Lue keskustelun säännöt.
Vastasyntynyt vauva ja sukulaisten vierailut
26.05.2019 |
Meille syntyi viikko sitten vauva, esikoisemme. Olemme onnesta soikeina, mutta myös tosi väsyneitä kaiken uuden edessä. Imetys vaatii opettelua, on valvomista jne. Lisäksi olen itse ollut aika heikossa kunnossa fyysisesti synnytyksen jälkeen ja tarvitsen paranemis- ja palautumisaikaa. Ja lisäksi haluaisimme olla mieheni kanssa kaikessa rauhassa "omassa pesämme" ensimmäiset viikot, tutustua vauvaan rauhassa opetellen uutta arkea.
Meidän molempien vanhemmat kävivät synnytyslaitoksella katsomassa vauvaa, mikä oli todella mukavaa. Nyt kuitenkin ahdistaa, kun niin monet sukulaiset ja myös ystävät ovat tuppautumassa heti kylään. Olen ystävällisesti yrittänyt sanoa, että tervetuloa sitten, kun ollaan vähän palauduttu synnytyksestä, mutta ei tunnu menevän perille.. En vaan jaksaisi ottaa vieraita vastaan juuri nyt, vaikka normaalisti se onkin mukavaa, kun käyvät. Lisäksi en haluaisi, kun vauva on vielä niin pieni, kaikkia mahdollisia bakteerikantoja vieraiden mukana meille.
Miten olette itse toimineet vastaavassa tilanteessa? Milloin olette jaksaneet ottaa vieraita vastaan? Miten olette torjuneet vierailut kohteliaasti vai onko pitänyt sanoa tiukastikin, että nyt ette kyllä tule?
Kommentit (186)
Vierailija kirjoitti:
Asia riippuu sukulaisistakin. Meillä miehen puolen suku ja eritoten anoppi odottavat viiden tähden palvelua, aina pitää olla lämmin ruoka tai jooa kaksi (ilmoittavat ihan röyhkeästi siis itse että tullaan sunnuntaina, muistakaa sitten laittaa ruoka valmiksi). Lisäksi kahvit ja ITSEleivottua kakkua tms. Jos ei ole itsetehtyä, anoppi nalkuttaa. Ruoastakin valitetaan välillä. Jälkiruokaa jos ei näy niin katkeraan ääneen kysytään että missäs jälkiruoka, ajettiin sentäön tunnin matka ja kaukaa kun tulee niin pitää olla tarkoilua.
Koskaan eivät ole lapsia hoitaneet eivätkä auta missään ikinä, kylässä ollessa eivät leiki lasten kanssa vaan istuvat ja odottavat tarjoilua.Kyllä oli kivaa palvella tärä sakkia kun vastasyntynyt rinnalla, kaksi taaperoa roikkuu jaloissa, nämä ei vahingossakaan auta tai leikitä lapsia ja mun pitää häärätä koko päivä keittiössä passaten ja palvellen.
Joten tällaisia ei kukaan halua ottaa kylään synnytyksen jälkeen!! Hirveä stressi ja uupumus ka valmistelutaakka vierailulle josta emme saa kuin pahan mielen (istuvat vaan sohvalla ja arvostelevat).
Miksi heitä pitäisi ottaa vastaan, jos tarjoiluja vaaditaan ja sätitään päälle? Tuollaisille ihmisille pitää sanoa, että jos ei kelpaa, tuossa on ovi, eikä takaisin ole tulemista. Tuskin he pystyvät lapsiinne mitään suhdetta luomaankaan, niin ei tarvi sitäkään puolta miettiä. En katsoisi tuollaista käytöstä hetkeäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sitten muistaa, että kun tarpeeksi hyvin kieltäytyy, niin voi jäädä vauvan kanssa aika yksin. Kun on aikansa ollut vauvan kanssa kolmestaan ja puoliso palaa töihin, niin moni äiti on aika yksinäinen. Siinä vaiheessa seura kelpaisi, mutta ystävillä on jo muuta tekemistä, koska elämähän on sen kotipesän ympärillä jatkunut kuin ennenkin. Se vauvaperhe ei enää kiinnostakaan ja anoppi puolestaan on loukkaantunut, kun ei ole saanut vauvaa edes vilaukselta nähdä.
Moni tuore äiti tekee itselleen huomaamattaan kodista vankilan. Vanhat ystävät ei ole tervetulleita vauvaa katsomaan eikä uusia äitituttuja vielä ole. Mies palaa töihin, kaikki on hankalaa eikä ketään kiinnosta.
Ap voi tehdä niin kuin hänestä itsestään hyvältä tuntuu. Ja niin pitääkin tehdä. Jos samalla menettää pari ystävää, on se pieni hinta siitä, että saa olla rauhassa.
No ei kyllä kauhean kivoja kavereita ole kyllä olleet, jos vedetään niin syvälle herne nenään siitä, että vastasynnyttänyt haluaa toipumisrauhan ennen vieraita.
Uhkailetteko samaan tyylin esim. leikkauksesta toipuvia ja muita toipilaita, että jos ette pääse näkemään JUST NYT, niin turha kysellä enää myöhemminkään?
Vierailija kirjoitti:
Meillä päinvastainen ongelma - ketään tunnu hirveästi kiinnostavan... Mieli ollut aika maassa, kun edes omia vanhempia ei näköjään kiinnosta lapsenlapsen syntymä. Poika nyt 5 kk ja isovanhemmat käyneet kerran katsomassa, vaikka asutaan samalla paikkakunnalla. Ei tullut yllätyksenä, mutta paha mieli silti.
Meillä sama tilanne. Kukaan sukulainen ei ollut kiinnostunut. :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en jaksanut ketään vieraita moneen viikkoon! Oma äiti kävi auttamassa ja lähellä asuva sisko oli suuri tuki, mutta ketään kaukaisempia tai miehen puolen sukua en suoraan sanottuna olisi kestänyt siinä tilanteessa. Alapää riekaleina ja kipeä, rinnat verillä, hormonit sai itkemään jne. Ei siinä halua vieraita kylään.. Sanotte vaan ihan suoraan, että nyt keskitymme perhe-elämän alkuun emmekä ota vieraita vastaan, lämpimästi tervetuloa muutaman viikon päästä.
Reilu peli!
Sinun äitisi pääsi katsomaan vauvaa, mutta ei miehesi äiti!
En ikinä olisi voinut tehdä tuommoista anopilleni.
Törkeää käytöstä sinulta@!Anoppi asuu kaukana ja on omaishoitajana miehelleen eli mieheni isälle. Olisi kyllä anoppi ollut tervetullut käymään, mutta tämä vaihtoehto oli poissuljettu näistä syistä. Mutta esim. miehen sisaruksia perheineen en olisi jaksanut ottaa vastaan.
Meillä aikoinaan huomioitiin isovanhemmat tasapuolisesti, appivanhemmat olivatkin loistava tuki lapsillemme ja minulle kuolemaansa asti. Vaikka meille tuli ero, appivanhemmat säilyivät lasten ja minun elämässä tukipilarina. Jopa niin, että maksoivat lapsille ja minulle asuttavaksi omakotitalon, joka jäi minun käyttöön, kun lapset lähtivät maailmalle. Täällä asun tyytyväisenä edelleen, lapset aikanaan perivät tämän jälkeeni.
Vierailija kirjoitti:
Huoh, synnytin esikoiseni vanhana ensisynnyttäjänä ja repesinkin pahasti.
Silti synnärille tuli alle vrk lapsen syntymästä miehen lapset ed liitosta, ja miehen vanhemmat. Kun pääsin kotiin, mies laittoi minut kävelylle jotta piristyisin ja illaksi oli jo sovittu tuttavapariskunnan vierailu. Siitä se rumba alkoi enkä meinannut millään parantua synnytyksestä.
Olin nuori vaimo ja arka sekä täysin kokematon. En tiennyt että voisin pitää puoliani. Luulin että näin sen kuuluu mennä ja mun kestää.
Eikö ole luonnollista, että sisarukset näkee vauvan?
Mitä tulee muuhun, niin miten voit olla samaan aikaan nuori ja kokematon vaimo ja vanha ensisynnyttäjä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sitten muistaa, että kun tarpeeksi hyvin kieltäytyy, niin voi jäädä vauvan kanssa aika yksin. Kun on aikansa ollut vauvan kanssa kolmestaan ja puoliso palaa töihin, niin moni äiti on aika yksinäinen. Siinä vaiheessa seura kelpaisi, mutta ystävillä on jo muuta tekemistä, koska elämähän on sen kotipesän ympärillä jatkunut kuin ennenkin. Se vauvaperhe ei enää kiinnostakaan ja anoppi puolestaan on loukkaantunut, kun ei ole saanut vauvaa edes vilaukselta nähdä.
Moni tuore äiti tekee itselleen huomaamattaan kodista vankilan. Vanhat ystävät ei ole tervetulleita vauvaa katsomaan eikä uusia äitituttuja vielä ole. Mies palaa töihin, kaikki on hankalaa eikä ketään kiinnosta.
Ap voi tehdä niin kuin hänestä itsestään hyvältä tuntuu. Ja niin pitääkin tehdä. Jos samalla menettää pari ystävää, on se pieni hinta siitä, että saa olla rauhassa.
No ei kyllä kauhean kivoja kavereita ole kyllä olleet, jos vedetään niin syvälle herne nenään siitä, että vastasynnyttänyt haluaa toipumisrauhan ennen vieraita.
Uhkailetteko samaan tyylin esim. leikkauksesta toipuvia ja muita toipilaita, että jos ette pääse näkemään JUST NYT, niin turha kysellä enää myöhemminkään?
No eihän se mitään uhkailua ole, jos kaveri ilmoittaa, että ei halua nyt nähdä. Oma elämä jatkuu ja se kaveri unohtuu. Varsinkin jos itsellä ei ole lapsia tai omat lapset ovat jo isoja. Tai jopa siinä vaiheessa, jos itsellä on vauva, mutta hyvä tukiverkko ja on itse halunnut olla sosiaalinen vauvan ollessa pieni. Niin se kaveri, joka sanoo, että ei halua nyt nähdä, vaan pesiä, pääsee aika äkkiä unohtumaan.
Sitten kun tulee soitto, että nyt olen valmis, saat tulla, voi ollakkin, että itselle ei sovikkaan. On muita menoja ja muita kavereita. Siihen tyhjiöön on tullut muita ihmisiä ja ei entistä kaveriaan enää oikeastaan kaipaakaan, kun aikaa on mennyt.
Ihmissuhteet eivät toimi niin, että kun en nyt tarvitse sinua, panen sinut kaappiin ja kun olen yksinäinen ja tarvitsen sinua, otan sinut esille ja olet heti minua varten olemassa.
Tämä ei siis meinaa sitä, että ystäviä ja kavereita tarvitsisi heti päästää kylään. Mutta elämä ei ole mustaa ja valkeaa, siinä voi olla välimuotoja, miten saa pidettyä ihmissuhteensa yllä, kun itse haluaa sulkeutua kotiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sitten muistaa, että kun tarpeeksi hyvin kieltäytyy, niin voi jäädä vauvan kanssa aika yksin. Kun on aikansa ollut vauvan kanssa kolmestaan ja puoliso palaa töihin, niin moni äiti on aika yksinäinen. Siinä vaiheessa seura kelpaisi, mutta ystävillä on jo muuta tekemistä, koska elämähän on sen kotipesän ympärillä jatkunut kuin ennenkin. Se vauvaperhe ei enää kiinnostakaan ja anoppi puolestaan on loukkaantunut, kun ei ole saanut vauvaa edes vilaukselta nähdä.
Moni tuore äiti tekee itselleen huomaamattaan kodista vankilan. Vanhat ystävät ei ole tervetulleita vauvaa katsomaan eikä uusia äitituttuja vielä ole. Mies palaa töihin, kaikki on hankalaa eikä ketään kiinnosta.
Ap voi tehdä niin kuin hänestä itsestään hyvältä tuntuu. Ja niin pitääkin tehdä. Jos samalla menettää pari ystävää, on se pieni hinta siitä, että saa olla rauhassa.
No ei kyllä kauhean kivoja kavereita ole kyllä olleet, jos vedetään niin syvälle herne nenään siitä, että vastasynnyttänyt haluaa toipumisrauhan ennen vieraita.
Uhkailetteko samaan tyylin esim. leikkauksesta toipuvia ja muita toipilaita, että jos ette pääse näkemään JUST NYT, niin turha kysellä enää myöhemminkään?
No eihän se mitään uhkailua ole, jos kaveri ilmoittaa, että ei halua nyt nähdä. Oma elämä jatkuu ja se kaveri unohtuu. Varsinkin jos itsellä ei ole lapsia tai omat lapset ovat jo isoja. Tai jopa siinä vaiheessa, jos itsellä on vauva, mutta hyvä tukiverkko ja on itse halunnut olla sosiaalinen vauvan ollessa pieni. Niin se kaveri, joka sanoo, että ei halua nyt nähdä, vaan pesiä, pääsee aika äkkiä unohtumaan.
Sitten kun tulee soitto, että nyt olen valmis, saat tulla, voi ollakkin, että itselle ei sovikkaan. On muita menoja ja muita kavereita. Siihen tyhjiöön on tullut muita ihmisiä ja ei entistä kaveriaan enää oikeastaan kaipaakaan, kun aikaa on mennyt.
Ihmissuhteet eivät toimi niin, että kun en nyt tarvitse sinua, panen sinut kaappiin ja kun olen yksinäinen ja tarvitsen sinua, otan sinut esille ja olet heti minua varten olemassa.
Tämä ei siis meinaa sitä, että ystäviä ja kavereita tarvitsisi heti päästää kylään. Mutta elämä ei ole mustaa ja valkeaa, siinä voi olla välimuotoja, miten saa pidettyä ihmissuhteensa yllä, kun itse haluaa sulkeutua kotiinsa.
No onpas sinulla syviä ystävyyssuhteita, kun unohtuvat jo parissa kuukaudessa!
Eli kaverien oltava palveluksessasi aina halutessasi, tai heidät siirretään ignooraus-osastoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä päinvastainen ongelma - ketään tunnu hirveästi kiinnostavan... Mieli ollut aika maassa, kun edes omia vanhempia ei näköjään kiinnosta lapsenlapsen syntymä. Poika nyt 5 kk ja isovanhemmat käyneet kerran katsomassa, vaikka asutaan samalla paikkakunnalla. Ei tullut yllätyksenä, mutta paha mieli silti.
Sama. Meillä on neljö lasta ja ainoatakaan lasta ei kummatkaan ksivanjemmat tulleet katsomaan synnärille eikä yksikään isovanhempi tullut ristiäisiin kenekään kojdalla. Kahdesta viimeisestä anoppilan väki ei edes onnitellut. Nyt lapsia ollut 8 vuoden ajan ja tänä aikana isovanhemmat nähneet lapsia 4-5 kertaa eli ei edes kerta vuoteen.
Kertaakaan eivät ole tulleet synttäreille, jouluna, eivät soittele ja ilmoittivat jo raskauden aikaan että eivät aio hoitaa tai auttaa mitenkään koskaan, ei edes hätätilantessa.Tässäpä sitä suurten ikäluokkien isovanhemmuutta. Itse he kyllä hoidattivat omat lapsensa eritäin suurelta osin omilla vanhemmillaan. Mutta vastavuoroisuus ei heitä koske!
Järkyttävää ja surullista miten isovanhempia ei kiinnosta omat lapsenlapset. Miten ihmiset voivat olla noin tunteettomia hirviöitä?
Tämä on erittäin yleistä suurilla ikäluokilla, ei ne oikein omiakaan lapsia halunneet mutta silloin oli sosiaalinen pakko tehdä niitä. Nyt sitten elävät vain itseään varten!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en jaksanut ketään vieraita moneen viikkoon! Oma äiti kävi auttamassa ja lähellä asuva sisko oli suuri tuki, mutta ketään kaukaisempia tai miehen puolen sukua en suoraan sanottuna olisi kestänyt siinä tilanteessa. Alapää riekaleina ja kipeä, rinnat verillä, hormonit sai itkemään jne. Ei siinä halua vieraita kylään.. Sanotte vaan ihan suoraan, että nyt keskitymme perhe-elämän alkuun emmekä ota vieraita vastaan, lämpimästi tervetuloa muutaman viikon päästä.
Reilu peli!
Sinun äitisi pääsi katsomaan vauvaa, mutta ei miehesi äiti!
En ikinä olisi voinut tehdä tuommoista anopilleni.
Törkeää käytöstä sinulta@!No jos näin anonyymina rehellisiä ollaan, niin kenelle muka miehen äiti on se oikea mummi lapsille. Kun se on outo nainen kaikesta huolimatta ja oma äiti nyt on aina oma äiti. Voidaanhan sitä leikkiä, että anoppi on myös tasavertainen mummi, mutta kyllä se on aina outo nainen, joka tulee käymään poikansa vaimon kodissa ja ei voi koskaan korvata omaa äitiä.
Tätä en tietenkään kehtaisi omalla nimellä sanoa, mutta näin sanoo kaikki muutkin tuntemani äidit, että ärsyttää, kun anoppi luulee olevansa oikea mummi lapsille, vaikka se on ihan vieras nainen. Oma äiti kun tulee käymään kotona, se on oma äiti. Mutta anoppi on aina kylässä ja vieras ihminen.
Kaikilla ei ole omaa äitiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia riippuu sukulaisistakin. Meillä miehen puolen suku ja eritoten anoppi odottavat viiden tähden palvelua, aina pitää olla lämmin ruoka tai jooa kaksi (ilmoittavat ihan röyhkeästi siis itse että tullaan sunnuntaina, muistakaa sitten laittaa ruoka valmiksi). Lisäksi kahvit ja ITSEleivottua kakkua tms. Jos ei ole itsetehtyä, anoppi nalkuttaa. Ruoastakin valitetaan välillä. Jälkiruokaa jos ei näy niin katkeraan ääneen kysytään että missäs jälkiruoka, ajettiin sentäön tunnin matka ja kaukaa kun tulee niin pitää olla tarkoilua.
Koskaan eivät ole lapsia hoitaneet eivätkä auta missään ikinä, kylässä ollessa eivät leiki lasten kanssa vaan istuvat ja odottavat tarjoilua.Kyllä oli kivaa palvella tärä sakkia kun vastasyntynyt rinnalla, kaksi taaperoa roikkuu jaloissa, nämä ei vahingossakaan auta tai leikitä lapsia ja mun pitää häärätä koko päivä keittiössä passaten ja palvellen.
Joten tällaisia ei kukaan halua ottaa kylään synnytyksen jälkeen!! Hirveä stressi ja uupumus ka valmistelutaakka vierailulle josta emme saa kuin pahan mielen (istuvat vaan sohvalla ja arvostelevat).
Miksi heitä pitäisi ottaa vastaan, jos tarjoiluja vaaditaan ja sätitään päälle? Tuollaisille ihmisille pitää sanoa, että jos ei kelpaa, tuossa on ovi, eikä takaisin ole tulemista. Tuskin he pystyvät lapsiinne mitään suhdetta luomaankaan, niin ei tarvi sitäkään puolta miettiä. En katsoisi tuollaista käytöstä hetkeäkään.
Nämä huonot isovanhemmat ovat silti ne ainoat isovanhemmat. Siksi pakko sietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia riippuu sukulaisistakin. Meillä miehen puolen suku ja eritoten anoppi odottavat viiden tähden palvelua, aina pitää olla lämmin ruoka tai jooa kaksi (ilmoittavat ihan röyhkeästi siis itse että tullaan sunnuntaina, muistakaa sitten laittaa ruoka valmiksi). Lisäksi kahvit ja ITSEleivottua kakkua tms. Jos ei ole itsetehtyä, anoppi nalkuttaa. Ruoastakin valitetaan välillä. Jälkiruokaa jos ei näy niin katkeraan ääneen kysytään että missäs jälkiruoka, ajettiin sentäön tunnin matka ja kaukaa kun tulee niin pitää olla tarkoilua.
Koskaan eivät ole lapsia hoitaneet eivätkä auta missään ikinä, kylässä ollessa eivät leiki lasten kanssa vaan istuvat ja odottavat tarjoilua.Kyllä oli kivaa palvella tärä sakkia kun vastasyntynyt rinnalla, kaksi taaperoa roikkuu jaloissa, nämä ei vahingossakaan auta tai leikitä lapsia ja mun pitää häärätä koko päivä keittiössä passaten ja palvellen.
Joten tällaisia ei kukaan halua ottaa kylään synnytyksen jälkeen!! Hirveä stressi ja uupumus ka valmistelutaakka vierailulle josta emme saa kuin pahan mielen (istuvat vaan sohvalla ja arvostelevat).
Miksi heitä pitäisi ottaa vastaan, jos tarjoiluja vaaditaan ja sätitään päälle? Tuollaisille ihmisille pitää sanoa, että jos ei kelpaa, tuossa on ovi, eikä takaisin ole tulemista. Tuskin he pystyvät lapsiinne mitään suhdetta luomaankaan, niin ei tarvi sitäkään puolta miettiä. En katsoisi tuollaista käytöstä hetkeäkään.
Mua jäi ohiksena kiinnostamaan että jos ”et katsoisi tuollaista hetkeäkään” niin mitä tekisit asialle? Välit poikki?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sitten muistaa, että kun tarpeeksi hyvin kieltäytyy, niin voi jäädä vauvan kanssa aika yksin. Kun on aikansa ollut vauvan kanssa kolmestaan ja puoliso palaa töihin, niin moni äiti on aika yksinäinen. Siinä vaiheessa seura kelpaisi, mutta ystävillä on jo muuta tekemistä, koska elämähän on sen kotipesän ympärillä jatkunut kuin ennenkin. Se vauvaperhe ei enää kiinnostakaan ja anoppi puolestaan on loukkaantunut, kun ei ole saanut vauvaa edes vilaukselta nähdä.
Moni tuore äiti tekee itselleen huomaamattaan kodista vankilan. Vanhat ystävät ei ole tervetulleita vauvaa katsomaan eikä uusia äitituttuja vielä ole. Mies palaa töihin, kaikki on hankalaa eikä ketään kiinnosta.
Ap voi tehdä niin kuin hänestä itsestään hyvältä tuntuu. Ja niin pitääkin tehdä. Jos samalla menettää pari ystävää, on se pieni hinta siitä, että saa olla rauhassa.
No ei kyllä kauhean kivoja kavereita ole kyllä olleet, jos vedetään niin syvälle herne nenään siitä, että vastasynnyttänyt haluaa toipumisrauhan ennen vieraita.
Uhkailetteko samaan tyylin esim. leikkauksesta toipuvia ja muita toipilaita, että jos ette pääse näkemään JUST NYT, niin turha kysellä enää myöhemminkään?
No eihän se mitään uhkailua ole, jos kaveri ilmoittaa, että ei halua nyt nähdä. Oma elämä jatkuu ja se kaveri unohtuu. Varsinkin jos itsellä ei ole lapsia tai omat lapset ovat jo isoja. Tai jopa siinä vaiheessa, jos itsellä on vauva, mutta hyvä tukiverkko ja on itse halunnut olla sosiaalinen vauvan ollessa pieni. Niin se kaveri, joka sanoo, että ei halua nyt nähdä, vaan pesiä, pääsee aika äkkiä unohtumaan.
Sitten kun tulee soitto, että nyt olen valmis, saat tulla, voi ollakkin, että itselle ei sovikkaan. On muita menoja ja muita kavereita. Siihen tyhjiöön on tullut muita ihmisiä ja ei entistä kaveriaan enää oikeastaan kaipaakaan, kun aikaa on mennyt.
Ihmissuhteet eivät toimi niin, että kun en nyt tarvitse sinua, panen sinut kaappiin ja kun olen yksinäinen ja tarvitsen sinua, otan sinut esille ja olet heti minua varten olemassa.
Tämä ei siis meinaa sitä, että ystäviä ja kavereita tarvitsisi heti päästää kylään. Mutta elämä ei ole mustaa ja valkeaa, siinä voi olla välimuotoja, miten saa pidettyä ihmissuhteensa yllä, kun itse haluaa sulkeutua kotiinsa.
No onpas sinulla syviä ystävyyssuhteita, kun unohtuvat jo parissa kuukaudessa!
Eli kaverien oltava palveluksessasi aina halutessasi, tai heidät siirretään ignooraus-osastoon?
No jopas sinä sait tämän nyt hassusti käännettyä :D
Miksi sitten täällä on niin usein ketjuja, missä valitetaan, että kun vauva tuli, kaverit jättivät?
Olen vain nähnyt tässä tähän iäkkääseen ikääni mennessä vain kirjoittamani, että kun ihmiselle tulee tyhjä tila jonkun toisen ihmisen vetäydyttyä pois, siihen usein tulee joku muu tilalle. Ihmiset unohtuvat ja etääntyvät.
Siksi kirjoitin, että ei tietenkään tarvitse heti ystäviä päästää käymään. Mutta elämä ei ole mustavalkoista, joten joitain kompromisseja voi jokainen tehdä. Pakko ei tietenkään ole, mutta sitten täytyy hyväksyä, että siihen tyhjiöön, minkä jätät, tulee joku muu ihminen, kenellä on samanlainen elämäntilanne sillä hetkellä
Minusta on jännää miten erilailla olen kokenut ulkomailla tämän asian. Meille tuli kortti heti ensimmäisellä viikolla vauvan syntymän jälkeen jossa meitä pyydettiin ottamaan yhteyttä ja tulemaan käymään, ihan kuin se olisi nyt meille jokin velvollisuus.
Tottakai tilanteen pitää mennä teidän toiveidenne mukaan, mutta tämä ero on vaan jännä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia riippuu sukulaisistakin. Meillä miehen puolen suku ja eritoten anoppi odottavat viiden tähden palvelua, aina pitää olla lämmin ruoka tai jooa kaksi (ilmoittavat ihan röyhkeästi siis itse että tullaan sunnuntaina, muistakaa sitten laittaa ruoka valmiksi). Lisäksi kahvit ja ITSEleivottua kakkua tms. Jos ei ole itsetehtyä, anoppi nalkuttaa. Ruoastakin valitetaan välillä. Jälkiruokaa jos ei näy niin katkeraan ääneen kysytään että missäs jälkiruoka, ajettiin sentäön tunnin matka ja kaukaa kun tulee niin pitää olla tarkoilua.
Koskaan eivät ole lapsia hoitaneet eivätkä auta missään ikinä, kylässä ollessa eivät leiki lasten kanssa vaan istuvat ja odottavat tarjoilua.Kyllä oli kivaa palvella tärä sakkia kun vastasyntynyt rinnalla, kaksi taaperoa roikkuu jaloissa, nämä ei vahingossakaan auta tai leikitä lapsia ja mun pitää häärätä koko päivä keittiössä passaten ja palvellen.
Joten tällaisia ei kukaan halua ottaa kylään synnytyksen jälkeen!! Hirveä stressi ja uupumus ka valmistelutaakka vierailulle josta emme saa kuin pahan mielen (istuvat vaan sohvalla ja arvostelevat).
Miksi heitä pitäisi ottaa vastaan, jos tarjoiluja vaaditaan ja sätitään päälle? Tuollaisille ihmisille pitää sanoa, että jos ei kelpaa, tuossa on ovi, eikä takaisin ole tulemista. Tuskin he pystyvät lapsiinne mitään suhdetta luomaankaan, niin ei tarvi sitäkään puolta miettiä. En katsoisi tuollaista käytöstä hetkeäkään.
Nämä huonot isovanhemmat ovat silti ne ainoat isovanhemmat. Siksi pakko sietää.
Ei kuullosta mitenkään mukavalta. Tosin anopissani myös samoja piirteitä. Oli raskasta kun lapset olivat pieniä. Sohvalla kököttivät odottaen palvelua. Ei pahemmin kiinnostusta lapsenlapsista. Olin aina jotenkin hermostunut kun tulivat käymään. En ole oppinut tykkäämään anopistani, oletan että on molemminpuolista.
Äitini puuhasteli kanssani keittiössä tai sitten leikki lastenlasten kanssa kun minä kokkasin jos tuli käymään. Autto myös siivoamaan jos tarvetta.
Jos joskus lapsenlapsia saan niin toivon että minusta tulisi äitini tyylinen isovanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sitten muistaa, että kun tarpeeksi hyvin kieltäytyy, niin voi jäädä vauvan kanssa aika yksin. Kun on aikansa ollut vauvan kanssa kolmestaan ja puoliso palaa töihin, niin moni äiti on aika yksinäinen. Siinä vaiheessa seura kelpaisi, mutta ystävillä on jo muuta tekemistä, koska elämähän on sen kotipesän ympärillä jatkunut kuin ennenkin. Se vauvaperhe ei enää kiinnostakaan ja anoppi puolestaan on loukkaantunut, kun ei ole saanut vauvaa edes vilaukselta nähdä.
Moni tuore äiti tekee itselleen huomaamattaan kodista vankilan. Vanhat ystävät ei ole tervetulleita vauvaa katsomaan eikä uusia äitituttuja vielä ole. Mies palaa töihin, kaikki on hankalaa eikä ketään kiinnosta.
Ap voi tehdä niin kuin hänestä itsestään hyvältä tuntuu. Ja niin pitääkin tehdä. Jos samalla menettää pari ystävää, on se pieni hinta siitä, että saa olla rauhassa.
No ei kyllä kauhean kivoja kavereita ole kyllä olleet, jos vedetään niin syvälle herne nenään siitä, että vastasynnyttänyt haluaa toipumisrauhan ennen vieraita.
Uhkailetteko samaan tyylin esim. leikkauksesta toipuvia ja muita toipilaita, että jos ette pääse näkemään JUST NYT, niin turha kysellä enää myöhemminkään?
No eihän se mitään uhkailua ole, jos kaveri ilmoittaa, että ei halua nyt nähdä. Oma elämä jatkuu ja se kaveri unohtuu. Varsinkin jos itsellä ei ole lapsia tai omat lapset ovat jo isoja. Tai jopa siinä vaiheessa, jos itsellä on vauva, mutta hyvä tukiverkko ja on itse halunnut olla sosiaalinen vauvan ollessa pieni. Niin se kaveri, joka sanoo, että ei halua nyt nähdä, vaan pesiä, pääsee aika äkkiä unohtumaan.
Sitten kun tulee soitto, että nyt olen valmis, saat tulla, voi ollakkin, että itselle ei sovikkaan. On muita menoja ja muita kavereita. Siihen tyhjiöön on tullut muita ihmisiä ja ei entistä kaveriaan enää oikeastaan kaipaakaan, kun aikaa on mennyt.
Ihmissuhteet eivät toimi niin, että kun en nyt tarvitse sinua, panen sinut kaappiin ja kun olen yksinäinen ja tarvitsen sinua, otan sinut esille ja olet heti minua varten olemassa.
Tämä ei siis meinaa sitä, että ystäviä ja kavereita tarvitsisi heti päästää kylään. Mutta elämä ei ole mustaa ja valkeaa, siinä voi olla välimuotoja, miten saa pidettyä ihmissuhteensa yllä, kun itse haluaa sulkeutua kotiinsa.
No onpas sinulla syviä ystävyyssuhteita, kun unohtuvat jo parissa kuukaudessa!
Eli kaverien oltava palveluksessasi aina halutessasi, tai heidät siirretään ignooraus-osastoon?
No jopas sinä sait tämän nyt hassusti käännettyä :D
Miksi sitten täällä on niin usein ketjuja, missä valitetaan, että kun vauva tuli, kaverit jättivät?
Olen vain nähnyt tässä tähän iäkkääseen ikääni mennessä vain kirjoittamani, että kun ihmiselle tulee tyhjä tila jonkun toisen ihmisen vetäydyttyä pois, siihen usein tulee joku muu tilalle. Ihmiset unohtuvat ja etääntyvät.
Siksi kirjoitin, että ei tietenkään tarvitse heti ystäviä päästää käymään. Mutta elämä ei ole mustavalkoista, joten joitain kompromisseja voi jokainen tehdä. Pakko ei tietenkään ole, mutta sitten täytyy hyväksyä, että siihen tyhjiöön, minkä jätät, tulee joku muu ihminen, kenellä on samanlainen elämäntilanne sillä hetkellä
Niin. Edelleen kirjoitat, että jos ystävä on pois elämästäsi pari kuukautta, niin suljet hänet pois kokonaan. Ei todellinen ystävä tee noin. Pinnallisille hyvänpäiväntuttavuuksille voi noin käydäkin parin kuukauden tauon takia, mutta ei ystävyyssuhteelle.
Minulla on ystävä, jonka näen noin kerran vuodessa. Aina jatkuu juttu luontevasti siitä mihin viimeksi jäi, aivan kuin olisi vasta eilen viimeksi tavattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia riippuu sukulaisistakin. Meillä miehen puolen suku ja eritoten anoppi odottavat viiden tähden palvelua, aina pitää olla lämmin ruoka tai jooa kaksi (ilmoittavat ihan röyhkeästi siis itse että tullaan sunnuntaina, muistakaa sitten laittaa ruoka valmiksi). Lisäksi kahvit ja ITSEleivottua kakkua tms. Jos ei ole itsetehtyä, anoppi nalkuttaa. Ruoastakin valitetaan välillä. Jälkiruokaa jos ei näy niin katkeraan ääneen kysytään että missäs jälkiruoka, ajettiin sentäön tunnin matka ja kaukaa kun tulee niin pitää olla tarkoilua.
Koskaan eivät ole lapsia hoitaneet eivätkä auta missään ikinä, kylässä ollessa eivät leiki lasten kanssa vaan istuvat ja odottavat tarjoilua.Kyllä oli kivaa palvella tärä sakkia kun vastasyntynyt rinnalla, kaksi taaperoa roikkuu jaloissa, nämä ei vahingossakaan auta tai leikitä lapsia ja mun pitää häärätä koko päivä keittiössä passaten ja palvellen.
Joten tällaisia ei kukaan halua ottaa kylään synnytyksen jälkeen!! Hirveä stressi ja uupumus ka valmistelutaakka vierailulle josta emme saa kuin pahan mielen (istuvat vaan sohvalla ja arvostelevat).
Miksi heitä pitäisi ottaa vastaan, jos tarjoiluja vaaditaan ja sätitään päälle? Tuollaisille ihmisille pitää sanoa, että jos ei kelpaa, tuossa on ovi, eikä takaisin ole tulemista. Tuskin he pystyvät lapsiinne mitään suhdetta luomaankaan, niin ei tarvi sitäkään puolta miettiä. En katsoisi tuollaista käytöstä hetkeäkään.
Nämä huonot isovanhemmat ovat silti ne ainoat isovanhemmat. Siksi pakko sietää.
Ei kuullosta mitenkään mukavalta. Tosin anopissani myös samoja piirteitä. Oli raskasta kun lapset olivat pieniä. Sohvalla kököttivät odottaen palvelua. Ei pahemmin kiinnostusta lapsenlapsista. Olin aina jotenkin hermostunut kun tulivat käymään. En ole oppinut tykkäämään anopistani, oletan että on molemminpuolista.
Äitini puuhasteli kanssani keittiössä tai sitten leikki lastenlasten kanssa kun minä kokkasin jos tuli käymään. Autto myös siivoamaan jos tarvetta.
Jos joskus lapsenlapsia saan niin toivon että minusta tulisi äitini tyylinen isovanhempi.
Eli väännyt miniäsi keittiöön kokkailemaan ja kaivelemaan kaappeja?
Tai sitten sinulla on vain tyttöjä, niin voit olla äitisi kaltainen isovanhempi. Kun tulee poikia, niin tilanne muuttuu täysin. Sinne miniän keittiöön ja kotiin ei mennäkkään noin vain puuhailemaan ja kokkailemaan ja siivoilemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia riippuu sukulaisistakin. Meillä miehen puolen suku ja eritoten anoppi odottavat viiden tähden palvelua, aina pitää olla lämmin ruoka tai jooa kaksi (ilmoittavat ihan röyhkeästi siis itse että tullaan sunnuntaina, muistakaa sitten laittaa ruoka valmiksi). Lisäksi kahvit ja ITSEleivottua kakkua tms. Jos ei ole itsetehtyä, anoppi nalkuttaa. Ruoastakin valitetaan välillä. Jälkiruokaa jos ei näy niin katkeraan ääneen kysytään että missäs jälkiruoka, ajettiin sentäön tunnin matka ja kaukaa kun tulee niin pitää olla tarkoilua.
Koskaan eivät ole lapsia hoitaneet eivätkä auta missään ikinä, kylässä ollessa eivät leiki lasten kanssa vaan istuvat ja odottavat tarjoilua.Kyllä oli kivaa palvella tärä sakkia kun vastasyntynyt rinnalla, kaksi taaperoa roikkuu jaloissa, nämä ei vahingossakaan auta tai leikitä lapsia ja mun pitää häärätä koko päivä keittiössä passaten ja palvellen.
Joten tällaisia ei kukaan halua ottaa kylään synnytyksen jälkeen!! Hirveä stressi ja uupumus ka valmistelutaakka vierailulle josta emme saa kuin pahan mielen (istuvat vaan sohvalla ja arvostelevat).
Miksi heitä pitäisi ottaa vastaan, jos tarjoiluja vaaditaan ja sätitään päälle? Tuollaisille ihmisille pitää sanoa, että jos ei kelpaa, tuossa on ovi, eikä takaisin ole tulemista. Tuskin he pystyvät lapsiinne mitään suhdetta luomaankaan, niin ei tarvi sitäkään puolta miettiä. En katsoisi tuollaista käytöstä hetkeäkään.
Nämä huonot isovanhemmat ovat silti ne ainoat isovanhemmat. Siksi pakko sietää.
Ei kuullosta mitenkään mukavalta. Tosin anopissani myös samoja piirteitä. Oli raskasta kun lapset olivat pieniä. Sohvalla kököttivät odottaen palvelua. Ei pahemmin kiinnostusta lapsenlapsista. Olin aina jotenkin hermostunut kun tulivat käymään. En ole oppinut tykkäämään anopistani, oletan että on molemminpuolista.
Äitini puuhasteli kanssani keittiössä tai sitten leikki lastenlasten kanssa kun minä kokkasin jos tuli käymään. Autto myös siivoamaan jos tarvetta.
Jos joskus lapsenlapsia saan niin toivon että minusta tulisi äitini tyylinen isovanhempi.Eli väännyt miniäsi keittiöön kokkailemaan ja kaivelemaan kaappeja?
Tai sitten sinulla on vain tyttöjä, niin voit olla äitisi kaltainen isovanhempi. Kun tulee poikia, niin tilanne muuttuu täysin. Sinne miniän keittiöön ja kotiin ei mennäkkään noin vain puuhailemaan ja kokkailemaan ja siivoilemaan.
Ei niin. Silloin voi noudattaa normaaleja käytöstapoja ja kysyä, että voisinko auttaa jossakin. Voisi tuoda vaikka tarjottavatkin mukanaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sitten muistaa, että kun tarpeeksi hyvin kieltäytyy, niin voi jäädä vauvan kanssa aika yksin. Kun on aikansa ollut vauvan kanssa kolmestaan ja puoliso palaa töihin, niin moni äiti on aika yksinäinen. Siinä vaiheessa seura kelpaisi, mutta ystävillä on jo muuta tekemistä, koska elämähän on sen kotipesän ympärillä jatkunut kuin ennenkin. Se vauvaperhe ei enää kiinnostakaan ja anoppi puolestaan on loukkaantunut, kun ei ole saanut vauvaa edes vilaukselta nähdä.
Moni tuore äiti tekee itselleen huomaamattaan kodista vankilan. Vanhat ystävät ei ole tervetulleita vauvaa katsomaan eikä uusia äitituttuja vielä ole. Mies palaa töihin, kaikki on hankalaa eikä ketään kiinnosta.
Ap voi tehdä niin kuin hänestä itsestään hyvältä tuntuu. Ja niin pitääkin tehdä. Jos samalla menettää pari ystävää, on se pieni hinta siitä, että saa olla rauhassa.
No ei kyllä kauhean kivoja kavereita ole kyllä olleet, jos vedetään niin syvälle herne nenään siitä, että vastasynnyttänyt haluaa toipumisrauhan ennen vieraita.
Uhkailetteko samaan tyylin esim. leikkauksesta toipuvia ja muita toipilaita, että jos ette pääse näkemään JUST NYT, niin turha kysellä enää myöhemminkään?
En uhkaile, kerron sen, mitä äidit ovat itse yksinäisten vauvaryhmässä kertoneet. Että he halusivat keskittyä perheeseen, kielsivät vierailut, nauttivat pesimisestä ja sitten vauvan ollessa 3 kk ikäinen katsoivat peiliin ja siellä oli zombie, joka ei huolehtinut itsestään, jolle kukaan ei soittanut ja jonka päivän kohokohta on miehen kotiinpaluu. Siinä vaiheessa ystäviä ei enää kamalasti kiinnostanut vauva, koska yhteydenpito oli jäänyt vähäiseksi ja etenkään lapsettomat tutut eivät olleet kiinnostuneita tulemaan kotiin, halusivat tapaamista kaupungilla. Mutta kun sinne lähteminen oli hankalaa, kroppa ei tuntunut omalta ja vaatteet ei näyttäneet hyvältä päällä, vauvan kanssa ei koskaan päässyt ajoissa lähtemään jne., niin ystävyyssuhteet hiipuivat. Mielessä kävi, että jos ei olisi kieltänyt silloin pikaisia piipahduksia vauvaa katsomassa eikä olisi ollut jyrkkä kyselijöille, niin ehkä elämä ei olisi kutistunut kovin pieneksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sitten muistaa, että kun tarpeeksi hyvin kieltäytyy, niin voi jäädä vauvan kanssa aika yksin. Kun on aikansa ollut vauvan kanssa kolmestaan ja puoliso palaa töihin, niin moni äiti on aika yksinäinen. Siinä vaiheessa seura kelpaisi, mutta ystävillä on jo muuta tekemistä, koska elämähän on sen kotipesän ympärillä jatkunut kuin ennenkin. Se vauvaperhe ei enää kiinnostakaan ja anoppi puolestaan on loukkaantunut, kun ei ole saanut vauvaa edes vilaukselta nähdä.
Moni tuore äiti tekee itselleen huomaamattaan kodista vankilan. Vanhat ystävät ei ole tervetulleita vauvaa katsomaan eikä uusia äitituttuja vielä ole. Mies palaa töihin, kaikki on hankalaa eikä ketään kiinnosta.
Ap voi tehdä niin kuin hänestä itsestään hyvältä tuntuu. Ja niin pitääkin tehdä. Jos samalla menettää pari ystävää, on se pieni hinta siitä, että saa olla rauhassa.
No ei kyllä kauhean kivoja kavereita ole kyllä olleet, jos vedetään niin syvälle herne nenään siitä, että vastasynnyttänyt haluaa toipumisrauhan ennen vieraita.
Uhkailetteko samaan tyylin esim. leikkauksesta toipuvia ja muita toipilaita, että jos ette pääse näkemään JUST NYT, niin turha kysellä enää myöhemminkään?
No eihän se mitään uhkailua ole, jos kaveri ilmoittaa, että ei halua nyt nähdä. Oma elämä jatkuu ja se kaveri unohtuu. Varsinkin jos itsellä ei ole lapsia tai omat lapset ovat jo isoja. Tai jopa siinä vaiheessa, jos itsellä on vauva, mutta hyvä tukiverkko ja on itse halunnut olla sosiaalinen vauvan ollessa pieni. Niin se kaveri, joka sanoo, että ei halua nyt nähdä, vaan pesiä, pääsee aika äkkiä unohtumaan.
Sitten kun tulee soitto, että nyt olen valmis, saat tulla, voi ollakkin, että itselle ei sovikkaan. On muita menoja ja muita kavereita. Siihen tyhjiöön on tullut muita ihmisiä ja ei entistä kaveriaan enää oikeastaan kaipaakaan, kun aikaa on mennyt.
Ihmissuhteet eivät toimi niin, että kun en nyt tarvitse sinua, panen sinut kaappiin ja kun olen yksinäinen ja tarvitsen sinua, otan sinut esille ja olet heti minua varten olemassa.
Tämä ei siis meinaa sitä, että ystäviä ja kavereita tarvitsisi heti päästää kylään. Mutta elämä ei ole mustaa ja valkeaa, siinä voi olla välimuotoja, miten saa pidettyä ihmissuhteensa yllä, kun itse haluaa sulkeutua kotiinsa.
No onpas sinulla syviä ystävyyssuhteita, kun unohtuvat jo parissa kuukaudessa!
Eli kaverien oltava palveluksessasi aina halutessasi, tai heidät siirretään ignooraus-osastoon?
No jopas sinä sait tämän nyt hassusti käännettyä :D
Miksi sitten täällä on niin usein ketjuja, missä valitetaan, että kun vauva tuli, kaverit jättivät?
Olen vain nähnyt tässä tähän iäkkääseen ikääni mennessä vain kirjoittamani, että kun ihmiselle tulee tyhjä tila jonkun toisen ihmisen vetäydyttyä pois, siihen usein tulee joku muu tilalle. Ihmiset unohtuvat ja etääntyvät.
Siksi kirjoitin, että ei tietenkään tarvitse heti ystäviä päästää käymään. Mutta elämä ei ole mustavalkoista, joten joitain kompromisseja voi jokainen tehdä. Pakko ei tietenkään ole, mutta sitten täytyy hyväksyä, että siihen tyhjiöön, minkä jätät, tulee joku muu ihminen, kenellä on samanlainen elämäntilanne sillä hetkellä
Niin. Edelleen kirjoitat, että jos ystävä on pois elämästäsi pari kuukautta, niin suljet hänet pois kokonaan. Ei todellinen ystävä tee noin. Pinnallisille hyvänpäiväntuttavuuksille voi noin käydäkin parin kuukauden tauon takia, mutta ei ystävyyssuhteelle.
Minulla on ystävä, jonka näen noin kerran vuodessa. Aina jatkuu juttu luontevasti siitä mihin viimeksi jäi, aivan kuin olisi vasta eilen viimeksi tavattu.
Jaa, tämä meni taas tällaiseksi rautalangasta vääntämiseksi. Sinä teet niin ja sinä teet näin, mutta aito ystävä sitä ja aito ystävä tätä...
Tätä jauhamista on niin monta kertaa nähnyt täällä, ettei jaksa enää. Kun asiasta ei yleisesti voi keskustella, vaan mennään aina sille tasolle, että sinäkö hylkäät ja sinäkö teet, mutta aidot ystävät ei.
Ei voi kirjoittaa huomioistaan, mitä elämänsä aikana on nähnyt, kun heti alkaa tämä jankkaaminen, sinä hylkäät ystäväsi ja sinä teet näin.
Joten sepä siitä. Yritin vain kirjoittaa, mitä olen nähnyt tässä vuosikymmenien varrella ja lukenut täältä. Ja sen verran omasta kokemuksesta. Paras ystäväni sanoi minulle, kun menin katsomaan vauvaa, että etkö ymmärrä, mieheni tulee kohta ruokatunnille, en halua, että olet täällä, kun me olemme perhe ja olen tehnyt miehelleni ruokaa. Joten hipsin pois ja siihenpä se ystävyys sitten jäikin. Asioita voi siis esittää monella tavalla. Mutta ehkä se olikin niin, että minä luulin tätä tuoretta äitiä parhaaksi ystäväkseni ja minä olin hänelle hälläväliä kaveri.
Huoh, synnytin esikoiseni vanhana ensisynnyttäjänä ja repesinkin pahasti.
Silti synnärille tuli alle vrk lapsen syntymästä miehen lapset ed liitosta, ja miehen vanhemmat. Kun pääsin kotiin, mies laittoi minut kävelylle jotta piristyisin ja illaksi oli jo sovittu tuttavapariskunnan vierailu. Siitä se rumba alkoi enkä meinannut millään parantua synnytyksestä.
Olin nuori vaimo ja arka sekä täysin kokematon. En tiennyt että voisin pitää puoliani. Luulin että näin sen kuuluu mennä ja mun kestää.