kykenevätkö vanhemmat ottamaan vastuuta sitten kun isovanhemmat väsyvät? Mikä on silloin lapsen suhde vanhempiin joiden kanssa ei ole juuri aikaa viettänyt?
Jos isä ja äiti ovat normaaleja eikä mitään suuria psyyken tai fysiikan ongelmia, en ymmärrä miksi eivät huolehdi omasta lapsestaan. Läheisen suhteen isovanhempiin saa aivan varmasti sillä, että on vaikka kerran kuussa yhden viikonlopun isovanhemmille (plus vanhemmat saavat oman viikonlopun). Ja hakee vaikka kerran viikossa hoidosta illaksi kylään.
Onhan tuo erikoista varmasti kaveripiirissäkin, muut kertovat että kävin vanhempien kanssa siellä ja tehtiin sitä, yksi sitten kertoo aina olleensa isovanhemmilla viikonlopun
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla lähipiirissä lähes identtinen tilanne.
Äiti kotona, isä töissä, mutta lapsi aina isovanhemmilla ja päivät koulussa (nyt ekalla). Silloin kun vanhemmat ovat lapsen kanssa tälle lyödään tabletti tai pleikka käteen ettei sen kanssa tarvisi itse tehdä mitään. Tein itse sen ratkaisun etten puutu tilanteeseen, ei ole mun asiani sanoa mitään asiasta. Silti myönnän etten hirveästi arvosta näitä vanhempia. Välillä olen miettinyt ovatko masentuneita tms. vai eivätkö vaan oikeasti välitä lapsestaan. Kyseessä kolmekymppiset vanhemmat, eivät siis ole enää mitään teinejä tai nuoria opiskelijoita.
Mutta oma vinkkini on, että jollei lapsi vaikuta kärsivän tilanteesta, niin älä puutu asiaan, muuten tulee vain turpaan. Näin käy aina, kun kyseessä on aihe nimeltä lapsen kasvatus.
Tunnustan, olen itse Ap:n kuvaileman kaltainen äiti. En ole koskaan kiintynyt lapseeni vaikka omalla tavallaan raskastankin häntä. Tunteeni ovat tosi ristiriitaiset. Rakastan lasta, mutta hänen kanssaan oleminen on tosi kuormittavaa, haluaisin vain olla rauhassa ja yksin, en kestä sitä jatkuvaa tarvitsevuutta, itkua ja kyselyä. Raivostun hänellä tosi herkästi. Tällä hetkellä lapsi on tosi paljon äidilläni hoidossa, jotta saan kerättyä voimia. Tarkoitus on kyllä, että jaksaisin olla lapsen kanssa enemmän tulevaisuudessa. Tällä hetkellä minusta ei ole paremmaksi vanhemmaksi, mikä tuntuu pahalta. Ilmeisesti minulla on masennus, johon olen kyllä hakemassa hoitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähipiirissä ja äitini kaveripiirissä on paljon mummoja joille lapset lykätään surutta joka välissä ja mummot selän takana valittavat siitä. Mutta se on heidän oma asiansa sanoa että oikeasti Ei! en jaksa. Jos läheinenkin ulkopuolinen siitä sanoo, se tuntuu kahta loukkaavammalta.
Joskus näiden mummun hoitoajan kyttääjien agendana on tunne siitä että he eivät saa omaa lastaan hoitoon kun mummulassa on aina joku muu.
Mutta en kyllä itsekään ymmärrä näitä mummolassa hoidattajia. Mummo on aivan eri ikäluokkaa eli henkinen kuilu voi ilmaantua lapsen kasvaessa eikä jaksaminenkaan ole sama kuin niillä jotka luonto on biologisesti tarkoittanut vanhemmiksi.
Jep, vähän samantyyppistä kuviota katson sivusta miehen suvun puolelta, kyse ei siis ole omista sukulaisistani, joten en asiaan puutu.
Silti ärsyttää.
Miehen vanhemmat ovat 73 ja ja 76 - vuotiaita ja hoitavat kaiket päivät mieheni siskon kahta lasta. Ei voi kuin ihmetellä kuinka avuttomia nämä nykyajan vanhemmat ovat. Valittavat kauheaa väsymystä ja lapsiperhearjen rankkuutta, kun ihan omia lapsia joutuvat välillä hoitamaan... Ja mummo ja pappa passaavat, ilman minkäänlaisia vastapalveluksia tai tukea.
Meillä yksi lapsi ja välillä mies on pyytänyt tyyliin kaksi kertaa viimeisen puolen vuoden aikana hoitoapua yhdeksi illaksi vanhemmiltaan, mutta sehän ei käy, koska ne miehen siskon lapset ovat itsestään selvästi tulossa hoitoon..
Oikeasti, miksi hankkia lapsia, jopa useampi, jos niiden kanssa ei halua pääsääntöisesti elää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap lopeta jo! Asia ei todellakaan kuulu sinulle.
Kuuluu Vain siinä vaiheessa jos lapsen hoito laiminlyödään, lapsi on heitteillä, lasta pahoinpidellään.n
Miten voit väittää että esim. päivähoito olisi parempi kuin oman rakastavan sukulaisen antama huomio ja hoito??? Mikset ole huolissasi kun tämä lapsi on päivähoidossa???
Vierailija kirjoitti:
Tunnustan, olen itse Ap:n kuvaileman kaltainen äiti. En ole koskaan kiintynyt lapseeni vaikka omalla tavallaan raskastankin häntä. Tunteeni ovat tosi ristiriitaiset. Rakastan lasta, mutta hänen kanssaan oleminen on tosi kuormittavaa, haluaisin vain olla rauhassa ja yksin, en kestä sitä jatkuvaa tarvitsevuutta, itkua ja kyselyä. Raivostun hänellä tosi herkästi. Tällä hetkellä lapsi on tosi paljon äidilläni hoidossa, jotta saan kerättyä voimia. Tarkoitus on kyllä, että jaksaisin olla lapsen kanssa enemmän tulevaisuudessa. Tällä hetkellä minusta ei ole paremmaksi vanhemmaksi, mikä tuntuu pahalta. Ilmeisesti minulla on masennus, johon olen kyllä hakemassa hoitoa.
Hienoa, että olet hakemassa apua, paljon voimia sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun ystävättärelläni oli juuri tälläinen kuvio lpsenlastensa kanssa mummi hoiti aina ja jatkuvasti pikkuisia. Äiti ja isä olivat todella vähän pienten kanssa. Asia eteni sittemmin siihen pisteeseen että nämä pikkuiset sijoitettiin ihan virallisesti mummolaan. siinä kohti lasten vanhemmat vastustivat kovin tätä syntynyttä tilannetta mutta aivan hukkaan meni sekin aika sosiaalityöntekijöiltä. Nyt lapset jo alakoululaisia asuvat edelleen isovanhempien kanssa eikä välejä omiin vanhempiin juurikaan ole. Näinkin tässä "leikissä" voi käydä jos se oman ajan tarve menee vanhemmilla mahdottomuuksiin.
Minun äitini voisi sössöttää samaa. Oikeasti emme ole edes tekemisissä. Kaikille kuitenkin selittää ihan muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omassa lähipiirissä samankaltainen tilanne vaikka kyse ei edes ole lasten biologisesta isoäidistä. Tilanne päättyi siihen että lapset otettiin huostaan ja sijoitettiin mihinkäs muualle kuin tälle otto-äidille. Joka oli heihin niin kiintynyt ettei voinut kieltäytyä vaikka ei olisi jaksanut.
Hyvä, että teillä joilla on hyvät välit isovanhempiinne tällaisella järjestelyllä. Mutta mites se suhde omiin vanhempiin?
Vierailija kirjoitti:
Mulla lähipiirissä lähes identtinen tilanne.
Äiti kotona, isä töissä, mutta lapsi aina isovanhemmilla ja päivät koulussa (nyt ekalla). Silloin kun vanhemmat ovat lapsen kanssa tälle lyödään tabletti tai pleikka käteen ettei sen kanssa tarvisi itse tehdä mitään. Tein itse sen ratkaisun etten puutu tilanteeseen, ei ole mun asiani sanoa mitään asiasta. Silti myönnän etten hirveästi arvosta näitä vanhempia. Välillä olen miettinyt ovatko masentuneita tms. vai eivätkö vaan oikeasti välitä lapsestaan. Kyseessä kolmekymppiset vanhemmat, eivät siis ole enää mitään teinejä tai nuoria opiskelijoita.Mutta oma vinkkini on, että jollei lapsi vaikuta kärsivän tilanteesta, niin älä puutu asiaan, muuten tulee vain turpaan. Näin käy aina, kun kyseessä on aihe nimeltä lapsen kasvatus.
Vanhemmuushan näissä tapauksissa on usein hukassa, kyseessä ovat mt-ongelmat, laiskuus, välinpitämättömyys jne. Toisaalta lapsen etu ja muutenkin parempi, jos isovanhempi jaksaa, on läsnä jne. Eli en minäkään puuttuisi. Ja tiedän myös vastaavan tapauksen - olisin itse tehnyt lasun, jos lapsi ei olisi isovanhemmallaan säännöllisesti hoidossa. Oma lapseni siis tämän lapsen kaveri. Äidin jaksaminen vaihtelee, on ollut niin ja näin, joten tilanne olisi varmasti lapsen kannalta pahempi, jos ei mummoa olisi.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini voisi sössöttää samaa. Oikeasti emme ole edes tekemisissä. Kaikille kuitenkin selittää ihan muuta.
Siis hän valehtelee ihmisille, että lapsesi ovat hänen luonaan, vaikka ette koskaan näe? Mistä tiedät tämän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä haittaa siitä on lapsella, että hänellä on ympärillä ennemmän välittäviä aikuisia kuin vain ne omat vanhempansa? Suurin osa ihmiskunnasta kuitenkin kasvaa aikuisuuteen osana kotiseutunsa yhteisöä, ei äidin tai isän tärkeydentunteen välikappaleena.
Eihän siitä mitään haittaa olekaan. Kyse oli nyt siitä etteivät vanhemmat mielestäni tarjoa välittävää ja rakastavaa kiintymyssuhdetta lapselleen. Tämä on aina "ylimääräinen" perheenjäsen, joka laitetaan hoitoon, jotta vanhemmat saavat elää omaa arkeaan ja tehdä joka ikinen viikonloppu mitä huvittaa. Kyse ei ole esim. yhdestä viikonlopusta per kk vaan vähintään 3/4 viikonlopusta per kuukausi.
Eipä asia minulle kai kuulukaan, surettaa vaan lapsen puolesta. Ja tiedän aikuisia, jotka ovat itse kasvaneet vähän samanlaisessa tilanteessa ja aikuisena ilmaisseet, että olisipa joku puuttunut tilanteeseen lapsuudessa.
-Ap
Vähän haiskahdat kateelliselta.
No ei tuossa enää varmaan ole kyse mistään vanhempien oman ajan tarpeesta (mikä on luonnollista) tai koko kylä kasvattaa -mentaliteetista, vaan vanhempien kyvyttömyydestä ja voimavarojen puutteesta. Minä tekisin lastensuojeluilmoituksen. Voi olla, että ovat tuen piirissä jo, mutta kannattaa varmistaa, että saisivat jotain apua omaan vanhemmuuteensa. Ei siis välttämättä mitään huostaanottoa, mutta mahdollisten mt-ongelmien hoitoa, perhetyötä tai -terapiaa jne.
Lapseton siskoko se siellä?