Isot pojat uimahallissa naisten puolella
Tiedän, että on kestoaihe, mutta silti jaksaa ihmetyttää... Tänään olin tyttöjeni kanssa Leppävaaran maauimalassa ja eiköhän siellä ollut suihkuhuoneessa joku äiti noin kolmasluokkalaisen pojan kanssa. Poika oli itse visusti uimahousut jalassa ja sen näköinen, että hävettää olla alastomien naisten ja tyttöjen keskellä.
Oikeesti, älkää tuoko kouluikäisiä poikianne naisten puolelle.
Kommentit (622)
Eli saanko viedä ensi syksynä kouluun menevän pojan (täyttää 7v marraskuussa) vielä naisten pukkariin vai en? Ei osaa lukea, eikä myöskään uida kunnolla ja on muutenkin sellainen, joka ei paljoa kysele, enkä ihmettele vaikka lähtisi yksin altaaseen kielloista huolimatta tai muuten keksisi jotain typerää.
En saa viedä? Kuka on vastuussa jos lapselle sattuu jotain? Minä tietenkin. Ja saan syytteen siitä, että olen jättänyt lapseni yksin ja taas paheksutaan. Eli mitä teen? Ja ei ole miespuolisia aikuisia, jotka voisi pojan kanssa uimaan mennä.
Miksi tyttöjen vanhempien on ok toteuttaa curling-vanhemmuutta mutta poikien ei? Tällä palstalla ei ilmeisesti pelkästään vihata miehiä vaan jo 7v poika on vihan kohde. Miettikää vähän omia asenteitanne!
Vierailija kirjoitti:
Nämä tyttöjen vanhemmat syyttävät poikien äitejä siitä, että he näkevät vain oman puolensa asiasta, mutta syyllistyvät itse aivan samaan!
En ymmärrä sellaista mustavalkoisuutta alkuunkaan. Jos jonkun 7v on vielä avuton, arka, ei osaa lukea jne. Mitä se haittaa että tällainen poika tulee naisten puolelle? Jos joku tuttu tyttö sattuu olemaan siellä, niin en usko että on hänellekään ongelma, ELLEI vanhempi tee siitä ongelmaa.
Minua ei henk koht haittaisi vaikka olisi yhteissaunat ja pukkarit, kuten esim Keski-Euroopassa. Ei sielläkään ihmisiä haittaa, joten miksi Suomessa, jossa iät ja ajat käyty alasti saunassa miehet ja naiset yhdessä?
Kyllä on herkkää porukkaa tänne kerääntynyt. No, vauvallehan onkin kerääntynyt ne pahimmat mielensä pahoittajat, joten ei sikäli yllätä...
Ai että kouluikäinen tyttö ei muka osaisi omilla aivoillaan päätellä ettei halua alasti samalla luokalla olevan pojan eteen, jos vanhempi ei asiasta välitä? No totta helvetissä osaa. Ei tuon ikäisille ole välttämättä helppoa olla edes niiden tyttöluokkalaisten edessä vähillä vaatteilla! Lapset alkavat viimeistään koulussa olla hyvin tietoisia vartaloistaan ja jännitteistä siihen liittyen sukupuolien välillä, vaikkeivät sanoin sitä välttämättä osaakaan määritellä. Pienillä pojillakin on jo hyvin tyypillistä tulla kurkkimaan ja rämpyttelemään ovia, kun tytöt vaihtaa vaatteita. Tyttöjen näkökulmasta se on tätä paljon puhuttua metoota. Ja miksei toisinkin päin.
Ja olen kuule minäkin käynyt sekahöyrysaunoissa alasti, mutta siltikään en haluaisi niitä miehiä sinne suihkutiloihin. Tuossa on kuitenkin se ero, että saat ITSE päättää menetkö vai et, ei niin että puolestasi päätetään raahaamalla ne pojat sinne. Jossain Saksassa taas kaikki tietää miten käytäntö toimii, joten sekin on eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten täällä vedetään vaan tää "herkässä iässä olevia tyttöjä häiritsee" kortti esiin. Ketä nyt häiritsee, ketä ei, riippuu ihan ihmisestä. Uimahallissa käyvän mummon, pikkutytön ja aikuisen epämukava olo täytyy ottaa ihan yhtä vakavasti. Ei ole kyse mistään "olemisesta sinut oman kroppansa kanssa" tai "suomalainen saunakulttuuri, täytyy olla luonnollista" ja "aikusia naisia ei pitäis häiritä". Huoh ei. Täytän 23 elokuussa, mutta en silti halua 12-v adhd jonnea tuijottamaan alastonta vartaloani suihkuun mun viereen. En nyt traumatisoidu, ei pilaa elämääni, olen sinut itseni kanssa ja kestän kyllä. Mutta onhan se nyt päivän selvää, miksei tuo nyt ihan asiallistakaan ole.
En halua sitä 12- vuotiasta jonnea mutta en myöskään sitä 23-vuotiasta pirkkoa katsomaan kun peseydyn. Miksi meidän on väkisin pidettävä kiinni tästä suomalaisesta alastomasta saunakulttuurista kiinni yleisissä uimahalleissa? Moni ihminen ei halua olla alasti muiden edessä, mutta heidät pakotetaan siihen. Heille ei anneta mitään vaihtoehtoa edes. Poikien kohdalla voit sentään sanoa asiasta työntekijöille. Jos pikkutytöt tai isot naiset eivät halua olla alasti mistä syystä tahansa pukuhuoneessa ja suihkutiloissa, niin miksei tätä ongelmaa saada ratkaistua?
Kuka sinut pakottaa sinne uimahalliin? Märkäpuku päälle ja järveen vain!
kyllä ihmisillä menee nykyään hemmetin hyvin, kun tuommoisesta jaksetaan märistä.
ja todellakin pitäis olla laajat psyk. testit jokaiselle joka lapsia harkitsee.
Vierailija kirjoitti:
Eli saanko viedä ensi syksynä kouluun menevän pojan (täyttää 7v marraskuussa) vielä naisten pukkariin vai en? Ei osaa lukea, eikä myöskään uida kunnolla ja on muutenkin sellainen, joka ei paljoa kysele, enkä ihmettele vaikka lähtisi yksin altaaseen kielloista huolimatta tai muuten keksisi jotain typerää.
En saa viedä? Kuka on vastuussa jos lapselle sattuu jotain? Minä tietenkin. Ja saan syytteen siitä, että olen jättänyt lapseni yksin ja taas paheksutaan. Eli mitä teen? Ja ei ole miespuolisia aikuisia, jotka voisi pojan kanssa uimaan mennä.
En nyt ota kantaa siihen onko ikäraja 6, 7 vai 8 vuotta. Mutta miksi teidän pitää mennä uimahalliin, jos miespuolista saattajaa/valvojaa ei ole? Ettekö voi opetella uintia luonnonvesissä, kunnes lapsi on kyllin vanha menemään itsekseen suihkuun?
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat täällä huolissaan osaako pikkupoika käydä yksin saunassa ja suihkussa.
Enemmän olisin huolissaan siitä osaako hän reagoida voimakkaasti apua huutamalla siihen kun vieras mies tunkee koskettelemaan, tai yrittää kuljettaa vessoille tms. näkösuojaan. Jos lapsi on vielä niin pieni että vain jäätyy em. tilanteissa, niin on aivan liian pieni pyörimään tuolla hörhöjen seassa yksin.
Uimahallin suihkutiloista jos mistä noita tapauksia löytyi ainakin lapsuudessani riittämiin.
Sillä että jäätyykö ahdistelu tilanteessa ei ole mitään tekemistä iän kanssa. Minä jäädyn yhä vaikka aikuinen olenkin eli en varmaan uimahalliin voi yksin mennä? Tuollaiseen tilanteeseen ne muut miehet siellä kyllä puuttuisivat... Suomessa ei aina kaikkeen puututa sivusta seuraajana mutta kyllä pieneen lapseen koskemista halveksutaan syvästi. Oletko miettinyt miksi seksuaalirikolliset ovat omalla osastollaan Suomen vankiloissa?
Vierailija kirjoitti:
Miksi tyttöjen vanhempien on ok toteuttaa curling-vanhemmuutta mutta poikien ei? Tällä palstalla ei ilmeisesti pelkästään vihata miehiä vaan jo 7v poika on vihan kohde. Miettikää vähän omia asenteitanne!
Miten ihmeessä on curling vanhemmuutta, jos ajattelee että tytöllä on oikeus peittää vartalonsa saman ikäisen pojan katseilta? Sitten ihmetellään ja valitetaan ahdistelusyytöksiä.
Onkohan nuo äidit jotka raahaa isoja poikiaan sinne naisten puolelle niitä jotka on itse kypsynyt myöhään? Mulla alkoi kasvamaan rinnat jo 8 vuotiaana ja se oli mulle henkisesti tosi raskasta. Se kehon muuttuminen on varmaan isolle osalle tytöistä jossain määrin traumaattista minkä takia suurin osa naisista täällä vastustaa ajatusta että kouluikäisiä poikia sinne naisten puolelle viedään. Sitten oli ne harvat 15 vuotiaat joilla alkoi vasta sillon menkat ja kyllä niistä iloitiin suuresti joten niillä ei selvästikään ollut samanlaista kriisiä kuin mulla oli ollut.
Mutta 6 ja 7 vuotiaita on kyllä aika vaikea erottaa vielä toisistaan. En mä vaan osaisi sanoa että kuka on 6 ja kuka 7.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli saanko viedä ensi syksynä kouluun menevän pojan (täyttää 7v marraskuussa) vielä naisten pukkariin vai en? Ei osaa lukea, eikä myöskään uida kunnolla ja on muutenkin sellainen, joka ei paljoa kysele, enkä ihmettele vaikka lähtisi yksin altaaseen kielloista huolimatta tai muuten keksisi jotain typerää.
En saa viedä? Kuka on vastuussa jos lapselle sattuu jotain? Minä tietenkin. Ja saan syytteen siitä, että olen jättänyt lapseni yksin ja taas paheksutaan. Eli mitä teen? Ja ei ole miespuolisia aikuisia, jotka voisi pojan kanssa uimaan mennä.
En nyt ota kantaa siihen onko ikäraja 6, 7 vai 8 vuotta. Mutta miksi teidän pitää mennä uimahalliin, jos miespuolista saattajaa/valvojaa ei ole? Ettekö voi opetella uintia luonnonvesissä, kunnes lapsi on kyllin vanha menemään itsekseen suihkuun?
Haluaisin viedä lapsen uimahalliin tietenkin, jotta hän oppisi uimaan! Uimahalli on suht lähellä, luonnonvesissä pystyy harjoittelemaan vain kesäisin ja lähin paikka hieman kauempana, bussimatkan päässä, ja ainakin viime kesänä oli pitkälti täynnä levää.
Onko todella niin, että se kuitenkin ainoa vaihtoehto? Harmittaa kyllä kovin. Joku ratkaisu tähän pitäisi keksiä. Minusta reilu ratkaisu ei ole se, että poika ei saa mennä uimahalliin koska hänellä ei ole isää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli saanko viedä ensi syksynä kouluun menevän pojan (täyttää 7v marraskuussa) vielä naisten pukkariin vai en? Ei osaa lukea, eikä myöskään uida kunnolla ja on muutenkin sellainen, joka ei paljoa kysele, enkä ihmettele vaikka lähtisi yksin altaaseen kielloista huolimatta tai muuten keksisi jotain typerää.
En saa viedä? Kuka on vastuussa jos lapselle sattuu jotain? Minä tietenkin. Ja saan syytteen siitä, että olen jättänyt lapseni yksin ja taas paheksutaan. Eli mitä teen? Ja ei ole miespuolisia aikuisia, jotka voisi pojan kanssa uimaan mennä.
En nyt ota kantaa siihen onko ikäraja 6, 7 vai 8 vuotta. Mutta miksi teidän pitää mennä uimahalliin, jos miespuolista saattajaa/valvojaa ei ole? Ettekö voi opetella uintia luonnonvesissä, kunnes lapsi on kyllin vanha menemään itsekseen suihkuun?
Tämä on varsinkin talvella tosi varteenotettava vaihtoehto.
Mä menen 6-vuotiaan poikani kanssa uimahalliin ilman miespuolista saattajaa/valvojaa, koska haluan opettaa poikani uimaan kunnolla. Jos pieni poika naisten pukuhuoneessa on jollekin niin kauhea asia, niin tämä kauhistuja voi sitten mennä ihan keskenään harrastamaan järviuintia helmikuussa. Näillä reissuilla opetellaan samalla toimimaan uimahallin sääntöjen mukaisesti, että poika pärjää aikanaan itsenäisesti miesten puolella.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan nuo äidit jotka raahaa isoja poikiaan sinne naisten puolelle niitä jotka on itse kypsynyt myöhään? Mulla alkoi kasvamaan rinnat jo 8 vuotiaana ja se oli mulle henkisesti tosi raskasta. Se kehon muuttuminen on varmaan isolle osalle tytöistä jossain määrin traumaattista minkä takia suurin osa naisista täällä vastustaa ajatusta että kouluikäisiä poikia sinne naisten puolelle viedään. Sitten oli ne harvat 15 vuotiaat joilla alkoi vasta sillon menkat ja kyllä niistä iloitiin suuresti joten niillä ei selvästikään ollut samanlaista kriisiä kuin mulla oli ollut.
Mutta 6 ja 7 vuotiaita on kyllä aika vaikea erottaa vielä toisistaan. En mä vaan osaisi sanoa että kuka on 6 ja kuka 7.
Kyllä minäkin muistan miten 11-vuotiaana ahdisti suunnattomasti mennä koulun kanssa uimaan kaikkien tuttujen katseiden alle, vaikka kaikki naisia oltiinkin. Minulla oli myös selviä murrosiän merkkejä, joita muilla ei samalla tavalla ollut ja pelkäsin älyttömästi jotain kommentteja. Ajatus siitä, että joku poika olisi nähnyt suorastasn kuoletti.
Tytöillä vartalon muuttuminen on muutenkin alussa paljon selvempää, kuin pojilla joten ehkä häpeäkin on suurempi.
Minusta se lapsen vieminen toisen sukupuolen pukukoppiin pitäisi olla ihan viimesijainen ratkaisu. Jos poika on liian iso naisten puolelle, eikä pärjää yksin miesten puolella, niin silloin isä vie hänet uimaan. Ymmärrän toki että on perheitä joissa isää ei ole, tai hän ei esimerkiksi sairauden takia voi viedä poika uimaan, mutta sillä perusteella että "äidin mielestä on kivempi uida" tms. en hyväksy sitä että poika viedään naisten puolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tyttöjen vanhempien on ok toteuttaa curling-vanhemmuutta mutta poikien ei? Tällä palstalla ei ilmeisesti pelkästään vihata miehiä vaan jo 7v poika on vihan kohde. Miettikää vähän omia asenteitanne!
Miten ihmeessä on curling vanhemmuutta, jos ajattelee että tytöllä on oikeus peittää vartalonsa saman ikäisen pojan katseilta? Sitten ihmetellään ja valitetaan ahdistelusyytöksiä.
No 6-vuotiaat tuskin kiinnittävät asiaan mitään sen suurempa huomiota. Eri asia jos puhutaan vähän isommista lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli saanko viedä ensi syksynä kouluun menevän pojan (täyttää 7v marraskuussa) vielä naisten pukkariin vai en? Ei osaa lukea, eikä myöskään uida kunnolla ja on muutenkin sellainen, joka ei paljoa kysele, enkä ihmettele vaikka lähtisi yksin altaaseen kielloista huolimatta tai muuten keksisi jotain typerää.
En saa viedä? Kuka on vastuussa jos lapselle sattuu jotain? Minä tietenkin. Ja saan syytteen siitä, että olen jättänyt lapseni yksin ja taas paheksutaan. Eli mitä teen? Ja ei ole miespuolisia aikuisia, jotka voisi pojan kanssa uimaan mennä.
En nyt ota kantaa siihen onko ikäraja 6, 7 vai 8 vuotta. Mutta miksi teidän pitää mennä uimahalliin, jos miespuolista saattajaa/valvojaa ei ole? Ettekö voi opetella uintia luonnonvesissä, kunnes lapsi on kyllin vanha menemään itsekseen suihkuun?
Tämä on varsinkin talvella tosi varteenotettava vaihtoehto.
Mä menen 6-vuotiaan poikani kanssa uimahalliin ilman miespuolista saattajaa/valvojaa, koska haluan opettaa poikani uimaan kunnolla. Jos pieni poika naisten pukuhuoneessa on jollekin niin kauhea asia, niin tämä kauhistuja voi sitten mennä ihan keskenään harrastamaan järviuintia helmikuussa. Näillä reissuilla opetellaan samalla toimimaan uimahallin sääntöjen mukaisesti, että poika pärjää aikanaan itsenäisesti miesten puolella.
Se on kylläkin niin päin, että sinä menet katrainesi helmikuussa avantouinnille, jos et pysty sääntöjä noudattamaan. Mitä niin ihmeellistä toimintaa siellä suihkutiloissa muutenkin on, että sitä pitää vuosikaupalla opetella väärällä puolella?
Vierailija kirjoitti:
Minusta se lapsen vieminen toisen sukupuolen pukukoppiin pitäisi olla ihan viimesijainen ratkaisu. Jos poika on liian iso naisten puolelle, eikä pärjää yksin miesten puolella, niin silloin isä vie hänet uimaan. Ymmärrän toki että on perheitä joissa isää ei ole, tai hän ei esimerkiksi sairauden takia voi viedä poika uimaan, mutta sillä perusteella että "äidin mielestä on kivempi uida" tms. en hyväksy sitä että poika viedään naisten puolelle.
Aika harvassa ne pojat, jotka eivät viimeistään tokaluokalla osaa toimia itsenäisesti pukuhuoneessa.
Olen aina käynyt PIENTEN poikieni kanssa uimahallissa ja vienyt ne myös naisten puolelle, koska (entistä) miestäni ei saa kirveelläkään uimahalliin.
Ikinä en ole ajatellut että siinä olisi mitään ihmeellistä! Onneksi en lukenut näitä juttuja silloin kun olivat pieniä, olisi ahdistanut tämäkin asia sen lisäksi että mies ei suostunut poikiensa kanssa menemään uimaan.
Äiteen kanssa kävin vielä kolmekymppisenä naisten puolella. Ei ongelmaa mielestäni.
Me mentiin ekaluokkalaisina ilman muuta yksin tai kaverin kanssa oman sukupuolen pukuhuoneeseen, jos meidät uimaan vienyt aikuinen oli eri sukupuolta.
Ei tosin oltu mitään erityislapsia vaan ihan normaaleja tapauksia jotka osasivat mm. ajaa pyörällä, pyyhkiä oman takapuolen jne. Ei tuottanut vaikeuksia laittaa kamat pukukoppiin ja mennä suihkun kautta allasalueelle, jossa aikuinen odotti.
Uimakoulussa meillä ovat 5-8 -vuotiaat samassa pukuhuoneessa ja suihkussa.