Aikuisiän ADHD

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla concerta ei vaikuta mitenkään ,omasta mielestä.Tuota kokeiltu 18-96mg annokset, jokaista viikko pari.

Testit  ja kaikki puoltavat selkeää diagnoosia kuulemma.

Mutta  koska ei ole mustaa valkosella(lapsuudesta siis) ,niin ei voi kirjottaa b lausuntoa muita lääkkeitä varten.

Eikö niitä lääkkeitä voi ostaa ilman B-lausuntoakin? Eikö tuo tarkoita vain sitä, että jää Kela-korvaus saamatta? Aiemmin ketjusta muistelen että tässä puhutaan jostain 100-200€/kk hinnoista, eiväthän nämä sentään mitään tuhansien eurojen syöpälääkkeitä ole.

Jos kuulut siihen ryhmään jolta adhd vienyt pois opiskelut ,työt,perheen,ystävät, niin melko varmasti 200e on iso raha  toimeentulotuella maksella.

Jos olet taas hyperfokus nörtti joka tekee 20 k kuukaudessa,niin et edes tarvi diagnoosia tai lääkettä.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata olla noin ankara itselle.

Jos vähän googlailee niin huomaa että jo onnettomuustilastojen perusteella ADHD-ihmisten kannattaisi välttää ajamista.

Mulle on itselleni käynyt sellainen vahinko että olen jo kymmenettä vuotta ammattikuljettaja, nyt tuoreella ADHD-diagnoosilla varustettuna. Ekana vuotena sattuikin kolareita ja paljon, mutta mulla on sitten kai se hyperfokus tähän ajamiseen, kun opin noista kolareista tyypilliset vaaranpaikat, ja nykyään alkaa ajaminen olla niin tylsää että pitää kuunnella äänikirjoja tai vastaavaa että jaksaisi samalla keskittyä ajamiseen.

Kannattaa siis muistaa että vaikka niitä vahinkoja meille sattuu, niin harjaantuminen niin että vahinkoja sattuu vähemmän on mahdollista.

Erityisen hyödyllistä on miettiä niitä läheltäpiti-tilanteita, ja sitä, mitä todella tapahtui, ja mitä voisi seuraavalla kerralla tehdä paremmin.

No en koe olevani ankara, mutta ketuttaahan se kun on menossa lääkäriin ja huomaakin olevansa työmatkareitillä ja tulee kiire, vaikka on varannut matkaan reilusti aikaa. Ja nämä läheltäpititilanteet ovat vähän pelottaviakin - kun jää joku auto tai ihminen huomaamatta, kun olen niin ajatuksissani tai en vain muista pälyillä riittävästi joka suuntaan. 

Olen kolme vuotta ajanut autoa työkseni, joten sitä autolla ajelua ei nyt vain tässä ammatissa voi välttää. Eikä ole oikein paukkuja hakea oikeita töitä, kun työpäivän jälkeen ei ole energiaa edes vähemmän haastaviin ponnistuksiin. Toivon kädet ristissä diagnoosia ja lääkitystä että saan elämän paremmin hallintaan ja ehkä sitten voi miettiä olisiko jotain saumoja siistiin sisätyöhön, ettei tarvitsisi joka päivä ajella ympäriinsä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos kuulut siihen ryhmään jolta adhd vienyt pois opiskelut ,työt,perheen,ystävät, niin melko varmasti 200e on iso raha  toimeentulotuella maksella.

Jos olet taas hyperfokus nörtti joka tekee 20 k kuukaudessa,niin et edes tarvi diagnoosia tai lääkettä.

Nuorena opiskeluista ei tullut mitään ja aikuisena opiskelin AMK-tutkinnon, joka on minulle ihan alisuoriutumista. Mutta siihen pystyin vähäisellä panostuksella, kun kiinnosti riittävästi. Perhe ei ole hylännyt ja ystäviä ei oikein koskaan ole ollut (eikä miehelläkään, taitaa olla ainakin minulla vähän autistisiakin piirteitä). Työ on paskaduuni johon ei tarvita koulutusta, hikisesti 2000€ tienaan nettona, aina en ihan sitäkään. Miehellä epäilen olevan myös ADHD mutta ehkä myös sitä hyperfokusta välillä. Ei tienaa 20k kuussa, mutta 10k kumminkin ja hän oli halukas maksamaan tutkimukset yksityisellä, kun kerroin että voin saada lääkkeet jotka vois auttaa siivoamisessa :-D Kummasti ei hänellä ole ollut oikein kiinnostusta hakeutua tutkimuksiin, kun työelämässä porskuttaa ihan hyvin. 

Olisi tuo 200€ minunkin palkasta aika paljon, mutta alkoholia en juuri käytä ja miehellä menee enemmän kuin tuon verran olusiin ja muihin kuukausitasolla, joten enköhän minä voi saman rahan pistää lääkkeisiin, jos tarvetta on. 

Mutta mietin niitäkin, jotka on toimeentulotuella. Jos lääkkeellä saa elämän parempaan järjestykseen, niin eikö silloin voi olla myös toivoa että voi opiskella ja päästä töihin? Ehkä ne lääkkeet ajan kanssa maksaisivat itsensä takaisin.

kyselenvaan kirjoitti:

Onko kokemuksia vanhemmuudesta ADHD-aikuisena? Puolisollani on luultavasti tulossa diagnoosi lähiaikoina (testit meneillään, vahva epäilys), mikä on hienoa, sillä siten hän saisi lääkityksen ja tukea sekä ymmärrystä elämässään. Itselleni monet kysymykset ovat saaneet vastauksen ja pystyn olemaan paljon enemmän tukena, kun ymmärrän hänen aivojensa toimintaa paremmin. Sitähän monesti olettaa, että muut toimivat samalla tavalla kuin itse, eikä voi ymmärtää, miksi joku stressaantuu niin kovin asioista, mitkä ei itseä stressaa (esim. keskeytykset, ajaminen tms). Olen oppinut paljon tässä viimeaikoina ADHD:sta :)

Olemme pohtimassa perheenlisäystä, ja toivon tietysti, että kaikki menee mahdollisimman hyvin ja kuitenkin niin, ettei ihan kaikki vastuu arjesta ja lapsenhoidosta kaadu minun päälle hänestä johtumattomista syistä. Onko mitään vinkkejä, miten lapsiarki on muilla sujunut, joilla on diagnoosi? Sehän lisää elämään aika huomattavasti enemmän kuormaa ja stressiä. Nykyään arki sujuu, kun kaikkeen on varattu aikaa ja puoliso saa hoitaa osansa tavallaan ja omassa ajassaan. Ja meillä on tietyt rutiinit.

Monilla aikuisena diagnoosin saaneilla koko prosessi tuntuisi alkavan siitä että lasten saannin, töiden, opiskelun tai työttömyydenkin lisäämän stressin ja muiden arjen vaatimusten kasvaessa huomaa että hommat vain eivät enää pysy hanskassa ja pää alkaa hissukseen natisemaan.

Näin meni homma itsellänikin. Huomasin päätyneeni tilanteeseen mihin minua ei vain ole suunniteltu ja missä en ole kykenevä toimimaan vaikka kuinka tsemppaisin. Tästä sitten pahimmillaan voi seurata parisuhdeongelmien, itsesyytösten ja lisääntyvien psyykkisten ongelmien kierre joka perinteisesti on ratkaistu päihteillä, avioerolla ja muilla vähemmän ideaalisilla tavoilla.

Yksi syy omien ADHD (vahvistettu) tai asperger epäilysteni heräämiseen oli tiettyjen yhtäläisyyksien huomaaminen oman isäni (*) käytöksessä ja elämänkaaressa joka noudatti juuri tuota kaavaa. Iän myötä hänen aiemmin käsittämättömänä pitämäni käytös alkoikin tuntua oudon ymmärrettävältä kun oma elämä alkoi ajautua huolestuttavasti samalle radalle.

Mutta oikea diagnoosi ja lääkitys sekä ymmärtävä puoliso auttaa paljon ja vaikuttaa siltä että miehesi on ollut molempien suhteen onnekas. Lapsiperheen arki voi ADHD:n kanssa olla stressaavaa mutta noiden tekijöiden ollessa kunnossa ja hitaasti edeten uskon että pärjäätte kyllä, tsemppiä!

*) Tarkemmin sanoen isäni, itseni ja lasteni käytöksessä. Me kaikki olemme kasvaneet täysin erilaisessa ympäristössä mutta tietyt piirteet esiintyvät selkeinä meissä kaikissa. Perinnöllinen tekijä on näissä ongelmissa merkittävä ja on aina hyvä varautua siihen että niitä voi ilmetä sitten ainakin jossain määrin jälkikasvussakin. Vanhemmalla lapsellani on nyt alkanut opiskelupaineiden myötä ilmetä hyvin tutun kuuloisia ongelmia, jotka tietysti voivat olla vain osa ohimenevää nuoruuden kriisiä mutta aion pitää huolen siitä että tarvittaessa hänen kohdallaan asiat menevät paremmin kuin aiemmilla sukupolvilla.

Varsinaiset ADHD-lääkkeet ovat psykostimulantteja, joita lääkäri ei saa määrätä, ellei potilaalla ole diagnoosia. Diagnoosin saaminen on kallista ja/tai todella hidasta. On pari muutakin lääkettä joita voi kokeilla, jos lääkäri vain reseptin määrää. Toinen on atomoksetiini, toinen guanfasiini. Niihin ei kai ole pakko olla diagnoosia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kuulut siihen ryhmään jolta adhd vienyt pois opiskelut ,työt,perheen,ystävät, niin melko varmasti 200e on iso raha  toimeentulotuella maksella.

Jos olet taas hyperfokus nörtti joka tekee 20 k kuukaudessa,niin et edes tarvi diagnoosia tai lääkettä.

Nuorena opiskeluista ei tullut mitään ja aikuisena opiskelin AMK-tutkinnon, joka on minulle ihan alisuoriutumista. Mutta siihen pystyin vähäisellä panostuksella, kun kiinnosti riittävästi. Perhe ei ole hylännyt ja ystäviä ei oikein koskaan ole ollut (eikä miehelläkään, taitaa olla ainakin minulla vähän autistisiakin piirteitä). Työ on paskaduuni johon ei tarvita koulutusta, hikisesti 2000€ tienaan nettona, aina en ihan sitäkään. Miehellä epäilen olevan myös ADHD mutta ehkä myös sitä hyperfokusta välillä. Ei tienaa 20k kuussa, mutta 10k kumminkin ja hän oli halukas maksamaan tutkimukset yksityisellä, kun kerroin että voin saada lääkkeet jotka vois auttaa siivoamisessa :-D Kummasti ei hänellä ole ollut oikein kiinnostusta hakeutua tutkimuksiin, kun työelämässä porskuttaa ihan hyvin. 

Olisi tuo 200€ minunkin palkasta aika paljon, mutta alkoholia en juuri käytä ja miehellä menee enemmän kuin tuon verran olusiin ja muihin kuukausitasolla, joten enköhän minä voi saman rahan pistää lääkkeisiin, jos tarvetta on. 

Mutta mietin niitäkin, jotka on toimeentulotuella. Jos lääkkeellä saa elämän parempaan järjestykseen, niin eikö silloin voi olla myös toivoa että voi opiskella ja päästä töihin? Ehkä ne lääkkeet ajan kanssa maksaisivat itsensä takaisin.

Jos itse,ja yksin ilman muiden tukea joutuu maksaan menot 500eurolla kuukaudessa,niin aika vaikeaa ois maksella 200e pillereihin.

Tuo 500 on vähän jos edes yrittää elää mitenkään normaalisti,ruoka yms.

Millaisia nämä teidän sukupolvia kestäneet oireet ovat olleet käytännössä?

3 Koulua kesken, lukio, amk x2,  Pätkätöitä n 15 eri paikassa, parisuhteita parikymmentä , harrastuksia varmaan 30 mitä ollut. Kavereita ei juurikaan. Unettomuutta lapsuudesta lähtien, ulkopuolisuuden tunne, masennusta,ahdistusta. Murtuneita luita,ylikuntoa,   harrastuksissa siis .

Joka päivä alkaa ja loppuu aina samojen asioiden miettimiseen. Eli mitä ihmettä minä  tekisin tässä elämässä.

add1 kirjoitti:

Millaisia nämä teidän sukupolvia kestäneet oireet ovat olleet käytännössä?

Sikäli vähän hämärä ja vaikea aihe että monet noista voidaan lukea vain ihan normaaleiksi persoonallisuuden piirteiksi enkä muutenkaan haluaa liikoja projisoida omia ongelmiani muihin enkä pakottaa tai "aivopestä" lapsiani tiettyyn muottiin tai diagnoosiin. Osa ei varsinaisesti liity ADHD:n mutta ehkä muihin samansukuisiin ongelmiin joihin ilmeisesti liittyy samoja perintötekijöitä. Osa on täysin päinvastaisia kuin yleisesti ADHD:n liitetyt oireet.

Voi olla että tämä onkin parempi lukea vain "hassuja perinnöllisiä piirteitä mitä huomaan lapsissani" kevennyksenä?

(Okei, ei ole aiemmin tultua kunnolla näitä mietittyä joten listasta tulikin aika pitkä ja paljon varmaan unohtuikin. Luultavasti vain näen omiani... Vaikuttaako tämä muista hieman luulotautiselta liioittelulta?)

Mutta joitain äkkiseltään mieleentulevia "juttuja" joita päällepäin tunnistan niin itsessäni (mies 43v), isässäni (mies 70v) kuin lapsissani (poika 13v, tyttö 17v):

- Järjestyksen ja siisteyden tarve. Tyttärellä esiintynyt melko pienestä, ei pidä siitä hänen tavaroihinsa kosketaan ja pitää huoneensa hyvin siistinä. Vaihtaa vuodevaatteet heti jos kavereita käymässä jotka istuvat sängyllään. Tai ylipäätään että kukaan koskee hänen sänkyynsä. Sai taannoinen pienen meltdownin pikkuveljen harjatessa hampaitaan eteisen käytävällä niin että hammastahnaroiskeita lensi lattialle.

Isäni ei selvästikään pidä siitä että tavaroita siirrellään ja hänellä on välillä tapana vetää imurin kanssa perässä siellä vieraillessa, vastaavasti olen huomannut joskus tekeväni samaa... Itse olen myös erittäin siisti. Kyse ei ole mistään ocd:stä tai bakteerikammosta, tavarat nyt vaan pitää olla paikoillaan, perkele. Se helpottaa elämää ja maailman hahmottamista.

- Rutiinintarve. Yhdessä vaiheessa tyttärellä oli säännöllinen suihkussakäynti aina klo 09.00. Piste. Mikäli joku sattui käyttämään kylppäriä silloin siitä sai kuulla. Myös koiran ulkoilutukseen ja vastaaviin on liittynyt tällaista.

Omalla kohdallani olen myös oppinut huomaamaan että rutiinien rikkoutuminen aiheuttaa pientä tolaltaan menoa. Se tuntuu vain jotenkin "väärältä". Isästäni en ole varma mutta en olisi yllättynyt jos hänellä on vastaavia.

(Jatkuu :) )

Sain minäkin diagnoosin nuorena aikuisena, ja moni vuosikausia vaivannut asia sai sitä myötä selityksen. Yksi näistä on minun taipumukseni uupua ja rasittua helposti. Esimerkiksi ihan töiden jälkeen tarvitsen pienen hetken yksinoloa jotta voin tavallaan ladata akun. Lisäksi olen ns. erityisherkkä ihminen ja minulla on vähän Aspergerille tyypillisiä piirteitä. 

Olemme mieheni kanssa siinä tilanteessa, että keskustelemme hankimmeko lapsia. Olen sanonut miehelle, että voisin hankkia yhden lapsen. Minusta tuntuu, että yhteen lapseen energiani ja voimavarani riittäisivät, ja se olisi paras ratkaisu elämänlaatuani ja hyvinvointiani ajatellen. Mies kuitenkin inttää, että hän haluaa 2-3 lasta, eikä muu käy.

Minusta tuntuu, että jos minulla olisi useampi lapsi, en välttämättä voisi hyvin. Haluaisin olla mahdollisimman hyvä äiti sille yhdelle lapselle, enkä kärsivä ja huono äiti usealle. (Olen sitäpaitsi sitä mieltä, että loppupeleissä se on äiti joka päättää lapsiluvun, hänhän siinä sen isoimman työn tekee). Lisäksi pelkään, että lapseni perisivät minulta keskittymishäiriön, ja tunnen asiasta huonoa omaatuntoa jo nyt. 

Miten te olette ratkaisseet tällaiset asiat? 

Edellisen loppuosa odotteleekin moderaatiota mutta välihuomiona että esiintyyhän noita kaikkia outouksia kyllä toisenkin vanhemman puolella :)

Joten ehkä sitä vain on omien kokemusten myötä yliherkistynyt näkemään tuollaisia ja tarkemmin syynätessä me kaikki olemme omalla tavallamma vähän erikoisia.

Tulee mieleen että onkohan nuo ennemminkin jotain autismin kirjoa?

add1 kirjoitti:

Tulee mieleen että onkohan nuo ennemminkin jotain autismin kirjoa?

Juu, osa on aika vahvasti tuonne päin viittaavaa, osa sitten taas enempi adhd:hen. Autismin kirjolla, adhd:lla, ocd:llä ja ties millä on kuitenkin suuri mahdollisuus esiintyä yhdessä, on löydetty viitteitä yhteisistä perintötekijöistä ja muutenkin nuo ovat oireineen ja taustasyineen aika sekava hässäkkä.

ADHD tyyppisiä juttuja esiintyy ehkä enemmän (päällepäin) pojalla ja minulla, jos noi loput nyt joskus tulee modesta läpi.

Vaikea sitten tarkemmin sanoa kun ei toisen sisäisestä maailmasta tiedä ja nuorena tuollaisia on vaikea itsekään arvioida.

Esimerkiksi itse olen tiedostanut jatkuvan päänsisäisen monologin, luennoinnin ja pörinän ongelmaksi ainakin teini-ikäisestä lähtien, vasta reilusti yli kolmekymppisenä alkoi heräämään ajatus että tällaista ei ehkä ole ihan kaikilla ja tuostakin meni vielä useampi vuosi ennenkuin aloin yhdistämään sitä mahdolliseen adhd:hen.

Kokemuksia psykiatrin vaihtamisesta tai tutkimusten siirtämisestä julkiselle puolelle kesken kaiken?

En luota psykiatriin enää.

Kai ne samat tutkimukset julkisella ja privalla?

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksia psykiatrin vaihtamisesta tai tutkimusten siirtämisestä julkiselle puolelle kesken kaiken?

En luota psykiatriin enää.

Sain diagnoosin yksityiseltä vuonna 2004 ja työterveyskin teki saman diagnoosin kymmenen vuotta myöhemmin.

Nyt pitäisi siirtää lääkkeiden uusinta julkiselle rahatilanteen vuoksi. Uskoakseni ei pitäisi olla mitään ongelmia.

En keksi miksi ois ongelmaa, jos dg tehty kuten pitääkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huhujen mukaan Suomessa kytee  "ADHD"-pommi, joka on räjähtämässä käsiin. Mielenterveysongelmaiset ja kuormittuneet ihmiset ovat lähteneet sankoin joukoin hankkimaan ADHD-diagnooseja. ADHD:N hoidossa käytettävien neurostimulanttien käyttö on lisääntynyt rajusti. Niin rajusti, ettei ole mahdollista, että ADHD:ta esiintyisi paikallisesti niin paljon. Lääkealan turvallisuusvirasto Fimea on pistänyt näppinsä peliin ja vaikeuttaa ADHD-lääkkeiden saatavuutta ja rajaa pois sitä lääkäreiden ryhmää, jotka lääkkeitä voivat määrätä. Hoidon painopistettä halutaan myös siirtää lääkkeistä muihin hoitoihin (joita ei ole Suomessa saatavilla).

Kehitys on todella huolestuttava, ja ADHD-ongemaiset täyttävät psykiatrian poliklinikat kautta maan. Ilmiö muistuttaa ilmeisesti Yhdysvaltojen opiaattikriisiä, joka päätyi katastrofiin. Ainakin viranomaiset sitä todennäköisesti pelkäävät.

Saako linkkiä tähän väitteeseen. Aika nopeasti huomaa, ettei ne ADHD-lääkkeet auta, jos sairautta ei ole.

Kaikilla lääkkeillä on sivuvaikutuksia, myös metyylifenidaatilla. Se, että kuinka se vaikuttaa henkilöön niin kertoo paljon hänen aivojensa välittäjäaineiden tilasta.

Koska metyylifenidaatti toimii aivoissa dopamiinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjänä ja ADHD: tä nykyisen tutkimuksen mukaan pidetään aivojen dopamiinihäiriönä niin henkilön aivoihin lisääntynyt dopamiini vaikuttaa keskittymisen lisääntymiseen, vireystilaan ja aloitekykyyn.

Koska ADHD ei kerro suoraan ihmisen älykkyydestä, saa hän apua ja nostetta lääkkeestä saadakseen mahdollisuuden näyttää kyvykkyytensä esim. opinnoissa tai työelämässä.

Jos neuronormatiivin dopamiini tasoa nostetaan entisestään metyylifenidaatilla, lisää sekin keskittymistä, mutta vastaavasti myös muita haittavaikutuksia on verenpaineen ja sykkeen kohoaminen sekä yliaktiivisuus, joka saattaa jopa hermostuttaa henkilöä.

Jos henkilöllä taas on geneettinen alttius skitsofreniaan, jota hoidetaan päinvastoin taas neuroleptineillä niin metyylifenidaatilla voi olla hänen sairautensa aktivoituneen hyvinkin suuri vaikutus (kuten myös päihteillä, kuten heroiini).

Neuroleptinejä käytetään muuten nykyisin myös dementian hoitoon. Ihan mielenkiintoista noin kemian, geenitutkimuksen ja välittäjäaineiden vaikutuksen näkökulmasta :)

Ihan samat sivuvaikutukset tulee vaikka onkin adhd, mutta ne lievenee yleensä. Varsinkin jos kokeillaan  liian suurta annosta. 

Jossain kokeilivat masennuslääkettä+mf ,en muista lopputulemaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos piristeet rauhottaa ADHD-tyyppiä,niin mitä jos ne ottaa vaikka unilääkettä, tai bentsodiatsepiinia?  Onko sama vaikutus kuin muillakin vai muu?

Yleisesti ottaen en tiedä, mutta mulla diapam piristi eikä nukkumisesta tullut mitään, vaikka lääkäri painotti että pitää saada nukkua häiriöttä pitkät unet oton jälkeen.