Lue keskustelun säännöt.
Lapsen mummu tunkee elämäämme liikaa
28.05.2019 |
Minulla on 10-vuotias, olen yh. lapsen mummu haluaa tulla kaikkiin koulun tapahtumiin ja kyläillä usein. Hän myös innostuu lapsen ideoista että veisi ostoksille, superparkiin jne. Kiva juttu, mutta mummu on lapsen pompoteltavissa ja suostuu kaikkeen, että saa vaan viettää aikaa. Esimerkiksi tänään olisi vienyt lapsen kouluun 8, että lapsen ei tarvitse kantaa kouluprojektiaan. laitoin lapsen perumaan sopimansa kyydin, koska ei mitään järkeä että mummu ajaa 45 km tuollaisesta syystä. On myös joskus ajanut tuon 45 km iltapäivällä ja vienyt lapsen ja kaverinsa iltapäivällä hamppariaterialle, kun lapsi on soittanut että on nälkä. Toisin sanoen mummulle pitää vetää rajoja koko ajan ja se on raskasta. Pitäisikö minun rajoittaa jotenkin, että nähtäisiin esimerkiksi korkeintaan kerran viikossa? Lapsi voisi sopia omia menojaankin jo jonkin verran sukulaisten kanssa, jos toisella osapuolella olisi maalaisjärkeä suostua vain kohtuullisiin ideoihin. Nyt minun pitää toimia välissä, ettei ylilyöntejä tule. Haluaisin arkena olla rauhassa enkä setviä itsestään selviä asioita,kuten että viikolla lapsen ei tarvi lähteä hampparille vaan kävellä kotiin välipalalla.
Kommentit (48)
Soimaan välillä itseäni, että tilanne on omaa laiskuutta osittain. Elämä voisi olla vähän erilaista, jos olisi nähnyt oikeassa vaiheessa vaivaa - olisi muuttanut paljon kauemmas jo muutama vuosi sitten, pakkohan olisi ollut tutustua ihmisiin ja perheisiin, joiden kanssa viettää vapaa-aikaa ja vuorotella lastenhoidonkin kanssa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset rajattomat isovanhemmat (tai muut läheiset) ovat raskaita, vaikka saattavat kuulostaa vain avuliailta ja ystävällisiltä.
Meidän oli pakko rajoittaa kanssakäymistä todella paljon, sillä oma jaksaminen alkoi jo kärsiä liikaa.
Oli raskasta vetää ja tarkkailla rajoja jokaisella tapaamisella ihan joka hetki. Heti jos rentoutui, alkoi mummo hyvin rivakasti järjestelemään meidän asioitamme ja sopimaan meidän menojamme. Meille vaan ilmoitettiin mitä pitää tehdä ja milloin. Sopivasti veti muita ihmisiä mukaan näihin kuvioihin, jotta emme voisi perua tai estää suunnitelmia vaikuttamatta täysin idiooteilta.
Jouduimme mm. järjestämän lasten syntymäpäiviä mummon toiveiden mukaisiksi. Kun mummon vaatimuksesta piti olla tietynlainen kakku ja tietynlaiset koristeet, jotta mummo voisi iloita lasten syntymäpäivistä. Koska lapset eivät halunneet niitä mummolle rakkaita kakkuja ja koristeita, piti siksi järjestää erikseen mummo- ja sukulaissynttäri mummon toiveiden mukaisesti. Muussa tapauksessa mummo veti hirveät marttyyriraivarit ja juorusi kaikille kuinka olemme niin huonoja vanhempia että emme järjestä lapselle kunnollisia syntymäpäiväjuhlia.
Yksittäisinä asioina nuo kuulostavat pieniltä ja sellaisilta, että ne eivät hirveästi rasita perhettä, mutta jatkuvana ryöppynä ne ovat hyvin raskaita. Meillä mummo esitti vaatimuksiaan joka päivä ja hyvin painokkaasti.
Lopulta siinä päätyy tilanteeseen, jossa ei enää tiedä mikä on normaalia ja miten pitäisi toimia minkäkin asian kanssa. Ei sekään voi olla normaalia, että lapsille pitää järjestää mummon toiveiden mukaiset synttärit. Ne tuntuivat lapsistakin mummon juhlilta eivätkä omilta.
Kun viimein otimme oman elämämme takaisin omiin käsiin, kuoriutui mummosta oikea supermarttyyri. Tilanne tuottaa huonoa omaatuntoa, vaikka tiedämme toimivamme oikein ja omien lastemme parhaaksi.
Suosittelen muillekin rajan vetämistä rajattomien läheisten kanssa, vaikka tiedän ettei se ole helppoa.
Meillä on mummu 8- ja 9-vuotissynttärinä tullut kutsumatta käymään lapsen oikeana syntymäpäivänä. Ekalla kerralla jostain syystä luulin, että hän tajusi kyseessä olleen ylilyönti, joten otin vastaan vaikka ei oltu varauduttu ja en kommentoinut asiaa myöhemmin. Seuraavana vuonna hermostuin ja sanoinkin painokkaasti saman tien. Tästä seurauksena mutina, että on se ihan normaalia tulla syntymäpäivänä ja pienistä asioista täytyy suuttua. Miksihän lapselle olisi tärkeää, että mummu tulee sinä nimenomaisena päivänä käymään, kun on oikeat synttärit? Seuraavana vuonna ei tunkenut kylään, mutta toi lapselle laivalta runsaasti karkkia tarjottavaksi, minkä lisäksi vei lapsen uudestaan ilman lupaa ostamaan vielä lisää tarjottavia,koska lapsi oli keksinyt pyytää. Nyt kun näitä muistaa, niin on kyllä tosi ahdistavaa ollut tämä meininki. Tuossakin tilanteessa piti kumota mummon "apu" kun karkkia oli ihan liikaa eikä niitä voinut kaikkia laittaa tarjolle. Sekä piti palauttaa lapselle, ettei suunnittele tuollaista äidin selän takana, vaikka tietää että mummu suostuu. Ap
Meillä myös riehuttu ja örvelletty lasten synttärien takia. Ei kelvannut minun kutsumani päivä eikä minun kakkuni vaan piti tunkea erikseen tilaamansa kakun ka ssa ihan muuna päivänä. Koska kuulemma vain mummu tiesi oikein millaisen kakun lapsi halusi.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset rajattomat isovanhemmat (tai muut läheiset) ovat raskaita, vaikka saattavat kuulostaa vain avuliailta ja ystävällisiltä.
Meidän oli pakko rajoittaa kanssakäymistä todella paljon, sillä oma jaksaminen alkoi jo kärsiä liikaa.
Oli raskasta vetää ja tarkkailla rajoja jokaisella tapaamisella ihan joka hetki. Heti jos rentoutui, alkoi mummo hyvin rivakasti järjestelemään meidän asioitamme ja sopimaan meidän menojamme. Meille vaan ilmoitettiin mitä pitää tehdä ja milloin. Sopivasti veti muita ihmisiä mukaan näihin kuvioihin, jotta emme voisi perua tai estää suunnitelmia vaikuttamatta täysin idiooteilta.
Jouduimme mm. järjestämän lasten syntymäpäiviä mummon toiveiden mukaisiksi. Kun mummon vaatimuksesta piti olla tietynlainen kakku ja tietynlaiset koristeet, jotta mummo voisi iloita lasten syntymäpäivistä. Koska lapset eivät halunneet niitä mummolle rakkaita kakkuja ja koristeita, piti siksi järjestää erikseen mummo- ja sukulaissynttäri mummon toiveiden mukaisesti. Muussa tapauksessa mummo veti hirveät marttyyriraivarit ja juorusi kaikille kuinka olemme niin huonoja vanhempia että emme järjestä lapselle kunnollisia syntymäpäiväjuhlia.
Yksittäisinä asioina nuo kuulostavat pieniltä ja sellaisilta, että ne eivät hirveästi rasita perhettä, mutta jatkuvana ryöppynä ne ovat hyvin raskaita. Meillä mummo esitti vaatimuksiaan joka päivä ja hyvin painokkaasti.
Lopulta siinä päätyy tilanteeseen, jossa ei enää tiedä mikä on normaalia ja miten pitäisi toimia minkäkin asian kanssa. Ei sekään voi olla normaalia, että lapsille pitää järjestää mummon toiveiden mukaiset synttärit. Ne tuntuivat lapsistakin mummon juhlilta eivätkä omilta.
Kun viimein otimme oman elämämme takaisin omiin käsiin, kuoriutui mummosta oikea supermarttyyri. Tilanne tuottaa huonoa omaatuntoa, vaikka tiedämme toimivamme oikein ja omien lastemme parhaaksi.
Suosittelen muillekin rajan vetämistä rajattomien läheisten kanssa, vaikka tiedän ettei se ole helppoa.
Tuttua tuo, että kun rentoutuu niin alkaa nopeasti jatkuva rajojen rikkominen. Meillä näkyy mm. niin että kun otetaan rennommin ja annetaan lasten puuhailla rauhassa mummon kanssa (mikä siis on ihan normaalia ja näinhän sen pitäisi mennä), niin mummo alkaa jatkuvasti hipelöimään lapsia. 1.5-vuotias ei niin edes välitä ja juoksee kyllä vanhempien luo tarvittaessa, mutta kiltillä 4-vuotiaalla ahdistaa/ärsyttää, ja ei kehtaa sanoa suoraan. En tiedä yhtäkään tämän ikäistä joka tykkää kun aikuinen on kokoajan "kimpussa". Olisikin siis sellaista että mummo kysyy että tuletko syliin tmv., mutta siis ihan jatkuvasti pussaa, silittää, pitää kiinni, yrittää napata syliin tai halaukseen. Nykyään tuntuu, että pitää kokoajan olla varpaillaan valmiina sanomaan lapsen puolesta jotain. Samoin jos hetkeksi rentoudun ja menen vaikka keittämään kahvia alkaa esikoisen syyllistäminen ja ahdistelu sanallisesti myös. Mummo siis sanoo ihan, että hänellä on niin ikävä lasta joka ilta että hän melkein itkee kun eivät tule käymään useamman. Huh, siis hirveän raskasta, kun mummo ei vaan osaa käyttäytyä niin kuin normaalit ihmiset. Ja tuollaiseen kun puuttuu muiden edessä, niin vaikuttaa jotenkin tosi ilkeältä, kun eivät ne muut näe sitä mitä mummo tekee jokaikinen kerta kun nähdään.
Miksi sinä puutut toisten ihmisten välisiin normaaleihin asioihin (mummun oma valinta ajaa 45 km), olkoonkin sinun lapsesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä puutut toisten ihmisten välisiin normaaleihin asioihin (mummun oma valinta ajaa 45 km), olkoonkin sinun lapsesi?
Kohtahan se alkaa ajaa kolmesti viikossa jonkun pikkuasian takia. Ja jos "joutuu" tulemaan niin usein kun häntä "tarvitaan", niin muuttaminen naapuriin alkaa kuulostaa taas ajankohtaiselta idealta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Meillä kanssa anoppi olisi koko ajan vaatimassa 10v tyttöä yökylään. Tyttökään ei sinne haluaisi kauheasti mennä mutta mummon mieliksi aina lupaa. Koen että mummo yrittää takertua tyttöön seuraneitinä. Koko ajan sitä painostusta että sovitaan seuraava kerta. Olen sanonut että kahtena peräkkäisenä viikonloppuna ei tarvitse mennä niin mummo oikein lehdestä leikkaa jonkun tapahtuman että sinne vie tytön.
Puuttuu tosi paljon tytön syömisiin ja vaatteisiin eli arvostelee niitä. On myös innokas köökkipsykologi ja kyselee meistä vanhemmista.
Kun tyttö oli pienempi tuli koulun jälkeen usein meille. Totaalipainajainen, penkoi kyttäsi ja arvosteli kotiamme lapselle.
En haluaisi vastata anopin puheluun kun se on sitä tytön vinkumista sinne ja tänne. Nyt on menossa mummon mökille missä mummo on yksin. Ystäviä tai sukua hänellä ei siellä käy ku n välit on huonot. Eli syy takertumiseen on yksinäisyys.
Meillekin tytön lapsuus on ainutkertainen ja haluaisin perheaikaa viikonloppuisin kun teen arkena vuorotyötä. Mutta tuo yksi mummeli on jatkuvasti tunkemassa milloin mistäkin kolosta kaappaamaan tyttöä. Teini- ikä kai sen lopettaa sitten. Sitä odotellessa.
Anteeksi mutta lapsestasi kasvaa myötäilijä. Sellainen joka oppii ettei hänen tahdollaan ole väliä jos muut tahtoo eri asiaa.
Nyt sun on oltava aikuinen ja tultava väliin. Anoppi ei enää kysy suoraan tytöltä kyläilyä. Ja sä sanot topakasti että ei. Tottakai välillä täytyy kylässä käydä mutta tuntuu että olet luovuttanut liian helpolla.
Peru nyt hemmetti se mökille meno jos ei tyttökään halua mennä. Muuten opetat juuri tuota mistä varoitin. "Tiedän ettei sua huvita mutta mummo pahoittaa mielen jos et mene." Ja lapsi oppii että hänen tarpeensa ovat vähiten tärkeitä. Ihan kokemuksella tässä kirjoittelen, näen asiat tyttösi näkökulmasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo ei ole hyväksi mummulle eikä varsinkaan lapselle. Mummo tarvitsee apua tai seuraa voisiko hän mennä johonkin seurakunnan tai seniori yhdistyksen toimintaan jotta saisi ns elämän.
Lapselle on raskas taakka hoitaa tai olla vastuussa vanhan tai kenen tahansa aikuisen viihtymisestä nyt rajat on sinun laitettava.
.
Meillä ainakin on sanottu, että vain se lapsenlapsen seura on oikeasti tärkeää. Muu on siihen verrattuna täysin tyhjänpäiväistä.
Ja niinhän se varmaan onkin.
Ihmistä ei ole rakennettu olemaan erossa lapsistaan vanhuksenakaan, vaan iät ajat on joko kuoltu lasten vielä asuessa kotona tai sitten lapset ovat huolehtineet vanhuksesta, mikäli tämä on elänyt vanhukseksi.
Usein naimatromat sisarukset jäivät lapsuudenkotiinsa asumaan. Myös kaupungissa. Samalla olivat vanhempiensa turvana ja seurana.
Vasta nykyaikaan kuuluu tämä yksilökeskeisyys. Ja en väitä, etteikö se houkuttelisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kanssa anoppi olisi koko ajan vaatimassa 10v tyttöä yökylään. Tyttökään ei sinne haluaisi kauheasti mennä mutta mummon mieliksi aina lupaa. Koen että mummo yrittää takertua tyttöön seuraneitinä. Koko ajan sitä painostusta että sovitaan seuraava kerta. Olen sanonut että kahtena peräkkäisenä viikonloppuna ei tarvitse mennä niin mummo oikein lehdestä leikkaa jonkun tapahtuman että sinne vie tytön.
Puuttuu tosi paljon tytön syömisiin ja vaatteisiin eli arvostelee niitä. On myös innokas köökkipsykologi ja kyselee meistä vanhemmista.
Kun tyttö oli pienempi tuli koulun jälkeen usein meille. Totaalipainajainen, penkoi kyttäsi ja arvosteli kotiamme lapselle.
En haluaisi vastata anopin puheluun kun se on sitä tytön vinkumista sinne ja tänne. Nyt on menossa mummon mökille missä mummo on yksin. Ystäviä tai sukua hänellä ei siellä käy ku n välit on huonot. Eli syy takertumiseen on yksinäisyys.
Meillekin tytön lapsuus on ainutkertainen ja haluaisin perheaikaa viikonloppuisin kun teen arkena vuorotyötä. Mutta tuo yksi mummeli on jatkuvasti tunkemassa milloin mistäkin kolosta kaappaamaan tyttöä. Teini- ikä kai sen lopettaa sitten. Sitä odotellessa.
Anteeksi mutta lapsestasi kasvaa myötäilijä. Sellainen joka oppii ettei hänen tahdollaan ole väliä jos muut tahtoo eri asiaa.
Nyt sun on oltava aikuinen ja tultava väliin. Anoppi ei enää kysy suoraan tytöltä kyläilyä. Ja sä sanot topakasti että ei. Tottakai välillä täytyy kylässä käydä mutta tuntuu että olet luovuttanut liian helpolla.
Peru nyt hemmetti se mökille meno jos ei tyttökään halua mennä. Muuten opetat juuri tuota mistä varoitin. "Tiedän ettei sua huvita mutta mummo pahoittaa mielen jos et mene." Ja lapsi oppii että hänen tarpeensa ovat vähiten tärkeitä. Ihan kokemuksella tässä kirjoittelen, näen asiat tyttösi näkökulmasta.
Meillä kyllä opetetaan, että isovanhempia täytyy miellyttää, vaikka ei aina haluaisikaan.
He ovat poikkeus. Muualla on mietittävä oma etu yleensä ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kanssa anoppi olisi koko ajan vaatimassa 10v tyttöä yökylään. Tyttökään ei sinne haluaisi kauheasti mennä mutta mummon mieliksi aina lupaa. Koen että mummo yrittää takertua tyttöön seuraneitinä. Koko ajan sitä painostusta että sovitaan seuraava kerta. Olen sanonut että kahtena peräkkäisenä viikonloppuna ei tarvitse mennä niin mummo oikein lehdestä leikkaa jonkun tapahtuman että sinne vie tytön.
Puuttuu tosi paljon tytön syömisiin ja vaatteisiin eli arvostelee niitä. On myös innokas köökkipsykologi ja kyselee meistä vanhemmista.
Kun tyttö oli pienempi tuli koulun jälkeen usein meille. Totaalipainajainen, penkoi kyttäsi ja arvosteli kotiamme lapselle.
En haluaisi vastata anopin puheluun kun se on sitä tytön vinkumista sinne ja tänne. Nyt on menossa mummon mökille missä mummo on yksin. Ystäviä tai sukua hänellä ei siellä käy ku n välit on huonot. Eli syy takertumiseen on yksinäisyys.
Meillekin tytön lapsuus on ainutkertainen ja haluaisin perheaikaa viikonloppuisin kun teen arkena vuorotyötä. Mutta tuo yksi mummeli on jatkuvasti tunkemassa milloin mistäkin kolosta kaappaamaan tyttöä. Teini- ikä kai sen lopettaa sitten. Sitä odotellessa.
Anteeksi mutta lapsestasi kasvaa myötäilijä. Sellainen joka oppii ettei hänen tahdollaan ole väliä jos muut tahtoo eri asiaa.
Nyt sun on oltava aikuinen ja tultava väliin. Anoppi ei enää kysy suoraan tytöltä kyläilyä. Ja sä sanot topakasti että ei. Tottakai välillä täytyy kylässä käydä mutta tuntuu että olet luovuttanut liian helpolla.
Peru nyt hemmetti se mökille meno jos ei tyttökään halua mennä. Muuten opetat juuri tuota mistä varoitin. "Tiedän ettei sua huvita mutta mummo pahoittaa mielen jos et mene." Ja lapsi oppii että hänen tarpeensa ovat vähiten tärkeitä. Ihan kokemuksella tässä kirjoittelen, näen asiat tyttösi näkökulmasta.
Meillä kyllä opetetaan, että isovanhempia täytyy miellyttää, vaikka ei aina haluaisikaan.
He ovat poikkeus. Muualla on mietittävä oma etu yleensä ensin.
Mitä ihmettä? Eli vaikka mummo vaatisi lasta yökylään joka viikonloppu eikä lapsi halua mennä niin sinne vaan?
Tässähän ei nyt ihan tavallisista perusmummoista taas puhuta tässä ketjussa. Nää on näitä rajattomia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ei ole hyväksi mummulle eikä varsinkaan lapselle. Mummo tarvitsee apua tai seuraa voisiko hän mennä johonkin seurakunnan tai seniori yhdistyksen toimintaan jotta saisi ns elämän.
Lapselle on raskas taakka hoitaa tai olla vastuussa vanhan tai kenen tahansa aikuisen viihtymisestä nyt rajat on sinun laitettava.
.Meillä ainakin on sanottu, että vain se lapsenlapsen seura on oikeasti tärkeää. Muu on siihen verrattuna täysin tyhjänpäiväistä.
Ja niinhän se varmaan onkin.
Ihmistä ei ole rakennettu olemaan erossa lapsistaan vanhuksenakaan, vaan iät ajat on joko kuoltu lasten vielä asuessa kotona tai sitten lapset ovat huolehtineet vanhuksesta, mikäli tämä on elänyt vanhukseksi.
Usein naimatromat sisarukset jäivät lapsuudenkotiinsa asumaan. Myös kaupungissa. Samalla olivat vanhempiensa turvana ja seurana.
Vasta nykyaikaan kuuluu tämä yksilökeskeisyys. Ja en väitä, etteikö se houkuttelisi.
Tähän nykyiseen epäluonnollisen aikaan kuuluu myös se, että niitä lapsenlapsia on liian vähän.
Ennen oli perheissä lähes 10 lasta, jolloin mummoille kyllä piisasi lapsenlapsia, jos hän niitä halusi hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kanssa anoppi olisi koko ajan vaatimassa 10v tyttöä yökylään. Tyttökään ei sinne haluaisi kauheasti mennä mutta mummon mieliksi aina lupaa. Koen että mummo yrittää takertua tyttöön seuraneitinä. Koko ajan sitä painostusta että sovitaan seuraava kerta. Olen sanonut että kahtena peräkkäisenä viikonloppuna ei tarvitse mennä niin mummo oikein lehdestä leikkaa jonkun tapahtuman että sinne vie tytön.
Puuttuu tosi paljon tytön syömisiin ja vaatteisiin eli arvostelee niitä. On myös innokas köökkipsykologi ja kyselee meistä vanhemmista.
Kun tyttö oli pienempi tuli koulun jälkeen usein meille. Totaalipainajainen, penkoi kyttäsi ja arvosteli kotiamme lapselle.
En haluaisi vastata anopin puheluun kun se on sitä tytön vinkumista sinne ja tänne. Nyt on menossa mummon mökille missä mummo on yksin. Ystäviä tai sukua hänellä ei siellä käy ku n välit on huonot. Eli syy takertumiseen on yksinäisyys.
Meillekin tytön lapsuus on ainutkertainen ja haluaisin perheaikaa viikonloppuisin kun teen arkena vuorotyötä. Mutta tuo yksi mummeli on jatkuvasti tunkemassa milloin mistäkin kolosta kaappaamaan tyttöä. Teini- ikä kai sen lopettaa sitten. Sitä odotellessa.
Anteeksi mutta lapsestasi kasvaa myötäilijä. Sellainen joka oppii ettei hänen tahdollaan ole väliä jos muut tahtoo eri asiaa.
Nyt sun on oltava aikuinen ja tultava väliin. Anoppi ei enää kysy suoraan tytöltä kyläilyä. Ja sä sanot topakasti että ei. Tottakai välillä täytyy kylässä käydä mutta tuntuu että olet luovuttanut liian helpolla.
Peru nyt hemmetti se mökille meno jos ei tyttökään halua mennä. Muuten opetat juuri tuota mistä varoitin. "Tiedän ettei sua huvita mutta mummo pahoittaa mielen jos et mene." Ja lapsi oppii että hänen tarpeensa ovat vähiten tärkeitä. Ihan kokemuksella tässä kirjoittelen, näen asiat tyttösi näkökulmasta.
Meillä kyllä opetetaan, että isovanhempia täytyy miellyttää, vaikka ei aina haluaisikaan.
He ovat poikkeus. Muualla on mietittävä oma etu yleensä ensin.
Mitä ihmettä? Eli vaikka mummo vaatisi lasta yökylään joka viikonloppu eikä lapsi halua mennä niin sinne vaan?
Tässähän ei nyt ihan tavallisista perusmummoista taas puhuta tässä ketjussa. Nää on näitä rajattomia.
Varmaan tuossa tilanteessa pyytäisin sitä mummoa itseään meille yökylään viikonlopuiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kanssa anoppi olisi koko ajan vaatimassa 10v tyttöä yökylään. Tyttökään ei sinne haluaisi kauheasti mennä mutta mummon mieliksi aina lupaa. Koen että mummo yrittää takertua tyttöön seuraneitinä. Koko ajan sitä painostusta että sovitaan seuraava kerta. Olen sanonut että kahtena peräkkäisenä viikonloppuna ei tarvitse mennä niin mummo oikein lehdestä leikkaa jonkun tapahtuman että sinne vie tytön.
Puuttuu tosi paljon tytön syömisiin ja vaatteisiin eli arvostelee niitä. On myös innokas köökkipsykologi ja kyselee meistä vanhemmista.
Kun tyttö oli pienempi tuli koulun jälkeen usein meille. Totaalipainajainen, penkoi kyttäsi ja arvosteli kotiamme lapselle.
En haluaisi vastata anopin puheluun kun se on sitä tytön vinkumista sinne ja tänne. Nyt on menossa mummon mökille missä mummo on yksin. Ystäviä tai sukua hänellä ei siellä käy ku n välit on huonot. Eli syy takertumiseen on yksinäisyys.
Meillekin tytön lapsuus on ainutkertainen ja haluaisin perheaikaa viikonloppuisin kun teen arkena vuorotyötä. Mutta tuo yksi mummeli on jatkuvasti tunkemassa milloin mistäkin kolosta kaappaamaan tyttöä. Teini- ikä kai sen lopettaa sitten. Sitä odotellessa.
Anteeksi mutta lapsestasi kasvaa myötäilijä. Sellainen joka oppii ettei hänen tahdollaan ole väliä jos muut tahtoo eri asiaa.
Nyt sun on oltava aikuinen ja tultava väliin. Anoppi ei enää kysy suoraan tytöltä kyläilyä. Ja sä sanot topakasti että ei. Tottakai välillä täytyy kylässä käydä mutta tuntuu että olet luovuttanut liian helpolla.
Peru nyt hemmetti se mökille meno jos ei tyttökään halua mennä. Muuten opetat juuri tuota mistä varoitin. "Tiedän ettei sua huvita mutta mummo pahoittaa mielen jos et mene." Ja lapsi oppii että hänen tarpeensa ovat vähiten tärkeitä. Ihan kokemuksella tässä kirjoittelen, näen asiat tyttösi näkökulmasta.
Meillä kyllä opetetaan, että isovanhempia täytyy miellyttää, vaikka ei aina haluaisikaan.
He ovat poikkeus. Muualla on mietittävä oma etu yleensä ensin.
Mitä ihmettä? Eli vaikka mummo vaatisi lasta yökylään joka viikonloppu eikä lapsi halua mennä niin sinne vaan?
Tässähän ei nyt ihan tavallisista perusmummoista taas puhuta tässä ketjussa. Nää on näitä rajattomia.
Varmaan tuossa tilanteessa pyytäisin sitä mummoa itseään meille yökylään viikonlopuiksi.
Ok, ehkä me tykätään vähän erilaisesta elämästä sitten. Onneksi ei ole rajatonta mummoa meillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo ei ole hyväksi mummulle eikä varsinkaan lapselle. Mummo tarvitsee apua tai seuraa voisiko hän mennä johonkin seurakunnan tai seniori yhdistyksen toimintaan jotta saisi ns elämän.
Lapselle on raskas taakka hoitaa tai olla vastuussa vanhan tai kenen tahansa aikuisen viihtymisestä nyt rajat on sinun laitettava.
.
Ei tuo mummu taida olla kovin vanha, kun on noin terhakka ja energinen. Ei mene , kuin jokunen vuosi, kun lapsi menee jo kavereittensa kanssa viivana. Se on elämää.
Kyllä se on hirveää, kun on noita mummoja. Ne kun kelpaa vain sillin ,kun apua tarvitsen MINÄ. Ei sillä ole mitään väliä, mitä
MUMMU tarvitsee.
Minä,minä, minä😇
Voi luoja, kaikesta saatte ongelmaa. Antakaa mummun rakastaa, passata ja hoivata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset rajattomat isovanhemmat (tai muut läheiset) ovat raskaita, vaikka saattavat kuulostaa vain avuliailta ja ystävällisiltä.
Meidän oli pakko rajoittaa kanssakäymistä todella paljon, sillä oma jaksaminen alkoi jo kärsiä liikaa.
Oli raskasta vetää ja tarkkailla rajoja jokaisella tapaamisella ihan joka hetki. Heti jos rentoutui, alkoi mummo hyvin rivakasti järjestelemään meidän asioitamme ja sopimaan meidän menojamme. Meille vaan ilmoitettiin mitä pitää tehdä ja milloin. Sopivasti veti muita ihmisiä mukaan näihin kuvioihin, jotta emme voisi perua tai estää suunnitelmia vaikuttamatta täysin idiooteilta.
Jouduimme mm. järjestämän lasten syntymäpäiviä mummon toiveiden mukaisiksi. Kun mummon vaatimuksesta piti olla tietynlainen kakku ja tietynlaiset koristeet, jotta mummo voisi iloita lasten syntymäpäivistä. Koska lapset eivät halunneet niitä mummolle rakkaita kakkuja ja koristeita, piti siksi järjestää erikseen mummo- ja sukulaissynttäri mummon toiveiden mukaisesti. Muussa tapauksessa mummo veti hirveät marttyyriraivarit ja juorusi kaikille kuinka olemme niin huonoja vanhempia että emme järjestä lapselle kunnollisia syntymäpäiväjuhlia.
Yksittäisinä asioina nuo kuulostavat pieniltä ja sellaisilta, että ne eivät hirveästi rasita perhettä, mutta jatkuvana ryöppynä ne ovat hyvin raskaita. Meillä mummo esitti vaatimuksiaan joka päivä ja hyvin painokkaasti.
Lopulta siinä päätyy tilanteeseen, jossa ei enää tiedä mikä on normaalia ja miten pitäisi toimia minkäkin asian kanssa. Ei sekään voi olla normaalia, että lapsille pitää järjestää mummon toiveiden mukaiset synttärit. Ne tuntuivat lapsistakin mummon juhlilta eivätkä omilta.
Kun viimein otimme oman elämämme takaisin omiin käsiin, kuoriutui mummosta oikea supermarttyyri. Tilanne tuottaa huonoa omaatuntoa, vaikka tiedämme toimivamme oikein ja omien lastemme parhaaksi.
Suosittelen muillekin rajan vetämistä rajattomien läheisten kanssa, vaikka tiedän ettei se ole helppoa.
Tuttua tuo, että kun rentoutuu niin alkaa nopeasti jatkuva rajojen rikkominen. Meillä näkyy mm. niin että kun otetaan rennommin ja annetaan lasten puuhailla rauhassa mummon kanssa (mikä siis on ihan normaalia ja näinhän sen pitäisi mennä), niin mummo alkaa jatkuvasti hipelöimään lapsia. 1.5-vuotias ei niin edes välitä ja juoksee kyllä vanhempien luo tarvittaessa, mutta kiltillä 4-vuotiaalla ahdistaa/ärsyttää, ja ei kehtaa sanoa suoraan. En tiedä yhtäkään tämän ikäistä joka tykkää kun aikuinen on kokoajan "kimpussa". Olisikin siis sellaista että mummo kysyy että tuletko syliin tmv., mutta siis ihan jatkuvasti pussaa, silittää, pitää kiinni, yrittää napata syliin tai halaukseen. Nykyään tuntuu, että pitää kokoajan olla varpaillaan valmiina sanomaan lapsen puolesta jotain. Samoin jos hetkeksi rentoudun ja menen vaikka keittämään kahvia alkaa esikoisen syyllistäminen ja ahdistelu sanallisesti myös. Mummo siis sanoo ihan, että hänellä on niin ikävä lasta joka ilta että hän melkein itkee kun eivät tule käymään useamman. Huh, siis hirveän raskasta, kun mummo ei vaan osaa käyttäytyä niin kuin normaalit ihmiset. Ja tuollaiseen kun puuttuu muiden edessä, niin vaikuttaa jotenkin tosi ilkeältä, kun eivät ne muut näe sitä mitä mummo tekee jokaikinen kerta kun nähdään.
Kuulostaa aika sairaalta. Jos mummo ei yhtään vaistoa, tai vielä pahempaa, jättää huomioimatta, lasten sanattomat viestit, niin älkää pakottako lapsia ahdistavaan tilanteeseen. Rajoittakaa tapaamista ihan reilusti.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on hirveää, kun on noita mummoja. Ne kun kelpaa vain sillin ,kun apua tarvitsen MINÄ. Ei sillä ole mitään väliä, mitä
MUMMU tarvitsee.
Minä,minä, minä😇
Mummot on lähes poikkeuksetta tervetulleita lapsenlapsensa elämään kun käyttäytyvät normaalisti. Vanhemmilla on päätösvalta lapsensa kasvatuksessa, ei mummolla. Ja ei, en tosiaankaan tehnyt lasta täyttääkseni mummon tarpeita.
Kyllä meillä mummo välillä pyytää asioita, vaikka lapsia kylään. On kovasti saanutkin kun kunnioittaa mun asemaa pääasiallisena kasvattajana. Lapset tykkää mummosta kovasti.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on hirveää, kun on noita mummoja. Ne kun kelpaa vain sillin ,kun apua tarvitsen MINÄ. Ei sillä ole mitään väliä, mitä
MUMMU tarvitsee.
Minä,minä, minä😇
Oiskohan mummun hyvä pysähtyä miettimään mitä lapsi tarvitsee (ja mikä palvelee hänen kehitystä), jos et näe esim. ap:n tilanteessa kuin aikuisten tarpeet.
Ja ehkä on hyvä hyväksyä sekin, että vanhempi on lapsensa asiantuntija. Jos vanhempi on jostain asiasta sitä mieltä, että se ei ole lapselleen hyväksi ja lapsen etu, niin se on oikeastaan mummon vain hyväksyttävä. Kyseessä ei ole neuvottelutilanne.
Tuollaiset rajattomat isovanhemmat (tai muut läheiset) ovat raskaita, vaikka saattavat kuulostaa vain avuliailta ja ystävällisiltä.
Meidän oli pakko rajoittaa kanssakäymistä todella paljon, sillä oma jaksaminen alkoi jo kärsiä liikaa.
Oli raskasta vetää ja tarkkailla rajoja jokaisella tapaamisella ihan joka hetki. Heti jos rentoutui, alkoi mummo hyvin rivakasti järjestelemään meidän asioitamme ja sopimaan meidän menojamme. Meille vaan ilmoitettiin mitä pitää tehdä ja milloin. Sopivasti veti muita ihmisiä mukaan näihin kuvioihin, jotta emme voisi perua tai estää suunnitelmia vaikuttamatta täysin idiooteilta.
Jouduimme mm. järjestämän lasten syntymäpäiviä mummon toiveiden mukaisiksi. Kun mummon vaatimuksesta piti olla tietynlainen kakku ja tietynlaiset koristeet, jotta mummo voisi iloita lasten syntymäpäivistä. Koska lapset eivät halunneet niitä mummolle rakkaita kakkuja ja koristeita, piti siksi järjestää erikseen mummo- ja sukulaissynttäri mummon toiveiden mukaisesti. Muussa tapauksessa mummo veti hirveät marttyyriraivarit ja juorusi kaikille kuinka olemme niin huonoja vanhempia että emme järjestä lapselle kunnollisia syntymäpäiväjuhlia.
Yksittäisinä asioina nuo kuulostavat pieniltä ja sellaisilta, että ne eivät hirveästi rasita perhettä, mutta jatkuvana ryöppynä ne ovat hyvin raskaita. Meillä mummo esitti vaatimuksiaan joka päivä ja hyvin painokkaasti.
Lopulta siinä päätyy tilanteeseen, jossa ei enää tiedä mikä on normaalia ja miten pitäisi toimia minkäkin asian kanssa. Ei sekään voi olla normaalia, että lapsille pitää järjestää mummon toiveiden mukaiset synttärit. Ne tuntuivat lapsistakin mummon juhlilta eivätkä omilta.
Kun viimein otimme oman elämämme takaisin omiin käsiin, kuoriutui mummosta oikea supermarttyyri. Tilanne tuottaa huonoa omaatuntoa, vaikka tiedämme toimivamme oikein ja omien lastemme parhaaksi.
Suosittelen muillekin rajan vetämistä rajattomien läheisten kanssa, vaikka tiedän ettei se ole helppoa.