Lue keskustelun säännöt.
Mitä vastata lapselle, kun tämä kysyy, tykkäänkö hänen isästään?
26.05.2019 |
Erosta on jo vuosia ja suhtautumiseni lapsen isään on varsin neutraali. Mutta se, millainen ero oli ja miten hän on myös lasta välillä kohdellut eron jälkeen, on luonut tilanteen, että en voi rehellisesti sanoa, että tästä henkilöstä erityisemmin tykkäisin. Hän nyt vaan on, ei minulla ole häntä kohtaan mitään tunteita.
Lapsi ei ole koskaan nähnyt meitä yhdessä, pariskuntana. Emme ole ikinä eläneet kaikki yhdessä perheenä.
Nyt lapsi kyselee, tykkäänkö hänen isästään. Olen vastannut jotain ympäripyöreää, kuten, että tykkään lapsesta. Tai, että lapset tykkäävät isistään. Tai, että olen joskus tykännyt. Silti lapsi välillä kysyy tätä asiaa.
Mitä ihmettä vastata korrektisti?
Lapsi on sanonut suoraan, että isänsä ei minusta tykkää. No ei varmaan tykkääkään, jos tykkäisi, tuskin olisi lähtenyt ja tuskin käyttäytyisi, kuten välillä käyttäytyy. Olen näihin vaan vastannut, että entä sitten, kun lapsesta hän nyt kuitenkin tykkää.
Kommentit (40)
Lapsi kyselee rakentaakseen omaa identiteettiään. Vastatessa tämä kannattaa pitää mielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän eri juttu, mutta tyttäreni (jonka isä ei ole koskaan kuulunut hänen elämään) kysyi rakastinko hänen isäänsä silloin kun hän sai alkunsa.
Kysyin sitten, että olisiko hän halunnut niin (että rakastin hänen isäänsä) ja hän vastasi ”kyllä”, ja minä sitten valehtelin, että kyllä, rakastin.
Lapselle se tuntui olevan tärkeää ja jos sillä on hänelle merkitystä, voin sanoa rakastaneeni vaikken rakastanutkaan (no olin kyllä ihastunut, lyhyt romanssi).
Voisin kuvitella, että sinunkin tapauksessa lapselle olisi tärkeää kuulla suustasi se ”joo, tykkään isästäsi” ja jos vielä isäkin voisi sanoa tykkäävänsä sinusta?
Lapselle se voi olla yllättävän tärkeää kuulla, että vanhemmat tykkäävät toisistaan (vaikkeivät oikeasti niin tykkäisikään).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos sanot että isä ja äiti ovat jo eronneet. Eli kerrot sen käytännön puolen. Tunnepuoli ei ole lapsen asia. Tai voit sanoa, ettei lapsen tarvitse huolehtia tästä asiasta. Kysy, miksi se mietityttää niin paljon.
Olen vähän vastaavaa yrittänyt. Nuo kiertelevät vastaukset eivät tunnu riittävän lapselle.
Ehkä pitäisi vaan sanoa, että minun tunteeni eivät tässä asiassa kuulu hänelle?
Minun mielestäni kyseessä on niin perustavasti lapsen identiteettiin liittyvä asia, että kyllä kuuluu. Voit sanoa, että välinne ovat asialliset, sehän on totuus. Ja joskus olleet enemmän.
No, yritän tuota ensi kerralla, kun lapsi taas kysyy. Että en tunne hänen isäänsä kohtaan enää mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit sanoa, että olet joskus tykännyt, mutta et enää siten, että voisitte seurustella.
??? Tuskin lapsi olettaa tai odottaa meidän alkavan seurustella ja siksi kyselisi?
On aivan mahdollista, että hänellä on tällainen haave, salainen toive. Juuri tuossa iässä hän alkaa vertailla itseään muihin ja omaa perhettä muihin perheisiin. Onko hänellä kavereita, joiden vanhemmat elävät yhdessä? Ehkä se näyttää hänestä kivalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienet lapset toivovat pitkään vanhempiensa palaavan yhteen. Ehkä siksi hän kyselee.
Emme ole koskaan eläneet yhdessä perheenä, joten miten lapsi voisi kaivata sellaista, mistä hänellä ei ole kokemusta?
Öh luulet etteivät isättömät lapset, kuunnellessaan kavereiden juttuja iseistään toivo että heilläkin olisi sellainen? Really?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen joskus sanonut, että he, lapseni ovat rakkauden hedelmiä. Asiat voivat kuitenkin muuttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos sanot että isä ja äiti ovat jo eronneet. Eli kerrot sen käytännön puolen. Tunnepuoli ei ole lapsen asia. Tai voit sanoa, ettei lapsen tarvitse huolehtia tästä asiasta. Kysy, miksi se mietityttää niin paljon.
Olen vähän vastaavaa yrittänyt. Nuo kiertelevät vastaukset eivät tunnu riittävän lapselle.
Ehkä pitäisi vaan sanoa, että minun tunteeni eivät tässä asiassa kuulu hänelle?
Minun mielestäni kyseessä on niin perustavasti lapsen identiteettiin liittyvä asia, että kyllä kuuluu. Voit sanoa, että välinne ovat asialliset, sehän on totuus. Ja joskus olleet enemmän.
No, yritän tuota ensi kerralla, kun lapsi taas kysyy. Että en tunne hänen isäänsä kohtaan enää mitään.
Lapsi haluaa olla rakkaudesta syntynyt. Miksi pitää hieroa hänen naamansa totuutta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän eri juttu, mutta tyttäreni (jonka isä ei ole koskaan kuulunut hänen elämään) kysyi rakastinko hänen isäänsä silloin kun hän sai alkunsa.
Kysyin sitten, että olisiko hän halunnut niin (että rakastin hänen isäänsä) ja hän vastasi ”kyllä”, ja minä sitten valehtelin, että kyllä, rakastin.
Lapselle se tuntui olevan tärkeää ja jos sillä on hänelle merkitystä, voin sanoa rakastaneeni vaikken rakastanutkaan (no olin kyllä ihastunut, lyhyt romanssi).Voisin kuvitella, että sinunkin tapauksessa lapselle olisi tärkeää kuulla suustasi se ”joo, tykkään isästäsi” ja jos vielä isäkin voisi sanoa tykkäävänsä sinusta?
Lapselle se voi olla yllättävän tärkeää kuulla, että vanhemmat tykkäävät toisistaan (vaikkeivät oikeasti niin tykkäisikään).
Niin. Luulenpa kyllä, että vaihtotilanteissa lapsi on havainnut, että ilmapiiri ei ole meidän hänen vanhempiensa välillä ihan ristiriidaton. Nyt tilanne on vähän parempi, mutta aiemmin on ollut niin, että on parempi ollut, että kumpikaan ei sano mitään ettei tule sanomista. Lapsi on tämän varmasti aistinut.
Tottakai tykkään, rakas lapseni, miten voisin olla tykkäämättä kun puolet geeneistäsi tulee häneltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit sanoa, että olet joskus tykännyt, mutta et enää siten, että voisitte seurustella.
??? Tuskin lapsi olettaa tai odottaa meidän alkavan seurustella ja siksi kyselisi?
On aivan mahdollista, että hänellä on tällainen haave, salainen toive. Juuri tuossa iässä hän alkaa vertailla itseään muihin ja omaa perhettä muihin perheisiin. Onko hänellä kavereita, joiden vanhemmat elävät yhdessä? Ehkä se näyttää hänestä kivalta.
No, jos hän sellaista haaveilee, niin valitettavasti se ei ole mahdollista. Ehkä se pitäisi sitten sanoa suoraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienet lapset toivovat pitkään vanhempiensa palaavan yhteen. Ehkä siksi hän kyselee.
Emme ole koskaan eläneet yhdessä perheenä, joten miten lapsi voisi kaivata sellaista, mistä hänellä ei ole kokemusta?
Öh luulet etteivät isättömät lapset, kuunnellessaan kavereiden juttuja iseistään toivo että heilläkin olisi sellainen? Really?
No mutta hänellähän on isä. On sellainen kuin on, sitä en voi muuttaa. Ja hänellä on perhe, se on vain erilainen kuin perinteinen ydinperhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä käytiin samanlainen keskustelu kun lapsi 6-7 vuotiaan (mekin erosimme, kun lapsi niin pieni, ettei muista meitä perheenä). Tuolloin kerroin, että tykkäsin aikanaan paljon, enää en, mutta se ei missään tapauksessa estä lasta rakastamasta isäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit sanoa, että olet joskus tykännyt, mutta et enää siten, että voisitte seurustella.
??? Tuskin lapsi olettaa tai odottaa meidän alkavan seurustella ja siksi kyselisi?
No ei välttämättä toivo, mutta saattaa ihmetellä. Ja siinä tulee samalla selitetyksi, että seurustelutykkääminen on eri asia kuin toimeen tuleminen tai ystävyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin tällaisista keskusteluista tulee olo ettei lapsia kannata hankkia ollenkaan. Ja olen siis kyllä halunnut lapsia, mutta en ole rakastunut nykyiseen poikaystävääni. Kaikkea sitä lapset kyseleekään.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tällaisista keskusteluista tulee olo ettei lapsia kannata hankkia ollenkaan. Ja olen siis kyllä halunnut lapsia, mutta en ole rakastunut nykyiseen poikaystävääni. Kaikkea sitä lapset kyseleekään.
Ohis, miksi olet yhdessä henkilön kanssa johon et ole rakastunut?
Entä jos sanoisit, että onhan hänessä monia hyviä puolia, niinkun varmaan oikeasti onkin.
Itsestäni olisi ollut ihanaa, jos vanhemmat olisivat osanneet nähdä toisissaan hyvää huolimatta siitä, että heidän keskinäinen suhteensa olikin pilalla.
Vierailija kirjoitti:
Lapselle se voi olla yllättävän tärkeää kuulla, että vanhemmat tykkäävät toisistaan (vaikkeivät oikeasti niin tykkäisikään).
oikeasti on yllättävän tärkeää, että lapselle ei valehdella eikä syötetä ristiriitaista tietoa. Näin ei saa tehdä etenkään silloin kun hän rakentaa identiteetiään tai kun hän opettelee ihmissuhteita. Valhetelemalla tuotetaan vain ihmisiä, jotka elävät haavekuvissa, eivät kestä oikeaa elämää, eivät tiedä, keitä he ovat. Ennen kaikkea, he eivät tiedä, että kaikilla ihmisillä menee välillä asiat ihan toisin kuin täydellistä olisi, ja silti siitäkin selvitään ja vielä ihan onnellisesti.
Tee lapsellesi palvelus ja kerro hänelle totuus. Mutta tietenkin se pitää tehdä tavalla, joka ei loukkaa lasta.
Meillä käytiin samanlainen keskustelu kun lapsi 6-7 vuotiaan (mekin erosimme, kun lapsi niin pieni, ettei muista meitä perheenä). Tuolloin kerroin, että tykkäsin aikanaan paljon, enää en, mutta se ei missään tapauksessa estä lasta rakastamasta isäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapselle se voi olla yllättävän tärkeää kuulla, että vanhemmat tykkäävät toisistaan (vaikkeivät oikeasti niin tykkäisikään).
oikeasti on yllättävän tärkeää, että lapselle ei valehdella eikä syötetä ristiriitaista tietoa. Näin ei saa tehdä etenkään silloin kun hän rakentaa identiteetiään tai kun hän opettelee ihmissuhteita. Valhetelemalla tuotetaan vain ihmisiä, jotka elävät haavekuvissa, eivät kestä oikeaa elämää, eivät tiedä, keitä he ovat. Ennen kaikkea, he eivät tiedä, että kaikilla ihmisillä menee välillä asiat ihan toisin kuin täydellistä olisi, ja silti siitäkin selvitään ja vielä ihan onnellisesti.
Tee lapsellesi palvelus ja kerro hänelle totuus. Mutta tietenkin se pitää tehdä tavalla, joka ei loukkaa lasta.
En itse koe, että olisi järkevää alkaa lapselle sen syvemmin selittämään.
Isätön yksinhuoltajan lapsi ei muutenkaan kyllä missään pumpulissa pääse kasvamaan, kun jokapäiväiset arjen realiteetit on mitä on....
Minä en tunne lapsen isää kohtaan kaunaa vaan empatiaa, eli mitään sellaista valehtelua tähän ei liity ja lapsikin varmaan aistii sen, luulisin.
Lapsi itse saattaa minulle haukkua isäänsä vaikka hänelle onkin tärkeää, että minä olisin isäänsä joskus rakastanut.
Niihin haukkumisiin en lähde mukaan enkä myöskään kiellä haukkumista vaan sanon, että ymmärrän miksi sinusta tuntuu tuolta ja sinulla on täysi oikeus tuntea noin.
Ja lapsi ymmärsi aivan itse jossain vaiheessa olleensa vahinko jota isä ei halunnut eikä äitikään ollut suunnitellut, eli enpä tiedä miten tuollainen lapsi mihinkään pumpuliin pääsee.
No sen oppi tuossa ainakin, että tosiaan elämä voi olla hyvää vaikkei mikään mennyt kuten suunnitteli (minulla, lapsen äidillä siis) ja lapsi rakastettu, vaikkei ollutkaan suunniteltu.
7v