Aikuisiän ADHD

Vierailija kirjoitti:

Se, kun toinen vapaapäivän aamuna kysyy heti ensimmäisenä ”No??? Mikä on tämän päivän aikataulu? Imuroitko ensin, vai menetkö pesemään vessoja vai lähdenkö rautakauppaan hakemaan osia??? Kumpi kokkaa? Kumpi käy kaupassa?” Minähän en tiedä vielä silloin mitään, enkä haluakaan tietää. Luultavasti tekisin nuo asiat päivän aikana ihan yhtä lailla, mutta siihen tyyliin, että huomaisin pölyä lattialla ja sitten tulisin imuroineeksi. Mutta kaikkein tärkeintä olisi mennä ulos ja katsoa, mitä päivä tuo mukanaan. Se, että jokainen päivä ja viikko on sidottu aikatauluun, tuntuu minusta siltä kuin päähäni vedettäisiin tiivis muovipussi.

Ja se, kun tulee perjantai-iltana kotiin pää täynnä iloisia ajatuksia siitä, mitä vapaapäivinä on aikaa tehdä ja toinen tulee vastaan kuin myrskyn merkki. Syy: ”Jääkaapissa oli taas hillopurkki IHAN HOMEESSA.” Ymmärrän kyllä, että on ikävä juttu, että se viimeinen puoli senttiä hilloa oli mennyt hukkaan ja jos siellä on ollut jotain avoimena, niin homeitiöitä on ehkä voinut levitä sieltä suljetun kannen alta. Mutta ei tuo minulle oikeasti merkitse paljonkaan, yksin asuessani vanhentuneiden ja homeisten asioiden siivoaminen jääkaapista oli vain yksi normaali kotityö. Jos pelkästään tuo on jo katastrofi, niin mitä se tekee koko elämästäni? Mutta eihän näin voi sanoa sille toiselle. Hän on vihainen, ja vihainen syystä, koska aiheutan jatkuvasti tällaista – kuin kasvattaisin tarkoituksella yhteisessä jääkaapissa hometta hänen kiusakseen. Vaikka en osaa eläytyä tapahtuneen merkitykseen täysin, toisen viha on konkreettista ja aitoa, ja joudun kokemaan joka päivä, että olen huono, laiska ja yritän liian vähän.

Voi ei :( Kuulostaa tutulta, sillä erotuksella että meillä miehelläni on ADHD ja minulla ei. Myönnän olevani toisinaan kateellinen niille, joilla on neurotyypillinen puoliso. Siinä missä oma puolisoni kokee aikataulut ja suunnittelut ahdistavaksi, minua ahdistaa arjessa ennakoimattomuus ja kaoottisuus. Jos ette ole käyneet missään terapiassa tmv. yhdessä, suosittelen lämpimästi, että kävisitte yhdessä vaikkapa nepsy-valmennuksessa.

Me ollaan yhdessä todettu, että meillä on tiettyjen asioiden suhteen todella erilaiset tarpeet, ja kumpikin tarvitsee erilaiset olosuhteet, jotta oma toimintakyky olisi paras mahdollinen. Meillä on mennyt pitkään niin, että olen itse yrittänyt ymmärtää puolisoani ja sopeutua hänen rytmiinsä (rytmittömyteen) sillä seurauksella, että olen itse uupunut, ahdistunut ja kroonisesti stressaantunut. Mä ihan oikeasti tarvitsen joskus sitä, että tiedän pääseväni vaikkapa huomenna klo 18 yksin lenkille ilman lapsia, tai että voin suunnitella itselleni lauantaille aamupäivän tekemiset laskien sen varaan, että puoliso valmistaa ruuan. Kuitenkin toistuvasti käy niin, että puoliso tulee keskiviikkona kotiin vasta klo 21 eikä viitsi (muista) edes ilmoitella myöhästymisestään, tai lauantaiaamuna hän aloittaa ex tempore jonkun oman projektin jota ei malta keskeyttää laittaakseen ruokaa, ja mun suunnitelmat menee pilalle.

Olemme  päätyneet tekemään ihan kirjallisen viikkosuunnitelman, johon laitetaan ylös muutamia asioita, jotka puoliso sitoutuu tekemään tiettynä päivänä/aikana, sekä joitakin asioita, jotka hän saa tehdä valitsemanaan ajankohtana, kunhan tulee tehdyksi. "Lukujärjestyksessä" useita päiviä, joille ei ole sovittu yhtään mitään aikataulutettua, ja puoliso saa tehdä, mennä ja tulla fiilisten mukaan. Meillä tämä on ollut toimiva ratkaisu ja ainakin minulle suuri helpotus, kun arjessa on minulle riittävä määrä ennakoitavuutta ja järjestystä. Toisaalta tällä tavalla tehty suunnitelma ei myöskään pakota puolisoa tekemään kaikkea "ajastettuna".

Mielestäni toiselle voi ja pitää myös sanoa, jos koet, että sinulle valitetaan jatkuvasti pikkuasioista. Minuakin harmittaa, jos joku ruoka-annos pääsee menemään jääkapissa vanhaksi tai hillopurkin jämä jää käyttämättä, mutta loppujen lopuksi nuo on niin pieniä asioita, etten viitsi sanoa mitään. Sanon vasta siinä vaiheessa, jos puoliso on toistuvasti jättänyt esim. maitopurkin ja leivänpäälliset yöksi pöydälle, koska minulle aiheutuu haittaa siitä, että aamupalatarvikkeet, joita olisin tarvinnut, ovat pilalla, ja rahaakin menee hukkaan.

Kannattaa keskustella yhdessä siitä, että mitkä on niitä oikeasti tärkeitä asioita, joihin toinen toivoo muutosta, tai joihin hän toivoisi sinun panostavan enemmän, ja toisaalta, voisiko jostain pikkujutuista pitää suunsa kiinni. Itse olen huomannut, että jos koen, että toinen mokailee tai laiminlyö jatkuvasti sellaisia asioita, joiden sujuminen olisi itselleni erittäin tärkeää, myös ne pikkuasiat alkavat ärsyttää. Jos valittaisin jostakin hillopurkin jämästä, en todennäköisesti olisi oikeasti erityisen vihainen siitä pilaantuneesta hillosta, vaan jostain ihan muusta. Jos johonkin yhteen merkittävämpään asiaan tulee muutos, ne 10 muuta pikkujuttua eivät enää ärsytä samalla tavalla.

Sinä edellisen kirjoittaja, eikö puoliso käytä lääkkeitä adhd:n hoitoon ?

Vierailija kirjoitti:

Sinä edellisen kirjoittaja, eikö puoliso käytä lääkkeitä adhd:n hoitoon ?

Käyttää. On kokeillut muutamaa eri lääkettä eri annostuksilla, ja tällä hetkellä hänellä on lääkitys, josta on selvästi huomattava apu. Lääke ei kuitenkaan poista oireita läheskään kokonaan, vaan puoliso on lääkityksestä huolimatta impulsiivinen, unohtelee asioita jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä edellisen kirjoittaja, eikö puoliso käytä lääkkeitä adhd:n hoitoon ?

Käyttää. On kokeillut muutamaa eri lääkettä eri annostuksilla, ja tällä hetkellä hänellä on lääkitys, josta on selvästi huomattava apu. Lääke ei kuitenkaan poista oireita läheskään kokonaan, vaan puoliso on lääkityksestä huolimatta impulsiivinen, unohtelee asioita jne.

Eli ei ole vieläkään lääkitys kohdillaan vaikka auttaakin?  niiden löytäminen joskus aikamoista arpapeliä joillakin.

Hei, ei ne lääkkeet juuri koskaan poista koko ongelmaa. Jos ei riitä, että ne leikkaavat sen pahimman ADHD -piikin, niin sitten sinulla ei ole kyseistä ongelmaa siinä äärin, että se edes tarvitsisi hoitoa.

Kyllä tuo jenkkityylin opiskelija adhd -kikkailu taitaa rantautua tännekin. Silti Suomessa tehdään liian vähän diagnooseja. Älkää kaikki hypokondria -tyttöset ja naiset nostako diagnoosiprosenttia väärässä ihmisryhmässä. 

Siis onko näin että jos lääkityksestä ja valmennuksesta ei ole apua niin olet oikeasti tyhjän päällä yksin selviämässä.

Kummatkin kokeiltu omalla kohalla.

Kuka on saanu apua valmennuksesta? Itse en juurikaan saanut, niitä samoja asioita toistettiin jotka jo tiedän. Oli kyllä pettymys se mitätön hyöty.

Ne vaan pitää osata viedä käytäntöönkin asti! Ja jos ei huvita, niin.. no tiedätte kyllä.

Ei se pään TIETO siinä auta yhtään mitään.

Kas, kun adhd ihmiselle se itse tekeminen on sitä vaikeaa, eikä se älykkyys!

Eikö työkkäristä saa apua mitä tehdä ammatillisesti tämän vaivan kanssa?

Adhd kun tarvitsee alan joka itseä kiinnostaa ja entäs kun sellasta ei löydy?

Ja sitten vielä se että onko työkykyinenkään kokoaika töihin.

Eli mistä apua? Nytkö vaan rauhassa syrjäydytään ja elämä oli tässä? Onneksi ei sentään ole päihdeongelmaakin vielä päälle..

Tuhannesti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

T: Alisuoriutuja, taivaanrannan maalari

Ps. Liikunta on lääke! (Tämä tepsii jonkun verran, vai mitä olette mieltä?)

Toistan: Jos edes vahvat adhd lääkkeet eivät edes vähän paranna oloa, edes kokeiluvaiheessa, niin sinulla ei ole adhd:ta. Lääkäritkin tekevät joskus virheitä.

Netin vertaistukiryhmässä näkee näitä elämänkoululaisia, jotaka ulkoistavat kaikki ongelmansa tälle diagnoosille.

Jaahas, vaikeahan se on sanoa miten ne lääkkeet vaikuttaa pitkäaikaisesti kun sivuvaikutuksien takia on lopettanut ne ennenkuin kunnolla alkoikaan.

Kaikki ei niitä lääkkeitä voi/halua syödä, jos et ole itse tajunnut.

Toiset ulkoistaa oman ilkeytensä ” faktoihin” nojaten.

Jos ei ollut mitään oikeaa avun sanaa ja vastausta mun kysymyksiin niin mene muualle haukkumaan toisia elämänkoululaisiksi. HYI.

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, vaikeahan se on sanoa miten ne lääkkeet vaikuttaa pitkäaikaisesti kun sivuvaikutuksien takia on lopettanut ne ennenkuin kunnolla alkoikaan.

Kaikki ei niitä lääkkeitä voi/halua syödä, jos et ole itse tajunnut.

Toiset ulkoistaa oman ilkeytensä ” faktoihin” nojaten.

Jos ei ollut mitään oikeaa avun sanaa ja vastausta mun kysymyksiin niin mene muualle haukkumaan toisia elämänkoululaisiksi. HYI.

Et siis kokeillut Elvancea... Tiedoksi, että Ruotsissa sitä kokeillaan ennen Methylfedinaattia. Meillä sillä on huono klangi, koska piri.

Vierailija kirjoitti:

Siis onko näin että jos lääkityksestä ja valmennuksesta ei ole apua niin olet oikeasti tyhjän päällä yksin selviämässä.

Kummatkin kokeiltu omalla kohalla.

Kuka on saanu apua valmennuksesta? Itse en juurikaan saanut, niitä samoja asioita toistettiin jotka jo tiedän. Oli kyllä pettymys se mitätön hyöty.

Ne vaan pitää osata viedä käytäntöönkin asti! Ja jos ei huvita, niin.. no tiedätte kyllä.

Ei se pään TIETO siinä auta yhtään mitään.

Kas, kun adhd ihmiselle se itse tekeminen on sitä vaikeaa, eikä se älykkyys!

Eikö työkkäristä saa apua mitä tehdä ammatillisesti tämän vaivan kanssa?

Adhd kun tarvitsee alan joka itseä kiinnostaa ja entäs kun sellasta ei löydy?

Ja sitten vielä se että onko työkykyinenkään kokoaika töihin.

Eli mistä apua? Nytkö vaan rauhassa syrjäydytään ja elämä oli tässä? Onneksi ei sentään ole päihdeongelmaakin vielä päälle..

Tuhannesti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

T: Alisuoriutuja, taivaanrannan maalari

Ps. Liikunta on lääke! (Tämä tepsii jonkun verran, vai mitä olette mieltä?)

Entä b-lausunto ja sitten ammatillinen kuntoutusselvitys ?   oisko siitä apua .

Kiitos asiallisesta kommentista.

Nuo lausunnot ja kuntoutusasiat ei ole mulle tuttuja. Lääkäri hoitaa varmaan b-lausunnon (mikä se sit onkaan) ja kuntoutusselvitys pitää itse jotain kautta hakea?

Sun pitää jutella hoitsun tai lekurin kans että oisko tuosta apua, se löytyy ihan googlella,ja hakeminen siihen myös.

Kurkkaa kelan sivulta "ammatillinen kuntoutusselvitys" ja sitte voit katsoa oman paikkakunnan toimijoita jotka sitä tekee.

Ei ne lääkeet ihmeitä tee,ainakaan minulla. Pystyn keskittymään asioihin hieman paremmin,ei muuta, ja se hieman on että en salamana vaihtele kanavaa telkussa yms. Vaan teen sen rauhallisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Toistan: Jos edes vahvat adhd lääkkeet eivät edes vähän paranna oloa, edes kokeiluvaiheessa, niin sinulla ei ole adhd:ta. Lääkäritkin tekevät joskus virheitä.

Netin vertaistukiryhmässä näkee näitä elämänkoululaisia, jotaka ulkoistavat kaikki ongelmansa tälle diagnoosille.

Eikö "vahvat adhd-lääkkeet" paranna oloa myös neuronormaaleilla? Luulisin että kuka tahansa tuntee parempaa oloa jos tarpeeksi stimulantteja vetää? Tuskin näitä muuten väärinkäytettäisiin? Eikö parempi indikaattori juuri olisi, etteivät ne "tee mitään", ts. aiheuta euforiaa tai kiihtymystä? Minulla lääke näkyy tapahtumien ja tekemisen lopputuloksessa, muttei se tunnu miltään. Myöhemmin huomaa, että olipas helppoa tai ei kompastunutkaan tavanomaisimpiin ongelmiin. Huomioin, tein loppuun. Jää myös helposti huomaamatta, jos ei saa palautetta muilta tai altistu vaikeille asioille.

Te joilla on lääkitys,kauanko kesti löytää se oikea lääke ja annos?

MIten psykoterapia voisi auttaa ? jos kaikki muu jo käytetty,lääkitys, nepsy-terapia..

Kaikkea kannattaa kokeilla jos raha riittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toistan: Jos edes vahvat adhd lääkkeet eivät edes vähän paranna oloa, edes kokeiluvaiheessa, niin sinulla ei ole adhd:ta. Lääkäritkin tekevät joskus virheitä.

Netin vertaistukiryhmässä näkee näitä elämänkoululaisia, jotaka ulkoistavat kaikki ongelmansa tälle diagnoosille.

Eikö "vahvat adhd-lääkkeet" paranna oloa myös neuronormaaleilla? Luulisin että kuka tahansa tuntee parempaa oloa jos tarpeeksi stimulantteja vetää? Tuskin näitä muuten väärinkäytettäisiin? Eikö parempi indikaattori juuri olisi, etteivät ne "tee mitään", ts. aiheuta euforiaa tai kiihtymystä? Minulla lääke näkyy tapahtumien ja tekemisen lopputuloksessa, muttei se tunnu miltään. Myöhemmin huomaa, että olipas helppoa tai ei kompastunutkaan tavanomaisimpiin ongelmiin. Huomioin, tein loppuun. Jää myös helposti huomaamatta, jos ei saa palautetta muilta tai altistu vaikeille asioille.

Parantavat myös neuronormaaleilla, siksihän niitä opiskelijapiireissä etenkin Jenkeissä käytetään. Kuitenkin jos olet lapsesta asti kokenut aidosti ADHD oireita, tulet lääkettä ottaessasi, etenkin aluksi ja taukojen jälkeen, kokemaan tai amfeversiolla vain jälkeenpäin huomaamaan niiden tyypillisten oireiden kärjen leikkautumisen.

Voisi verrata vaikka kroonista kipua kokevan ja vain pikkujomotuksia kokevan tuntemuksiin, silloin kun ottavat särkylääkettä.

Mistä voi tietää milloin on oikea lääkitys ja oikea vahvuus ? kun ei sitä tosiaan tunne oikeen mitenkään edes.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toistan: Jos edes vahvat adhd lääkkeet eivät edes vähän paranna oloa, edes kokeiluvaiheessa, niin sinulla ei ole adhd:ta. Lääkäritkin tekevät joskus virheitä.

Netin vertaistukiryhmässä näkee näitä elämänkoululaisia, jotaka ulkoistavat kaikki ongelmansa tälle diagnoosille.

Eikö "vahvat adhd-lääkkeet" paranna oloa myös neuronormaaleilla? Luulisin että kuka tahansa tuntee parempaa oloa jos tarpeeksi stimulantteja vetää? Tuskin näitä muuten väärinkäytettäisiin? Eikö parempi indikaattori juuri olisi, etteivät ne "tee mitään", ts. aiheuta euforiaa tai kiihtymystä? Minulla lääke näkyy tapahtumien ja tekemisen lopputuloksessa, muttei se tunnu miltään. Myöhemmin huomaa, että olipas helppoa tai ei kompastunutkaan tavanomaisimpiin ongelmiin. Huomioin, tein loppuun. Jää myös helposti huomaamatta, jos ei saa palautetta muilta tai altistu vaikeille asioille.

Parantavat myös neuronormaaleilla, siksihän niitä opiskelijapiireissä etenkin Jenkeissä käytetään. Kuitenkin jos olet lapsesta asti kokenut aidosti ADHD oireita, tulet lääkettä ottaessasi, etenkin aluksi ja taukojen jälkeen, kokemaan tai amfeversiolla vain jälkeenpäin huomaamaan niiden tyypillisten oireiden kärjen leikkautumisen.

Voisi verrata vaikka kroonista kipua kokevan ja vain pikkujomotuksia kokevan tuntemuksiin, silloin kun ottavat särkylääkettä.

Niin, tämä kuitenkin kumoaa pelkän lääkkeen vaikutuksen diagnostisena kriteerinä. Kun tuossa puhuttiin, että vaikutuksesta tai sen puutteesta voi päätellä totuuden diagnoosista. Voisin kuvitella tilanteen noilla johtopäätöksillä jossa neuronormaalilla tehostaa toimintaa -> adhd koska lääkkeet "toimii" ja adhdtyypillä ei tee mitään, ehkä väsyttää vähäsen -> ei diagnoosia koska lääkkeet ei toimi, ei voi olla keskittymishäiriötä. Impulsiivisuus vielä tekee sen, että otat lääkettä ja kaikki ongelmat eivät ratkeakaan sen avulla, syytetään lääkeen toimimattomuutta, motivaatio sen ottamiseen 0. Lisäksi täytyy huomioida toiminnanohjauksen ongelmat, jotka ovat kasautuneet pitkältä ajalta: vaikka lääke lievittäisi oireita, on vielä kokonainen työmaa näiden tunnistamisessa ja ratkomisessa. Selkeämmin, neuronormaali saa lääkkeellä jo olemassa olevat taidot tehokkaampaan käyttöön. Adhd saa... niin mitkä? Sitten vasta ollaan ongelmien ytimessä ja lääke tai sen toimimattomuus vaatii hieman syvempää analyysia niin lääkäriltä kuin hoidettavalta itseltään.