Lue keskustelun säännöt.
Aikuisiän ADHD
Onko kokemuksia/ suosituksia aikuisiän ADHD:n diagnosoimisesta ja lääkäriä/ paikkaa suositella? Julkisen puolen hoitoketju kun tuntuu kestävän ainakin vuoden ennen kuin sieltä edes diagnoosia saa ulos
Kommentit (4219)
Kyllähän adhd ja masennus kulkee hyvin yhdessä , minullakin, mutta dg. auttoi paljon ja pelkkä adhd-lääkitys.
Ja oli koko elämän ongelmat,välillä enempi, välillä vähempi, mutta koskaan ei sujunu helpolla asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla meni oulussa kaikkineen eka puhelusta tk:hon siihen että lääkäri antoi diagnoosin 1 vuosi ja 7kk.
Jotkut sanoneet että oulussa ei pääse edes tutkimuksiin. Joskus oli uutisissakin tästä.
Mulla meni Oulussa puoli vuotta, eka puhelu joulukuussa ja diagnoosi toukokuussa. Tosin lähetteen sain työterveydestä mikä nopeutti jonkin verran, mutta tutkimukset ja diagnoosi julkisella.
Millaista hoitoa tiedossa? lääkitys tai jotain muuta?
Lääkitys, ei työkykyinen saa muuta. Olen siis yliopistosta valmistunut ja ollut sen jälkeen 10v työelämässä. Oireet kuitenkin selvät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla meni oulussa kaikkineen eka puhelusta tk:hon siihen että lääkäri antoi diagnoosin 1 vuosi ja 7kk.
Jotkut sanoneet että oulussa ei pääse edes tutkimuksiin. Joskus oli uutisissakin tästä.
Mulla meni Oulussa puoli vuotta, eka puhelu joulukuussa ja diagnoosi toukokuussa. Tosin lähetteen sain työterveydestä mikä nopeutti jonkin verran, mutta tutkimukset ja diagnoosi julkisella.
Millaista hoitoa tiedossa? lääkitys tai jotain muuta?
Lääkitys, ei työkykyinen saa muuta. Olen siis yliopistosta valmistunut ja ollut sen jälkeen 10v työelämässä. Oireet kuitenkin selvät.
Mikä toimiva lääke/annos löyty?
concerta ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö lukea kaikki sivut, voiko joku suositella ketjusta hyviä sivuja liittyen millaisia testejä tehdään tai millä tavalla elämä muuttuu diagnoosista.
Olen tehnyt kk-tutkinnon ja nyt teen toista, olen ollut koko elämäni ajan silti alisuoriutuja. Voin keskittyä intohimolla johonkin ja sitten taas tööt tilttaan.
Psykologin mielestä olen masentunut ja kyllä sellaisia vaikeita jaksoja on ollut monta elämässä, lääkärin mielestä en missään nimessä ole mikään ADHD kun olen niin hyvin pärjännyt elämässä.
Omasta mielestäni päässäni on helposti kaaos ja joudun hirveästi keskittymään siihen, että keskityn ja saan tehtyä asian loppuun, vietyä pyykit esim etten eksy matkalla uu, tuohon on tippunut aku ankka, luenpa sen nyt! Uu tästä tulikin mieleen tarkistaa Kolumbuksen matkat ja laivojen nimet!
Onko tämä normaalia vai pitäisikö jatkaa pohdintaa, että miten saan pääni pidettyä aisoissa. Olen kohta 40-vuotias nainen.
Suosittelen lukemaan aiheesta kirjallisuutta. Esim. Smart But Stuck: Emotions in Teens and Adults with ADHD by Thomas E. Brown ja tämän teoriaosuus erityisesti. Masennus on itsestään selvä seuraus ristiriidasta vaikeuksien, odotuksien, kykyjen ja alisuoriutumisen välillä. Ja kun ei ole syytä, ei ole keinoja. Sinulla olevan ongelman sijaan alat itse uskoa olevasi ongelma. Vähemmästäkin seuraa toivottomuutta pitkässä juoksussa. Pärjäämisestä sen verran, että kyllähän sitä yrittää, yrittää parhaansa ja moni asia onnistuukin. Ei vaan tiedä, että sen ei pitäisi olla niin vaikeaa ja raskasta kun ei muustakaan tiedä. Vaikka ehkä voi aavistella ja havainnoida, ettei muilla ole samanlaista, mitään todisteita ei ole ja helppo selityskin on tarjottimella: ehkä en kuitenkaan yritä tarpeeksi.
Minä tunnistan itselläni masennuskauden alkavan usein juuri siinä vaiheessa kun olen väsynyt hakkamaan henkisesti päätä seinään, kun kaikki on niin vaikeaa ja tuntuu, että olen pilannut koko elämäni. Olen toki tehnyt ja saavuttanut asioita, mutta en kuitenkaan ole päässyt elämässä juurikaan eteenpäin, vaan tarvon lähinnä paikallani. Olen älykäs, ainakin akateemisin mittarein mitattuna. Silti ajattelen aina, että olen vain laiska, tyhmä ja saamaton. Ehkä en vain halua jotain asiaa tarpeeksi, ehkä en vain yritä tarpeeksi kovasti, kun en onnistu. Aina välillä päätän, että nyt aion muuttaa elämäni: alan kirjoittaa itselleni tavoitteita, hankin uuden kalenterin, päätän, että aloitan jonkin uuden harrastuksen jne. Sitten jotain vaan tapahtuu ja kaikki leviää käsiin. Juuri siksi, kun ei ole niitä keinoja, millä muutos oikeasti tapahtuisi, kun ei oikein edes ymmärrä, mistä vaikeudet johtuvat. Väsyn, uuvun ja masennun. Ja luovutan. Yritän tyytyä siihen, että elämä on lähinnä päivästä toiseen selviytymistä.
- aiemmin kommentoinut ocd/ehkä myös adhd -ihminen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö lukea kaikki sivut, voiko joku suositella ketjusta hyviä sivuja liittyen millaisia testejä tehdään tai millä tavalla elämä muuttuu diagnoosista.
Olen tehnyt kk-tutkinnon ja nyt teen toista, olen ollut koko elämäni ajan silti alisuoriutuja. Voin keskittyä intohimolla johonkin ja sitten taas tööt tilttaan.
Psykologin mielestä olen masentunut ja kyllä sellaisia vaikeita jaksoja on ollut monta elämässä, lääkärin mielestä en missään nimessä ole mikään ADHD kun olen niin hyvin pärjännyt elämässä.
Omasta mielestäni päässäni on helposti kaaos ja joudun hirveästi keskittymään siihen, että keskityn ja saan tehtyä asian loppuun, vietyä pyykit esim etten eksy matkalla uu, tuohon on tippunut aku ankka, luenpa sen nyt! Uu tästä tulikin mieleen tarkistaa Kolumbuksen matkat ja laivojen nimet!
Onko tämä normaalia vai pitäisikö jatkaa pohdintaa, että miten saan pääni pidettyä aisoissa. Olen kohta 40-vuotias nainen.
Suosittelen lukemaan aiheesta kirjallisuutta. Esim. Smart But Stuck: Emotions in Teens and Adults with ADHD by Thomas E. Brown ja tämän teoriaosuus erityisesti. Masennus on itsestään selvä seuraus ristiriidasta vaikeuksien, odotuksien, kykyjen ja alisuoriutumisen välillä. Ja kun ei ole syytä, ei ole keinoja. Sinulla olevan ongelman sijaan alat itse uskoa olevasi ongelma. Vähemmästäkin seuraa toivottomuutta pitkässä juoksussa. Pärjäämisestä sen verran, että kyllähän sitä yrittää, yrittää parhaansa ja moni asia onnistuukin. Ei vaan tiedä, että sen ei pitäisi olla niin vaikeaa ja raskasta kun ei muustakaan tiedä. Vaikka ehkä voi aavistella ja havainnoida, ettei muilla ole samanlaista, mitään todisteita ei ole ja helppo selityskin on tarjottimella: ehkä en kuitenkaan yritä tarpeeksi.
Minä tunnistan itselläni masennuskauden alkavan usein juuri siinä vaiheessa kun olen väsynyt hakkamaan henkisesti päätä seinään, kun kaikki on niin vaikeaa ja tuntuu, että olen pilannut koko elämäni. Olen toki tehnyt ja saavuttanut asioita, mutta en kuitenkaan ole päässyt elämässä juurikaan eteenpäin, vaan tarvon lähinnä paikallani. Olen älykäs, ainakin akateemisin mittarein mitattuna. Silti ajattelen aina, että olen vain laiska, tyhmä ja saamaton. Ehkä en vain halua jotain asiaa tarpeeksi, ehkä en vain yritä tarpeeksi kovasti, kun en onnistu. Aina välillä päätän, että nyt aion muuttaa elämäni: alan kirjoittaa itselleni tavoitteita, hankin uuden kalenterin, päätän, että aloitan jonkin uuden harrastuksen jne. Sitten jotain vaan tapahtuu ja kaikki leviää käsiin. Juuri siksi, kun ei ole niitä keinoja, millä muutos oikeasti tapahtuisi, kun ei oikein edes ymmärrä, mistä vaikeudet johtuvat. Väsyn, uuvun ja masennun. Ja luovutan. Yritän tyytyä siihen, että elämä on lähinnä päivästä toiseen selviytymistä.
- aiemmin kommentoinut ocd/ehkä myös adhd -ihminen
Oon toi ocd-tyyppi 1661, joka kyseli ocd:n ja adhd:n yhteydestä.
Mun tekis mieli itkeä, toi sun kuvaus kuulostaa tosi tutulta. Tai no, noiden tunteiden yms osalta. Kouluja mä en ole saanut loppuun peruskoulua lukuunottamatta. Ocd:n takia oon ollu sivussa koulusta (ja elämästä) jo monta vuotta.
Nyt just painin, kun monta tärkeetä juttua tekemättä ja hirvee stressi kun en vaan saa niitä hoidettua. En silti oikein enää jaksa puhua edes läheisille, kun sieltä tulee vaan neuvoja miten "täytyy vain tarttua toimeen" ja "mitäs jos suunnittelisit et huomenna teet xxxx ja ylihuomenna xxx". Ihan kun en olisi ite sitä ja montaa muuta keinoa jo kokeillut ties miten monta kertaa. Niinpä olen ajatusten kanssa tosi yksin.
Mä kans tein jonkun aikuisten add -testin ja sain pisteitä 87/100... Silti kynnys lähteä hakemaan apua terveyskeskuksesta (ei rahaa yksityiseen) on korkea, kun en sieltä ole edes selviin somaattisiin sairauksiin saanut oikein apua, kun kaikki aina johtuu mt-ongelmista (eipä johtunut, mutta selvis vasta myöhemmin). Ehkä myös, kun en ole täysin varma itsekään, että onko mulla add niin ei ole uskoa hakata päätä terkan kanssa yhteen. Epävarmuus tulee varmaan lapsuusajoista. Kyllä mä sieltä tiettyjä add-piirteitä tunnistan hyvinkin, mutta samalla olen pärjännyt peruskoulun keskiverrosti ja olin omatoiminen jne. Mutta onhan ne lapsuuden vastuut vähän eriluokkaa kun aikuisena yksineläjänä... Ja jos liikunta kerran tukee adhd:stä kärsivää, niin miten paljon semmonen 5-7krt/viikko treenit + muu ulkoilu/urheilu on lapsuudessa ollut se "taikasana" selviytymiseen. Ja nyt kun liikuntaa ei ole ollenkaan niin....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se eka soitto on se pahin , sitte toki sen ekan ajan odottelu ja sinne meno, mutta sen jälkeen helpottaa.
Ainaki minulla. Kun sai ne ekat kerrat kerrottua asiat.
Lapulle kirjottaminen auttaa myös paljon ,voit ne lukea tai antaa suoraan ku meet ekaan tapaamiseen.
Suosittelen lukemaan aiheesta kirjallisuutta. Esim. Smart But Stuck: Emotions in Teens and Adults with ADHD by Thomas E. Brown ja tämän teoriaosuus erityisesti. Masennus on itsestään selvä seuraus ristiriidasta vaikeuksien, odotuksien, kykyjen ja alisuoriutumisen välillä. Ja kun ei ole syytä, ei ole keinoja. Sinulla olevan ongelman sijaan alat itse uskoa olevasi ongelma. Vähemmästäkin seuraa toivottomuutta pitkässä juoksussa. Pärjäämisestä sen verran, että kyllähän sitä yrittää, yrittää parhaansa ja moni asia onnistuukin. Ei vaan tiedä, että sen ei pitäisi olla niin vaikeaa ja raskasta kun ei muustakaan tiedä. Vaikka ehkä voi aavistella ja havainnoida, ettei muilla ole samanlaista, mitään todisteita ei ole ja helppo selityskin on tarjottimella: ehkä en kuitenkaan yritä tarpeeksi.[/quote]
Kirja kuulostaa hyvältä (olen eri jolle vastasit, sori). Ei vaan englanti taivu noin paljoa, että kirjasta saisin kunnolla selkoa. Olisko mitään käännettyjä/suomeksi kirjoitettuja hyviä kirjoja jollain vinkata? Joko add tai adhd.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se kirjalla selviä tämäkään ongelma.
Vaan menemällä jutteleen lekurille .
Liika tieto voi olla lisää stressiä vaan jos yksinään pohtii .
Onkohan missään mitään tietoa että kuinka kauan yleensä kestää löytää sopiva lääke?
Eli kuinka monta eri lääkettä ja vahvuutta joutuu kokeileen keskimäärin?
En läytänyt ainakaan netisät mitään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No nyt menee concerta 54mg, eikä mitään vaikutusta. Jokohan pitäs siirtyä seuraavaan,vaikko vieläkin lääkärin pohtia annoksen nostamista?
Eikai lääkityksen pitäiskään tuntua missään, mutta auttaa tekemään asioita helpommin ja keskittymällä ehkä hieman paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monikohan lääkitsee viinalla kun ei ole diagnoosia,eikä tiedä että ehkä takana on adhd?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kukaan diagnoosin omaavista ollut psykoterapiassa asiana liittyen?
Psykoterapiaa on ehdotettu,mutta vissiin sen takia kun traumoja taustalla,ei adhd:n takia.
Hei sinä ocd tyyppi! Minulla on ollut pahoja pakko-oireita nuorena, jotka ajoivat minut melkein työkyvyttömyyteen. Väkisin opettelin niistä ulos aikuisuuden myötä. Olen aikuisena lisäksi saanut adhd-diagnoosin. Mielestäni ocd-oireiluni kumpuili siitä, kun yritin tukahduttaa adhd-oireeni. Esimerkiksi liian puhumisen ja möläyttelyn estämiseksi minun piti puhdistaa täysin mieleni likaisista ja ikävistä ajatuksista, jotta en niitä ääneen sanoisi, ja tilalle tulivat pakkoajatukset. En todellakaan henkilökohtaisella kokemuksella sulkisi adhd:ta pois kuvioista.
Vierailija kirjoitti:
Hei sinä ocd tyyppi! Minulla on ollut pahoja pakko-oireita nuorena, jotka ajoivat minut melkein työkyvyttömyyteen. Väkisin opettelin niistä ulos aikuisuuden myötä. Olen aikuisena lisäksi saanut adhd-diagnoosin. Mielestäni ocd-oireiluni kumpuili siitä, kun yritin tukahduttaa adhd-oireeni. Esimerkiksi liian puhumisen ja möläyttelyn estämiseksi minun piti puhdistaa täysin mieleni likaisista ja ikävistä ajatuksista, jotta en niitä ääneen sanoisi, ja tilalle tulivat pakkoajatukset. En todellakaan henkilökohtaisella kokemuksella sulkisi adhd:ta pois kuvioista.
Onko nyt sitten jos adhd-hoito kunnossa, niin ocd & adhd hallinnassa kokonaan? Jos niin millä hoidolla?
Vierailija kirjoitti:
Jos ei lekuri usko niin jotenki pitäs oikasta suoraan neuropsykologin testeihin ja näyttää sitten tulokset lääkärille ? .
Yksityisellä puolen tuo onnistuu helposti , jos siis on varma että on adhd , eikä ole jotain muuta.
https://jamanetwork.com/journals/jamaotolaryngology/article-abstract/62…
Onko oikeasti vieläkin jossain hoitsuja/lekureita, jotkapitää adhd:ta muotijuttuna tai keksittynä?
En minä ole törmännyt sellaisiin,ainakaan vielä, ja on itsellä diagnoosi jonka sain aikuisena.
Varmasti joillekkin on käynyt että ei ole adhd vaan jotain ihan muuta, jos mitään.
Kuitnekin oireilut kuuluu vähän kaikille jossain vaiheessa, mutta adhdeella ne on aina .