Aikuisiän ADHD

Kauan aikaa sitten jouduin oleen sairaalassa yön ja siellä antoivat tenoxin, valvoin koko yön, en tiedä johtuiko vaan muista syistä vai lääkkeestä. Hoitsun mukaan sillä tippuu lähes kaikki.

on siis adhd diagnoosi,ei ollut silloin tosin.

Vierailija kirjoitti:

Hoitsun mukaan sillä tippuu lähes kaikki.

Just. Itselläni oli Tenox joskus nuorempana hetken kokeilussa eikä kyllä tehnyt mitään. Tuskin johtuu edes ADHD:sta, tuo nyt ei vain ole kovin tehokasta ainetta useimmille neurotyypillisillekään.

No joillekki riittää ku tekee jonkun iltiksen "asiantuntijan " 5 sekunnin harjoutuksen ja uni tulee samantien, toinen ei tipaha maksimimäärällä tenoxejakaan.

Minulle lääkäri kirjoitti mirtatsapiinia tuossa kuukausi sitten, en  ole vielä huomannut mitään vaikutusta.

Siis osaako joku suunnilleen kauanko kestää tutkimuksissa julkisella puolella? Helsingissä siis.Ja miten niihin mennään edes? 

Liian kauan.

Mutta mitä vaihtoehtoja on aikuisille lääkityksen suhteen? concerta kaikilla , jos se ei sitten käy,mikä seuraavaksi?

Minulla alkais kokeilu ens viikolla.

Vierailija kirjoitti:

Sain minäkin diagnoosin nuorena aikuisena, ja moni vuosikausia vaivannut asia sai sitä myötä selityksen. Yksi näistä on minun taipumukseni uupua ja rasittua helposti. Esimerkiksi ihan töiden jälkeen tarvitsen pienen hetken yksinoloa jotta voin tavallaan ladata akun. Lisäksi olen ns. erityisherkkä ihminen ja minulla on vähän Aspergerille tyypillisiä piirteitä. 

Olemme mieheni kanssa siinä tilanteessa, että keskustelemme hankimmeko lapsia. Olen sanonut miehelle, että voisin hankkia yhden lapsen. Minusta tuntuu, että yhteen lapseen energiani ja voimavarani riittäisivät, ja se olisi paras ratkaisu elämänlaatuani ja hyvinvointiani ajatellen. Mies kuitenkin inttää, että hän haluaa 2-3 lasta, eikä muu käy.

Minusta tuntuu, että jos minulla olisi useampi lapsi, en välttämättä voisi hyvin. Haluaisin olla mahdollisimman hyvä äiti sille yhdelle lapselle, enkä kärsivä ja huono äiti usealle. (Olen sitäpaitsi sitä mieltä, että loppupeleissä se on äiti joka päättää lapsiluvun, hänhän siinä sen isoimman työn tekee). Lisäksi pelkään, että lapseni perisivät minulta keskittymishäiriön, ja tunnen asiasta huonoa omaatuntoa jo nyt. 

Miten te olette ratkaisseet tällaiset asiat? 

Me saatiin lapsi ennen diagnoosia. Ei siis itsekään tajuttu, että ollaan siirtämässä huonoja (?) geenejä eteenpäin. Etukäteen kuviteltiin että neljä lasta olisi kiva, mutta yhden jälkeen kallistuttiin sille kannalle, että tämä riittää meille ja meidän perhe on tässä. Ei niin, että lapsi olisi ollut mitenkään vaikea, ei ollut, oli rauhallinen introvertti. Mutta meidän perhe tuntui kokonaiselta ja kun introverttejä ollaan, ei kaivattu enempiä lapsia. 

Meillä lapsi sai diagnoosin 20-vuotiaana. Kolmas vuosi korkeakouluopintoja menossa ja niissä ollut ongelmia tietyissä aineissa, kun ei teorian lukeminen tahdo sujua. Tyttö todella älykäs ja se on auttanut paljon. Isänsä on ihan huippuälykäs ja epäilen häntäkin AD(H)D:ksi, mutta hän porskuttaa työelämässä niin ei kaipaa diagnoosia niinkään. Minä hakeuduin tutkimuksiin, kun tytöllä tuli tämä epäily ja eilen sain diagnoosin, tänään eka päivä lääkekokeilua. Ja olen jo 50. Minulla ja tyttärellä on molemmilla tämä tarkkaamattomuusversio, ylivilkkaudesta ei ole tietoakaan. Minulta on mennyt elämä sillä tavalla pieleen, että nuorena en pystynyt opiskelemaan ja työelämään pääseminen kotivuosien jälkeen on ollut tosi vaikeaa, lopulta päädyin hanttihommiin.

Tyttären kohdalla tilanne ihan eri, on pystynyt kuitenkin kohtalaisesti opiskelemaan ja käynyt töissä siinä sivussa. Mutta arjen hallinnassa ongelmia, koti sotkussa ja jääkaapissa on vuodenkin vanhoja ruokia siellä tuoreiden seassa. (No tätä hänen luonaan kauhisteltuani löysin niitä meiltäkin o_O) 

Kyllä minä kannustaisin yhden lapsen tekemään! Se on ihan eri lähtötilanne kun itsellä on diagnoosi, niin osaa tarkkailla sitä lastakin sillä silmällä. Tällainen älykäs ADD jää helposti bongaamatta, kun koulu sujuu hienosti. Meidänkin tyttö taisi kirjoittaa 3 x L ja 5 x E. Masennusdiagnoosin sai lukiossa, mikä on aika tavallista kun ei löydetä sitä oikeaa ongelmaa heti. Mutta te osaatte kyllä katsoa onko lapsella nepsyongelmaa ja tilanne on parempi kun osataan jo varhaisessa vaiheessa hoitaa ja tukea. Ja ennen kaikkea päästään heti hoitamaan sitä oikeaa ongelmaa eikä niin, että hoidetaan pari vuotta ensin masennuksena ja sitten vasta hoksataan, että tämähän on nepsy!

Sille miehellekin voi sanoa, että ei voi ennen ensimmäistä lasta tietää millaista se vanhemmuus on. Ja lapsestakaan ei voi tietää, onko sellainen joka vie kaikki voimat, vai onko vähän helpompi tapaus. Että aivan turha lähteä tuollaiselle linjalle, että se on 2-3 lasta tai ei ollenkaan. 

Sanna Marin on hyvä esimerkki, että ihminen voi päästä pitkälle tästä huolimatta.

kyselenvaan kirjoitti:

Onko kokemuksia vanhemmuudesta ADHD-aikuisena? Puolisollani on luultavasti tulossa diagnoosi lähiaikoina (testit meneillään, vahva epäilys), mikä on hienoa, sillä siten hän saisi lääkityksen ja tukea sekä ymmärrystä elämässään. Itselleni monet kysymykset ovat saaneet vastauksen ja pystyn olemaan paljon enemmän tukena, kun ymmärrän hänen aivojensa toimintaa paremmin. Sitähän monesti olettaa, että muut toimivat samalla tavalla kuin itse, eikä voi ymmärtää, miksi joku stressaantuu niin kovin asioista, mitkä ei itseä stressaa (esim. keskeytykset, ajaminen tms). Olen oppinut paljon tässä viimeaikoina ADHD:sta :)

Olemme pohtimassa perheenlisäystä, ja toivon tietysti, että kaikki menee mahdollisimman hyvin ja kuitenkin niin, ettei ihan kaikki vastuu arjesta ja lapsenhoidosta kaadu minun päälle hänestä johtumattomista syistä. Onko mitään vinkkejä, miten lapsiarki on muilla sujunut, joilla on diagnoosi? Sehän lisää elämään aika huomattavasti enemmän kuormaa ja stressiä. Nykyään arki sujuu, kun kaikkeen on varattu aikaa ja puoliso saa hoitaa osansa tavallaan ja omassa ajassaan. Ja meillä on tietyt rutiinit.

Suoraan sanottuna se on kuormittavaa. Olen sitä mieltä, että jossain määrin on hyväksyttävä se, että rutiinien pito voi olla vaikeaa (aika vaan kuluu jonnekin) Lapseni juuri miettivät, että oliko heillä pienenä nukkumaanmenoaikoja? Noo, ainakin ensimmäisen kanssa yritin pitää jotain tolkkua. Kotityöt voi olla vähän sinne päin. Nalkutus ei auta, ole tukena. Moni yrittää oikeasti, mutta niitä asioita aloitetaan ja lopetetaan. Eli tavallaan pitää olla armollinen itseä ja toista kohtaan ja mennä välillä sieltä missä aita on matalin. Jos sinun vahvuus on rutiinit niin voit auttaa puolisosi niiden ylläpitämisessä. Ohjausta se välillä vaatii. Mutta mielestäni tässä on paljon hyvääkin! Olen vanhempana todellinen heittäytyjä, leikkijä ja lapset sanookin, että kivaa, kun äiti ei ole "tylsä". Tai no, kyllä ne minua pitää rasittavanakin, mutta eivät kuulemma vaihtaisi. Eli hyvääkin on. :)

6 VUOTTA!!! Kesti helsinkiläisellä psyk polilla adhd kartoitus, joka päättyi tänään <3

Diagnoosi on asetettu. Julkisella puolella minulla ehti tässä ajassa vaihtua 5 kertaa hoitava lääkäri ja 10 kertaa hoitaja, kaikki jäi aina kesken. Vähän kuin mulla arjessa, joten en vaatinut oikeuksia.

Ikävä kyllä mua on tässä välissä painostettu eri sairauden lääkkeitä syömään jotka ovat heikentäneet kognitiivisia kykyjä ja vaikuttaneet huonosti ADHD ihmiseen. Kiitos sijaiselle joka palkattiin tälle keväälle ja puuttui epäkohtiin <3

Olen niin onnellinen ihan vaan koska olen nyt jo saanut minulle tarkoitettua hoitoa ihan, ihan vaan toimintaterapiaa. En ole tyhmä, laiska, en aune avuton, en matti myöhänen, en luuseri <3 yritin väärin ja lääkärit myös, lääkehoitoni "masennukseen" on ollut lamauttavaa ja entisestään vaikeuttanut jaksamista. se on nyt ohi.

Hakekaa apua ja olkaa sinnikkäitä!!!! 30 vuotta!! 

taisteluohi kirjoitti:

6 VUOTTA!!! Kesti helsinkiläisellä psyk polilla adhd kartoitus, joka päättyi tänään <3

Diagnoosi on asetettu. Julkisella puolella minulla ehti tässä ajassa vaihtua 5 kertaa hoitava lääkäri ja 10 kertaa hoitaja, kaikki jäi aina kesken. Vähän kuin mulla arjessa, joten en vaatinut oikeuksia.

Ikävä kyllä mua on tässä välissä painostettu eri sairauden lääkkeitä syömään jotka ovat heikentäneet kognitiivisia kykyjä ja vaikuttaneet huonosti ADHD ihmiseen. Kiitos sijaiselle joka palkattiin tälle keväälle ja puuttui epäkohtiin <3

Olen niin onnellinen ihan vaan koska olen nyt jo saanut minulle tarkoitettua hoitoa ihan, ihan vaan toimintaterapiaa. En ole tyhmä, laiska, en aune avuton, en matti myöhänen, en luuseri <3 yritin väärin ja lääkärit myös, lääkehoitoni "masennukseen" on ollut lamauttavaa ja entisestään vaikeuttanut jaksamista. se on nyt ohi.

Hakekaa apua ja olkaa sinnikkäitä!!!! 30 vuotta!! 

MIten homma etenee nyt sitten ? 

Nyt lääkitystä takana melkeen 3 kk, ja viimeiset 2 kk 54 mg Concertaa. Ikää reilu 40.

Just huomasin että olen vissiin 2 taukopäivää pitänyt ainoastaan, mutta lääkärin mukaan voi käyttää jokapäivä jos hyötyy.

Minulla tuo vie kovimmat ajatusten heittelyt pois,ajatukset edelleen heittelee,mutta ei kokoaikaa,ja pystyy keskittyyn hieman pidempään sekä tulee tehtyä helpommalla asioita joita muuten viivyttelis turhaan.

Concerta, lääke tulee tavallaan kovemmin,ja sitten hiipyy,ja taas uudelleen.Vaikutus loppuu n. 7-8 tunnin kohdalla.

Mylan metyylifenidaatti,vaikutus tulee hitaasti ja pysyy tasaisemmin, en oikeastaan huomaa milloin loppuu, ei tule sellaista pikkiä kuin Concerta.

Sandoz, tätä menee tämä kuukausi,  aika sama kuin Concerta, mutta hieman hitaammin vaikuttaa, ja myös huomaa kun loppuu vaikutus.

Kun nyt on lääkitys ja diagnoosi,pitäs saada ajatukset kuntoon, oppia hyväksymään ja miettiin tulevaa eikä kokoajan mennyttä, tuon kun oppis tekeen jotenkin.Psykoterapiaan ei ole varaa nyt,eli itse pitää kehitellä keinot.

Miten muut hyväksyneet tilanteen? Tarpeeksi ikää niin ei ihan ihmeitä pysty tekeen,mutta ajatusten tasolla voi saada aikaan paljonkin.

Vierailija kirjoitti:

Kun nyt on lääkitys ja diagnoosi,pitäs saada ajatukset kuntoon, oppia hyväksymään ja miettiin tulevaa eikä kokoajan mennyttä, tuon kun oppis tekeen jotenkin.Psykoterapiaan ei ole varaa nyt,eli itse pitää kehitellä keinot.

Ihannemaailmassa diagnoosin päälle kuuluisi ainakin jonkin sortin lyhytterapiaa missä vähän käsiteltäisiin heränneitä tuntemuksia, mahdollisia menneitä solmuja ja valmennettaisiin tulevaisuuden suhteen. Yleensäkin käytäisiin ammattilaisen kanssa läpi kaikkea sitä mikä nykyään jää netin vertaistukiryhmien harteille.

Pelkkä "sulla on ollut aina tommonen pikku aivovamma, tässä lääkkeet, hei hei ja onnea" jättää varmaan monet vähän tyhjän päälle.

Erilaisia tukiryhmiä kai isommissa kaupungeissa ainakin kokoontuu, mikäli sellainen tuntuu itselle sopivalta tavalta käsitellä asioita niin kannattaa tutkia mitä löytyy. Nykytilanteessa tosin varmaankaan ei live-kokoontumisia järjestetä.

taisteluohi kirjoitti:

6 VUOTTA!!! Kesti helsinkiläisellä psyk polilla adhd kartoitus, joka päättyi tänään <3

Diagnoosi on asetettu. Julkisella puolella minulla ehti tässä ajassa vaihtua 5 kertaa hoitava lääkäri ja 10 kertaa hoitaja, kaikki jäi aina kesken. Vähän kuin mulla arjessa, joten en vaatinut oikeuksia.

Ikävä kyllä mua on tässä välissä painostettu eri sairauden lääkkeitä syömään jotka ovat heikentäneet kognitiivisia kykyjä ja vaikuttaneet huonosti ADHD ihmiseen. Kiitos sijaiselle joka palkattiin tälle keväälle ja puuttui epäkohtiin <3

Olen niin onnellinen ihan vaan koska olen nyt jo saanut minulle tarkoitettua hoitoa ihan, ihan vaan toimintaterapiaa. En ole tyhmä, laiska, en aune avuton, en matti myöhänen, en luuseri <3 yritin väärin ja lääkärit myös, lääkehoitoni "masennukseen" on ollut lamauttavaa ja entisestään vaikeuttanut jaksamista. se on nyt ohi.

Hakekaa apua ja olkaa sinnikkäitä!!!! 30 vuotta!! 

Aivan älytöntä julkisella psyk.polilla kestää kuusi vuotta tehdäkseen diagnoosi! Suomi ei todellakaan ole mikään hyvinvointivaltio.

taisteluohi kirjoitti:

6 VUOTTA!!! Kesti helsinkiläisellä psyk polilla adhd kartoitus, joka päättyi tänään <3

Diagnoosi on asetettu. Julkisella puolella minulla ehti tässä ajassa vaihtua 5 kertaa hoitava lääkäri ja 10 kertaa hoitaja, kaikki jäi aina kesken. Vähän kuin mulla arjessa, joten en vaatinut oikeuksia.

Ikävä kyllä mua on tässä välissä painostettu eri sairauden lääkkeitä syömään jotka ovat heikentäneet kognitiivisia kykyjä ja vaikuttaneet huonosti ADHD ihmiseen. Kiitos sijaiselle joka palkattiin tälle keväälle ja puuttui epäkohtiin <3

Olen niin onnellinen ihan vaan koska olen nyt jo saanut minulle tarkoitettua hoitoa ihan, ihan vaan toimintaterapiaa. En ole tyhmä, laiska, en aune avuton, en matti myöhänen, en luuseri <3 yritin väärin ja lääkärit myös, lääkehoitoni "masennukseen" on ollut lamauttavaa ja entisestään vaikeuttanut jaksamista. se on nyt ohi.

Hakekaa apua ja olkaa sinnikkäitä!!!! 30 vuotta!! 

Syöttivätkö psyk.polilla sulle ketipinoria? Sehän nimenomaan laskee dopamiinitasoja eli on adhd: lle nou nou.

Vierailija kirjoitti:

taisteluohi kirjoitti:

6 VUOTTA!!! Kesti helsinkiläisellä psyk polilla adhd kartoitus, joka päättyi tänään <3

Diagnoosi on asetettu. Julkisella puolella minulla ehti tässä ajassa vaihtua 5 kertaa hoitava lääkäri ja 10 kertaa hoitaja, kaikki jäi aina kesken. Vähän kuin mulla arjessa, joten en vaatinut oikeuksia.

Ikävä kyllä mua on tässä välissä painostettu eri sairauden lääkkeitä syömään jotka ovat heikentäneet kognitiivisia kykyjä ja vaikuttaneet huonosti ADHD ihmiseen. Kiitos sijaiselle joka palkattiin tälle keväälle ja puuttui epäkohtiin <3

Olen niin onnellinen ihan vaan koska olen nyt jo saanut minulle tarkoitettua hoitoa ihan, ihan vaan toimintaterapiaa. En ole tyhmä, laiska, en aune avuton, en matti myöhänen, en luuseri <3 yritin väärin ja lääkärit myös, lääkehoitoni "masennukseen" on ollut lamauttavaa ja entisestään vaikeuttanut jaksamista. se on nyt ohi.

Hakekaa apua ja olkaa sinnikkäitä!!!! 30 vuotta!! 

Syöttivätkö psyk.polilla sulle ketipinoria? Sehän nimenomaan laskee dopamiinitasoja eli on adhd: lle nou nou.

Myös ainakin SSRI tyyppisten masennuslääkkeitten vaikutus ADHD:n on ilmeisesti vähän hämärä ja nekin saattavat pahentaa ADHD oireita.

Tuurilla diagnosoimaton ADHD tapaus päätyy syömään vuosia molempia ja kun oireet ei kerran katoa niin sitten lisätään annosta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Julkisella siihen meni vain jotain kolme kuukautta, eikä ollut kyllä mikään elämää suurempi ponnistus. Koen saaneeni erittäin hyvää palvelua. Ikää oli muistaakseni 28v. Puolisoni sai diagnoosin uli kolmikymppisenä.

Lääkitys mullisti elämän, aiempi alisuoriutuja suorittikin pari korkeakoulututkintoa huippuarvosanoin ja työllistyi vaativalle asiantuntija-alalle epämääräisten pätkäduunien sijaan. Nyt ei ole enää samanlaista tarvetta lääkitykselle kun vuosien käyttö on opettanut toimimaan "oikein" ja miten keskitytään ja hoidetaan asiat. Aiemmin ei ollut mitään käsitystä siitä, miltä "normaaleista" ihmisistä elämä tuntuu. 

Just tämä miltä normaali elämä tuntuu ?

Minulla elämäni on ensimmäinen työterveyslääkärin tarkastus tulossa 34-vuotiaana, ensi kertaa onnistunut olemaan samassa työssä sen aikaa. Kannattaisiko ottaa add/ADHD epäily esiin siellä?

Itsekin olen korkeakoulun pystynyt käymään ja hyvin arvosanoin.

Viimeiset 3 vuotta olen tuntenut että voi kun saisin selville mikä minulla on. Diagnosoitu aiemmin toistuva masennus. Kun masennus ja lääkitys loppui, ihmeellistä, oireisto jäi. En vaan ole masentunut enää.

Yksin asuessa voin paremmin. Parisuhteessa ja toisen ihmisen kanssa asuessa alkaa arjen ongelmat tulla esiin. Aina on ollut arjen ja ajan hallinta ongelmia, motivaationpuutetta ja välillä aloitekyvyttömyyttä. Alan tekemään asiaa X ja palaan asioiden Y, Z ja Ö kanssa, X löytyy 2kk päästä sängyn alta.

Miksi itse haluaisin edes selvittää asian on että pärjäisin työssäni paremmin. Kaipaan jotain tukea mutta mitä se voi olla? Terapeutti on sitä mieltä että en ole neurologisisesti poikkeava vaan kyse on persoonasta ja että en hyötyisi diagnoosista. Haluaisin itse jotain tukitoimia!

Elän nyt arkea jossa on puoliso ja herään aamulla, menen töihin ja satunnaisesti harrastan. Arjen pyöritys tuntuu aivan jäätävältä ja haluaisin tämän jatkuvan kiireen tunnun pois. Kirjaimellisesti tunnen että päässäni juoksen joka paikkaan. Ei ole mitään hätää mutta mun päässä on hätä. En osaa kuvailla tätä tunnetta. Tuntuu ettei pysy palikat kasassa. Kun asuin yksin ja en tehnyt muuta kuin töitä, kävelin töihin ja kotiin ja söin voileipiä ja nukuin - elämäni oli hyvää. Siihen mahtui nuo asiat. Kaikki muu on helvetillistä kaaosta. Jo ihan autolla ajo ja kaikki autoon liittyvä. Ruokailu ja kaupassa käynti. Siivoaminen kun asunto on isompi jne. Eväiden teko töihin.

Tunnistaako kukaan add/ADHD näitä oireita? Olen myös ihan täysin kyllästynyt selittämään asioista mitä kukaan ei ymmärrä.

Itselläni todettiin aikuisiällä muutama vuosi sitten ADHD (ent. ADD.) Tästä kuvailusta ei kuitenkaan saanut oikein kiinni.  Oletko tällä hetkellä työelämässä ja miten pärjäät siellä? ADHD ei puhkea yllättäen aikuisiällä, vaan oireita on ollut lapsesta asti, ne vain voivat alkaa haitata enemmän aikuisiällä, kun pitäisi olla vastuullinen ja arkea pyörittävä aikuinen. 

Näin me ollaan erilaisia, koska taas minä sain täysin kiinni noista oireista. Mullakin on aina kiire ja kaikki kesken. Ja se hätä, jota ei oikeasti ole.

Mä olen aina pärjännyt koulussa hyvin, vaikka lapsena olin selkeästi ylivilkas, mikä on tytöille suht harvinaista. Työelämässäkin pärjsin oikein hyvin niin kauan kuin tein töitä, joissa ADHD-piirteet on vain hyödyksi. Tutkimuksiin ja diagnoosiin päädyin vasta kun vaihdoin työtehtviä, ja seinä tuli vastaan.

Minulla on myös kiireentuntua ja halu olla täydellinen tai suorittaa. Ja halu saada olla siistissä kodissa. (Vaatii työtä pitää tiptop.) Olen kuitenkin ymmärtänyt, että nämä johtuvat siitä, että minulla on todettu kompleksinen posttraumaattinen oireyhtymä.

Traumatausta selittää usein monta vaivaa päihdeongelmista masennukseen. Toki voi olla, että olen erikoinen persoona tai lievästi ADD yms, mutta olen ymmärtänyt, että niin kauan kun taustalla on muuta isoa, niin diagnoosia ei voi lähteä tekemään.

Voi ne aina tutkia ja yrittää löytää jotain, mutta eriasia suostuuko ne.

Joku neuropsykologi varmaan vois eritellä tarkemmin testeissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Julkisella siihen meni vain jotain kolme kuukautta, eikä ollut kyllä mikään elämää suurempi ponnistus. Koen saaneeni erittäin hyvää palvelua. Ikää oli muistaakseni 28v. Puolisoni sai diagnoosin uli kolmikymppisenä.

Lääkitys mullisti elämän, aiempi alisuoriutuja suorittikin pari korkeakoulututkintoa huippuarvosanoin ja työllistyi vaativalle asiantuntija-alalle epämääräisten pätkäduunien sijaan. Nyt ei ole enää samanlaista tarvetta lääkitykselle kun vuosien käyttö on opettanut toimimaan "oikein" ja miten keskitytään ja hoidetaan asiat. Aiemmin ei ollut mitään käsitystä siitä, miltä "normaaleista" ihmisistä elämä tuntuu. 

Just tämä miltä normaali elämä tuntuu ?

Minulla elämäni on ensimmäinen työterveyslääkärin tarkastus tulossa 34-vuotiaana, ensi kertaa onnistunut olemaan samassa työssä sen aikaa. Kannattaisiko ottaa add/ADHD epäily esiin siellä?

Itsekin olen korkeakoulun pystynyt käymään ja hyvin arvosanoin.

Viimeiset 3 vuotta olen tuntenut että voi kun saisin selville mikä minulla on. Diagnosoitu aiemmin toistuva masennus. Kun masennus ja lääkitys loppui, ihmeellistä, oireisto jäi. En vaan ole masentunut enää.

Yksin asuessa voin paremmin. Parisuhteessa ja toisen ihmisen kanssa asuessa alkaa arjen ongelmat tulla esiin. Aina on ollut arjen ja ajan hallinta ongelmia, motivaationpuutetta ja välillä aloitekyvyttömyyttä. Alan tekemään asiaa X ja palaan asioiden Y, Z ja Ö kanssa, X löytyy 2kk päästä sängyn alta.

Miksi itse haluaisin edes selvittää asian on että pärjäisin työssäni paremmin. Kaipaan jotain tukea mutta mitä se voi olla? Terapeutti on sitä mieltä että en ole neurologisisesti poikkeava vaan kyse on persoonasta ja että en hyötyisi diagnoosista. Haluaisin itse jotain tukitoimia!

Elän nyt arkea jossa on puoliso ja herään aamulla, menen töihin ja satunnaisesti harrastan. Arjen pyöritys tuntuu aivan jäätävältä ja haluaisin tämän jatkuvan kiireen tunnun pois. Kirjaimellisesti tunnen että päässäni juoksen joka paikkaan. Ei ole mitään hätää mutta mun päässä on hätä. En osaa kuvailla tätä tunnetta. Tuntuu ettei pysy palikat kasassa. Kun asuin yksin ja en tehnyt muuta kuin töitä, kävelin töihin ja kotiin ja söin voileipiä ja nukuin - elämäni oli hyvää. Siihen mahtui nuo asiat. Kaikki muu on helvetillistä kaaosta. Jo ihan autolla ajo ja kaikki autoon liittyvä. Ruokailu ja kaupassa käynti. Siivoaminen kun asunto on isompi jne. Eväiden teko töihin.

Tunnistaako kukaan add/ADHD näitä oireita? Olen myös ihan täysin kyllästynyt selittämään asioista mitä kukaan ei ymmärrä.

Itselläni todettiin aikuisiällä muutama vuosi sitten ADHD (ent. ADD.) Tästä kuvailusta ei kuitenkaan saanut oikein kiinni.  Oletko tällä hetkellä työelämässä ja miten pärjäät siellä? ADHD ei puhkea yllättäen aikuisiällä, vaan oireita on ollut lapsesta asti, ne vain voivat alkaa haitata enemmän aikuisiällä, kun pitäisi olla vastuullinen ja arkea pyörittävä aikuinen. 

Näin me ollaan erilaisia, koska taas minä sain täysin kiinni noista oireista. Mullakin on aina kiire ja kaikki kesken. Ja se hätä, jota ei oikeasti ole.

Mä olen aina pärjännyt koulussa hyvin, vaikka lapsena olin selkeästi ylivilkas, mikä on tytöille suht harvinaista. Työelämässäkin pärjsin oikein hyvin niin kauan kuin tein töitä, joissa ADHD-piirteet on vain hyödyksi. Tutkimuksiin ja diagnoosiin päädyin vasta kun vaihdoin työtehtviä, ja seinä tuli vastaan.

Minulla on myös kiireentuntua ja halu olla täydellinen tai suorittaa. Ja halu saada olla siistissä kodissa. (Vaatii työtä pitää tiptop.) Olen kuitenkin ymmärtänyt, että nämä johtuvat siitä, että minulla on todettu kompleksinen posttraumaattinen oireyhtymä.

Traumatausta selittää usein monta vaivaa päihdeongelmista masennukseen. Toki voi olla, että olen erikoinen persoona tai lievästi ADD yms, mutta olen ymmärtänyt, että niin kauan kun taustalla on muuta isoa, niin diagnoosia ei voi lähteä tekemään.

Tutulta kuulostaa tuo kaikki minullekin.

"Terapeutti on sitä mieltä että en ole neurologisisesti poikkeava vaan kyse on persoonasta ja että en hyötyisi diagnoosista."

Pöljä terapeutti ja outo asenne. Diagnoosia ei kuitenkaan ihan tuosta vaan tipu joten vaikea nähdä miten siitä ei hyötyisi. Ja jos kunnon tutkimusten jälkeen ei löydykään merkkiä ADHD:sta niin askel oikeaan suuntaan sekin.

Ärsyttää tuo edelleen yleinen asenne että varsinkin aikuisiän ADHD on joku pikku ongelma jonka voi ohittaa vain olan kohautuksella ja pikku skarppauksella. Ns ammattilaisetkaan eivät tunnu ymmärtävän miten moneen asiaan tuo voi vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Sanna Marin on hyvä esimerkki, että ihminen voi päästä pitkälle tästä huolimatta.

Marin ei ole ADHD ilmeisesti. Yksinhuoltajaäidin kiukutteleva lapsi.

On kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanna Marin on hyvä esimerkki, että ihminen voi päästä pitkälle tästä huolimatta.

Marin ei ole ADHD ilmeisesti. Yksinhuoltajaäidin kiukutteleva lapsi.

Älykäs nainen on usein kiukutteleva ja hankala, yhteiskunnan tiellä ehkä?

Politiikassa on kautta aikain ollut älykkäitä, jyrääviä ja hankaliakin ihmisiä, mutta siitä ei ole nostettu älämölöä, koska he ovat olleet miehiä. Ei millään pahalla, mutta en voi uskoa että esim Halla-aho olisi ihmisenä mitenkään helppo. Sama fiilis tuli aina myös esim Ahtisaaresta, vaikka häntä äänestinkin. Itseasiassa ajattelin, että on varmasti hyvä neuvottelija jos ei ole heti muiden kynnysmattona. Sikäli kiukutteleva on hyvä piirre, tietää oman tahtonsa, omat rajansa eikä tule muiden alistamaksi.