Vaikea 2v, mitä teen?

Tempramentiltaan erilainen. Ei kai auta kuin sietää erilaisia ihmisiä.

Valjaisiin kiinni, kävelee niissä. Tsemppiä yh:n arkeen! T: toinen yh, been there, done that...

Normaali uhmaikäinen. Luonteeltaan erilainen kuin toinen lapsi, mutta yhtälailla arvokas. Tämäkin on vaihe ja menee ohi. Ohjaat lempeästi toivomaasi käytöstä kohti. Kehut kun tekee niin kuin toivot.

Äkä vertaa lapsiasi toisiinsa, vaan opettelet tuntemaan kummatkin omana itsenään.

Älä ole ap huolissasi. Minulla on ja parilla tuttavalla myös vastaavanlainen tilanne. Meillä kaikilla kaksi lasta , joista toinen lauhkea, kuin lammas ja toinen varsinainen äkäpussi ja superenerginen (sanoisin hankala lapsi) pienenä. Kuinkas ollakkaan, näistä liian hankalista on tullut aikuisena pitkälle menestyviä ja nämä hissukat taas tyytyvät elämässä paljon vaatimattomampiin hommiin.

Ja tällä en tarkoita sitä, että kaikkien täytyisi olla samanlaisia .Pääasia ,että on tyytyväinen arkeensa .

Meillä myös oli tuollainen 2v ja nyt samainen kaveri on 5v ja entistä pahempi. Karkaa, huutaa ja ei tottele mitään. Ei kykene olemaan paikoillaan edes ruokapöydässä.

Valjaat ulkona, salvat kaapinoviin ja siirto pois tilanteista joissa satuttaa muita.

Kärsivällisyyttä, tuo on vain vaihe, ja seuraava odottaa jo nurkan takana. :)

Tuo on luultavasti munkin tulevaisuutta, vanhempi lapsi oli helppo ja tämä uusi tulokas, nyt 1, on ihan super kiivasluonteinen verrattuna meihin kehenkään muuhun perheenjäseneen.

Mielenkiinnolla odotan mihin hän tarmonsa ja energiansa vanhempana suuntaa.

En usko, että kasvatuksessa on mikään mennyt pieleen. Lapset vain tuppaa olemaan erilaisia. Ulkona lapsi valjaisiin tai vaunuihin. Meillä 2v välillä teki samaa, ettei uskonut, jos käskin pysähtymään yms, niin joutui vaunuihin istumaan. Ei tarvinnut kovin montaa kertaa tehdä tuota, niin nyt (2v 8kk) uskoo kyllä. En tiedä mikä tuohon siivoamiseen auttaisi. Voisiko aluksi kokeilla vaikka palkitsemista tarroilla, kun siivoaa jälkensä? Jos oma lapseni useamman kerran tahalleen levittäisi keittiössä kuiva-aineita, niin varmaan veisin hänen kaikista rakkaimman lelun jäähylle päiväksi... Jonkun mielestä voisi olla liian raakaa, mutta tuskin traumatisoituu. Paljon voimia sinulle ja toivon, että helpottaa nopeasti :)

Vierailija kirjoitti:

Meillä myös oli tuollainen 2v ja nyt samainen kaveri on 5v ja entistä pahempi. Karkaa, huutaa ja ei tottele mitään. Ei kykene olemaan paikoillaan edes ruokapöydässä.

Vahinkotykkäsin... yst. terv. adhd-pojan äippä jolle hyvin tuttua ja kovin paljoahan näille ei voi kukaan ennen lääkkeitä

Mulla on samanikäiset lapset ja kuopus kuulostaa tosi samanlaiselta kuin sun. Kaupassa pitää aina olla kärryssä jotta ei karkaa. Pihassa täytyy olla tarkkana totta kai. Mä pelottelen lapsia ihan kunnolla täällä maalla. Kerron että meidän metsässä asuu susia ja karhuja mikä on ihan totta. Ja kerron että ovat turvassa metsässä vain jos menevät sinne aikuisen kanssa. Kun tyttö oli 2 v se karkaili kanssa välillä mutta se loppui siihen kun kerroin pahoista tädeistä ja sedistä. Auton alle jäämisestä piti kanssa pelotella. Ihan kauheaa että pitää toimia noin mutta pakko tehdä kaikkensa suojellakseen lapsiaan. Parkkipaikalla mä pidän aina kuopuksen kädestä kiinni. 4 v on joko mun toisessa kädessä tai sitten letkan jatkona 2 v:n kädessä.

Kaikki ruokatarvikkeet on meillä niin korkealla ettei lapsi yllä niihin.

Jos lyö tai heittää tavaroita toisia päin niin pistän sen L-muotoisen sohvan kulmaan istumaan ja istun itse vieressä vahtimassa että se pysyy siinä. Ulkona istutan sen portailla. Se että sen on pakko istua siellä (eli joka kerta kuk yrittää lähteä siitä niin pistän sen takaisin paikalleen) harmittaa sitä niin paljon että se tajuaa sen olevan rangaistus. Muutenhan se yleensä vaan nauraa kaikille mun yrityksillekin moittia sitä.

Siivoamaan saa sillai että siivotaan lelut yhdessä ja sen jälkeen saa katsella vähän aikaa tablettia tai pääsee kylpyyn tai mikä sitten onkin kivaa ja ajankohtaista. Se kumpi lapsista siivoaa reippaammin saa ensimmäisen vuoron. Meillä ei siivota kuin pari kertaa viikossa juuri siksi että lapset on niin vaikea saada siivoamaan itse ja mulla menee hermot jos yritän pakottaa ilman houkuttimia.

Tuo kiukku huutaminen on sellainen asia mikä käy hermoille tosi pahasti. Esikoinen harrasti pitkiä huutoja ja lopulta selvisin siitä sillai että pistin telkun päälle ja aloin katsomaan sitä. Kun tyttö huomasi että äiti jatkaa omaa elämäänsä niin lopetti huudon.

Tuttua on.

Meillä auttanut lempeä mutta johdonmukainen ohjaaminen, eli että ne lelut kerätään kumminkin lapsen seurassa ja samoihin aikoihin päivässä tai muuten ennustettavasti.

Valjaat aion hankkia, ja vaikka en ihan ole yh niin harkitsen yhteydenottoa kaupungin perhetyöhön.

Saako lapsi tarpeeksi unta ja liikuntaa? Kippaa välillä vaikka muutamaksi sekunniksi roikkumaan pää alaspäin jos lapsi tykkää siitä.

Ehditkö leikkiä hänen kanssaan lattialla? Musiikkia ja rauhoittumista sopivasti?

Vierailija kirjoitti:

En usko, että kasvatuksessa on mikään mennyt pieleen. Lapset vain tuppaa olemaan erilaisia. Ulkona lapsi valjaisiin tai vaunuihin. Meillä 2v välillä teki samaa, ettei uskonut, jos käskin pysähtymään yms, niin joutui vaunuihin istumaan. Ei tarvinnut kovin montaa kertaa tehdä tuota, niin nyt (2v 8kk) uskoo kyllä. En tiedä mikä tuohon siivoamiseen auttaisi. Voisiko aluksi kokeilla vaikka palkitsemista tarroilla, kun siivoaa jälkensä? Jos oma lapseni useamman kerran tahalleen levittäisi keittiössä kuiva-aineita, niin varmaan veisin hänen kaikista rakkaimman lelun jäähylle päiväksi... Jonkun mielestä voisi olla liian raakaa, mutta tuskin traumatisoituu. Paljon voimia sinulle ja toivon, että helpottaa nopeasti :)

Siivoamiseen auttaa se että lapsi siivoaa tai äiti tulee ja siivoaa, mikä tarkoittaa sitä että äidillä on jätesäkki. Roskiin kaikki mikä on lattioilla. Eikä tule takaisin.

Erikoista ettet tajua että 2-vuotiaalla on jo vähän uhmaa etkä tajua että tuo on ihan normaalia pikkulapsen touhua.

Se on vaihe.

Meilläkin oli tuollainen kaveri. 3-vuotiaana elämä oli jo aika leppoisaa, vaikka menevä on ollut aina. Uhmat ja muut ikävät ikävaiheet tulee hänellä kyllä tosi vahvana, mutta myös ne hyvät vaiheet on superhyviä.

Hyvänä puolena tosi reipas hän on, ei juuri ujostele ja on aina valmis kaikkeen. Kova juttelemaan, liikunnallinen ja utelias kaikkea kohtaan. Ei jää murehtimaan asioita vaan leppyy ja ilostuu nopeasti.

Ilmeisesti mitään seuraamuksia ei tuhmuuksista tule kun lapsi vain nauraa kun kiellät?

Enempi kuria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko, että kasvatuksessa on mikään mennyt pieleen. Lapset vain tuppaa olemaan erilaisia. Ulkona lapsi valjaisiin tai vaunuihin. Meillä 2v välillä teki samaa, ettei uskonut, jos käskin pysähtymään yms, niin joutui vaunuihin istumaan. Ei tarvinnut kovin montaa kertaa tehdä tuota, niin nyt (2v 8kk) uskoo kyllä. En tiedä mikä tuohon siivoamiseen auttaisi. Voisiko aluksi kokeilla vaikka palkitsemista tarroilla, kun siivoaa jälkensä? Jos oma lapseni useamman kerran tahalleen levittäisi keittiössä kuiva-aineita, niin varmaan veisin hänen kaikista rakkaimman lelun jäähylle päiväksi... Jonkun mielestä voisi olla liian raakaa, mutta tuskin traumatisoituu. Paljon voimia sinulle ja toivon, että helpottaa nopeasti :)

Siivoamiseen auttaa se että lapsi siivoaa tai äiti tulee ja siivoaa, mikä tarkoittaa sitä että äidillä on jätesäkki. Roskiin kaikki mikä on lattioilla. Eikä tule takaisin.

Paitsi ettei auta. Meillä kovatahtoinen kuopus, johon ei tehoa mitkään uhkailut. Ei välitä yhtään, jos lelut katoaa. On ollut pienestä asti täysin erilainen kuin isosisarus ja tuskin se tästä tulee muuttumaan. Ovat vain keskenään hyvin erilaisia luonteeltaan, en usko että kasvatuksessa on tehty mitään väärin.

Lisää kuria ja seuraamuksia siitä, että koskee kiellettyihin asioihin. Ihmekään jos nauraa ku tietää että vaikka kiellettyjä asioita tekee, ei tule seuraamuksia, äiti vaan kieltää.

Toi karkailu on niin tuskaa! Meillä on nyt 3,5 vuotias kuopus ja toisinaan hän on jo karkaamatta.

Meidän poika on ollut syntymästä asti kiukkuinen, temperamenttinen ja todella energinen. Nyt 1v7kk ja omaa tahtoa on valtavasti, ja päivät melkoista vääntämistä vieläkin. Väkisinkin kadehtii kun muutamalla kaverilla on niitä kilttejä ja hiljaisia lapsia. Toisaalta taas on yritetty nauraa, että ainakaan tuo ei jää muiden kynnysmatoksi elämässä! ...eikä varmaan tulevat uhmaiät tunnu missään kun on vauva-ajoista asti saatu taistella tuon temperamentin kanssa. Kyllä se luonne siitä hieman tasaantuu ajan ja iän myötä, mut mikään hissukka ei varmasti tuu olemaan koskaan!

Ps. Itsekin olin kuulemma samanlainen kiukkuinen äkäpussi vauva ja taapero. "Normaalimmaksi" tulin kuulemma jossain 3-4v tienoilla. Sitä odotellessa... :D

Varmasti temperamentiltaan erilainen, ja oikeasti suurin osa 2-vuotiaista ovat vanhemmilleen todella raivostuttavia. Teillä on käynyt tuuri esikoisen kanssa :) Kyllä tuokin on vaihe, joka menee ohi kun lapsi oppii puhumaan kunnolla, haluaa tehdä asioita enemmän itse, oppii itsehillintää jne.

Toki sitä johdonmukaista kieltämistä ja estämistä tarvitaan, mutta kuulostaa siltä kuitenkin ettei teidän perheessä se rajojen asettaminen ole ongelma? Pureminen, potkiminen yms. helpottaa kun itsehillintä kehittyy ja lapsi oppii ihan konkreettisesti kertomaan, että suututtaa jokin. Noissa tilanteissa kannattaa kieltää ja estää selvästi, ja pikkuhiljaa lapsen kehityksen myötä kertoa mitä voi vastaavassa tunnereaktiossa tehdä mieluummin. Parhaiten opetat itsehillintää pysymällä itse rauhallisena, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty ja kyllä ne hermot menee jokaisella vanhemmalla jossain vaiheessa!

Tuli mieleen sekin, että kuopus on myös elänyt melko erilaisessa tilanteessa kuin esikoinen elämänsä. Saako kuopus kuinka usein jakamatonta huomiotasi? Onko mahdollista vaikka säännöllisesti viedä esikoinen hoitoon ja tehdä jotain kahdestaan kuopuksen kanssa. Tuo karkailu ja tahallaan sotkeminen yms. voi olla myös huomion hakua ja merkki siitä, että lapsi tarvitsee positiivista huomiota enemmän.

Tsemppiä vielä. Meillä nyt lapsi 3,5v ja nuo ajat ovat muisto vain. Ei siihen oikein auta kuin aika, johdonmukaisuus ja kärsivällisyys. Minulle oli helpotus, kun luin ja kuulin että monilla muillakin on samanlaista. Ihminen on väkivaltaisimmillaan 2-vuotiaana, ja se tieto ainakin itseäni helpotti hurjasti.