Lue keskustelun säännöt.
En ihan ymmärrä alkoholisteja, selittäkää minulle?
24.05.2019 |
Onko alkoholismi riippuvuussairaus, vai itsekkään ihmisen halua juoda? Vai jokin yhdistelmä? Ymmärrän viinan himon ja aivoissa syntyvän riippuvuuden pahenemisen. En kuitenkaan käsitä, että miten alkoholisti kävelee viinakauppaan ja perustelee jotenkin juomiset itselleen, vaikka olisi esimerkiksi lapsiakin huolehdittavana? Miten sama asia tehdään uudestaan ja uudestaan, eikä välttämättä vuosiin myönnetä ongelmaa ja lopettamisen tarvetta?
Jotkut ihmisethän varmaan ovat alkoholismille alttiita, eli niitä, joiden tekisi mieli alkoholia, mutta eivät sitä juo vastuiden tai tulevaisuuden ajattelun takia. Mikä ero on "kuivilla" riippuvuuteen taipuvaisilla ja niillä, joilla henkinen kantti ei pysty fyysisen ominaisuuden hallussa pitoon?
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivot tuotaa dopamiinia luontaisesti, eli mielihyvähormonia. Serotoniini on toinen. Alkoholin käyttö häiriköi tätä prosessia, kansankielellä yksinkertaistettuna "tuhoaa aivoja", ja pitkään jatkuneena toistuvana liikakäyttönä aiheuttaa sen, ettei aivot enää kykene tuottamaan mielihyvähormonia ilman stimulanttia, eli tässä tapauksessa alkoholia. Kun mennään tarpeeksi pitkälle toistuvan juomisen kanssa, niin mikään ei tunnu enää miltään ilman sitä. Ja näin meillä on käsissämme salakavalasti syntynyt riippuvuus. Aivan selkeä biokemiallinen prosessi. Palautuminen voi kestää vuosia, ennen kuin mikään alkaa tuntua kivalta ja hauskalta, tai edes siedettävältä ilman alkoholia. Kaikki varmasti tietävät pikku nousuhumalan tuoman hyvän olon tunteen, se on sitä kemiallisesti stimuloitua dopamiiniryöppyä ja siihen on vaarallisen helppo jäädä huomaamatta koukkuun.
Paljon kuulee, että alkoholismi on pelkkää itsekkyytttä, laiskuutta, paskiasmaisuutta ja ties mitä vähättelevää. Alkoholismia ei ihan turhaan kutsuta sairaudeksi. Jos ihmiset edes vähän vaivautuisivat lukemaan.
Eikö voi laitattaa antabuskapselia auttamaan olemaan ilman alkoholia.
Antabus-hoitoon pitää sitoutua. Ihonalaiskapseli ei toimi, vaan ne otetaan poretablettina. Jokut kyllä ryyppäävät myös antabusta käyttäessään, mikä on aika riskipeliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään ymmärrä. Ymmärtäisin jos siitä saisi hyvän olon, mutta ympäripäissään olen ollut nuoruudessani lähinnä kulttuurillisista syistä, enkä hyvän olon vuoksi. Itseasiassahan olo on tosi paska, kun mennään sopivan rajan yli. Sietokykyä toki voi kasvattaa, mutta miksi. Sama kuin söisi itsensä ähkyyn hyvää ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään ymmärrä. Ymmärtäisin jos siitä saisi hyvän olon, mutta ympäripäissään olen ollut nuoruudessani lähinnä kulttuurillisista syistä, enkä hyvän olon vuoksi. Itseasiassahan olo on tosi paska, kun mennään sopivan rajan yli. Sietokykyä toki voi kasvattaa, mutta miksi. Sama kuin söisi itsensä ähkyyn hyvää ruokaa.
Satut olemaan sitä ihmistyyppiä, joka ei juuri saa alkoholista mielihyvää. Sinulla on hyvin pieni riski alkoholisoitua, onnea siitä.
Vierailija kirjoitti:
Jatkokysymys. Ketjussa on moni kertonut, että alkoholin käyttö vaikuttaa itselääkinnältä. Pitäisikö mielestänne alkoholistien useammin hakeutua hoitoon ahdistuksen takia? Uskotteko, se tai terapia auttaisi vai uskotteko, että alkoholistit mieluummin silti juovat?
Minä ainakin uskon juuri noin. Alkoholistien olisi pitänyt saada rauhoittava lääkitys ajoissa. Sitten heistä ei oleos ehkä tullut ollenkaan alkoholisteja. Moni juoppo on varmasti alkanut juoda ahdistavaan oloon. Niitä rauhoittavia lääkkeitä pihtaillaan liikaa!
Mun hyvä kaverini on psykiatri ja kysyin tätä skenaariota häneltä kerran. Hän alkoi sitä tosissaan pohtia ja päätyi siihen lopputulokseen, että rauhoittavilla lääkkeillä olisi moni ehkä välttynyt siltä, että alkaa lääkitä ahdistustaan viinalla ja tulee alkoholistiksi. Hän sanoi, että näin käy erityisesti miehille, jotka eivät niin helposti mene hakeman ahdistukseen lääkkeellistä apua.
Oma mielipiteeni on, että rauhoittavia lääkkeitä varmaan myös pihdataan liikaa. Niitä ei anneta niin paljon kuin tarve vaatisi. Luulen ainakin. Varmaan sma kuin kovilla kipulääkkeillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jatkokysymys. Ketjussa on moni kertonut, että alkoholin käyttö vaikuttaa itselääkinnältä. Pitäisikö mielestänne alkoholistien useammin hakeutua hoitoon ahdistuksen takia? Uskotteko, se tai terapia auttaisi vai uskotteko, että alkoholistit mieluummin silti juovat?
Ehkä oma alkoholinkäyttöni ei olisi riistäytynyt niin pahasti käsistä, jos olisin silloin n. 20-vuotiaana tajunnut, että kärsin masennuksesta ja ahdistuksesta. En oikein hahmottanut omaa tilaani enkä osannut/halunnut/uskaltanut hakea apua. Hain helpotusta alkoholista ja kehitin siinä samalla addiktion. Tällä hetkellä, vuosikymmen myöhemmin, pyristelen irti alkoholista, onneksi paremmalla itsetuntemuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä jatkoa. Miten jotkut alkoholistit vaikuttavat hyvinkin fiksuilta ja todella empaattisilta ihmisiltä, mutta eivät saa itseään kuriin ja pahoinpitelevät omaa perhettään riippuvuudellaan? Ovatko nämä jotenkin kaksi eri persoonaa, vai onko se fiksu ja empaattinen puoli vain kulissia ja pohjimmainen luonne on itsekäs? Ap
Minä vastaan vaikka en alkoholistin termiä varsinaisesti täytäkään, mutta aikoinaan parikymppisenä kun seurustelin ensimmäistä kertaa vakavissani ja asuin yhdessä puolisoni kanssa, alkoholia alkoi kulumaan jossain vaiheessa liikaa. Tuo esittämäsi malli ei ole niin yksinkertainen, koska ne alkoholistin vesiselvät läheiset voivat olla todella empatiakyvyttömiä, pistävät ongelmista mutkat suoriksi, eivät siedä vajavaisuutta tai mitään muutakaan ja joskus tuo voi olla syy eikä seuraus. Itse muistan miten todella yksinäinen olin vaikka asuin yhdessä eksäni kassa. En kestänyt sitä elämän yllätyksettömyyttä, vanha seksuaalisesta hyväksikäytöstä tullut trauma alkoi jyllätä voimakkaasti taustalla ja täysin ymmärtämätön puoliso yhdessä tekivät sen että oli helpompaa olla humalassa kuin selvin päin. En jaksanut arkea tai lähinnä sitä tasapaksuutta, koska miehen kanssa piti sopia kuusi viikkoa etukäteen voimmeko poiketa syömässä Rossossa ja kun sinne saavuttiin, niin hänen piheytensä takia sieltä piti lähteä puoliksi syödyn pitsan jälkeen äkkiä takaisin kotiin ettei parkkiaikaa kulu. Kun kerran sain hänet bussilla liikkeelle, että voisimme olla pidempään liikkeellä. niin mies sitten marisi koko matkan kun kestää niin kauan, on aivan perseestä odotella ja jankutijankuti. Arki oli sitä, että aina suoraan kotiin ja siellä istuttiin - hän koneella ja minä tein yksin kaikki taloushommat. Mies ei lähtenyt mukaan lenkille, saunan sai lämmittää vai joka perjantai, ei minään muuna päivänä. Kaipasin hirveästi sitä, että voisimme elää kuin normaali pariskunta, käydä joskus yhdellä, mennä randomisti elokuviin tai tavata vaikka ystäviä, niin tajuttuani että mies oli sairaalloisen pihi ja erakko, niin jäin todella tyhjän päälle. Mielenterveysongelmista miehellä oli näkemys, että kansalla pitää olla sirkushuveja ja kun kerran avasin hyväksikäyttöä, niin mies kohteli minua kuin ruttotautista ja h u o rit li minua melkein kun olin kehdannut jakaa toosaa ennen häntä. Lopulta kuljin kaikki mahdolliset paikat yksin ja jäin koukkuun alkoholiin, koska en keksinyt muuta pakenemistapaa. Juomiseni jäi kokonaan pitkäksi aikaa sen jälkeen kun erosimme, mutta ero oli pitkä prosessi. Ei ne läheiset ole aina niin pulmusia tai syyttömiä tilanteeseen, vaan taustalla on aina isommat kuviot.
Huh. Sun osasi kuulosti rankalta.
Miehen versio olisi varmaan kuulostanut aivan yhtä rankalta. Mies olisi kirjoittanut, että yrktktte elää normaalia kotiperhe-elämää, mutta viina alkoi vetää puolisoa ja kapakat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuvuus kuten muutkin.
Harvemmalle mikään päihde on se päätekijä vaan alla on muuta, ahdistusta, masennusta, uupumusta, traumoja jne. jotka sitten lääkitään alkoholilla, jolloin elimistö tottuu siihen. Lopultahan tuo alko kuten muutkaan lääkkeet eivät edes tuo sitä lieventävää vaikutusta vaan käy niin että lisäävät sitä mitä ikinä sillä alkolla yritetään peitosta, jolloin ei enää pystykään olemaan ilman kun kierre on valmis ja elimistö huutaa lisää alkoa.
Ihmisille ominaista on olla riippuvainen johonkin, väittäisin että ei ole ihmistä jolla ei ole riippuvuutta, toisille se riippuvuus on vain terveellisempi asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Komppaan ensimmäistä kirjoittajaa että muista välinpitämätön luonne on ensiksi ei seuraus alkoholismista. He ei olisi raittiinakaan muuta kuin vaikeita persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä.
Riippuvainen ihminen muuttuu lopulta itsekkäästi, koska se riippuvuus ohjaa ja menee muiden tunteiden ja ihmisten ohi. Se että itsekäs olisi alttiimpi riippuvuuksille taas ei pidä paikkaansa, koska ei se mitenkään ole sidoksissa siihen kuinka itsekäs olet. Yrittäkää ymmärtää että päihderiippuvuus on sairaus ja sen alla on aina muuta kuin se itse päihde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselleni alkoholi on pakoa tästä monotonisesta elämästä. Ilman viikonloppukännejä jokainen päivä olisi saman kaavan mukaan, herääminen, siirtyminen tietokoneelle, nukkumaan meno. Alkoholin voimalla jaksaa pitää yhteyttä kavereihin ja pitää hauskaa. Tiedän hyvin että jos pitempään olisin ilman alkoholia, olisi enemmän energiaa olla yhteyksissä kavereihin, mutta olen selvinpäin todella antisosiaalinen, joten mielummin vedän parina päivänä kunnon kännit kaveriporukassa hauskaa pitäen, kuin olisin turpa kiinni kavereiden kanssa selvinpäin useampana päivänä.
Ennen olin juoppo, sitten pääsin siitä eroon ja musta tuli peliriippuvainen. Jossain vaiheessa kokeilin huumeita ja jäin niihin useammaksi vuodeksi koukkuun. Ja kun lopetin ne, niin musta tuli syöppö. Eli mun tapauksessa se riippuvuus on vaan muuttanut muotoaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä jatkoa. Miten jotkut alkoholistit vaikuttavat hyvinkin fiksuilta ja todella empaattisilta ihmisiltä, mutta eivät saa itseään kuriin ja pahoinpitelevät omaa perhettään riippuvuudellaan? Ovatko nämä jotenkin kaksi eri persoonaa, vai onko se fiksu ja empaattinen puoli vain kulissia ja pohjimmainen luonne on itsekäs? Ap[/quote
Kaikki eivät edes haluakaan lopettaa.
Usein on näin, toiset vain sopeutuvat niin kauan kuin on pakko. Sitten he katuvat kärsivällisyyttään.
Alkoholistia voidaan käyttää myös pelinappulana ihmissuhdepelissä, koska hänelle ei mitään voida tyhmyyden takia, hän kostaa vihatulle henkilölle hienon ihmisen puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Olen kärsinyt masennuksesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta teini-iästä asti, ja sitten täysi-ikäisenä aloin "lääkitsemään" itseäni alkoholilla. Vuosien varrella juominen lähti pikku hiljaa täysin käsistä, nyt uskallan kutsua itseäni alkoholistiksi. Alkuperäiset mt-ongelmat ovat vain pahentuneet. Onneksi tajusin mennä katkolle ja nyt olen avopuolella kuntoutuksessa.
Tämä juuri. Sosiaalisten tilanteiden pelko ja jännittäminen. Ne olisi hoidettavissa myös rauhoittavilla lääkkeillä, mutta kun niitä ei haluta antaa, ihmiset lääketsevät itseään alkoholilla. Esim tanssissa rohkaisuryyppy.
Jotkut syntyvät rohkeina menestyjonä ja jotkut ovat pelokkaita hiiriä, joita aina pelottaa ja jännittää, kun joutuu esiintymään. Jo kouluaikoina on kamalaa, kun luokan edessä ääni tärisee ja pakko on esiintyä.
Ehkä möni välttyisi alkoholismilta, jos näitä jännittäjä alettaisiin lääkitä rauhoittavilla jo kouluaikoina. Ennen esiintymistä saisi ottaa rauhoittavan pillerin.
Itse asiassa en ole kohtuuton jännittäjä, mutta minusta kyllä jännityksen esiintyessä varmaan huomasi.
Sain rauhoittavaa nulkumisvaikeuksiin, jotka olivat hankalia. Kokeilin yliopistoaikaan ottaa niitä myös (pienen määrän) esiintyessäni. Pari vuotta noin tehtyäni aloin menettää jännitystä. Esiintymisjännitys meni ikään kuin ohi, kun tiesin, että tarvitessa voin sen myös hallita lääkkein. Aloin tajuta, että voi olla myös jännittämättä. (yksinkertaistettuna)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennen olin juoppo, sitten pääsin siitä eroon ja musta tuli peliriippuvainen. Jossain vaiheessa kokeilin huumeita ja jäin niihin useammaksi vuodeksi koukkuun. Ja kun lopetin ne, niin musta tuli syöppö. Eli mun tapauksessa se riippuvuus on vaan muuttanut muotoaan.
Voisitko yrittää tulla riippuvaiseksi jostain harmittomammasta. Vaikka urheilemisesta tai viherkasvien kasvattamisesta tai kirjojen lukemisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä jatkoa. Miten jotkut alkoholistit vaikuttavat hyvinkin fiksuilta ja todella empaattisilta ihmisiltä, mutta eivät saa itseään kuriin ja pahoinpitelevät omaa perhettään riippuvuudellaan? Ovatko nämä jotenkin kaksi eri persoonaa, vai onko se fiksu ja empaattinen puoli vain kulissia ja pohjimmainen luonne on itsekäs? Ap[/quote
Kaikki eivät edes haluakaan lopettaa.
Usein on näin, toiset vain sopeutuvat niin kauan kuin on pakko. Sitten he katuvat kärsivällisyyttään.
Alkoholistia voidaan käyttää myös pelinappulana ihmissuhdepelissä, koska hänelle ei mitään voida tyhmyyden takia, hän kostaa vihatulle henkilölle hienon ihmisen puolesta.
Aika erikoinen ajatus, tuskinpa kukaan haluaa olla minkään asian orja. Itselleen ja muille uskottelu ettei edes haluaisi lopettaa on valehtelua ja sinäkö sen uskot? Sillähän tarkoitetaan että uskotellaan että olisi hallinnassa ja ei uskalleta kohdata todellisuutta, joka on ehkä rankempaa henkisesti kuin uskotella itselleen ja muille ettei edes haluaisi lopettaa. Voihan se niinkin olla että ei halua lopettaa, koska ei halua kohdata niitä asioita mitä alkoholiin pakenee, pätee kaikkiin riippuvuuksiin ei vain alkoholismiin.
Teininä olin peliriippuvainen, sitten seuraksi tuli alkoholiriippuvuus, tämän jälkeen seksiriippuvuus..
Ei ollut kovin hääviä elämää elää kolmen riippuvuuden kanssa. Huumeita kokeilin, mutta jostain syystä ne ei ollut mun juttu.
Hirveä ahdistus päällä, silti kulissit kunnossa, korkeakoulutus, pitkä parisuhde, perhe, oma koti, ei kulutusluottoja/vippejä...
Ekaksi pääsin eroon pelaamisesta. Nykyään pelaan ehkä vitosella vuodessa.
Sitten loppui alkoholi, sitä menee ehkä 50€ edestä vuodessa.
Seksiriippuvuudesta en ole vielä päässyt eroon, eikä vaimo haluakaan että pääsisin... lopetusprosessissa meni itselläni yhteensä noin 15 vuotta.
Näin kokemusasiantuntijana sanoisin että ei lopettaminen ole pelkkä ”tein päätöksen ja pysyin siinä koska olen mieleltäni vahva”-juttu. Kyllä sen jokainen riippuvainen tietää, että kun korkin avaa tai arvan raaputtaa, se on väärin. Mutta se voima on vaan niin suuri, mikä saa ihmisen tekemään sen silti. Sillä ei ole tekemistä senkään kanssa että sen tekisi kiusallaan tai vitttuillakseen.
Antabusta kokeilin, ei mitään virkaa.
Lääkärien ja hoitajien luona kävin, auttoi hetken.
Itse uskon vahvasti siihen, että lopettaminen onnistuu vasta sitten kun itse kullakin tulee mitta täyteen. Sun täytyy itse haluta lopettamista niin paljon, että pelkkä viinapullon näkeminen tuo inhorefleksin.
Vasta sitten olet itse valmis lopettamaan, onnistut.
Niin kauan kun lopettamissignaali tulee pelkästään ulkopuolelta, on epäonnistuminen todennäköistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kärsinyt masennuksesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta teini-iästä asti, ja sitten täysi-ikäisenä aloin "lääkitsemään" itseäni alkoholilla. Vuosien varrella juominen lähti pikku hiljaa täysin käsistä, nyt uskallan kutsua itseäni alkoholistiksi. Alkuperäiset mt-ongelmat ovat vain pahentuneet. Onneksi tajusin mennä katkolle ja nyt olen avopuolella kuntoutuksessa.
Tämä juuri. Sosiaalisten tilanteiden pelko ja jännittäminen. Ne olisi hoidettavissa myös rauhoittavilla lääkkeillä, mutta kun niitä ei haluta antaa, ihmiset lääketsevät itseään alkoholilla. Esim tanssissa rohkaisuryyppy.
Kyllä ne rauhoittavatkin riippuvuutta aiheuttavat, eli hypätään taas yhdestä riippuvuudesta toiseen.
Ei kaikkien tarvitse pitää sosiaalisista tilanteista niihin voi totuttautua, ettei saisi vaikkapa paniikkikohtauksen, mutta ei se silti tarkoita että ei niistä myöhemminkään ahdistuisi. Eikös se ole hullua hakeutua tietoisesti paikkoihin joissa ei pärjää ilman lääkitystä?
Psykologia aika pitkälti yrittää saada lääkkeinä ihmisen yhteen muottiin, jos vain hyväksyisi että ei pidä massoista eikä tarvitse että ne ahdistavat eikä hakeudu sellaisiin tilanteisiin muuta kuin niin että kestää pakolliset menot, koska pakkohan ei ole käydä jos ei viihdy. Toiset ahdistusta hiljaisuudesta ja toiset melusta, menee ja tekee sitä mistä ei ahdistu.
Vierailija kirjoitti:
Itselleni alkoholi on pakoa tästä monotonisesta elämästä. Ilman viikonloppukännejä jokainen päivä olisi saman kaavan mukaan, herääminen, siirtyminen tietokoneelle, nukkumaan meno. Alkoholin voimalla jaksaa pitää yhteyttä kavereihin ja pitää hauskaa. Tiedän hyvin että jos pitempään olisin ilman alkoholia, olisi enemmän energiaa olla yhteyksissä kavereihin, mutta olen selvinpäin todella antisosiaalinen, joten mielummin vedän parina päivänä kunnon kännit kaveriporukassa hauskaa pitäen, kuin olisin turpa kiinni kavereiden kanssa selvinpäin useampana päivänä.
Tuo saattaisi helpottaa vaihtamalla kaveripiiriä. Jos kavereiden kanssa on helppoa ja hauskaa olla vain humalassa, vika voi olla väärissä kaverivalinnoissa eikä sinussa. Humalassahan sitä voi olla sydänystävää ihan kenen kanssa tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni alkoholi on pakoa tästä monotonisesta elämästä. Ilman viikonloppukännejä jokainen päivä olisi saman kaavan mukaan, herääminen, siirtyminen tietokoneelle, nukkumaan meno. Alkoholin voimalla jaksaa pitää yhteyttä kavereihin ja pitää hauskaa. Tiedän hyvin että jos pitempään olisin ilman alkoholia, olisi enemmän energiaa olla yhteyksissä kavereihin, mutta olen selvinpäin todella antisosiaalinen, joten mielummin vedän parina päivänä kunnon kännit kaveriporukassa hauskaa pitäen, kuin olisin turpa kiinni kavereiden kanssa selvinpäin useampana päivänä.
Tuo saattaisi helpottaa vaihtamalla kaveripiiriä. Jos kavereiden kanssa on helppoa ja hauskaa olla vain humalassa, vika voi olla väärissä kaverivalinnoissa eikä sinussa. Humalassahan sitä voi olla sydänystävää ihan kenen kanssa tahansa.
Tässä iässä uuden kaveriporukan etsiminen on kyllä jo hankalaa, ja siihen päälle tuo aiemmin mainitsemani antisosiaalisuus, niin se menee mahdottomaksi. Kavereitani en syytä lainkaan ryyppäämisestäni, se on ollut oma valintani.
Komppaan ensimmäistä kirjoittajaa että muista välinpitämätön luonne on ensiksi ei seuraus alkoholismista. He ei olisi raittiinakaan muuta kuin vaikeita persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä.