Lue keskustelun säännöt.
Mitä vastata lapselle, kun tämä kysyy, tykkäänkö hänen isästään?
26.05.2019 |
Erosta on jo vuosia ja suhtautumiseni lapsen isään on varsin neutraali. Mutta se, millainen ero oli ja miten hän on myös lasta välillä kohdellut eron jälkeen, on luonut tilanteen, että en voi rehellisesti sanoa, että tästä henkilöstä erityisemmin tykkäisin. Hän nyt vaan on, ei minulla ole häntä kohtaan mitään tunteita.
Lapsi ei ole koskaan nähnyt meitä yhdessä, pariskuntana. Emme ole ikinä eläneet kaikki yhdessä perheenä.
Nyt lapsi kyselee, tykkäänkö hänen isästään. Olen vastannut jotain ympäripyöreää, kuten, että tykkään lapsesta. Tai, että lapset tykkäävät isistään. Tai, että olen joskus tykännyt. Silti lapsi välillä kysyy tätä asiaa.
Mitä ihmettä vastata korrektisti?
Lapsi on sanonut suoraan, että isänsä ei minusta tykkää. No ei varmaan tykkääkään, jos tykkäisi, tuskin olisi lähtenyt ja tuskin käyttäytyisi, kuten välillä käyttäytyy. Olen näihin vaan vastannut, että entä sitten, kun lapsesta hän nyt kuitenkin tykkää.
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
Tykkään.
Eli että valehtelisin vaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa, että edes mietit miten vastata korrektisti.
Äitini on "ystävällisesti" kertonut minulle jo lapsuudessa, ettei koskaan ole pitänyt isästäni, että oli virhe mennä naimisiin hänen kanssaan. Kuitenkin jostain syystä eivät eronneet koskaan. Isä taas ei koskaan haukkunut äitiäni minulle. luonteeltani itse muistutin isääni enemmän kuin äitiäni.
Äidin koulutus oli sairaanhoitaja eli se siitä sisar hento valkoinen hoivaajasta :D
Oli äärettömän raskasta oli siinä välissä jonain parisuhdeterapeuttina. Rooli oli jo siirtyä lapselleni, joka reilusti alle kouluikäisenä ihmetteli miksihän mummi haukkuu koko ajan pappaa. Tämän jälkeen ei lasta jätetty ilman toista vanhempaa isovanhempien luo.
En siis kommentoi lapselle koskaan mitään ihmeempiä hänen isästään. Olen yrittänyt positiivisesti esittää nekin tilanteet, kun hänen isänsä peruu lapsen kanssa sovitun tapaamisen vartti sen jälkeen, kun tapaamisen olisi pitänyt alkaa tai kun hän on unohtanut koko tapaamisen tyystin.
En utele lapselta, millaista isän luona oli tms. Jos lapsi itse kertoo jotain, totean vaan, että sepä mukavaa, että sinulla oli kivaa. Tai voi, sepä ikävää, että ei ollut kivaa, ehkä ensi kerralla on kivempaa. Olen mahdollisimman neutraali.
Tuntuu, että lapsen kasvaessa se neutraalia ei riitä hänelle. Mutta mielestäni minun ja hänen isänsä välinen suhde ei kuulu lapselle.
Voit sanoa, että isäsi on ihan ok. Ei tarvitse tykätä eikä rakastaa, mut on on ok ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pienet lapset toivovat pitkään vanhempiensa palaavan yhteen. Ehkä siksi hän kyselee.
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että edes mietit miten vastata korrektisti.
Äitini on "ystävällisesti" kertonut minulle jo lapsuudessa, ettei koskaan ole pitänyt isästäni, että oli virhe mennä naimisiin hänen kanssaan. Kuitenkin jostain syystä eivät eronneet koskaan. Isä taas ei koskaan haukkunut äitiäni minulle. luonteeltani itse muistutin isääni enemmän kuin äitiäni.
Äidin koulutus oli sairaanhoitaja eli se siitä sisar hento valkoinen hoivaajasta :D
Oli äärettömän raskasta oli siinä välissä jonain parisuhdeterapeuttina. Rooli oli jo siirtyä lapselleni, joka reilusti alle kouluikäisenä ihmetteli miksihän mummi haukkuu koko ajan pappaa. Tämän jälkeen ei lasta jätetty ilman toista vanhempaa isovanhempien luo.
Kuten sanottu, erosta on aikaa vuosikausia, eikä minulla ole mitään tunteita enää kyseistä miestä kohtaan. Minulla ei ole tarvetta puhua hänestä enää kenellekään enkä hänen elämästään mitään edes enää tiedä, eikä se minulle edes kuulu eli mitään puhuttavaa ei ole. Enkä todellakaan halua sysätä aikuisten joskus vuosia sitten elettyä elämää lapsen harteille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä jos sanot että isä ja äiti ovat jo eronneet. Eli kerrot sen käytännön puolen. Tunnepuoli ei ole lapsen asia. Tai voit sanoa, ettei lapsen tarvitse huolehtia tästä asiasta. Kysy, miksi se mietityttää niin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Pienet lapset toivovat pitkään vanhempiensa palaavan yhteen. Ehkä siksi hän kyselee.
Emme ole koskaan eläneet yhdessä perheenä, joten miten lapsi voisi kaivata sellaista, mistä hänellä ei ole kokemusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entä jos sanot että isä ja äiti ovat jo eronneet. Eli kerrot sen käytännön puolen. Tunnepuoli ei ole lapsen asia. Tai voit sanoa, ettei lapsen tarvitse huolehtia tästä asiasta. Kysy, miksi se mietityttää niin paljon.
Olen vähän vastaavaa yrittänyt. Nuo kiertelevät vastaukset eivät tunnu riittävän lapselle.
Ehkä pitäisi vaan sanoa, että minun tunteeni eivät tässä asiassa kuulu hänelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienet lapset toivovat pitkään vanhempiensa palaavan yhteen. Ehkä siksi hän kyselee.
Emme ole koskaan eläneet yhdessä perheenä, joten miten lapsi voisi kaivata sellaista, mistä hänellä ei ole kokemusta?
Jostakin syystä juuret ovat tärkeät. Adoptiolapsikin kaipaa usein biologisia vanhempiaan, vaikka ei olisi näitä syntymän jälkeen tavannutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit sanoa suoraan kuten asia on: olet tykännyt joskus, mutta nykyään suhteenne on neutraali. Ei isää tarvitse ruveta lapselle haukkumaan. Kun lapsi on vanhempi tai aikuinen, voit puhua suoremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos sanot että isä ja äiti ovat jo eronneet. Eli kerrot sen käytännön puolen. Tunnepuoli ei ole lapsen asia. Tai voit sanoa, ettei lapsen tarvitse huolehtia tästä asiasta. Kysy, miksi se mietityttää niin paljon.
Olen vähän vastaavaa yrittänyt. Nuo kiertelevät vastaukset eivät tunnu riittävän lapselle.
Ehkä pitäisi vaan sanoa, että minun tunteeni eivät tässä asiassa kuulu hänelle?
Minun mielestäni kyseessä on niin perustavasti lapsen identiteettiin liittyvä asia, että kyllä kuuluu. Voit sanoa, että välinne ovat asialliset, sehän on totuus. Ja joskus olleet enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienet lapset toivovat pitkään vanhempiensa palaavan yhteen. Ehkä siksi hän kyselee.
Emme ole koskaan eläneet yhdessä perheenä, joten miten lapsi voisi kaivata sellaista, mistä hänellä ei ole kokemusta?
Jostakin syystä juuret ovat tärkeät. Adoptiolapsikin kaipaa usein biologisia vanhempiaan, vaikka ei olisi näitä syntymän jälkeen tavannutkaan.
Niin? Lapsella on kyllä yhteys molempiin biologisiin vanhempiinsa.
On exältäsi kamala virhe sanoa noin. Lapsi tietää olevansa äitinsä ja isänsä lapsi, hän ajattelee, että kuvastaa vanhempiaan. Hän arvelee olevansa itsekin huono, jos äiti tai isä on.
Ymmärrän, että et pidä exästäsi. Mutta kuten intuitiosi on jo kertonut, sitä ei kannata sanoa pienelle lapselle. Totuus ei aina ole paras ratkaisu, ainakaan koko totuus.
Varmasti löydät jotain kivaa kerrottavaa, mitä voit ripotella sopiviin kohtiin. Muistele, miten hyvä mies on kokkaamaan/juoksemaan/laskemaan. Sano, että lapsi on perinyt isänsä kauniit silmät/hiukset tai piirtämistaidon tai mitä hyvänsä.
Exäsi on itsekäs ja kypsymätön. Sinun ei tarvitse olla. Lapselle voit selittää, että erot ovat raskaita ja isä pahoitti siinä mielensä mutta että teillä oli paljon onnellisia hetkiä ja kaikkein onnellisin tietysti hänen syntymänsä.
Vierailija kirjoitti:
Voit sanoa suoraan kuten asia on: olet tykännyt joskus, mutta nykyään suhteenne on neutraali. Ei isää tarvitse ruveta lapselle haukkumaan. Kun lapsi on vanhempi tai aikuinen, voit puhua suoremmin.
Näin minä olen sanonut. Että olen joskus tykännyt. Ehkä pitäisi sitten vaan suoraan sanoa, että minulla ei ole mitään tunteita sitä henkilöä kohtaan.
Voit sanoa, että olet joskus tykännyt, mutta et enää siten, että voisitte seurustella.
Vierailija kirjoitti:
Voit sanoa, että olet joskus tykännyt, mutta et enää siten, että voisitte seurustella.
??? Tuskin lapsi olettaa tai odottaa meidän alkavan seurustella ja siksi kyselisi?
Tykkään.