Opiskelija-asumista tuetaan väärin perustein - ei yleiselle asumistuelle
https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000006117577.html
Kannattaa lukea tämä juttu. Opiskelijan kannattaa toki hankki se Mersu eikä Ladaa, asumismielessä, mutta yhteiskunnan kannalta opiskelija-asumista tuetaan liikaa. Solut ja perheasunnot ovat tarpeeksi, ei mitään yksiöitä tarvi veronmaksajien rahalla hankkia.
"Kahdeksan vuoden aikana olemme tukeneet opiskelijoiden yksiöasumista 1,5 miljardilla eurolla – samalla summalla kuin kaksi edellistä hallitusta on leikannut koulutuksesta, kirjoittaa Heidi Sabanadesan."
...
"Niin, miksi eivät haluaisi? Jos valtio joka tapauksessa kustantaa asumisesta leijonanosan, kannattaa hyöty tietenkin maksimoida. Ei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan se, joka maksaa, joten opiskelijoita tästä on turha syyttää.
HS kertoi huhtikuussa Helsingin Kivikossa sijaitsevista soluasunnoista, joiden vuokra on noin 250 euroa kuussa. Asumistuen osuus on 190 euroa. Hoasin yksiöön, jonka kuukausivuokra on 500 euroa, saa asumistukea 412,80 euroa.
Kumman itse mieluummin ottaisit – parvekkeellisen kaksion kahdeksalla kympillä vai solukämpän viidellä kympillä? Jos saisit valita, ottaisitko Mersun vai Ladan?"
...
"Maailmalla opiskelijat asuvat asuntoloissa, solukämpissä, kimppakämpissä tai kotona. Suomen yksiöasuminen onkin 99 prosentille maailman opiskelijoista aivan käsittämätön ajatus."
...
"Ja entä sitten ilmasto? Soluasuminen olisi valtava ekoteko: yhteisöllinen asuminen on huomattavasti vähemmän kuormittavaa ympäristölle kuin yksin asuminen. Yhteiskäytössä olevat sähköautot Helsingin soluasunnoissa jo onkin, mutta vain mielikuvitus on rajana, kun miettii, millaisia uusia kiertotalouden innovaatioita uusien ekologisten soluasuntojen rakentaminen mahdollistaisi.
Rahaa säästyisi, opiskelijat voisivat paremmin ja ilmasto kiittäisi. Eikö ketään todellakaan kiinnosta?"
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Joka kolmannella korkeakouluopiskelijalla psyykkisiä vaikeuksia"
https://yle.fi/uutiset/3-9454339
Ei näitä voida pakkoasuttaa keskenään jos ei haluta lisää ruumiita.
Varmaan tilastotieteen alkeet kannattaisi opiskella. Montakos soluasuntomurhaa on tapahtunut, soluasujia kun kuitenkin on kohtalaisen paljon? Kuinkas moni mielenterveysongelmainen on tappaja?
-ap
Merkitsisikö yhden lapsen kuolema silloin sinulle mitään jos tuo lapsi olisi sinun ja se olisi ainoa lapsesi?
Kai pidät omia lapsiasi lukittuina neljän seinän sisällä? Ulkonahan voivat tulla rattijuopon yliajamaksi, kaatua pyörällä tai vaikka salama osua! Paitsi ei kotonakaan ole turvassa, voi tulla tulipalo, kaatua suihkussa, tai saada sähköiskun viallisesta elektroniikasta.
Tuo hysteerisyytesi kuulostaa yhtä epäuskottavalta.
Mielestäni opiskelijoiden on hyvä kuulua samaan asumistukijärjestelmään kuin muutkin. Saavat hieman paremmin tukea, jos joutuvat vuokraamaan vapailta markkinoilta.
Lopetetaan se ainainen kitinä rikkaista. On järkevää rahan käyttöä ja ei niin järkevää rahankäyttöä. Toisen ostavat 15 vuotta merkkivaatetta ja sisäfilettä, toiset säästävät asuntoon. Lopulta kun toinen pääsee asuntoon käsiksi köyhäilynsä päätteeksi, onkin se rikas, jota pitäisi kepittää.
Suomessa on paljon tahallista omasta itsestään johtuvaa köyhyyttä. Älkää kitiskö, vaan tajutkaa se, että ei meillä vähän rahaa omaavilla ole mahdollisuutta laittaa rahaa kaikkeen. Toiset laittaa sen materiaan ja pikavoittoihin, josta saa lyhyesti iloa, ja jotkut taas kituuttavat pidempää saadakseen pidempiaikaisen ilon.

Olen samaa mieltä. Rahan lapioiminen asuntosijoittajille, esim. AY-säätiöille, ei ole järkevää rahankäyttöä. Ei myöskään maailman standardein luksusasumisen tarjoaminen opiskelijoille. Rahalla olisi parempaakin käyttöä. Opiskelija-asumisen uudistamisen laskisi asumistuen menoja. Asumistukeen menee nykyään 2,1 miljardia euroa vuodessa, josta opiskelijoille 550 miljoonaa euroa vuodessa.
https://www.kela.fi/-/asumistukimenot-uuteen-ennatykseen-vuonna-2018
-ap
Vierailija kirjoitti:
Koko asumistuki pitäisi muuttaa niin, että yksinasuvien kohdalla ensisijainen asumismuoto olisi solu/kimppa-asunto. Itse voisi sitten valita hankkiiko jonkun ystävän asuinkaveriksi kaksioon tai kolmioon vai meneekö randomien kanssa.
Perheelliset ja pariskunnat vain saisivat asumistukea omiin, perhekoon mukaan järkevän kokoisiin asuntoihin. Ideana siis, että aina on järkevämpää asuttaa useita ihmisiä samassa asunnossa, joko itse valittu kaveri tai puoliso tai sitten jos ei tähän kykene, voi tyytyä siihen mitä löytyy.
Olen samaa mieltä, enkä ymmärrä miksi alapeukut. Kyllä nimenomaan tulisi olla niin, että asuntoja jaettaisiin, jos ei itse pysty omaa hankkimaan tai vuokraa maksamaan. Kaikissa ikäluokissa, ei vain opiskelijat. Varmasti nopeasti syntyisi palveluita, joissa voisi etsiä kämppistä elämäntilanteen ja erilaisten elämäntapakysymysten perusteella jolloin vähänkin aloitteellinen ihminen kyllä löytäisi asuinkumppanin, joka ei ole suoraan h**vetistä.
Se säästäisi asumistuki menoissa ja toisaalta yksi kannustinloukku tavallaan poistuisi, koska vaikka pienestä palkasta saattaa jäädä asumistuki huomioiden vähän käteen vs tuilla eläminen, olisi mahdollisuus itse maksaa itselleen oma vuokrakämppä.

Kannustinloukut ovat kyllä ihan muualla kuin yksinasumisessa. Esim. toimeentulotuen lisäksi pitäisi saada hankkia satunnaisia tuloja niihin menoihn, joita tt-tuki ei huomioi = opintolainat ja niiden korot jne.
Kauhea, suorastaan fasistinen ajatus tuo, että kaikkien yksinasuvien ensi-sijainen asumismuoto tulisi muuttaa soluasumiseksi, ja vain parisuhteessa elävät ja perheelliset olisivat oikeutettuja omaan asuntoon.
Ymmärrättekö, että jotkut ovat ihan vapaaehtoisesti perheettömiä ja/tai sinkkuja??? Jotkut jopa koko elämänsä! Tuohan tarkoittaisi, että lapseton sinkku saattaisi joutua elämään solussa vaikka koko ikänsä!
Mieluummin 15 neliön halpoja miniyksiöitä ympäri Suomen, kuin sama elintila solussa.

Minulla on hieno ratkaisu: VUOKRAKATTO. Tämä estää vuokria nousemasta liian korkeiksi ja kohtuuhintaista asumista Suomella on varaa tukea kunnes ihmiset pääsevät omilleen :)
Mitäs niille kaikille yksiöille sitten tapahtuu jos opiskelijat pakotetaan soluun? Tyhjilleenkö ne jätetään? Suomessa kuolee ihmisiä enemmän kuin syntyy. Täällä on pian väestöpula. Vuokranantajat ei tykkää jos ei ole opiskelijoita joille vuokrata asuntoja.

Ei ne yksiöt tyhjilleen jää, niihin muuttavat ne joilla on varaa, ja yksityisellä puolella niihin päätyvät opintonsa jo lopettaneet.
Miksi juuri opiskelijat tässä ovat ongelma eivätkä muut asumistukea saavat? Opiskelijat sentään tekevät jotain, toisin kuin työmarkkinatukea tai toimeentulotukea saavat. Miksei heille ehdoteta soluasuntoja?
Miksei vaan samantien perusteta telttakyliä? Sinne kaikki yksin asuvat kuin pakolaisleireille konsanaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs niille kaikille yksiöille sitten tapahtuu jos opiskelijat pakotetaan soluun? Tyhjilleenkö ne jätetään? Suomessa kuolee ihmisiä enemmän kuin syntyy. Täällä on pian väestöpula. Vuokranantajat ei tykkää jos ei ole opiskelijoita joille vuokrata asuntoja.
Ei ne yksiöt tyhjilleen jää, niihin muuttavat ne joilla on varaa, ja yksityisellä puolella niihin päätyvät opintonsa jo lopettaneet.
Just. Noin on ehkä pääkaupunkiseudulla vielä toistaiseksi. Kaupunki jossa asun, täällä on ihan hirveästi tyhjillään olevia asuntoja joihin ei löydy vuokralaisia. Se siitä vielä puuttuisi, jos opiskelijat otetaan vuokramarkkinoilta pois.
Jokin aika sitten luin artikkelin, että asuntoja ei saada kaupaksi enää edes järvenpäässä. Syy on se, että asuntoja on rakennettu liikaa ja moni sijoitusmielessäkin ostettu yksiö on tyhjillään, koska opiskelijoita ei enää ole niin paljoa. Tähän yhtälöön kun lisää sen faktan, että ihmisiä kuolee enemmän kuin syntyy, niin asuntojen ylitarjonta tulee vain lisääntymään myös aikanaan pääkaupunkiseudulla.
Vaikka täällä muutama huutaa miten opiskelijat pitää saada soluihin, niin ei se tule tapahtumaan. Kyseessä on määrällisesti liian suuri porukka joka on vuokramarkkinoilla. Työssäkäyvistäkin huomattava osa ostaa sitten oman asunnon eikä asu vuokralla. Opiskelijoita tarvitaan vuokralaisiksi.
Tämä sama ihminen on puhunut opiskelijoiden "oikeuksista" jo vuodesta 2016, ennen asumistukiuudistusta:
https://kyyninenidealisti.wordpress.com/2016/03/06/suomalainen-opiskeli…
Tässä uusimmassa kirjoituksessa silmääni pisti yksinasumisen ja masentuneisuusriskin tueksi linkattu tutkimus vuodelta 2012. Tutkimuksessa oli tarkasteltu työikäisiä ihmisiä, ei eritellysti opiskelijoita, joten se ei mielestäni ole verrannollinen jutun aiheeseen seuraavista syistä.
Jos työikäiset asuvat jonkun kanssa, kyseessä on yleensä parisuhde tai perhe. Se ei vertaudu millään tavoin turvana ja sosiaalisena verkostona satunnaisesti valikoituvaan yhteisasumiseen. Randomkämppis ei siis tue välttämättä mielenterveyttä samoin kun parisuhde tai perhe, josta saa muutakin turvaa ja tasapainoa elämälleen pelkän sosiaalisuuden lisäksi. Kirjoittaja jätti tämän huomioimatta joko tahallisesti tai tahattomasti, silti se ei tue artikkelin väitteitä millään tieteellisesti perusteltavissa olevalla tavalla. Mitään edes suuntaa antavia tuloksia saataisiin tässä tapauksessa vain vertailemalla yksinasuvia opiskelijoita yhteisasumisessa (ei siis oletettavasti yhteisessä ruokakunnassa) asuviin.
Kaikkien kirjoitusten perusteella loogisuus ei artikkelin kirjoittajan vahvuuksia valitettavasti vaikka mielipiteitä onkin.
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, suorastaan fasistinen ajatus tuo, että kaikkien yksinasuvien ensi-sijainen asumismuoto tulisi muuttaa soluasumiseksi, ja vain parisuhteessa elävät ja perheelliset olisivat oikeutettuja omaan asuntoon.
Ymmärrättekö, että jotkut ovat ihan vapaaehtoisesti perheettömiä ja/tai sinkkuja??? Jotkut jopa koko elämänsä! Tuohan tarkoittaisi, että lapseton sinkku saattaisi joutua elämään solussa vaikka koko ikänsä!
Mieluummin 15 neliön halpoja miniyksiöitä ympäri Suomen, kuin sama elintila solussa.
No itse on vapaa kustantamaan itselleen vaikka linnan, jos siltä tuntuu. Olennaista onkin että asumistuen pitäisi kannustaa etsiytymään kimppakämppiin, se olisi tehokkaampaa verorahojen käyttöä. Ja hei, yhdenlaista kimppa-asumista se parisuhdekin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko asumistuki pitäisi muuttaa niin, että yksinasuvien kohdalla ensisijainen asumismuoto olisi solu/kimppa-asunto. Itse voisi sitten valita hankkiiko jonkun ystävän asuinkaveriksi kaksioon tai kolmioon vai meneekö randomien kanssa.
Perheelliset ja pariskunnat vain saisivat asumistukea omiin, perhekoon mukaan järkevän kokoisiin asuntoihin. Ideana siis, että aina on järkevämpää asuttaa useita ihmisiä samassa asunnossa, joko itse valittu kaveri tai puoliso tai sitten jos ei tähän kykene, voi tyytyä siihen mitä löytyy.
Olen samaa mieltä, enkä ymmärrä miksi alapeukut. Kyllä nimenomaan tulisi olla niin, että asuntoja jaettaisiin, jos ei itse pysty omaa hankkimaan tai vuokraa maksamaan. Kaikissa ikäluokissa, ei vain opiskelijat. Varmasti nopeasti syntyisi palveluita, joissa voisi etsiä kämppistä elämäntilanteen ja erilaisten elämäntapakysymysten perusteella jolloin vähänkin aloitteellinen ihminen kyllä löytäisi asuinkumppanin, joka ei ole suoraan h**vetistä.
Se säästäisi asumistuki menoissa ja toisaalta yksi kannustinloukku tavallaan poistuisi, koska vaikka pienestä palkasta saattaa jäädä asumistuki huomioiden vähän käteen vs tuilla eläminen, olisi mahdollisuus itse maksaa itselleen oma vuokrakämppä.
Kannustinloukut ovat kyllä ihan muualla kuin yksinasumisessa. Esim. toimeentulotuen lisäksi pitäisi saada hankkia satunnaisia tuloja niihin menoihn, joita tt-tuki ei huomioi = opintolainat ja niiden korot jne.
Mutta asumistuki on paha kannustinloukku itsessään. Tottakai muutakin voi tehdä, mutta yksi asia on tehdä asumistuesta vähän vähemmän houkuttelevaa kuin itse oman vuokran maksamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Tottahan toki mieluummin asuu yksiössä kuin solussa, jos hintaero on 30 euroa kuussa. Kyse on siitä, että se maksaa meille veronmaksajille aika paljon enemmän, rahaa jolla voisi tehdä paljon muutakin.
-ap
Miksi sitten ei kannusteta työttömiä ja eläkeläisiäkin soluasuntoihin?
Vierailija kirjoitti:
Soluasuminen oli aivan upeaa aikaa 80-luvun alussa. Asuin kolmen hengen asunnossa jossa oli oma olohuone ja parveke. Vuokra oli vahemmän kuin silloinen asumistuki vai miksi sitä nimitettiinkään.
Pääpointti on se, että soluasumisen myötä tutustuin pariinkymmeneen henkilöön. Oli yhteisiä bileitä, takkailtoa, uima-allaslentopalloa yms. Tärkeää oli myös se, että kaikki olivat ainoastaan kauppakorkean opiskelijoita, joten sekin takasi jollain tavalla samanmielisyyden.
Nyt noin 40 vuotta myöhemmin likimäin kaikki ystäväni perustuvat tuohon soluasumiseen. Liiotellen voisi sanoa, että se varmisti elinikäisen ystävyyden. Mitenköhän käy, jos yksiössä asuva on ujo ja ei osallistu opiskelijatoimintaan millään laillla? Opiskeluaika on nimenomaan yhteisöllistä.
Asuin kauppisajan yksiössä ja en osallistunut opiskelijarientoihin (lähinnä ryyppäämistä). Ei kaduta. Hyvin kävi.
Soluasuminen tuntemattomien kanssa on rinnastettavissa (perhe)väkivaltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea, suorastaan fasistinen ajatus tuo, että kaikkien yksinasuvien ensi-sijainen asumismuoto tulisi muuttaa soluasumiseksi, ja vain parisuhteessa elävät ja perheelliset olisivat oikeutettuja omaan asuntoon.
Ymmärrättekö, että jotkut ovat ihan vapaaehtoisesti perheettömiä ja/tai sinkkuja??? Jotkut jopa koko elämänsä! Tuohan tarkoittaisi, että lapseton sinkku saattaisi joutua elämään solussa vaikka koko ikänsä!
Mieluummin 15 neliön halpoja miniyksiöitä ympäri Suomen, kuin sama elintila solussa.
No itse on vapaa kustantamaan itselleen vaikka linnan, jos siltä tuntuu. Olennaista onkin että asumistuen pitäisi kannustaa etsiytymään kimppakämppiin, se olisi tehokkaampaa verorahojen käyttöä. Ja hei, yhdenlaista kimppa-asumista se parisuhdekin on.
Jokainen voi olla henkisesti alistavassa parisuhteessa omasta halustaan itse valitsemansa ihmisen kanssa, mutta ei ketään voida pakottaa tuntemattoman kanssa yhteen.
Ei opiskelijoiden yksiö-asumista tarvitse tukea. Kohtuu-hintainen (esim. tuo 30e kuussa) solu-asuminen tarjolle kaikille sitä haluaville ja tarvitseville, perhe-asuntoja niille joilla on lapsia, mutta muuten asuminen omalla rahalla. Näin maailmallakin, miksi ei Suomessa? Tämä myös pudottaisi roimasti vuoka-tasoa ja laskisi näin yleisen asumis-tuen tarvetta yli-päätään.