Lue keskustelun säännöt.
Minun on pakko kertoa äidistäni. Mikä ihminen todellisuussa on alkoholismin alla? En osaa käsitellä tätä.
24.05.2019 |
On hieman haikeaa kuinka vähän hänestä tiedän loppuen lopuksi.
Se persoona on niin vaihteleva ihanasta hirviömäiseen, etten ole osannut oikein tietää kuinka häneen suhtautuisin loppuen lopuksi.
Hän on ollut niin kauan kun muistan vaikeasti alkoholisoitunut.
Joka toinen päivä on pakko juoda tai sitten sen sijaan vedettävä muutaman päivän putki. Joka kerta täydet kännit ja synkistyminen omaan pieneen kuplaansa.
Halusin avautua äitini ja minun välisestä suhteesta. En ole tätä ennen niin halunnut pohtia tai ainakaan kirjoittaa mutta juuri nyt se tuntuu oikealta.
Selvinpäin hän on mielestäni ollut hyvinkin äidillinen ja huolehtiva ihminen. On päättäväinen sekä lujatahtoinen. Mielestäni hänellä on fiksuja pointteja asioihin vaikka muuten hän ei ole ollut halukas sivistämään kovin paljoa itseään tai opiskellut.
Se ei tietenkään minun silmissäni muuta hänen ihmisarvoaan vaan surettaa, se itseluottamuksen puute, jonka nyt myöhemmin olen ymmärtänyt ja näen sen selvästi.
Lisäksi hänellä on myös huumorintajua ja empatiaa toisinaan. Osaa myös katsoa asioita toisten näkökulmasta.
Sitten vain kaikki yhtäkkiä muuttuu, koko persoona vain on kuin piru ja jokaisen läsnäolijan päivä voi mennä pilalle hetkessä.
Hänen katseensa muuttuu ilkikuriseksi. Hän avaa suunsa ja moittii ympärillään olevia. Haastaa riitaa, vänkää asioista, on marttyyri ja hyvin ylimielinen. Esittää asioita jotka eivät pidä paikkaansa ja inttää niin kauan, että saa oikeasti vahinkoa aikaan ja satutettua kohdettaan.
Minä olen kuullut paljon siitä, kuinka huono olen. Kuinka lihava olen, varsinkin siitä.
Kuinka isä ei rakasta mutta äiti on uhrannut koko elämänsä ja häntä tulee kunnioittaa.
Hän voi tukistaa ja esittää itsensä suurena, joka puhuu tosiasioita suoraan ja niin, että varmasti tuntuu.
Tämä siis lapsena, teininä ja varhaisaikuisena.
Menin joka kerta tolaltani ja edelleen ahdistaa menneisyys kun se ihminen on hyvin psykoottinen käytökseltään ja seuraavana päivänä kuin ei mitään.
Ei edes anteeksipyyntöä mutta lapsuudessa se korvattiin ruoalla. Joka tietysti oli sitten tie lohtusyömiseen ja sitä kautta myös ristiriitainen kuva siitä, mikä on oikein ja mikä väärin.
Olin lihava, epäonnistunut lapsi mutta huomenna minua syötettiin taas hyvillä mielin ja siliteltiin päätä.
Olen oireillut paljonkin eikä tässä ole lähellekään kokonaiskuvaa tästä sairaudesta perheessämme.
Oli myös paljon vaaratilanteita kun äiti tarttui auton rattiin lapset kyydissä, lähti keskellä yötä baariin yksinhuoltajana ja toi miehiä kotiin.
Hoiti asiansa vielä samassa sängyssä miehen kanssa kun itse nukuin vieressä...
Paljon hänen puoleltaan sukuriitoja, huutoa, itkua, draamaa, väkivaltaa, pelkoa.
Ja seuraavana päivänä ei puhettakaan, taas hurmaava äiti paikalla ja kaikki hyvin.
Jatkuu hieman..
Kommentit (39)
En ole lukenut kommentteja. Minun äitini oli vastaava persoona ilman alkoholismia. Epäilen hänellä olleen selviä piirteitä joistakin persoonallisuushäiriöistä, mm. tunne-elämältään epävakaasta persoonallisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin AP:n kanssa täsmälleen sama tuntemus, että en tunne oikeasti alkoholistia lähiomaistani lainkaan, vaikka ollut elämässäni yli 30 vuotta. Hän ei koskaan ole avautunut tarkemmin ja uskon samoin, että tämä itsensä kehittämisen halun puute on iso tekijä hänen alkoholismissa.
Vaikka on sinänsä fiksu, ei harrasta mitään, ei vaikuta olevan kiinnostunut erityisesti mistään. Ei saa jotenkin otetta elämästä.
Voi Ap, olet aivan Ihana, virtuaalihalaus sinulle <3
Nuoreksi ihmiseksi osaat kirjoittaa upeasti, alykkaasti ja todella oivaltaen, tiedostaen. Olet Jo tehnyt ison tyon selkeasti paasi kanssa ja terapia on varmasti avuksi, avoimin mielin sinne!
Ihana lukea nain alykas avaus taalla vauva.fi:ssa ja aivan kuin omasta aidistani. Itse Olen kulkenut saman polun kuin sina, Ihana Ap, usko pois sinulle on viela upea elama edessa!
30-vuotiaana olin itse masentunut, olin Niin lihava etten saanut muita kenkia jalkaan kuin crocksit, olin laakkeissa ja neljan seinan sisalla, haudoin itsemurhaa ja latrasin alkoholia itsekin.
Jos joku olisi kertonut etta vuosia myohemmin Olen laakkeeton, laiha, treenaan maratonille ja Asun ulkomailla, en olisi uskonut.
Ala Anna aitisi pilata elamaasi! Kaikkea Hyvaa sinulle, upea kesa tulossa, nautitaan siita muttei alkoholista :)
'Virpi'
Vierailija kirjoitti:
Voi Ap, olet aivan Ihana, virtuaalihalaus sinulle <3
Nuoreksi ihmiseksi osaat kirjoittaa upeasti, alykkaasti ja todella oivaltaen, tiedostaen. Olet Jo tehnyt ison tyon selkeasti paasi kanssa ja terapia on varmasti avuksi, avoimin mielin sinne!
Ihana lukea nain alykas avaus taalla vauva.fi:ssa ja aivan kuin omasta aidistani. Itse Olen kulkenut saman polun kuin sina, Ihana Ap, usko pois sinulle on viela upea elama edessa!
30-vuotiaana olin itse masentunut, olin Niin lihava etten saanut muita kenkia jalkaan kuin crocksit, olin laakkeissa ja neljan seinan sisalla, haudoin itsemurhaa ja latrasin alkoholia itsekin.
Jos joku olisi kertonut etta vuosia myohemmin Olen laakkeeton, laiha, treenaan maratonille ja Asun ulkomailla, en olisi uskonut.Ala Anna aitisi pilata elamaasi! Kaikkea Hyvaa sinulle, upea kesa tulossa, nautitaan siita muttei alkoholista :)
'Virpi'
Hei Virpi!
Kirjoituksesi sai kyyneleet silmiini.
Kauniisti sanottu! Kiitos ♥
Nämä tarinat tsenppaavat aina itseäänkin eteenpäin. Upeasti olet sinäkin selviytynyt, ihan loistavaa.
Kaikkea hyvää sinulle myös!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Googlaa al-anon tai AAL.
Mene ryhmiin. Kyllä helpottaa ajan myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Googlaa al-anon tai AAL.
Mene ryhmiin. Kyllä helpottaa ajan myötä.
Olen käynyt muutaman kerran näissä ryhmissä ja oli kyllä huikea sekä silmiä avaava kokemus. Silti kärsin ahdistuksesta, peloista, ryhmäpaineesta, heikkouden näyttämisen pelko ja sellainen ulkopuolinen olo.
Kuulunko tänne oikeasti, onko minulla ollut tarpeeksi ikäviä kokemuksia toisten rinnalla jne. Jotenkin se sitten näiden takia jäi vaikka kuitenkin kaikkien näiden tunteiden alla oikeasti liikutuin ja koin, että minä pystyin antamaan sekä minulle annettiin myötätuntoa ja tukea hyvin paljon. Sen vain tunsi siellä ryhmässä.
Pitäisi testata uudestaan. Nyt siitä on kaksi vuotta kun kävin.
Täytyy kerätä rohkeutta! Mutta kiinnostusta kyllä on paljonkin ja seminaareihin myös, joissa puhutaan tästä sairaudesta ja vaikutuksista läheisiinkin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi sinua. Ulkopuolisen korvin, loppujen lopuksi aika vähän hyviä puolia äidissäsi. Onko sinulla mahdollisuus päästä terapiaan? Varmasti ollut hyvin hämmentävää lapselle tuo.
Olen miettinyt usein terapiaa.
Olen kuitenkin ihmeen hyvin loppuen lopuksi pärjännyt vaikka on minullakin suuria ongelmia ollut mutta toisin kuin vanhempani, niin olen opetellut kohtaamaan ongelmani silmästä silmään.
Minä aloin itse varhaisteininä juomaan ja siitä kehittyi alkoholiongelma, oli myös väkivaltainen miesystävä, rahahuolia, opiskelupaikasta meinasin saada kenkää poissaoloillani, olin itsetuhoinen ja masentunut. Näin lyhkäisyydessään aikuistuminen tuotti paljon ongelmia.
Oli myös hyvin huono itsetunto enkä tiennyt juuri paremmasta enkä tiennyt kuinka minua tulisi kohdella.
Otin todella usein vastuun omille harteilleni myös muiden huolista ja itse vaikenin asioistani ja pahasta olosta.
Olen ollut aina itse se terapeutti oikeastaan myöskin kaverisuhteissa sekä vanhemmilleni aina silloin kun välit ovat olleet hyvät ja olen itse ollut tarpeeksi vahva kuuntelemaan.Oikeastaan elämäni muuttui sitten kun ymmärsin, ettei näin voi enää jatkua.
Olin todella huonossa kunnossa henkisesti, äidilläni oli väkivaltainen miesystävä joka joutui myös vankilaan. Muuton myös alaikäisenä pois kotoa heidän suhteen vuoksi.
Minulla oli myös sairas suhde ja paljon ikäviä asioita tapahtui ympärillä. Oikeastaan se oli ihan arkea.
Aikuistuin ja lähdin työelämään, jättäen sellaiset ihmiset jotka olivat itsekin eksyksissä(alkoholisti, narkit, vankilassa olleet, kodittomat jne).
Siirryin toisenlaiseen maailmaan ja olen kohdannut nyt joitakin vuosia kipujani sekä saanut turvallisia ystäviä ympärilleni. Olen saanut paljon hyvää ja kiitän siitä kohtalosta suuresti elämää.
Asiat ovat järjestyneet vaikka vieläkin täytyy työstää mutta monin puolin elämäni on ehdottomasti paremmin raiteillaan kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten. Olen oikeastaan aikalailla eri ihminen ja näen vanhempani eri valossa.
Ennen tunsin suurta vihaa usein, nykyään rakkautta ja haikeutta heidänkin puolestaan.Luultavasti terapia olisi minulla hyödyksi edelleen. Olen vielä sen ikäinenkin, että Kelakin siitä osan korvaisi.
Ap
Lähellä on 16-vuotias samantyyppisessä tilanteessa. Miten omilleen muutto voisi onnistua? Sekin olisi parempi kuin juoppohelvetti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi sinua. Ulkopuolisen korvin, loppujen lopuksi aika vähän hyviä puolia äidissäsi. Onko sinulla mahdollisuus päästä terapiaan? Varmasti ollut hyvin hämmentävää lapselle tuo.
Olen miettinyt usein terapiaa.
Olen kuitenkin ihmeen hyvin loppuen lopuksi pärjännyt vaikka on minullakin suuria ongelmia ollut mutta toisin kuin vanhempani, niin olen opetellut kohtaamaan ongelmani silmästä silmään.
Minä aloin itse varhaisteininä juomaan ja siitä kehittyi alkoholiongelma, oli myös väkivaltainen miesystävä, rahahuolia, opiskelupaikasta meinasin saada kenkää poissaoloillani, olin itsetuhoinen ja masentunut. Näin lyhkäisyydessään aikuistuminen tuotti paljon ongelmia.
Oli myös hyvin huono itsetunto enkä tiennyt juuri paremmasta enkä tiennyt kuinka minua tulisi kohdella.
Otin todella usein vastuun omille harteilleni myös muiden huolista ja itse vaikenin asioistani ja pahasta olosta.
Olen ollut aina itse se terapeutti oikeastaan myöskin kaverisuhteissa sekä vanhemmilleni aina silloin kun välit ovat olleet hyvät ja olen itse ollut tarpeeksi vahva kuuntelemaan.Oikeastaan elämäni muuttui sitten kun ymmärsin, ettei näin voi enää jatkua.
Olin todella huonossa kunnossa henkisesti, äidilläni oli väkivaltainen miesystävä joka joutui myös vankilaan. Muuton myös alaikäisenä pois kotoa heidän suhteen vuoksi.
Minulla oli myös sairas suhde ja paljon ikäviä asioita tapahtui ympärillä. Oikeastaan se oli ihan arkea.
Aikuistuin ja lähdin työelämään, jättäen sellaiset ihmiset jotka olivat itsekin eksyksissä(alkoholisti, narkit, vankilassa olleet, kodittomat jne).
Siirryin toisenlaiseen maailmaan ja olen kohdannut nyt joitakin vuosia kipujani sekä saanut turvallisia ystäviä ympärilleni. Olen saanut paljon hyvää ja kiitän siitä kohtalosta suuresti elämää.
Asiat ovat järjestyneet vaikka vieläkin täytyy työstää mutta monin puolin elämäni on ehdottomasti paremmin raiteillaan kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten. Olen oikeastaan aikalailla eri ihminen ja näen vanhempani eri valossa.
Ennen tunsin suurta vihaa usein, nykyään rakkautta ja haikeutta heidänkin puolestaan.Luultavasti terapia olisi minulla hyödyksi edelleen. Olen vielä sen ikäinenkin, että Kelakin siitä osan korvaisi.
ApLähellä on 16-vuotias samantyyppisessä tilanteessa. Miten omilleen muutto voisi onnistua? Sekin olisi parempi kuin juoppohelvetti.
Eikä :(
Tarvitset apua ja jos kotona olo käy niin tuskalliseksi niin ehdottomasti kannatan muuttoa.
En katunut päivääkään kun pääsin pois kotoa, silloin jouduin muistaakseni soittamaan poliisit.
Välillä joutuu miettimään pitkään, poliisit olivat aika tuttuja loppuvaiheessa ympäröivän draaman ja itsetuhoisuuden vuoksi.
Joo niin se meni, soitin veljeltä apua sekä poliisit, olin niin loppu äitini ja sen miehen käytökseen enkä nähnyt yksinkertaisesti enää muuta ulospääsyä. Välillä jopa äiti pakotti minut jäämään sisälle. Esti ulosmenon täysin koko kropallaan ja yritin kauhuissanii vain taistella., että pääsisin livahtamaan ulos, haukkui ja huusi samalla., ollen se sairas hirviö.
Suosittelen puhumaan täysin suoraan asioista jonkun viranomaisen kanssa ja vaikka esimerkiksi ensin koulun kuraattorin tai terveydenhoitajan kanssa.
Minulla oli hyvä tilanne sinänsä, että koulussa oltiin huolestuneita poissaoloistani ja masentuneesta käytöksestä joka näkyi pitkälle.
Kuljin rikkinäisissä vaatteissa, en jaksanut keskittyä tai nähdä ulkomaailmaa kunnolla. Olin ihan poikki koko ajan ja join.
Näin myöhemmin ymmärrän paremmin tilanteen vakavuuden mikä tuolloin oli.
Pääsin terveydenhoitajalle sekä kuraattorille.
Heidän kauttaan olin myös sitten sossun kanssa tekemisissä ja aloin saamaan rahallista tukea tietysti kun pääsin omilleni. Sitä ennen olin jo kuraattorille kertonut vaikeuksistani ennen kuin poliisit tuli kuvioihin. Se helpotti sitten sossujen kanssa ja muutenkin oli pienempi kynnys pyytää apua kun oli jo ammattilaisen kanssa alkuun päässyt.
Terveydenhoitajan kautta pääsin myös psykologille ja hän myös tuki minua abortin päättämisessä.
Poliisi ja sossu tekivät yhteistyötä, joten pääsin omaan kotiin ehkä kuukauden päästä sen episodin jälkeen.
Siihen ei haasteet vielä todellakaan loppuneet. Mutta neuvon vain, että ole tarkka raha-asioiden kanssa.
Ei kannata elää kuin viimeistä päivää vaikka tuntuu, ettei millään ole mitään väliä.
Teen tätä välillä vieläkin itse ja tuhlailen holtittomasti mutta hyvin harvoin onneksi.
Ole sinä fiksumpi, rahalla oikeasti saa monia asioita ratkottua ja helpommaksi.
Minulla on käynyt uskomatonta tuuria vaikka olen menettänyt luottotiedot ja ollut ulosotossa laskut. Onneksi sain työpaikan ja asunnon toisesta kaupungista, se oli siunaus siihen aikaan. Nyt on kaikki maksettu ja tiedot palaavat vuoden päästä.
Voisin kirjoittaa aiheesta todella paljon mutta lopetan tältä erää.
Olet arvokas ihminen. Lähde rakentamaan omaa elämääsi jos kotona arvot eivät ole kunnossa. Hae itsellesi apua ja älä oikeasti häpeä pyytää sitä. Muista keskustella ja mahdollisesti myös päästä ammattiavun pariin juttelemaan varsinkin kun olet vasta asettumassa uuteen elämään.
Tsemppiä kovasti matkaasi. ♥
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan samanlainen tarina isäni kanssa, en tosin ollut enää yhteydessä isäni kanssa viimeiseen kymmeneen vuoteen ennen hänen kuolemaansa joka tapahtui sekavissa alkoholinhuuruisissa merkeissä.
Vierailija kirjoitti:
Aivan samanlainen tarina isäni kanssa, en tosin ollut enää yhteydessä isäni kanssa viimeiseen kymmeneen vuoteen ennen hänen kuolemaansa joka tapahtui sekavissa alkoholinhuuruisissa merkeissä.
Voihan :(
Pakko kysyä, miten tämä on elämääsi vaikuttanut?
Miten olet pärjännyt?
Itselläni tuntuu olevan voimakasta aaltoliikettä tämä elo enkä aina tiedä kuinka jatkaa eteenpäin kun traumat iskee pintaan.
Siksi näistä puhun ja tarvitsen vertaistukea kun enää ei edes jaksa pärjätä yksin.
Joskus olin täysin itsenäinen ja päätin pärjätä vaikka väkisin, nykyään harvemmin kohtaan tällaista uhmaa itsessäni vaan ennemminkin joudun rukoilemaan ja pyytämään helpotusta olooni muilta tai elämältä ylipäätään.
Joskus se vie myös riippuvuuksiin mutta ei niin pahasti kuin ennen onneksi.
Myöskään enää en jaksa suorituksia ja liikaa paineita. Mielummin vaellan ja yritän tutustua itseeni vaikka huonommuutta tästäkin toisinaan tunnen.
Ei ole intoa pyrkiä eteenpäin työelämässä ja menestyä toisin kuin vielä vuosi sitten. Haluan vain oppia elämään normaalisti ja löytää jotain, joka taas innostaisi elämän polulla mutta ei oman hyvinvoinnin kustannuksella.
Kunhan jaksaisi vain pitää huolta itsestään ja nähdä tulevaisuuteen.
Nyt en oikein näe siellä mitään enkä edes jaksa asettaa itselleni korkeita tavoitteita ja suorituspaineita tulevaisuudesta.
Ap
Mitä ajattelet tästä?
Minusta vaikuttaa,että olet koko elämäsi ajan aistinut äitisi tunnetiloja ja mukautunut niihin ja yrittänyt miellyttää äitiäsi.Vaikuttaa,että nytkin haluat ymmärtää ja oppia tuntemaan äitiäsi siksi,että voisit vaikuttaa hänen tunteisiinsa,mielialoihinsa ja helpottaa äitisi oloa.
Alkoholisti ryyppää riippuvuuden vuoksi.Se ”syy” on siinä aineessa.Ei siinä,että elämä on paskaa,mies idiootti,tytär nolo läski tai omat menetetyt mahdollisuudet.
Sinun olisi hyvä kasvaa erilliseksi ihmiseksi äidistäsi.Olisi hyvä oppia tietämään,mikä on oma tunteesi ja mikä äitisi tunne.Nämä herkuttelu ja hyvittelyrituaalit esimerkiksi;söitkö,koska oli nälkä tai oikeasti halusit just silloin karkkia?Vai siksi,että äitisi sai taas hyvän omantunnon ja hyvän mielen.
Et voi hallita äitisi juomista.Älä anna hänen hallita sinua.Ei hyvässä eikä pahassa.
Suosittelen sulle terapiaa ja alkoholistien läheisten ryhmiä.
Lue ihmeessä myös kirja Reetta Onkeli Iloinen Talo.
Nämä ku*ipäiset alkoholistit pilaa lastensa mielenterveyden ja silti saavat ymmärrystä. Kyllä se on ihminen eikä viina joka tuhoaa kaiken. Meidän isä ei ollut alkoholisti mutta loppuun asti ilkeä ja hyväksymätön, ainakin pystyn tuntemaan puhdistavaa vihaa häntä kohtaan.